Tämän blogikirjoituksen tekstin olen laatinut alunperin jo vuonna 2006 eli kymmenen vuotta sitten. Taustalla on jo vuosikymmeniä jatkunut mielenkiintoni Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologista analyysia kohtaan, jonka keskeinen vaikuttaja ja avaaja on kuuluisa psykoanalyytikko, sosiaalipsykologi ja filosofi Erich Fromm (1900 - 1980). Hän yhdisti ainutlaatuisella tavalla Freudin kehittämää psykoanalyysia, sen vaikutusta luonteenpiirteisiin ja toisaalta muokkasi Freudin suvunjatkamismotiivista lähtevää analyysia yhteiskunnan elinehdoista avautuvaan suuntaan. Yhteiskunnan rakenteilla on vaikutusta niin yksilön kohtaloon kuin näiden pohjalta toteutuvaan 'yhteiskuntaluonteeseen'. Saksalainen Helmut Wehr (1988 Promotion an der Universität Heidelberg bei Prof. Lenhart/Brumlik über das „Subjektmodell Erich Fromms als Leitbild pädagogischen Handelns“) kirjoitti tämän analyysin pohjalta koulutusta ja pedagogiikka käsittelevän tohtorinväitöskirjan kuvaten, miten pääoma ehdollitsaa koulutusta - ja mitä seurauksilla sillä on opettajan identiteettiin ja koulutettavan luovuuteen. Impulsin tähän tekstiini sain lukiessani aiheeseen liittyvää referaattia 23.10. 2006 Uutispäivä-Demarissa.
Sen mukaan koulutukselle asetetaan tätä nykyä yhä enemmän talouselämän - tässä tarkoitan globaalia markkinataloutta - lähtökohdista nousevia ehtoja. Jutussa referoidaan Helsingin Yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitoksen esimiehen, professori Kari Uusikylän aiheeseen liittyvää kirjoitusta Työterveyslaitoksen "Uusi koulu" nimisessä kirjassa.
Teema on erittäin tärkeä, onhan peruskoulullemme kertynyt hyvää mainetta kansainvälisissä tutkimuksissa. Pääomavaltaisesti ehdollistetun koulutuksen tulos saattaa olla nimittäin kokonaan toinen kuin mitä kasvatuksellisesti hyvältä koululta ja opetusjärjestelmältämme muuten odotetaan. "Odotukset, vaatimukset ja kasvuikäisten eteen maalatut näyt epävarmasta tulevaisuudesta, osaajien ja menestyjien yhteiskunnasta murtavat usein nimenomaan lahjakkaita ja herkkiä ihmisiä, sanoo Uusikylä. Uusikylän mukaan jatkuvan muutokset ja tehokkuuden vaatimukset ovat ajaneet jo tunnollisimmat opettajat sekä fyysisesti että henkisesti loppuun.
Opettajan identiteettikriisi
Pääomavaltaisesti ehdollistetun koulutuksen "subjektimalli" - käytän tässä pohjana saksalaisen Helmut Wehrin käsitteitä ja analyysia - johtaa opettajan sosiaalisen identiteetin kriisiin. Kovassa yhteiskunnassa pärjäämisen rajat pakottavat kokeilujen sijasta rutiiniratkaisuihin ja opetusaineiston läpikäymiseen luovuuden sijasta. Muodolliset roolit nousevat henkilökohtaisen vuorovaikutuksen edelle ja yhtenäistetyt toimintatavat joustavuuden ja tunnekokemuksen sijalle.
Pääomaehtoinen koulutus rakentuu jatkuvuudelle etsimisen sijasta ("ei kannata lähteä haihattelemaan") ja painottaa järjestystä itsenäisyyden kustannuksella. Pedagogisen vapauden tilalle nousee kuuliaisuus ja oletettu objektiivisuus hyväksytyn subjektiivisuuden kustannuksella. Markkinayhteiskunnan koulutus on suoritus- ja toteuttamiskykyisen imagon rakentamista. Omassa työssään opettajasta tulee itsenäisyyden sijasta yksinkamppailija. Yhteistyö opettajien kesken jää vähäiseksi: älä sekaannu minun asioihini. Opettajan tehtävä on tuottaa käyttökelpoista, testinkestävää tietoa, suorittaa valintoja ja antaa arvosanoja. Tuloksena on konservatiivinen moralisti, ammattiurautunut "fakki-idiootti". Idealistiset, yhteiskuntatieteellisesti ja psykoanalyyttisesti asennoituneet luokitellaan pimahtaneiksi ja sopeutumattomiksi "radikaaleiksi".
Oppilasidentiteetti
Oppilaasta tulee kilpailukoulussa kouluyhteiskunnan ja sen arvojen käden jatke. Kilpailukoulu on itse asiassa porvarillisen arvomaailman ja rakenteiden moraalistaja ja luonnollistaja. Koulusta tulee laitos, joka jäähdyttää systemaattisesti sosiaalisia, psyykkisiä ja emotionaalisia tuntoja.
Tällainen koulu suosii agressiivista, valtaorientoitunutta opettajakäyttäytymistä. Sen tunnusmerkkejä ovat rituaalinomainen kurinalaisuus, patriarkaalinen herruus sekä järjestyksen, rauhan ja siisteyden ylikorostus. Ns. eliittikoulut maailmalla toteuttavat korostuneesti tällaista käyttäytymistä.
Affektiivisen, tunnepitoisen torjuminen merkitsee spontaanisuuden ja mielikuvituksen mahdollisuuksien rajaamista. (Fakta, WSOY 1980 määrittelee affektiivisuuden voimakkaaksi tunteiden purkautumiseksi joka voi häiritä järkevää toimintaa). Mitä ovat tällaisen taivuttamisen seuraukset? Ne merkitsevät valtaa yli oppilaan, psyykkisiä paineita, etääntymistä, ei-pidetyksi joutumista ja boikotti-ilmiöitä. Tuloksena on yksinkamppailijoita ja "huonoja", sopeutumattomia oppilaita.
Sosiaalistumisen epäonnistuminen johtaa ulkopuolisasennoitumiseen. Lahjakas laiskuri pääsee vain harvoin tähden rooliin. Hän hakee vapaa-ajasta kompensaatiota huonolle menestykselle koulussa. Tämä saattaakin olla eräs "vaihtoehtoisuuden" lähde. Kun puhutaan lääkkeiden ja huumeiden lisääntyvästä käytöstä tai psyykkisistä häiriöistä, tullaan kaiketi harvoin ajatelleeksi koulun ja opetuksen pedagogisten menetelmien seurauksia. 'Education, education ja education' saattaa johtaa oppilaan expertokratian uhriksi, koulun vangiksi, passiiviseksi, vieraantuneeksi objektiksi.
Epäpersoonallisen koulun lopputuloksena on sopeutuminen ja - apatia. Jos kovien arvojen tunkeutuminen kouluun on totta, on yhä ajankohtaisempaa etsiä koulumaailmaan aidosti ihmisarvoista ja vapauttavaa, voimaannuttavaa pedagogiikkaa. On osattava yhdistää utopia ja järkevät arvot tavalla, joka ratkaisee kriisejä. Samalla se ratkaisee myös kriisin opettajan ja oppilaan välillä ja mahdollistaa molempien persoonallisen asennoitumisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti