Korona - suuri opettaja

Korona-pandemia jatkuu ja on saanut toisessa aallossaan yhä voimakkaampia ilmenemismuotoja. Näyttää myös siltä että pysyvää immuniteettia ei sairastamisen jälkeenkään ole odotettavissa, joten saattaa käydä niin että tämä virus jää vuosikausiksi lymyämään eri puolille maailmaa ja nousee yhä uudestaan ja uudestaan koko ihmiskunnan vaivaksi. Jos immuniteettia ei sairastumisen jälkeen ole odotettavissa, sitä tuskin saadaan myöskään rokotteen avulla.

Euroopan Komissio ja Unionin jäsenmaat ovat ryhtyneet yllättävän tarmokkaisiin toimiin pelastaakseen "erittäin kilpailukykyisen markkinan" joka nyt on monelta osin - erityisesti lohtua ja iloa tuovan kulutuksen osalta - joutumassa yhä vaikeampaan asemaan. Euroopan Unionissa heikoksi tarkoitettu valtio on joutunut muuttamaan strategiaansa ja hyväksymään uuden lähestymistavan, paradigman, jonka mukaan velan tekeminen ei olekaan syntiä. Velkaan tehdään ja paljon, mutta Koronan yhä kiihtyessä mikään ei tunnu riittävän. Kertaluonteiseksi kaavailtu Euroopan Unionin koronaelvytyspaketti suorine tukineen ja velkaosuuksineen helpottaa hetkeksi, mutta arvattavasti jo nyt pohditaan keinoja kuinka päästä tästä maailmoja mullistavasta tilanteesta kestävämpään tilanteeseen.

Sekin on todettava että tässä uudessa tilanteessa markkinasta ei ole kansalaisten auttajaksi. Päinvastoin, se näkyy tarvitsevan yhä suuremnpia avustus- ja tukimääriä heikoksi tarkoitetulta valtiolta. Onneksi tämän vuoden alkupuolella tapahtunut paradigmanmuutos Saksassa ja myös Euroopan Unionissa mahdollisti elvytyspaketin aikaansaamisen. Konkurssiaaltoa on saatu siirrettyä tuonnemmaksi, mutta jos pandemiaa ei saada pysäytetyksi edessä on markkinatalouden keskeisten veturien kuten matkustamisen, ravintola- ja huvittelubisneksen pysähtyminen ja näivettyminen murto-osaan entisestään. Tämä saattaa osoittautua ilmastomuutoksen pysäyttämisen kannalta myös siunaukseksi - mutta yhdellä ehdolla: entiseen ei ole enää koskaan paluuta. On palattava yksinkertaisempaan elämäntapaan ja hyväksyttävä se että markkina ei pysty meidän henkeämme pelastamaan, hyvinvoinnin ja ylenpalttisen runsauden tuottamisesta puhumattakaan.

Tämä tulee olemaan äärimmäisen vaikea paikka niille, jotka yrittävät löytää kestäviä vastauksia entisen lähestymistavan, kaikkeen onnistuneita vastauksia antavan markkinan kannalta. Yritysten tukeminen ei tässä tilanteessa auta, sillä optio tulonmuodostuksen ulottumisesta tavallisten kansalaisten ulottuville ei toimi. Yritykset eivät investoi, koska asiakkaita ei ole. Tämä on uusi tekijä aikaisemman investointeja ehkäisseen tekijän, ostovoiman puuttumisen rinnalla. Miten elvyttää, kuin megakone lakkaa pyörimästä?

Kertaluonteisen velkaelvytyksen hyväksyminen Euroopan Unionin  ja sen itsenäisen keskuspankin tasolla oli ensimmäinen askel irtautumisessa valtavirtaisesta uusliberaalista talousdoktriinista, joka on betonoitu absoluuttiseksi totuudeksi EU:n konsolidoituun peruskirjaan. Koronapandemian toisen aallon nyt iskiessä voi  ennustaa, että velalla elvyttäminen ei tule jäämään kertaluonteiseksi. Myöskään keskuspankin määrällisestä elvytyksestä ei voida luopua, vaikka tuo jo nyt tuhansiin miljardeihin euroihin  nouseva valtion velkakirjojen osto-ohjelma ei ole ilmeisesti tähänkään mennessä saavuttanut yrityksiä, vaan on jäänyt välittäjinä toimivien pankkien taseisiin ja odotusarvoisiin ohjelmiin. YTritykset eivät ole halunneet investoiuda lainarahalla ostovoimaltaan epävarmoissa olosuhteissa. Markkinalle alisteinen valtio ei ole tähänkään saakka hyötynyt osto-ohjelmista muuten kuin välillisesti ja nimellisesti; suuria ja tarpeellisia  yhteiskunnallsia uudistuksia ei ole EU:n jäsenmaissa saatu liikkeelle.

Moderni Monetaatrinen Teoria (MMT) opettaa, että keskuspankin omaava valtio tai yhteisö ei voi ajautua konkurssiin ja että se periaatteessa selviää mistä tahansa haasteesta. Velkaa voidaan tehdä, projekteja voidaan perustaa ja sisällyttää ne kaksinkertaisen kirjanpidon periaatteilla yhteisön taloudenpitoon. Ei ole estettä jatkaa velanottoa pidempäänkin - onhan esimerkiksi USA velkaantunut jo 1800-luvulta lähtien ilman pelkoa konkurssiin ajautumisesta.  Paradigman muutos edellyttää kuitenkin markkinan ja demokraattisen valtion toiminnan keskeisen periaatteellisen eron ymmärtämistä: valtio tekee velkaa ja investoi kansalaisten ilmaisemiiin tarpeisiin, yritys investoi tehdäkseen voittoa. Yritys ei ota yhteiskuntavastuuta eikä se voi niinmuodoin ratkaista edes oman olemassaolonsa ehtoja, kun megakone alkaa yskiä ja menettää tehoaan.

On siis keksittävä uusia keinoja. Pohjoismainen sosialidemokratia on jo vuosikymmeniä rakentanut vahvan valtion ja sen hyvinvointipalvelujen varaan. Kysymys ei ole ainoastaan hetkellisestä housujen lämmittämisestä, vaan vahvan valtion puskuriominaisuuksista: vahva valtio pystyy omilla toimillaan pitkään puskuroimaan yskivän talouden heikkouksia vastaan. Jos valtion tukena on sen roolin ymmärtävä keskuspankki, monia kurjistumiseen liittyviä ongelmia voidaan poistaa ennenkaikkea kansalaisten perusoikeuksien ja perusturvan toteuttamisella. Markkina ei tähän kykene. Tämä on sanottava vielä toiseen kertaan: Yritysvastuulla toimiva liiketoiminta ei edes tavoittele kansalaisten perusturvan mahdollistamista; keskeistä on se että viivan alle tuloslaskelmassa jää mahdollisimman paljon voittoa. Taseessa oleva omaisuus ei ole yritysten osalta tarkoitettu yhteiseen hyvinvointiin; se on yrityksen resurssia ja jo lähtökohtaisesti kilpailuysyistä läpinäkymätöntä, intransparenttia ja perustuslaissa suojattua omaisuutta.

Milton Friedman, uusliberaalin talousdoktriinin oppi-isä ehdotti ennustettavissa olevan hätätilöan tarpeisiin 'helikopterirahaa' eli ostovoiman jakamista keskushallinnon toimesta seteleinä suoraan kansalaisille. Hänen ehdotuksensa tulee ajalta ennen digitaalista vallankumousta. Idean toteuttaminen voisi tähän maailmanaikaan tapahtua yksinkertaisesti perustamalla jokaiselle EU-kansalaiselle keskuspankin EU-tili ja sen täydentäminen enteriä painalla säännöllisin väliajoin.

Korona-aika tämäkään ei toimi tavalla jota valtavirtaisen taloustieteen suuri guru väläytteli. Korona-pandemian oloissa tilillä olevaa ostovoimaa ei sitäkään voi käyttää iloiseen kulutusjuhlaan jota yritysmaailma niin innokkaasti ja välttämättömänä puolustaa. Korona-pandemia on osoittanut että rahan mahdilla on silläkin vain rajallinen voima. 

Tarkoituksenmukaimpaa MMT:n iden toteuttamista olisi demokraattisen valtion, siis Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin jäsenvaltioiden kunnianpalautus ja taloudellinen kuntoutus turvaa tuovien sosiaalisten parusrakenteiden ja palvelujen mahdollistasinen muodossa suoraan Euroopan Komission ja keskuspankinelvytystoimenpiteillä. Kysymys on selviämisessä hengissä ja mahdollisimman terveenä koko maailmaa koettelevan pandemian aikaansaamasta todellisesta uhkasta. Vain hyvinvointivaltio voi vastata tähän tarpeeseen. Sitä ei voi perinteinen markkina toteuttaa muutoin kuin alisteisena yhteistä hyvää tavoittelevalle hyvinvointivaltiolle.

Euroopan Unioni ja Euroopan Komissio on siten ratkaisevan haasteen edessä. Europarlamentaarikko Eero Heinäluoman mukaan parlamentti valmistautuu Euroopan Unionin peruskirjan ja peruslähtökohtien tarkistamiseen ilmeisesti muutaman vuoden periodilla. Ennustaminen on vaikea laji, mutta nyt voi jo sanoa että muutoksen on tapahduttava nopeassa aikataulussa. Tämä toteamus ei ole pelkästään blogin kirjoittajan mielipide, vaan Korona-pandemian sanelema kategorinen imperatiivi: kysymys on kansakuntien selviämisestä oloissa joissa entiset opit eivät enää toimi.

Täten Korona toimii suurena, ehdottomana auktoriteettina ja opettajana. Mitä pikemmin tämä hyväksytään, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet selviytyä kohden seesteisempia aikoja. Jo ilmastomuutoksen uhka kertoo, että aika entinen ei koskaan enää palaa. On otettava lusikka kiltisti 'kauniiseen käteen'.

______

30.10. 2020

Kuvaavaa tapahtumassa olevalle muutokselle on arvojen kääntyminen täysin päälaelleen. Näin sanoi Sixten Korkman vielä vuonna 2011 EVAn raportin yhteydessä:

“Hyvinvointivaltion rahoituksen vaikeutuessa on pakostakin pohdittava julkisen talouden kokoa, verotuksen tasoa ja hyvinvointilupausten rajoja”, sanoo Sixten Korkman tänään julkaistussa EVA Raportissaan ”Onko hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta?”.

Julkinen talous on kestämättömällä tolalla. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voida rakentaa julkisen velkaantumisen varaan. Hyvinvointilupauksia annettiin vuosina, jolloin väestön ikärakenne oli poikkeuksellisen edullinen. Lupausten lunastaminen on vaikeampaa vastedes, kun väestön ikärakenne on historiallisen epäedullinen. Demografia, globalisaatio ja teknologia muuttavat talouden reunaehtoja.

Hyvinvointivaltioon kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia ja vaatimuksia. Vaikeita valintoja on tehtävä myös hyvinvointivaltion osalta. Viittaukset leikkausten tarpeettomuuteen talouskasvun varjolla, Korkman leimaa puolueiden ”poliittiseksi toiveajatteluksi”. Muuttumattoman politiikan oletuksilla hyvinvointivaltio ajautuu rahoitukselliseen umpikujaan.

Raportin mukaan hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää ennen kaikkea riittävää työntekoa ja yrittäjyyttä, mikä tulee ottaa myös veropolitiikan lähtökohdaksi. Verotuksen kiristäminen olisi pulmallista, sillä korkeiden veroasteiden aiheuttamat tehokkuustappiot ovat merkittäviä ja ne kasvavat veropohjien kansainvälisen liikkuvuuden myötä.

Avainasemassa on myös julkisten palveluiden tuottavuuden parantaminen. Raportin mukaan hyvinvointipalveluiden ns. universaalisuuden periaatetta joudutaan arvioimaan kriittisesti. ”Hyvinvointivaltiolla on edessään uudistuminen tai surkastuminen”, Korkman kiteyttää."

30.10. 2020

Social Europe -verkkolehti julkaisi juuri IMK:n (Makroekonomiaa käsittelevä Instituutti) analyysin heinäkuussa hyväksytyn Korona-elvytyspaketin vaikutuksista jäsenmaiden julkisen sektorin kasvuun vuosina 2023-2026. Tämän analyysin perusteella näyttäisi siltä että Euroopan Komissio on tekemäsä varteenotettavan paradigmanmuutoksen elvytyspaketin tukiosan muodossa jäsenmaiden julkisen sektorin vahvistamiseksi erityisesti Etelä- ja Itä-Euroopan maissa. Kehittyneemmissä EU-maissa ja etenkin pohjoismaissa paketin vaikutukset jäävät suhteellisesti pienemmiksi johtuen joko jo ennestään vahvasta julkisesta sektorista tai muuten hyvintoimivasta taloudesta. Lainaus loppupäätelmistä:

"Koska RRF (EU's Recovery and Resilience Facility eli Euroopan Unionin  27.7. 2020 hyväksymä elvytys- ja kestävyyspaketti) on tarkoitettu suurelta osin julkisten julkisten investointien rahoittamiseen kasvattamalla pääomia voidaan odottaa niiden kasvavan ohjelman toteutuessa. Jatkuva investoinnit julkiseen pääomaan ovat itse asiassa ratkaisevan tärkeitä kestävän talouden kannalta ajatellen elpymistä ja myös vastaamiseksi  pitkän aikavälin haasteisiin hiilestä irtautumiseksi. Ilman RRF: ää julkinen pääomakanta todennäköisesti olisi vähenemässä joissakin Etelä-Euroopan maissa. Ottaen huomioon raskaasti negatiivinen julkisten pääomakantojen kehitys joissakin maissa viime vuosikymmenellä, osittain johtuen kaikkialla EU: ssa toteutetuista austeristisista toimenpiteistä - nykyaikaisen ja tuottavan julkisen pääoman merkitys innovatiivisten talouksien kannalta on tervetullutta, kun EU vihdoin pyrkii enemmän kasvua edistävään talousstrategiaan."

Historian akkuna

"Kommunismista" ja "kommunistista" näyttää tulleen haukkumasanoja, joita varsinkin itsensä moraalisesti ja materiaalisesti ylivoimaiseksi mieltävässä lännessä käytetään tuon tuostakin. Sosialidemokratia joutui sisällissodan jälkeen ottamaan välimatkaa Vladimir Iljits Leninin johdolla venäläiseen sosialidemokratiaan syntyneeseen bolshevistiseen enemmistösuuntaukseen, joka ryhtyi kutsumaan itseään Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton Kommunistiseksi Puolueeksi. Ero sosialidemokratiaan ei liittynyt itse kommunismi- tai sosialismikäsitteen alkuperäiseen sisältöön, vaan siihen tapaan millä Leninin johtama bolshevistinen ryhmittymä alkoi toteuttaa haavettaan. Rautaiseen yksinvaltaan perustuva 'puolue', sen ehdoton yksinvalta ja tätä tukemaan syntyneet sotilaalliset, hallinnolliset ja järjestyksenpitoon tarkoitetut rakenteet olivat tunnusomaisia juuri neuvostotyyppisele yritykselle rakentaa sosialismia. Kiinan kommunistisen puolueen ylivalta perustuu tähän Leniniltä perittyyn ajattelutapaan, tosin kiinalaiseen kulttuuriin sovellettuna.

Sosialidemokratia tulkitsi alunperinkin yhteiskunnallista rakennustyötä tyystin toisella tavalla. Senkin juuret ovat työväenliikkeen "marxilaisessa", humanistisessa arvoperinnössä. Kysymys on koko ilmiöiden maailman, fenomenologian tulkitsemista uudella tavalla, ei ylhäältä päin johdettuna hierarkiana ja autoritaarisena, yksinvaltaisena rakenteena, joka on Hegelin filosofian rakenteen ydintä. Juuri tämä kirkon, hallintokoneiston ja armeijan ylivaltaan perustuvan tietopyramidin Marx halusi kääntää päälaelleen. Keskeiseksi ilmiöksi nostettiin aikaisemmin pyramidin laajaa jalustaa edustaneet kansalaiset ja tietopyramidi tuli näin käännettyä päälaelleen. "Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias" muodostui siksi tietoisuutta ohjaavaksi voimaksi, josta kehittyi kansanvaltana ja dcmokratiana tunnettu yhteiskunnallinen ilmiö. Sellaisten käsitteiden kuin ihmisten yhdenvertaisuuden, solidaarisuuden ja hyvä toveruuden tuli symboloida tätä uutta asennemaailmaa. Sosialidemokratialle, työväenliikkeen arvopohjalta kasvaneelle poliittiselle ja yhteiskunnalliselle liikkeelle tällä oli keskeinen merkitys. 

Leninin Venäjän tarpeisiin muokkaama kommunistinen liike edusti siis sanan sosiaalipsykologisessa mielessä autoritaarista, yksinvaltaista lähestymistapaa edustamaa luonteenpiirteistöä ja edellytti myös sellaisen juurtumista rakenteiden muutoksen myötä myös koko yhteiskuntaluonteeseen. Kuten Frankfurtin koulukunnan tunnettu sosiaalipsykologi ja yhteiskuntaluonteen teorian kehittäjä Erich Fromm toteaa, autoritaariselle ihmiselle ei ole tasa-arvoa olemassa; kaikki muut ovat joko hänen yläpuolellaan ja hän alistunut ja voimaton - tai sitten hänen alapuolellaan ja hän itse ylivoimainen, usein narsistinen ja vastarintaa sietämätön hallitsija. Yksipuoluejärjestelmä ja sen tueksi rakennetut väkivaltakoneistot edustavat juuri autoritaarista yhteiskunnallista ajattelutapaa. Auktoriteetilla, olipa se sitten johtavan puolueen käytössä oleva valtiokoneisto tai vaihtoehtoisesti markkina jolle on annettu määräävä asema oletetun hyvinvoinnin tuottajana, ei saa olla kilpailijaa. Jos sellainen kuvaan ilmestyy, se on eliminoitava ja mielellään kokonaan tuhottava.

Tästä sosiaalipyskologisesti kahden vastakkaisen rintaman asetelmasta seuraa luonnostaan kysymys, kumpi vaihtoehto on toimivampi tai ovatko molemmat lähestymistavat hyväksyttävissä? Voidaanko vallankumouksella saavuttaa jotakin sellaista mihin kansanvalta ei koskaan ulotu? Neuvostojärjestelmän epäonnistuminen puhuu yksinvaltaista järjestelmää vastaan - Kiina näyttää sen sijaan onnistuneen luomaan hegemonian, jossa myös markkina hyväksyy kommunistisen puolueen ehdottoman ylivallan ja suostuu toimimaan järjestelmän asettamilla ehdoilla. Mikä on sosialidemokratian ja kansanvaltaan ehdottomana ja keskeisenä periaatteenaan pitävän liikkeen vaihtoehto yhteiskunnan uudistamisessa ja demokraattisen, perustuslaillisen arvopohjan oloissa?

Näyttää siltä, että yhteiskunnallisiin oloihin syntyy aika-ajoin tilanteita, joissa kovastakin poliittisesta vastarinnasta huolimatta ilmaantuu mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen uudistustyöhön. Aika-ajoin ja ikäänkuin sattumalta  avautuu 'historian akkuna' uudistuksille ja liike pääsee toteuttamaan yhteiskunnallisia tavoitteitaan. Kun ajattelemme oman maamme historiaa, tällaisia muutostilanteita on avautunut jo 1800-luvulla Venäjän Suomelle antaman autonomian oloissa. Syntyi suomalaisuusaate, oman kielen ja kulttuurin nousu, oma rahayksikkö, rautatiet, kansakoululaitos, osuustoimintaliike ja vihdoin työväenliike vaatimuksineen yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, kokoontumis- ja järjestäytymisvapaudesta. Väliin tuli sortokausiakin, mutta torpparit vapautuivat, maa itsenäistyi ja sen mukana syntyi valtalaki jonka arvopohja vastaa hyvin pitkälle nykyistä eduskuntalaitostamme.  Historiallinen akkuna avautui myös 1930-luvun lopulla maalaisliiton ja sosialidemokratian punamultayhteistyönä, vaikka samaan aikaan vahva isänmaallinen kansanliike ja Suur-Suomi-ajattelu hallitsi oikeistovoimien elämäntyyliä ja ajattelutapaa. Sodanjälkeiseen rakennustyöhön kuului teollistuminen ja parlamentaarisen poliittisen käytännön vakiintuminen. Myös Suomen kommunistinen liike tuli mukaan Rafael Paasion hallituksen myötä parlamentaariseen toimintaan, mikä merkitsi kommunistisen liikkeen ehdottomasta poliittisesta vallantavoittelusta luopumista. Autoritaariset luonteenpiirteet ja liikkeessä elätelty yksinvaltainen, "taistolainen" yhteiskuntaluonne saivat väistyä. Ihmisten eriarvoisuutta ja oman verenperinnön erinomaisuutta edustava poliittinen liikehdintä siirtyi populististen ja kansallista omaleimaisuutta suojelevien ja  korostavien liikkeiden työvälineeksi.

Voidaan myös sanoa että 1960-luvun lopun 1970-luvun alun aikainen yhteiskunnallinen ilmapiiri merkitsi 'historiallisen akkunan' avautumista; suuria yhteiskunnallisia, koko kansaa koskevia uudistuksia saatiin liikkeelle: peruskoulu, työeläkejärjestelmämme, lasten päivähoitolaki (yhtenä ensimmäisistä) ja laaja työelämän uudistamisprosessi työehto- ja suositussopimuksineen leimasivat tuota edistyksellistä mutta lyhyttä jaksoa. Samaan aikaan alkoi päätään nostaa Chigagon poikien ja Milton Friedmannin monetarististen oppien esiinmarssi ja pahanenteinen voittokulku. Sen yhtenä ilmenemismuotona on nyt elinkeinoelämä irtautumassa sopimustoiminnasta tavoitellen Thomas Pikettyn mukaan "monarkistista" talousjärjestelmää, jossa yritykset ja markkina yksin määräävät  työelämän ja kansalaisten toimeentulon ehdoista. 

Surullista todeta että liittymisemme Euroopan Unioniin ei ole tuonut mukanaan demokratiaan ja kansanvaltaan suuria rakenneuudistuksia vaikka sellaisiin rakenteen ylätasolla aina viitataan. Vähänkään syvempi raapaisu eurooppalaisen todellisuuden pinnan alle osoittaa, että leninistisen yksinvallan sijasta  on "mahdollisimman kilpailukykyiselle sosiaaliselle markkinataloudelle" (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) annettu ehdottoman auktoriteetin asema oletetun hyvinvoinnin saavuttamisessa. Toisen maailmansodan jälkeinen 'herkkä hetki' jolloin vannottiin rauhan ja demokratian nimiin, ei saavuttanutkaan sellaista hegemonista asemaa johon Euroopan Unionin perustuksia luotaessa vahvasti uskottiin.

Kun nyt katselemme tämän päivän yhteiskunnallista tilannetta ja Sanna Marinin johtaman hallituksen jopa yllättävän hyvää yksituumaisuutta suurten yhteiskunnallisten uudistusten liikkeellelaittamisesa, voisi sanoa että historian akkuna on taas kerran avautunut. Erikoisen sivumaun tähän tilanteeseen luo se, että vielä pari vuotta sitten vannottiin tiukasta kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen ja työelämän mukauttamiseen niin että yritykset voisivat paitsi sanella työelämän ehdot, myös saada vientiteollisuudessa voittoja hintakilpailussa muiden Euroopan Unionin jäsenmaiden ja muiden vientiämme tarvitsevien maiden kustannuksella. Sosialidemokratian niukka voitto vuoden 2019 vaaleissa mahdollisti SDP:n puheenjohtaja  Antti Rinteen neuvotteleman hallitusohjelman ja laajapohjaisen keskusta-vasemmistohallituksen muodostamisen. Sivumaun kitkeryyttä lisää vielä se, että edellisen Sipilän hallituksen keskeisenä vetäjänä toiminut Keskustapuolue hyväksyi Antti Rinteen neuvotteleman edistyksellisen, 'perustuslaillisen'  hallitusohjelman, mutta kyseenalaisti hänen persoonansa pääministerinä ja hallituksen vetäjänä. Asioista voitiin olla yhtä mieltä, mutta parlamentaarinen yhdenvertaisuuden henki ei ulottunut pääministeriin saakka.

Vielä muutama vuosi sitten tuntui siltä että olemme tuomittuja uusliberalistisen, valtavirtaisen talousajattelun asettamiin raameihin ainoana yhteiskunnallisena lähestymistapana. Ihmeelliseltä tuntuu tätä taustaa vasten se, että mikää tänään näyttää mahdottomalta voikin homenna olla jo täyttä todellisuutta. Bertold Brechtin sanoin "Ei milloinkaan saattaa olla totta jo tänään".

Lähes kaikki merkit viittaavat siihen että Sanna Marinin hallitus saa todellakin aikaan suuria yhteiskunnallisia, kansalaisten yhdenvertaisuutta ja yhteistä hyvinvointia vahvistavia uudistuksia. Tällaista hetkeä ei ole ollut sitten 1970-luvun, koska hallitusyhteistyö poliittista arvo-oikeistoa johtavan Kokoomuksen kanssa on aina muodostunut puolustustaisteluksi, jossa on onnistuttu ainakin jossakin määrin suojaamaan kansanvaltaisen hyvinvontivaltion perustaa, mutta jossa koko kansa koskevien yhteiskunnallisten uudistusten aikaansaaminen on jäänyt pahasti puolitiehen. 

Tietenkin on niin, että yhteiskunnallisissa uudistusprosesseissa haavoitetaan poliittisia kilpailijoita ja arpia saadaan itsekin. Eteneminen ei juuri koskaan ole suoraviivaista, koska taustalla toimivat yksilöiden luonteenpiirteisiin ja koko kansakunnan yhteiskuntaluonteeseen juurtuneet kaavautuneet asenteet. Nyt näyttää kuitenkin siltä että produktiiviset, elämää ylläpitävät voimat ovat taas kerran löytäneet toisensa, keskinäinen suvaitsevaisuus antaa hallituspuolueille mahdollisuuksia profiloitua myös suhteessa omaan kannattajakuntaansa. Historian akkunaa hallitsee tällä kertaa perustuslakimme sisältämä sanoma kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja sen hegemoniasta. Poliittisten ideologioiden sisällä vaikuttaa kaiken läpileikkaava produktiivisten ja eiproduktiivisten voimien analyysin ulkopuolella toimiva voima.

Kuten historia opettaa, tällainen vaihe ei välttämättä kestä pitkään. Siksi nyt on taottava, kun rauta on kuumana. Hyppäys uudelle hyvinvoinnin tasolle on mahdollinen. Tämän kirjoituksen aiheena ei ole kuitenkaan aavistella, mistä päin yhteisen hyvinvoinnin vaarantajat ovat jatkossa hyökkäämässä.

20.10. 2020

Anu Kantola kirjoitti Helsingin Sanomissa 20.10. 2020:

"Saatamme elää tämän aikakauden viimeisiä päiviä: historia voi tehdä kahden viikon päästä käännöksen

FILOSOFIASSA on kummitellut ajatus ratkaisevasta hetkestä. Søren Kierke­gaardin ja Friedrich Nietzschen mukaan aina silloin tällöin koittaa hetki, joka muuttaa historian suunnan: päivä, jossa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat, ja otamme askeleen uuteen.

Elämmekö parhaillaan tämän aikakauden viimeisiä viikkoja? Tekeekö historia suuren käännöksen kahden viikon päästä tiistaina?"

23.10. 2020

"Suomi punnersi maailman onnellisimmaksi maaksi omin voimin ja pikkuhiljaa. Mutta onko pohjoismaisesta konsensusajattelusta vientituotteeksi? Professori Danny Dorling ja Annika Koljonen kirjoittivat kirjan suomalaisesta ihanneyhteiskunnasta eli Fintopiasta.

"MITÄ brittipoliitikkojen sitten pitäisi oppia Suomesta?

”Ensiksikin sen, että hyvinvointivaltion rakentaminen kestää hyvin kauan.”

Katse pitää siirtää yhdestä vaalikaudesta parin kolmen sukupolven päähän. Suomi rakensi nykyistä hyvinvointiaan pala palalta vuosikymmenien ajan.

Siinä missä Britannia sai kehittää koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmiään imperiuminsa tuoman pääoman turvin, köyhä Suomi lähti nollasta.

Muihin Pohjoismaihinkin verrattuna Suomen lähtökohdat olivat huonot. Ruotsilla oli vanhaa rahaa, Tanskalla yhteydet Manner-Eurooppaan ja Norjalla öljynsä."

https://www.hs.fi/paivanlehti/23102020/art-2000006696214.html

Ne olivat suurenmoisia kokemuksia...

 Sigmar Gabriel:

Telttaleirillä 1970-luvulla

Tulen sellaisista perheolosuhteista, joissa ei suuria lomia pidetty puhumattakaan ulkomaanmatkailusta. Mutta pääsin yhteyteen erittäin vanhan SPD:tä lähellä olevan nuorisojärjestön, Falkenin kanssa. Monet nimittivät sitä tuohon aikaan pilkallisesti "SPD:n partiolaisiksi". Tosiasiassa Falkenjärjestön juuret ovat sosialistisessa työväenliikken traditiossa.

Minun aikanani järjestävät Falkenit kesäisin telttaleirejä ympäri Eurooppaa alkaen Ranskasta aina Ruotsiin saakka. Minulle oli aivan mahtava mahdollisuus oppia muiden nuorten kanssa tuntemaan muitakin maita. Kun sai tehtäväkseen järjestää seminaarin tai auttaa telttojen pystyttämisessä ja suihkujen rakentamisessa, ostosten tekemisesä tai perunoiden kuorimisessa, ei paljon muita kokemuksia tarvinnut.

Ne olivat suurenmoisia kokemuksia. Meillä oli paljon poliittisia yhteyksiä: esimerkiksi ruotsalaiset nuoret sosialidemokraatit, Ranskan sosialistit ja kommunistit, erään kerran meillä oli jopa PLO:n edustaja vieraana. Kun Francois Mitterand tuli vuonna 1981 valituksi Ranskan presidentiksi, juhlimme sitä yhdessä ranskalaisten  ystävien kanssa sosialistisella kapakkakäynnillä. Vaikuttavin kokemus oli varmaan tavata Itävallassa Willy Brandt, Olof Palme ja Bruno Kreisky, jopa USA:n demokraattinen nuorisojärjestö oli paikalla. Siihen mennessä en ollut tiennyt että sellaista oli ylipäätään olemassa. 

Tällainen tapa toimia, kokea jotakin maasta, kansasta ja politiikasta, vaikutti minuun suuresti.

Mutta ei kaikki tietenkään ollut pelkkää politiikkaa. Murrosiässä ei sosialismi ole niitä ihan kaikkein tärkeimpiä asioita, jännittävämpää oli viettää ensimmäisen tyttöystävän kanssa kanssa useampia viikkoja telttaleirillä, vanhempien katseiden ulottumattomissa. Nukkua öisin ulkona, kokea kaikkea sitä mitä leiriromantiikaksi kutsutaan - sitä en ole tähän päivään mennessä unohtanut.

Kotkaliikkeessä opin tuntemaan monia myöhempiä poliitikkoja, niiden joukossa mm. Jens Stoltenberg, nykyinen NATOn pääsihteeri. Myös yksi minun läheisimmistä ystävistäni, aikaisempi Itävallan liittokansleri Werner Fayman oli mukana. Nämä ystävyydet ovat kestäneet vuosikymmeniä. Saksassa on ryhmä entisiä Falkeneita jotka edelleen tapaavat säännöllisesti.

Tietenkin leiritulilla myös laulettiin työväenlauluja jotka ovat peräisin vuosisadan vaihteesta Weimarin tasavallan ajoilta."Wir sind das Bauvolk der kommenden Welt..." (Laulun suomentanut 1960-luvun alun Nuorten Kotkain Keskusliiton sihteeri Martti Pöysälä sen alkueräisessä hengessä nimellä "Huomisen tekijät". Laulu tunnetaan myös nimellä "Nuorison marssi".) Tämä "Wienin työläisten marssi" on itävaltalainen marssilaulu, täynnä optimismia aikana jolloin fasismi Euroopassa pääsi valloilleen. Tänä päivänä sosialidemokratia näyttää josakin määrin lamaantuneelta, mutta nämä työväenlaulut olivat silloin suuren itsetiotoisuuden ilmauksia. 

"Nuoret Kotkat - die Falken Saksassa - ovat määränneet elämäni suunnan. Olin Falkeneissa mukana kauan ennen kuin tulin SPD:n jäseneksi. Ilman kotkaliikettä ei varmastikaan olisi ollut politiikkoa nimeltä Sigmar Gabriel."

___

(Tämä kertomus on 11.7. 2020 ilmestyneestä der Spiegel -lehdestä, sen numerosta 29. Lehdessä kuuluisat saksalaiset persoonat kertovat parhaista, ainutlaatuisimmista lomakokemuksistaan. Sigmar Gabriel on toiminut mm. Sadsan SPD:n puheenjoihtajana. Käännös saksasta Ilpo Rossi) 

Moraalikato ja eurooppalainen elvyttäminen

Mahtaako kukaan enää muistaa, että  Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimukseen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) liittyy erityinen korjausmekanismi siltä varalta että matkan varrella törmättäisiin uusiin ja arvaamattomiin vaikeuksiin. Nyt näyttää siltä että Korona-pandemia on sellainen maailmanlaajuinen, jäsenmaista riippumaton ja arvaamaton katastrofi, jota voi todellakin verrata suuren luokan ympäristökatastrofiin. Myös ilmastokriisiä voidaan pitää tällaisena jo käynnissä olevana tai vähintäänkin lähestyvänä ja uhkaavana katastrofina.  Toimenpiteisiin voidaan ryhtyä jo Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen 122 artiklan 2. kohdan mukaan, 

  "Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä."

Tämän lisäksi kasvu- ja vakaussopimukseen liittyy vuonna 2012 hyväksytty "korjausmekanismi", jonka avulla annetaan tarkempia ohjeita siitä, miten on poikkeusoloissa toimittava. Euroopan Unionissa on aina pelätty holtitonta julkista taloudenpitoa ja sellaisesta on aina syytetty nimenomaan tuhlailevaa ja velkaa tekevää valtiota. Siksi korjausmekanismi on rakennettu tiukasti konsolidoidun perussopimuksen hengessä. Se rajoittaa nimenomaan holtitonta taloudenpitoa, jonka tunnusmerkiksi nousee  yhtäaikainen velanotto ja pyrkimys verotuksen laskuun samanaikaisesti. Paradoksaalinen sattuma on sekin, että oppositiopuolue Kokoomus ei ole budjettikäsittelyn yhteydessä vastustanut velkaelvytystä, mutta on vaatinut sen toteuttamisen yhteydessä merkittäviä veronkevennyksiä.

Korjausmekanismin kaksi keskeistä periaatetta ovat: 1) no bail out periaate, jonka mukaan valtion  on etukäteissäästettävä ennenkuin uudistuksia voidaan panna täytäntöön. Euroopan Unionin korjausmekanismi on kirjoitettu tavalla, joka koko ajan viittaa jäsenvaltioiden mahdollisen holtittomuuteen ja moraalikatoon.  2) toinen periaate on erittäin kilpailukykyisen markkinan periaate (Lissabonin sopimus 2. artikla, kohta 3). Konsolidoidun perussopimuksen artiklan 122 toisen  kohdan mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa vastuuta jäsenvaltioiden veloista. 

Tämä periaate on kirjoitettu asiakirjaan kuitenkin tavalla, jossa tiukasti rajataan jäsenvaltioiden niitä toimenpiteitä joilla velkarahalla yritetään toteuttaa esimerkiksi sosiaalisia uudistuksia tai rakentaa uutta infrastruktuuria. 

 "Korjausmekanismeja suunniteltaessa on myös tärkeä ottaa huomioon, miten mekanismit toimivat. Periaatteessa nro 5 tunnustetaan, että säännöt julkisista menoista ja tulopuolen harkinnanvaraisista toimenpiteistä voivat olla tässä asiassa keskeisiä, kun otetaan huomioon, että nämä kokonaismäärät heijastelevat finanssipolitiikasta vastaavien viranomaisten harkintavaltaan perustuvia päätöksiä nopeammin kuin lopulliset julkisen talouden toteutumat tai suhdannetasoitetut rahoitusasemat. Toinen keskeinen tekijä, joka jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon järjestelmiään suunnitellessaan, on koordinointi kaikilla tai joillakin julkisen hallinnon osa-alueilla, jotta merkittävään julkisen talouden poikkeamaan voidaan puuttua ja näin vahvistaa mekanismien uskottavuutta. Nämä koordinointimekanismit eivät välttämättä edellytä, että korjauksen jakautuminen valtionhallinnon tai sitä alempien tasojen välillä määriteltäisiin ennalta. Niillä on kuitenkin annettava vahvat takeet siitä, että julkisen talouden tavoitteiden saavuttamista, josta valtio on vastuussa EU:n tasolla, ei vaaranneta alasektoreiden käyttäytymisellä".

EU:n valvontakehyksessä on jo pitkään todettu, että julkisen talouden säännöillä olisi voitava reagoida erityisen epäsuotuisiin olosuhteisiin, ja tämä tunnustetaan myös vakaussopimuksessa. Periaatteessa nro 6 edellytetään, että 

"mahdolliset poikkeuksen mahdollistavat lausekkeet ovat pitkälti EU:n käsitteisiin nojaavia, jotta edistetään yhdenmukaisuutta ja vältetään poikkeuksellisten olosuhteiden liian vapaat määritelmät. Lisäksi edellytetään, että korjausmekanismin mahdollinen keskeyttäminen poikkeuksen mahdollistavalla lausekkeella sallittaisiin määräajaksi ja että poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käyttöä seuraa vähimmäisvauhtinen sopeutus vähintään vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksen mukaisesti. Poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käytön jälkeen edellytetään myös korjaussuunnitelmaa, joka on tulevia talousarvioita sitova."

Heinäkuussa antamassaan lausunnossa Eurooppaoikeuden professori Jukka Snell todistaa, että Euroopan Komission tuki- ja lainapaketti ei loukkaa sen enempää no bailout -periaatetta kuin myöskään holtittomaan taloudenpitoon perustuvaa moraalikatoa; lausuntonsa yhteenvedossa hän toteaa, että

"Komission elpymisvälinettä koskeva ehdotus voidaan perustaa SEUT 122 artiklaan jäsenvaltioille  myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti. myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti." 

Euroopan Komissio ei kuitenkaan ole luopumassa holtittoman taloudenpidon vaaran valvonnasta tai mahdollisesta valtion velanottoon tai uskomuksestaan vahvaan valtioon liittyvästä moraalikadosta. Vaikka huippukokouksen päätöksenteon yhteydessä ei olekaan käynyt selväksi oltaisiinko kokonaan luopumassa yksipuolisesta ja jäsenvaltion vahvistamista koskevista rajoituksista mm. velanoton mahdollistamisen muodossa, komissio on kuitenkin valmistellessaan erityistä aloitetta pääomamarkkinoiden unionista vielä 24.9. 2020 tätä ulottuvuutta koskevassa  julkaisemassaan tiedotteessa korostanut nimenoman markkinoiden kautta tapahtuvaa Euroopan Unionin pääomamarkkinoiden vahvistamista. Myöskään ei ole vielä selvää, millä tavalla Euroopan Komissio suhtautuu kansallisiin ehdotuksiin tuki- ja lainarahojen käytöstä. Tiedossa kuitenkin on, että yksikin jäsenvaltio voi 'torpata' jonkin kansallisen esityksen jos se ei satu sitä miellyttämään.

 

Kun olemme nyt huomanneet että Euroopan Komission velanotto mahdollistaa seuraavan vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä mittavan, yli 3 miljardin elvytyksen, emme kuitenkaan voi olla varmoja siitä että hanke suuntautuu ilmastohankkeissa ja esimerkiksi meillä vuosikausia odotettuun SOTE-uudistukseen tai yhden lisävuoden saamista peruskoulun jatkoksi. Mikä tulee olemaan valtion rooli näissä hankkeissa suhteessa yrityksiin? Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) sisältämä korjausmekanismi ohjaa tiukasti toimenpiteitä markkinoiden ja yritysten suuntaan rajaten samalla pohjoismaiselle, kansanvaltaiselle hyvinvointivaltiolle tunnusomaista vahvan ja toimivan valtion rakentamismahdollisuuksia. Vahvaa valtiota  pelätään, onhan vahvaa autoritaarista valtiota edustaneen  DDR:n romahtamisesta vasta kolmekymmentä vuotta sitten vielä tuoreessa muistissa. Kasvu- ja vakaussopimuksen rakentaminen alkoi juuri noina vuosina. Toisaalta vahvan valtion rakentamisen vastustaminen  on keskeisimpiä valtavirtaisen, uusliberaalin oppisuunnan teesejä, mikä näkyy kasvu- ja vakaussopimuksen sisällössä ja jopa siihen mahdollisesti liittyvien heikkouksien torjumisessa 2012 päätetyn korjausmekanismin avulla. Pelättävissä on, että juuri näiden elementtien vuoksi sinänsä merkittävä käänne makrotalouspolitiikassa osoittautuu puolinaiseksi eikä johdakaan maanosan voimistumiseen vaan valtavien pääomien valumiseen edelleen markkinoiden kautta ulottumattomiin.

Olisi siis niin toivottavaa, että kasvu- ja vakaussopimuksen budjettiperiaatteista luopuminen ainakin toistaiseksi koskisi myös korjausmekanismin tarkistamista ja ratkaisuja myös hyvinvointivaltion vahvistamisen suuntaan.

8.10.2020

Moraalikato on siis käsitteenä varattu erityisesti niille, jotka havittelevat vahvaa valtiota - ja se on korjauksiakin vaativassa tilanteessa erityisen tarkkailun alaisena. Erityisesti tarkkalu nousee esiin tilanteissa joissa valtio - tai Euroopan Unioni itse komission toimesta ottaa velkaa ja tarjoaa sitä jäsenvaltioille vaikkapa luonnonkatastrofin tai Korona-Pandemian tyyppisen tilanteen aikana. Euroopan Keskuspankki on toteuttanut määrällistä elvytystä jo vuodesta 2014 lähtien ja on ostanut m. Suomen valtion velkakirjoja pankkien välityksellä tämän vuoden loppun mennessä reilusti yli 50 miljardin edestä. Näitä velkakirjoja Suomen ei ole tarvinnut lunastaa takaisin, vaan ne ovat edelleen EKP:n kirjanpidossa jäädytettynä ja nollakorkovaatimuksella erityisen sterilisaatio-ohjelman  (2012) puitteissa. Jos jäsenvaltio alkaa muuttaa politiikkaansa moraalikadon suuntaan vahvistamalla tuilla tai velalla suoraan  julkista sektoria, se joutuu korjausmekanismin puitteissa erityisohjauksen ja korjaustoimenpiteiden kohteeksi Euroopan Unionin fiskaalisten säännösten puitteissa.

Moraalikato liittyy tietysti myös oikeusvaltioperiaatteeseen sellaisena kuin Euroopan Unioni ja Eurooppaoikeus sen ymmärtää. Kysymys ei liity pelkästään sananvapauteen, se liittyy tietenkin myös yhteiskunnallisten instituutioiden yksipuolisuuteen demokratian ja moniarvoisuuden sijasta. Kun Euroopan Unionin virallinen linja asettaa markkinan demokraattisen valtion rinnalle ja jopa sen yläpuolelle, seuraa tästä jatkossa vakavia ongelmia. Vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion näkeminen  alisteisena markkinaratkaisuille merkitsee moraalikadon periaatetta sovellettaessa uhkauksia ja sanktioita vahvan valtion puolustajille operatiivisena toimijana. Jo nyt on määrällisen elvytyksen ja velan muodossa vahva lataus käytettävissä valtiota vastaan joka haikailee demokratian nimissä vahvemman, yhteisiä tehtäviä hoitavan demoraatisen valtion aktivoimista.

Tämä on syytä pitää mielessä - ja se on tällä hetkellä ainoa vahva syy edellyttää Euroopan Komission elvytyspaketin kertaluontoisuutta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tämän vuoden aikana toteutettu täyskäännös velanoton suuntaan Euroopan Unionissa ja sen jäsenvaltioissa on vain puolittainen. Siksi myös onnistuminen on hämärän peitossa - sillä pelkällä markkinasiivellä ei voi lentää...