Sosialidemokratian salaisuus

Sosialidemokratia on tylsä aate, sosialidemokratia on vanhanaikaista, ei tätä päivää eikä varsinkaan huomista - sanotaan. Rafael Paasio oli "mannertenvälinen nahjus", Mauno Koivisto teki väärää politiikkaa, Tanner oli sosialidemokraattina ja Suomen sota-aikaisen hallituksen ulkoministerinä keskeinen sotasyyllinen. Työväentalot ovat mennyttä aikaa, niin myös osallistuminen poliittisen tai aatteelliseen toimintaan. Sosialidemokratialle tärkeä osuustoiminta, yksi johtavista kuluttajien itsensä hallitsemista vähittäiskaupan ketjuista, onnistuttiin 1980-luvulla melkein hautaamaan elävältä ja suurin ponnistuksin se saatiin uudelleen jaloilleen ja nykyiselle menestystielle.  Ammattiyhdistystoiminta? Sen vanhanaikaisempaa ja vaarallisempaa ei taida olla olemassakaan.

Kuitenkin tämä Suomen yksi vanhimmista poliittisista liikkeistä, perustettu ns. wrightiläisen työväenliikkeen  muututtua pelkästä kansansivistysliikkeestä  aktiiviseksi poliittiseksi toimijaksi, liikeeksi jonka kannattajilla "ei ollut muuta menetettävää kuin kahleensa" (Karl Marx), kuitenkin tämä liike elää vahvana kansallisessa poliittisessa perinteessä. Vaikka kotona ei puhuttaisikaan politiikkaa eikä erityisesti kasvatettaisi sosialidemokratiaan, jollakin selittämättömällä tavalla nämä arvot kuitenkin välittyvät tuleville sukupolville. Juuri parastaikaa mielipidetutkimuksissa sosialidemokratia tarjoaa kaikkein parhaan imagon, mielikuvan.  Mikä on Sosialidemokratian salaisuus? 

Hindulaisessa perinteessä, jonka yksi osa mm. jooga eri muotoineen on ja joka jossakin määrin välittää ymmärrystä tästä yhdestä maailman suurimmasta uskonnolliseksi luokitellusta humanistisesta liikkeestä, puhutaan erityisestä "pyhästä salaisuudesta", "Sacret secret" -ilmiöstä. Kuten tiedetään, ei joogaan perehtynyt ja sille omistautunut henkilö eroa oikeastaan millään tavalla muista tavallisista ihmisistä - ensinäkemältä. Tällaisen sisäisen salaisuuden omaksunut on ihan tavallinen kanssaihminen ja vain lähempi tutustuminen alkaa avata elämänasenteeseen ja toimintatapaan liittyviä, usein ihan normaaliuden piiriin katsottavia eroja. Joogan kohdalla nämä liittyvät esimerkiksi liikuntatapaan, ruokavalioon, suhtautumiseen alkoholiin ja suuntautumiseen pelkistävään elämäntapaan. Lähempi kanssakäyminen paljastaa ehkä muutakin, toimivat fyysiset liikeradat, harmin ja surun   ja väkivallan aiheuttamisen välttämisen. Noista ulkoisesti vähän tavanomaisista, sinänsä näkymättömistä piirteistä koostuu kuitenkin voimakas ja salaisen konseptin sävyttämä elämäntapa.

Demokratia elämäntapana on poliittisessa liikkeessä sellaisenaan tällainen "salaisuus", joka ei ensinäkemältä poikkea millään tavalla tavanomaisesta. Demokratia tunnustetaan meillä keskeiseksi toimintaperiaatteeksi jo peruskoulussa. Lainsäädäntömme edellyttää kansalaiselta demokratian keskeisten periaatteiden kunnioittamista. Samalla on kuitenkin todettava, että demokratia elämäntapana on vaativa ja haasteita asettava arvo-ja asennekehys, jonka johdonmukainen toteutuminen niin kansalaisen elämässä kuin poliittisessa liikkeessäkin on vähintäänkin vajavaista, ja taipuvaista jäämään taka-alalle,   toimimattomaksi käytännön elämäntilanteissa.

Demokratiaa elämäntapana ja arvoperiaatteenaan toteuttava ei ilmeisesti eroa kansanjoukosta äkkiseltään millään tavalla. Hänet tunnetaan kuitenkin toisten mielipiteitä kunnioittavana, jonka nettikäyttäytymiseenkään vihapuhe ei missään tapauksessa kuulu. Hänelle yhdenvertaisuus kanssaihmisten kesken on joka päivä ja joka tilanteessa toteutettavaa toimintaa. Arkielämässä tämän elämänasenteen rinnalla toimii kuitenkin koko ajan myös joukko "epäproduktiivisia" voimia, demokratiaa elämäntapana toteuttavaa lähestymistapaa vastaan. Autoritaariselle ihmiselle tasa-arvoa ei ole olemassakään. Jokainen vastaantulija on joko ala- tai yläpuolella. Omistavasti ja hamuavasti asennoituvalle kaikki on omaisuutta, aviopuolisosta ja lapsista lähtien. Omistamisen himolle ei ole rajaa, omistavasti asennoituva haluaa lopulta kaiken.  Normaaliin elämäämme kuuluu yllättävän paljon myös väkivaltaa, halua voittaa ja nujertaa. Pahimmillaan se tähtää kanssaihmisen kokemiseen vastustajana joka on tehtävä toimimattomaksi. Kaupallinen, manipuloiva, lyödäänö vetoa tai "kättä päälle" suhmurointi saa näkyviä muotoja niin arkisessa kanssakäymisessä kuin vaalien poliittisessa vastakkainasettelussakin.

Kun puhutaan demokratiasta elämäntapana ja hetimmiten avautumattomana salaisuutena, voi todeta että siitä puuttuu halu alistaa tai alistua, mikä saattaa näkyä paitsi kanssaihmiseen kohdistuvana "samalla tasolla" toimimisena, myös rohkeutena ilmaista valtavirrasta poikkeavia, omaan arvopohjaan kuuluvia kannanottoja. Kilpailu, huippu-urheilun kaupallistuminen ja pelkkien huippujen tuijottaminen johtaa siihen että viisikymppinen on itse yllättävän heikossa kunnossa huippusuorituksia ihaillessaan. Demokratia elämäntapana tarkoittaa yhteisen edun asettamista mukaan valinkauhaan omasta hyvinvoinnista ja vauraudesta huolehdittaessa. 

Demokratia elämäntapana edellyttää tietoa ja vähittäistä yhteisöllisyyteen kasvua. Kysymys on vastuullisuudesta, integriteetistä, aitoudesta ja omistautumista koko yhteisön ja kanssaihmisten aineelliseen hyvinvointiin ja henkiseen rikastuttamiseen. Kurinalainen, keskittynyt ja jatkuva pyrkimys tämän elämäntavan toteuttamiseen alkaa tuottaa tuloksia, vaikka onnistumisesta ei voikaan olla omallakaan kohdalla varma. On voimia jotka pyrkivät myös nujertamaan tietoisen, yhteiseen hyvään pyrkivän toiminnan. Jos kukaan, niin aktiivinen ammattiyhdistystoimija tuntee omassa elämässään tämän paineen. Tarvitaan ehdotonta, järkähtämätöntä mielenlujuutta "tapaus ihmisen" mahdollistavan työelämän, toimintaolosuhteiden ja koko elämänpiirin alueella yhteisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi.

Henkilö, joka noudattaa tällaista, omaehtoisuuteen ja yhdenvertaisen elämän ylläpitämiseen tähtääviä periaatteita omassa toiminnassaan, näyttää autoritaarisessa,  väkivaltaisuuteren taipuvassa ja etuoikeuksia kahmivassa elämänpiirissä helposti heikolta ja voimattomalta. Juuri demokraattiesti arvopohjaltaan asennoitunut voi joutua pahankin mobbaamisen kohteeksi. Vieraantuneilla, epädemokraattisilla ja eiproduktiivisilla tavoilla toimiva yhteisö on tuhoisa, koska se on taipuvainen tappamaan ja tuhoamaan parhaat voimansa. 

"Pyhäksi" tällainen "salaiseen" elämäntapaan herääminen tekee se, että sen kannattaja on niin syvästi vakuuttunut demokratiaan ja sen pohjalta tapahtuvaan yhteistoimintaan   tähtäävän elämäntavan ja yhteisön ylivoimasuudesta, että on valmis taistelemaan omilla, lähes näkymättömillä keinoillaan tuon arvopohjan toteutumiseksi, kotona ja maailmalla, jopa oman henkensä uhalla. 

Tällaisen salaisuuden hengessä toimiva - ehkä useampiakin - saattaa olla lähipiirissäsi, näennäisesti tavallisena ja näkymättömänä, mutta loppupeleissä sellaisena joka välittää lapsilleen ja ympäristöönsä arvokasta perintöä, joogan kielellä ilmaistuna "hyvää karmaa". Kaiken kohinan ja hulinan  keskellä sellaista on varmuudella myös omassa maassamme, vahvana kansallisena hyvinvoitia tuottavana perinteenä. 

Onhan se suurenmoista että tällainen pyhä salaisuus on olemassa...

Rahaa on!

 Valtionvarainministeriön kokoama lista valtionvelanhoidosta seuravilla vaalikausilla on herättänyt tyrmistystä, vaikka sen on ilmoitettu olevan vain kokoelma käytetävissä olevia vaihtoehtoja. Erityisesti on korostettu, että kysessä on virkamiestyöryhmän kooste eikä poliittinen agenda joka on toteutettava. Lisäksi budjettipäällikkö korosti että muitakin vaihtoehtoja saattaa poliitisessa keskustelussa nousta esiin. Miksi valtionvarainministeriö on ensisijaisesti esittänyt juuri leikkauksia valtion menoihin?

Valtionvarain ministeriön virkamieskunta on ehdotuksissaan tiukasti sidottu perustuslakitasoiseen Euroopan Unionin "Korjausmekanismiin" eikä se saa poiketa Euroopan Unionin peruskirjan talouspoliittisesta linjasta eikä esittää velanhoitoon tarkoitettuja toimenpiteitä sen linjausten ulkopuolelta. Korjausmekanismin olemassaolosta ei yleensä puhuta, mutta on muistettava että se sitoo kansanedustajia, hallitusta, ministeriöitä, valtion ja koko julkisen sektorin laitosten kannanottoja, europarlamentaarikkoja    ja komissaareja.

Kokoomusoppostio on ottanut valtionvarainministeriön listan ikäänkuin työpaperina pohjaksi neuvotteluille siitä, mitä leikkauksia on toteutettava. Kokoomuksen mukaan leikattava määrä on yhdeksän miljardia euroa kahden seuraavan vaalikauden aikana . Muita vaihtoehtoja poliittinen opposito ei ole esittänyt. Olisiko sellaisia olemassa? Ja olisiko sellaisia vaihtoehtoja, jota pelastavat kansan Kokoomuksen kynnyskysymysten julkilausumattomilta kurjistuksilta ja yksilöön meneviltä kuritustoimeniteiltä, joita kannustimiksi kutsutaan?

Esitin tuoreeltaan blogikirjoituksessani "Vihreä pipo ja ammattiyhdistysliikkeen ihmeteko" kuluneen kevään palkansaajien työtaisteluiden pääpiirteisen vaikutuksen rahanarvoon. Hintojen ja palkkojen yhtaikainen nousu tarkoittaa inflaatiota, jolta EKP:n EU:n keskuspankkina yrittää meitä epätoivoisesti ja ilmeisen huonolla menestyksellä suojata. Ammattiyhdistysliikkeen taistelu ostovoimasta nostaa inflaatiota vähintäänkin samalla määrällä ja hinnathan ovat nousseet vielä enemmän. Rahanarvon heikkeneminen 6:lla prosenttiyksiköllä tarkoittaa 150 mrd:n euron valtion velan arvon laskua samalla määrällä, mikä tekee euroissa (150:100)x 6 = 9 mrd. Voidaan siis todeta, että palkansaajakunta ja ammattiyhdistysliike onnistuneen palkkaliikehdinnän tuloksena hoiti jo tämän kevään aikana pois päiväjärjestyksestä Kokoomuksen esilläpitämät kauhuskenaariot. Jos tarvetta on - ja sitä tullee melkoisella varmuudella olemaan - ammattiyhdistysliike taistelee ja palauttaa ostovoiman ja tasapainottaa tilanteen ulkoparlamentaarisin mutta laillisin keinoin rahanarvon uudella tasolla. Euroopan Unionin kokoisessa makrotaloudessa inflaation ja rahanarvo  heikeneminen on vähemmän välitömiä haittoja aiheuttava etenkin niille, jotka joutuvat elämään palkallaan ilman suuria, jo olemassaolevia pääomia. 

Olisiko muita nopeasti tepsiviä keinoja? Luin Twitteristä ehdotuksen, jonka mukaan uusi eduskunta ja hallitus voisi säätää määräaikaisen lain, jolla työeläkerahastojen 250 mrd:n sijoituksista saatavista osingoista ja  voitoista voitaisiin osa, esimerkiksi 1-2 mrd siirtää valtion budjetinvelan katteeksi. Kun tiedetään, että osakesijoitusten arvo kasvaa tunnetusti pitkälläkin aikavälillä keskimäärin  10-14 % vuositasolla ja pelkästään osinkojakin saadaan vuositasolla vähintään kolme miljardia, valtion velat voitaisiin hoitaa helposti pois päiväjärjestyksestä tälläkin tavalla.

Olisiko vielä miitakin keinoja? Kävimme perhepiirissä, lasten ja lastenlasten kanssa poliittista keskustelua ja kysäisin 27 vuotiaalta tyttärenpojalta, olisiko thänellä,  lähiaikoina insinööriksi valmistuvalla ajatuksia valtionvelan lyhentämisestä. Hän sanoi käyneensä tästä keskustelua joidenkin porvarillisesti suuntautuneiden pelikavereidensa kanssa. Hän muistutti, että EU:n Kasvu- ja vakaussopimuksen raja-arvot velanotolle (60%)  ja kasvulle (3%) ovat pois käytöstä vielävuoden 2024 loppuun saakka nykyisillä päätöksillä. Kun tiedetään pörssiomistusten ja osinkojen  selvästi korkeampi kasvu verrattuna velkojen korkoihin, hän piti velanottoa  valtion osakeomistusten nopeaan kasvattamiseen loistavana keinona päihittää nykyisten valtionvelkojen oletettu uhka. "Otetaan 200 mrd velkaa, ostetaan niillä osakkeita ja maksetaan saatavilla osingoilla ja kasvavilla arvoilla sekä tämän että vanhojen valtionvelkojen lyhennykset. Hän muistutti siitä, että työeläkerahastomme ovat kasvaneet huimasti juuri sijoitusten painottamisella osakesijoituksiin. 

Täytyy myös muistaa, että kasvuhakuisellapolitiikalla Martinin hallitus on onnistunut pitämään valtion velan suhteellisen osuuden edelleenkin aisoissa eikä Suomen velkasuhde poikkea kuin edukseen Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaiden velkasuhteesta. Olemme edelleen hyvää keskitasoa ja mikäli samanlaista työllisyyttä ha hyvinvointivaltion rakenteita vahvistavaa politiikkaa jatkettaisiin, mitään väitettyä, erityisesti Suomea kohtaavaa katastrofia ei ole edes olemassa. Kysymys on opposition mikrotalousajatteluun ja perusteluihin perustuvasta valtavirtatalouden oletetusta kummituksesta, joka voidaan päihittää julkisen sektorin, valtion ja kuntien verotusoikeuteen ja niihin liittyviin erityisesti John Maynaard Keynesin havaitsemiin moninkertaistajiin liittyvillä keinoilla. Keynes todisti nämä keinot oikeiksi olessaan toisen maailmansodan aikana Iso-Britannian valtionvarainministerinä ja sai tunnustuksena tästä työstään lordin  arvonimen. 

Toimihenkilöunionin pääekonomi Patrizio Láina twiittasi 4.5. 2023 todeten, että 2022 loppuvuoden  ja 2023 alkuvuoden inflaatio ja hintojen nousu sekä onnistuneet työtaistelut ja niiden mukana tapahtunut hintojen nousua osin korvaava palkkojen nousu sekä automaattisena vakauttajana toimivan työeläkeindeksin nousu ovat kasvattaneet bruttokansantuotetta jo tänä vuonna niin  paljon, että ne tosiasiassa vastaavat valtionvarainministeriön ehdottamilla leikkauksilla koko alkavalla vaalikaudella tavoiteltavaa velkasuhteen muutosta. Neljän vuoden hallituskaudelle ehtisi sisältyä vielä kaksi uuttakin vastaava bkt:n kasvusykäystä, mikä tarkoittaisi jo valtion velkasuhteen putoamista selvästi alle tavoitellun 70%:n. 

Kun keinoja on ryhdytty luettelemaan, niin mainitaan vielä yksi, oikeastaan kaikkein paras mutta lähes mahdottomalta tuntuva keino yhteisen hyvinvoinnin ja taloudellisen kansanvallan toteuttamiseksi. Se olisi luopuminen Euroopan Unionin uusliberaalista, yhden siiven lentoyrityksestä, jossa makrotalouden keinoista on rajattu pois vahvan, kansalaisten hyvinvoinnista,  turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta huolehtivan valtion sisällyttäminen yhteisötasolla Euroopan Unionin keskeiseksi tavoitteeksi. Yhden siven lentoyritys tarkoittaa yksipuolista markkinoihin tukeutumista.  Sitten  Bretton Woodsin aikaisen kultakannan romuttamisen jälkeen sekä raha luominen että finanssipolitiikka voisivat perustua omapäätöksiseen, endogeeniseen makrotalouspolitiikkaan, "fiat-rahaan". Puhutaan Modernista Monetaaarisesta Teoriasta, jossa omilla päätöksillä rahoitetaan aluksi velkana (siis rahoitustarpeena) ja kirjanpidolla välttämättömiksi koetut hankkeet. Keskuspankin omaava yhteisö kuten Euroopan Unioni voi omilla päätöksillään ja yhdessä keskuspankkinsa kanssa rahoittaa mitkä tahansa hankkeet käytettävissä olevien resurssien (kuten työvoima, ilmasto ja luonnnovarat) puitteissa. Tätä mahdollisuutta Euroopan Unioni pelkää kuitenkin kuin lehmä uutta konttia - pelkästään uusliberaalisin, ideologisin perustein.

Lopuksi voisi todeta, että Kokoomuksen kauhistelema ja pilkkaama "Rahaa on!" fläppitauluotsikko Marinin hallituksen jossakin ryhmätyöhuoneessa pitää edellä  kaikissa kuvatuissa tapauksissa paikkansa. Mielikuvituksen ja rohkeuden kohdalla on sen sijaan huomattavia puutteita.

Lisäys 6.5. 2023

Klaus Vänttinen:

Löysin tämmöisen HS:n pääkirjoituksen tammikuulta, kovin on hiljaista ollut mediassa...

Vastasin Klaus Vänttiselle seuraavasti:

 Erinomainen löytö! Kiinnitin erityistä huomiota seuraaviin lauseisiin jutussa:"Vuonna 2021 veroaste oli 43 prosenttia, ja tämän vuoden veroasteeksi valtiovarainministeriö ennustaa 41,2 prosenttia. Julkisen talouden ennusteissa veroasteen laskun ennakoidaan jatkuvan: vuodelle 2025 luvuksi arvioidaan 40,8 prosenttia.

Jos veroasteemme olisi pysynyt koko ajan vuoden 2016 tasolla eli 44 prosentissa, julkisen talouden tulot olisivat tänä vuonna noin 8 miljardia euroa suuremmat kuin niiden arvioidaan olevan. Tällöin valtiontalous voisi olla lähellä tasapainoa ja julkinen talous kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen. Veroasteen laskulla on siten ollut varsin huomattava vaikutus valtiontalouteen.

VAIKKA kokonaisveroasteen tähän mennessä toteutunut ja edelleen jatkuvaksi ennakoitu lasku on suuruudeltaan merkittävä, ei siitä ole juuri keskusteltu."

Sininen pipo ja ammattiyhdistysliikkeen ihmeteko

Eduskunta on päättänyt vaalikauden viimeiset istuntonsa ja nyt on siirrytty eduskuntavaaleja edeltävälle vaalitauolle. Toinen merkittävä uutinen nyt maaliskuun alkupäivinä on se että suuri lakkokevät on päättymässä palkka- ja sopimusratkaisuihin, jotka jossakin määrin, ehkä noin 6:n prosentin tasolla kompensoivat tapahtunutta hintojen nousua. 

Nyt keskustellaan koko ajan siitä, jääkö inflaatio pysyväksi vai onnistuuko Euroopan Keskuspankki palauttamaan inflaatiotason keskimäärin 2:een prosenttiyksikköön. Ammattiyhdistysliikkeen palkankorotusvaatimukset osoittavat, että työntekijäpuoli on menettänyt uskonsa hintatason palautumiseen keskimääräisellä kahden vuoden sopimuskaudella keskuspankin   toivomalle ja uskottelemalle tasolle.

Vanhempi sukupolvi muistaa vielä sen tärkeän kotitaloutta koskevan periaatteen, joinka mukaan inflaatio heikentää rahan arvoa ja siten samalla heikentää velkarahan ostoarvoa. Jos inflaation oloissa onnistuu saamaan velkaa ja samalla edes jossakin määrin säilyttämään jo saavuttamansa ostovoiman, velat vähenevät ikäänkuin itsestään. Suurin häviäjä on velan antaja, koska takaisin maksetulla velalla on todellisuudessa vähemmän ostovoimaa. 

Nyt kauhistellaan valtion velan suurta määrää. Kauppakamarin velkakellon mukaan se liikkuu tällä hetkellä noin 150:ssä mijardissa eurossa. Vaaleja edeltävässä poliittisessa keskustelussa oppositio, erityisesti Kokoomus on vaatinut palaamista tiukkaan talouskuriin samalla kun se on yhdessä median kanssa suhtautunut kielteisesti ammattiyhdistysliikkeeseen ja  inflaatiota edes jossakin määrin kompensoiviin palkkavaatimuksiin. Poliitiseksi tavoiitteeksen Kokoomus on ilmoittanut kahdeksan miljardin velkojen lyhentämisvaatimuksen, joka sen mielestä täytyy tapahtua kahden vaalikauden aikana hyvinvointivaltion menotasoa pienentämällä ja erilaisilla palvelujen ja etuuksien heikentämällä. Tavoite tarkoittaa keskimäärin yhden miljardin menoleikkauksia vuositasolla. 

Miten palkansaajien lakkokevät vaikuttaa koko kansantalouden tasolla opposition velanlyhennystavoitteisiin ja toisaalta hallituspuolueiden, erityisesti sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton  tärkeänä pitämiin tavoitteisiin, joiden mukaan leikkauksia tarvitaan mutta ne eivät saa kohdistua tulotasoltaan heikoimpaan kansanosaan ja erityisesti juuri heille tärkeisiin julkisiin palveluihin?

Kuuden prosentin palkankorotustaso tarkoittaa siis sitä, että edes jossakin määrin - ei kuitenkaan riittävästi - kyetään vastaamaan ostovoiman parannuksella ilmeisesti pysyväksi jäävään inflaatioon. Sopimusten yleissitovuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitäm, että ammattiyhdistysliikkeen taistelemalla saavuuttama palkkataso muodostuu yleiseksi palkkalinjaksi, ainakin pääsääntöisesti. Kuuden prosentin osuus vastaa n. 9 miljardia valtion 150 miljardin kokonaisvelasta - sillä summalla ammattiyhdistysliikkeen taistelema palkkataso heikentää inflaation aiheuttamaa ostovoiman heikennystä. Velanantajat kärsivät tässä suhteessa samansuuruisen menetyksen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että valtion velan ostovoima on supistunut palkankorotusten suuruutta vastaavan ostovoiman verran. Valtionvelka on tätä kautta siis menettänyt arvoaan vaihdon välineenä pysyväksi jäävän  inflaation  verran. Ammattiyhdistysliikkeen sitkeä ja peräänantamaton taistelu on pudottanut valtion velkaa palkankorotusten kuuden prosentin verran. Mitäs tästä seuraa vaalitaistelun velkakeskusteluun ja oikeisto-oppostion kurjistamistavoitteisiin?

Edellä esittämäni luvut ovat suuntaa-antavia ja osoittavat lukijalle sen, millä tavalla palkankorotukset inflaationn oloissa pitävät yllä jo saavutettua ostovoimaa ja vähentävät valtionvelan suhteellista määrää ostovoimaan verrattuna. Ammattiyhdistysliikkeen sitkeä ja keskinäistä solidaarisuutta vaatinut palkkataistelu on tämän kevään aikana vähentänyt valtion velan arvoa palkankorotusten verran eli 6:n prosentin tasolla noin 9 miljardia. Ammattiyhdistysliike siis saavutti opposition kahdeksan vuoden velanlyhennystavoitteen muutamassa viikossa keväällä 2023. Oikeisto-opposition - johon säästötavoitteiden tavoittelussa  todellisuudessa on laskettava myös keskustapuolue mukaan - asettaman velanlyhennystavoitteen suhteellisen tavoitteen vaatimukset ammattiyhdistysliike hoiti oikeutetun ja laillisen työtaistelun muodossa käytännössä pois päiväjärjestyksestä tämän kevään aikana. M.O.T.

Poliittinen vasemmisto on pyrkinyt perinteisesti arvostamaan ammattiyhdistysliikkeen työtä ja on valtioviisaasti hallituksessa ollessaan jättänyt ostovoiman tasosta taistelun työmarkkinaosapuolille. Nyt voidaan jo sanoa että tulosta on syntynyt. Ilmeisesti jäädään vähän köyhemmiksi kuin mitä energian hinnan nousu ja tarjontainflaatio saivat aikaan. Työtaistelujen avulla ostovoima säilyi jotenkuten. Valtion velan arvo putosi saavutettujen työtaistelutoimenpiteiden ansiosta noin 9 miljardia.

Miten siis saavutettuihin neuvottelutuloksiin pitää nyt suhtautua? Ne osoittivat ammattiyhdistysliikken suuren merkityksen yhteiskunnallisena, oikeudenmukaisuutta, kansalaisten ostovoimaa ja elintasoa ylläpitävänä voimana. Ammattiyhdistysliikkeen jäsenet pudottivat valtion  velan suhteellista arvoa vähintäänkin saman verran kuin mitä Kokoomus, perussuomalaiset ja keskustapuolue vaativat kurjistamistoimenpitein toteutettavaksi seuraavan vaalikauden aikana.

Nostan siis sinistä pipoani korkealle kiitokseksi ammattiliittojen   onnistuneen ostovoiman ylläpitämisen saavuttamisen johdosta ja ylistän tämän tavoitteen saavuttamista muutamassa viikossa, johon poliittinen oikeisto olisi ehkä - vai olisiko? - päässyt kahdeksan vuoden hirveitä seurauksia aiheuttavan kurjistamis-, leikkaus- ja köyhdyttämiskanpanjansa aikana.

 

a