On armas mulle Aallon tie...

Lauantain TV1:n "Ykkösaamussa" Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto oli toimittaja Jari Korkin haastateltavana. Tein muistiinpanot haastattelusta.

Ensimmäisenä tärkeänä ulottuvuutena nousi esille Sipilän hallituksen ns. "pakkolakien" perustuslaillisuus. Kaikki laithan ovat "pakkolakeja" eli niitä on noudatettava, mutta ne eivät saa olla ristiriidassa muun lainsäädännön eikä varsinkaan perustuslain kanssa. Tästä tullaan vielä varmasti hallituksen 5%:n "tuottavuusloikan" yhteydessä paljon keskustelemaan. Metalliliiton puheenjohtajalle ei - eikä tietenkään koko Metalliliitolle - kuitenkaan käynyt se, että eduskunta alkaisi määrätä työehdoista.

Riku Aalto puhui teollisuuden yhteydessä "avoimesta sektorista", jonka vastapainona on sitten "suljettu sektori". Olen aina pitänyt tätä ilmaisua tietenlaisena kylmän sodan jäänteenä, jonka oikeutus perustui neuvostososialismiin, yksipuoluejärjestelmään ja valtion autorisoituun asemaan tuotannossa. Julkinen sektori on tänä päivänä yhtä altistettu kilpailulle kuin yksityinenkin. Kunhan vapaakauppasopimukset EU:n ja USA :n välillä astuvat voimaan, tuo autorisoitu asema siirtyy markkinoille. TTIP:llä erityistuomioistuimineen  on oikeus haastaa julkinen sektori oikeuteen ja tuomita se korvauksiin, jos yksityisen sektorin tuotantoreviiriä katsotaan tulleen kavennetuksi.

Käytiin keskustelua myös neuvottelujen luottamuksellisuudesta ja avoimuudesta; Riku Aalto piti tärkeänä sitä että neuvotteluja voidaan käydä myös ilman että julkisuus hänksää koko ajan siinä välissä.

Metalliliiton puheenjohtaja puolusti myös varsin vakuuttavasti Metalliliiton aikanaan sopimuksiin neuvottelemaa lomarahamuotoista palkanlisää, jota  kootaan joka kuukausi mutta maksetaan ulos vain kerran vuodessa. Se että työnmantajalla on oikeus tämän palkanosan pitämiseen tileillään ei poista sitä tosiasiaa että kysymys on palkanosasta. Tässä on nyt käymässä niin, että ne työntekijät joilla ei ole lomarahaa - heitä lienee noin parisataatuhatta - eivät tältä osin osallistu tuottavuustalkoisiin, jos hallitus lainsäädännöllä puuttuu tähän palkanosaan.

Keskustelun välissä tavoitettiin puhelimeen vientiteollisuuden työmarkkinajohtaja, "kuningatar" Eeva-Liisa Inkeroinen, joka puheenvuorossaan nosti esiin käsitteen "avoimesta kansantaloudesta". Tämä käsite on nykyoloissa aika kyseenalainen; hallinnoltaan yritysmaailma on mitä suljetuinta ja suhteessaan kansaan ja yhteiskuntavastuuseen äärimmäisen pidättyväinen. Neuvottelutilanteessa tavoitteenasettelu työnmantajapuolella tähtää  yksinomaan yritysten intressien puolustamiseen ja viimeisten vuosien aikana jopa sen varsinaisen kansantalouden eli yhteisen intressin alasajoon. "Hakaniemen Ruhtinaaksi" Inkeroisen toimesta tituleerattu Aalto ei tähän seikkaan eikä Inkeroisen ilmauksiin puuttunut.

Aallon mukaan paikallisessa sopimisessa on pitkä perinne ja hallituksen toimet puuttua lainsäädännöllä lomapalkkaan ja sairaspäivärahoihin tai sunnuntai- ja yityökorvauksiin ovat pahasti ristiriidassa juuri paikallisen sopimisen kanssa. Aalto ihmettelikin oikeutetusti sitä että Sipilä yritysjohtajana ei ole ilmeisesti joutunut riittävässä määrin tekemisiin paikallisen sopimisen kanssa.

Toinen  henkilö jolle ohjelman aikana soitettiin oli Ilmarisen toimitusjohtaja Jaako Kiander. Hänen kommenttinsa edusti hyvin dynaamista lähtökohtaa bruttokansantuotteen nostamisesta, pakolaisten nopeasta työllistämisestä ja tätä kautta Maastrichtin sopimuksen määrittelemän 60%:n velkasuhteen pudottamisesta alhaisempiin lukemiin. Näinhän se on: 60 on sadasta 60% mutta sadastakahdestakymmenestä vain 50%. Supistusten sijasta tarvitaan kysyntää ja kasvua lisäävää politiikkaa. Sitä ei Kianderkaan kuitenkaan sanonut että kysyntää lisäävä kasvu lähtee liikkeelle julkisen sektorin voimavarojen kasvattamisen - ei misään tapauksessa supistamisen - kautta. Juuri tässä saattaisi työeläkerahastoillamme olla dynaaminen - ja samalla historiallinen -rooli rahoittajana ja kansakunnan toivon herättäjänä.

Uusi keskusjärjestö ammattiyhdistysliikkeen puolella on sekä tarpeellinen että ajankohtainen. Vähäiset voimat - toki suuremmat kuin mitä oli  vuonna 1907 ammatillista keskusjärjestöä perustettaessa - on koottava yhteen. Yhteiskunnan voimavaroin saavutettu korkea koulutustaso ei saa muodostua yhteen hiileen puhaltamisen esteeksi, vaan yhdeksi keskeiseksi visioksi transparentin ja avoimen yhteiskunnan rakentamisessa.

Riku Aalto harmitteli lopuksi myös sosialidemokratian tilaa puhuessaan ammattiyhdistysliikkeen ja sosialidemokratian suhteesta. Poliittisena liikkeenä sosialidemokratia ei ole  sellaisessa kunnossa kuin sen pitäisi olla.

Oma kriittinen kommenttini viimemainitussa asiassa koskee teollisuuden ammattiliittojen "vientivetoista ja kasvuhakuista" visiota ja sen suhdetta sosialidemokratiaan.  Missä on vahva ja dynaaminen valtio? Eikö sekatalous ja myös julkisen sektorin, infrastruktuurin ja palvelujen vahvistamien ole yksi tärkeimpiä tekijöitä myös teollisuuden aseman vahvistamisessa? Euroopan Unionin ja sen valuuttaunionin rakenteista johtuva valuvika on Euroopan kohtalon itsensä vuoksi pian otettava korjauksen kohteeksi.

Miksi emme ottaisi?