Semanttista saivartelua

Tiistain 22.12. 2015 Demokraatti julkaisi ison, kahden sivun artikkelin työmarkkinapolitiikkaan ja sen historiaan liittyvän muistin pätkimisestä. Kansanedustaja Lauri Ihalaista haastateltiin ja sanoma oli, että joulun aikana olisi vielä rauhassa harkittava yhteiseen työmarkkinapöytään tulemista. Mahdollisuuksia on, mm. kuuluisat EMU-puskurit näytetään unohdetun kokonaan. Tärkeää on yhteisen vastuun henki ja varautuminen Valuuttaunionion (EMU) aikana tapahtuviin mahdollisiin häiriöihin. EMU-puskurien ja henkilöstörahastojen käyttöä olisi nyt käsillä olevassa vaikeassa  taloustilanteessa harkittava käyttöönotettavaksi.

Missä määrin todellisia mahdollisuuksia pelastustien löytämiseen EMU-puskureiden kautta on? Työttömyysvakuutuspuskuri tyhjennettiin jo 2014 ja eläkevastuupuskuri on yksityisten työeläkelaitosten taseissa. Julkinen sektori ei osallistunut ollenkaan puskureiden kartuttamiseen, joten valtion tai kuntien taloudellisen tilanteen parantaminen ei ole tätä kautta mahdollista. Työeläkevakuutuslaitos TELA on julkaissut EMU-puskureista valaisevan kysymysarjan, joka kannattaa käydä lukaisemassa. Noita varoja voitaisiin käyttää työeläkemaksujen väliaikaiseen pienentämiseen, mutta Tela:n analyysin mukaan jo kahdenkin vuoden maksujen alentaminen vaikuttaisi haitallisesti sijoitusvarojen määrän kasvuun.

EMU-puskureiden käyttö on tosiasiassa rajattu tiukasti yksityisen puolen työeläkemaksujen väliaikaiseen laskuun ja silläkin olisi Tela:n selvityksen mukaan pidemmällä aikavälillä haitallisia seurauksia. Julkisen sektorin, siis valtion budjettivajeiden tai kuntien ahdingon helpottamiseeen EMU-puskureita ei voida käyttää ollenkaan. Voi olla että alkuperäiseen sopimukseen on kirjoitettu muutakin, mutta ne ovat tuohon aikaan liittyviä, yhteiseen uskoon liittyviä periaatteellisia kannanottoja.

Olen harrastanut täällä blogissani aika terävää mutta mielestäni analyyttista kritiikkiä koskien Euroopan Unionin ja sen valuuttaunionin keskeisiä, suuntaa määräviä kannanottoja. Tela esittelee yllälinkitetyllä sivullaan myös Maastrichtin sopimukseen liittyviä, budjettia ja velkaantumista koskevia EU-rajoituksia. Tämän lisäksi tulevat Euroopan Keskuspankin toimintaa koskevat faktat: minkäänlainen suora julkisen sektorin hankkeiden rahoittaminen ei ole mahdollista. Se on kategorisesti kielletty. Tässä on todettava että EMU-puskurit eivät yllä tämän valuvian hoitoon käytännössä millään tavalla.

Edellä sanottu ei ole saivartelua, vaan yritystä nähdä todellisuus sellaisena kuin se Euroopan Unionissa ilmenee. Tämä ei tarkoita, etteikö vaihtoehtoiselle politiikalle ole edelleenkin tilaa.

Otsikon mukaan haluaisin tässä esittää myös semanttista saivartelua, jutun ilmaisuihin liittyvää arviointia. "Järjestöt lähtivät myös siitä, että vientialat - avoin sektori - määrittävät palkanmuodostuksen tason, vaikka tätä ei Ihalaisen mukaan varsinaisesti kirjoitettukaan ylös." Näin saattaa todellakin olla. Puuttuisin tässä vain ilmaisuun "avoin sektori".

Lehden kirjoituksen mukaan - ja yleisesti käytössä olevana tapana - yksityinen sektori on avointa ja julkinen suljettua. Sanotaan että yksityinen sektori toimii avoimessa kilpailutilanteessa ja siksi se itsekin olisi toiminnaltaan avointa. Julkinen sektori taas toimii lakiteitse suojatussa tilanteessa ja on siksi suljettua suhteessa yksityiseen. Onko todella näin?

