Pilvilinnan varassa?

Kasvu työllisyyden takaajana ja hyvinvoinnin vision keskeisenä innoittajana? Tämä jo koko sodanjälkeisen ajan taloudellinen ja sosiaalinen mantra on tulossa monellakin tapaa uudelleen keskusteluun ja arvioitavaksi myös periaatteellisista lähtökohdista.
Kun työttömyys 1970-luvun lopulla alkoi lisääntyä hälyttävästi, perustettiin  tasavallan presidentti Urho Kekkonen toimesta Martti Miettusen hätätilahallitus jossa koko vasemmisto oli mukana. Tuohon aikaan alettiin keskustella myös kansalaispalkasta ja kansalaistulosta, valtion perustuslaillisesta velvollisuudesta suojella kansalaisen työvoimaa. Puhuttiin myös radikaalista työajan lyhentämisestä kuuten tuntiin, jolloin voitaisiin siirtyä työelämässä kolmivuorosta nelivuororytmiin ja vain päiväsaikaan tuotettavissa paveluissa yhden sijasta kahteen työvuoroon.
Nämä mallit eivät kuitenkaan poliittiselle johdolle tuohon(kaan) aikaan kelvanneet. Täystyöllisyyttä ja työpaikkojen lisäämistä ylipäätään tuli tavoitella kasvun kautta. Voi kaiketi perustellusti todeta, että kasvun kautta saavutettava työllisyyden parantaminen on ollut kaikkien poliittisten puolueiden - vihreitä ja poliittisen vasemmiston piireistä nousseita vaihtoehtoisia kannanottoja lukuunottamatta - yleinen, yhteinen ja myös keskeinen lähestymistapa täystyöllisyyden tavoittelemiseen.
Täystyöllisyyden tavoite on tärkeä ennenkaikkea siksi, että niin monet sosiaaliset etuudet ovat sidoksissa työsuhteeseen ja tätä kautta saavutettavaan täyteen toimeentuloon. Työmarkkinaosapuolten välisillä sopimuksilla ja sitä tukevalla lainsäädännöllä on eri tavoin varmistettu terveydenhoitoa, työttömyysturvaa, sosiaalisia oikeuksia, eläkkeitä ja koulutuksen rakenteita. Jos kasvua ja sitä generoivia yrityksiä ei synny, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja hyvinvointivaltioon kuuluva perusturva eivät toteudu sillä tasolla joka täystyöllisyyspyrkimyksen myötä on talouspolitiikan implisiitisenä, sisäänrakennettuna toiveena.
Kasvuun perustuva täystyölisyys ajaa myös poliittista vasemmistoa tukemaan yhä kiihtyvää uusien yritysten perustamista.
Globaali kilpailu ja periaatteessa myös Euroopan Unionin neljään peruspilariin kirjatut vapaudet vaikeuttavat tuntuvasti kasvun paikallista pysyvyyttä ja lisääntyvän tehokkuuden ja automaation myötä myös sen suuntautumista tärkeänä pidettyyn työllisyyteen. Rajoituksia on muitakin; yrityksen keskeisenä tehtävänä on tehdä voittoa sen omistajille. Tämä keskeinen vaatimus on johtanut vastakkainasetteluun sekä työntekijäjärjestöjen että myös julkisen sektorin oman, demokratia-perusteisen palvelujen tuottamisen kanssa. Euroopan Unionin kiinteä sitoutuneisuus "vapaaseen markkinatalouteen" merkitsee sitä, että julkinen sektori nähdään voimavaroja kuluttavana, markkinoille alisteisena muodollisen legimiteetin välineenä. Tämä toimintalinja on määrittänyt Euroopan Unionin toimintaa ja rakennetta vähintäänkin 1970-luvulta lähtien.

Näyttäisi siltä, että Unionin politiikassa ei kasvun rajoja aina  tunnisteta eikä hyväksytä periaatteessakaan, vaikka rauha ja demokratia olivat keskeisiä Hiili- ja Teräsunionia perustettaessa.. Kasvun itsensä tehtävänä on tuottaa sellaista uutta laatua, joka vähentää tai jopa poistaa ympäristöriskejä. Rooman klubin "Kasvun rajat" , Vihreän liikkeen syntyminen ja sen johtohahmot, kuten Eero Paloheimo ja Osmo Soinivaara ovat kirjoituksissaan ja toiminnassaan kritisoineet jatkuvan kasvun pohjalle rakentuvaa tulevaisuuden tavoittelua.
Ammattiyhdistysliike on - tietenkin - sitoutunut vahvasti työelämän ja kautta saavutettavan hyvinvoinnin ja turvallisuuden tavoitteluun. Globalisaatio, automatisaatio, informaatiovallankumous, kilpailu edullisimmista tuotantokustannuksista ja ympäristön asettamat kasvun rajat kyseenalaistavat koko ajan ja kiihtyvällä vauhdilla tätä viime vuosikymmenten keskeistä strategista linjausta.

Markkinoiden vapauttamisen logiikkaan kuuluu lisäksi myös se, että vapaa kilpailu ja sen tueksi tehdyt lukuisat vapaakauppasopimukset rajaavat ja eliminoivat voimakkaasti kaikenlaista sääntelyä, jonka piiriin myös työehto- ja palkkasopimukset kuuluvat. Euroopan Unionin ja USA:n välinen vapaakauppasopimus asettaa yritystoiminnan etusijalle myös julkisissa palveluissa, koska se katsoo demokratiaan kuuluvien, alati läsnäolevien linjausten kuten avoin ja kansanvaltainen hallintoi, transparenttius, myötämäärääminen, toistaiseksi voimassa olevat, sopimuspohjaiset työsuhteet,  (democracyimmanent restrictions) myös estävän vapaata kilpailua. Seuraavaksi - viimeistään vuonna 2015 - käydäänkin EU:n parlamentissa keskustelua siitä, voidaanko valtio ja muut julkisiksi luettavat rakenteet pakottaa maksamaan sakkoja ja korvauksia yrityksille, joiden toimintaa ne omilla ratkaisuillaan vaikeuttavat tai jopa estävät. Nimellä TTIP kulkeva USA:n ja Euroopan Unionin välinen, julkisuudelta käytännössä salassa valmisteltu vapaakauppasopimus uhkaa monella tavalla kansalaisten perusturvallisuutta ja demokratiaa, vaikka odotusarvona leijuva toive on hyvinvoinnin ja vaurastumisen edistäminen.

Jos edelläkuvatut kasvuun liittyvät uhkakuvat toteutuvat, täytyy sen merkitä totaalista lähestymistavan muutosta työväenliikken ja etenkin sosialidemokratian piirissä. Kasvuodotusten varjolla on  muodollisesti demokraattisessa päätöksenteossa ajauduttu tukemaan niin laajoja ja syvällisiä  hegemonisia vapauksia markkinoille, että niiden toteutuminen merkitsee väistämättä sosialidemokratian ajaman pohjoismaisen hyvinvointivaltion suhteellisen nopeaa ja perusteellista alasajoa ja samalla liikkeen strategisen vision sammumista. Tämä tiertenkin edellytyksellä, että pidetään edelleen kiinni omaksutusta yrityspohjaisen kasvun kautta saavutettavasta täystyöllisyydestä, toimeentulosta ja turvallisuudesta.