Vappusnookeria

Minulla on ollut tapana kirjoittaa itselleni vappupuhe, vaikka en sitä missään pidäkään. Tehtävä on tänä vuonna aika epäkiitollinen, vaikea ja haastava. Näköaloja sumentavat kamppailu eurokriisin, kasvavan työttömyyden, kuntarakenne- ja soteuudistusten kanssa. Joukkoliikkeen koneisto yskii, toimeentulon näkymät ovat työelämään tulossa olevalle nuoremmalle sukupolvelle pessimismin sävyttämän hämärän peitossa.

Katselen tässä snookeria televisiosta uutisten seurannan lomassa. Mielipidetiedustelut povaavat sosialidemokratialle runsaan 16%:n kannatusta. Olisiko snookerilla ja sosialidemokraattien poliittisstrategisella tilanteella jotain yhteistä?

Snooker on tilanne, jossa pelaajalla ei ole yhtään vaadittua kohdepalloa suoraan pelattavissa. Pitää käyttää pelipöydän laitoja osuman saadakseen, minkä lisäksi valkoinen lyöntipallo on saatava turvalliseen paikkaan josta pelivastustaja ei pääse hyökkäämään ja tekemään pisteitä.

Joskus käy niinkin että pelaaja tekee itselleen vahingossa snookerin eikä pysty jatkamaan peliään ainakaan välittömästi. Riskit menetyksiin kasvavat.

Poliittisen asetelman kannalta sosialidemokratian tilanne muistuttaa snookeria, joltakin osin jopa itse aiheutettua tilannetta. Taustalla on epätyydyttävää ja virheellistä analyysia, arvoperinteen tahallistakin unohtamista ja näistä syistä seuranneita poliittiseen snookertilanteeseen johtaneita ratkaisuja.

Konservatiivien voimapolitiikka yhtyneenä ahnehtivaan uusliberalistiseen ajatteluun on ajanut niin yrittämisen, rahamaailman, yhteiset julkiset rakenteet kuin tavalliset ihmisetkin pitkäkestoiseen umpikujaan. Eurosnookerissa ei ole hyviä eikä varsinkaan helppoja ratkaisuja näköpiirissä.

Työelämässä on pelipallo lähes ratkaisemattoman edessä. Työttömyys on kasvamaan päin. Sosialidemokratian piirissä on panostettu paljon nuorisotakuuseen, joka alkaa yhä selvemmin näyttää enenmmän pedagogiselta kuin takuunomaista turvaa tuottavalta hankkeelta. Myös sosialidemokratia on panostanut kasvuun ja sitä kautta tapahtuvaan työpaikkojen luomiseen. Palkankorotusten väitetään olevan myrkkyä valitun linjan toteutumiselle. Ostovoiman kasvua ei ole luvassa.

Piristysruiskeeksi on valittu poliittisen oikeiston vaatimat verovähennykset ja yhteiskuntavastuun purku. Kasvun kautta työtä ja toimeentuloa vaativa sosialidemokraattinen politiikka  joutuu tässä katsomaan valittua linjaa silmästä silmään. Yrittäjät eivät puhukaan enää yhteiskuntavastuusta, se on korvattu yritysvastuuhehkutuksella. Samalla on kiristetty eritoten välillisiä veroja, jotka rokottavat suhteellisesti eniten kaikkein pienituloisimpia. Verottoman tulon alarajan nostaminen kuntatasolla toki helpottaa vähän vaikka se ei ostovoimaa lisääkään.

Ympäristöarvot ja luontoon liittyvä elämän kunnioittaminen on kokemassa turkistarhauksen ja talvivaarojen kaltaista elinkeinoelämän ja elämänlaadun vastakkainasettelua. Euroopan ainoa alkuperäiskansa saamelaiset kokee arvomaailmansa ja elämäntapansa olevan mitä suurimmassa määrin uhattuna.

Menoleikkurit ovat kovassa käytössä valtionhallinnossa ja julkisella sektorilla ylipäätään. Kehysbudjetissa kasvu on rajattu pitkälle tulevaisuuteen nollaan ja mm. kulttuurimäärärahoja ei lisätä edes hintatason nousua vastaavasti. Supistuksia, ohentamista, työpaikkojen vähentämistä ja muuta kulttuurikurjuutta on odotettavissa niin pitkälle kuin silmä siintää. Hyvinvointivaltion kaupallistaminen, supistaminen ja toissijaistaminen suhteessa yritysmaailmaan on EU:n diktaatin suojelemaa porvarillista hegemoniaa.

Kun osallistamisen ei ole satsattu edes menneinä vähän parempina vuosina, niin tuskinpa sellaista on odotettavissa tästä eteenkään päin. Kansalaisjärjestökentän ja valtiovallan väliin on viime vuosien aikana syntynyt kaappari-instituutioita, joiden alaisuuteen vanhaa järjestökenttää voimalla puserretaan. Juuri nyt on urheilun ja liikunnan kenttä tällaisen ylhäältä rakennetun yhteenpuristamisen kynsissä. Aatteella ei yleisellä tasolla ole juurikaan tämän kanssa mitään tekemistä, kysymys on siitä kuka pitää valtaa urheilu- ja liikuntapolitiikassa ja muissa järjestömaailman ylhäältä rakennetuissa troijalaisissa. Snookertilanteita on sosialidemokratialle täälläkin odotettavissa.

Syitä poliittisen otteen herpaantumiseen on paljon, eivätkä ne kaikki ole pelkästään poliittisten vastustajien syytä. Kun tässä tilanteessa ollaan hallitusvastuussa yhdessä monenkirjavan ja tiukassa paikassa porvarienemmistöisen hallituskokoonpanon kanssa, jää poliittiselle hämmentämiselle runsain mitoin tilaa. Kun tähän lisätään vielä se että politiikalle ja yhteiskunnalliselle asennoitumiselle on onnistuttu luomaan kansalaisten  mielissä eurooppalaisittainkin katsoen harvinaisen kielteinen arvoilmapiiri, niin myös tässä suhteessa ollaan snookeria muistuttavassa tilanteessa. Työn orjat eivät puhalla yhteen hiileen, vaikka nälkä alkaa olla yhä useamman vieraana. Työn vapauttaminen, omaehtoinen elämäntapa on yhä harvemmalle mahdollinen ja kiinni onnenkantamoisesta - jos sellainen kohdalle sattuu.

Snooker on sinänsä mitä kiehtovin peli ja lisäksi siinä jaetaan aika muhkeita rahapalkintojakin. Samoin on tilanne poliittisessa snookerissa – voittajat keräävät potin, häviäjät eivät joudu ainoastaan nuolemaan näppejään, vaan kohtaavat tulevaisuuden entistä epävarmemmassa asemassa.

Kun nyt kuitenkin toukokuun ensimmäistä, työn vapauttamisen maailmanlaajuista juhlaa taas kerran vietetään, on todettava että eivät työväenliikkeen arvot ja ihmisen ikuinen tarve itsensä täyteen toteuttamiseen ole maailmasta minnekään kadonneet. Joogaopettajani toteaa että vaikka ihmisellä on ajatuksia, se ei tarkoita vielä kuitenkaan toteutettua ajattelua. Tänä aikana on haastettava kanssaihmistä pohtimaan entistä syvemmin demokratiaa elämäntapana, sen soveltamista omaan elämään ja harjaantumisen kautta myös ympäröivään maailmaan, oman aikamme yhteiskuntaan. Toisenlainenkin hegemonia voi olla vielä mahdollinen. Koska?

Bertold Brechtin mukaan se voi olla mahdollinen jo tänään!

