Olen jo vuosia arvostellut Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikkaa yksipuolisesta, ensisijaisesti markkinavalintojen pohjalta tapahtuvasta suuntautumisesta tulevaisuuteen. Markkinoiden innovatiivisuuden ja aloitteellisuuden huomioonottaminen ei sinänsä tarvitse olla huono lähestymistapa. Arveluttavaksi sen tekee Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa peitellysti mutta tiukasti ilmaistu periaate olla käyttämättä rahapolitiikkaa jäsenvaltioiden suhteen viimekätisenä lainaajana ( last resort lender). Tämä oikeus itsenäisen valtion omilla keskuspankeilla on luonnostaan. Tosin EKP:n yrityksille suuntaama määrällinen elvytys (QE) jäsenvaltioiden velkakirjojen ostamisen muodossa ja todellisuudessa rikkoi tätä periaatetta.
Tämä periaate yhdistyneenä valtavirtaiseen eksogeeniseen, rajallisen rahan logiikkaan on se tekijä, joka ajaa Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaita ahdinkoon. Kreikka joutui ensimmäisenä kokemaan Euroopan Komission autoritaariset otteet Unionin keskusvallan, Saksan valtionavarainministerin Wolfgang Schäublen toimiessa orkesterinjohtajana. Nyt on Italia vaaravyöhykkeessä; aloitteentekijänä ei ole Kreikan tapaan vasemmistolaiset voimat, vaan kansallismielinen ja siinä mielessä äärioikeistolainen "viiden tähden" koalitio. Se uhmaa nyt Euroopan Unionin hatusta vedettyjä - mutta eksogeeniseen politiikaan luonnostaan kuuluvia - velka- ja budjettirajoitteita velkaantumismääräyksistä piittaamattomalla uudistuspolitiikallaan. Konflikti on odotettavissa eikä kukaan tiedä ainakaan vielä, miten se on ratkaistavissa. Hallituskriisi? Nopeasti nousevat korot ja kallistuva raha? Polvilleen pudottava ja menoja rajoittava kuuri Kreikan tapaan? Tai läpi sormien katselu? Ranskan presidentti Macron, joka on vaatinut resursseiltaan voimakkaampaa Eurooppaa, katselee vielä sivusta menossa olevaa tilannetta.
Euroopan suurimman oppositiovoiman, sosialidemokraattien poolitiikka on suhteessa talous- ja rahapolitiikaan ollut epämääräistä. Retoriikassa on noussut keskeiseksi perinteiset sosialidemokratian perusarvot ja niiden toteuttaminen Europan Unionin sääntöjen ja valtavirtaisen talouspolitiikan sisällä. Jotakin voidaan toki saada niinkin aikaan, mutta suuret julkiset investoinnit infrastruktuuriin, kansanterveyteen, sosiaaliseen turvaan, kasvatukseen, koulutukseen ja kansansivistykseen jäävät julkisen sektorin taloudellisen ahdingon johdosta joko toteutumatta tai asettuvat niin pitkälle aikajanalle että ne monipuoluejärjestelmässä ja markkinoiden vallassa olevan median puristuksessa katkeavat tuon tuostakin vallan vaihtumiseen. Ei ihme että pako kansalliseen suurista ihmiskuntaa uhkaavista vaaroista ja aavistuksista huolimatta saa lisää tilaa kansalaisten mielissä oikeistopopulismin muodossa eri puolilla maanosaamme. Lyhyesti, myös sosialidemokratia on rampautunut yksipuolisen talous- ja rahapolitiikan raameissa, mikä näkyy näköalattomuutena, aloitekyvyttömyytenä ja uskottavuuden puutteena. Ratkaiseva askel uudelle tasolle on vielä ottamatta.
