Etiikka ja vetoketju

Olen täällä blogeissani kirjoittanut paljonkin Euroopan Unionista,sen markkinaperiaatteista, kilpailuttamisesta ja - ainakin alitajuisesti - sen epämääräisestä etiikasta suhteessa ihmiseen ja yhteiseen etuun. Eilen minulla oli tilaisuus osallistua uudehkon sosiaalisen lomajärjestön, Hyvinvointilomien lomakohdeyhteisölle ja niiden vapaaehtoistyöntekijöille järjestettyyn koulutuspäivään. Tiedossa on jo pidempään ollut että sosiaalinen rahoittajataho, Raha-automaattiyhdistys, on jo pitkään vaatinut kaikkia lomatoimintaan avustusta hakevia "samalle viivalle". Keskeisenä perusteena tällöin on ollut puhtaasti yksityisen, voittoa tavoittelevan sektorin väite siitä että sosiaalinen toiminta, silloin kun sitä järjestetään valtion - tässä tapauksessa Sosiaali- ja Terveysministeriön (STM) - alaisuudessa toimivan RAY:n tuella, vääristää kilpailua ja asettaa avoimen kilpailun piirissä toimivat yhteisöt epäedulliseen asemaan. Toisaalta mm. sosiaaliset lomajärjestöt ja niiden yhteydessä sosiaalisin perustein toimivat kohteet ovat korostaneet toimintansa voittoa tavoittelematonta ja sosiaalista luonnetta. Kun lomakohtaiset avustukset on jo keskeisesti rahamääräisesti määritelty, kohtuuton ylihinnoittelu ei ole sosiaalisissa lomajärjestöissä tullut kysymykseen. Sosiaalisin perustein tuettu loma on ollut perusteltua siksikin, koska etenkin heikommassa asemassa olevat eivät ole kyenneet kustantamaan itselleen pääsyä kaupalliselta pohjalta toimiviin kohteisiin.

Euroopan Unionin asianomaisten direktiivien ohjauksessa nyt on kuitenkin siirrytty kilpailuttamisperiaatteeseen. Tämä kävi hyvin selväksi tässäkin koulutustilaisuudessa. Lomajärjestön henkilökunta on kouluttautunut perinpohjaisesti rahoittajatahon asettamiin vaatimuksiin ja tässäkin tilaisuudessa hyvällä asiantuntemuksella niitä periaatteita esitteli. Kritiikkini ei siis kohdistu millään muotoa lomajärjestöön, vaan taustalla vaikuttavaan poliittiseen tahtoon. Menemättä kovin syvälle yksityiskohtiin voi todeta seuraavaa: kilpailuttamisperiaatteessa valinta sekä sosiaaliselle lomalle pääsyn, lomakohteen valinnan ja ylipäätään lomatoiminnan rahoittamisen suhteen on ylimmällä, keskeisellä tasolla, viime kädessä direktiivien määräysten kautta Euroopan Unionilla. Kansallinen tahtotila tarkoittaa  direktiivien logiikan hyväksymistä, tukemista ja toteutamista. Parhaassa tapauksessa kotimainen osaaminen on yritystä  tuoda esille järjestelmän sisällä  vaihtoehtoisia ajatuksia,  näkemyksiä ja käytännön kokemuksista. Keskustelu osin vapaaehtoistoiminnan pohjalla ja sosiaalisen tietoisuuden varassa toimivista lomakohteiden keskuudessa osoitti että menestymisen mahdollisuudet ovat mitä suurimmassa määrin rajattu. On itse asiassa järkyttävää todeta, että sitten investointiavustusten loputtua sosiaalisen mielen varassa toimivat vapaaehtoiset toimivat korvauksetta usein nälkärajalla ja usein hinta-laatusuhteesta tinkien pysyäkseen hengissä ja kyetäkseen säilyttämään lomakohteensa kunnon, hengen ja maineen. Ylhäältä annetun automaattinen ja kriikitön hyväksyminen on se tavanomaisin eettinen vastaus, jonka kykenemme  kriittisessäkin tilanteessa antamaan.

Onko direktiivien mukana tullut uusi Euroopan Unionin henki sukua meidän aikaisemmalle sosiaalisuudelle? Onko sillä aito yhteys meillä yhteisesti luodulle, maailmanlaajuisestikin harvinaiselle, pelitoiminnan ohjaamiselle kansanterveyteen ja yhteiseen, suurta suosiota saavuttaneeseen lomakulttuuriin? Mielestäni henki on nyt kokonaan muuttunut. Ylhäältä päin tuleva ohjaus todellakin "hylsyttää tyhjäksi" taustalla olevan sosiaalisen motiivin. Vapaaehtoistyöntekijät, sosiaalisesti tietoiset ja usein kotipaikkakunnillaan laajaa yhteiskunnallista vastuuta kantavat ihmiset joutuvat vapaaehtoistyöntekijöinä raastavan rankan oppimista, osaamista ja käytännö työtä vaativan urakan eteen. Se koskee heidän ponnistelujaan jo hakemuksia tehdessä, saati sitten lomatoimintaa - sitäkin käytännössä ilman asiallista korvausta - toteuttaessaan
.
Seurasin päivän mittaan osanottajien suhtautumista tähän muuttuneeseen järjestelmään. Oli silmin nähden havaittavissa, miten kovaa ponnistelu omien kokemusten ja vaadittujen määräysten toteuttamisen välillä oli. Jännitteitä on lomajärejestöllä itselläänkin: sen on saatava taivutettua lomakohteet vaadittuun järjestelmään ja jos se ei onnistu, järjestölle suunnatut sosiaaliset lomavarat ovat vähenemään päin - ovat jo nyt vähentyneet. Toiminnanjohtajan suulla kuultiin että uhkana on  järjestölle tulevia avustuksia pudottaminen edelleen.

Mukana oli muutamia suurempia, ympäri vuoden toimivia lomakohteita, joilla on normaalisti, työehtosopimusten mukaisesti palkattua henkilökuntaa. Heidän kohdallaan sopeutuminen asetettuihin vaatimuksiin näytti lomien hakemisen suhteen olevan helpompaa ja ilmeisesti myös niiden saanti - johonkinhan saadut lomarahat on kohdistettava. Pienemmät mutta perinteitä omaavat lomakohteet - kuten Lomakotien Keskusliiton, entisen Äitien Lomahuollon kesäaikana toimivat - ovat sekä avustusten saannin että toiminnan toteuttamisen suhteen mitä vakavimmin vaakalaudalla.

Kaiken lisäksi,  jos ehtoja ei pystytä toteuttamaan, vaarana on joutua markkina-oikeuteen. Ei kestä kauan kun varakkaammat palvelusten tarjoajat huomaavat tässäkin markkinaraon: vapaaehtoisvoimin ja pienillä budjeteilla toimivat lomakodit eivät pysty palkkaamaan lakimiehiä, käymään oikeutta saati sitten maksamaan sakkoja. Esimerkkejä kuulemma tästäkin on jo olemassa. Tällaisesta kulttuurista sosiaalisuus on kaukana. Etiikan normit määräytyvät lähtien kaupallisista ehdoista, etulyöntiaseman säilyttämisestä ja voiton tavoittelusta.

Tästä pääsemmekin Euroopan Unionin direktiivien etiikkaan. Ne edustavat jotain kokonaan muuta kuin sitä humanistista, sosiaaliseen ajatteluun ja yhteisöllisyyteen perustuvaa,  aidosti huoltapitävää lähestymistapaa. Frankfurtin sosiaalipsykologinen koulukunta ja erityisesti Erich Fromm on kuvannut erilaisia etiikan lajeja. Mietin usein sitä, edustavatko suomalainen sosiaalipolitiikka ja Euroopan Unionin markkinaehtoinen toimintatapa samaa etiikkaa.  Ero humanistisen, autoritaarisen ja absoluuttisen etiikan välillä on mielestäni mitä selkein.

Pitäisi olla selvää että sosiaalisen ja demokraattisen etiikan ydin on humanistisesssa eikä autoritaarisessa tai absoluuttisessa etiikassa. Vähän ronskisti ilmaistuna poliittisessa toiminnassa pitää tiukan paikan tullen "osoittaa   munaa" eli pitää omasta etiikasta tinkimättä kiinni. Kun nyt katselen Euroopan Unionin direktiivien toteutusta sosiaalisen ulottuvuuden alueella ja sitä, miten STM näitä periaatteita toteuttaa, täytyy vain todeta, että eurooppalaisen tietoisuuden eettinen vetoketju on tainnut olla  jo pitemmän  aikaa kokonaan kiinni.