Demokratia ja yhteisöllisyys

Suomalainen yhteiskunta hyväksyy demokratian toimintansa muodolliseksi yhteiskunnalliseksi perustaksi. Näin on asian laita oikeistosta vasemmistoon. Äärilaidoilla voi olla pieniä ryhmiä, jotka eivät suvaitse toisenlaista ajatusmaailmaa. Uskonnolliset ryhmätkin ovat hiljaa, vaikka monet niistä vieroksuvat ja torjuvat omasta omistautumisestaan poikkeavaa suuntautumista. Suurin demokratian uhka kasvanee niiden joukosta, jotka eivät piittaa yhteiskunnallisista asioista tuon taivaallista; ajattelen tässä passiivisia, äänestämisenkin väliin jättäviä, järjestäytyneelle yhteiskunnalle selkänsä kääntäviä.

Demokratia on kaiketi tarkoitettukin välineeksi yhteisten asioiden hoitamiselle. Kuitenkin monet sellaiset, jotka hyväksyvät muodollisen demokratian ja pitävät kunnia-asianaan sen mukaan toimimista, haluavat kuitenkin pitää demokratian, kansanvallan pohjalle rakentuvan yhteiskunnan resursseiltaan ja toimivallaltaan mahdollisimman pienenä. Julkista hallintoa, demokratian varaan rakennettua järjestelmää pidetään kankeana, tehottomana, kustannuksia aiheuttavana ja yksityisen kansalaisen toimintaoikeuksia kaventavana. Sen varaan kuitenkin  rakennettiin - ja suhteellisen nopeassa tahdissa - nykyisen hyvinvointivaltion toimivat rakenteet.

Demokratia ja länsimainen kansalaisyhteiskunta eivät näy oikein sopivan yhteen. Kun television ykkösaamussa arvostetun Helsingin Sanomien toimittaja kritisoi vuosia jatkunutta yhteisten voimavarojen siirtämistä yritysten ja odotusarvoihin perustuvan yritystoiminnan tukemiseen ilman näkyviä tuloksia, toinen demokratiaan kuuluvaa sananvaltaa käyttävä keskustelija hyökkää lähes skandaalimaisella tavalla sitä vastaan, että hän ilmaisee perustellun kantansa.

Demokratia edustaa jo luonteestaan johtuen yhteistä intressiä ja sen arvopohja on yhteisöllinen. Sen tekee näennäisesti tehottomaksi se, että yksi jos toinenkin saa sotkea lusikkansa käsillä olevaan soppaan. Demokratian alitajuntaan kuitenkin kuuluu myös se, että jos yhteinen vene on kaatumassa, niin nopeatkin käänteet ovat mahdollisia aika vähäänkin keskusteluun perustuen. Edellytyksenä on että kansan tunnekokemus, emootiot ovat ratkaisujen takana. Sitä lähdetään vaikka sotaan jos yhteiset arvot ovat vaarassa.

Euroopan sisämarkkinoilla näyttäisi olevan meneillään sellainen kehitys, jonka mukaan demokratiaan perustuvat yhteiset rakenteet näyttäisivät osoittautuvan suurimmaksi vaaratekijäksi  yhteiselle hyvinvoinnille. Painotukset ovat markkinoiden toimivuudessa ja niiden mahdollisuuksien rahoittamisessa. Taloudellisesti hätään joutunut kansakunta koetaan mitä ilmeisimmin väärin perustein syntipukiksi ja joutuu kurinpitotoimien, riiston ja kiristyksen kohteeksi. Ei ole ihme että kritiikki Euroopan Unionin rakenteita kohtaan kasvaa koko ajan ja poliittisen linjan oikeutus on kyseenalaistumassa.

Yhteiseksi hyväksi tarkoitetut rakenteet, hallinto ja laitokset ovat muodostuneet kansalaisyhteiskunnalle uhaksi  ennenkin. Silloin on kuitenkin ollut kysymys avoimesta diktatuurista ja omakuvasta, jonka selfiet  eivät ole kaihtaneet itsekään tämän seikan toteamista. Neuvostotyyppinen sosialismi/kommunismi rakentui proletariaatin diktatuuriin kommunistiseksi itseään kutsuneen puolueen kautta. Saksassa rakennettiin 1930-luvulla tuhatvuotista valtakuntaa kansallissosialismin ja vedantalaisen kosmisen maailmanpyörän tunnuksekseen kaapanneen diktaattorin toimesta. Kummassakaan ei ollut kysymys kansanvallasta, osallistamisesta, vaihtoehtojen hyväksymisestä eikä kansanvallan vahvistamisesta, vaan autoritaarisista, sadistisista tai jopa nekrofiilisista pakomekanismeista, jotka aiheuttivat suunnatonta kärsimystä ja kuolemaa.

Tämän päivän Eurooppa vannoo markkinoiden nimiin ja jo perussäännöissään asettaa markkinoiden toiminnan etusijalle ja ensisijaiseksi käytännössä kaikessa toiminnassaan. Pohjoismaissa, jotka rakensivat yhteiskunnalliset laitoksensa kansanvallan ja vahvojen julkisten rakenteiden varaan, tällaiseen lähestymistapaan ei ole totuttu. Markkinoille alisteinen julkinen sektori, hyvinvointivaltio markkinoiden johtamana kuulostaa hyvin vieraalta ja pelottavaltakin, vaikka ns. “brändityöryhmän” jäsen kuvasikin tulevaisuuden vaihtoehdon “kapitalistiseksi hyvinvointivaltioksi”. Valtio joka hallituksensa toimin rajaa omat toimintamahdollisuutensa minimiin ja ryhtyy muuttamaan vuosikymmenien aikana luotoja hyvinvointirakenteita markkinoiden ehdoilla toimiviksi, toimii itseasiassa ristiriitaisesti ja käyttää vaaleissa saamaansa kansanvallan mandaattia yhteisiä rakenteita vastaan ja niitä heikentäen. Voisi kaiketi sanoa että taas kerran on tapahtumassa Orwellin “Eläinten vallankumous” kirjassa kuvaama muutos, jossa vallankumouksessa voitolle päässyt ja suuria lupaillut muuttuu nopeassa vauhdissa vastakohdakseen, vanhaa ja sietämätöntä, eriarvoistavaa toimintatapaa jatkavaksi voimaksi.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström totesi tämän asian seuraavaan tapaan suorassa televisiolähetyksessä, kun pj. Antti Rinne peräsi vaalien alla annettujen lupausten ja hallituksessa toteutetun linjan välistä ilmeistä ristiriitaa: “Mehän oltiin silloin oppositiossa, nyt me ollaan hallituksessa.”

Tosin ei Antti Rinnekään tässä asiassa aivan syytön ole, samanlaisen esimerkin voisi kertoa hänenkin toiminnastaan puheenjohtajuutta tavoittelevana rivijäsenenä ja heti sen perään valtionvarainministerinä.

Että tällaisiakin ulottuvuuksia demokratiaan, kansanvaltaan kuuluu - näyttää kuuluvan.