Talous uhkatekijänä

Työväenliikkeen arvoperusta ja sen keskeinen fenomenologia -  siis se muoto jona asiat meille ilmenevät - ei  ole ensisijaisesti taloudellinen vaan sosiaalipsykologinen kategoria. Elämän materiaalinen perusta - siis talous ja sen myötä syntynyt historia ja kulttuuri - ilmenevät meille tietyssä järjestyksessä, jota tämä arvoperusta pyrkii kääntämään toisenlaiseksi, itseasiassa vastakohdakseen. Kysymys on ihmisen ja autoriteetin välisestä suhteesta.

Tämä asia on taas aiheellista ottaa puheeksi, kun näyttää siltä että työväenliikkeen arvoperusta on jäämässä unohduksiin. Kuvitellaan että työväenliike on tehtävänsä täyttänyt, kun aineellinen hätä on päällisin puolin saatu työnnettyä taka-alalle - poistunuthan sekään ei ole vielä alkuunkaan.

Yhteiskunnan taloudellinen perusta on sellaisenaan lähes tekninen, sosiaaliseen organisaatioon liittyvä rakenne. Sillä ei sellaisenaan ole eettisiä tai moraalisia ominaisuuksia. Raha ei erota hyvää pahasta eikä rosvoa hyväntekijästä. Se ei tarkoita etteikö rahalla olisi vaikutusvaltaa ja voimaa vaihdon välineenä ja arvon mittaajana.

Talousuutisten lukeminen uutisten yhteydessä ja taloudesta käytävä keskustelu ei sinällään paljasta paljoakaan siitä arvopohjasta, jolla keskustelua taloudesta käydään. Vasta kun katsotaan millaisia rakenteita ja sosiaalisia suhteita harjoitettavalla talouspolitiikalla saadaan aikaan, astuu arvottava ulottuvuus mukaan.

Kun omistamisesta, omaisuudesta ja saavutetuista eduista ja asemista halutaan pitää kiinni, ollaankin jo siirtymässä taloudellisesta perusrakenteesta arvottavan ja sosiaalipsykologiaa sisältävän ulottuvuuden puolelle. Keskeinen perussanoma kuuluu: suhteessa omistamiseen ihmiset ovat eriarvoisia ja tulevat sellaisina aina pysymäänkin. "Köyhät ovat meillä aina keskuudessamme, mutta minua teillä ei aina ole" (Matteuksen evankeliumi 26.11) ilmaisee selvästi sen, että talous sellaisenaan ei poista köyhyyttä eikä edes kasvu muuta tätä tilannetta, ellei arvottavaa tekijää ole tilanteeseen vaikuttamassa.

Työväenliikkeen arvoperintö halusi kääntää vaikuttamisen ja hallinnon rakenteet ylösalaisin, päälaelleen. Raha, talous ja valta eivät kuulu muutamille harvoille, jotka ovat onnistuneet nousemaan vaikuttamisen hierarkioiden huipulle. Yksinvaltaisten rakenteiden sijalle halutaan demokratiaa, kansanvaltaa, humanismia.  Jos halutaan rakentaa kaikkia koskevaa hyvinvointivaltiota ja arvokasta elämää, juuri talouden rakenteisiin tarvitaan muutoksia. Rakenteiden takana on kuitenkin omistamiseen ja hamuamiseen perustuva kulttuuri, joka vähät välittää kokonaisuudesta.

Luonteenpiirteenä omistaminen ja hamuaminen on pysyvää sorttia;  omistamisen ja hamuamisen oikeus on kuin kiveenhakattu periaate, jonka yli ei kävellä. Taloudellinen valta sellaisenaan antaa tähän runsain mitoin mahdollisuuksia alkaen palkitsemisesta ja jatkuen aina väkivaltaan ja tuhoamiseen saakka. Olennaista on se yhteiskunnallinen luonteenpiirteistö joka omistamiseen, hamuamiseen ja etuoikeuksista kiinnipitämiseen liittyy.

Euroopan Unionin talous- ja finanssikriisi on yksi ilmaus siitä, että taloudellista vallankäyttöä ei ole osattu pitää uhkatekijänä. Uskottiin liian pitkään, että "raha tulee rahan luo". Valtiot läksivät uhkapeliin mukaan takaamaan yritysten taivaisiin ulottuvia visoita. Yritysvastuut ja yhteiskuntavastuut menivät suloisesti sekaisin. Voitot yksityistettiin veroparatiiseihin ja sellaisiksi luokiteltaviin pankkeihin. Vastuu sosialisoitiin, siis vastuu mielikuvituksen rajoja koettelevista odotusarvoista.

Jos velkakriisi onnistutaan nykykeinoilla voittamaan, sanoma on myös käynyt selväksi: eurooppalaiset kansat ovat valmiita rahoittamaan muutamien etuoikeutettujen finanssiunelmat reaalisella työllä, omasta selkänahastaan ja tyytymään entistä vähempään oman terveytensä, hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa kustannuksella.