Muodollisesti Euroopan Unionin perussopimuksia voidaan muuttaa vaan yksimielisellä, konsensukseen pohjautuvalla päätöksenteolla. Peruskirjat ovat syntyneet tällä tavoin ja olisi epäjohdonmukaista olettaa että niitä jollakin muulla tavalla voitaisiin muuttaa. Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikkaa asettaa esteitä ja rajoituksia koko maanosan kehittämiselle ja - johtuen rakenteiden ehdottomuudesta ja muuttumattomaksi tarkoitetuitsa luonteesta - heikentää vakavasti koko maanosaa kansanvaltaan ja moniarvoisuuteen rakentavana arvoyhteisönä. Euroopan kohtalona näkyy olevan yhden ainoan totuuden varassa eläminen, olkoonpa se sitten reaalisosialismiksi nimitetyn itäblokin yksipuoluejärjestelmä tai nyt ainoaksi oikeaksi ja pysyväksi sementoitu markkinaehtoinen vaihtoehto - yhden ja ainoan dimension ilmenemä sekin.
Tilannetta pahentaa alkamassa oleva kauppasota, jonka initioijana on USA:n presidentti Donald Trump "America first" johtotähtineen. Tämä ajaa eurooppalaisen teknisen osaamisen ja insinööritaidon vakavaan tilanteeseen. Erityisesti Saksassa ollaan huolissaan kaupan vaikeutumisesta länteen samaan aikaan kun Kiina on yhä voimakkaammin tunkeutumassa Eurooppaan. Kun vielä kymmenen vuotta sitten Eurooppa investoi Kiinaan kaksi kertaa enemmän kuin Kiina Eurooppaan, tilanne on kymmenessä vuodessa kääntynyt päälaelleen: Kiinan Eurooppaan suuntaamien investointien määrä on vähintäänkin nelinkertainen Euroopan Kiinaan suuntaamien investointeihin verrattuna. Lisäksi volyymi on kasvanut kolmikymmenkertaiseksi: vuonna 2008 Kiina investoi Eurooppaan 0,7 miljardin euron edestä, kun summa vuodesta 2017 eteenpäin on jo kolmenkymmenen miljardin luokkaa. Esimerkiksi Saksasta kiinalaiset yritykset ovat ostaneet vuosien 2010-2017 välillä 213 yritystä, joiden hinnat ovat liikkuneet vähintään sadoissa miljoonissa euroissa. Kiinalainen sijoittaja on mm. suurin yksittäinen Daimler Benzin omistaja yli 10 %:n osuudella.
Käännekohdaksi - huolestuttavaksi sellaiseksi - tässä siteerattu der Spiegel -lehti näkee päivämäärän 18. toukokuuta 2016. Silloin kiinalainen Minea-jättiyritys osti automatiikkaa, erityisesti robotteja tuottavan saksalaisen "Kuka"-yrityksen 4,5 miljardilla eurolla. Kuka tekee ilmastointijärjestelmiä ja jääkaappeja ja myös robotteja autovalmistuksen. Kuka-yritystä on pidetty saksalaisen teollisen uudelleenpäivityksen "Industrie 4.0" ydinosaajana. Viidesosa maailman jääkaapeista tehdään nykyään kiinalaisen "Haier" - yrityksen toimesta. Robotiikan ydin on siirtymässä Saksasta Kiinaan. Shundeen, jossa vuodesta 2014 valmistetaan 75 000 robottia vuosittain . Ja robottien mukana saksalainen insinööritaito valuu vähitellen kiinalaiseen osaamiseen.
Industrie 4.0 on suunnitelma nostaa saksalainen insinööritaito ja osaaminen maailman kärkeen. Kiinan vastaava hanke on "Made in China 2025", joka perutustuu kolme vuotta sitten pidetyn Kommunistisen Puoluen puoluekokouksen suunnitelmaan; vuoteen 2025 mennessä Kiinasta on tultava "vahva" teollinen toimija maailmassa, vuoteen 2035 mennessä teollinen "mahtitoimija" ja vuoteen 2049 mennessä johtava teollinen maailmanmahti. Silloin Kiinan Kommunistinen puolue täyttää sata vuotta.
Amerikan ja Saksan huolestuneisuus on aitoa. Kiina rakentaa kärsivällisesti ja ulospäin äärimmäisen pehmein ottein maailmanvalloitustaan käyttäen hyväksi läntisen maailman heikkouksia. Uuden silkkitien rakentaminen resursseja säästämättä on tuomassa tuloksia. Euroopan Unionin puristuksessa Kreikka on myynyt Ateenan liepeillä olevan Pireuksen satamansa kiinalaisille ja siitä on tullut osa tulevaisuuteen tähtäävää silkkitietä. Silkkitien päätepiste on Saksan teollisen alueen ytimessä Duisburgissa. Sinne tulee jo nyt viikoittain 25 junaa - matka kestää keskimäärin 13 vuorokautta - puolet siitä EU:n jäsenmaiden rajamuodollisuuksissa. Eräät itä-Euroopan jäsenmaat Kreikan ohella tukevat kiinalaisia hankkeita ja niiden päästämistä myös Unionin politiikassa sisään eurooppalaiselle markkinoille. Vapaiden markkinoiden periaate ei voi sulkea kiinalaisia yrityksiä ulkopuolelle. Austeristisella politiikalla aiheutettu hätätila hakee myös EU:n jäsenvaltioita hakemaan tukea Unionin ulkopuolelta, kuten Kiinasta ja Venäjästä.
Miten on mahdollista että vielä vuosikymmen sitten köyhäksi, tulotasoltaan korkeintaan yhteen kymmenesosaan eurooppalaisesta tasosta yltävä "lumppuriskin" Kiina on kymmenessä vuodessa noussut Euroopan Unionissa huolta aiheuttavaksi taloudelliseksi voimatekijäksi? Miten Kiina rahoittaa valtavia investointejaan omaan maahansa, Afrikkaan, Aasiaan, tai Euroopan Unionin alueelle? Yritysostoissa mm. Saksassa on pelätty sen tapahtuvan palkkatason ja työelämän ehtojen laskemisella kiinalaiselle tasolle. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Kiinalaiset omistajat ovat antaneet yritysten - kuten esim. Kukan ja Volvon - jatkaa entiseen tapaan, kiinalaisen omistajan nimi ei näy missään. Punaisia lippuja ei ole tehtailla näkynyt muuten kuin metallialan liittojen satunnaisissa mielenosoituksissa. Työntekijöitä on palkattu lisää ja valtakunnalliset työehtosopimukset on täytetty viimeistä piirtoa myöten. Verrattuna Euroopan Unionin omiin kilpailuttamisperiaatteisiin kiinalaiset omistajat ovat palauttaneet "rauhan maahan". Mistä resurssit näihin valtaviin, maailmanlaajuisiin ja tästä horisonttiin ulottuviin kehittämishankkeisiin tulevat?
Sellaiset maailmanmahdot kuin Venäjä ja Kiina eivät ole sitoutuneet samanlaisiin rahapoliitisesti kahlitseviin eksogeenisiin periaatteisiin kuin Euroopan Unioni ja sen keskuspankki EKP. Mielestäni on aihetta uskoa että Kiinassa projekteja laitetaan liikkeelle pelkillä päätöksillä ja kirjanpidollisilla toimilla. Kiinaa on sen kielen ja kulttuurin erilaisuuden vuoksi vaikeaa seurata ajantasaisesti. Läntiset maat - mm. Saksa - ovat laittamassa Kiinassa pystyyn tutkimuslaitoksia "fact finding" -periaatteella ymmärtääkseen mitä kaikkea Kiinassa on tapahtumassa. Vaatimaton veikkaukseni oin, että Kiina hyödyntää endogeenista, sopimuksiin perustuvaa resurssienmuodostusta ja pitää tällä tavalla yllä paitsi jatkuvaa, voimakasta talouskasvua, myös kunnianhimoista - ja samalla todentuntuista - "Made in China 2025" ohjelmaansa.
Euroopan Unionin uudistuminen sisältäpäin on sen oman historan kokemusten valossa tehty äärimmäisen vaikeaksi, kenties mahdottomaksi. Amerikan Yhdysvallat on jäämässä omaksi saarekkeekseen, joka on tipahtamassa vauhdista oman narsistisen asennemaailmansa ja heikon yhteiskuntatietoisuutensa seurauksena. Erityisesti Kiina, tuo kieli- ja kulttuurimuurin suojassa kasvava suurvalta saa yhä lisää tuulta siipiensä alle. Jos nykymeno jatkuu, Kiina juhlii ylivertaista teknologista ja teollista asemaansa maailmassa vuonna 2049 - ja mahdollisesti jo paljon ennen sitä.
Eli Kiinan viime vuosituhannen lopun johtajan Deng Xiau Pingin sanoin:"Pitä pää kylmänä ja profiili matalana".
---
Tämä blogikirjoitus perustuu saksalaisen viikkolehden der Spiegelin laajaan Kiina-artikkeliin numerossa 21/19.5. 2018. IR
Tämä periaate yhdistyneenä valtavirtaiseen eksogeeniseen, rajallisen rahan logiikkaan on se tekijä, joka ajaa Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaita ahdinkoon. Kreikka joutui ensimmäisenä kokemaan Euroopan Komission autoritaariset otteet Unionin keskusvallan, Saksan valtionavarainministerin Wolfgang Schäublen toimiessa orkesterinjohtajana. Nyt on Italia vaaravyöhykkeessä; aloitteentekijänä ei ole Kreikan tapaan vasemmistolaiset voimat, vaan kansallismielinen ja siinä mielessä äärioikeistolainen "viiden tähden" koalitio. Se uhmaa nyt Euroopan Unionin hatusta vedettyjä - mutta eksogeeniseen politiikaan luonnostaan kuuluvia - velka- ja budjettirajoitteita velkaantumismääräyksistä piittaamattomalla uudistuspolitiikallaan. Konflikti on odotettavissa eikä kukaan tiedä ainakaan vielä, miten se on ratkaistavissa. Hallituskriisi? Nopeasti nousevat korot ja kallistuva raha? Polvilleen pudottava ja menoja rajoittava kuuri Kreikan tapaan? Tai läpi sormien katselu? Ranskan presidentti Macron, joka on vaatinut resursseiltaan voimakkaampaa Eurooppaa, katselee vielä sivusta menossa olevaa tilannetta.
Euroopan suurimman oppositiovoiman, sosialidemokraattien poolitiikka on suhteessa talous- ja rahapolitiikaan ollut epämääräistä. Retoriikassa on noussut keskeiseksi perinteiset sosialidemokratian perusarvot ja niiden toteuttaminen Europan Unionin sääntöjen ja valtavirtaisen talouspolitiikan sisällä. Jotakin voidaan toki saada niinkin aikaan, mutta suuret julkiset investoinnit infrastruktuuriin, kansanterveyteen, sosiaaliseen turvaan, kasvatukseen, koulutukseen ja kansansivistykseen jäävät julkisen sektorin taloudellisen ahdingon johdosta joko toteutumatta tai asettuvat niin pitkälle aikajanalle että ne monipuoluejärjestelmässä ja markkinoiden vallassa olevan median puristuksessa katkeavat tuon tuostakin vallan vaihtumiseen. Ei ihme että pako kansalliseen suurista ihmiskuntaa uhkaavista vaaroista ja aavistuksista huolimatta saa lisää tilaa kansalaisten mielissä oikeistopopulismin muodossa eri puolilla maanosaamme. Lyhyesti, myös sosialidemokratia on rampautunut yksipuolisen talous- ja rahapolitiikan raameissa, mikä näkyy näköalattomuutena, aloitekyvyttömyytenä ja uskottavuuden puutteena. Ratkaiseva askel uudelle tasolle on vielä ottamatta.
Muodollisesti Euroopan Unionin perussopimuksia voidaan muuttaa vaan yksimielisellä, konsensukseen pohjautuvalla päätöksenteolla. Peruskirjat ovat syntyneet tällä tavoin ja olisi epäjohdonmukaista olettaa että niitä jollakin muulla tavalla voitaisiin muuttaa. Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikkaa asettaa esteitä ja rajoituksia koko maanosan kehittämiselle ja - johtuen rakenteiden ehdottomuudesta ja muuttumattomaksi tarkoitetuitsa luonteesta - heikentää vakavasti koko maanosaa kansanvaltaan ja moniarvoisuuteen rakentavana arvoyhteisönä. Euroopan kohtalona näkyy olevan yhden ainoan totuuden varassa eläminen, olkoonpa se sitten reaalisosialismiksi nimitetyn itäblokin yksipuoluejärjestelmä tai nyt ainoaksi oikeaksi ja pysyväksi sementoitu markkinaehtoinen vaihtoehto - yhden ja ainoan dimension ilmenemä sekin.
