Tänään kirjoitan demokratiasta - siihen on useampiakin syitä. Sosialidemokraattinen Puolue näkyy Facebook-sivuillaan kannustavan ihmisiä ilmaisemaan käsityksiään demokratiasta. Tänään viettää myös sosialidemokraattinen lapsi- ja kasvatusjärjestö Nuoret Kotkat 70-vuotisjuhliaan. Tuo järjestö syntyi meille toisen maailmansodan melskeissä ja rintamamiesten - ja Euroopassa myös sotavankien ja keskitysleirien - ankarien kokemusten saattelemana. Uusi sukupolvi on kasvatettava rauhaan ja demokratiaan. Ei taida olla sattumaa että myös Euroopan Unionin syntysanat sijoittuvat noiden samojen tunnusten alle.
Sosialidemokratiassa demokratian historia on kuitenkin pidempi, itseasiassa sen juuret on johdettavissa suoraan työväenliikkeen arvoperinnöstä. Karl Marx nosti fenomenologiassaan ihmisen tarpeineen ja toiveineen kaiken keskipisteeksi, kun hän käänsi Hegelin arvopyramidin ylösalaisin; kirkko, armeija ja maallinen hallinto autoritaarisine hierarkioineen tuli saattaa pois vallasta ja nostaa kansa päättäjäksi ja vallan keskeiseksi käyttäjäksi. Karl Marx uskoi että voimakkaimmaksi muutostekijäksi nousisi alistetusta ja nöyryytetystä asemasta kaikkein eniten kärsivä kansanosa, nimittäin proletariaatti. Henri de Saint Simon, ranskalainen sosialisti ja teoreetikko oli ottanut käyttöön tuon Rooman vallan ajoilta kotoisin olevan käsitteen. Se tarkoitti kaikkein kurjimmassa asemassa elävää kansanjoukkoa, jolla ei ollut muuta menetettävää kuin kahleensa.
Tästä moraalisesta ja eettisestä havahtumisesta alkaa kansanvallan nousu ja soveltaminen elämän eri aloille, alkaen ihmisenä olemisen tiedostamisesta, keskinäisestä kanssakäymisestä, jatkuen sen kansalaistoimintaan soveltamisena ja vihdoin yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä. Kysymys on siis kansanvallan, demokratian ottamisesta valtion ja koko yhteiskunnan toiminnan keskeiseksi periaatteeksi. Kysymys ei siis ole pelkästä vaalijärjestelmästä ja kanssaihmisen mielipiteen sallimisesta, vaan syvällisestä havahtumisesta nostamaan ihminen - ennenkaikkea ja ensimmäisenä itsensä - omaehtoiseksi toimijaksi. Sosialidemokraattisen työväenliikkeen rakenteet luotiin nimenomaan tässä hengessä. Vasta paljon myöhemmin kansanvallasta ja sen rakenteista on tullut yleisesti hyväksyttyjä ja yhteisessä mielessä velvoittaviakin. Perusoivallus ihmisen oikeuksista ja havahtumisesta toteuttamaan itseään yhdessä toisten kanssa ei ole saavuttanut vieläkään sellaista hegemoniaa että se siivittäisi ihmiset aktiivisuuteen ja toimintaan. Monet voimat toimivat vieläkin ihmisen omaehtoisuutta vastaan - siitä on syytä olla tänäänkin tietoinen.
Työväenliikkeen arvoperintö ilmaisee tuon ihmisen heräämistä kuvaavan periaatteen usein lauluissa ja sanonnoissa: “Ei muuta johtajaa ei luojaa, kuin kansa kaikkivaltias”; “Maa meidän on ja olla täytyy”; “Työn orjat sorron yöstä nouskaa”; “Hyvät Toverit”; “solidaarisuus” mielenlujuuden ilmaisuna omaehtoisuuden ja kansanvallan periaatteen keskeisestä, “kiveenhakatusta” periaatteesta ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Kaikki nuo ilmaukset liittyvät kansanvallan, demokratian tavoitteluun. Paradoksaalista on että tämän arvoperinnön toteuttamisessa kommunistisessa maailmassa hyväksyttiin näihin arvoihin pyrkivien hegemonia, proletariaatrin diktatuuri ainakin väliaikaisena keinona demokratian lujittamiseksi keskinäisen kanssakäymisen välineenä. Keinot ja päämäärät ovat kuitenkin sillä tavalla yhteydessä toisiinsa, että viimeksi toteutettu keino on jo osa lopullista päämäärää. Tällöin vaatimus demokratiasta muuttuu uudelleen vastakohdakseen ja ennenpitkää lakkaa toiminasta. Tietoisuuden täytyy senkin olla omaehtoinen, havahtumiseen ja lujaan päätökseen perustuva henkilökohtainen valinta.
