Valtionvarainministeriön korkeimmat virkamiehet ovat antaneet lausuntonsa suuntaviivoiksi maan taloudenpidosta tästä eteenpäin. Pitää säästää. Etenkin pitää säästää niin että valtion menoja vähennetään, jotta lainaa ei tarvitsisi ottaa. Valtionvarainmonisteriön korkea virkamies Hetemäki on painottanut tätä mahdollisimman vakavalla ja vakuuttavalla ilmeellä. Nähty ja kuultu on. Yksityisenä kansalaisena ei voi tietenkään tehdä kovin paljoa. Puolueet ohjelmissaan ja kannanotoissaan korostavat erilaisia asioita.
Vaikuttaisi siis siltä, että hallituspuolueiden kiristys- ja aktivointilinjaa pitäisi jatkaa ja mikäli mahdollista, entistä päättäväisemmin. Kierre on alaspäin vievä, valtio ja palvelut heikkenevät, mutta kovaa maata taloudellisten jalkojen alle ei ole kuitenkaan tähän mennessä saatu, vaikka tukena oli mm. Euroopan Unionin määrällinen elvytys. Euroopan Keskuspankki lunasti keskimäärin yli viidellä sadalla miljoonalla kuukausittain koko hallituskauden ajan aina vuoden 2018 loppuun saakka Suomen valtion velkakirjoja. Se mahdollisti muhkeat yritystuet sitä varten luotujen rakenteiden kautta. Tästä ei ole juuri puhuttu, mutta kansan tarpeesta säästää sitäkin enemmän.
Säästämistä on kuitenkin kahta eri lajia, jotka myös toimivat eri tavalla. Jos katsellaan asiaa yksityisen motiivin lähtökohdista, kaikki verot vähentävät omaa ostovoimaa. Parempi olisi että veroja ei tarvitsisi maksaa ollenkaan. Silloin joutuisi tietenkin itse vastaamaan kaikista menoistaan täysimääräisesti alkaen teiden rakentamisesta, energian tuottamisesta, veden saannista ja vessan toiminnasta. Verovapaa Virtanen olisi vapaa veroista ja rakentaisi tulevaisuutensa oman yksityisen säästämisensä varaan.
Toinen säästämisen malli on yhteisen säästämisen, yhteisölliseen motiiviin perustuva säästäminen. Siinä mallissa jokainen ei yksilönä ole oman onnensa seppä. Se perustuu "Kaveria ei jätetä" ajatukseen, joka tuli tunnetuksi eettiseksi normiksi rintamalla toisessa maailmansodassa. Minunkin isäni oli lääkintämiehenä hakemassa haavoittuneita ja kuolleita pois rintamalinjojen välistä, joko toipumaan tai saamaan viimeisen leposijansa kotipuolen "sankarihaudassa". Yhteiseen motiiviin perustuva säästäminen tapahtuu verojen ja maksujen muodossa. Yhteinen sektori, valtio tai kunta päättää tarpeista kansanvaltaisesti valtuustoissa, kaupunginhallituksissa ja lautakunnissa. Infrastruktuuri, palvelut ja níiden toteuttajat kustannetaan yhdesssä. Voittoa ei tavoitella, mutta jos ylijäämää jää, se sijoitetaan edelleen tyydyttämään vielä toistaiseksi tyydyttämättä jääneitä tarpeita.
Minun kansantalouden opettajani oli Mikkelin suuri poika, jolle ei ole vielä pysttytetty patsasta vaikka hän olisi sen mielestäni ansainnutkin. Tarkoitan Väinö Liukkosta, joka oli toisen maailmansodan jälkeen yksi parhaita julkisen talouden ymmärtäjiä ja sen kansavaltaisen kehittämisen puolestapuhujia. "Yhteinen säästäminen on sosialidemokratian sosialisoimisen muoto", tapasi hän Työväen Akatemian rehtorina kansantaloudesta luennoidessaan tokaista. Ja nauroi iloisen, makean naurun tokaisunsa päälle. Se jäi mieleen - ja vaikutti.
Voidaanko yhteisen säästämisen periaatetta toteuttaa edelleen Suomessa? Liittyminen Euroopan Unioniin ja sen mukana tapahtunut itsenäisen finanssi- ja rahapolitiikan menettäminen rajoittaa huomattavasti markkina-alisteiseksi muuttuneessa maailmassamme tämän periaatteen toteuttamista. Keskeistä on asetetuissa velan määrän ja budjetin kasvun rajoissa pysyminen. Yhteinen säästäminen ei ole Euroopan Unionin ideologinen eikä poliittinen tavoite. Juuri se on kielletty. EU:n konsolidoidun perussopimuksen 121. atiklassa, sen kohdassa 4 lisäksi todetaan:
Löytyisikö vielä muotoja tälle kielletylle yhteiselle säästämiselle? Mielestäni löytyy ja ne olisivat taloudellisesti tehokkaita.
Esimerkki 1: Kun valtio joutuu jatkossa ottamaan velkaa uusien hankkeiden toteuttamiseen, se voisi lainata tarvitsemansa miljardit suomalaisilta työeläkerahastoilta. Korko olisi - ja saisi olla - kova, koska sen pitäisi olla vertailukelpoinen yksityisiltä osakemarkkinoilta saataville tuotoille. Kova korko - olkoon se vaikka 8 % - olisi kuitenkin turvallisempi kuin pankkimarkkinoilta kriisitilanteessa saatavan lainan korko. Sehän saattaisi nousta jopa kolminkertaiseksi - ajattelen tässä Kreikan lainoille takavuosien kriisisissä asetettuja korkovaatimuksia. Tässä tapauksessa korot kuitenkin muodostuisivat tuloiksi työeläkerahastoille ja mahdollistaisivat niiden entistäkin nopeamman kasvun ja eläkkeellä olevan väestönosan yhä vankemman taloudellisen turvan. Samalla syntyisi työpaikkoja valtion toimenpiteiden johdolla. Mitä enemmän lainaa otettaisiin, sitä merittävämpää yhteinen säästäminen olisi.
Esimerkki 2: Miksi ei ole perustettu työllistämiseeen ja sosiaaliturvaan suuntautunutta sosiaalirahastoa? Mikä tahansa veroa kantava julkisen sektorin taso - tällä hetkellä valtio tai kunta - voisi perustaa yksityisen osakesäästämisen vaihtoehdoksi "eettisen sijoittamisen" sosiaalirahaston, jonka osuuksia, bondeja tarjottaisiin sosiaalirahaston alueen kansalaisille ja yrityksille. Julkisen sektorin hallinnoima rahasto voisi ryhtyä luomaan työpaikkoja tarpeelliseksi tunnistettuhin kohteisiin ja avustaa voimistuttuaan jopa uusissa investoinneissa. Tärkeä ehto on se, että tällaisen rahaston pitää nimenomaan olla julkisen sektorin hallinnassa. Oletukseni on, että rahaston toimialueen kansalaiset voisivat vieläkin yksituumaisuudellaan ja tietoisuudellaan nostaa rahaston avulla työllisyyden ja samalla alueen yritykset dynaamiseen kehittämisvaiheeseen. Rahasto voisi maksaa sijoittajille pysyvää, lälle osakeosinkojen tuottoa sijoittuvaa korkoa.
Miksi tätä ei tehdä? Siitä syystä tonennäköisesti, koska tällainen hanke edustaisi kokonaan toisenlaisen säästämisen mallia kuin mitä nyt hallituksen, valtion johtavien virkamiesten ja Euroopan Unionin yksisiipiseksi rakennettu talous- ja rahapolitiikka tarjoaa.
Patsas Mikkelin suurelle pojalle Väinö Liukkoselle? Se ei ole linjassa EU:n konsolidoidun peruskirjan kanssa - se edustaisi kiellettyä, ehdottomasti torjuttua, sosialidemokraattista vaihtoehtoa. Samalla EU ja sen ytimeen pyrkivät hallitukset torjuvat mahdollisuuden antisykliseen ja endogeeniseen, demokraattisen valtion johdolla toteutettuun, liberaaliin talous- ja rahapolitiikkaan.
Ei tule patsasta Liukkoselle, ei ainakaan Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaan toimesta. Sen talousviisarit eivät osoita yhteisen säästämisen, vaan siitä luopumisen, omaan lautasen reunan yli ulottumattomaan politiikkaan.
Muutetaan peruskirjaa niin että demokraattinen valtio nousee vähintäänkin samalle tasolle toimijana kuin markkinat? Ei onnistu nykyoloissa. Peruskirjat on naulattu kiinni konsensusperiaatteella ja vain sellaisella niitä voidaan myös muuttaa. Euroopassa ei ole nähtävissä sellaista tilannetta, että yhteiselle säästämiselle saataisiin laillinen perusta.
Kuinka syvällä pitää käydä ennenkuin järki voittaa? Käsitykseni mukaan demokratia on jo menetetty, eikä rauhankaan menettäminen ole kaukana. Euroopan yhteisön syntysanojen keskeiset periaatteet, rauha ja demokratia ovat tässä vaakakupissa. Ylimielisyys, ylpeys ja ajan merkeistä piittaamatomuus saattaa johtaa tilanteeseen, jonka raunioista selviäminen muistuttaa toisen maailmansodan päättymisen nöyryyttävää, pysyvää syyllisyyttä aiheuttavaa tilannetta.
___
9.2. 2019
Sain juuri luettavakseni Wolfgang Streeckin kirjan "Ostettua aikaa", jossa hän kuvaa finanssikapitalismin ja uusliberalistisen talouden luonnetta. Kaksi lainausta
tähän yhteyteen:
"Miksi talous pettää ja hyvinvointivaltio kriisiytyy?
Talouskriisin syy ei ole Wall Streeetillä tai pankkien trading-saleissa vaan siinä, että poliitikot eivät enää pysty lykkäämään kriisiä. Ostettu aika loppuu, sanoo Wolfgang Streeck.
Sodanjälkeinen, 2000-luvulle ulottunut talouden kasvukausi ja keskiluokan vaurastuminen perustuivat valtion, työnantajien ja ammattiyhdistysliikkeen linnarauhaan. Poliitikot pitivät keskiluokan tyytyväisenä devalvaatiolla ja pyörittivät setelipainoja, jolloin inflaatio söi lainat. Sitten hyvinvointivaltiota alettiin rahoittaa velkarahalla. Verovaltio muuttui velkavaltioksi, jota ohjaa finanssidiplomatia.
Nyt päätösten seuraukset ovat langenneet maksuun. Pääoma tekee lähtöä sopimuspöydästä ja sen tavoitteista: täystyöllisyydestä, sosiaalisesta tasa-arvosta ja demokraattisesta päätöksenteosta.
Eurooppa seisoo vedenjakajalla, Streeck varoittaa." (Teksti "Ostettua aikaa" kirjan takakannesta)
"Näyttää siltä, että keinot, joilla legimitatiokriisejä voidaan hallita kasvuilluusiota luomalla, on kulutettu loppuun.Erityisesti parin viimeisen vuosikymmenen aikana valloilleenpäästetyn finanssitehtailun avulla luotu rahan lumous on ilmeisesti lopullisesti muuttunut niin vaaralliseksi, ettei sillä enää edes uskaltaisi ostaa aikaa. Ellei uutta kasvuihmettä tapahdu, tulevaisuuden kapitalismi joutuu tulemaan toimeen ilman lainarahoitetun konsumerismin rauhanmallia. Tämänhetkisen kriisihallinnon utopiassa on siten kyse myös siitä, että jo pitkälle edennyt poliittisen talouden poliittisen sisällön poistaminen viimeistellään poliittisin keinoin. Poliittinen talous on nyt sementoitu uudelleenjärjestäytyneisiin kansallisvaltioihin, joita valvoo kansainvälinen, demokraattiselta osallistumiselta eristetty hallitus- ja finanssidiplomatia. Lisäksi kansalaisten oletetaan pitkän hegemonisen uudelleenkasvatuksen vuosina oppineen pitämään omillaan toimivien markkinoiden jakotuloksia oikeudenmukaisina tai ainakin ainoina mahdollisina,"
(Wolfgang Streeck: "Ostettua aikaa", s. 72, Vastapaino, ISBN 978-951-768-445-3)
Vaikuttaisi siis siltä, että hallituspuolueiden kiristys- ja aktivointilinjaa pitäisi jatkaa ja mikäli mahdollista, entistä päättäväisemmin. Kierre on alaspäin vievä, valtio ja palvelut heikkenevät, mutta kovaa maata taloudellisten jalkojen alle ei ole kuitenkaan tähän mennessä saatu, vaikka tukena oli mm. Euroopan Unionin määrällinen elvytys. Euroopan Keskuspankki lunasti keskimäärin yli viidellä sadalla miljoonalla kuukausittain koko hallituskauden ajan aina vuoden 2018 loppuun saakka Suomen valtion velkakirjoja. Se mahdollisti muhkeat yritystuet sitä varten luotujen rakenteiden kautta. Tästä ei ole juuri puhuttu, mutta kansan tarpeesta säästää sitäkin enemmän.
Säästämistä on kuitenkin kahta eri lajia, jotka myös toimivat eri tavalla. Jos katsellaan asiaa yksityisen motiivin lähtökohdista, kaikki verot vähentävät omaa ostovoimaa. Parempi olisi että veroja ei tarvitsisi maksaa ollenkaan. Silloin joutuisi tietenkin itse vastaamaan kaikista menoistaan täysimääräisesti alkaen teiden rakentamisesta, energian tuottamisesta, veden saannista ja vessan toiminnasta. Verovapaa Virtanen olisi vapaa veroista ja rakentaisi tulevaisuutensa oman yksityisen säästämisensä varaan.
Toinen säästämisen malli on yhteisen säästämisen, yhteisölliseen motiiviin perustuva säästäminen. Siinä mallissa jokainen ei yksilönä ole oman onnensa seppä. Se perustuu "Kaveria ei jätetä" ajatukseen, joka tuli tunnetuksi eettiseksi normiksi rintamalla toisessa maailmansodassa. Minunkin isäni oli lääkintämiehenä hakemassa haavoittuneita ja kuolleita pois rintamalinjojen välistä, joko toipumaan tai saamaan viimeisen leposijansa kotipuolen "sankarihaudassa". Yhteiseen motiiviin perustuva säästäminen tapahtuu verojen ja maksujen muodossa. Yhteinen sektori, valtio tai kunta päättää tarpeista kansanvaltaisesti valtuustoissa, kaupunginhallituksissa ja lautakunnissa. Infrastruktuuri, palvelut ja níiden toteuttajat kustannetaan yhdesssä. Voittoa ei tavoitella, mutta jos ylijäämää jää, se sijoitetaan edelleen tyydyttämään vielä toistaiseksi tyydyttämättä jääneitä tarpeita.
Minun kansantalouden opettajani oli Mikkelin suuri poika, jolle ei ole vielä pysttytetty patsasta vaikka hän olisi sen mielestäni ansainnutkin. Tarkoitan Väinö Liukkosta, joka oli toisen maailmansodan jälkeen yksi parhaita julkisen talouden ymmärtäjiä ja sen kansavaltaisen kehittämisen puolestapuhujia. "Yhteinen säästäminen on sosialidemokratian sosialisoimisen muoto", tapasi hän Työväen Akatemian rehtorina kansantaloudesta luennoidessaan tokaista. Ja nauroi iloisen, makean naurun tokaisunsa päälle. Se jäi mieleen - ja vaikutti.
Voidaanko yhteisen säästämisen periaatetta toteuttaa edelleen Suomessa? Liittyminen Euroopan Unioniin ja sen mukana tapahtunut itsenäisen finanssi- ja rahapolitiikan menettäminen rajoittaa huomattavasti markkina-alisteiseksi muuttuneessa maailmassamme tämän periaatteen toteuttamista. Keskeistä on asetetuissa velan määrän ja budjetin kasvun rajoissa pysyminen. Yhteinen säästäminen ei ole Euroopan Unionin ideologinen eikä poliittinen tavoite. Juuri se on kielletty. EU:n konsolidoidun perussopimuksen 121. atiklassa, sen kohdassa 4 lisäksi todetaan:
Konsolidoidun perussopimuksen talous- ja rahapolitiikkaa koskevat kohdat kannattaa lukea huolella. Syitä tähän voidaan pohtia erikseen, mutta oletukseni mukaan vahvan valtion - varsinkin autoritaarisen sellaisen - muodostuminen Euroopan Unionin toimenpitein on moninkertaisin estein tehty mahdottomaksi. Samalla on tullut haudattua myös ajatus pohjoismaisesta, vahvasta, kansanvaltaisesta hyvinvointivaltiosta."Jos 3 kohdassa tarkoitetussa menettelyssä todetaan, että jäsenvaltion talouspolitiikka ei ole 2 kohdassa tarkoitettujen laajojen suuntaviivojen mukaista tai että se voi vaarantaa talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan, komissio voi antaa kyseiselle jäsenvaltiolle varoituksen. Neuvosto voi komission suosituksesta antaa kyseiselle jäsenvaltiolle tarpeelliset suositukset. Neuvosto voi komission ehdotuksesta päättää julkistaa suosituksensa."
Löytyisikö vielä muotoja tälle kielletylle yhteiselle säästämiselle? Mielestäni löytyy ja ne olisivat taloudellisesti tehokkaita.
Esimerkki 1: Kun valtio joutuu jatkossa ottamaan velkaa uusien hankkeiden toteuttamiseen, se voisi lainata tarvitsemansa miljardit suomalaisilta työeläkerahastoilta. Korko olisi - ja saisi olla - kova, koska sen pitäisi olla vertailukelpoinen yksityisiltä osakemarkkinoilta saataville tuotoille. Kova korko - olkoon se vaikka 8 % - olisi kuitenkin turvallisempi kuin pankkimarkkinoilta kriisitilanteessa saatavan lainan korko. Sehän saattaisi nousta jopa kolminkertaiseksi - ajattelen tässä Kreikan lainoille takavuosien kriisisissä asetettuja korkovaatimuksia. Tässä tapauksessa korot kuitenkin muodostuisivat tuloiksi työeläkerahastoille ja mahdollistaisivat niiden entistäkin nopeamman kasvun ja eläkkeellä olevan väestönosan yhä vankemman taloudellisen turvan. Samalla syntyisi työpaikkoja valtion toimenpiteiden johdolla. Mitä enemmän lainaa otettaisiin, sitä merittävämpää yhteinen säästäminen olisi.
Esimerkki 2: Miksi ei ole perustettu työllistämiseeen ja sosiaaliturvaan suuntautunutta sosiaalirahastoa? Mikä tahansa veroa kantava julkisen sektorin taso - tällä hetkellä valtio tai kunta - voisi perustaa yksityisen osakesäästämisen vaihtoehdoksi "eettisen sijoittamisen" sosiaalirahaston, jonka osuuksia, bondeja tarjottaisiin sosiaalirahaston alueen kansalaisille ja yrityksille. Julkisen sektorin hallinnoima rahasto voisi ryhtyä luomaan työpaikkoja tarpeelliseksi tunnistettuhin kohteisiin ja avustaa voimistuttuaan jopa uusissa investoinneissa. Tärkeä ehto on se, että tällaisen rahaston pitää nimenomaan olla julkisen sektorin hallinnassa. Oletukseni on, että rahaston toimialueen kansalaiset voisivat vieläkin yksituumaisuudellaan ja tietoisuudellaan nostaa rahaston avulla työllisyyden ja samalla alueen yritykset dynaamiseen kehittämisvaiheeseen. Rahasto voisi maksaa sijoittajille pysyvää, lälle osakeosinkojen tuottoa sijoittuvaa korkoa.
Miksi tätä ei tehdä? Siitä syystä tonennäköisesti, koska tällainen hanke edustaisi kokonaan toisenlaisen säästämisen mallia kuin mitä nyt hallituksen, valtion johtavien virkamiesten ja Euroopan Unionin yksisiipiseksi rakennettu talous- ja rahapolitiikka tarjoaa.
Patsas Mikkelin suurelle pojalle Väinö Liukkoselle? Se ei ole linjassa EU:n konsolidoidun peruskirjan kanssa - se edustaisi kiellettyä, ehdottomasti torjuttua, sosialidemokraattista vaihtoehtoa. Samalla EU ja sen ytimeen pyrkivät hallitukset torjuvat mahdollisuuden antisykliseen ja endogeeniseen, demokraattisen valtion johdolla toteutettuun, liberaaliin talous- ja rahapolitiikkaan.
Ei tule patsasta Liukkoselle, ei ainakaan Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaan toimesta. Sen talousviisarit eivät osoita yhteisen säästämisen, vaan siitä luopumisen, omaan lautasen reunan yli ulottumattomaan politiikkaan.
Muutetaan peruskirjaa niin että demokraattinen valtio nousee vähintäänkin samalle tasolle toimijana kuin markkinat? Ei onnistu nykyoloissa. Peruskirjat on naulattu kiinni konsensusperiaatteella ja vain sellaisella niitä voidaan myös muuttaa. Euroopassa ei ole nähtävissä sellaista tilannetta, että yhteiselle säästämiselle saataisiin laillinen perusta.
Kuinka syvällä pitää käydä ennenkuin järki voittaa? Käsitykseni mukaan demokratia on jo menetetty, eikä rauhankaan menettäminen ole kaukana. Euroopan yhteisön syntysanojen keskeiset periaatteet, rauha ja demokratia ovat tässä vaakakupissa. Ylimielisyys, ylpeys ja ajan merkeistä piittaamatomuus saattaa johtaa tilanteeseen, jonka raunioista selviäminen muistuttaa toisen maailmansodan päättymisen nöyryyttävää, pysyvää syyllisyyttä aiheuttavaa tilannetta.
___
9.2. 2019
Sain juuri luettavakseni Wolfgang Streeckin kirjan "Ostettua aikaa", jossa hän kuvaa finanssikapitalismin ja uusliberalistisen talouden luonnetta. Kaksi lainausta
tähän yhteyteen:
"Miksi talous pettää ja hyvinvointivaltio kriisiytyy?
Talouskriisin syy ei ole Wall Streeetillä tai pankkien trading-saleissa vaan siinä, että poliitikot eivät enää pysty lykkäämään kriisiä. Ostettu aika loppuu, sanoo Wolfgang Streeck.
Sodanjälkeinen, 2000-luvulle ulottunut talouden kasvukausi ja keskiluokan vaurastuminen perustuivat valtion, työnantajien ja ammattiyhdistysliikkeen linnarauhaan. Poliitikot pitivät keskiluokan tyytyväisenä devalvaatiolla ja pyörittivät setelipainoja, jolloin inflaatio söi lainat. Sitten hyvinvointivaltiota alettiin rahoittaa velkarahalla. Verovaltio muuttui velkavaltioksi, jota ohjaa finanssidiplomatia.
Nyt päätösten seuraukset ovat langenneet maksuun. Pääoma tekee lähtöä sopimuspöydästä ja sen tavoitteista: täystyöllisyydestä, sosiaalisesta tasa-arvosta ja demokraattisesta päätöksenteosta.
Eurooppa seisoo vedenjakajalla, Streeck varoittaa." (Teksti "Ostettua aikaa" kirjan takakannesta)
"Näyttää siltä, että keinot, joilla legimitatiokriisejä voidaan hallita kasvuilluusiota luomalla, on kulutettu loppuun.Erityisesti parin viimeisen vuosikymmenen aikana valloilleenpäästetyn finanssitehtailun avulla luotu rahan lumous on ilmeisesti lopullisesti muuttunut niin vaaralliseksi, ettei sillä enää edes uskaltaisi ostaa aikaa. Ellei uutta kasvuihmettä tapahdu, tulevaisuuden kapitalismi joutuu tulemaan toimeen ilman lainarahoitetun konsumerismin rauhanmallia. Tämänhetkisen kriisihallinnon utopiassa on siten kyse myös siitä, että jo pitkälle edennyt poliittisen talouden poliittisen sisällön poistaminen viimeistellään poliittisin keinoin. Poliittinen talous on nyt sementoitu uudelleenjärjestäytyneisiin kansallisvaltioihin, joita valvoo kansainvälinen, demokraattiselta osallistumiselta eristetty hallitus- ja finanssidiplomatia. Lisäksi kansalaisten oletetaan pitkän hegemonisen uudelleenkasvatuksen vuosina oppineen pitämään omillaan toimivien markkinoiden jakotuloksia oikeudenmukaisina tai ainakin ainoina mahdollisina,"
(Wolfgang Streeck: "Ostettua aikaa", s. 72, Vastapaino, ISBN 978-951-768-445-3)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti