Raukkamaista pakolaispolitiikkaa

Euroopan Unioni maksaa monenlaista hintaa valitsemastaan ideologisesta linjasta. Viimeisin näytös on leirien perustaminen Unionin ulkopuolelta tuleville pakolaisille. Nämä keskukset eivät aitauksineen, todennäköiesti niukkoine ja ilman valinnan vapautta toteutettavine olosuhteineen laadullisesti paljoakaan poikkea niistä ilman näköalaa olleista olosuhteista, joita toteutettiin  1930-luvulla sen ajan Saksassa ja Neuvostoliitossa. Vankileirien saaristo ja dokumentit keskitysleireistä kertovat eurooppalaisesta osaamisesta ulkopuolisiksi koettujen ihmisten kohtelussa. Miten voi olla mahdollista, että suurin odotuksin ja lupauksin toteutetussa Euroopan Unionissa on päädytty tällaiseen, keskeisellä ministeritasolla nyt päätettyyn politiikkaan?

Euroopan Unioni on poliittinen ja taloudellinen yhteisö, joka on ankkuroitu tiukasti markkinaehtoiseen, yhtiöiden, pankkien ja yritysten hyväksi toimivaan valtapolitiikkaan. Kun valuuttaunionia ryhdyttiin luoomaan, se päätettiin - suoraan sitä julkilausumatta - toteuttaa tavalla jossa valtion rooli toimijana ja toteuttajana ajettiin sivuraiteelle. Syynä tähän valintaan oli kylmä sota, rautaesirippu ja Saksan jakautuminen ideologisesti näihin kahteen vastakkaiseen leiriin. Kun muuri murtui ja DDR romahti, koitti aika jolloin piti rakenteellisesti varmistaa että "reaalisosialismi" ei enää nouse eikä tällaisiin kokeiluihin enää lähdetä sen enempää Saksassa kuin muuallakaan kasvavan Euroopan Unionin alueella. Syntyi Euroopan valuuttaunioni ja Euroopan Unionia, Euroopan Keskuspankkia ja näiden aölaisia yhteisöjä koskeva peruskirja, joka määrittää talous-  ja rahapoliittiset toimet lähes yksinomaan markkinaehtoisesti toteutettavaksi.

Kaikki tietävät että valuuttaunioni on yksisiipinen ja rampa siinä mielessä, että se ei kykene toteuttamaan sellaisia suuria rahapoliittisia toimia vaativia projekteja , jotka muutoin olisivat minkä tahansa itsenäisen keskuspankin omaavan maan toteutettavissa. Tällainen Unioni sulkee neuvostotyyppiset, autoritaariseen yksipuoluejärjestelmään perustuvat rakenneratkaisut yksiselitteisesti pois päiväjärjestyksestä. Ikävää - kohtalokasta -  tässä Unionin  finanssi- ja rahapolitiikan rajauksessa on se, että se sulkee myös tien Pohjolassa syntyneeltä kansanvaltaiselta hyvinvointivaltiolta ja sen euroopantasoiselta kehittämiseltä. Tosin tämä pohjoismainen menestyskonsepti ei ole poikkeuksellsia rahapoliittisia toimia tarvinnut, koska sen dynamiikka on jo sellaisenaan taannut sen menestymisen.

Euroopan Unionin demoratia ja hyvinvointioajattelu ei seuraa pohjoismaista kansanvaltaista mallia, vaan se perustuu toistaiseksi näyttöjä vailla olevaan irrationaaliin uskoon markkinoiden kautta toteutuvasta hyvinvoinnista. Sen logiikka ja taustalla tapahtuvat vaikuttimet eivät ole minkään demokraattisen rakenteen hallittavissa. Kun sitten tapahtuu sellaisia suuria mullistuksia, kuin suuret, ilmeisesti ilmastokriisin aiheuttaman ympäristötuhon ja sen sosiaalisena seurauksena syntyneet pakolaisaallot, talaus- ja rahapoliittisesti rampa Unioni ei kykenekään käyttämään tätä resurssi-impulssia millään tavalla hyväkseen, vaan käpertyy sijoittamaan näitä paljon kärsineitä ja elämältä parempaa toivovia lajitovereita "keskuksiin", joihin joutuville  ei  ole olemassa visiota paremmasta elämästä. Ainahan sattuma voi tuoda jotakin parempaakin, mutta tätä sosiaalista ja ympäristökatastrofia ei nyt voida hoitaa ongelman suuruuteen ja samalla sen tarjoamiin mahdollisuuksiin sopivilla, relevateilla keinoilla.

Määrällisen elvytyksen suuntaaminen pakolaispolitiikkaan Euroopan Unionin, sen Keskuspankin, investointipankin toimin ja poliittisen päätöksenteon välinein mahdollistaisi kokonaan toisenlaisen, sekä eurooppalaisille että sinne tuleville rationaalisen toivon mahdollisuuden ja uuden elämän vision. Keynesiläiseen talousajatteluun perustuen voi todeta, että rahan, resurssien ja suunnitelmien luominen on kiinni vain ihmismielestä ja sen luovasta mielikuvitukssta. Eurooppa voisi ottaa ympäristökriisiä ja siitäkin seuraavia sosiaalisia ongelmia pakenevia vastaan produktiivisen ja rationaalisen ohjelman puitteissa, ohjelman joka pakitsee tätä mahdollisuutta käyttäviä jäsenmaita. Siis voisi toimia toisinkin, jos avaamattomaksi julistettua peruskirjaa voitaisiin avata ja muuttaa lähestymisen paradigmaa.

Kun sanon että pakolaiset ovat myös resurssi, ajattelen heidän työvoimaansa, haluaan rakentaa omaansa ja elinyhteisönsä tulevaisuutta. Heille meidän pitäisi voida osoittaa että demokratia, yhteistoiminta ja yhteinen tahto luovat myönteisiä ihmeitä ja muodostavat esimerkin koko maailmalle. Nyt Euroopan Unioni tarjoaa synkkää ja pelottavaa leirivaihtoehtoa ja rakentaa Unionista keskiaikaista linnoitusta. Tällaista kuvaa itsetään ei emokraattisen Euroopan pidä itsestään maailmalle antaa.

Minua ei ilahduta Euroopan johtajien eikä ilmeisesti vahvistuvan yleisen mielipiteen alistuva ymmärtämättömyys, sulkeutuminen ja vaipuminen poliittiseen dementiaan hetkellä jota olisi ihan historiallisistakin syistä pitänyt käyttää  dynaamisesti hyväksi.

Raukkamaista, icdeologisesti halpamaista, syvästi ihmisarvoa loukkaavaa politiikkaa. Mieli tekisi sulkeutua ulos koko maanosasta, ellei tietäisi että valtio, maa ja kansa on pakkoyhteisö josta ei pääse pakoon. Ja kaikki tämä vain sen vuoksi että "länsimaisen arvoyhteisön" opportunistinen, arvoton politiikka saisi jatkua hamaan maailman tappiin. 

Logiikka ontuu...

Logiikka ontuu - ontui jo kaksi vuotta sitten, kun kirjoitin tämän postauksen Facebook-sivuilleni - jostain syystä en silloin päässyt blogisivuilleni. facebookin algoritmit palauttivat kirjoittamani uudelleen tietoisuuteen ja luettuani kirjoittamani totesin että ajankohtaisuus ja tuoreus ei  sanomasta ole haihtunut. Pikemminkin siihen on tullut uusia sävyjä lisää perustuslakimme ja ylimpänä autoriteettina olevan Euroopan Unionin peruskirjan markkinasuuntautuneisuuden ja julkista, kansanvaltaista rakennetta odotusarvoiselle politiiikalle alistamisen kautta.

"Logiikka ontuu...
Elinkeinoministeri Olli Rehn ja pääministeri Juha Sipilä ovat useaan kertaan todenneet, että jos valtion kautta tapahtuva elvytys olisi toimiva ratkaisu, pitäisi Kreikan, Espanjan ja Portugali eli näiden PIIG-maiden olla taloudellisesti mitä parhaimmassa kunnossa. Näiden maiden taloudellinen tilanne siis osoittaisi että valtion kautta tapahtuva elvytys ei ole toimiva ratkaisu.

Entä pohjoismaat? Niissä on vuosikymmeniä rakennettu julkisen sektorin varaan, verot ovat Unionin korkeimmalla tasolla, mutta myös talous on – ehkä Suomea lukuunottamatta – edelleen erinomaisessa kunnossa. Rehnin ajatuksenjuoksun mukaan pohjoismaisen hyvinvointimallin olisi pitänyt ajaa myös pohjoismaiden taloudet rapakuntoon jo ajat sitten.

Rehnin analyysista herää ainakin kaksi pohtimisen arvoista kysymystä. Ensiksikin, onko valtion kautta tapahtuva elvytys todellakin kehno vaihtoehto, pankkien, investointiyhteisöjen ja yritysten kautta tapahtuvaan elvytykseen verrattuna? Toinen kysymys kuuluu, missä määrin Keskustapuolue on ylipäätään ollut julkisen sektorin varaan rakentuvan hyvinvoinnin kannalla?

 
Vaatisi seikkaperäistä tietoa siitä, missä olosuhteissa Kreikan velkaantuminen on tapahtunut. Pääsääntö näyttää olleen vahva yksityisen sektorin mukaantulo investointeihin, valtion järjestämät takuut rahoitukselle ja toteutuksen yhteydessä mukaan iskenyt korruptio, jonka johdosta huomattava osa varoista on päätynyt veroparatiisien pankkien tileille. Kreikka myöntää itsekin tämän olleen maan tavan. Olettaisin taustojen löytyvän muutaman vuosikymmenen takaisista autoritaarisista, rojalistiseen valtaan ja ehkä myös kirkon bysanttiseen kaikkivoipaisuuteen, siis vahvaan asemaan perustuneista käytännöistä. Sellaista avointa ja demokraattista hallintoa, yhtyneenä vähäiseen tai lähes järjestäytymättömään korruptioon kuin mikä on sävyttänyt pohjoismaista hallintoa ja hyvinvointiratkaisuja - sellaista ei Välimeren maista ole löydettävissä. Tuloksena on hukkaan, hankkeiden kannalta epäolennaiseen, tehottomaan ja jopa rikolliseen jemmaamiseen valuva raha ja olemattomat tulokset sijoitetun pääoman määrään nähden. Käynnissä olevan prosessin aikana nykyinen Syrizan johtama hallitus on Kreikassa tämän avoimesti myöntänytkin.

Pohjoismaissa vahva sosiaalinen omatunto ja rehti, korruptioon vaikeasti taivutettavissa oleva elämäntapa on johtanut toisenlaiseen tulokseen. Yhteisillä päätöksillä, yhteisellä voimien kartuttamisella, avoimella kansanvaltaisella hallinnolla ja yksityistä voittoa tavoittelemattomilla käytännöillä on pystytty osoittamaan, että veroa kanta yhteisö voi olla tavattoman voimakas pääoman kokoaja, yhteisiin hankkeisiin sijoittaja ja tehokas pääomien käyttäjä. Kun julkisen sektorin hankkeet ovat lisäksi paljon henkilöstöä vaativia ja samalla palkkapolitiikassaan ehdottoman avoimia ja järjestäytyneitä, muodostavat näihin hankkeisiin sijoitetut varat veronmaksun kautta voimavaroja kartuttavan, myönteisen kehän, edellyttäen tietenkin että sijoittaminen yhteisiin hankkeisiin on pitkäjänteistä. 

Yksityinen yritys tarvitsee sijoituksilleen kysyntää ja ostovoimaa. Julkinen investointi taas puolestaan luo kysyntää ja ostovoimaa. Siksi yhteinen säästäminen voimavarojen kartuttamisen muodossa luo tärkeän perustan julkisen sektorin kautta tapahtuvalle elvyttämiselle.

Missä määrin Suomen Keskustapuolue tunnistaa itsensä vahvan hyvinvointivaltion initioijaksi ja kehittäjäksi? Vaikka puhutaan hyvinvointivaltion pelastamisesta, niin keinovalikoima näyttää päinvastaista. Tästä seuraa että sellaiset elvyttävät toimet jotka olisivat yhteiskunnallisen eheyden kannalta tarpeellisia koko Euroopassa, jäävät nyt kehittämättä. Voi olla että hallitus saa Euroopan konservatiiviselta hegemonialta synninpäästön ja luvan jatkaa, mutta kansan kannalta tulos näyttää uhkaavasti kääntyvän päinvastaiseen suuntaan.

Pelkkä odotettavissa oleva virheliikkeiden korjaus ei auta jos ajosuunta on kokonaisuudessaan väärä. 
(Kirjoitan tämän poikkeuksellisesti "talteen" tänne Facebook-sivulle kun en asetusten pomppimisen vuoksi pääse kirjoittamaan blogisivulleni, IR.)"

Lisäys 11.6. 2018:

Kaksi vuotta sitten Euroopan keskuspankki oli jo jatkanut puolitoistavuotta aikaisemmin alkanutta määrällistä elvytystä, josta Suomikin pääsi osalliseksi. Kreikkaa rangaistiin sen suurten velkojen vuoksi eikä sitä otettu heti alusta määrällisen elvytyksen piiriin - se tapahtui vasta vuoden 2017 lopulla. Myös kreikan tapauksessa tämä määrällinen elvytys on piristänyt taloutta jossakin määrin. Määrällinen elvytys julkisia rakenteita vahvistamalla olsi olut vieläkin tehokkaampaa, näin oletan. 

Kolme kantoa kaskessa

On oikeastaan kolmenlaisia syitä siihen, miksi Suomen mielipidemittauksissa eniten kannatusta saaneen Suomen Sosialidemokraattisen puolueen tie hallitukseen ja sosiaalisemman politiikan painottamiseen ei näytä kovin valoisalta.

Näitä syitä ovat Keskustapuolueen suuttumus sosialidemokratiaan ja oppositioon ylipäätään. Lienevätkö keskustalaiset huomanneet, että puolueen politiikka on saanut yhä vahvemman uusliberalistisen piirteen maaseutuytimen etujen ajamisen ja puolustamisen rinnalla. Juha sipilän johtama keskustapuolue ei pidä SDP:tä todennäköisenä hallituskumppanina tästä eteenpäin. Kaukana ovat ne 1930-luvun vuodet, jolloin sosialidemokratia Väinö Tannerin johdolla asettui tukemaan Kyösti Kalliota Suomen tasavallan presidentiksi1930-luvun Lapuanliikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen jälkimainingeissa. Syntyi punamultayhteistyö, jolla maata on suurelta osin rakennettu, vaan ei rakenneta enää.

Toisen syyn muodostaa Turussa tässä samassa viikonvaihteessa puoluekokoustaan pitäneen Kokoomuksen kovat linja- ja henkilövalinnat. NATO-keskeisen puolustusdoktriinin ajaminen ja yritys valjastaa tasavallan presidentti NATO-vankkureiden vetäjäksi ei tainnut ihan onnistua. Humalapäissään äkkivihainen kansa saattaisi tälle kannalle asettuakin, kunhan ALKOn monopoli saadaan lopetettua. Sanni Grahn-Laasosen valinta puolueen varapuheenjohtajaksi muodostaa sellaisenaan esteen sosialidemokraattien ja Kokoomuksen hallitusyhteistyölle. Eduskunnassa on saatu kuulla enemmän kuin kaksi tai kolme kertaa nykyisen opetusministerin ilkeitä kommentteja sosialidemokraattiemn taipumisesta aikaisemmassa hallitusyhteistyössä porvarienmmistöisen hallituksen linjauksiin ja niiden puolustajaksi. Pragmaattisuutta kokoomuksesta tarvittaessa hallitusyhteistyöhön saattaa löytyä, mutta sosialidemokratian kannalta jäljet peloittavat. Tästä on puheenjohtaja Rinnekin useita kertoja puheissaan maininnut. Kaiken lisäksi kaupallistamisessa, hamuamiskeskeisen politiikan tekemisessä ja yrityksessä peitellä tämä epäprodikttiivinen lähestymistapa populistisella vero-, sosiaali- ja koulupolitiikalla ei tee Kokoomuksestakaan kovin miellyttävää hallituskumppania. Jäljet peloittavat, kokemukset eivät ole myönteisiä.

Kolmas syy on Eurooppapolitiikan kääntyminen hyvin selkeästi markkinoita tukevaan suuntaan ja niiden kautta tapahtuvaan yritykseen luoda taloudellista kasvua ja luvattua yhteistä hyvinvointia.  EKP:n määrällinen elvytys toi huomattavan piristysruikeen maanosaan vuisina 2015-18 ja niin 3000 mrd:n velkakirjojen ostohjelman tuleekin tehdä. Tuki on suuntautunut kuitenkin  lisää tukea vaativille yrityksille taitavilla toimilla, ilman suurempia hälinöitä ja asian ottamista julkiseksi puheenaiheeksi. Hallituspuolueet ovat kirjanneet tämän imaginäärisiin hankkeisiin ja yritystukiin upotetun rahavirran hallituksen talouspolitiikan ansioksi moitiskellen samalla oppositiota aikaisemmin harjoitetusta kelvottomasta talouspolitiikasta.

Hallituksen toimet eivät ole tätä piristysruisketta saaneet aikaiseksi, vaan EKP:n suunnasta koko Eurooppaan tullut yritystulki. Jos määrällinen elvytys olisi suunnattu julkisiin hakkeisiin ja Euroopan suurten yhteiskunnallisten ongelmien hoitamiseen, tulokset olisivat olleet todennäköisesti huimasti parempia ja näkyvämpiä, elpymisen tasaisemmasta jakautumisesta puhumattakaan. Tämä ei Euroopan Unionin perussääntöjen mukaan ole kuitenkaan mahdollista.

Tästä seuraa se kolmas syy, joka rampauttaa eurooppalaista sosiaalista, yhteisten rakenteiden kautta tapahtuvaa elvyttämistä ja kuntouttamista. Yrityksiä ja pankkeja voidaan rahapolitiikalla ja mielikuvituksellisilla ratkaisuilla tukea, mutta valtiot ja kansalaiset joutuvat tyytymään reaalitalouden, verojen ja maksujen avulla saataviin tuloihin ja yritykseen ohjata budjettivaroja odotusarvoisten satsausten sijasta suoraan yhteisen hyvinvoinnin parantamiseen investoinnein, palvelurakenteisiin ja masssojen ostovoiman edes kohtuullisena pitämiseen. Euroopan Unionin valitsemalla linjalla se ei ole helppoa. Päinvastoin, esimerkit osoittavat että rahapolitiikkaa voidaan käyttää myös rankaisukeinoja kuten Kreikan tapauksessa on käynyt. Seuraavana on vuorossa Italia, joka sitten tuleekin olemaan suurempi ja vakavampi tapaus. Sielläkin on selvästi ilmaistu että julkisia rakenteita on elvytettävä, ristiriita on muutoin saamassa yhä kärjistyneempiä piirteitä.

Nyt alkaa ilmeisestä jonkinlainen kesätauko ja SOTE-ratkaisutkin siirtyvät siten syyskaudelle. Kaatuuko SOTE perustuslaillisiin ongelmiin? Jos kansan mielipidettä kysyttäisiin, niin  hankkeen pysäyttäminen olisi enemmän kuin todennäköistä. SOTE-ratkaisun lähestymistapa on ristiriidassa perustuslakimme kanssa, mutta onko se ristiriidassa EU-oikeuden ja Euroopan Unionin uusliberaalin markkinapolitiikan kanssa?

Minusta näyttää siltä, että Kokoomus ja Keskusta ovat tässä suhteessa lähempänä Euroopan Unionin ydintä kuin oppositio ja sen keskeisin eurooppalainen voima sosialidemokratia. Ainakin Kokoomuksen piirissä tämä näytetään tietävän ja siksi ratkaisuilla ei välttämättä pidetä kiirettä - Euroopan Unionin markkinahengestä ei Suomen perustuslain vahvallakaan sanomalla niin vain eroon päästä.

Siis ainakin kolme kovaa kantoa on sosialidemokratialla - ja koko oppositiolla - voitettavana eurooppalaisen yhteisöllisemmän ja sosiaalisemman politiikan kaskessa.