Vuonna 1984, siis yli kolmekymmentä vuotta sitten SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa nosti esille uuden poliittisen käsitteen. Puoluekokouksen juhlassa Lahdessa kesäkuussa hän juhlapuheessaan lanseerasi sanan, jonka taustalla on demokratian kannalta kyseenalainen piirre. Politiikkaa ei vedäkään demokraattisissa vaaleissa valtaan nousseet voimat, vaan tiedotusvälineet. Niiden ei tarvitse perustella julkisuudelle motiiveitaan ja demokratian suojaksi rakennettu lehdistönvapaus suojaa niitä silloinkin kun ne itse asettavat demokratian kyseenalaiseksi.
Kalevi Sorsan tuntoja voi käydä vieläkin katsomassa saman vuoden keväältä peräisin olevassaYLE:n Elävän Arkiston videossa http://goo.gl/0YQoOU, jossa toimittaja Pekka Oksala ottaa vastuuta leveiden hartioidensa kannettavaksi. Kalevi Sorsa oli itsekin taustaltaan toimittaja ja kaiken lisäksi hän oli työskennellyt kirjankustantamisen (Tammi) ja maailman kulttuuriperinnön parissa UNESCOssa.
Informaation yksipuolistumisen ja vaihtoehdottomuuden taustalla on ensiksikin se tosiasia että myös demokratioissa painettua sanaa kustannetaan rahoittajien, so. erilaisten yritysten kaupallisilla mainoksilla. Markkinat ehdollistavat voimakkaasti painettua sanaa ja myös sen leviämistä. Jos lehti ei saa ilmoitustuloja ja sitä kautta varoja, tie näivettymisen meidän oloisamme on enemmän kuin varmaa. Aikaa myöten “puolueettomat porvarilliset” sanoma- ja aikakauslehdet ovat vallanneet markkinat ja muokkaavat voimakkaasti yhteiskunnallista ilmapiiriä. Parhaimmillaan tuo muokkaus on hienovaraista, “puolueetonta” tietoon ja tieteeseen perustuvaa, pahimmillaan vaihtoehtoisia arvoja loukkaavaa ja mobbaavaa. Vaalien alla tämä yleistyy etenkin myyvissä ja moralisoivasti valikoiduissa lööpeissä, joiden taustalla ei välttämättä ole nimeksikään sisältöä. Kun myös rakenteeltaan kansanvaltaiset tiedotusvälineet - kuten esimerkiksi yleisradiomme - toimivat poliittisten voimasuhteiden varassa, myös ei-kaupallisia ja yhteistä hyvää palvelemaan tarkoitetut välineet saattavat saada epäsymmetrisiä sävyjä vaikka poliittisella enemmistöllä onkin oikeus korostaa arvomaailmaansa yleisessä informaatiossa.
Viime aikoina on syntynyt myös “ajatuspajoja” jotka muokkaavat taustavoimiensa - myös rahoittajien - kanssa arvomaailmaa julkaistavaksi ja mielipiteisiin vaikuttamiseksi. Kun keskeiset kokoomuspoliitikot yksi toisensa perään ja suurin piirtein parin viikon välein heittävät keskusteluun ideologisesti painotetun lausahduksen, jota muut tiedotusvälineet sitten pureskelevat, on tullut taas otettua käyttöön yksi askel yksipuolisen informaation vahvistamisessa. Minä epäilen että tähän touhuun käytetään myös taustavoimien rahoitusta, muuten ei ole ymmärrettävissä se että ehdokkaat vain muuten huvikseen heittäisivät kansalaisten perusoikeuksia loukkaavia kannanottoja ilman kipurahoja keskusteluun. Tässä saattaa olla kyseessä yksi poliittisen vaalirahoituksen uusista muodoista.
Kun informaatio on demokratian kannalta niin yksipuolisesti, “epäsymmetrisesti” painottunutta, on ehdotettu että toimittajien pitäisi kertoa poliittiset taustansa ja puoluemieltymyksensä julkisesti (mm. Himanen). Kun ihmisellä ja toimittajallakin on oikeus jopa vaaleissa käyttää äänioikeuttaan salaisesti, en pidä oikeana sitä että toimittajan nimen perässä - eikä kenenkään muunkaan - pitäisi suluissa olla hänen poliittinen kantansa, joka saattaa elämän varrella jopa vaihtuakin ja on joka tapauksessa vaalitilanteessa täysin henkilökohtainen asia. Poliittista keskustelua aktiivisesti seuraavalle jalkoterien aseto kyllä selviää, ja vaikka ei selviäisikään, niin argumentointi ratkaiskoon poliittisen asemoinnin jos niin halutaan tehdä.
Ja kyllähän sitä halutaan, jos ei muuten niin mustien listojen muodossa. Saksassa keskusteltiin 1970-luvulla voimmakkaasti poliittisen taustan merkityksestä työelämässä, ei pelkästään toimittajien kohdalla. Kommunisti, sosialisti, sosialidemokraatti tai joku muu aktivisti voi osoittautua hankalaksi tapaukseksi työyhteisössä ja yrityksessä. Siksi piti jo etukäteen tietää tämän poliittinen asennoituminen ja juuri tätä tehtävää hoiti mm. DDR:ssä Stasi. Voisivatko Stasi-tyyppiset seulonnat olla mahdollsia myös läntisissä demokratioissa, jotka ovat kauhistelleet DDR:n poliittista järjestelmää?
Sosiaalisen median yleistyminen ja siellä tapahtuva ajatustensa paljastaminen tarjoaa tänä päivänä “googlettamalla” välittömän mahdollisuuden laajan suhteellisen tarkan henkilökuvan rakentamiseen ja samalla mahdollisuuden epäilyttävien hakijoiden siirtämiseen pois valittavien joukosta jo alkuvaiheessa. Yritykset saavat palvelukseensa vaarattomia mutta samalla kertaa hajutomia ja mauttomia suorittajia tehtäviinsä. Infokratia on tänä päivänä enemmän totta kuin koskaan aikaisemmin. Tietoyhteiskunta virtuaalisine välineineen ja sosiaalisine medioineen mahdollistaa vallanpitäjille tehokkaan ulossulkemisen aktiivisesta kansalaisuudesta pelkästään vallanpitäjien omien mieltymysten mukaan olivatpa ne mitä tahansa.
Kun katselee tapahtumia juuri vaihtoehtoisen, esimerkiksi kansanvaltaisen maailmankuvan rakentajana ja joutuu kokemaan itsensä “talliin jätetyksi hevoseksi”, jää miettimään minkä nimen ulkopuolelle jääneen olotila ansaitsee. Nousee mieleen ghetto, tuo firenzeläinen juutalaisten kaupunginosa, joka antoi nimensä myös Varsovan ghetolle. Sinne joutuneet eristettiin täysin, jätettiin nääntymään nälkään, kylmään ja tauteihin - sekä kestämään hirvittävää fyysistä ja henkistä mobbausta.
Tieto on valtaa, todettiin takavuosina myös Työväen Sivistysliiton sloganissa, kun haluttiin houkutella ihmisiä kehittämään itseään ja oppimaan uusia asioita. Tieto on valtaa ja myös vallankäyttöä silloin, kun sitä rakenteellisesti yksipuolistetaan ja estetään vaihtoehtoisten ajatusten nousu keskusteluun, yhteiskunnallisesta vastuunotosta tai työelämäkarriääristä puhumattakaan . Se on mobbaamista silloin kun resursseja käytetään yksipuolisesti ja demokratian kannalta epäsymmetrisesti eristämiseen, köydyttämiseen, nälkiinnyttämiseen ja mielten saastuttamiseen.