Järjestötroijalaisia

EHYT, Hyvinvointilomat, VALO ry – mitä järjestöjä nämä ovat? Kysymyksessä on uusi järjestöstruktuuri, rakenne joka on syntynyt perinteisten alan kansalaisjärjestöjen yläpuolelle, resursseja jakavan valtiovallan ja aatteellisten yhteisöjen väliin. Ehkäisevä päihdetyö, sosiaalinen lomatoiminta tai liikunta ja urheilu ovat niitä yhdistäviä aihealueita joiden ympärille nämä sateenvarjo-organisaatiot on muodostettu. Näitä on muitakin, ainakin jossakin määrin yhteiskunnallisen suuntautumisen pohjalta rakennettuja. Niiden puitteissa järjestöjen toiminnan sisältöä ja merkityksiä on arvioitu uudelleen. Aika kovaa pelkistystäkin on tehty – näihin yhteisöihin kuuluvat aatteelliset järjestöt ovat menettäneet oikeutensa suoraan valtionapuun. Resursseja jaetaan uudelleen, vanhojen järjestöjen omista arvoista lähtevät painotukset joutuvat uuden järjestötason puntariin. Järjestön suora yhteys valtiovaltaan on kadonnut tai katoamassa.

Kysymyksessä on suuri murros, jonka sanelijana ovat aikamme pragmaattiset lähtökohdat. Pääsy perustelemaan omaa toimintaa suoraan päättäjille joutuu läpikäymään vielä yhden ylimääräisen järjestötason, jossa aatteellisesta järjestöstä päätöksenteossa on yksi tai kaksi edustajaa. Tässä prosessissa vahvat vahvistuvat ja heikot karsitaan pois. Jopa aatteellisisa tavoitteissa uuteen jäsenyyteen taivutetut joutuvat rajaamaan oman aatteellisen toimintansa niin, että uuden järjestötason arvot ja perustelut tulevat osaksi uutta suuntautumista. Yleisenä perusteena muutokselle on yhteiseksi tunnnustettu mutta yleisyyden leveällä pensselillä maalailtu päämäärä, jonka sisälle sopivat ainakin perinteiset aatteelliset arvopainotukset. Kun arvot määritellään näin laveasti, käytännön ote siirtyy niille, joilla on valtaa ja joilla on kontakti resurssien jakajiin.

Kansalaisjärjestön tekee yhteiskunnan kannalta merkitykselliseksi sen dynaaminen tehtävä kasvatuksessa demokratiaan. Siellä kasvetan yhteisöön, opitaan yhteistoiminnan keskeiset periaatteet, siellä aktivoidutaan niin oman järjestön kuin sen edustajien ajatusten eteenpäinviemiseen. Näiden arvojen pohjalta, ilman ulkopulista painostusta voidaan ottaa myös vastuuta yhteiskunnallisista tehtävistä. Saavutettu kansalaiskunto punnitaan vaaleissa, ei aatteellisen yhteisön yläpuolella olevassa, ylhäältäpäin luodussa arvorakenteessa.

Ainakaan pohjoismaista en tunne vastaavanlaista kehitystä, jossa ylhäältäpäin luodaan valtiovallan ja kansalaisjärjestöjen väliin uusi rakenne, joka resursseja hallinnoidessaan ehdollistaa järjestöjen itsenäisen aatteen ja käytännön toiminnan. Vastaavanlaista ilmiötä edustaa mielestäni entinen DDR:N (Deutsche Demokratische Republik) , jossa muodollisesti itsenäisten aatteellisten puolueiden piti kuitenkin hyväksyä Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen (SED) keskeiset arvot mm. siten että omien aatteellisin tunnuksin ei ollut asiaa valtiolliseen vaikuttamiseen. Harva taitaa muistaa että DDR:ssä toimi myös sosialidemokraattinen puolue tällaisessa vallalle alistetussa rakenteessa. Suomessa syntyvän rakenteen lähtökohdat eivät ole samat, vaan oikeastaan päinvastaiset. Uusien yhteisöjen toimintaa ehdollistetaan markkinoille ja kilpailulle, joilla luodaan uusia niiden ehdoilla pärjääviä vaikuttajia ja idoleja. Demokraattista sentralismia uudessa asussa?

Kun aatteelliset suuntaukset ja jopa vastakkainasettelut eivät keskeisten arvojen osalta ole täällä vanhalla mantereellakaan minnekään hävinneet, näyttäytyvät uudet yhteisöt myös valtaa ja hegemoniaa pitävien arvoihin taivuttavina järjestötroijalaisina. Mukaan mennään yleisen ja yhteisen hyvän toivossa ja vähäistenkin taloudellisten resurssien menettämisen pelossa. Uusien rakenteiden todellinen luonne paljastuu vasta sitten, kun uusi järjestöhevonen on otettu käyttöön.

Euroopassa puhutaan paljon ns. eivaltiollisista kansalaisjärjestöistä eli ”NGO:s” rakenteesta, joka tulee lyhenteenä englanninkielisestä ilmaisusta ”Nongovernemental Organisations”. Ne ovat syntyneet alhaaltapäin, eheiden aatteellisten arvojen ympärille. Niillä on ollut paljon merkitystä integriteetin, autenttisuuden, elämän rikastuttamisen ja vastuullisen, ennustettavan toiminnan mahdollistajina.

Kun katselee näiden uusien järjestöjen syntyhistoriaa, niin joutuu kyseenalaistamaan niiden merkityksen vapaina kansalaisjärjestöinä, vaikka yhdistysrekisteri ne näyttää hyväksyvänkin. Olen kuullut että esimerkiksi tämän vuoden alusta aloittanut liikuntaa ja urheilua edustava VALO ry edellyttää, että ainakin puolet sen tavoitteista ja toiminnasta tulee pohjautua VALO ry:n asettamiin arvoihin ja tavoitteisiin.

Vapaa ja omaehtoinen kansalaistoiminta näyttää joutuvan näinä aikoina uuteen kurimukseen, jossa rakenteiden mukana tuhoutuvat myös moniarvoisen yhteiskunnan keskeiset ihanteet. Tietääkseni mm. Työväern urheiluliitto joutuu toukokuubn alussa järjestettävässä liittokokouksessaan ottamaan kantaa tähän "VALO-ilm iöön". 

Kun katselen esimerkiksi Työväen Retkeilyliittoa yhden maailman vanhimman ympäristöinternationaalin ainoana suomalaisena jäsenjärjestönä, ei voi olla tuntematta vakavaa huolestumista järjestön menestymisestä näissä uusissa rakenteissa. Yhteiskunnan tuella on suuri käytännön merkitys niille jotka sitä saavat. Kysymys on keskeisen hallinnon ja toimiston ylläpitämisestä, toimistotekniikasta, representaatiosta, yhteisön arvojen välittäåmisestä ja arvostuksesta ylipäätään. Omassa keskuudessamme merkitykselliseksi koettu kilpailusta vapaa, ympäristöä ja energiaa säästävä, kulutussuuntautumiseltaan maltillinen liikunta, matkailu, lomailu ja sen rakenteiden ylläpitämien saattavat jäädä menossa olevan suuntauksen jalkoihin. Kysyn itseltäni ja muilta: onko aatteella ja arvoilla, omaehtoisuudella ja itsenäisellä vastuunotolla vielä merkitystä uutta suuntaa hakevassa suomalaisessa yhteiskunnassa?  

Varis vaakkuu varvikosta...

Yhteisöverojen lasku ja yrittäjäomistajien osinkoihin liittyvät verovapaudet muodostavat sen paketin, jolla kaivattua kasvua yritetään nyt siis saada liikkelle. Asialla ei ole ollut ainoastaan poliittinen oikeisto, myös sosialidemokratia on vuosikausia pitänyt olennaisen tärkeänä juuri työllisyyden toteuttamista kasvun - siis yritysten kasvun - kautta. Tämä lähestymistapa ei ole sosialidemokratialle mikään itsestäänselvyys, koska tässä joudutaan katseleman asioita kahdenkin perusristiriidan yli. Työn ja pääoman välisessä ristiriidassa ollaan siis tukemassa pääoman, sen resurssien ja investointinäköalojen toteutumista. Toinen näistä ristiriidoista kulkee hallinnoltaan suljetun yksityisen aloitteellisuuden ja tässä suhteessa avoimen julkisen sektorin, hyvinvointivaltion välillä.

Kun kasvun kautta saavutettavan työllisyyden kelkkaan on hypätty, niin siinä on sitten myös pysyteltävä. Kysymys kuuluu, käyttävätkö yrittäjät ja elinkeinoelämä helpotusten kautta syntyvää liikkumatilaa Suomessa tehtäviin investointeihin? Olin jo kirjoittamassa ”kotimaassa tehtäviin investointeihin”, mutta Suomihan ei ole globaaleilla markkinoilla toimiville yrityksille mikään arvopohjainen kotimaa, kansainvälisistä osakesijoittajista puhumattakaan. Voimavarat sijoitetaan sinne missä niille nähdään eniten kasvumahdollisuuksia. Tässä suhteessa verohelpotukset ja osinkojen kautta tarjottavat stimulanssit lepäävät toiveajattelun hennon logiikan varassa.

Investointeja tehdään kaiketi sinne missä kulutuskysyntää on nähtävissä. Kaupan piiristä tulleiden tietojen mukaan kulutuskysyntä on ollut viime aikoina laskemaan päin. Kansalaisille on lankeamassa monenlaisia maksuja ja velvoitteita, jotka vähentävät mahdollisuuksia ostovoiman kasvattamiseen. Se tavallisin reaktio vaikeutuvina aikoina on yhä kotitalouden realismiin perustuva pidättäytyminen ylimääräisestä kulutuksesta.

Kun palkankorotuksia ei ole tiedossa ja neuvotteluhalukkuudeltakin on tipahtanut pohja pois, on sekä kansalaisten että yrittäjien varauduttava tiukempiin aikoihin. Miksi tehdä uusia investointeja kun kuluttajien ostovoima on vähenemässä? Yrittäjät eivät näy puhuvan yhteiskuntavastuusta, vaan tämän termin sijalle kaupataan yhä useammin yritysvastuuta.

Ei ole mukavaa olla taas pahanilman lintuna ja kraakkua täältä tavallisen kansalaisen varvikosta ikävä ennustus: pelimerkkien laittaminen yritysten investointien kautta tapahtuvaan kasvuun on itse asiassa näiden houkuttelemista epävarmoihin investointeihin. Kysymys ei ole näiden investointien laadusta – valmistettavat tuotteet saattavat olla hyviäkin. Kun ostovoimaa ei ole, niin investointien tuotot on haettavat muualta kuin Suomesta jo senkin vuoksi että markkinamme ovat jo kooltaan suhteellisen pienet. Ulkomaille tapahtuvat sijoitukset saattavat tuottaa hyvinkin, mutta myös työpaikat syntyvät sinne missä investoidaan – pääsääntöisesti.

Kun blogikirjoittajalta edellytetään paitsi kritiikkiä myös vaihtoehtojen esittämistä, totean vain että pelimerkkejä sekä meillä että koko EU:n alueella pitäisi käyttää yhteisen sektorin vahvistamiseen. Siellä olisi nopeasti luotavissa ei ainoastaan uusia työpaikkoja, vaan voitaisiin avata kokonaisia hyvinvointisektoreita ja kasvu alkaisi luonnollista tietä julkisten peruspalveluiden parantumisena, paikallisen yritystoiminnan ja palveluiden piristymisenä. Kuitenkin sekä Maastrichtin sopimuksen asettama 3 prosentin vuosittainen kasvuraja julkiselle sektorille että hallituksen kaavailemat pidemmän aikajakson raamit rajoituksineen ja supistuksineen tökkäävät pallon jalkaan tällaiselle  ajattelulle.

Uudet valtuutetut kunnissa saavat tottua ajatukseen että muuta ei ole tehtävissä kuin supistuksia entiseen koko edessä olevan valtuustokauden aikana. Puritaanisen konservatiivisen ajattelutavan oppiminen on kova koulu yhteistä, uudistushakuista visiota tavoittelevalle kunnanvaltuutetulle, olipa hän missä poliittisessa ryhmässä hyvänsä. Rahattomana ja resurssien puutteessa valuvat hyvätkin hankkeet maanrakoon.

Nyt on hypätty samaan bussiin yritysmaailman logiikan kanssa ja sen hegemonian mukaan on elettävä. Elikeinoelämän pääomapuoli on saanut tavoittelemansa. Ammattiyhdistysliike joutuu jo syksyllä kuulemaan, miten globaalin kilpailun alaspäin vievä kierre kohden mustaa aukkoa toteutuu ellei palkkavaatimuksista tingitä...

