Informalistinen ilmaisija

Eläkkeensaajien kerhossa minuun otti yhteyttä muuan rouva Rossi.  Kuten nimikin kertoi, hän kuuluu miehensä kautta Rossien sukuun. He ovat kotoisin Uuraisilta, aivan Saarijärven rajan tuntumasta. Tutustuttuamme hän toi minulle nähtäväksi kirjan, joka kertoo Toivo Rossista, heidän sukuhaaraansa kuuluvasta  informalistisesta taiteilijasta, joka teki merkittävän uran myös Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton  ja Tampereen Taideyhdistyksen hallituksissa, Hämeen läänin kuvataiteilijoiden neuvottelukunnasssa ja kaiken lisäksi Valtion taideostotoimikunnassa vuosina 1974-78. Tässä lyhyt kuvaus Toivo Rossin lapsuudesta Vilho Halmeen toimittamassa kirjassa "Toivo Rossi ja informalismin ikkunat" 1986 (ISBN 951-99771-5-5, Gummerus Oy 1986):

"Toivo Rossin syntymäpaikka on Sydän-Suomea. Saarijärven pitäjästä on aikoinaan erotettu Uurainen. Entisen emopitäjän rajaan liittyvä kotiseutu oli 1900-luvun alussa vielä syrjäinen, eristynyt erämääkulma. Jyväskylään, jonne kaupallista yhteyttä pidettiin hevospelillä, oli matkaa n. 40 kilometriä. Kivinen kärrytie suot sivuttuaan kulki Saarijärven Mahlulta, Pajupurolta ja Haukkaperän kautta läpi Haukimäen, jonka vanhimmassa talossa Heikkilässä Toivon isä oli syntynyt 1887 perheen vanhimpana lapsena. Heikkilän talo oli jo silloin sata vuotta seisonut laajana kohoavan mäen itäisessä osassa. Isän isä oli tullut taloon kotivävyksi Saarijärven Puskion talosta.

Kirkonkirjojen mukaan suvun siirtyminen on tapahtunut Laukaasta, suuren emopitäjän Rautalammin alueelta. Mistä alkujaan sukunimi Rossi on lähtöisin, sitä ei ole perheessä lähemmin tutkittu. Sen sijaan on syytä mainita, että Suomen Sukututkimusseuran katalogissa sukunimni Rossi saa yleispätevän selityksensä.

Jo keskiaikaisissa kalentereissamme esiintyynyt A m b r o s i u s on kansan suussa muuttunut mm. asuihin Ampro, Prosius, Brusi, Rossi jne. Sukunimenä Rossi esiintyy ensimmäisen kerran 1500-luvun puolivälissä, ja nimestä on runsaasti merkintöjä etenkin Karjalan Kannakselta. Rimo Rossi mainitaan eläneen 1969 Rautalammin Kärkkälässä, ja perimätieto ilmaisee Toivo Rossin olevan tätä sukuhaaraa. Nykyisin Rosseja asuu etenkin Savossa, Keski-Suomessa ja Satakunnassa. Nimenä Rossi on suojattu v:sta 1935.

Isän etunimi Otto oli silloin keskisessä Suomessa vähemmän käytetty, saksalaista lainaa. Hänen syntyperänsä on poikaa askarruttanut, mutta eräitä perimätietoja peittää ikuinen hämäryys, eivätkä ne enää koskaan varmuudella selviä.

Mainitun kärrytien varteen n. puolen kilometrin päähän Heikkilästä olivat Toivo Rossin äidin vanhemmat Miina ja Eemeli N i k a r a muuttaneet äskettäin rakennettuun uuteen torppaan, joka oli saanut nimekseen Hakamäki. Muutto oli ajoittunut vuosisadan vaihteeseen. Heillä oli viisi lasta, joista Toivon äiti oli toiseksi vanhin.

Toivo Rossin varhaislapsuuden muistikuvissa on säilynyt tuo aluksi turvekattoinen rakennus, joka kauniisti sulautui ymäristöönsä. Se oli nimensä mukaisesti rakennettu mäen rinteeseen. Pihamaan reunassa oli pieni navetta, jossa tilaa oli lehmälle, parille lampaalle eikä sitten paljon muulle. Rinteeseen oli rakennettu savusauna, jossa Toivo näki päivänvalon 14. joulukuuta 1911. 

Tapahtuma sattui harmaana joulukuun pakkaspäivänä, jolloin lumi jo peitti maiseman. Näin on kertonut Toivon täti, äidin sisar, joka oli pantu hakemaan kaupasta kahvia, silloin niin harvinaista herkkua äskensyntyneen juhlimiseksi.

