Kerran kotka – aina kotka

Nuoret Kotkat -järjestö on viettänyt juuri 70-vuotisjuhlaleiriään Sauvon Ahtelassa. Osanottajia on eri puolilta Eurooppaa ja muuta maailmaa. Leiriperinne on tässä kasvamaansaattamisliikkeessä vahva ja kokemusta löytyy vuosikymmenien varrelta. Vanhat osaajatkin näyttivät olevan paikalla leirillä vieraillessani. Olin järjestänyt kohtaamisen juhlaleirille Saksasta Suomeen tulleen ystäväpariskunan kanssa. Tämän perheen pää oli 1970-luvun alussa johtamassa Saksan SJD-Die Falkenin 400:n osanottajan ryhmää Lahden Herrasmannin kansainvälisellä kotkaleirillä, jonka tunnus oli ”Uudenlaisen maailman tää joukko luoda tahtoo”. Tunnus tuli Dagfin Rimestadin leirille tekemästä ja tunnetun kotkakasvattajan ja helismaaperinteen vaalijan Salusiinin suomentamasta leirin tunnuslaulusta.

Tunnettua lienee että tässä sosialidemokraattisia kasvatusarvoja korostavassa lapsiliikkeessä kilpailu ei ole keskeisessä vaan enemmänkin leikinomaisessa asemassa. Sen tarkoitus on tuoda riemullisia hetkiä yhdelle jos toisellekin ja elämyksellistä yhteyttä muihin mukanaolijoihin ja myös luontoon. Kotkaliikkeen kasvatusperiaatteeet eivät nojaa merkkisuorituksiin ja portaittain lisääntyvään kognitiiviseen tietoon, vaan vapauttaviin, uusia näköaloja avaaviin elämyksiin yhteisessä toiminnassa, yhteistyön oppimisessa. Usein se jatkuu tätä kautta tapahtuvassa aktivoitumisessa ja aikanaan vastuunotossa elämän moninaisilla alueilla. Jokainen kokoaa omalla tavallaan näitä elämyksiä ja tuosta kokonaisuudesta nousee se affektiivisten, elämyksellisten tuntemusten ja arvojen joukko, kokonaisuus joka antaa suuntaa elämälle.

Kotkaliikkeen kasvatusarvojen juuret ovat pohjoismaisessa kasvatusperinteessä, jonka suuri oppimestari sanan teoreettisessa mielessä oli Torsten Husén. Hänen ryhmätyöhön ja yhdessä oppimiseen ja kasvamiseen perustunut ryhmädynamiikkansa löysi sovelluksia mm. Ruotsin Työväen Sivistysliikkeen ABF:n toiminnassa mm. laajan opintokerhotoiminnan (studiecirkel) muoodssa.. Ruosin kotkaliikettä vastaava järjestö Unga Örnar kehitti tätä ryhmädunamiikkaa edelleen lapsijärjestön kasvuympäristöön sopivaksi, demokratiaa ja siihen kasvamista toteuttavaksi kokonaisuudeksi. Siinä aloite on viime kädesä aina subjektilla, mukanaolevalla osallistujalla. Edellisten sukupolvien arvopohja välittyy elämyksellisten, affektiivisten tapahtumien ja kokemusten, ohjaajien, kasvattajien ja nämä arvot sisäistäneiden muiden toimijoiden, esimerkiksi vanhempien kautta.

Sosialidemokraattiset kasvatusarvot pohjoismaissa eroavat jonkin verran mannermaan perinteestä, joka muodostui kasvatuksen alueella hierarkiseksi. militantiksi ja kognitiivista osaamista korostavaksi. Merkkisuoritukset, osaamisen muodolliset symboolit, arvojärjestys ja siihen liittyvät kunniamerkit sävyttivät tätä kasvatustapaa ja niiden pohjalta oletettiin tavoiteltavan arvopohjan välittyvän. Kyllä sitäkin varmaan tapahtuu, mutta dynamiikaltaan tämä lähestymistapa on sukua toiseen maailmansotaan saakka vahvasti vaikuttaneille autoritaarisille, moninaisia ilmauksia saaneille, aika epäproduktivisille arvoille. Niistä irtautuminen ei ole helppoa, näyttäähän affektiivinen, muodoista piittaamaton elämysten varaan rakentuva toimintatapa sekavalta, selkeytymättömältä ja omia teitään noudattavalta kaaokselta. Noista yhteisöistä kasvaa kuitenkin demokratiaa, kanssaimisten oikeuksia kunnioittavia ja yhteiskuntarakenteeseen kansanvaltaa soveltavia kansalaisia, joide nuoruuden elämykset kantavat läpi elämän tuoden iloa, pysyvää toveruutta, kansalaiskuntoa ja vahvan vakaumuksen mahdollisuudesta soveltaa kansanvaltaa yhteiskuntaan ja elämän monimuotoisuuteen. ”Hyvä toveruus” on ilmaisu jolla kotkaliikkeen kautta kasvaneissa on erityisen palöjon merkityustä.

Saksalainen ystäväni kertoi vuonna 1909 syntyneestä, lasten leiritoimintaan monipuolisesti perehtyneestä Herman Echtermeierista, veteraanista joka 87-vuotiaana julkaisi kirjan ”Einmal Falken – immer Falken” /(Kerran kotka – aina kotka)).

