Eurooppalainen "Valse triste"

Euroopan komissio keskustelee nyt Puolan uuden johdon kanssa demokratiasta. Se on komission - ja minunkin mielestäni -  uhattuna. Heti alkajaisiksi uusi, enemmistön saanut oikeistopuolue ja perin vahvasti senmukaisia arvoja edustava ja omista lähtökohdistaan Euroopan Unioniin vastentahtoisesti - ei siis pelkästään kriittisesti - suhtautuva puolue muutti tiedotusvälineiden asemaa siten, että mm. radiosta ja TV:stä tulee hallituksen äänitorvi. Moniarvoisuus on vaarassa.

Meillä porvarienemmistöinen hallitus muutti YLE:n pääjohtajan asemaa vähän samalla tavalla. Jungnerin määräaikaisen kauden päätteeksi valittiin uusi pääjohtaja Kivinen - toistaiseksi. Porvarihallitukselle mieleisen Kivisen kausi pääjohtajana jatkuu siis hänen eläkeikäänsä saakka. Kivisen kaudella on tehty jo koko joukko muutoksia, jossa etulyöntiasemaa annetaan kaupallisille kanaville. En ole ainoa joka on huomannut että myös ohjelmien sisältöjä juonnetaan toisista lähtökohdista kuin aikaisemmin. Viimeksi mm. "Kahdeksan myyttiä työstä" on herättynyt tarkkaavaisten kavereideni huomiota tässä suhteessa.

Euroopan Komissio on tässä suhteessa paljon vartijana ja Euroopan Parlamentin suostumuksella sen asema määräävänä, puremaan oikeutettuna  vahtikoirana on vain vahvistunut. Uuden hallintomallin puitteissa Komissiolla on lukuisia mahdollisuuksia seurata ja puuttua jäsenvaltioiden kehitykseen ja budjettiin, jos talouden suunta   ja toimenpiteet eivät seuraa Komission indikaattorien varoitusmerkkejä. Yhdessä Euroopan keskeisten perussääntöjen, Maastrichtin sopimuksen, Lissabonin sopimuksen, Euroopan Keskuspankin peruskirjan ja näihin tehtyjen lisäysten ja muutosten kanssa Euroopan Unionille on viitoitettu puhtaasti uusliberalistinen, markkinaehtoinen tulevaisuus. Tämän linjan muuttaminen ei ole enää kansallisissa käsissä. Euroopan Komissio voi vaatia - kuten Kreikan tapauksessa jo kävi ilmi - jäsenvaltiota pysyttelemään "yhteisillä päätöksillä" viitoitetulla tiellä.

 Kansallisilla vaaleilla ei ole tässä suhteessa enää määräävää merkitystä. Jos joku on tästä eri mieltä, niin vääntäköön sen julkisuudessa rautalangasta - siis ymmärrettävässä muodossa - muidenkin nähtäväksi. Tämä on monella tapaa myös kohtalonkysymys sosialidemokratialle, joka paistattelee nyt mielipidetiedustelujen kärjessä suurimpana poliittisena voimana. Tilanne ei ole enää samankaltainen kuin aikaisemmin. Eurooppapolitiikassa juna meni jo ja juuri poliittisen demokratian kannalta uhkaavaan suuntaan.

Meidän kolmen ässän hallituksen pakkolait ovat esimerkki jo etukäteen tapahtuvasta sopeutumisesta Komission käytössä olevien indikaattoreiden mukaiseen politiikkaan: Sitä voidaan kuvata yrityksenä ratkaista uusliberalistisen politiikan raameissa  ikään kuin oikullisen, politiikasta riippumattoman maailmantalouden synnyttämiä pakonomaisia ongelmia. Monet nuoret taloustieteilijät ja vähitellen eräät vanhemmatkin ovat alkaneet epäillä tämän pakolliseksi tieksi rakennetun eurooppapolitiikan oikeutusta ja onnistumismahdollisuuksia. Meillä tätä vaihtoehtoista - taloudellisen valtavirran taholta "mitättömäksi vähemmistöksi " luonnehdittua -  lähestymistapaa edustavat mm. "Talous ja raha" blogin pitäjät Jussi Ahokas ja Lauri Holappa. Keskeinen ero valtavirtaiseen talouspolitiikkaan on talous- ja rahapolitiikan tehtävän ymmärtäminen kokonaisvaltaisemmin, jossa yritysten ja markkinain ohella julkinen, kansanvaltainen hallinto ja sille määritettävät resurssit nähdään tärkeänä ja välttämättömänä toimijana myös eurooppalaisessa talouspolitiikassa. Markkinoita myötäilevä ja neuvostotyyppistä sosialismia pelkäävä Euroopan Unionin enemmistö on tietoisesti luonut tämän muotopuolen, siipirikon järjestelmän. Taitavasti on yleisellä tasolla käytetty konsensusta asioissa, joissa piru piilee yksityiskohdissa. Vaurauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden sijasta Unionista on tulossa kohtalokas Minotaurus-hirviö, joka vaatii vuosittain eläviä ihmisuhreja ja kaiken lisäksi paljon suuremmassa mittakaavassa kuin tuo Kreikan tarujen olio, puolittain ihminen, puolittain härkä konsanaan.

Onneton uusliberalistinen, markkina-alisteisuutta ja sen ensisijaisuutta korostava eurooppalainen talouspolitiikka on Komission johdolla koitumassa mitä ilmeisimmin koko maanosan kohtaloksi, koska "muuta vaihtoehtoa ei ole". Entä demokratia? Minusta näyttää siltä että Puolan ja Unkarin rikkomukset jäävät toiseksi sen megakoneen rinnalla, joka on annettu Eurooppaa lähes pysyvästi hallinneen konservatiivienemmistön käyttöön. Kansalliset, valtavirrasta poikkeavat lähestymistavat, pohjoismainen, kansanvaltainen  hyvinvointivaltiomalli mukaanluettuna eivät ole kyenneet pitämään omaa hallintomalliaan yleisessä tietoisuudessa, kiitos yksipuolistuneen, markkinain ehdoilla toimivan median, markkinoiden lobbarikoneistojen ja -  niin pahaa pelkään - markkinapainotteiseksi muuttuvan oikeuskäsityksen hegemoniassa.

Löytyisiköhän musiikista jotakin, joka symbolisoisi Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden huolestuttavaa tilaa? Sibeliuksen 150-juhlavuosi on niin lähellä, että tulee mieleen "Valse Triste", nuoren tytön kuolinkamppailusta kertova, vaikuttava musiikiteos.