lauantai 14. syyskuuta 2013

Rautalammin kirkkoherran puustelli syynissä vuonna 1729

"Talojen ulkomuodosta, rakennustavasta, huoneista ja sisustuksesta antaa 1729 Rautalammin kirkkoherran ja kappalaisen puustellissa pidetty tarkastus erittäin valaisevan ja seikkaperäisen kuvan, joka osoittaa miten yksinkertaisissa oloissa säätyläisperheetkin vielä silloin  elivät.

Kirkkoherran virkatalossa oli syyniluettelon mukaan seuraavat rakennukset ja huoneet:

1.  Sali, kaksi kamaria ja kyökki. Salissa eli tuvassa oli 5 kappaletta ikkunalasia, jotka olivat ehjiä kaikki muut paitsi yksi,  joka kaupungista tuotaessa oli särkynyt matkalla. Sisustukseen kuului: kakluuni, 1 nelikulmainen pöytä, sänky, rahi (en lång stol), ovi, jonka saranat ja lukon oli kirkkoherra itse kustantanut. Samoin ikkunain ja oven vuorilaudat olivat kirkkoherran kustantamia. Kamarit oli kirkkoherra äskettäin rakennuttanut pitäjän kustannuksella. Länsipuolisessa kamarissa oli neljä kappaletta ikkunoita, uloslämpiävä uuni (skorsten) ynnä pelti vormuineen, ovi saranoilla ja lukolla. Sekä uuni että pelti ja vormut, samoin, oven saranat ja lukko olivat kirkkoherran omia. Itäpuolisessa kamarissa oli kaksi ikkunaa, joissa oli 5 rikkonaista ruutua, pieni pöytä, ovi, jonka lukko ja saranat olivat myöskin kirkkoherran omia. Salista oli käytävä kyökkiin, jossa oli hyvä uloslämpiävä uuni, 9 ruutuinen ikkuna, sekä ovi saranoineen. Koko rakennus oli hyvin katettu tuohilla ja turpeilla, sekä ikkunat olivat luukuilla suojatut.
2. Tämän vastapäätä, etehisen eroittamana, joka myös oli vasta katettu ja lattialla varustettu, oli vanha kellaritupa, jonka kirkkoherra itse oli  katattanut uusilla tuohilla ja turpeilla, sekä korottanut seiniä neljä hirsikerrosta. Se oli ilman ikkunaa, ovessa oli saranat ja lukko. Tämän alla oli palkeilla katettu kivinen kellari, sen edessä katettu halssi, johon johtivat puiset portaat, ulkoovi saranat
on, mutta sisäovessa lukko ja saranat.
3. Aivan sen vieressä oli suuri sali ja kaksi kamaria, jotka olivat rakennetut kirkkoherra Hoffrenin aikana 1703. Salin sivuseinällä oli 4 paria kaksinkertaisia ikkunoita ja päätyseinällä 3 paria eli 6 ikkunaa, ruudut rikkonaisia, uuni varustettu pellillä ja vormuilla, 1 sänky, pitkä pöytä ja pitkä penkki. Eteläisessä kamarissa oli 4 ikkunalasia, pellillä ja vormuilla varustettu uuni, 1 sänky, sekä 1 pyöreä pöytä. Pohjoispuoleisessa kamarissa oli 4 ikkunaa, pellillä varustettu uuni, sekä 1 seinään kiinnitetty sänky ja 1 pyöreä pöytä. Sekä salin että kamarien ovissa oli saranat, jota paitsi salin ovessa oli lukko.
4. Pihan toisella puolella oli 4 sylinen savupirtti, varustettu etehisellä. Se oli vasta rakennettu, tuohikatto oli muuten hyvä, mutta vuotava ja kaipasi korjausta. Sisustukseen kuului saranaovi, pitkä pöytä ja penkki.
5. Rykihuone 3 1/2 syltä, ilman etehistä, oli vanha mutta jonkun verran korjattu, katto kuusen koskuista laskettu, oli kelpaamaton, ovessa oli saranat ja lukko, uuni hajallinen.
6. Riihi oli vanha ja mahdoton korjata, ovessa ei ollut saranoita.
7. Sauna oli myös vanha, mutta sitä voitiin vielä joku aika käyttää, vaikkei sitä enää nyt voi korjata, sillä savu alkoi pyrkiä ulos nurkkien kautta. Katto oli vanha ja lattia hajallinen.
8. Kaksi aittaa pihan ulkopuolella; toista, joka oli 3 1/2 syltä, voitiin vielä käyttää joku aika. Ovessa oli lukko ja saranat ja katto tuohesta. Toinen aitta oli aivan uusi, kooltaan 2 1/2 syltä, tuohikatto ja ovessa saranat ja puulukko.
Vielä oli kartanolla pieni, 2 1/2 syltä avara varastohuone, seinät kohtalaisen hyvät, mutta tarvitsi uudistamista ja korottamista muutamia hirsikertoja. Myöskin lattia ja katto kaipasivat korjausta.
 9. Talli, 4 syltä kooltaan oli kauan sitten rakennettu, mutta seinät menivät vielä mukiin, ovi oli varustettu lukolla ja saranoilla. Siitä,meni vajaan ovi, jossa oli saranat ja rautainen linkku edessä, katto, joka oli tuohesta, oli vanha ja kaipasi uudistusta.
10. Aivan tallin vieressä oli vanhasta kamarista tehty pikkuinen huone akanoita ja hevoskaluja varten, ovi oli varustettu saranoilla ja lukolla ja katto oli hyvin tehty tuohesta. Tämän rakennuksen oli kirkkoherra omalla kustannuksellaan teettänyt.
11. Kolme navettaa: yksi uusi, kooltaan neljä syltä, jonka pitäjä oli laittanut. Katto oli palkeista, ovi ilman saranoita. Toinen oli vanhasta rakettu, siten että siihen oli puoleksi lisätty uusia hirsiä, katto oli laudoista. Kolmas, 2 syltä, oli kirkkoherran omalla  kustannuksellaan laittama, katto oli laudoista ja ovi ilman saranoita.
12. Kaksi olkilatoa, toinen etukartanolla oleva oli vanhasta korjattu, toisen puolen kattoa oli kirkkoherra laittanut uusista tuohista, toisen puolen oli pitäjä kattanut vanhalla, ovessa oli saranat ja puulukko. Toinen lato oli pellolla; se oli olilla katettu.
13. Tarvehuone kartanolla, uusi, varustettu tuohikatolla ja ovella.
14. Vanha kyökki rannalla, 3 1/2 syltä avara; ovessa oli poikkinaiset saranat ja puulukko, katosta oli ainoastaan muutamia lautoja jäljellä.
15. Uusi nuottikota, jonka kirkkoherra edellisenä kesänä oli rakennuttanut ja katattanut laudoilla.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Taloudelliset olot ja elantotavat, ss. 175-178)


Rälssitilojen synty Rautalammin vanhassa hallintopitäjässä

Brusius Rossi sai siis 1630-luvun lopulla kruununtorpan, mikä maineen vastasi hyvinkin nykyistä suurta maatilaa. Rälssimaiden omistuksen syntyhistoria kannattaa tulla tässä dokumentoiduksi Juhana Ottenpojan kertomuksen muodossa. Oletan tämän selvityksen liittyneen ns. suureen reduktioon, jossa kruunu otti maita rälssimaita aatelistolta ja muilta takaisin itselleen.

"Täydennyksenä rälssimaiden historiaan Rautalammilla liitettäköön tähän lopuksi kanneviskaali Juhana Ottenpojan kertomus v:lta 1628 (Ilmeisesti vlta 1728, IR). Hovioikeuden lähettämänä oli hän ottanut perinpohjaisen selon rälssitilojen synnystä Rautalammin pitäjässä ja antaa siitä seuraavan seikkaperäisen ja asiallisen selvityksen:
Ensiksi on tiedettävä, että ennen aikaan koko Rautalammin pitäjä on ollut yhteismaata, jota kaikki ympärillä olevat pitäjät ovat viljelleet ja jossa he ovat harjoittaneet mesästystä ja kalastusta, kuten muillakin yhteismailla on tavallista, ja kun kylläkin kylällä on ollut siellä oma viljelyksensä, sekä metsästyksensä ja kalastuksensa, niin on niillä kullakin ollut myös erityisiä paikkoja, missä he vuosittain ovat samaa viljelystä harjoittaneet, eivätkä ole juuri mitään veroa siitä kruunulle suorittaneet. Mutta kun korkeasti kiitetty muistossa kuningas Kustaa vainaja tuli hallitukseen ja sai tietää, että niin  suuri kruunun ja maan yhteismaa oli siten käytettävissä, eikä se mitään kruunulle tuottanut, niin käski korkeimmasti mainittu H.K.M., että sama yhteismaa on asutettava ja viljeltävä, jotta se tuottaisi veroa kruunulle, joka myöskin on tapahtunut. Ja samoin kuin kruunun- ja verotalonpojat ovat harjoittaneet nautintoansa ja omistaneet itsellensä erityisiä paikkoja tuolla yhteismaalla, kuten ennen on mainittu, samoin ovat myöskin ympärillä olevissa kihlakunnissa ja pitäjissä asuvat aatelin talonpojat ottaneet itselleen erityisiä paikkoja, joissa he ovat harjoittaneet metsästystä ja kalastusta. Kun nyt korkeasti mainittu kuningas Kustaa viljelytti tuon kruunun ja maan yhteismaan ja pani sille veroa, kuten edellä on kerrottu, niin  on myöskin aateli anastanut ja asuttanut rälssimaaksi ne paikat, joita heidän lampuotinsa naapurikihlakunnissa ja pitäjissä ennen muinoin Rautalammin ja kruunun yhteismailla ovat käyttäneet. Siis syntyy nyt kysymys, mitä oikeutta on aatelismiehellä maan yhteismaahan, saako hän asuttaa ja tehdä siitä jotakin osaa rälssiksi ja kuinka pitkälle hänen nautinto-oikeutensa on hyväksyttävä, jonka hän siten on kruunun ja maan yhteismaalla itsellensä anastanut.
Toiseksilöytyy aatelin joukossa myös muutamia, jotka ovat hallitukselta hankkineet itsellensä rälssioikeuden muutamiin kyliin muissa ympärillä olevissa kihlakunnissa, sen jälkeen kun Rautalampi oli tullut viljellyksi ja asutuksi, kuten ennen on mainittu, kuten Iivari Maununpojan perilliset ja Akseli Iivarinpoika nyt omistavat, sentähden tahtovat he saman rälssikirjeen nojalla omistaa nekin tilat ja paikat, jotka samat kylät ovat ennen aikaan viljelleet Rautalammin yhteismaalla: koska samassa kirjeessä sanotaan: kaikkineen, mitä siihen kuuluu ja on vanhastaan kuulunut.
Kolmanneksi on vielä aatelia, joka sittemmin on ottanut verotiloja Rautalammin pitäjässä.
Neljänneksi on vielä muutamia aatelistosta, joilla on kuninkaan antamia kirjeitä ja lahjakirjoja tiloihin niissä pitäjissä.
Viidenneksi on näiden joukossa muutamia, jotka äskettäin  ovat hankkineet itsellensä kuninkaan kirjeitä, perustaen pyyteensä semmoisiin oikeuksiin, joita heidän vanhemmillansa siellä ei ollut; tuleeko näillä sitten olla mitään oikeuksia.
Lopuksi on otettava mietittäväksi, mitä on sanottava tuosta vakaantuneesta nautinto-oikeudesta, johon he vetoavat, onko sekin pidettävä ikimuistoisena, koska tiedetään puhua, milloin Rautalampi tuli asutuksi ja myöskin kuningas Juhana, tultuaan hallitukseen, on sitä moittinut, samoin kuin myöskin korkeasti kiitettävä muistossa kuningas Kaarle on tehnyt.
 "


(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Asutus- ja väestösuhteet, ss. 88-89)


perjantai 13. syyskuuta 2013

Neljännesmiehenä Rautalammin vanhassa hallintopitäjässä?


Rautalammin Rossien suvun kantaisäksi mainitaan Brusius Matinpoika, joka ilmeisesti 1600-luvun puoliväliä lähestyttäessä otti tai sai sukunimekseen Rossi. Kyllä Rosseja tiettävästi oli jo 1500-luvun lopullakin, mutta sukuyhteydet tältä ajalta ovat hämärän peitossa. Oliko tuo nimijohdannainen kasteessa saadusta etunimestä Ambrosius vaiko esimerkiksi seurausta osallistumisesta 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalla, jossa ratsuhevosesta ja ratsukostakin käytetään vieläkin nimeä Ross, siitä lienee mahdotonta saada varmuutta. Brusius Rossi sai kuitenkin kruununtorpan ilmeisesti ajalle tyypillisellä kuninkaankirjalla ja sanotaan hänen toimineen joko nimismiehenä tai neljännesmiehenä, mikä tarkoitti majatalon pitoa, kyydin antamista ja avustamista käräjien pidossa ja verojen keräämisessä.

Annetaanpa K.J. Jalkasen kertoa neljännesmiehen tehtävästä tuonaikaisessa Rautalammin hallintopitäjässä:

"Toinen kunnallinen virkamies oli neljännesmies. Mikäli niukoista tiedoista voipi päättää, oli hänen tehtävänsä melkein samat kuin nimismiehenkin. Heitäkin käytettiin apuna veronkannossa: samoin majatalon pito ja kestitys näkyy olleen heilläkin
 velvollisuutena. Ainakin läpimatkustava sotaväki haki ennen muita asuntoa heidän samoin kuin nimismiehenkin kotona. Pääasiallinen erotus heidän asemassaan lienee ollut vain siinä, että neljännesmiehen toimi rajoittui hänen omaan neljänneskuntaansa, mutta nimismiehen koski koko pitäjää. Toisinaan hoiti nimismies neljännesmiehenkin toimia.
Neljännesmiehen virat lakkasivat ehkä samalla kun pitäjä jaettiin useampiin nimismiespiireihin. Mutta neljänneskunta-jako säilyi senkin jälkeen historiallisena muistona maa- ja verokirjoissa aina vuoteen 1684."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, s. 108)

Rautalammin nimismiesolot pitäjän alkuvaiheissa

Vanhan Rautalammin hallintopitäjänpitäjän nimismiesolot ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde myös Brusius Rossin (Brusius Matinpojan) elämää ja elinolosuhteita tutkittaessa. Annetaanpa V.J. Jalkasen kertoa pitäjän nimismiesoloista 1300- ja 1600-luvuilla:

"Ensimmäisenä on mainittava nimismies, jonka virka asetettiin nähtävästi jo 1558.
.
Nimismiehet olivat siihen aikaan talonpoika. Nimismies otettiin tavallisesti pitäjän rikkaimmista  talollisista, joka oli luonnollinen seuraus jo hänen tehtävänsä laadusta. Hänen talossaan pidettiin näet säännöllisesti kaikki käräjät ja hänen tuli silloin kestitä tuomaria ja hänen seuruettansa. Ainoastaan jonkun kerran tapahtui poikkeus tästä yleisestä säännöstä. Kun Hämeen läänin maaherra, myöhemmin varapresidentti Turun hovioikeudessa, Arvid Yrjönpoika Horn 1639 vieraili Rautalammilla, ei nimismiehen talossa ollut kyllin hyvää kortteeria niin korkealle herralle, jonka vuoksi käräjät pidettiin Rautalammin pappilassa. - Samoin kuin tuomaria, tuli nimismiehen kestitä myöskin voutia palvelijoineen, kun hän liikkui virkamatkoillaan pitäjässä. Majatalon pito kuului muutenkin hänen velvollisuuksiinsa. Ja kun säännöllinen postinkulku 1638 järjestettiin, olivat nimismiehet usein myös postinkuljettajia. Nimismiehen asetti virkaansa vouti ja hänen tuli järjestyksen valvonnassa ja veronkannossa olla voudille apuna.

Nimismiehen palkaus oli alussa hyvin epäsäännöllinen. Ainoastaan silloin tällöin sai hän huojennusta veronmaksussa, kun hänellä oli ollut tavallista enemmän vaivaa ja kustannuksia toimestaan. V:sta 1584 sai hän joka vuosi palkakseen nauttia vapautusta vakinaisista veroista. 17. vuosisadalla asetettiin nimismiehet sitäpaitsi säännölliselle palkalle, joka maksettiin joko rahassa (20-25 taaleria hopeassa) tahi viljassa (8 tynnöriä).

Kun Saarijärvi  ja Viitasaari pääsivät eri seurakunniksi, jaettiin pitäjä samalla useampiin nimismiespiireihin. Mutta koko 17. vuosisadan pysyivät nimismiehen virat epävakaisella kannalla. Toisnaan oli pitäjässä kolme nimismiestä, toisinaan ainoastaan kaksi. Näiden virka-alueet olivat myöskin alituisten vaihtelujen alaisina. Niinpä 1639 oli pitäjässä kolme nimismiestä, joista yhden virkapiirinä oli Rautalampi, toisen Laukaa, kolmannen Saarijärvi ja Viitasaari. Mutta 1653 oli siellä vaan kaksi nimismiestä: toisen piirinä oli Rautalammin emäseurakunta, toinen hoiti kaikkia kolmea tytärseurakuntaa. Samoin oli vielä 1682 ainoastaan kaksi nimismiestä, mutta silloin oli Rautalampi ja Laukaa yhtenä ja Viitasaari ja Saarijärvi toisena nimismiespiirinä.

Kun itäjä oli jakautunut useampiin nimismiespiireihin, ruvettiin niissä kussakin pitämään eri käräjiä. Vakinaisia käräjiä oli kahdesti vuodessa, toiset kesällä, toiset talvella."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, ss. 105-106)

Vanhan Rautalammin hallinto hoito

"Samaan aikaan, jolloin erämaat esiintyvät eri pitäjinä, on sen hallinnollinen järjestelmä jo valmiina.
Pitäjä oli silloisen tavan mukaan jaettu neljänneskuntiin, joita oli kolme:

Keiteleen neljänneskunta, joka käsitti nykyiset Viitasaaren, Pihtiputaan ja Kivijärven pitäjät, osan Rautalammin pitäjää (Särkisalon ja Horontaipaleen kylät), sekä suurimman osan Konginkankaan kappelia.
Konneveden neljänneskunta, johon kuului koko muu osa Rautalammin pitäjää, Hankasalmen pitäjä, Vesannon kappeli ja Hämeenpuolinen osa Pielaveden pitäjää.

Saraveden neljänneskunta sisälsi Laukaan, Saarijärven, Karstulan, Petäjäveden pitäjät ja suurimman osan Jyväskylän pitäjää, sekä Sumiaisten ja Uuraisten kappelit.

Neljänneskuntain luku pysyi siten kolmena aina siihen saakka kuin neljänneskunta-jako pitäjässä lakkasi, joka tapahtui 1684. Myöskin niiden piirit pysyivät pääasiallisesti samana, lukuunottamatta pienempiä muutoksia. Mutta neljänneskuntain nimet olivat enemmän muutosten alaisia. Jo muutaman vuoden päästä, ehkä 1563 (Rautalampi perustettiin hallintopitäjäksi vuonna 1561, kirj.), saivat kaikki kolme neljänneskuntaa uudet nimet; niitä nimitetään siitä lähin:
Keiteleen neljänneskunta Kymin . . .n, k:ksi
Konneveden  "                  Rautalammin  "
Saraveden     "                  Pernasalon     "

Vuonna 1617 tapahtui neljänneskuntain nimissä vielä se muutos, että Kymin neljänneskuntaa siitä lähtein kutsutaan Kivijärven neljänneskunnaksi. Sen jälkeen ei neljänneskuntain nimissä tapahdu muutoksia.
Samalla kun pitäjän kunnallinen hallinto järjestettiin, sai se myös omat kunnalliset virkamiehensä."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, s. 104) 



tiistai 10. syyskuuta 2013

Mahdoton voi olla mahdollista

Ajan tendenssejä: perussuomalaisten nousu gallupeissa ja sen johdon ilmeinen suuntautuminen eduskuntavaalien jälkeen yhteistyöhön kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen ja elinkeinoelämän ajatuspajoista parin viikon välein nouseva, yleistä mielipidettä kuohuttava ja mediaa porvarillisen mielikuvamaailman työstämiseen suuntaava julkinen keskustelu; kokoomusnuorten puhtaaksiviljeltyä porvarillista ja populistista visiointia avaava periaateohjelma. Yhteenvetona näistä ajan ilmiöistä voi sanoa, että niissä maalailtu maailmankuva ja yhteiskunnallinen tilanne voi hyvinkin toteutua - valitettavasti.

Julkisten palveluiden kaupallistaminen on jo – kiitos EU:n vapaata kilpailua ja yritysmaailmaa suosivan rakennepolitiikan – mitä suurimmalla todennäköisyydellä toteutumassa. Hallinnoltaan suljettu ja läpinäkymätön, voittoa omistajalleen tuottava palveluiden tuottaminen on jo nyt asetettu ”samalle viivalle” julkisen, hallinnoltaan avoimen, voittoa tavoittelemattoman ja tuloksenaan välitöntä elämänlaatua tuottavien palveluiden kanssa. Kaikki kolme tämän hetken suurinta gallup-puoluetta suhtautuvat tähän asetelmaan joko sitä suosivasti tai vähintäänkin kritiikittömästi.

Kilpailun edellytyksiä on perussuomalaisten johdon mielestä parannettava edelleen työn sivukuluja karsimalla. Se tarkoittaa lakisääteisen sairausvakuutuksen, työttömyysturvan ja työeläkerahastojen kartuttamisen heikentämistä mm. nostamalla lakisääteisen eläkkeellepääsyn alarajaa. Keskustan piirissä vielä kolme vuotta sitten kehiteltiin jopa yhteiskunnan ressursseja riistäviä, korruptiivisia muotoja yritystoimintaan. Kansanvaltaisessa järjestelmässä ei ole pidäkkeitä joilla tämä yhteistä vastuunottoa romuttava ja seulan lailla hämäriin odotusarvoihin ja hankkeisiin vuotava kehitys olisi pysäytettävissä saati sitten käännettävissä yhteistä sektoria vahvistavaan, produkltiiviseen suuntaan.

Kiihotus kansanryhmää vastaan herättää muka vastarintaa Kokoomuksen sisälläkin – mutta onko sille selkeitä perusteita? Kysymys ei ole ainoastaan sananvapaudesta, vaan etniseen tai yhteiskunnalliseen  taustaan ja sen mukana poliittiseen mielipiteeseen ja arvomaailmaan suhtautumisesta. Muutama vuosi sitten Kokoomus otti työväenliikkeen arvomaailmasta nousevia käsitteitä ja ilmaisuja vaaliteemoikseen ja sitä on jatkettu tänäkin vuonna SDP:n Forssan ohjelman uustulkinnoilla mm. työpäivän pidentämisellä satakymmenen vuotta sitten asetettujen linjausten suuntaan. Tämä semiproletaarisuus on tuttua Euroopan historiasta jo 1930-luvulta. Se johti äärimmäisyyksiin menneeseen työväenliikkeen poliittiseen sortoon. Jopa sosialismin sanan liannut kansallissosialistinen liike sai sitten seuraa ns. reaalisosialismista, jolle sillekään totalitaarinen toimintatapa ei ollut vierasta. Kansanvaltaan, ihmisten yhdenvertaisuuteen ja yhtäläisiin oikeuksiin rakentava politiikka näyttää joutuvan säännönmukaisesti näiden ihmisillä tehtävien kokeilujen kohteeksi ja uhriksi.

Työelämän ”vapauttaminen” kaikesta sääntelystä, ammattiyhdistysliikkeen toiminnan torpedoiminen, työelämän demokratisoinnin sulkeminen kokonaan pois tavoitearsenaalista merkitsee anarkian ja sekasorron nousemista työelämän keskeiseksi toimintapiirteiksi. Tässäkin suhteessa pelko on hiipimässä aktiivisessa työiässä olevan kansalaisen luonteenpiirteistöön, sen yhdeksi strategiseksi motiiviksi. Älä ilmaise mielipidettäsi! Yhteiskunnallinen, kriittinen ajattelu on vaarallista! Ole epäpoliittinen, hajuton ja mauton! Hyväksy kanssaihmisen riistäminen ja maksumieheksi asettaminen ikävänä realismina! Ihmisoikeuksien julistaminen ja rohkea käyttäminen iskee suoraan urakehitykseesi ja toimeetuloosi! Ihmisen vapauttaminen työelämässä - siis työn vapauttaminen - on jotakin kokonaan muuta kuin nämä tämän päivän ajankuvaan kuuluvat kaavailut.

Goethen ”Faust” kuvaa sitä ihmiselle tällaisissa olosuhteissa tarjoutuvaa toista mahdollisuutta. Se tarkoittaa arvokkaan elämän (Himanen!) periaatteiden heittämistä romukoppaan, ulvomista susien mukana ja aktiivisen mukanaolijan roolin omaksumista. Kansanliikkeen – tuhovoimaisen sellaisen – nousemisesta on siitäkin historiasta esimerkkejä jopa viimeisen sadan vuoden ajalta. Tulee mieleen Itävallan ”Anschluss”, sen liittäminen osaksi natsi-Saksaa valtavien kansanjoukkojen hurratessa Wienin keskustassa. Tämän ajattelutavan voisi pelkistää ilmaisuun: parempi olla keskitysleirin vartijana kuin vankina.
Pessimistisen lähiajan tulevaisuuden maailmankuvan maalaaminen voi tuntua monesta rasittavalta. Kun maata ja kansakuntaa uhkaa vaara, uhkakuvatkin on rohjettava nostaa keskusteluun. Vaihtoehtoisten kehityssuuntien kuvaaminen ei ole tämän blogikirjoituksen tehtävä – sellaisiakin linjauksia löytyy tämän blogin aikaisemmista kirjoituksista.

Tänään mahdottomalta tuntuva voi olla todellisuutta jo huomenna ja mitä todennäköisintä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen - jos mielipidemittauksiin on uskomista. Demokratia ja hyvinvointivaltio voi puskuroida tuhovoimia vastaan ehkä pitkäänkin, mutta kun romahdus tulee, paluu yhteisen vastuun tielle vaatii jotakin hyvin poikkeuksellista. Sitä voi verrata metsään  eksyneen havahtumiseen, kun maisema lopulta kääntyy mielessä yhtäkkiä toisenlaiseen, oikeaan asentoon.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Jytkyistä jymäytykseen


Kuulutko niihin, joita voidaan pettää vain kerran? Vai oletko niitä, jotka tavan takaa joutuvat huomaamaan olleensa liian välinpitämättömiä,  tietämättömiä  ja liian hyväuskoisia? Petetyksi tuleminen on yksi niitä raskaimpia kokemuksia, joita ihminen elämässään kokee. Usein se liittyy parisuhteeseen, avioliittoon, lupaukseen rakastaa, rakastaa ehdottomasti sekä hyvinä että huonoina aikoina. Kyllä pettäminen näkyy muissakin sosiaalisissa suhteissa.

Yhteiskunnallisessa elämässä ehdottoman ja ehdollisen rakkauden periaate toimii sielläkin; se luja periaate, jota sovelletaan avioliittoon, sopii myös yhteiskunnalliseen ajatteluun. Lähdenkö liikkeelle pelkästään omaa etuani ajatellen, vai sovellanko rakkauden suurta periaate myös yhteiskunnalliseen ajatteluuni? Rakastatko lähimmäistäsi niinkuin itseäsi?

Toisaalta rakkaus – yhteiskunnallisestikin ajateltuna on pitkämielinen, anteeksiantava ja sitkeähenkinen julmissakin olosuhteissa. Voiman käyttöön perustuvaa taistelua pyritään välttämään viimeiseen saakka. Koville tuo oikea sisaruuden ja veljeyden tunne näyttää joutuvan kaikilla keskeisillä rintamilla: taloudessa, tietoliikenteessä, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden varmistamisessa tästä eteenpäin.

Vapaan markkinatalouden tuli taata meille loistava tulevaisuus; kysymys oli vain vapauden asteesta, jota suljettu yhteiskuntamme oli kahlinnut sääntelyineen liian kauan. Vapautta sitten tuli sääntelyn purkamisen ja Euroopan Unioniin liittymisen kautta. Samaan aikaan syntyi myös ajatus visioihin perustuvasta vaurastumisesta, odotusarvoista, rahan ja omaisuuksien tekemisestä pelkästää rahanvaihdolla, ilman yhteyttä reaaliseen työhön ja tuottamisen. Rahanvaihtajien pöytiä ei ole kaadettu, mutta osa on jo kaatunut itsestään. 

Mailmanlaajuisesta pankkikriisistä on opittu vain pankkien, odotusarvojen tuottajien ja rahanvaihtajien pelastaminen. Nyt vaikeuksissa olevat EU-valtiot lähtivät mukaan näihin suuriin visioihin, osin petollisin ja pettämiseen perustuvin odotuksin. Mielikuvitukselliset, petolliset odotusarvot, joihin valtiot takauksin ja uusien työpaikkojen toivossa sitoutuivat, olisi nyt lunastettava yhteisen sektorin supistamisella, reaalisella työllä, todellisella rahalla. Meitä petettiin ja nyt olemme valmiit maksamaan nuo petoksen katkerat hedelmät tinkimällä jo välttämättömimmästä. Köyhyys on lisääntymässä, eliniän nousun odotukset saattavat nekin olla ennenaikaisia.

Elämme vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa, länsimaisessa demokratiassa, eikö niin? Uuden informaatioteknologian tuli tuoda meille uusia vapauksia ja niinhän se tekikin. Olen itsekin ylistänyt internetin avoimuutta  vuosituhannenvaihteen yhtenä suurena sosialistisena – siis demokraattisen sosialismin arvojen mukaisena – saavutuksena. Wikileaksin ja Eduard Snowdenin paljastusten seurauksena läntinen demokratia ja sen keskeiset ja perinteistä rikkaat edustajat alkavat näyttäytyä samanlaisena kuin pahamaineinen, työväenliikkeen ihanteet ryvettänyt Neuvostoliitto. Kaikki ei ollutkaan sellaista kuin mitä sanottiin ja maalailtiin. Kaikki olikin totaalisesti ja totaalitaarisesti toisenlaista.

Me valmistaudumme nyt suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen tiukalla talouskuurilla, jonka konkreettisia muotoja voidaan vain arvailla. Rakennemuutosta voidaan nimittäin aika pitkälle valmistella silloinkin, kun vastakkain on yksityistä etua ajava intressi ja yhteiseen vastuunottoon perustuva turvaverkoston rakentaminen. Tässä suhteessa lopullinen vastaus tulevaisuuden suunnasta Suomessa on vielä auki. 

Jos gallupeihin on uskomista, yhteisen intressin, avoimen hallinnon ja kansanvaltaisen pohjoismaisen perinteen vaaliminen on vaakalaudalla. Lähes keskeisten poliittisten voimien omien taustaryhmien edunvalvonta ohittaa viimekädessä yhteisen intressin. Olemme valmiita pistämään jopa ovet maailmaan kiinni oman edun ajamisen nimissä. 

Nekin jotka puhuvat vahvasti yhteisen hyvinvoinnin ja sen perustana olevan työn puolesta, rajaavat toimintamahdollisuudet kasvuun, yritysten pelastamiseen verohelpotuksilla, eläkeiän pidennyksillä ja miinusmnerkkisillä palkankorotuksilla. Uusista rahoitusinstrumenteista yhteisen hyvinvoinnin takaamiseksi ei synny keskustelua vaikka kansa vieläkin maksaa nurkumatta veronsa hyvinvointivaltion palvelusten takaamiseksi. Ollaan tilanteessa, jossa petoksen ja pettämisen mahdollisuus on mitä ilmeisintä. Se koskee myös tavallisen kansalaisen taloutta, hänen fyysistä ja henkistä vapauttaan, oikeuksia henkisten voimavarojensa käyttämiseen, hyvinvoinnin peruselementtejä ylipäätään.


Kaiken lisäksi se ainoa selvitys, joka puhu ihmisen oikeudesta arvokkaaseen elämään modernina yhteiskunnallisena tavoitteena, ollaan juridisin perustein nakkaamassa historian roskatynnyriin. Mitä mahtaa Himanen tästä kaikesta ajatella? Johtavatko jytkyt odotuksista huolimatta jymäytykseen?