Arvoihin yhdistynyt elämys kantaa – läpi elämän.

Arvokas elämä

Lannistaako työelämä, lomautukset, irtisanomiset, taistelu työpaikoista ja epävarma tulevaisuus suomalaisen palkansaajan?. Elinkeinoelämä ei näytä  palkansaajan kannalta olevan kannustavaa, tappioita tulee tässä elämän jalkapallossa eteen tavan takaa.

Täytyy myöntää että amerikkalainen elämänasenne, joka suorastaan pursuaa toivoa ja yrittämisen halua joskus aika vaikeissakin olosuhteissa, tuntuu suomalaisittain katsottuna irrationaalilta ja vieraalta.
Kun vahva motivaatio ja  korkea koulutuskaan eivät takaa pysyvään  työsuhteeeseen pääsyä ja sellaista menestystä että voisi vakavammin suunnitella omaa tulevaisuuttaan, alkaa tuollainen tilanne käydä sekä ruumiin että hengen päälle.

Fyysisesti ja varsinkin  harjottelemalla kehoa voi kuntouttaa ja lisätä tällä tavalla kestävyyttään. Mieltä painaviin ongelmiin ja psyykkisen kunnon vahvistamiseen tarvitaan lisäksi toisenlaisia lääkkeitä. Yksi näistä - keskitysleirikokemusten perusteella merkittävä - on yhteiskunnallinen ja poliittinen osallistuminen. Kerrotaan että poliittisesti valistuneet, analysointiin  kykenevät selvisivät myös noissa äärimmäisissä olosuhteissa paremmin kuin poliittisia tapahtumia ymmärtämättömät, epäpoliittisiksi itsensä luokitelleet. Poliittiseen tyhmyyteen liittyy  läheisesti myös henkinen epävarmuus ja mielenterveyden järkkyminen, varsinkin kun elämän perustarpeisiin liittyvät olosuhteet käyvät epävarmoiksi ja huolta aiheuttaviksi.

Hallitukselle selvityksen tehneen filosofi Pekka Himasen sisällöltään laajassa ja mielestäni uusia uria aukovassa selvitystyössä nimetään yhdeksi keskeiseksi tulevaisuudentekijäksi  arvokas elämä. Tulevaisuuden Suomen tulisi tarjota mahdollisuuksia juuri arvokkaasen elämään. Minulle arvokkaan elämän perustekijöitä ovat tietoisuus yhteiskunnallisesta kokonaisuudesta, kohtalaisen hyvin kestävä kuva tulevaisuudesta ja ainakin jossakin määrin välttämättömyyksien yli yltävä taloudellinen varmuus.

Tämä on jotakin täysin muuta kuin irtisanomiset, lomautukset, pakotettu osa-aika- tai pätkätyö, jatkuva taistelu sopimusten mukaisista palkoista, järjestäytyneen toiminnan vähättely ja sivuuttaminen, omistamiseen ja johtajuuteen liitetyt irrationaalit palkitsemiset, vaatimus jatkuvasta kilpailusta koulutus- ja työpaikoista, elämän- ja työkokemuksen aliarviointi ja jopa mitätöinti.

Kun katselen tämän päivän Suomea,oikeastaan kaikki arvokkaan elämän keskeiset tekijät ovat vaakalaudalla. Globaali kilpailu, Euroopan ja läntisen maailman taloudellinen  kriisi ja sen vaikutukset kotimaahamme eivät tarjoa asiantuntijallekaan selkeää kuvaa tulevaisuudesta saati sitten asioita harrastamattomalle, epäpoliittisuuttaan korostavalle yhteiskunnalliselle normaalinoviisille.

Myötämäärääminen työelämässä on muutamassa vuodessa supistunut pelätyiksi ja usein perin yksipuolisiksi osoittautuviksi "yhteistoimintaneuvotteluiksi"; myötämääräämisen piti lisätä arvokkaan  työelämän elementtejä sen sijasta että siitä tulikin sanelun ja alistamisen yksi uusi muoto. Arvokkaan elämän ainekset ovat joutumassa kaikkinensa vaakalaudalle. Rakenteellisesti tämä merkitsee lannistunuttta mielialaa, häviämistä kovassa kilpailussa elämän kaikilla pelitantereilla.

Arvokkaan elämän muodoksi olen tottunut omalla kohdallani määrittelemään demokratian elämäntapana ja yhteistyön muotona. Se vaatii päättäväisyyttä - päättäväisyyttä monessakin mielessä: päättelykykyä arvokkaan elämän hengessä (conclude), kykyä tehdä päätöksiä (deside) ja sitkeyttä viedä valinta myös päätökseen (complite).

Mikä avuksi lannistetulle kansalle, joka suuntaa kesälomien jälkeen taas työelämään ja sisäruokintakauteen? Kovempi kilpailu? Lujempi luonto? Pako sairauteen? Lannistuminen? Periksi antaminen ja vetäytyminen marginaaliin?

Suosittelesin oman elämäntilanteen ja haasteisiin vastaamisen välineeksi arvokkaan elämän tavoittelua ja demokratiaa elämäntapana sen keskeisenä valtavirtana.Ei sekään vaihtoehto onnistu ilman perusteellista analyysia ja jatkuvaa harjoitusta. Siinä kilvoittelussa ei kuitenkaan häviä koskaan.