Mitä inklusiivisuus mahtaa tarkoittaa?
Berliinissä järjestettiin meidän juhannuksemme aikoihin 21-22-6. 2924 hengeltään sosialidemokraattinen "Progressiivisen hallinnan huippukokous". Tämä summit keskittyi progressiivisten voimien analyysiin Euroopan ja maailman turvallisuus- ja puolustuspoliiittisesta tilanteesta. Alustajina oli mm. Saksan puolustusministeri Boris Pistorius ja liittokansleri Olaf Scholz. Osanottajia oli Euroopan Sosialidemokraattisista ja Sosialistisista puolueista. Paneeleihin osallistui lisäksi vihreitä ja liberaalivasemmistolaisia asiantuntijavoimia. Tämä tarkoittaa, että kaikkein keskeisimmät vastuunalaiset sosialidemokraattiset poliitikot olivat mukana hahmottamassa Euroopan turvallisuutta ja ajankohtaista puolustusyhteistyötä. Raportoin tuoreeltaan tästä kokouksesta toisessa blogissani "Kohden toisenlaista maailmaa".
Sosialidemokratian kannalta mielenkiintoista on ylipäätään puhe progressiivisesta allianssista eurooppalaisia sosialidemokraatteja yhdistävänä voimana. Tytti Tuppurainen käytti luontevasti progressiviisten voimien käsitettä monikon ensimmäisessä persoonassa omissa puheenvuoroissaan, jotka olivat selkeitä ja paneelin parhaita. Tosin Suomessa sosialidemokratian ymmärtäminen Progressiivisena Allianssina Sosialistinen Internationaalin rinnalla ja myös sijasta ei ole noussut yhteiseen tietoisuuteen Suomen sosialidemokraattien keskuudessa. Harva sosialidemokraatti tietää kuuluvansa tällaiseen joukkoon. Yhtä vähän on tietoa siitä, mikä erottaa progressiiviset sosialidemokraatit Sosialistisen Internationaalin muista jäsenpuolueista.
Saksan puolustusministeri Boris Pistorius nosti tervehdyksessään esiin integroidun turvallisuuden käsitteen, joka tarkoittaa huolenpitoa ympäristöstä, sosiaalisesta hyvinvoinnista ja sotilaallisesta puolustuksesta samanaikaisesti ristiriitoja täynnä olevassa maailmassa. Kaikki aspektit ovat sidoksissa toisiinsa ja siksi turvallisuus on nähtävä kaikkia ulottuvuuksia integroivana INKLUSIIVISENA kokonaisuutena. Yhtenä tärkeänä kokonaisvaltaisuuden osana Pistorius korosti, että diplomatia, neuvottelut ja pyrkimys luottamukseen ja rauhaan ovat ensisijaisia tavoitteita. Sotilaalliset ratkaisut ovat viimeisimpiä keinoja - mutta rajojen ja arvojen puolustuksessa myös tähän on varauduttava.
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kiinnitti huomiota Pistoriuksen keskusteluun nostamaan inklusiivisuuden käsitteeseen. Hän piti tärkeänä sitä, että Venäjä häviää tämän Ukrainassa käytävän sodan. Inklusiivisuuden käsite hänelle oli samaa kuin kansallinen yhtenäisyys Venäjän tuomitsemisessa, Ukrainan tukemisessa ja käynnissäolevan sodan voittamisessa Ukrainan hyväksymillä ehdoilla - niitähän ei ole kyseenalaistettu.
Inklusiivisuus on toki paljon laajempi ja syvällisempi käsite kuin pelkästään koko poliittisen spektrin huomioonottaminen - vaikka sitäkin se varmasti on.
Inklusiivisuus tarkoittaa kaikenkattavaa, kokonaisvaltaista, integroivaa, kaikki osapuolet huomioivaa, asiaan liittyvän historian huomioimista, vastuullista, integroivaa, autenttista ja parhaimmillaan yhteisöä turvaavaa ja rikastuttavaa toimintatapaa.
Kun puhiutaan kokonaisen maanosan - ehkä jopa koko maapallon - turvallisuudesta ja puolustuksesta, Saksan puolustusministerin käyttämä ilmaus saa aivan erityistä syvyyttä ja merkitystä. Ukrainan sodan syntyä ja syitä tutkittaessa inklusiivisuus tarkoittaa koko sotaan johtaneen historian tarkastelua, sodan kaikkien osapuolten ja heidän motiiviensa huomioonottamista. Historian lisäksi on osattava katsoa vastuullisesti myös tulevaisuuteen. Epäproduktiivisten voimien nousu vihapuheiden, rasismin, kiihkokansallisuuden, oman intressialueen laajentamishalun ja valloitus- ja vaikutushalun muodossa kuuluu ehdottomasti myös tähän kokonaisuuteen.
Euroopan Unioniin liittymisemme tärkeitä motiiveja oli juuri kansallinen turvallisuus ja liittyminen läntiseen arvoyhteisöön toiveena oikeusvaltio, demokratian syventäminen ja tietenkin usko läntisen markkinatalouden voimaan vaurauden ja taloudellisen turvallisuuden tuojana. Toteutuivatko Suomen toiveet tuon liittymisen kautta - senkin pohtiminen kuuluu inkluviivisuuden käsitteeseen.
Kysyä voidaan, oliko Suomen itsenäisyys ja sisäinen demokratia uhattuna liittyessämme Euroopan Unioniin 1990-luvulla? Takana oli myrskyisä 1980-90-luvun taite, jolloin entinen Neuvostoliitto romahti sisäisesti. Kysymyksessä ei ollut räjähdys, "explotion" vaan todellakin "implotion" romahdus, kasaan painuminen.
Takana oli myös 1970-luvun ETYK, Helsingin henki ja suuri kansainvälinen "kolmen korin sopimus" Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöarkkitehtuurista. Allekirjoittajiin kuului mysös USA, osallistuihan silloinen USA:n presicentti Gerald Ford täysillä valtuuksilla tähän kokoukseen.
Mainittakoon vielä Neuvostoliitossa tapahtunut vallanvaihdos Mihail Gorbatshovin noustessa maan johtoon. Oli ymmärettävää, että Neuvostoliiton romahdettua ja vanhan mantereen lähes koko pohjoisosan kattavan maan turvallisuusintresseihin kuului edes jonkinlaisesta taloudellisesta ja sotilaallisesta turvallisuudesta huolehtiminen. Juuri Mihais Gorbatshov ja USA:n uusi presidentti Ronald Reagan sopivat suullisesti siitä, ettö Pohjois-Atlantin sotilasliitto NATO ei pyrkisi laajentumaan itään. Se että tämä sopimus ei toteutunut, osoitti neuvostoajan aiheuttaman suuren haavoittuvuuden juuri itsenäistymään pyrkivissä neuvostovaltioissa. Kävikö niin että Euroopan turvarakenne ETYJ hajosi kuin tuhka tuuleen näiden tapahtumien seurauksena? (Espanjalainen panelisti kuvasi tässä mainitussa summit-kokouksen paneelissa asian kuvaannollisesti käsiään levitellen: BOOOOM!) Toisaalta läntisen arvoyhteisön kiihkeä markkina-alueen laajentaminen ja juuri syntyneen Euroopan Unionin pyrkimys koko euroopanpuolisen manneralueen saamiseen Unionin jäseneksi vaikutti sekä NATO:n laajentumishaluun että pyrkimykseen saada uusia jäsenmaita Euroopan Unioniin. Alustuvat lupaukset kummassakin suhteessa olivat vielä kaukana itse jäsenyyden saavuttamisesta.
Palaan tässä takaisin inklusiivisuuden käsitteeseen. Olen lyhyesti katsellut vasta menneisyyttä ja niitä taustoja jotka ovat menossa olevan sotilaallisen konfliktin taustalla. Voisi aloittaa jo 1920-luvun suuresta inflaatiosta ja sen vaikutuksesta nykyisiin talousrakenteisiin - tai toisen maailmansodan tuhoisista seurauksista ja senaikaisten kansalaisten vaatimuksesta "Ei koskaan enää sotaa". Tulevaisuudenkuvan hahmottaminen muodostaa tässä oman lukunsa. Samoin on sosiaalisten suhteiden laita; kuinka - kuten liitokansleri Olaf Scholz ihmetteli - on mahdollista, että kiihkeä vihapuhe, muukalaisviha, rasismi ja siihen liityvä nekrofilia, tappamisen halu on erityisen voimakasta Euroopan kaikkein varakkaimmissa ja taloudellisesti kehittyneimmissä maissa, maissa jotka ovat vuosikymmeniä vannoneet toimivansa demokratian nimiin? Miksi demokratiasta huolimatta läntisessä arvoyhteisössäkin tuloerot ja taloudellinen eriarvoisuus vain jatkavat kasvuaan? Mihin on suvaitsevaisuus, moniarvoisuus ja usko tulevaisuuteen kadonnut?
Inklusiivisuuden käsitteeseen on palattava vielä uudelleen.