Lemminkäisen kohtalo?

Turpiin tuli Eurovaaleissa - ja taitaa tulla siellä täällä Euroopassa kaikille suomalaisille. Sosialidemokratialle, joka on aina pitänyt itseään kansainvälisenä liikkeenä, tulos on valtava pettymys. Kysymys ei taida olla pelkästä pohjakosketuksesta, vaan pikemminkin haaksirikosta, jossa liike murenee vasten huolettomuuden, välinpitämättömyyden, osallistumattomuuden ja konservatiivisen hegemonian karikkoa.
Vanhoilla sosialidemokraateilla - meitähän tässä äänestäneiden joukossa taitaa olla enemmistö - on sellainen tunne että elämäntyö kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamiseksi on mennyt hukkaan. Näillä sanoilla asian ilmaisi juuri 90 vuotta täyttänyt Tauno, Mosan kisälli joka on toisen maailmansodan jälkeen lähtenyt lähes päivittäin aatteellisiin rientoihin, aikanaan sos.-dem. nuorisotoiminnassa, sitten Työväen Näyttämöllä, työväenyhdistyksessä ja urheiluseurassa. Poliittinen ponnistelu kiteytyi vuosikymmenien saatossa työksi kansanvaltaisen hyvinvointivaltion aikaansaamiseksi. 1960-luvulla tapahtunut käänne aukaisi sen verran historian ikkunaa että suuret tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta lisäävät uudistukset kuten lasten päivähoito, peruskoulu, työeläkeuudistus ja julkisten palvelujen infrastruktuurin rakentaminen kävivät mahdolliseksi.

Hyvinvointiin liittyy aina toinenkin puoli, nimittäin jokseenkin naivi usko siihen että saavutettu hyvinvointi olisi pysyvä taso jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään, ei edes käydä äänestämässä. Kun 1970-luvulta lähtien monetaristien opit alkoivat muokkautua konservatiivisen vapausajattelun ytimeksi, joutuivat Suomenkin uudet hyvinvointi-instituutiot hetimmiten päätään nostavan porvarillisen kritiikin ja irrationaalin riskinoton kohteeksi. Aloitettiin puheet valinnan vapaudesta, yksityistämisestä, kaupallistamiseta, julkisen sektorin tehottomuudesta ja byrokraattisuudesta. Tämän lähestymistavan keskeiseksi arkkitehdiksi on vähitellen noussut Euroopan Unioni, jossa konservatiivit ovat pitäneet vuosikymmeniä keskeistä valtaa. Tätä nykyä kansanvaltaan perustuva hyvinvointivaltio on hyvää vauhtia jäämässä taka-alalle, kun keskeinen toteuttamiseen liittyvä etuoikeus on siirretty vapauksen ja samalla viivalla olemisen nimissä yrityksille. EU:n ja USA:n neuvotellun vapaakauppasopimuksen tullessa sellaisenaan voimaan merkitsee se sitä, että kansanvaltaisen hyvnvointivaltion rakenteet rinnastetaan lähinnä rikollisuuteen sakoin  ja sanktioin, jos ne osoittautuvat esteeksi yritysintressien kehittämiselle. Tämä ei voi merkitä muuta kuin pohjoismaisen, avoimeen ja kansanvaltaiseen hallintoon pohjautuvan julkisen sektorin murentamista ja loppua.
Paradoksi on sekin, että kun hyvinvointivaltiota ja julkisia palveluja uhkaavasti murennetaan, kansa rankaisee ensisijassa sosialidemokratiaa joka on ollut näitä palveluja luomassa. Hyvinvointivaltion luojat, sota-ajan sukupolvi saa aatteineen kenkää edes jonkinlaisen turvaverkon varassa voimiinsa kasvaneelta sukupolvelta.
Välineitäkään vastarinnan ilmaisemiseen ei ole sosiaalista mediaa lukuunottamatta olemassa. Vaaleissa osoitettu kriittisyys hajoaa erikokoisiksi saarekkeiksi, joista kansallismielisyys, rotufobia, siis sitoutuminen maahan ja vereen ammentaa juurensa. Tällainen narsistinen paremmuus hajottaa Eurooppaa ja tuhoaa yhteiskunnan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Nyt suomalainen saa Ranskassa, Englannissa, Itävallassa, Tanskassa ja ehkä Unkarissakin joka viidenneltä vastaantulijalta potentiaalisti turpiinsa, jos sattuu kyseiseen maahan eksymään.

Miten tästä eteenpäin - saattaa joku kysyä. Sosialidemokratian viaksi voidaan kaiketi lukea se, että kansalaisyhteiskuntaan kasvattavan osallistamisen rakenteet jäivät alikehittyneiksi ja että toimeentulorakenteiden kehittämisessä erehdyttiin peesaamaan porvareita yritystoiminnan edellytysten parantamisessa yhteiskunnallisen vastuun kadotessa globaaleille markkinoille.

Ennenpitkää on palattava vahvistamaan valtiota ja julkisia rakenteita, muuten mörkö syö kasvavan polven eväät. Surullista sosilaidemokratian kannalta on se, että vaihtoehtoisia ratkaisuja olisi pitänyt kehittää silloin kun liikkeellä oli vielä valtakirja yhteiskunnalliseen vastuunottoon.

Lyhyttä tietä takaisin poliittiseen valta-asemaan ei taida olla. Suomen ja Euroopan on katsottava ilmeisesti konservatiivisen ja reaktionäärisen politiikan koko arsenaali ennenkuin hätä on niin suuri, että kansa uudestaan kutsuu sosialidemokraatteja vastuunottoon. Sitä aikaa kun Suomi-äiti kokoaa seikkailevan poikansa - sosialidemokraatti Lemminkäisen - palaset kokoon Tuonelan joen takaa ja puhaltaa ne uudelleen henkiin, en taida olla enää näkemässä.

Eurooppa - ollako vai eikö olla?

Euroopan Unionista oli tarkoitus syntyä rauhan ja demokratian linnake, joka luo vaurautta ja hyvinvointia maanosan kansoille ja kansalaisille. Mikä on mennyt pieleen, mitä voisimme tehdä paremmin? Joitakin ajatuksia olen jo esittänyt - nyt kilautan kavereille ja kysyn heidän mielipiteitään!

"Kansallinen etu pitäisi tulkita uudelleen eurooppalaisista lähtökohdista. Eurooppalaisten arvojen ja eurooppalaisen hyvinvointimalliin turvaaminen ja edellyttävät nykyistä tiiviimpää yhteistyötä ja toimivia instituutioita."

"Eurooppa on menettänyt asemaansa talouden ja politiikan aktiivisena toimijana talouskriisin seurauksena. EU:n oikeutus on kyseenalaistettu. Kritiikkiin on suhtauduttava vakavasti."
"... kansalaisten arkeen vaikuttavat suoraan päätökset on usein tehty demokraattisen valvonnan ulkopuolella."
Liisa Jaakonsaari Hämeen Kaiussa
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/tyo-ja-talous/21047-sdp-n-jaakonsaari-eu-kritiikkiin-suhtauduttava-aina-vakavasti

Ilpo Rossi:
Euroopan Unionin synnyn kaksi keskeistä perustetta olivat rauhan ja demokratian vahvistaminen ja takaaminen Euroopassa. Ukrainan kriisin lähtökohtana oli Euroopan Unionin ja Ukrainan välille työstetty yhteistoimintasopimus, joka tähtää Ukrainan koko yhteiskunta-arkkitehtuurin muuttamiseen EU-keskeiseksi energia-ratkaisuja, logistiikkaketjuja ja koko tähänastista EU:n sopimuskokonaisuutta myöten. Venäjällä tämä nähdään 1990-luvulta peräisin olevan IVY-rakenteen romuttamisena ja EU:n tunkeutumisena syvälle Moskova-keskeisten talousrakenteiden häiritsijäksi. Tämä on johtamassa koko läntisen maailman uudelleen lähes sodan partaalle. Euroopan Unionin  ja USA:n vapaakauppasopimus, josta uusi parlamentti tulee päättämään, näyttäisi merkitsevän pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kriminalisointia, sillä se antaisi yrityksille juridisen oikeuden ensisijaisuuteen ja korvauksiin jos yritysten intressit vaarantuvat. Sopimuksen voimaantulo poistaisi mahdollisuuden julkisten ja hallinnoltaan avointen ja kansanvaltaisten palvelujen tuottamiseen.  Yhteenvetona: kahdessa keskeisimmässä EU:n peruslinjauksessa ollaan nyt astumassa rajan yli - rajan joka asettaa rauhan ja demokratian kyseenalaiseksi.