Tässä äidin vanhempien pienessä kodissa nuori perhe asui kunnes Toivon isä rakensi oman talon vanhempien maalle n. puolen kilometrin päähän omasta lapsuuskodistaan Heikkilästä luoteeseen. Paikka sai nimekseen Mäkelä, sijaiten Haukimäen talojen muodostaman kylän korkeimmalla paikalla. Tosin tänään, jolloin maisema rakennusten purkamisen, häviämisen ja uudelleen pystytysten myötä on tyytenb muuttunut, tuota laajaa maisemakohoamaa on vaikea havaita ja tunnistaa.

Nämä tienoot olivat vanhoja kaskimaita. Kaskea oli poltettu jopa kolmeen kertaan samoilla paikoilla yhden miespolven aikana. Metsät kasvoivat nopeasti ja runsaat marjasadot kattoivat kaskien synnyttämät ahot. Näin oli vielä Toivon lapsuuden ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Perheen isällä oli helppoa määritellä uuden kotinsa paikka, sillä siinä oli jo aikasemmin asuttu vuokralaisena. Mutta nämä rakennukset oli tyystin hävitetty niin, ettei raunioistakaan ollut jäljellä muuta kuin muutama nurkkakivi.

Kesällä 1912 uusi rakennus sitten valmistui heikon ammattitaidon tuotteena. Työn tulosta kuvaa rakennuksella työssä olleen "Körri-Eeron" sanonta: - Seinätkin kuin ruumiskirstussa.

Toivo oli täyttänyt vuoden kun vanhempansa muuttivat uuteen kotiin. Heitä oli jo neljä henkeä, sillä vanhin sisar oli syntynyt heinäkuussa 1909. Peltoa ei ollut kuin muutama aari, ja se käytettiin perunamaaksi. Metsä- ja uittotöistä oli rahat hankittava usein hyvinkin pitkien matkojen takaa."

Köyhän lapsuuden, vielä huteralla pohjalla olleen kansakoulun, metsä- ja uittotyöiden jälkeen Toivon kuitenkin onnistui lahjakkaana nuorena miehenä hakeutua Jyväskylään opettajaseminaariin, josta valmistui kansakoulunopettajaksi. Siellä hän jo oppi akvarellimaalauksen tekniikkaa. Opiskelu jatkui korkeakoulututkintojen suorittamisen muodossa ja kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen, Nuoren Voiman liiton kilpailussa menestymisen jälkeen hänen taiteilijauransa vihdoin lähti liikkeelle.

Mutta miten Toivo Rossista tuli informalistisen taiteen merkittävä edustaja? Lainataan vielä lyhyt kuvaus taitailijaluonteen sisäisestä kehityksestä:

"Rossilla oli luonnostaan voimakkaasti ulospäin pyrkivä luova mielenlaatu. Vaikeata oli kuitenkin päästä isti ympäröivän todellisuuden ilomiöitä. Mutta tässä vaiheessa hän tajusi selkeästi epäsuhdan  oman maailmankuvansa ja sotien jälkeen maalaustaiteessa syntyneiden  ja vallitsevien yleisten kannanottojen välillä. Sisäinen ristiriita ei antanut rauhaa, ympäristössä uudet näkemykset olivat hänelle vieraita. Mutta 1950-luvun alku merkitsi Tampereenkin taiteessa abstraktisen näkemistavan alkumerkkien esilletuloa.  Rossi alkoi jo keväällä 1950 epäillä sanontaa, että maalaustaide on ennenkaikkea silmän taidetta ja settui vastustamaan käsitystä, että totuuteen pyrkivän taiteilijan tuli esittää luontoa sellaisena kuin se hänelle todella näkyi. Taiteilija Erik Enrothin kanssa  he tulivat siihen käsitykseen, että magiikka ja eloisuus ovat taiteen sisäiseen totuuteen kuuluvia ja merkitsevät enemmän kuin  kuin luonnon muotojen silmin nähty totuus. Mitä enemmän projisoimme kaikkiin esineisiin, eläviin ja elottomiin, - sitä syvällisempi on taideteos. Rossi tajusi, että kaikissa elävissä olennoissa vaikuttaa jokin sisäinen voima, mikä tuntuu luonnossa enemmän kuin ulkonen elementti. Tuon ominaisuuden tulee ratkaisevasti näkyä taiteilijan teoksissa. Silloin teokset vaikuttavat muihinkin ihmisiin, vaikka ne eivät heti ehkä saatakaan sitä ymmärtää."

Toivo Rossin tuotanto on värikylläistä, todellisuuden lumien mielikuvien ja sisältöjen abstraktia ilmausta. Ne jättävät tilaa omille mielikuville ja elämyksellisille tasoille ja ulottuvuuksille. Tässä mielessä Toivo Rossin kuvataide on jatkuvaa vuoropuhelua maalauksen ja katsojan välillä.