Pitäisikö ryhtyä työläisporvariksi?

Otsikon kysymys syntyi maaliskuun 2016 viimeisen päivän Demokraatin houkuttelemana. Olisin laittanut linkinkin, mutta lehti oli häveliäästi jättänyt tämän jutun linkittämättä avoimeen digipainokseensa. Lehdessä entinen sosialidemokraattinen kansanedustaja, europarlamentaarikko, kirjailija ja tohtori Lasse Lehtinen kuvaili oikeistososialidemokraattisuuttaan, taustojaan ja elämänmenoaan.

Olin minäkin tukemassa hänen vaalityötään silloin kun hän pyrki muistaakseni toiselle kaudelle eduskuntaan. Tosin silloin en osannut enkä halunnut aavistella tätä oikeistososialidemokraattisuutta. Hän piti diaprojektoreineen erinomaisen ja kiinnostavan esityksen sosialidemokratiasta ja yhteiskunnasta. Minä muiden kuulijoiden mukana siellä pohjois-Savon reunakulmilla pidin kovasti lupsakkaalla tyylillä tapahtuneesta esiintymisestä. Myös hänen alakerroistaan Ilta-Sanomissa tykkäsin kovasti. Kielenkäyttö oli mitä erinomaisinta, pakinatyyli mitä hauskinta.

Hänen tohtorinväitöskirjansa "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä" on toinen tohtorinväitöskirja, joka löytyy kirjahyllystäni. Toisen sain tohtoriksi väitelleeltä väitöstilaisuuteen tulleen kutsun mukana sen vuoksi että olin keskusteluilla tukenut hänen tohtorinväitöskirjansa sosiaalipsykologista osuutta. Lasse Lehtisen väitöskirja oli minun mielestäni korkeatasoinen ja avasi ymmärtämään myös monia Kekkosen aikaan liittyneitä ilmiöitä juuri sillä tavalla, jota itsekin olin aavistellut. Ei tuntunut mukavalta huomata että ulkopolitiikkaa hyväksikäyttäen maan sisäinen demokratia altistettiin autoritaariselle, ulkopuoliselle ja varsin suorasukaiselle vaikuttamiselle. Tämän päivän tilanne Euroopassa ja "sisämarkkinoilla" antaisi aihetta vastaavanlaiseen tohtorinväitöskirjaan.

Mutta nythän on tarkoitus puhua oikeistososialidemokratiasta, joka - kuten Lasse Lehtinenkin - suhtautuu Eurooppaan syvän myönteisesti. Pitäisi siis tutkia tarkemmin, onko oikeistososialidemokratia tai työläisporvari rähmällään läntisiin demokratiasovellutuksiin vai riittääkö maanosan tilkkutäkkimäinen kulttuuriperintö tähän hyvänolontunteeseen. Minäkin rakastan istumista wieniläisessä kahvilassa, saksalaisessa Gasthausissa tai maaseudun kotoisaa ilmapiiriä ja tarjoilua jossakin päin Eurooppaa. Tosin varsinaisen hyvänolontunteen huipentumaa edustaa kuitenkin hyvä keskustelu, analyyttinen yhteiskunnallinen luento tai tavanomainen eurooppalainen elämä vivahduksineen.

Työläisporvariksi ryhtyminen tai pääseminen on aina osoittautunut vaikeaksi, ehkä poikavuosia lukuunottamatta jolloin olin mukana perustamassa salaseuraa. Se sitten kuitenkin osoittautui tavoitteeksi aloittaa partiotoimintaa. Olin kuitenkin jo ehtinyt kiintyä työväentalon rientoihin isän, äidin ja muiden kavereiden mukana eikä uusi salaseura siten saanut minussa tuulta siipiensä alle.

Salaseura porvarillisena yhteydenpitomuotona, veljeyden vaalijana, aineellisen ja henkisen tuen antajana? Kun katselen leijonia, rotareita, vapaamuurareita, kauppakamareita, nuorkauppakamareita, kansallisseuroja ja säätiöitä, huomaan porvarillisuuteen mieltyneellä olevan aikamoisen, itseasiassa huikean verkoston keskinäisen yhteydenpidon välineitä. Järjestäytymiseltään ja toimintasisällöiltään ne ovat porvarillisia puolueosastoja lukuunottamatta  kurinalaisia ja sulkeutuneita. Pääsy noihin yhteisöihin ei ole omasta tahdosta kiinni, pitää osoittaa tavalla tai toisella olevansa vakuuttunut porvarillisen, liberaalin ja ilmeisesti myös uusliberaalin taloudellisen ajattelun ja menestymisen ylivoimaisuudesta. Ylivoimaista se tänä päivänä toki onkin - sekä parlamentaarisesti että resursseiltaan. Eurooppa kokonaisuudessaan on vahvan porvarillisen hegemonian otteessa. Pitäisi siis osata asettua voittajien puolelle ja hyväksy taloudellisen eliitin ylivoima. Aika monet palkansaajistakin hallitsevat tämän minulle ylipääsemättömän vaikeaksi osoittautuneen taidon.

Työväenyhdistyksen kesäjuhlassa muuan Aatto Lindlöf Viitasaaren Löytänältä lausui runon ihmisyydestä joskus 1940- ja 1950-lukujen taitteessa. Kun välinpitämättömyys eriarvoisuudesta ja kovakorvaisuus ihmisten kohtaloja kohtaan nostaa - minussakin - päätään, nousevat Aaton pellolla ja työssä päivetyneet kasvot muistuttamaan minua ihmisyydestä. Vakavat, lämpimät kasvot ja runon sanoma pitävät minua edelleen otteessaan. Monen muun ajan saatossa tulleen kokemuksen ja sisältöulottuvuuden mukana.

Eliitin ylivoimaisuus ja sen tahtoon alistuminen? Demokraatin lehtiversiossa Lehtinen suositteleekin vasemmistososialidemokraateille ensisijaisesti äänestäjän rooliin tyytymistä ja poliittisten ratkaisujen jättämistä pragmaattisesti, realistisesti ja sopuisasti porvarilliseen valtavirtaan suuntautuneille oikeistodemokraateille. Käytän tätä ilmaisua siksikin, kun Lasse Lehtinen näkisi SDP:n nimen mieluimmin Suomen Demokraatteina kuin Sosialidemokraattisenana Puolueena. Kuten blogini nimikin kertoo, en henkilökohtaisestin uskaltaisi ryhtyä nimittämään itseäni demokraatiksi, niin monenlaista sisältöä ja sosiaalista sovellutusta tämän termin sisälle - ja minuunkin - mahtuu.

Yhdessä suhteessa koen olevani aika lähellä oikeistolaista, porvarilliseen maailmankatsomukseen sisältyvää lähestymistapaa. Tarkoitan mielen hillitsemistä tilaisuuksissa joissa on väkeä yhteiskuntaelämän eri laidoilta. Tavalliselle sosialidemokraatille sellaisia tilaisuuksia tarjoutuu perhejuhlissa ja sukulaisten tapaamisissa. En aloita poliittista ryöpyttämistä ja yritän välttää kovaa sanaharkkaa luottaen siihen että jokaisen rehellistä mielipidettä on kunnioitettava. Tosin korostettiinhan tätä taitoa jo lapsuuden ajan varhaisnuorisotoiminnassa työväentalolla. Kotkakuntokirjan toinen käsky kuului:"Kunnioita jokaisen ihmisen rehellistä mielipidettä." Ensimmäisessä kehoitettiin:"Ole rehellinen ajatuksissa, sanoissa ja teoissa."

Minä en tiedä pahoittaako oikeistososialidemokraatti mielensä sen vuoksi että porvarilliseen asennoitumiseen kuluu niin vahva arvo-, taso- ja omistuserojen osoittaminen. Tavallinen porvaripalkansaaja on ainakin kateellinen ja elättelee etenkin ohitustilanteessa julkisella väylällä tunnetta kykenevänsä osoittamaan että hänen arvo- ja elämysmaailmansa on kokonaan toista maata. Tai ainakin olisi, jos noita peltipoliiseja ei ilmestyisi muutaman sadan metrin välein muistuttamaan yhtäläisistä arvoista ja reunaehdoista kaikille kansalaisille.