Kansatieteellsitä taustaa 1600-luvun alu isoisän maailmaan

Kansatieteellistä taustaa Brusius Rossin maailmaan

Hankasalmen historia tarjoaa mielenkiintoista kansatieteellistä tausta-aineistoa ajatellen Brusius Rossin aikaista elämäntapaa ja oloja 1600-luvun puolivälissä nykyisen Konneveden ja Hankasalmen rajamailla:
 

"Hankasalmen vanhin maatalous oli ns. kaskitaloutta ja hyviin kaskiniittyihin perustuvaa ekstensiivistä karjataloutta, jonka tuotteista lanta pienille peltotilkuille oli ehkä yhtä tärkeää kuin lähes kokonaan myyntiin menevä voi. Vanhin kaskitalous käytti ns. huuhta- (tai huhta-) tekniikkaa. Hankasalmella raivattiin järeään havumetsään kolomalla puut alaosaltaan kuivumaan pystyssä tulevaa käyttöä varten. Kun metsikkö oli muutamassa vuodessa kunnolla kuivunut ja sen alla varjossa oleva sammalmattokin tullut kuivana polttokelpoiseksi, tapahtui huhtikuussa poltto, joka on antanut huhtikuullekin sen nimen. Huuhdan tuottavuudesta on mielikuvituksellisia perimätietoja: 20-kertainen sato katsottiin vielä normaaliksi, 30-40-kertaiset sadot eivät olleet harvinaisia ja suuremmistakin huhuttiin. Huhtavaiheen jälkeen paikan annettiin kasvaa koivikkoa, josta 20S30 vuoden jälkeen saatiin jo tavallinen kaski. Sen jälkeen paikan annettiin kasvaa 3-4 kesää karjalle heiniä. Kun järeät kuusimetsät loppuivat, sekä Keski-Suomessa että Savossa siirryttiin yleisesti lehtimetsäkaskiin. Kun peltoa tarvittiin lisää, sitä oli hyvä raivata lehdosta, joka sitä ennen oli kuitenkin kaskettu. Luontoa osattiin käyttää hyvin, myös Hankasalmella.



Kansatieteellisesti Hankasalmen alue kuuluu vanhimpana aikana itäisen kansankulttuurin piiriin. Aatra eli sahra oli itäinen, jonka aisoihin kiinnittyvä poikittainen peräpuu muodosti kyntäjälle kädensijat peräpuun ja aisojen molemmin puolin. Sirppi oli pienehkö ja hyvin keveä (lännessä laaja kamppisirppi@). Viikate oli vain heinäntekoväline. Vilja korjattiin aina sirpillä. Sen kärki saattoi olla valmiiksi kiverretty pieneksi nupiksi, koska kärki silloin tällöin kantojen ja kivien välissä työskennellessä joka tapauksessa iski kiveen tai kantoon. Näin säästyi aikaa aina uudelta hionnalta (liippaamiselta).



Puidessa käytetty varsta (riusa) oli ns. linkkuvarsta, jonka varsi ja jyvien irrottamisen varsinaisesti suorittava jykevä linkku oli liitetty toisiinsa puutapilla. Reki oli korkeakeulainen (ehkä keulapuu oli vielä sidottu koivuvitsaksella yhteen ensimmäisten kaplaitten kanssa) ja kuorma kesti siten helposti epätasaisen tien töyssyjä. Vene oli siro ja keveäsoutuinen savolaisvene; tämä tyyppi on säilynyt seudulla nykypäiviin.



Riihi oli korkea yksinäisriihi (lännessä erillisellä puimahuoneella varustettu matalampi luuvariihi). Pihapiirin rakennukset sijoiteltiin Savossa ja myös Hankasalmella vapaasti maaston mukaan (lännessä oli suljettu pihapiiri suurine portteineen, jotka sulkivat pedot pihasta pois).



Leivässä oli myös tyypillisiä eroja. Savolainen ja hankasalmelainen leipoi paksun ja pehmeän limpun hapatetusta taikinasta. Länsi-Suomessa leivottiin vain pari kertaa vuodessa ja silloin kovaa reikäleipää, jota säilytettiin katossa olevissa vartaissa. (Leipiä voitiin liottaa pehmeämmiksi vesikupissa ennen syömistä, ainakin vanhemmat henkilöt tekivät näin).



Itäinen kansankulttuuri siis voittopuolisesti hallitsee Hankasalmea, toteaa historioitsijamme Erkki Laitinen.
 
Keski-Suomen maatalouden kehitys vastasi pitkälle koko maan maatalouden kehitystä. Kaskenpoltto väistyi jo 1700-luvulla peltoviljelyn tieltä ja tehokkaampi alun perin itäinen kolmivuoroviljely läntisen kaksivuoroviljelyn tieltä. Erittäin selvä oli karjatalouden kehitys. Tässäkin Keski-Suomi liittyi tehokkaamman itäisen karjatalouden linjaan, sekä rehun tehokkaammassa hoidossa että itäisen lehmärodun suosimisessa ja karjasuojien parantamisessa. Väistymässä jo ollut sekasontanavetta, joka tuotti samalla karjamäärällä runsaasti enemmän lantaa pelloille kuin enemmän työtä vaativa luontinavetta, ja oli siten selvästi taloudellisempi ratkaisu kuin tämä, levisi 1800-luvun mittaan Keski-Suomeen, myös Hankasalmelle. Siellä sekasontanavettaa pidettiin läntisenä ratkaisuna, mutta väistyvää luontinavettaa itäisenä.



Kalastuksella oli pääelinkeinoksi yltävä merkitys 1800-luvulla vain pohjoisessa Keski-Suomessa, jossa muikunpyynti oli Viitasaarella seudun vientielinkeino. Hankasalmi oli eteläisemmällä kotitarvekalastuksen alueella, mutta sielläkin tunnettiin monen talon yhteisnuotat, jotka kyllä olivat tehokkaita.
 
(Hankasalmen historia 1, esihistoriasta vuoteen 1918 -kirja julkistettiin 13.7.2004.
Julkistamisjuhlassa piti professori Mauno Jokipii pyydetyn puheenvuoron. Mauno Jokipii,http://www.hankasalmi.fi/palvelut/sivistys/kulttuuri/hankasalmen_historia_1.html )"