Kirjoitin itselleni uudelleen muistiin 1960-luvun kasvatusohjelmia ja sitä, kuinka Nuorten kotkain sihteerinä toimiessani tuolloin määrittelin kasvatuksen demokratiaan. Noista ohjelmista nousee keskeiseksi omaehtoisuuden periaate. Mistä se oikein nousi demokratiaa keskeisesti kuvaavaksi periaatteeksi henkilökohtaisessa ja Nuorten Kotkain kasvatusajattelussa? Tätä miettiessäni nousi muistojen kätköistä mieleen 1950-luvun lopulta Työväen Akatemia ja Työväen Sivistysliiton pääsihteeri Arvi Hautamäki, kouluneuvos ja senaikainen Nuorten Kotkain Keskusliiton puheenjohtaja. Opiskellessani Akatemiassa en tiennyt Arvi Hautamäen ja kotkaliiton yhteksistä mitään. Arvi oli poikkeuksellinen luennoitsija; hän toi aina mukanaan lyhyen kirjallisen jäsentelyn keskeisistä kohdista luennossaan. Hän puhui vapaasti, rauhallisella ja vähän särkyneelläkin äänellä, mutta innostuneesti, keskittyneesti ja katsoen oppilaita usein metrin päästä suoraan silmiin. Omaehtoisuus. Sitä Arvi Hautamäki, jota leikillisesti kutsuimme hautaneuvos Koulumäeksi, jaksoi korostaa luennoissaan. Minä tulin kymmenen vuotta myöhemmin ottaneeksi kotkaliiton sihteerinä tuon käsitteen keskeiseksi ohjelmalliseksi ilmaisuksi. Uskon sen olevan kotoisin työväen sivistysliittojen pohjoismaisesta yhteistyöstä. “Skapandet”, luovuus oli tuolloin aikuiskasvatuksessa avainsana ryhmätyön ohella. Taustalla oli Torsten Husénin ryhmädynamiikka ja opintokerhotoiminnan voimakas nousu ruotsalaisessa työväenliikkeessä.
Demokratian juuret ovat siis syvällä työväenliikkeen arvoperinteessä. Työväenliike ei olisi koskaan noussut niin vahvaksi ja maailmaa muuttavaksi voimaksi ellei kansanvaltaa olisi todellakin ymmärretty ihmiselle mahdollisuuden antavana, havahduttavana ja - kuten nykyisin sanotaan - voimaannuttavana ja inspiroivana tekijänä. Kun nyt surkeillaan sosialidemokratian heikon vaalimenestyksen kanssa, niin en usko sen johtuvan ainakaan demokratiasta, vaan pikemminkin siitä että tietoisuus demokratian elähdyttävästä voimasta on muuttuvien rakenteiden painostuksessa vajoamassa uudelleen alitajuiseksii, jäsentymättömäksi ja arkea avaamattomaksi ulottuvuudeksi. Kuitenkin, aina yhä uudelleen ja uudelleen ihmisen on noustava oman historiansa kirjoittajaksi ja toimijaksi - siihen aito demokratia tarjoaa edelleenkin mahdollisuuden. Välillä voi tulla jaksoja jolloin vajotaan yhteiskunnallista tajuttomuutta vastaavaan tilaan, mutta yhtä varmasti nousee voimia jotka herättävät, inspiroivat, vakuuttavat - ja nostavat tämän päivän proletaarin taistelemaan vapautumaan kahleistaan.
3 kommenttia:
Minusta se ei ole ollenkaan itsestään selvää, että ymmärtäisimme toimia demokraattisesti vaikka sanomme olevamme sosialidemokraatteja. Demokratiaan kuuluu olennaisesti myös suvaitsevaisuus. Kuninka usein olemmekaan nähneet SDP:n sisällä niin paikallisesti kuin valtakunnalisesti puolueen jäsenten ajatuneen eri leireihin ja jopa vihan pitoon erilaisten näkemystensä vuoksi. Demokratiaan kuuluu paitsi vapaus ilmaista oma kantansa / milipiteensä asioista myös jonkinlainen halu ja kyky pyrkiä keskustellen ratkaisemaan erimielisyydet. Vaikka siinäkään ei aina onnistuttaisi pitäisi lisäkis olla halua ja kykyä kohdella ymmärtävästi ja kunnioittvasti vähemmistöön jäänyttä osapuolta. Yksilöiden ja heidän tukijoidensa valtapyrkimykset rämettävät demokratiaa emmekä me demarit ole tässä suhteessa juuri sen puhtaampia kuin monet muutkaan politiikan kentillä.
Kuinka paljon demokratiasta elämäntapana sosialidemokraattien keskuudessa tehdään analyysia ja keskustellaan? Useimmiten asia kuitataan sillä että sitä voi kasvaa monia teitä sosialidemokraatiksi. Olet mielestäni aivan oikeassa siinä, että sosialidemokratian kannalta ikävät, epädemokraaattiset ja epäproduktiiviset toimintatavat aiheuttavat tarpeettoman paljon tuhoa ja hävitystä arjen kanssakäymisessä. Käsitteet "hyvä toveruus", "solidaarisuus" ja "yhdenvertaisuus" viittavat juuri liikkeen kannalta aivan olennaisiin toimintasuhteisiin.
Niinpä. Kyllä nuo nostamasi käsitteet
"hyvä toveruus", "solidaarisuus" ja "yhdenvertaisuus" kuuluvat puheparteemme ja uskon useimpien liikkeeseemme kuuluvien näin ajattelevan ja vallankin sellaisen toverin, joka koko elämäntavallaan ja esimerkillään näitä ilmaisee. Mutta näitäkään sanoja saatetaan liimata ahdistavien konfliktien ja erimielisyyksien päälle kukkapenkiksi silloin, kun keskustelu ei toimi tai on jo jämähdytty suht. lukkiutuneisiin kuppikuntiin.
Lähetä kommentti