Nämä kaksi todellisuutta ovat nyt joutumassa todellisuuden ja tositapahtumien esiinnostamaan ristiriitaan, joka vaatii ja johon etsitään ratkaisua. Tarkoitan tällä Kreikan ja Turkin rajalla olevaa, tällä hetkellä yli kolmenkymmenen tuhannen lähi-idän pakolaisen värjöttelyä talvisessa säässä nuotioiden ääressä, ilman riittävää vaatetusta, ruokaa tai mitään todellista huolenpitoa tai huoltoa. He odottavat nyt Euroopalta päätöksiä. On syntymässä tilanne, joka vaatii ratkaisua ja johon on vastattava.
Tämän kysymyksen eteen joutuvat ensimmäisenä tuohon alueeseen rajoittuvat maat, Kreikka, Bulgaria ja Romania. Vastaukset ovat olleet patriarkaaliseen, ehdollisen rakkauden periaatteeseen pohjautuvia. Ensimmäinen periaate on ollut rajojen ehdoton sulkeminen. Toinen - jota Britannia nyt aktiivisesti kehittää - on se, että ainoastaan hyvin koulutetut, omaa varallisuutta omaavat ja itsestään huolehtimaan kykenevät voidaan päästää maahan. Kun katselen Unkarin, Slovakian ja Itävallan asenneilmapiiriä, luvassa on rajojen sulkemisia, vihamielisiä ja etnofobisia asenteita, silmien sulkemista edessä olevalta humanitääriseltä katastrofilta.
Voisiko eurooppalainen todellisuus tarjota toisenlaista vaihtoehtoa? Tämä vanheneva maanosa tarvitsisi todellisuudessa nopeassa tahdissa lisää nuorta, työikäistä sukupolvea rakentamaan paitsi omaa tulevaisuuttaan, myös vahvistaman ikääntyvää Eurooppaa. Olisiko mahdollista yhdistää pakolaisvirrassa mukanaoleva dynaaminen voima uudenlaisen todellisuuden, 'uuden normaalin' luomiseen, joka muuttuisi rasitteeksi koetusta ja vihatusta voimavaraksi ja uusia näköaloja avaavaksi, uudeksi yhteisen hyvinvoinnin tulevaisuudeksi?
Nyt palaan uudelleen Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikkaan, jota olen useaan otteeseen eri yhteyksissä arvostellut sitoutumisestä tähän aikaan relevanttia vastausta antamattomista, sopimattomista ideologispohjaisista säännöistä. Ne - kuten Euroopan kasvu- ja vakaussopimus nykymuodossaan - eivät tarjoa vastauksia sen enempää täällä vieläkin vallitsevaan kurjuuten ja eriarvoisuuteen, kuin suurten humanitääristen ongelmien ratkaisuunkaan - jollainen pakolaisten virta aivan ehdottomasti on. Tällainen ei tilanteen tarvitsisi olla. Sen muuttaminen edellyttää kuitenkin talous- ja rahapolitiikkaan liittyvän 'Gordionin solmun' avaamista. Patrtiarkaaliset lähestymistavat eivät tarjoa tähän muuta vastausta kuin kurjuuden - niin aineellisen kuin henkisenkin - hyväksymistä ja mikä vielä pahempaa ja rumempaa: vetäytymistä kansalliseen kuoreen ilman vastauksia koko ihmiskuntaa koskeviin haasteisiin.
Euroopan uuden Komission johdossa on nainen, Ursula von der Layen, suurperheen äiti ja tunnettu rohkeista perhepoliittisista ratkaisuistaan Saksan sosiaaliministerinä. Rahapolitiikkaa Euroopan keskuspankissa johtaa myös nainen, Christine Lagarde. Vastaavasti Suomessa on yllättäen uusi hallitus, jossa maata on johtamassa viiden puolueen asettamia naisministereitä. Uskon näiden kaikkien pohtivan parastaikaa kuumeisesti, mitä olisi tehtävä nyt eteennousevan pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Kun totean, että Euroopan Unionin jäsenmaiden poliittinen todellisuus ei tarjoa mahdollisuutta järkevään ja inhimillisen ratkaisuun, on tämä johtopäätös mitä todennäköisimmin mitä suurimmassa ristiriidassa sekä matriarkaalisen, ehdottoman rakkauden periaatteen kanssa. Nyt tarvitaan Immanuel Kantin ¨kategorisen imperatiivin¨ jokaista ihmistä oikeudenmukaisesti kohtelevan periaatteen ottamista käytäntöön.
Se tarkoittaa Euroopassa sitä, että ideologisista ja strategisista syistä hyväksytyn kasvu- ja vakausopimuksen säännöt laitetaan sivuun ja vastataan ennakkoluulottomasti edessäolevaan ongelmaan. Ratkaisu voidaan hahmottaa seuraavasti.
Euroopan Unionin komissio toteaa välttämättömyyden ratkaista pakolaiskriisi produktiivisella ja ennakkoluulottomalla tavalla. Euroopan Komissio tekee finanssipoliitisen päätöksen pakolaiskriisin ratkaisemiseksi yhdessä EKP:n kanssa asettamalla poliittisella päätöksellä käyttöön Euroopan valtioille euromääräisen summan, joka vastaamaan väestömäärään suhteutettua osuutta pakolaistilanteen nopeaksi järjestämiseksi Turkin Euroopan puoleisella alueella, pakolaisten rekisteröimistä, huoltoa ja kuljetusta käytettävissä olevin liikennevälinein kohdemaihin. Tällä rahoituksella varmistetaan myös pakolaisten asian kokonaisvaltainen hoitaminen vastaanottajamaissa, asumista, sosiaalista hyvinvointia, koulutusta, kotouttamista ja työelämään sijoittamista myöten.
Itsenäisen keskuspankin omaavan Euroopan Unionille tämä ei ole taloudellisesti ongelma missään muodossa - ainoastaan nykyiset säännöt rajoittavat toimeen ryhtymistä. Paljonko tällainen operaatio tulisi maksamaan? Otetaan lähtökohdaksi jokin teoreettinen summa, esimerkiksi 100 000 euroa yhtä pakolaista kohden; kymmenen maksaa miljoonan, 1000 maksaa sata miljoonaa, 100 000 maksaa kymmenen miljardia, miljoona maksaa 100 miljardia. Summa on suuri - mutta ei mielikuvituksen rajaa ylittävä; maksoihan Euroopan Keskuspankki omilla rahapoliittisilla päätöksillään pääjohtaja Mario Draghin aloitteesta vuosina 2014-2018 vähintään 3200 miljardia määrällistä elvytystä erilaisten velkakirjojen osto-ohjelmien muodossa, ei valtioille vaan yrityksille ja markkinalle. Miten tämä raha jakaantui ja miten se käytettiin, on edelleen selvittämättä.
On siis käytettävä samaa keinoa, määrällistä elvytystä, mutta suunnattuna tällä kertaa jäsenvaltioille edessäolevan pakolaisongelman humanitäärisen ja dynaamiseen hoitamiseen. Totta on että sääntöjä on rikottava, sääntöjä jotka ovat vuosikymmenien takaisen maailmanpoliittisen tilanteen ja senaikaisen strategisen ymmärryksen hallitsemia. Voin kuvitella, että asennoitumistavan muutos YK:n ihmiusoikeusperiaatteiden suuntaan voi onnistua juuri nykyisillä voimilla, jos he ymmärtävät feminisminsä sillä ainoalla oikealla tavalla, jota matriarkaalinen lähestymistapa tarkoittaa. Myös pakolainen on samanlainen ihminen kuin kuka meistä tahansa. Väkivallan sijasta on vastattava tähän haasteeseen matriarkaalisella, ehdotoman 'äidinrakkauden' periaatteeella, sovelletuna ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
Syntyvä pakolaiskriisi voidaan ratkaista - ja se voidaan ratkaista nopeasti, produktiivisesti ja dynaamisesti ajatellen Euroopan ja maailman tulevaisuutta. Voidaan luoda malli, joka ennenpitkää auttaa koko maailmaa ratkaisemaan ilmastokriisin ohella myös pakolaisuuden, joka sekin taitaa ainakin osittain olla muuttuvan ilmaston syytä.
10.3. 2020
Turkin ja Kreikan (ts. Euroopan Unionin) rajalla syntynyt pakolaiskriisi ja sen ratkaisuyritykset kuvaavat hyvin Euroopan Unionin kyvyttömyyttä ratkaista suuria yhteiskunnallisia - tässä tapauksessa globaaleja - ongelmia. Euroopan Unioni on jo vuonna 2016 tehnyt sopimuksen Turkin kanssa pakolaisten pitämisestä Turkin puolella Euroopan Unionin maksaessa miljardeja euroja Turkille tämän tehtävän jonkinasteisesta hoitamisesta - hoidon laadusta ja humanitaarisuudesta ei ole taidettu tässä yhteydessä sopia yhtään mitään. Nyt Turkki on alkanut käyttää tätä sopimusta ja sen noudattamisen keskeyttämistä strategisena poliittisena aseena. Sanoia kai voidaan, että tämän sopimuksen yhteydessä ei ole tähänkään saakka yritetty vastata kansainväliset ihmisoikeusnormit täyttävällä tavalla.
Haluan kiinnittää huomiota tässä yhteydessä samaan aikaan Euroopan Keskuspankin määrälliseen elvytykseen, jota jaetaan Euroopan Unionin alueelle yrityksille ja markkinapohjaisille rakenteelle keskimäärin 20 mrd euroa kuukausittain ainakin tämän vuoden loppuun saakka. Kun nyt Korona-vitus on saanut aikaan yht'äkkisen pörssikurssien romahduksen, on odotettavissa että määrällistä elvytystä markkinoiden tukemiseksi todennäköisesti vahvistetaan edelleen.
Huomaa että määrällinen elvytys suuntautuu markkinoille eikä valtioille vaikka valtioiden velkakirjoja tässä EKP:n toimesta pääsääntöisesti ostetaankin. Markkinat eivät vastaa mitään pakolaiskriisiin, siihen on valtioiden vastattava. Määrällinen elvytys valtioiden suuntaan saattaisi muodostaa ratkaisevan keinon syntyneen pakolaiskriisin hoitamiseksi dynaamisella, inhimillisellä ja samalla produktiivisella tavalla. Itsenäisen keskuspankin omaava yhteisö kuten EU voisi todennäköisesti ilman mitään riskejä rahoittaa valtioiden kautta koko pakolaiskysymyksen hoitamisen kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen, kuten edellä olen päässälaskunomaisesti osoittanut. Jo nykyisillä päätöksillä EKP tukee Valuuttaunionin markkinoita ainakin kaksinkertaisella summalla jo tämän vuoden aikana verrattuna siihen, mitä pakolaiskriisin haltuuonotto tulisi maksamaan. Kysymys olisi valtavasta piristysruiskeesta eurooppalaiselle taloudelle. Tällainen suora tuki valtioille olisi merkitykseltään kokonaan eri luokkaa kuin 'markkinoiden likviditeetin' vahvistaminen.
Miksi tällaista ei tehdä - eikä siitä edes puhuta? Se on hyvä kysymys ja se kuvastaa Euroopan Unionin finanssi- ja rahapoliittista yksisilmäisyyttä, joka on strategisena tavoitteena upotettu Euroopan Unionin peruskirjoihin. Peruskirjan on puolestaan kirjoitettu ja sovittu konsensuksella niin, että niiden muuttaminen talous- ja rahapolitiikankaan osalta ei ole todennäköisesti lainkaan mahdollista. Euroopan Valuuttaunioni on sulkenut itsensä omituiseen 'veljeyden vankilaan' ja heittänyt päätöksiä tehdessään vankilan avaimen kaltereiden läpi ulottumattomiin. Nyt kun pitäisi suurten kysymysten edessä tehdä ratkaisuja, keinoja ei nykyisten perussääntöjen ja niiden pohjalle laadittujen mekanismien puitteissa ole olemassa.
Mistä löytyy se Kalevalan peukalonmittainen mies, joka kaataa tämän aurinkoa peittävän ja päivän paistamisen estävän ja raikastavaa tuulta pidättelevän ideologisen tammen?
12.3. 2020
Ilpo Rossi:
Euroopan Komissio on ottanut kantaa Korona-viruksen vastaisessa taistelussa: Euroopan Unionin perussopimusten mukaisesti Komissio voi tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä työmarkkinoita; terveydenhoitoalan tuki tarkoittanee markkinaperusteisia ratkaisumalleja. Julkista terveydenhoitoa Komissio ei voi tällä 25 mrd:n tukipaketilla juurikaan tukea, vaikka juuri se pohjoismaisessa hyvinvointimallissa ottaa päävastuun myös tämän virustaudin vastaisesta strategiasta ja terveydenhuoltotoimista. Mielenkiintoista kuulla jatkossa päätösten tarkempi toteutustapa ja se, miten hallituksemme tähän Komission suunnitelman suhtautuu. Markkinaperusteisena vastaus saattaa arvokkaan sijasta muotoua jokseenkin irvokkaaksi? "Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi tiedotustilaisuudessa, että valtiot saavat tukea niitä yrityksiä, jotka sitä viruksen takia tarvitsevat.
Kasvu- ja vakaussopimuksen annetaan joustaa tässä tilanteessa. Komissio työstää ehdotuksensa ennen ensi maanantain euroryhmän kokousta.
Lisäksi komissio perustaa Korona-sijoitusrahaston. Tavoite on koota 25 miljardia euroa, jotka voidaan ohjata terveydenhuoltoalalle, pienille ja keskisuurille yrityksille sekä työmarkkinoille.
Äkillisesti komissio aikoo vapauttaa talouden suojatoimiin 7,5 miljardia euroa hätäapuna. Komissio päättää yksityiskohdista tänään (torstai 12.3. 2020); jos EKP pitää tiukasti kiinni rahapoliittisista säännöistä, tukea voivat saada mm. ykstyisen puolen yritykset, mukaanluettuna terveydenhoitola. Julkisen sektorin tukeminen on periaatteessa kiellettyä. Tukea voisivat siis saada yritykset, jotka eivät kanna suoranaista yhteiskuntavastuuta, mutta julkisen puolen pitäisi kantaa itse kokonaisvastuu. Jos lentoyhtiöitä tuettaisiin Koronaviruksen aiheuttamien menetysten johdosta, valtiojohtoinen Finnair ei periaatteessa kuuluisi EKP:n tuella avustettavien yritysten joukkoon. Sekä Euroopan Komissio että EKP ovat nyt erityistoimissaan vedenjakajalla.
28.6. 2020
Viittaan tässä blogikirjoituksessa Immanuel Kantin "Kategoriseen imperatiiviin", jonka mukaan yhteiseksi moraaliseksi normiksi ei voida ottaa sellaista normia, jota ei voida yleisesti hyväksyä. Euroopan Unionin peruskirjassa on käynyt juuri näin. Markkinaperiaatteen autorisoiminen yleiseksi ja kaikkea talopudellista toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi on ristiriidassa erityisesti sosialidemokratian mutta myös nykyisen vasemmistoliiton ja jossakin määrin yhteiskunnallisesti uudelleenasennoituneiden vihreiden periaatteellisen lähestymistavan kanssa. Jotta Kantin "kategorisen imperatiivin tulkinta ei jäisi ainoastaan allekirjoittaneen näkemysten varaan, lainaan tähän Frankfurtin koulukunnan informaatioteoreetikkona mainetta saanutta Jürhen Habermasia, joka sanoo tästä vaativasta periaatteesta seuraavaa:
"On kiinnostavaa miten tekijät, joiden filosofiset lähtökohdat ovat erilaiset, törmäävät tällaista moraaliperiaatetta etsiessään jatkuvasti samoille ideoille rakentuviin peruskysymyksiin. Kaikki kognitivistiset etiikat nimittäin tarttuvat Kantin kategorisesa imperatiivissaan esittämään intuitioon. Minua eivät tässä kiinnosta Kantin eri muotoilut vaan taustalla oleva idea, jonka on tarkoitus ottaa huomioon pätevien moraalisten kieltojen persoonaton tai yleinen luonne. Moraaliperiaate määritellään siten, että se sulkee epäpätevinä pois kaikki normit, joihin kaikki mahdolliset asianosaiset eivät erityisin perustein voi yhtyä. Yksimielisyyden mahdollistavan sitaperiaatteen tarkoituksena on taata se, että ainoastaan sellaiset normit hyväksytään päteviksi, jotka ilmaisevat yhteistä tahtoa; kuten Kant yhä uudelleen muotoilee, niiden on sovelluttava "yleiseksi laiksi". Kategorinen imperatiivi voidaan ymmärtää periaatteeksi, joka edellyttää toimintatapojen ja maksiimien tai niissa huomioitujen (siis toiminnan normeissa kiteytyvien) intressien yleistettävyyttä. Kant haluaa eliminoida epäpätevinä kaikki tämän vaatimuksen kanssa "ristiriidassa" olevat normit. Hänellä on "mielessään se sisäinen ristiriita, joka syntyy toimijan maksiimeissa silloin kun tämän käyttäytyminen voi johtaa aiottuun tulokseen ainoastaan siten, että kyseinen käyttäytyminen ei ole yleistä." Tosin tällaisesta ja vastaavista siltaperiaatteen muotoilusta juontuva johdonmukaisuuden vaatimus on johtanut formalistisiin väärinkäsityksiin sekä valikoiviin lukutapoihin."
(Jürgen Habermas: "Järki ja kommunikaatio", s. 117 luvussa "Diskurssietiikka")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti