Aatteellista alumiinia

Kukapa ei haluaisi jopa mielellään ilmoittautua kansanvallan, osallistamisen, osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen etuvartijaksi ja kehittäjäksi. Sosialidemokratialle nämä ovat jo aatteelliseen arkikieleen iskostuneita käsitteitä. Kyllä myös liikkeen kannattajat - ja vastustajatkin - rakentavat tämän lähestymistavan varaan ja miksei myös vuorollaan tehtävissä ja niinmuodoin myös vastuussa olevat – tietyin varauksin.

Varauksellisuudella tarkoitan tässä sitä perusdemokratiaan kuuluvaa asennoitumistapaa, jonka mukaan asioista keskustellaan, oman lähestymistavan lisäksi otetaan muitakin mielipiteitä huomioon, kuunnellaan ja kirjoitetaan esiin nousevia ajatuksia muistiin. On opittu myös empatiaa: uusia ajatuksia kehutaan mielenkiintoisiksi, kehittämisen arvoisiksi, niitä kannattaa laittaa hautumaan. Mutta laitetaanko?

Kansanvaltaisen liikkeen toimintakonsepti rakentuu kuuntelemisen, ryhmätöiden, ja ideoiden kehittelyn ja laajan neuvoa antavan toiminnan varaan. Edustajat ja tehtäviin pyrkivät tulevat toreille ja tilaisuuksiin kuuntelemaan ja keskustelemaan. Aatteellista kamaa tulee seminaareista, keskustelutilaisuuksista, lukemattomista paikoista. Vaikuttajille soitellaan, lähetetään sähköposteja, kirjoitellaan, nykyistään hihasta, esitetään varteenotettavia ajatuksia.

Nyt seuraa ratkaiseva kysymys: minne uudet ajatukset joutuvat, miten niitä kerätään ja miten niitä työstetään eteenpäin?

Vastaus kuuluu: käsitellään satunnaisesti, muiden kiireisten tehtävien ohessa, pääsääntöisesti ei mitenkään. Koulutusyhteisöjen työn ja opintojen yhteydessä tehdyt ryhmätyöt päätyvät kouluttajan kaapistossa mappi ööstä aikaa myöten roskikseen, hautautuvat kiireisen edustajan paperipinoihin, unohtuvat vanhoihin muistiinpanoihin. Hyvä idea on laitettu hautumaan, hautautumaan ja muuttumaan sekajätteeksi aatteellisen tietoisuuden kaatopaikalle.

Puhutaan kuuntelusta, empatiasta, vuorovaikutteisuudesta, avoimuudesta ja osallistamisesta. Laajan neuvoa-antavan toiminnan kohtalona näyttää kuitenkin olevan päätyminen aatteelliseksi sekajätteeksi jota ei systemaattisesti työstetä, jäsennellä ja oteta aatteellisen arvioinnin pohjamateriaaliksi. Voihan olla että päättävässä asemassa olevan henkisessä prosessissa jotakin päätyy päätöksenteon ja jopa toteuttamisen asteelle, mutta ajatuksen alkuperäiseen esittäjään uudella ulottuvuudella lienee useimmiten seitinohut yhteys jos sitäkään. Luovasta ponnistelusta ei palkita eikä siihen kannusteta; uuden ajatuksen esitäjä saattaa pikemminkin päätyä vähän kummallisena pidettyjen laajahkoon joukkoon. 

Aidon kuuntelun, neuvoa-antavan toiminnan, ideoiden ja ajatusten kokoamisen, siis osallistamisen pitäisi luonnostaan johtaa järjestelmälliseen arvomateriaalin kokoamiseen, jäsentämiseen ja saattamiseen neutraalin ja toimivan, siis hyvin organisoidun, tietoisen aatteellisen työstämisen kohteeksi. Mitään aatteellisessa toiminnassa tuotettua ei pitäisi hukata, aatteellisen arvotuksen tulisi koota henkisen työn tuloksia kaikilta sektoreilta, kaikista tilaisuuksista, ennenkaikkea hierarkioiden ulkopuolelta ja lisäksi ainakin alkuvaiheessa anonyymisti, jotta yhteiskuntaluonteeseemme kuuluva auktoriteettiusko ei pääsisi pudottamaan väärältä taholta tulevia ajatuksia jo kättelyssä historian roskatynnyriin. Erityisen arvokkaita ovat ilmeisesti juuri järjettöminä ja irrationaaleina pidetyt ajatukset, koska uuden olemukseen kuuluu oudolta ja uskomattomalta tuntuminen. Ei ole kovin ainutkertaista että järjettömänä ja jopa hulluna pidetty muuttuu järjelliseksi ja nerokkaaksi - ja päinvastoin.

Kuin puhutaan kansanvaltaisesta työväenliikkeestä, esimerkiksi Työväen Sivistysliitolla tulisi olla käytössään resursseja tällaisen toiminnan organisointiin. Tällä hetkellä niitä ei ole eikä näkyvissä olevien raamibudjettien puitteissa ole tulossakaan. Ainoa joka on saanut varoja aineistojensa järjestämiseen valtiolta, taitaa olla EK, jonka materiaalit Vanhasen-Kataisen hallituksen aikana arkistoitiin valtion projektiluonteisella tuella  Mikkelissä.

Jokainen edustaja joka on kuunnellut sitä intensiivistä tapaa millä hänelle ajatuksia esitetään, on voinut havaita esittämiseen ja sisältöön ladatun henkisen energian ja ajatustyön. Jos empatian osoitus jää pelkäksi muodollisuudeksi eikä rationaalista uskoa asian käsittelyyn synny, muuttuu tapahtuma käänteiseksi voimaksi, pettymykseksi ja vihaksi joka uhkaa murskata aatteellisen liikkeen perusteita myöten, niinkuin lupauksistaan luopuneelle petturille kuuluukin tapahtua.

Kävin muutama vuosi sitten Ala-Saksissa tutustumassa uudenuutukaiseen kaatopaikkaan, jonne rahdattiin jätettä koko Nieder-Sachsenin osavaltion alueelta. Sisääntuonnin yhteydessä toimi firma, jonka toistakymmentä työntekijää avasivat jokaisen talousjätepussin ja erottelivat moskan joukosta arvomateriaalit talteen. Työ kannatti, yrityksen kulut tulivat katetuiksi pelkällä roskapusseista löytävällä alumiinilla, näin meille kerrottiin.

Koskahan aatteellinen alumiini tulee systemaattisen keräämisen, tallentamisen ja jatkoprosesseihin johtavan työstämisen kohteeksi?