I have a dream...

Tiistain 28.1. 2014 Demokraatissa Joonas Honkimaa kirjoittaa työstä, työvoimasta ja työväenliikkeestä. Kirjoitus on otsikoitu ”Työväenliike vai työn liike”. Kirjoituksesta käy selville että sosialidemokratian suhden näihin käsitteisiin on ollut jokseenkin epäselvä ja ristiriitainenkin. Sitä on mielestäni esiintynyt ennenkaikkea suhteessa työväenliikkeen arvoperintöön ja sen suureen esikuvaan, Karl Marxin käsityksiin ja visioihin työstä, työvoimasta ja työväenliikkeen tehtävästä.

Työvoima (labour) on mielestäni yhteiskunnallinen käsite, joka tarkoittaa kaikkea inhimillistä työvoimaa. Kun puhutaan työvoiman vapauttamisesta, lähtökohtana on yhteiskunnallisesti järkevä, rationaalinen tuottaminen. ”Jokaiselle tarpeidensa ja jokaiselta kykyjensä mukaan” on yksi ja yksinkertaistettu tapa kuvata tätä työvoiman käyttöä. Marxin kritiikki kapitalismia kohtaan lähti juuri siitä, että pakotettu työ vieraannuttaa ja merkitsee luopumista omasta elämästä ja omista tarpeista palkkatyön vaatimusten mukaisesti. Ihmisen tarpeita voidaan manipuloida lähes loputtomiin ja luoda kysyntää ja näennäistä palkkatyötä ilman että ihmisen todelliset tarpeet tulevat edes tyydytettyä. Marxin sosialismissa ja kommunismissa yhtyneet tuottajat hakevat ratkaisumalleja ja toteutustapaa yhteiseksi ja tarpeelliseksi koetun tuottamiseen. Julkiset palvelut nyky-yhteiskunnassa hakevat vastausta juuri tällaiseen työvoiman käyttöön ja organisointiin. Työvoiman vapauttamisen kannalta on aina kysymys valinnoista hyvien ja huonojen ratkaisujen välillä – juuri sitä taistelua käydään tänäänkin.

Työ käsitteenä viittaa yksilöön ihmislajin yhtenä toimijana ja ja hänen suhteeseensa työhön. Kun lukee Marxin taloudellisia ja filosofisia käsikirjoituksia (joita ei taida olla saatavana suomeksi), ei voi muuta kuin vakuuttua siitä, että Marx oli lähtökohdissaan juuri ihmisen työn vapauttamisen ja aidon produktiivisuuden toteuttamisen kannalla. Koko ihmisen tähänastinen historia on ollut lähes tyystin pakkoon ja selviytymiseen liittyvää raadantaa, jonka pääoma on onnistunut nyky-yhteiuskunnassa kääntämään oman voiton tavoitteluksi ja kilpailuksi siitä kenellä on oikeus työntekijänä ja ihmisenä säilyä hengissä. Työn vapauttaminen on vastaus ihmisen tarpeisiin ja itsensä toteuttamiseen. Uusi yhteiskunta jota Marx tavoitteli oli lähtökohta mutta ei tietenkään lopullinen muoto tälle työhön, toimintaan ja omaehtoisuuteen perustuvalle, täysin inhimillistyneelle yhteiskunnalle.

Työväenliike oli Marxille se väline, joka oli toteuttava tämän suuren humanistisen tavoitteen. Proletariaatti, kansanryhmä jolla ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa oli – tietenkin – tarttuva tuohon haasteeseen. Se mistä Marxia voidaan syyttää, oli hänen ylioptimistiset odotuksensa tuon luokan kykyyn toteuttaa tämä uskomaton muutos ihmisen historiassa. Elämänsä loppuun asti hän odotti viimeisen taiston alkamista; kapitalismi osoittautui kuitenkin huomattavan joustavaksi suhteessaan raatajiin luopumatta silti missään vaiheessa pääomakeskeisestä ja tässä mielessä täysin eihumanistisesta ajattelu- ja toimintatavastaan. Politiikasta tiedämme että tämä autoritaarisuuteen, omistamisen haluun ja väkivallan vimmaan perustuva brutaali asennoituminen on vuosisatoja merkinnyt kärsimystä, tuskaa, pelkoa ja alistumista valtaosalle ihmiskuntaa.

Sosialidemokratialla työväenliikkeen vanhimpana ja perinteistä rikkaana arvoperinteen välittäjänä on kunniakas historia niin työvoiman kuin työnkin yhteiskunnallisena ja inhimillisenä vapauttajana, siis ihmisen luovan aktiviivisuuden, omaehtoisuuden kannustajana. Tarina alkaa tietoisuuden herättämisestä ja toimintamuotojen kehittämisestä, yhteiskunnallisista ratkaisuista, äänioikeuden, kokoontumis- ja järjestäytymisvapauden saavuttamisesta. Tuo historia on värikäs kokoelma raadannalle asetettuja rajoituksia ja uusien mahdollisuuksien luomista alkaen lasten oikeuksista , sosiaaliturvasta, terveydenhoidosta, toimeentulon takaavasta palkasta ulottuen aina työeläkkeisiin ja toteutumassa olevaan vanhuspalvelulakiin. Minulle toiminnallinen vapaus, täysi aktivoituminen, omaehtoisuus ja itseni toteuttaminen on työväenliikkeen pyrkimysten antama suurenmoinen lahja, jonka yhä täydempää ja perusteellisempaa toteuttamista olen havittelemassa.

Kuten aivan viimeaikaisistakin tapahtumista tiedetään, ihmisen maailmassa työvoiman ja työn vapauttaminen ei ole aina itsestäänselvää edes työväenliikkeessä. Jokainen tarkistus on tarkistettava, keinot sen saavuttamiseksi ovat aina myös osa päämäärää. Ihminen toteuttaa itseään työssään ja toiminnassaan, yhteydessään luontoon, tuottamiseensa, kuluttamiseensa ja myös sosiaalisissa suhteissaan.

Tässä tehtävässä voi tulla vaikeitakin takaiskuja, taantumista ja ajautumista ihmisen hyvinvoinnin kannalta vakaviin ja laajoihin epäonnistumisen kierteisiin. Liike, kansakunta ja ilmeisesti kokonainen maanosa voi ajautua vuosikausiksi ajamaan perimmäisten tavoitteidensa kannalta tehottomia ja rationaalista voimistumista jarruttavia kehityskulkuja.Toisaalta, ihmisen onni ja hyvinvointi ei ole kapitalisoitavissa tai yksityistettävissä millekään tätä tavoitetta ajavalle liikkeelle. Oikea, hedelmöittävä, rikastuttava aloite voi tulla mistä poliittisesta ilmansuunnasta tahansa. Olennaista on se, että ihmisen esihistoria, jo nyt olemassa olevien resurssien kannalta tarpeeton, epäproduktiivinen ja vieraannuttava raadannan historia saa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisen tietoisen tilinpäätöksen ja voimat kootaan ihmisyyden mahdollistavien ratkaisujen aikaansaamiseen.