Homo Consumens

Erich Fromm: Homo consumens - kuluttava ihminen; käännökseni kirjasta Sosialistinen humanismi (Socialst Humanism, Anchor Books 1966). Kun kirjoitus on yli viidenkymmenen vuoden takaa, ns. sosialististen yhteiskuntien kuvaus on historiallisesti - joskaan ei laadullisesti - vanhentunut (IR). Tarkoituksena on avata Frommin  käsitystä ihmisestä, työväenliikkeen arvoperinnöstä ja sosialistisesta humanismista, lähestymistavasta jolla on mielestäni olennaista merkitystä myös tässä ajassa.

" Yhteiskunnallisen luonteenpiirteistön käsitteen kaikkein tärkein ulottuvuus sisältyy eron tekemiseen sen yhteiskuntaluonteen, jota Karl Marx visualisoi,  ja 1800-luvun kapitalistisen yhteiskunnan luonteenpiirteistön välillä, jonka keskeinen piirre on omaisuuden omistaminen ja hyvinvointi, ja 1900-luvun (kapitalistisen tai kommunistisen) yhteiskuntaluonteen välillä, joka on tulossa yhä vallitsevammaksi pitkälle kehittyneissä teollisuusmaissa: kuluttavan ihmisen homo consumens luonteenpiirre.

"Homo consumens on ihminen, jonka keskeinen tavoite ei ole ensisijaisesti omistaa esineitä, mutta kuluttaa enemmän ja enemmän, ja siten kompensoida omaa sisäistä tyhjyyttään, passiivisuuttaan, yksinäisyyttään ja ahdistuneisuuttaan. Se tapahtuu yhteiskunnassa jolle ovat luonteenomaisia  suuret yritykset, jättimäinen teollisuus, hallinnollinen ja työelämän byrokraattisuus, yksilö jolla ei ole kontrollia työolosuhteisiinsa, tuntee itsensä voimattomaksi, yksinäiseksi, ikävystyneeksi ja ahdistuneeksi. Samaan aikaan suurten kulutustuotteita valmistavien ja myyvien yritysten tarve voittoihin, käyttämällä mediaa mainostamiseen, muuttaa hänet ahnaaksi ihmiseksi, ikuiseksi imeväiseksi, joka haluaa kuluttaa yhä enemmän ja enemmän ja jolle mikä hyvänsä voi tulla kuluttamisen kohteeksi: tupakka, alkoholi, seksi, videot, televisio, matkustaminen ja jopa koulutus, kirjat tai opinnot. Uusia keinotekoisia tarpeita luodaan, ja ihmisen makua manipuloidaan.

Luonteenpiirteistönä homo consumens  äärimuodoissaan on hyvintunnettu psykopatologinen ilmiö. Se on nähtävissä monissa masentuneiden ja ahdistuneiden ihmisten tapauksissa jotka pakenevat ylensyöntiin, yli varojen ostamiseen tai alkoholismiin kompensoidakseen alitajuisen ahdistuksen ja masennuksen. Kuluttamisen ahneus - josta Freud käytti nimitystä "oraalisesti vastaanottava luonteenpiirre" - on tulossa hallitsevaksi psyykiseksi voimaksi tämän päivän teollistuneessa yhteiskunnassa.

Homo consumens on onnellisuuden harhakuvan vallassa samaan aikaan kun hän alitajuisesti kärsii ikävystymisestä ja passiivisuudesta. Mitä enemmän hän hallitsee koneita, sitä voimattomammaksi hän kokee itsensä ihmisenä; mitä enemmän hän kuluttaa, sitä enemmän hän tulee jatkuvasti lisääntyvien tarpeiden orjaksi, joita teollinen järjestelmä tuottaa ja manipuloi. Hän erehtyy pitämään väristyksiä ja jännitystä ilona ja onnellisuutena ja aineellista mukavuutta elämän keskeisenä sisältönä; tyydytetty tarve tulee elämän sisällöksi ja pyrkimys siihen uudeksi uskonnoksi. Kuluttamisen vapaudesta tulee inhimillisen vapauden keskeinen olemus.

Kuluttamisen henki on täsmälleen vastakkainen sellaiselle sosialistisen yhteiskunnan hengelle jota Marx hahmotteli. Hän näki selvästi tämän kapitalismin sisällä piilevän vaaran. Hänen tavoitteensa oli yhteiskunta jos ihminen on paljon,  eikä sellainen jossa ihminen  käyttää paljon.   Hän halusi vapauttaa ihmisen aineellisen ahneuden kahleista, niin että hänestä tulisi täysin tietoinen, elävä, herkkä ja vapautuisi ahneuden orjuudesta. "Liian monien tarpeellisten tavaroiden tuottaminen" - hän sanoi -"aiheuttaa liian monien tarpeettomien ihmisten tuottamisen." Hän halusi poistaa äärimmäisen köyhyyden, koska se estää ihmistä tulemasta täysin ihmiseksi; mutta hän halusi myös välttää sen äärimmäisyyden, jossa yksilöstä tulee oman ahneutensa vanki.  Hänen tavoitteensa ei ollut kulutuksen maksimointi vaan optimointi, niiden aidosti inhimillisten tarpeiden tyydyttäminen, jotka palvelevat täydempää ja rikkaampaa elämää.

On historian ironiaa, että kapitalismin henki, materiaalisen ahneuden tyydyttäminen, on valloittamassa ne kommunistiset ja sosialistiset maat, joiden tarkoituksena olisi suunnitelmatalouden avulla  hillitä sitä. Tällä prosessilla on oma logiikkansa: kapitalismin aineellinen menestyminen oli ilmeisestikin vaikuttava niille Euroopan maille, joissa kommunismi osoittautui voitokkaaksi, ja sosialismin voitto yhdistettiin menestyksekkääseen kilpailuun kapitalismin kanssa ja sen hengessä. Sosialismi on vaarassa huonontua järjestelmäksi, joka voi toteuttaa köyhien maiden teollistumisen nopeammin kuin kapitalismi. sen sijasta että niistä tulisi yhteiskuntia joissa ihmisen kehittyminen olisi taloudellisen tuotannon sijasta ensisijainen tavoite. Tätä kehityskulkua on vahvistanut se tosiseikka että neuvostokommunismi, hyväksyessään julman version Marxin "materialismista", menetti yhteyden - kuten kävi myös kapitalistisille maille - siihen humanistiseen traditioon, jonka yksi suurenmoisimpia edustajia Marx oli.

On totta että sosialistiset maat eivät ole vieläkään ratkaisseet kansalaistensa aineellisia ja oikeutettuja tarpeita tyydyttävällä tavalla - eikä USA:ssakaan 40% kansakunnasta elä runsaudessa. Mutta on mitä tärkeintä että sosialistiset talousmiehet, filosofit ja psykologit ovat tietoisia vaarasta, että optimaalisen kulutuksen tavoite voi helposti kääntyä maksimaalisen kulutuksen tavoitteeksi. Sosialistisesti orientoituneiden tiedemiesten tehtävänä on tutkia inhimillisten tarpeiden olemusta; on löydettävä kriteereitä aitojen inhimillisten tarpeiden, sellaisten jotka tekevät ihmisestä aidosti elävän ja hienovaraisen, ja kapitalismin luomien synteettisten tarpeiden välillä, jotka tekevät ihmisestä passiivisemman ja ikävystyneemmän, tavaraan ja omistamiseen suuntautuneen ahneuden orjan.

Se mitä haluan tässä korostaa että tuotantoa sellaisenaan ei pitäisi rajoittaa; mutta kun yksilöllisen kuluttamisen optimaaliset tarpeet on tyydytetty, kulutusta tulisi suunnata sosiaalisten tarpeiden suuntaan kuten kouluihin, kirjastoihin, teatteriin, puistoihin, sairaaloihin, julkiseen liikenteeseen jne. Jatkuvasti lisääntyvä henkilökohtainen kulutus pitkälle teollistuneissa maissa antaa ymmärtää, että kilpailu, ahneus ja kateus saa aikaan ei ole ainoastaan yksityisen omaisuuden syytä, vaan rajoitamattoman yksityisen kulutuksen tuotetta. Sosialististen teoreetikkojen ei tule unohtaa näköpiiristään tosiasiaa, että sosialistisen humanismin tavoite on rakentaa teollinen yhteiskunta, jonka tuotannon muodon tulee palvella ihmisen täyttä kehittymistä kokonaisuutena, eikä luoda homo consumens ihmiselle tarkoitettua tavarataivasta; siten sosialistinen yhteiskunta on tarkoitettu inhimilliselle olennoille elää ja kehittyä."


(Artikkeli Erich Frommin toimittamasta kirjasta "an international symposium Socialist Humanism" ss. 228-245) ilman lähdeviitteitä)