torstai 2. syyskuuta 2021

Maailmanmullistajat

 


Työelämän päätyttyä kohdallani vuonna 1998 oli vielä sen verran energiaa jäljellä, että tuin saksankielen taidollani Työväen Akatemian Humak-korkeakoulua ja Kunta-alan ammattiliitto KTV:n Saksaan suuntautuvaa, työyhteisöjen kehittämiseen liittyvää toimintaa lähtemällä mukaan näiden opintoryhmien matkoille Saksaan ja itävaltaan tulkkina ja kielitaitoa vaativien järjestelyjen hoitajana. 

Vuonna 2000 osallistuin näissä merkeissä useampienkin opintoryhmien opastukseen Hannoverissa silloin järjestetyssä maailmannäyttelyssä. Siellä vietettyjen muutamien viikkojen aikana itse näyttely tuli paremmin tutuksi kuin pikaisen vierailun aikana.  Näiden tehtävien päätyttyä vierailin Bremenissä ja Niedersachsenissa. siis Ala-Saksissa ystäviä tervehtimässä.  Tapasin silloin myös Kansainvälisten Luonnonystävien (Naturfreunde International, NFI) silloisen presidentin. Hän oli kiinnostunut kokemuksistani ja kysäisi, mitkä kolme maailmannäyttelyssä esiinnoussutta ulottuvuutta nimeäisin tulevaisuutta muokkaaviksi uusiksi ilmiöiksi.

Hetken mietittyäni nimesin kolme mielestäni merkittävää seikkaa, jotka nousivat näkyviin tuosta maailmannäyttelystä. Ensimmäinen oli Internet, joka juuri silloin alkoi tehdä tuloaan myös järjestöelämään. Pitäisikö esimerkiksi luonnonystävien lähteä mukaan internettiin omilla sivuillaan esittelemään toimintaansa? Minun vastaukseni oli myönteinen. Kuluneet parikymmentä vuotta ovat osoittaneet, että digitaalitekniikka - internet yhtenä sen keskeisenä sovellutuksena - on tullut jäädäkseen ja muodostaa yhä tärkeämmän osan jopa arkisestakin toiminnastamme.

Toiseksi ulottuvuudeksi nimesin vedyn käyttämisen energialähteenä. Saksan autoteollisuus oli jo silloin tehnyt mittavia tutkimushankkeita vedyn käyttämisestä energialähteenä. Maailmannäyttelyssä oli Daimler Benziltä, siis Mercedekseltä nähtävänä vedyllä kulkeva bussi. BMV esitteli vedyllä kulkevaa henkilöautoa. Tiedämme nyt, että erityisesti Saksa - ja miksei myös Suomikin - panostavat erityisen paljon vedyn valjastamiseen ihmiskunnan energialähteeksi yhtenä suuren luokan ilmastotoimena. Vetyä on rajattomasti, sen energiasisältö on lähes suunnaton. Ongelmana on vain tuon hapen kanssa räjähdysherkän alkuaineen valjastaminen turvallisesti energialähteeksi. 

Kolmas erikoisuus nousi eteeni Thaimaan osastolla. Näyttelytilassa oli suuri lasilaatikko, jossa esiteltiin Thaimaan historiaa. Pieni vuoristomaisema, jossa näytti kulkevan ihmisiä ihan luonnollisen näköisinä - tosin normaalikokoa pienenpinä - kuvaten maansa keskeisiä tapahtumia. Luonnollisen näköinen ilmiö oli luotu hologrammitekniikalla. Näyttelyssä annettiin ymmärtää että tilaan luotava luonnollinen kuva tulisi aikanaan joko korvaamaan television tai ainakin muodostamaan kovan kilpailijan nyt yli 70 vuotta hallinneelle kuvansiirtotekniikalle. Mutta siirtää kuva ja ääni huonetilaan - tai vaikkapa ikkunan taakse olohuoneeseen - katseltavaksi ja kuunneltavaksi, sitä ei Luonnonystävien presidentti pitänyt oikein mahdollisena ja esitti suorasukaisesti epäilyksensä virtuaalitodellisuuden tuomisesta keskelle olohuonetta. Teknisesti liian vaativaa ja kallista, hän arveli. Sanoin hänelle hänen epäilyynsä vähän provosoiden:"Odotahan kun kauniit tytöt tanssivat virtuaalisesti olohuoneessasi!"

Esitetty mikä esitetty. Päätin seurata kehitystä ja odottaa mitää tuleman pitään. Pitkään aikaan ei ole tapahtunutkaan kovin konkreettista tällä aluella, kunnes tänä aamuna  Saksan 3Sat ohjelmaa seuratessani esiteltiin Volucap -nimisen yrityksen kehittämä malli todellisuuden muuttamiseksi virtuaaliseksi  ja sen tuominen  nähtäväksi olohuoneeseen katselulasien sisältämän kolmiulotteisen "televisiotekniikan" avulla. Materiaali oli kuvattu erityisstudiossa, joka mahdollisti kolmiulotteisen digitaalisen tallennuksen ja tuomisen sitten erityskatselulaitteella nähtäväksi. Erityisesti Korona-pandemia vierailukieltoineen ja karanteeneineen on kiihdyttänyt kyseisen tekniikan kehittämistä. Yritys odottaa tietenkin suurta läpimurtoa virtuaalitekniikan tuomiseen mihin hyvänsä tilaan. Sillä voi olla valtava merkitys esimerkiksi  rakennustekniikassa, mutta myös lääketieteessä, kultturituotannossa - viihteestä puhumattakaan.

Yritys esittelee sivuillaan itseään seuraavasti:

Tuotannoista tulee digitaalisia ja sisältö poistuu näytöltä sekoitetun todellisuuden kautta. Ne tapahtuvat - alueellisesti saavutettavissa - oman neljän seinän sisällä. Tallenteet tavanomaisilla kameroilla eivät riitä tällaisiin muotoihin, ja aiemmat kolmiulotteisten ihmisten luomisen menetelmät ovat liian kalliita, monimutkaisia ​​eivätkä riittävän aitoja. Olemme ensimmäinen Volumetric Studio - Made in Germany.

 Voimme kuvata liikkuvia ihmisiä kolmessa ulottuvuudessa - ja tarjota täydellisen tuotantoratkaisun tilakaappauksen luomiseen ja näyttämiseen.Aitoa, nopeampaa, halvempaa ja skaalautuvampaa kuin mikään muu digitaalinen ominaisuus, Volucapsia käytetään innovatiivisen teknologian käyttöön koko viihde- ja teollisuusalueella. Volucap keskittyy rakennustekniikkaan, joka auttaa hyödyntämään uusia apuohjelmia XR -sisällön luomiseen ja muuttamaan maailmanlaajuista viihdetuotantoa. 

Esittely näkyy 3Sat:n  ohjelmassa kohdassa aikavälillä 18.40 - 25.30


Maailma muuttuu ja mullistuu. Nämä kolme muuttujaa eivät ole ainoita, mutta niiden vaikutus on valtava sekä hyvään että todennäköisesti myös huonompaan suuntaan. Internet ja sähköinen tiedonvälitys digitaalisen kehityksen muodossa palvelee meitä suurenmoisesti, mutta kyllä se myös alistaa ja jakaa taloudellisia voimavaroja polarisoivaan suuntaan. Vety on suuri lupaus ihmiskunnalle, mutta ei se vielä teknisesti ihmisen hallinnassa ole. Vetypommia kehitettäessä pelättiin sen laukaisevan ketjureaktion, joka tuhoaa koko maapallon. Jos ihmiskunta onnistuu, sillä on käytössään energiaa kaikkiin tarkoituksiin, energiaa joka palaesaan tuottaa - ei hiiltä vaan vettä. Virtuaalinen tilaulottuvuus palvelee ihmistä mitä moninaisimmilla tavoilla, mutta saattaa muodostaa hallitsevuudessaan todellisen elämän rinnalle voimallisen virtuaalisen maailman joka hallitsee todellisuuttamme.

Ei kommentteja: