"Ilmastokriisi tarjoaa tien ulos monetaarisesta ortodoksiasta", kirjoittaa Adam Tooze Social Europe -verkkolehdessä 12. heinäkuuta 2021 julkaistussa artikkelissaan. Kirjoitus sattuu sillä tavalla merkittävään ajankohtaan. että sekä EKP (8.7. 2021) että Euroopan Komissio (14.7. 2021)ovat julkaisseet painotuksiaan lähivuosien toimintapolitiikkansa suhteen.
Adam Toozen artikkeli käsittelee erityisesti Euroopan Keskuspankin mahdollisuuksia irtautua eräistä sellaisista eurooppalaisen rahapolitiikan piirteistä, joiden katsotaan olevan ristiriidassa dynaamisemman, keskuspankkivetoisen rahapolitiikan kanssa. Saksa on jo yli 70 vuotta sitten kirjannut perustuslakiinsa tiukan kriittisen ja pääosin kielteisen kantansa sekä liittovaltion että osavaltioiden velanottoon ja velkaantumiseen. EKP:n keskuspankin edellisen pääjohtajan Mario Draghin irtiotto tässä suhteessa oli uutta ja yllätys myös Saksalle eikä siihen hetimmiten, määrällisen elvytyksen alkaessa osattu reagoida. Määrällisen elvytyksen "mitä tahansa se sitten vaatiikin" mittasuhteet eivät olleet tiedossa ja toisaalta, Saksa itse oli keskuspankkia perustettaessa edellyttänyt sen olevan täysin itsenäinen sekä toimissaan että suhteessa mm. Euroopan Unionin politiikkaan. Vähitellen alkoivat sitten Saksan Keskuspankin ja Saksan perustuslakituomioistuimen kriittiset äänenpainot nousta esiin yhä selvemmin.
Kriittiset "ortodoksiset" kannanotot alkoivat voimistua vasta Euroopan Komission Korona-pandemian yhteydessä ja sen torjumiseksi perustetun ja sittemmin hyväksytyksi tulleen "Next Generation" tuki- ja elvytyspaketin yhteydessä. Saksan perustuslakituomioistuin oli vähällä kaataa koko paketin, mutta tuli sitten jonkin verran joustavamman lähestymistavan kannalle. Paketti hyväksyttiin mutta sillä varauksella, että sen toteuttaminen ei saa rajoittaa Saksan budjettisuvereniteettia, ts. kansallista päätösvaltaa tukien ja velkojen käytön painottamisessa. Tämä on tärkeä kannanotto, onhan Euroopan Komissiolla tunnetusti erittäin pitkälle menevät konsolidoituun peruskirjaan perustuvat oikeudet kansallisen taloudenpidon tarkkailuun. Tätä vahvistaa vielä "Next Generation" -paketin toteuttamiseen liittyvä sekä Komission että muiden jäsenmaiden valvonta. Taloudellisen ortodoksian kannalta tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että Korona-pandemian jälkiseurauksia ja samassa yhteydessä toteutettavaa laajaa, ilmasto- ja digitaakliratkaisuihin suuntautuvaa pakettia ryhdytään toteuttamaan Euroopan Komission hankkimalla velkarahalla, jonka takaisinmaksusta jäsenvaltiot ovat ainakin muodollisesti vastuussa aina vuoteen 2058 saakka.
EKP:n määrällinen elvytys on toinen ja vähemmän julkisuudessa pohdittu velkaulottuvuus, jossa Valuuttaunionin jäsenvaltiot myyvät pankkien ja muiden laitosten kautta velkakirjojaan ja jotka sitten Euroopan Keskuspankki edelleen ostaa pankeilta hyvillä ehdoilla omiin taseisiinsa. Tätä velkaa - siitähän tässä toki on kyse - on sitten vuoden 2014, jolloin määrällinen elvytys (QE) aloitettiin, kertynyt EKP:n taseisiin yli 4000 miljardia euroa. Suomen osuus tästä pääosin valtion velkakirjojen myynnillä ostetusta rahasta on 60 miljardia euroa, siis noin valtion yhden vuoden budjetin suuruinen määrä. Se on mennyt pankkien tilauksilla edelleen yritysten haettavaksi ja käytettäväksi. Mikäli oikein ymmärrän, Business Finland koordinoi ainakin osittain tämän rahan käyttöä jotta se suuntautuisi järkevällä tavalla uusiin innovaatioihin ja investointeihin.
Saksassa perustuslakituomioistuin on suhtautunut kriittisesti myös määrälliseen elvytykseen, koska se on valtion vastuulla olevalla velkarahalla toteutettua "likviditeetin lisäystä". Ilmeistä on että määrällisen elvytyksen vastaanottamisen ehtona on valtion budjettisuvereniteetin ulottuminen myös näiden varojen käyttöön. Ei määrällinen elvytys ole meilläkään valtion budjetissa näkynyt eikä sen käyttöperiaatteet ole olleet muutenkaan sen enempää julkisen keskustelun kuin poliittisen arvopunninnan kohteena. Miten hyvin "markkinaneutraaliuden musta laatikko" tässä yhteydessä toimii, siitä ei taida olle kenelläkään kovin selkeää kuvaa.
Euroopan Keskuspankissa tätä tilannetta on taidettu pohtia jo pitkään; mennäkö eteenpäin yleisen määrällisen elvytyksen merkeissä entiseen tapaan vai löytääkö paremmin ja analyytisemmin perusteltu vaihtoehto. EKP:ssä ei ole ole puhuttu määrällisen elvytyksen lopettamisesta, mutta kriittisten äänenpainojen lisääntyessä ei ole myöskään jatkosta paljoa keskusteltu - ei ainakaan julkisesti. EKP:n pääjohtajan 8.7. 2021 esittelypuheenvuorossaan esiintuomat painotukset viittavat tietyyn laadulliseen muutokseen myös määrällisessä elvytyksessä. Tarkoitus on nostaa ilmastomuutoksen torjuntaan suuntautuvat toimet keskiöön, vaikka konsolidoidun perussopimuksen keskeisestä periaatteesta, "erittäin kilpailukykyisestä markkinasta" pidetään edelleen kiinni.
Tässä kohtaavat kaksi erilaista ortodoksiaa, joista toinen on kysymys suhteesta velkarahalla tehtävään elvytykseen ja toinen suhteesta jäsenvaltioiden budjettisuvereniteettiin. Velkarahaa otetaan käyttöön ja Saksan, Belgian ja Hollannin osalta juuri 16.7. tapahtunut suurtulva ihmishenkien menetyksineen ja materiaalisine vahinkoineen tarjoaa konkreettisen mahdollisuuden ympäristösuuntautuneeseen ja uusia innovaatioita toteuttaviin investointeihin. Saksa on siis antanut periksi suhtautumisessaan velkaelvytykseen. Antaako Euroopan Keskuspankki ja Euroopan Komissio periksi markkinaorientoitumisestaan julkisen hallinnon kautta tapahtuvalle ohjaukselle vaaditun budjetisuvereniteetin nimissä? Onko tässäkin suhteessa ortodoksia rytisten kaatumassa sääolosuhteiden aiheuttamien katastrofien myötä? Onko ajateltavissa että mahdollisimman kilpailukykyinen markkina yksin kykenee ottamaan vastuuta tällaisesta kaaoksesta?
Eurooppan Keskuspankin johtokunnan jäsen Isabel Schnabel on kiinnittänyt huomiota Euroopan Komission ja Euroopan Keskuspankin samansuuntaisiin prioriteetteihin toimia ilmastomuutoksen uhan ja elinympäristössämme tapahtuvien muutosten torjumiseksi. Hän vertaa twiitissään Euroopan Komissiota ja EKP:n johtokuntaa pariairokaksikon soutuun, jossa molemmat vetävät samaan suuntaan. Täma tarkoittaisi siis sitä, että Euroopan Komission tuki- ja lainapaketin tueksi tulisi jatkossa EKP:n ilmastotavoitteiseen ja sen edellyttämään uudistumiseen suuntautunut määrällinen elvytys. Tämä merkitsisi samalla kertaa myös Euroopan Komission 'kertaluonteisen velan' ortodoksian romuttumista.
Tässä ollaan jo hyvin lähellä Modernin Monetaarisen Teorian mukaista endogeenista talousajattelua, jota eurooppalainen konservatiiviblokki uusliberaaline siipineen - myös Suomessa - jyrkästi vastustaa. Itsenäiseltä Euroopan Keskuspankilta ja sen kanssa samaan suuntaan soutavalta Euroopan Komissiolta eivät konstit lopu kesken. Adam Smithin näkymätön käsi ei ehkä enää samalla tavalla ehdollista suurten talousblokkien makrotaloutta kuten aikaisempina vuosina on ehkä omaa yksisilmäisyyttämme uskoteltu.
Professori Toozen artikkeli pitää sisällään mielenkiintoisia linkkejä ja näkökohtia ajankohtaiseen makrotalouskeskusteluun. Muutoksen rajuutta kuvaa sekin, että Toozen mielestä EKP:n ulostuloa pitää osata lukea rivien välistä ja löytää siitä sen kova ydin jota ei ole julki kirjoitettu. "Euroopan Keskuspankin strategiakatsaus kertoo enemmän siitä mistä vaietaan kuin siitä mitä sanotaan julki".