Kysymys on motiiveista

Torstaina 5.12. 2013 toimittaja Marja Luumi kirjoitti sanomalehti Demokraatissa yritysten ja julkisten yhteisöjen vastuunjaosta - hän oli haastatellut yrittäjien etujärjestön toimitusjohtajaa Jussi Järventausta. Siitä minäkin olen muutamia kertoja kirjoittanut, lähtökohtana yritysten yhteiskuntavastuu, suhteiden rakentaminen julkisyhteisöihin kuten kuntiin, kuntayhtymiin ja muihin kansanvaltaisen hallinnon alla toimiviin rakenteisiin. Kysymys on motiiveista, lähestymistavasta, arvopohjasta ja tietenkin lopputuloksesta näiden yhteyksien rakentamisessa.

Kansalaisen intressien lähtökohtana on verovaroilla ja maksujen muodossa tekemänsä sijoituksen tarjoamat arvokkaan elämän ainekset, paljon puhuttua Himasen raporttia lainatakseni. Niihin kuuluu aivan ensisijaisena avoimuus ja mahdollisuus vaikuttaa itse palvelun tuottamiseen. Laskisin arvokkaaseen elämään kuuluvan myös sen, että verovaroilla tuotettavan palvelun ensisijainen tavoite on itse palvelutuote eikä sen taakse piilotettu joku muu pyrkimys, esimerkiksi yksityisen voiton tavoittelu.
Juuri tätä kirjoittaessani kuulen uutisista että yksityisesti tuotettuja palveluja haetaan jo huomattavassa määrin naapurimaasta Eestistä siitä syystä että siellä hintataso on selvästi edullisempi kuin mitä täällä kotimaassa. Kysymys ei ole myöskään ainoastaan kotimaisista yrittäjistä; aika nopeassa tahdissa yritykset siirtyvät kansainvälisten monikansallisten yritysten alaisuuteen. Hintatason asiallisuuden seuraaminen siirtyy täysin pois palveluja tarvitsevan kansalaisen hallinnasta, samoin mahdollisuus vaikuttaa siihen hallintoon jolla palvelu tuotetaan. Se keskeinen valtti, hyvä hinta-laatusuhde menettää merkityksensä, jos tulevaisuus tarjottavan palvelun arvopohjasta irtautuu kansalaisen valvonnasta.

Yrittäjät näyttävät jatkuvasti väheksyvän kansalaisen vaikuttamismahdollisuuden, avoimen hallinnon merkitystä palvelutuotannossa.  Englannin entistä pääministeria Winston Churhillia lainatakseni: demokratia on huono hallintotapa, mutta parempaakaan ei toistaiseksi ole tiedossa. Yritysten yhteiskuntavastuussa kysymys on nimenomaan demokraattisten käytäntöjen kehittämisestä, suhmuroinnin ja korruptiivisten käytäntöjen korvaamisesta avoimella ja vastuullisella suhtautumisella esimerkiksi kunnallishallintoon ja vaaleilla valittuihin päättäjiin.

Ei siis riitä se, että pidetään yhteyttä vain suljetuissa yhteisöissä luotuihin kontakteihin, siellä tehtyihin alustaviin sopimuksiin tai se että hoidetaan suhteita ns.  avainhenkilöihin. Ihmettelen että yrittäjien järjestöt eivät näe avoimen lähestymistavan suurta voimaa luottamuksen rakentamisessa halinnon kaikkiin vaikuttajaryhmiin. Tämä on erittäin tärkeää varsinkin silloin, kun resurssoidaan yhteiskunnallista toimintaa yrityksen toimesta. Mielestäni tähän olisi rekrytoitava yrityksen yhteistoimintaelimet sen sijasta että rajallisella arvostelukyvyllä varustettu toimitusjohtaja tekee omia, usein omaan henkilökohtaiseen intressiinsä perustuvia ratkaisujaan. Viime vuosien kokemukset osoittavat että suomalaiselle luonteenladulle vieras korruptiivinen toimintatapa tunkee sisään juuri tätä kautta.
Yrittäjien vaatima järjestämisen ja tuottamisen erottaminen tarkoittaa palvelujen tuottamisen irroittamista kansanvaltaisesta hallinnosta. Juuri tässä kohden hälytyskellot alkavat kansanvaltaan rakentavalla kansalaisella soida. Kun tiedetään, miten yksinvaltaisia, siis autoritaarisia johtamiskäytännöt yrityksissä ovat, on kaupallistamisessa kysymys päättäjien itsesuojeluvaiston pettämisestä suhteessa tuottamisen taloudellisiin ja hallinnollisiin perusteisiin. Kaikkein surkeinta tässä on se, että koko Euroopan Unioni kärsii tästä konservatiivien hellimästä unelmasta, vapaudesta ilman demokraattista vastuuta.

Kun yrittäjät vaativat pakollista palvelustrategiaa, on sen ensimmäiseksi ehdoksi asetettava kansanvaltainen hallinto ja avoimuus. Tämä ei suinkaan tarkoita yritysten heittämistä sivuun palvelujen tuottamisesta, vaan yritysten yhteiskuntavastuun täydellistä uudelleenarvioimista.

Kun yrittäjästrategiassa puhutaan kustannusten avaamisesta, on rinnalle ilman muuta nostettava myös tuottamisen hallinnon avaaminen. Juuri tässä astuu kuvaan tuottamisen motiivi: yhteinen intressi on todellakin eri asia kuin yksityinen. Palvelusten tuotantoa on katsottava koko yhteisön edun kannalta, palveluihin sijoitetun pääoman kierron lähtökohdista, henkilöstön  palvelusuhteen ehtojen ja toiminnan pitkäjänteisyyden näkökulmasta. Lyhytnäköinen ja kapea-alainen tarkastelutapa johtaa sekä kansalaisen että työntekijän kannalta arveluttaviin ratkaisuihin.

Tehoa ulkoistamalla? Ulkoistaminen ja kaupallistaminen taitaa olla kaikkein tehokkain tapa avata pääomavirtoja pois omalta hallintoalueelta kansainvälisten toimijoiden näkymättömille tileille.

Kun yritäjät vaativat mitoitusten höllentämistä ja toimintaa samoista lähtökohdista, he itse aliarvioivat omien toimijoidensa valintoja ja motiveja. Yrittäjillä ei ole keskenään tässä suhteessa yhteismitallisia toimintatapoja eikä todellista vastuuta kilpailijoidensa ja muiden yrittäjäperiaatteella toimivien strategiasta.

Demokraatin sinänsä arvokkaassa kirjoituksessa avoimuutta edustaa vaan yrittäjäjärjestön avoin haaste julkisyhteisöille. Haasten sisältö on seurava: onko yksityisen intressin ja voitontavoittelun ohella olemassa myös yhteisöllinen motiivi, jossa kanssaihminen otetaan huomioon, jossa hallinnon kansanvaltaisuudella ja sen varaan rakentuvalla arvokkaalla elämäntavalla on tulevaisuudessakin merkitystä?