Jos tässä kuvaamani logiikka olisi toiminut 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa, suomalaista hyvinvointimallia ei olisi syntynyt ollenkaan.

SDP:ssä nettikeskustellaan

Kävimme juuri tänään 4.4. 2013 mielenkiintoisen nettikeskustelun sosialidemokraattien uudesta kuntastrategiasta, alustajina kansanedustajatAntti Lindtman ja Maarit Feldt Ranta. Tietääkseni kaikilla SDP:n jäsenillä joilla on internetyhteys on mahdollisuus osallistua näihin keskusteluihin. Uskon että hyvät, arvottavat kysymykset ja niihin annettavat vastaukset nostavat liikettä yhä korkeamman sosiaalisen tietoisuuden tasolle.

Tämän päivän keskusteluun tein muutamia etukäteen mietittyjä kysymyksiä, joihin tuli myös vastinetta ja vastauksia sekä alustajilta että keskustelukumppaneilta. Kysymykseni olivat seuraavat:

1) SDP:n kuntastrategiasta: miksi keskeisenä perusteena kunnallisten palvelujen ensisijaisuudelle on käytetty vain taloudellisia perusteita, eikä kunnallishallinnon avoimuutta ja kansanvaltaista rakennetta? Eikö juuri demokratian puute ja yritysten läpinäkymättömyys ole keskeisin eurooppalainen syy kilpailutalouden kritiikkiin SDP:ssä?

2) SDP:n Forssan Puoluekokous vuonna 1903 totesi kunnallisohjelmassaan: "Ei kunnallisia töitä välikäsille". Missä suhteessa nämä yksityiset välikädet ovat muuttuneet houkuttelevimmiksi mm. niin että kannattavimmat kunnalliset toiminnot - kuten energialaitokset ja satamat - voitaisiin yhtiöittää?

3) Hallituksen puolivälitarkastus antoi huomattavan verohuojennuksen kaikkien entisten lisäksi elinkeinoelämälle edellisen hallituksen KELA-maksun poiston lisäksi. Lisäksi yrityksiä tukevat Tekes ja Finvera saivat muhkeat potit ja entistä itsenäisemmän aseman yritysten tukemiseen tästä eteenpäin? Uskotteko yritysvetoiseen elvytykseen? Mikä on tulossa olevan kuntarakenteen rooli ja sen kehittymismahdollisuudet? Mistä tulee luottamusta lisäävää ostovoimaa? Tukeeko joku eurooppalainen tai muu kansainvälinen malli tällaisen toiminnan tuloksellisuutta?

4) Julkinen sektori joutuu jatkamaan ankaraa säästökuuria hallituksen kehysbudjetoinnin mukaan myös tulevina vuosina: kulttuuri- ja kansalaistoiminnan määrärahat jäävät ilman indeksikorotusta eikä niitä muutenkaan lisätä; nuorisotakuun satsaukset ovat noin 1/10 elinkeinoelämän suoraan tai välillisesti saamista tuista. Asuntoprojektiin saatiin sen verran että muutama halpa kerrostalo saadaan Kruunukiinteistöjen kautta toteutettua. Onko sosialidemokratia ja vasemmisto kokonaisuudessaan riittävän resurssitietoinen hallituspolitiikassa?

5) Onko sosialidemokraattien heiveröisen median tehtävä puolustaa hallituspolitiikkaa vai arvioida sen onnistumista avoimesti arvolähtökohdista? Mikä on kansanedustajan rooli tässä suhteessa? Pidetäänkö avointa arviointia SDP:ssä huolestuttavana ja taka-alalle painettavana häiriköintinä?

Entä mitä olivat vastaukset?  Alustajat vastailivat kysymyksiin ja muut osanottajat kommentoivat niitä. Kysymys oli puolueen sisäisestä keskustelusta ja näihin parin viikon välein toistuviin keskusteluihin voivat osallistua jäsenmaksunsa maksaneet ja yhteystietonsa antaneet SDP:n jäsenet!