Vieläkö sosialisointi voisi kuulua sosialidemokraattien toimintastrategiaan?
Lueskelin
tässä Anna Leinosen pro Gradu-työhön perustuvaa kirjoitusta
Suomen ensimmäisen ja ainoan sosialisoimiskomitean perustamisesta,
työstä ja komitean työn raukeamisesta. Väinö Liukkonen, joka
toimi tämän komitean sihteerinä ja sen jälkeen Työväen
Akatemian rehtorina, oli innokas kansantaloustieteen tutkija ja
sosialidemokraatti, joka halusi juuri tämän komitean työn muodossa
toteuttaa demokraattista tapaa edistää sosialismia.
Komitea
oli koottu parlamentaaristen voimasuhteiden pohjalta, joten
poliittisella oikeistolla ja myös maalaisliitolla oli vahva edusutus
komiteassa. Se jakautui jaostoihin ja teki ehdotuksia teollisuuden,
mm. voimalaitosteollisuuden kansallistamisesta. Vähemmän
aktiivisiksi jäivät sen sijaan osuustoimintajaosto,
vientiteollisuus- ja ulkomaankauppajaosto sekä pankki- ja
vakuutusjaosto. Komitean työjaoston alla toimi vielä erikseen
puhelinliikenteen alajaosto.
Keskustelua
näytetään käydyn niistä korvausperusteista, joita
kansallistettavista yrityksistä maksettaisiin omistajille. Työjaosto
ehdotti korvausperustaksi yrityksen ilmoitettua verotusarvoa, kun
taas komitean porvarilliset edustajat vaativat pörssiarvon mukaisia
korvauksia. Valtion omistajuus toteutettaisiin valtion velkakirjoilla
jotka olisivat 50 vuotta voimnassa. Suureksi - ilmeisen
voittamattomaksdi ongelmaksi - nousi tiedonsaanti yrityksistä ja
niiden taloudellisesta tilasta. Fagerholmin hallituksen kauppa- ja
teollisuusministeri Uuno Takki (sd) odotti komitelta nopeita
tuloksia, mutta kieltäytyi ministerinä komitean pyynnöstä saada
tietoa teollisuusyrityksistä. Mahtaakohan "takin kääntäminen"
ilmaisuna tulla tästä ministeri Takin asenteen ristiriitaisuudesta?
Vedottiin omaisuudensuojaan ja lisäksi väiteltiin juridisten
henkilöiden ja fyysisesti oikeiden kansalaisten omistamisen
välisistä eroista. Kolme neljästä oikeusoppineesta puolusti
yrittämisen vapautta sosialisoimisen sijasta.
Komitean
työn jatkuessa myös sosialidemokraattien kannat muuttuivat siten,
että pelättiin sosialisoimispyrkimysten rajaavan liikaa yrittämisen
vapautta ja sen tuomia mahdollisuuksia. Suuryritysten
sosialisoimista kuitenkin pidettiin hyväksyttävänä. Työnsä
loppuvaiheessa komiteasta jäivät porvariedustajat pois ja
ilmeisesti siksi komitean esitykset sokeri- ja tupakkateollisuuden,
voimalateollisuuden ja puhelinliikenteen sosialisoimisesta
hyväksyttiin yksimielisesti.
Tämä
pieni yhteenveto on mielenkiintoinen aihepiiri senkin vuoksi, että
myös povarihallitukset - kuten tämä nykyinenkin - verotuksen pyrkivät muodossa hankkimaan lisätuloja juuri näiltä tuotannonaloilta.
Edelleenkin on ongelmia enrgiayhtiöiden ja teleliikenteen
kaupallistumisesta johtuen; koordinaatiota puuttuu ja kansalaiset
joutuvat ilmeisen tarpeettomasti maksamaan ylihintaa alojen
anarkistisen toimintatavan vuoksi.
Sosialisoimisesta
ei tänä päivänä puhuta mitään, päinvastoin, yhteistä
julkista sektoria ajetaan kiivaasti alas ja se mitä jää,
alistetaan Euroopan Unionin voimin yhä tehokkaammin markkinoiden
rengiksi. Kansanvalta - siis meidän demokratiamme - karkaa yhä
kauemmaksi suuren yleisön ulottuvilta, vaikka digitaalinen tekniikka
tarjoasi tänä päivänä suurenmoiset mahdollisuudet
osallistamiseen ja vaikuttamisen tehostamiseen. Yleisissä ja
salaisissa vaaleissa kansa antaa tälle absurdille kehitykselle
täydet valtuudet jatkaa samaan suuntaan, seurauksista piittaamatta.
Työväen
Akatemian rehtorina sosialisoimiskomitean sihteeri Väinö Liukkonen
ei missään vaiheessa palannut yksityiskohtaisesti tähän teemaan.
Ainoastaan yhden keskeisen periaatteen sosialidemokraattien tavasta
sosialisoida hän iskosti oppilaiden mieleen. Sosialidemokraattien
sosialismi perustuu yhteiseen säästämiseen, siis yhteisten
voimavarojen kartuttamiseen. Yhteisöllinen motiivi on tässä
mielessä sosialidemokraattisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan
dynaaminen motiivi. Yksityinen intressi, oman edun tavoittelu on
alisteinen tälle kaikkien tarpeet etusijalle asettavalle
lähtökohdalle.
http://goo.gl/wHmMHh
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti