Selkä seinää vasten?

Sosialidemokratialle yhteisen sektorin merkitys kansanvaltaisten rakenteiden ja avoimen, transparentin hallinnon toteuttajana on läpi sen historian ollut keskeistä, ydinkysymys. Vaikka demokraattinen sosialismi ymmärtää ja hyväksyy yksityisen aloitteellisuuden ja yrittämisen, pyrkii se näissäkin rakenteissa myötämääräämiseen, tuloksen tasaiseen jakamiseen ja taloudelliseen ja sosiaaliseen yhdenvertaisuuteen. Ammattiyhdistysliike on sosialidemokratian kannalta keskeisin väline yhteisöllisesti vastuullisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen markkinatalouden kehittämiseen. Etusijalla on tällöinkin ihminen keskeisenä toimijana ja vaikuttajana. Perusteena tälle lähtökohdalle on työväenliikkeen arvoperinteestä nouseva ihmisen omaehtoisuuden vaatimus ja se kiistämätön tosiasia että "vain työ luo arvoja". Yrityksen omistajan oikeuksia tulee sosialidemokratiassa katsella aina tästä lähtökohdasta.

Kun Euroopan Unioni asettaa markkinoiden kehittämisen etusijalle ja on vahvistanut sen lainsäädännöllään mm. Maastrichtin sopimuksessa, on sosialidemokraattinen lähestymistapa jäänyt alisteiseksi näille konservatiiviseen, oikeistolaiseen ja uusliberalistiseen lähestymistapaan kuuluville periaatteille.

Euroopan Unionin ja USA:n välinen vapaakauppasopimus on nostamassa markkinat suhteessa yhteisölliseen, julkisen sektorin ja hyvinvointivaltion edustamaan toimintatapaan ei ainoastaan etusijalle, vaan myös tavoittelemassa yrityksille ja kansainvälisille yrittämiskulttuuria edustaville rakenteille erityistä tuomioistuinta, jolla on oikeus nostaa syytteitä sellaisia julkisen sektorin hankkeita vastaan jotka yritys olettaa olevan esteenä toiminnalleen ja kehittymiselleen. Kaukana ei ole ajatus että sosialidemokraattinen hyvinvointistrategia muuttuu uudessa uljaassa Euroopassa rangaistavaksi ja joka tapauksessa kansalaisten kukkarolle kalliksi käyväksi vaihtoehdoksi.

Onko kotimaassa käytävillä vaaleilla mahdollisuus rakentaa vaihtoehtoa tälle nähtävissä olevalle kehitykselle? Euroopan Unioniin valitsemamme - myös sosialidemokraattiset - parlamentinjäsenet ovat olleet hyvin vaitonaisia sen suhteen, mikä on sosialidemokraattisen politiikan strategia ja sisältö uusien valintojen edessä ja tulevaisuudessa tästä eteenpäin. Hiljaisuus jättää yhä enemmän toimintatilaa niille voimille, jotka näkevät Euroopan Unioniin syntyneet ja vahvasti sementoituneet rakenteet uhkana itsenäisyydelle, demokraattiselle kehitykselle ja rauhalle. Näin siitäkin huolimatta, että Euroopan Unioni on saanut Nobelin rauhanpalkinnon ja on ilmeisesti kyennyt jo eräissä tapauksissa laannuttamaan sotia mm. pari vuosikymmentä sitten Balkanilla. Se että ylipäätään on vuoropuhelua olemassa ja että kriiseihin voidaan Euroopan tasolla puuttua ennenkuin ne eskaloituvat yli rajojen ulottuviksi sodanluonteisiksi toimiksi, oikeuttaa eurooppalaisen yhteistyön olemassaolon.

Ovatko eurooppalaiset rakenteet muutettavissa kansanvaltaa, yhteisöllisyyttä ja poliittista moniarvoisuutta ylläpivään ja sitä vahvistavaan suuntaan? Onko oletettavissa että eurooppalainen sosialidemokratia pitää suhteessa Europan Unioniin kiinni arvolähtökohdistaan ja juuristaan? Olemmeko taivutettavissa tukemaan kehitystä joka toimii vastoin liikken alkuperäisiä tavoitteita? Suurta halua näkyy tässä suhteessa olevan. Liikkeen talousasiantuntijat näyttävät hakeutuvan Euroopan Unionin talouspolitiikan valtavirtaan joko henkilökohtaisista uraodotussyistä tai uskoen että kasvua ja uutta jakovaraa saadaan aikaan, polarisaatio saadaan pidettyä jossakin määrin kurissa ja ihmiset aktivoitua milloin porkkanaa, milloin keppiä käyttämällä. Mieleen tulee vuoden 1903 Sosialidemokraattien Forssan puoluekokous, jossa se hylkäsi Kössi Kaatran tämänhenkisen sosiaalipoliittisen ohjelmaluonnoksen.

Mutta jos Euroopan Unioni sulkee pois moninarvoisen poliittisen ja yhteiskunnallisen kulttuurin, on prinsessa Eurooppa taas vastatusten sen kreikkalaisen mytologian autoritaarisen jumalan Zeuksen kanssa, jonka sieppaamaksi Eurooppa uhka joutua ellei vaadittuja uhrauksia tehdä. Zeus oli ottanut härän muodon, jota vastaan oli noustava taistelemaan. Paradoksaalista on että vielä vuosituhanten jälkeen ihminen ei ole voittanut haluaan ahnehtivaan omistamiseen, alistamiseen, ehdottomaan valtaan, kanssaihmisen orjuuttamiseen ja kurjistamisen avulla rankaisemiseen.

Näyttää siltä että sosialidemokratia on taas kerran suurten ja lähes voittamattomilta tuntivien uhkien ja haasteiden edessä. Miten käy sosialidemokratian - tuo arvailu leijuu jatkuvasti ilmassa porvarillisessa mediassa sosialidemokraattisen infogheton yläpuolella.Kannattaa kuitenkin muistaa Hertta Kuusisen analyysi SKP:läisille puoluetovereilleen sodanjälkeisessä sekasortoisessa tilanteessa: "Älkää aliarvioiko sosialidemokraatteja. Ne taistelevat kaikkein kovimmin silloin kun niillä on selkä seinää vasten."