Suomettumisesta itävaltalaistuttamiseen?

Suomettumisella on huono kaiku maailmalla. Se viittaa pienen maan alistumiseen suurvallan uhkailuihin ja taivutteluihin, alistamiseen ja alistumiseen. Kansanlaulun sanoin:"Pitää olla, pitää olla, uskollinen, nöyrä." Omasta puolestamme emme ole hyväksyneet pahojen kielten epäproduktiivista sosiaalipsykologiaa, olemme vain viitanneet reaaliseen naapurustopolitiikkaan ja sen soveltamiseen parhaalla mahdollisella tavalla maamme etujen kannalta.

Itävaltalaistuttaminen? Mitä se mahtaisi olla? Tuossa maassa jonkin aikaa asuneena ja työelämässäkin mukanaolleena tiedän, että Itävalta ja sen eräät osavaltiot - kuten esimerkiksi Wien - tuovat mieleen  kuvan lähes sadunomaisen kauniista ja kulttuuriltaan vivahteikkaasta maasta. Pohjoismaiden ohella juuri sosialidemokraattien vuosikymmeniä jopa yksin johtama Wien on esimerkki toimivasta hyvinvointivaltiosta. Perinteistä kasvavan autoritaarisen ja ylpeän hienostelun rinnalle on kasvanut moniarvoisuutta korostava, käytännönläheinen yhteisen hyvinvoinnin korostaminen. Poliittiset ratkaisut infrastruktuurin ja palvelujen rakentamisessa, suhtautumisessa vierastyövoimaan, pakolaisiin, perinteeseen ja kultuuriin osoittavat, että Wien kelpaa esimerkiksi mille Euroopan metropolille hyvänsä.

Viimeisen parin vuoden aikana olen törmännyt uuteen riistämistä kuvaavaan englanninkieliseen ilmaisuun, joka kirjoitetaan muotoon "Austerity". Kovasti ihmettelin tuon käsitteen ilmaantumista yleiseen eurooppalaiseen kielenkäyttöön, olihan aikaisemmin riistävästä asennoitumisesta käytetty ilmaisua "exploitation". Juuri äskettäin sain vihiä siitä, ettei tuo käsite niin kovin kauhean vanha olekaan. Austerity ja "austeriaanit"viittaa itävaltalaisiin taloustieteilijöihin Friedrich Hayekiin ja  Ludvig von Mises'iin, jotka ovat vahvimpia edustajia, mitä tulee nyt niin yleiseen  haluun leikata hallituksen menoja ja leikata tappioita taloudellisen heikkouden ja taantuman aikana. Jo 10. kesäkuuta 2010 Rob Parenteau käytti euroalueesta nimeä "Austeria". Se siis viittaa näihin kahteen itävaltalaiseen taloustieteilijään.

Suoraan sanottuna olen jonkin verran loukkaantunut Itävallan sosialidemoraattien ja heitä edustavan SPÖ:n (Sozialistische Partei Österreichs) puolesta siitä, että tämän monessa suhteessa esimerkillisen ja historiallisista painolasteista rakentavalla tavalla irtautuneen maan nimeä käytetään nyt Euroopassa toteutettavan riistopolitiikan symbolina. Itävaltalaiset uusliberalismin ideaa pohjustaneet taloustieteilijät ovat tässä onnistuneet saattamaan kokonaisen valtion nimen huonoon huutoon. Ei kannata yhtä virkettä pidempään tässä yhteydessä kerrata sitä, että nyt jo valtava määrä taloustieteilijöitä, kansalaisjärjestöjä ja yhteiskunnallisia ajattelijoita pitää tätä austerismiin perustuvaa taloudellista ajattelua ja sen seurauksena harjoitettavaa runtelevaa politiikkaa Euroopan ja ehkä koko maailman kohtalonkysymyksenä.

Miten tämä liittyy Suomeen ja täällä noudatettavaan hallitus- ja talouspolitiikkaan? Se liittyy juuri noiden taloustieteilijöiden politiikan noudattamisen kautta. Euroopan Unioni on omaksunut tiukan julkisen sektorin säästöihin ja supistamiseen tähtäävän politiikan osana Euroopan Unionissa noudatettavaa "austerity" -politiikkaa. Tämä politiikkaa on sementoitu lujasti Euroopan Unionin keskeisiin peruskirjoihin, Maastrichtin sopimukseen ja Euroopan Valuuttaunionin peruskirjaan. Valtion ja julkisten instituutioiden tukeminen tai niiden kautta toimiminen on poissuljettu vaihtoehto tässä lujasti markkinoiden kaikkivoipaisuuteen perustuvassa "austerismissa". Julkisten menojen supistaminen, kulujen karsiminen, palkkojen sovittaminen globaaliin kilpailutilanteeseen, deregulaatio eli sääntelyn purkaminen ja aikaisempien linjaratkaisujen murtaminen kuuluvat tähän politiikkaan. Suomi noudattaa Euroopan Unionin kuuliaisena mallioppilaana austerismia johdonmukaisesti, eivätkä välikysymykset, politiikan moraalinen tai taloudellinen tuomitseminen vaikuta tähän politiikkaan tippaakaan. Hallitus voi luottaa siihen, että Euroopan Unionin keskeisistä instituutioista muodostama "troikka" tulee  ankaralla kädellä ohjaamaan ja tarvittaessa rankaisemaan - sekin on jo valmiiksi päätöksillä vahvistettu -  austerismin tieltä poikkeavia hallituksia. Kreikan kohtalo on tästä jo paljonpuhuva esimerkki.

Poliittinen näköalattomuus perustuu keskeisiltä osiltaan juuri valittuun austerismin uusliberalistiseen strategiaan. Kysymys on konservatiivisen ja uusliberalistisen politiikan ydintavoitteesta, joka on onnistuneesti ujutettu yhdessä EU:n lipuissa esiintyvien katolisten symbolien kanssa Euroopan Unionin valtavirtaiseksi ajatteluksi. Julkilausuttuna syynä linjan valitsemiseen mainitaan useimmiten pelko inflaation riistäytymisestä valloilleen julkisen sektorin taloudellisten päättäjien arvaamattoman ja epäluotettavan käyttäytymisen johdosta. Jäsenvaltioiden rakenteet edustavat kuitenkin Unionin yhtä tärkeintä suurta periaatetta, nimittäin valtiollista demokratiaa. Austerismi uhkaa saattaa tämän Unionin perustamisvaiheessa keskeiseksi nostetun arvon historialliseksi poliittiseksi jäänteeksi, reliktiksi ja korvata sen markkinoiden kaikkivoivalla vapaudella.

Austerismi, itävaltalaistuttaminen - vapaa kettu vapaassa kanatarhassa?