Euroopan Unionissa on jo pitkän aikaa  nähty myös konservatiivien vaativan yksityisen ja julkisen asettamista "samalle viivalle" silloin kun tarjouksia palvelujen suorittajasta haetaan ja niitä kilpailutetaan. Yksityinen sektori - etenkin suuret kansainväliset yritykset -  ovat tulleet vauhdilla kilpailemaan julkisista palveluista. Menestys on ollut vaihtelevaa. Pidemmällä aikavälillä yksityiset palveluntarjoajat ovat osoittautuneet kokonaisuudessaan lähes säännönmukaisesti kalliimaksi - todella kalliiksi - vaihtoehdoksi. Kilpailua käydään edelleen ja tulossa olevan SOTE-ratkaisun yhteydessä entistäkin kovemmin. Julkinen, omaan toteutukseen perustuva palvelutarjonta ei ole enää suojattua - se toimii käytännössä yhtenä osapuolena avoimessa kilpailussa. Tässä suhteessa voi sanoa sekä yksityisen että julkisen olevan osa avointa kilpailua.

Kun kuuluisat vapaakauppasopimukset TTIP, CETA ja TISA astuvat voimaan, tilanne muuttuu entisestäänkin yritysten - globaalien jättiläisten - eduksi. Muutokset ovat todella tuntuvia sekä sääntelyn purkamisen että yritysten toimintavapauden kannalta. Kuuluisa välimiesoikeuskäytäntö näyttää johtavan jopa siihen, että jos yksityinen ja julkinen  tuottavat samaa tai samanlaista palvelua, yksityinen yritys voi haastaa julkisen sektorin erityiseen tätä varten perustettavaan tuomioistuimeen "vapaan kilpailun häiritsemisestä".

Semantiikkaa ja saivartelua? Edellä sanotulla haluan korostaa että Demokraatin jutussa korostettu "avoin sektori" on nykyoloissa epätarkka ja viittaa aikaan ja olosuhteisiin, joita meillä ei liene edes ollutkaan muulloin kuin sodanjälkeisenä säännöstelyaikana. Yhteiskunnan suuret perusratkaisut ovat tähdänneet yhteisyyteen, mahdollisuuksien avoimuuteen ja vastaamaan kansalaisten käsitykseen oikeudenmukaisuudesta. Käytännössä pragmaattinen lähestymistapa - ns. talonpoikaisjärki - on sanellut sen, kuka osaa, mitä tehdään ja mihin se riittää.

Avoimen ja julkisen suhde muuttuu vielä kokonaan toiseksi, jos asiaa tarkastellaan kansanvallan, siis demokratian lähtökohdista. Valtaosa suomalaisia kunnioittaa demokratiaa ja itse asiassa olemme ylpeitä kansanvaltaisesta perinteestämme. Valtio ja kunnat edustavat tässä suhteessa hallinnoltaan avointa, yksityiset yritykset enemmän tai vähemmän suljettua hallintotapaa. Rekisteriviranomaiset asettavat yksityiselle sektorille mm. osakeyhtiölaissa ne avoimuuden vähimmäisehdot, joita on noudatettava. Se on kuitenkin kaukana jokaisen mukanaolijan kansanvaltaisesta, demokraattisesta osallistumisesta.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakenteineen yksi niistä ulottuvuuksista, jossa demokratia on edennyt kansainvälisenkin mittapuun mukaan kadehdittavan,  tai - jos sitä inhoaa tai vierastaa - jopa pelottavan pitkälle. Demokratiaa nenän vartta katselevien mielestä  saivari - muna-asteella oleva loinen - on täällä päässyt kehittymään liian pitkälle ja kutittelee ilkeästi omaa lautastaan tuijottavan ja henkilökohtaista omistustaan kasvattamaan haluavan ajatushautomoa. Kansanvallan kannalta kuitenkin julkinen ja yhteinen on avointa, yhtiö rakenteineen ja hallintotapoineen julkisuudelta - ja myös tulosta tekeviltä työntekijöiltä - suljettua. Eikä kysymys ole pelkästään semantiikasta, vaan tilanteesta johon tulevaisuudessa on saatava suuri puurokauhallinen osallistamista mukaan - rauhan ja demokratian nimissä.