Tilannetta pahentaa alkamassa oleva kauppasota, jonka initioijana on USA:n presidentti Donald Trump "America first" johtotähtineen. Tämä ajaa eurooppalaisen teknisen osaamisen ja insinööritaidon vakavaan tilanteeseen. Erityisesti Saksassa ollaan huolissaan kaupan vaikeutumisesta länteen samaan aikaan kun Kiina on yhä voimakkaammin tunkeutumassa Eurooppaan. Kun vielä kymmenen vuotta sitten Eurooppa investoi Kiinaan kaksi kertaa enemmän kuin Kiina Eurooppaan, tilanne on kymmenessä vuodessa kääntynyt päälaelleen: Kiinan Eurooppaan suuntaamien investointien määrä on vähintäänkin nelinkertainen Euroopan Kiinaan suuntaamien investointeihin verrattuna. Lisäksi volyymi on kasvanut kolmikymmenkertaiseksi: vuonna 2008 Kiina investoi Eurooppaan 0,7 miljardin euron edestä, kun summa vuodesta 2017 eteenpäin on jo kolmenkymmenen miljardin luokkaa. Esimerkiksi Saksasta kiinalaiset yritykset ovat ostaneet vuosien 2010-2017 välillä 213 yritystä, joiden hinnat ovat liikkuneet vähintään sadoissa miljoonissa euroissa. Kiinalainen sijoittaja on mm. suurin yksittäinen Daimler Benzin omistaja yli 10 %:n osuudella.
Käännekohdaksi - huolestuttavaksi sellaiseksi - tässä siteerattu der Spiegel -lehti näkee päivämäärän 18. toukokuuta 2016. Silloin kiinalainen Minea-jättiyritys osti automatiikkaa, erityisesti robotteja tuottavan saksalaisen "Kuka"-yrityksen 4,5 miljardilla eurolla. Kuka tekee ilmastointijärjestelmiä ja jääkaappeja ja myös robotteja autovalmistuksen. Kuka-yritystä on pidetty saksalaisen teollisen uudelleenpäivityksen "Industrie 4.0" ydinosaajana. Viidesosa maailman jääkaapeista tehdään nykyään kiinalaisen "Haier" - yrityksen toimesta. Robotiikan ydin on siirtymässä Saksasta Kiinaan. Shundeen, jossa vuodesta 2014 valmistetaan 75 000 robottia vuosittain . Ja robottien mukana saksalainen insinööritaito valuu vähitellen kiinalaiseen osaamiseen.
Industrie 4.0 on suunnitelma nostaa saksalainen insinööritaito ja osaaminen maailman kärkeen. Kiinan vastaava hanke on "Made in China 2025", joka perutustuu kolme vuotta sitten pidetyn Kommunistisen Puoluen puoluekokouksen suunnitelmaan; vuoteen 2025 mennessä Kiinasta on tultava "vahva" teollinen toimija maailmassa, vuoteen 2035 mennessä teollinen "mahtitoimija" ja vuoteen 2049 mennessä johtava teollinen maailmanmahti. Silloin Kiinan Kommunistinen puolue täyttää sata vuotta.
Amerikan ja Saksan huolestuneisuus on aitoa. Kiina rakentaa kärsivällisesti ja ulospäin äärimmäisen pehmein ottein maailmanvalloitustaan käyttäen hyväksi läntisen maailman heikkouksia. Uuden silkkitien rakentaminen resursseja säästämättä on tuomassa tuloksia. Euroopan Unionin puristuksessa Kreikka on myynyt Ateenan liepeillä olevan Pireuksen satamansa kiinalaisille ja siitä on tullut osa tulevaisuuteen tähtäävää silkkitietä. Silkkitien päätepiste on Saksan teollisen alueen ytimessä Duisburgissa. Sinne tulee jo nyt viikoittain 25 junaa - matka kestää keskimäärin 13 vuorokautta - puolet siitä EU:n jäsenmaiden rajamuodollisuuksissa. Eräät itä-Euroopan jäsenmaat Kreikan ohella tukevat kiinalaisia hankkeita ja niiden päästämistä myös Unionin politiikassa sisään eurooppalaiselle markkinoille. Vapaiden markkinoiden periaate ei voi sulkea kiinalaisia yrityksiä ulkopuolelle. Austeristisella politiikalla aiheutettu hätätila hakee myös EU:n jäsenvaltioita hakemaan tukea Unionin ulkopuolelta, kuten Kiinasta ja Venäjästä.
