tiistai 26. tammikuuta 2016

Hylsyttämistä ja ujuttamista

On alkanut kuulua puhetta salaliittoteorioista. Poliittisia käänteitä ja todellisen juonen paljastumista pidetään niin arvaamattomana, uskaliaana tai alkuperäisestä tarkoituksesta poikkeavana ettei sitä pidetä enää oikein uskottavana. Tällaisten alkuperäiselle tarkoitukselle vieraiden ja jopa vastakkaisten motiivien olemassaoloa pidetään salaliittoteoriana. Kärki ei tällöin enää kohdistukaan itse sisältöön vaan väitteen esittäjään. Kyse on poliittisesta paranoiasta, vainoharhaisuudesta. Ei kannata ottaa tosissaan.

Tämän blogin otsikkoon olen ottanut käsitteen hylsyttäminen. Olet kai nähnyt kiväärin, tykin tai jonkun muun pyssyn hylsyn. Niitä lentelee mm. ampumahiihdossa hidastetussa kuvissa. Kun hylsystä otetaan ruuti pois, niin ammuttaessa paukahdus kyllä kuuluu, mutta mitään luotia ei pyssystä lennä. Vastaavanlaista tapahtuu kun sotaväen harjoituksissa tussautellaan paukkupatruunoilla. Poliittisessa hylsyttämisessä alkuperäisestä  tarkoituksesta otetaan ruuti pois - ja käytetään muihin tarkoituksiin.

Euroopan Parlamentin puheenjohtaja Martin Schulz, saksalainen sosialidemokraatti käytti juuri äskettäin tällaisesta toiminnasta nimitystä ujuttaminen. Kauniisti ja periaatteessa oikein muotoiltu pyrkimys delegoiidaan päätöksenteossa edelleen. Korkeintaan sivulauseessa ilmaistu pääperiaatteen vesittäminen - mielestäni Jyrki Katainen ministerinä ollessaan oli tässä erityisen taitava - muodostuukin jatkokäsittelyssä ja edelleen delegoituna pääasiaksi ja kääntää alkuperäisen tarkoituksen päälaelleen. Tuloksena syntyy jotakin, jota alunperin eivät hyvää tarkoittavat pääperiaatteen hyväksyjät ollenkaan tarkoittaneet.

Olen aikaisemmissa blogeissani esittänyt epäilyn, että Euroopan Unionin kauniiden rauhaa ja demokratiaa edistävien alkuperäistavoitteiden toteuttaminen on kääntymässä yhä selvemmin sosiaalisesta tietoisuudesta, turvallisuuden ja hyvinvoinnin yhteisen perustan luomisesta markkinoiden ylivallaksi, jossa kansanvaltaiset yhteiskunnalliset rakenteet tdellisuudessa alistetaan markkinoille yhteisen hyvinvoinnin tavoittelun nimissä.

Saksalaisessa kielenkäytössä ilmaisu "aushülsen" tarkoittaa alkuperäisen tavoitteen muuttumista ja katoamista taustaan niin ettei sitä voi enää tunnistaa uudesta ilmiasusta. Sitä jää kysymään, onko alkuperäinen tarkoitus ylipäätään ollut päätöksen sisällön toisenlaiseksi "ujuttamista" tavoitelleiden mielessä. Juuri tässä alkavat väitteet poliittinen paranoiasta ja salaliittoteorioista astua kuvaan mukaan.

Esimerkkejä? YLEn 1:n MOT-ohjelmassa toimittaja Kirsi Skön tarkasteli 25.1. 2016 valtion rahoittamaan "sosiaalista asuntotuotantoa". Ohjelmassa kävi ilmi, että sosiaalisuus on karsittu tästä valtion tukemasta asuntotuotannosta pois oikeastaan kokonaan ja jäljelle ovat jääneet vain tuet, jotka valuvat sijoittajien poääomalaareihin. Tuettujen vuokratalo-osuuskuntien rakenne on muuttunut yhtiömuotoiseksi ja vuokrataso varsinkin uusissa lumoaviksi luonnehdituissa kohteissa on kaukana sosiaalisuudesta ja nykyisellä palkkatasolla elävän saavuttamismahdollisuuksista. Järjestelmä on olemassa, mutta se on hylsytetty tyhjäksi alkuperäisestä tarkoituksestaan. Tuloksena tästä puimisesta ei taida ministeri Tiilikaisenkaan aikana veronmaksajalle olla tarjolla todellisia jyviä vaan akanoita. Hylsyttäminen ottaa jyvät pois, vain akanat jäävät jäljelle.

Onko tällainen ujuttaminen jatkunut kauankin? Hakusanalla "aushülsen" löytyi saksalaisen päivälehden arkistosta kuutisenkymmentä juttua joihin tämä hakusana viittasi. Die Zeit -lehti löysi hampurilaisen alkumuodot jo muinaisesta egyptistä ja kertoo jutussaan, miten alkuperäinen ajatus on vuosisatojen ja tuhansien kuluessa muuttunut terveellisestä ja välttämättömästä ravinnosta sekä tuottajien että kuluttajien kannalta kyseenalaiseksi  "Fast Foodiksi" Hylsyttämisestä. akanoittamisesta ja ujuttamisesta seuraa tietenkin valtavaa yhteiskunnallista turhautumista.

 Georg Orwellin "Eläinten vallankumouksessa" tätä ilmiötä on kuvattu klassisen taitavasti:"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." Kun luottamus oikeudenmukaisuuteen katoaa, seuraukset voivat olla hirvittäviä. Jokainen teko joka raunioittaa ihmisen uskoa demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen on - tietenkin - jyrkässä ristiriidassa sen kanssa mitä YK:n yleismaailmallisissa ihmisoikeuksien julistuksissa on sanottu ihmisoikeuksista. Erehtyminen on toki inhimillistä ja anteeksiannettavaa, mutta ihmisoikeuksien tietoista loukkaamista voi kaiketi pitää rikoksena ihmisyyttä vastaan.

Sitä jää miettimään, onko virkavalalla, jonka ministeri virkaan astuessaan vannoo, vielä jotakin merkitystä. Se kuuluu seuraavasti: "Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan Jumalan edessä (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."

Metsästysmajan säännöt oli laitettu raameihin yhteisen oleskelutilan seinälle: Ensimmäinen pykälä: "Tässä metsästysmajassa ei saa tarjota muuta kuin riistaruokaa". Toinen pykälä: "Jos riistaa ei ole saatu, myös säilykelihasta tehty hernekeitto lasketaan riistaruoaksi."





3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys eno,
Historia toistaa itseään. Neuvostoliitto hajosi n. 50- vuotisen kautensa jälkeen. EU oli ehtinyt vain n. 10-vuoden ikään kun komissaarit erotettiin ja vaihdettiin korruptiosyytteiden takia. Suomen Erkki Liikanen oli vasta nimitetty eikä ollut "ehtinyt" ryvettyä. Kaikki valta on harvainvaltaa ja totuus on että valta turmelee. Rappio on jo kaikissa yhteiskuntaluokissa kuten Rooman valtakunnassa aikoinaan. Väkivaltaviihde, pornografia, urheilu- ja ruokaohjelmat, itseen kohdistuvat business-ideat kuten fitness- ja personal trainerit ovat verovaroin tuettua liiketoimintaa?!! Voittoa tuottavat kohtuuhintaiset asunnot ovat ammattiliittojen ja työnantajien rahasampoja joita tuetaan verovaroin, kasvukeskuksien arvokkaiden tonttien hankintapykälien kiertämiseksi. Koruptio, hylsyttäminen ja akanoiden "jakaminen" inhimillistä toimintaa. Eetiset arvot ovat lähinnä mielipiteitä ja muutaman kympin kummilapsi tai kaivo/koulu kehitysmaahan- lahjoitus. Vappumarssinkin voi hoitaa peukuttamalla facebookissa��. Olemme onnekkaita jos pystymme elämään sovussa naapurimaiden kanssa ja erkanemaan EU:sta. Valmisteilla oleva maailman vapaakauppasopimus on katastrofi jota voisimme lieventää syrjäisen sijaintimme vähäisen väenpaljouden ansiosta. Suomen volyymit ovat niin pieniä että voisimme selviytyä melko hyvin eksoottisena pohjolan outoa kieltä puhuvana kansana.
Tällaista tuli kirjoituksestasi mieleen rakas eno. Terveisin Harri Savolainen

Ilpo Rossi kirjoitti...

Harri moi!
Olipa todella hauskaa ja mielenkiintoista että kommentoit blogikirjoitustani. Muistelen tässä yhteydessä isääsi Paavoa, jonka kanssa kävimme lukemattomia keskusteluja komealla ja korkealla periaatetasolla. Toivoisi saman perinteen jatkuvan edelleen!

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ilpo��
Perinteet velvoittaa ja mielestäni olet kiitettävän aktiivinen asioiden ja epäkohtien esille tuomisessa.
Kirjoitukset ja kommenttisi ovat ajatuksia herättäviä. Joskus on varmaan raskasta kirjoittaessaan huomata että politiikassa pata kattilaa soimaa- musta kylki kummallakin. Voimia sinulle ja koko perhekunnalle.