Miten on mahdollista että vielä vuosikymmen sitten köyhäksi, tulotasoltaan korkeintaan yhteen kymmenesosaan eurooppalaisesta tasosta yltävä "lumppuriskin" Kiina on kymmenessä vuodessa noussut Euroopan Unionissa huolta aiheuttavaksi taloudelliseksi voimatekijäksi? Miten Kiina rahoittaa valtavia investointejaan omaan maahansa, Afrikkaan, Aasiaan, tai Euroopan Unionin alueelle? Yritysostoissa mm. Saksassa on pelätty sen tapahtuvan palkkatason ja työelämän ehtojen laskemisella kiinalaiselle tasolle. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Kiinalaiset omistajat ovat antaneet yritysten - kuten esim. Kukan ja Volvon - jatkaa entiseen tapaan, kiinalaisen omistajan nimi ei näy missään. Punaisia lippuja ei ole tehtailla näkynyt muuten kuin metallialan liittojen satunnaisissa mielenosoituksissa. Työntekijöitä on palkattu lisää ja valtakunnalliset työehtosopimukset on täytetty viimeistä piirtoa myöten. Verrattuna Euroopan Unionin omiin kilpailuttamisperiaatteisiin kiinalaiset omistajat ovat palauttaneet "rauhan maahan". Mistä resurssit näihin valtaviin, maailmanlaajuisiin ja tästä horisonttiin ulottuviin kehittämishankkeisiin tulevat?
Sellaiset maailmanmahdot kuin Venäjä ja Kiina eivät ole sitoutuneet samanlaisiin rahapoliitisesti kahlitseviin eksogeenisiin periaatteisiin kuin Euroopan Unioni ja sen keskuspankki EKP. Mielestäni on aihetta uskoa että Kiinassa projekteja laitetaan liikkeelle pelkillä päätöksillä ja kirjanpidollisilla toimilla. Kiinaa on sen kielen ja kulttuurin erilaisuuden vuoksi vaikeaa seurata ajantasaisesti. Läntiset maat - mm. Saksa - ovat laittamassa Kiinassa pystyyn tutkimuslaitoksia "fact finding" -periaatteella ymmärtääkseen mitä kaikkea Kiinassa on tapahtumassa. Vaatimaton veikkaukseni oin, että Kiina hyödyntää endogeenista, sopimuksiin perustuvaa resurssienmuodostusta ja pitää tällä tavalla yllä paitsi jatkuvaa, voimakasta talouskasvua, myös kunnianhimoista - ja samalla todentuntuista - "Made in China 2025" ohjelmaansa.
Euroopan Unionin uudistuminen sisältäpäin on sen oman historan kokemusten valossa tehty äärimmäisen vaikeaksi, kenties mahdottomaksi. Amerikan Yhdysvallat on jäämässä omaksi saarekkeekseen, joka on tipahtamassa vauhdista oman narsistisen asennemaailmansa ja heikon yhteiskuntatietoisuutensa seurauksena. Erityisesti Kiina, tuo kieli- ja kulttuurimuurin suojassa kasvava suurvalta saa yhä lisää tuulta siipiensä alle. Jos nykymeno jatkuu, Kiina juhlii ylivertaista teknologista ja teollista asemaansa maailmassa vuonna 2049 - ja mahdollisesti jo paljon ennen sitä.
Eli Kiinan viime vuosituhannen lopun johtajan Deng Xiau Pingin sanoin:"Pitä pää kylmänä ja profiili matalana".
---
Tämä blogikirjoitus perustuu saksalaisen viikkolehden der Spiegelin laajaan Kiina-artikkeliin numerossa 21/19.5. 2018. IR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti