Kyynelten ja nyyhykyn aika ohi kerran on...

Minulla on tapana kirjoittaa vappupuhe.Teen niin nytkin, kokoan ajatuksiani työstä, maasta, Euroopasta ja maailmasta. Ehkä jokaisen pitäisi koettaa ainakin kerran vuodessa kuvata tuntojaan maailman menosta, ihmisenä olemisen ja  varttuneen vaeltajan näkökulmasta. Eli näin:

Toukokuun ensimmäinen on kansainvälinen työn, oikeastaan työn vapautuksen, omaehtoisuuden, itsenäistä ja itseään toteuttavan ihmisen unelmien päivä.

En ole vakuuttunut siitä, että tätä päivää pitäisi jatkuvasti ja poikkeuksetta viettää mielenosoituksen, demonstraation muodossa. Jotkut sanovat että marssi kuuluu vappuun olennaisesti. Järjestäytyneessä marssirivistössä mukanaoleminen on tietenkin juhlavaa. Mielestäni se kuitenkin muistuttaa samalla myös uniformaalista käyttäytymisestä, joka liittyy myös lähes täydelliseen omaehtoisuudesta luopumiseen. En vastusta marssimista enkä joukkokoontumista, jos se selvästi liittyy tietoiseen, yhteiseen ja lujaan valintaan jonka puolesta esiinnytään.

Kun puhutaan työstä ja työväenliikkeen suhteesta työhön, on suhtautumisemme siihen kaikkea muuta kuin yhtenäistä ja uniformaalia. Olemme edelleenkin kovin kaukana omaehtoisuuden ihanteesta, ennekä taida edes osata kuvitella, millainen omaehtoisuuden valtakunta mahtaisi olla. Olemme  vahvasti sidoksissa ajatukseen, jonka mukaan teollisen kasvun kautta tulisi voida luoda uusia tarpeita ja uusia tuotteita ja niiden mukana uusia työpaikkoja - ja kaiken lisäksi jokaiselle, onhan sosiaaliturvamme, eläkkeemme ja jopa terveydenhoitomme todella vahvasti ankkuroitu työn kautta hankittuun toimeentuloon.

Mahtaisiko maapallomme kestää siihen kohdistuvan, potenssissa kasvavan riistonomaisen ja usein kansallisista läöhtökohdista toteutetun opportunistisen kasvun? Ja jaksaisimmeko maailmasta vetäytyneenä peruissuomalaiseen tapaan kyetä kuluttamaan kaiken sen mitä omassa Impivaarassa tuotetaan?

Tieteen, tekniikan ja uusien innovaatioiden myötä olemme lähestymässä aikaa, jolloin työ - ei ainoastaan raskas ja inhimillisesti vastemielinen työ - on katoamassa. Automatiikka ja sen mukana tullut produktiivisuus muuttaa jo nyt vauhdikkaasti aikamme työolosuhteita. Ihminen välttämättömänä osana tuottamisen prosessia on käymässä yhä suuremmassa määrin lähes tarpeettomaksi.

Tätä kehitystä vauhdittavat samaan aikaan globaalit, monella tapaa tasapainottomat työmarkkinat. Tuotantoa viedään alhaisten kustannusten ja kulttuurien piiriin, joissa työyhteiskunta on vasta syntymässä ja joissa työelämän rakenteetkin ottavat ensi askeliaan.

Näihin suuriin muutoksiin meidän olisi sopeuduttava. Moderni kapitalismi ei halua nähdä globaalille työtä, palkkoja ja tuotantoa koskevalle kilpailulle vaihtoehtoja. Jotkut kehittyneet maat haluavat koulutuksen ja osakkeenomistuksen muodossa olla teknologisen viennin kärjesssä ja kuorimassa johtavissa asemissa tuloksista kerman päältä. Eläkerahastojakin rakennetaan osakeomistuksen pohjalle, kuten naapurimaastamme Ruotsista tiedämme. Euroopan Unionissa Saksa käyttää keskeistä asemaansa ja insinööritaitojaan keräämällä euroalueelltakin ylijäämiä, jotka samalla näkyvät alijääminä ja lisääntyvänä velkana muissa jäsenmaissa. Amerikassa pumpataan keskuspankin toimesta rahaa markkinoille valtavia määriä ja luodaan sitä kautta mahdollisuuksia kasvulle. Uskaltaisiko sanoa, että taloudellisessa kilpailussa jokaisella varkaalla on omat työkalunsa?

Euroopan Unioni on sopimuksineen rakentanut järjestelmän, jossa keskuspankin suora tuki rahaliiton jäsenvaltioille on lailla kielletty. Valtioiden budjettien kasvu on rajattu vuositasolla kolmeen prosenttiin ja velan määrä on rajattu kuuteenkymmeneen prosenttiin valtion kokonaismenoista. Painopiste on yritysten kautta tapahtuvassa kasvussa. Sinne EKP on velkakirjojen muodossa lisännyt valtavasti resursseja, joiden käyttö valtion omissa hankkeissa on kiinni omarahoitusosuudesta. Investointeja ei saada käyntiin, kun omarahoitusta puuttuu. Samalla ollaan kiitollsia ja innostuneita pienistäkin toivonpilkahduksista tämän valtavan, toimeentuloa koskevan ongelman edessä.

Valtavirtainen talousteoria ja siihen pohjautuva eurooppalainen taloushegemonia ei näytä olevan tilassa, jossa se kykenisi näitä ongelmia ratkaisemaan muutoin kuin vaatimalla jatkuvasti vyönkiristystä, hyvinvointirakenteiden purkamista, kovempaa talouskuria ja muka liian suureksi paisuneen valtion purkamista.

Vaihtoehtoisiakin ajatuksia on jo näkyvissä, vaikka taloudellinen eliitti ja sen kanssa symbioosissa elävä media haluaa käydä siitä keskustelua hyvin vastentahtoisesti . Juuri tänä keväänä on ilmestynyt Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirjoittama kirja "Rahatalous haltuun" alaotsikkonaan "Irti kurjistavasta talouspolitiikasta". Kirjan takakannen esittelyn tekstin mukaan "Teos osoittaa että Suomen talouspolitiikkaa ohjaava valtateoria on perusteiltaan virheellinen ja sen toteuttaminen johtaa kurjistuvaan talouskehitykseen ja hyvinvointivaltion tuhoutumiseen. - Rahatalous haltuun osoittaa lukuisia keinoja toteuttaa hyvinvointivaltiota tukevaa talouspåolitiikkasa. - Kirja tarjoaa myös keinoja euroalueen taantuman hoitoon." Sanottakoon tässä, että en olisi maininnut tästä kirjasta tässä yhteydessä, jos en olisi pitänyt sen antia merkittävimpänä panoksena suomenkielisen talouskeskusteluun moniin vuosiin.

On mielenkiintoista ja rohkaisevaa, että nyt on saatu väitöskirjatasoista tutkimusta näyttämään vihreää valoa sille kadunmiehen ja -naisen sormituntumalle, että Euroopan talousalueen  raha- ja finanssipolitiikkaa on hoidettu sekä demokratian että todellisten tarpeiden kannalta virheellisesti ja suurta vahinkoa aiheuttaen. Virheiden juuret ovat siinä konservatiivisessa, uusliberalistisessa ja monetaristisessa ajattelutavassa, joka alkoi valloittaa maailmaa 1970-luvulta lähtien. Euroopan Unionissa tämä ajattelutapa ja sen pohjalta johdettu strategia on hegemonista valtavirtaa -  ja tulokset  sen mukaisia.

Meille kerrotaan että huonon - jopa pelottavan - talouskehityksen syy on meistä riippumaton kansainvälinen lama. Vihjeen siitä että toisenlaisella talouspolitiikalla olisi voitu päästä parempiin tuloksiin, antavat pohjoismaat joiden hyvinvointirakenteet ovat näihin saakka puskuroineet uskomattoman hyvin unionintasoista, ideologisesti painottunutta ja vääräksi osoittautunutta talouspolitiikkaa. Rautaesiripun ajoilta peräisin oleva totalitaarisen ja autoritaarisen valtion pelko on saanut konservatiivisen maailman hylkäämään kansanvaltaiset, avoimeen hallintoon perustuvat hyvinvointirakenteet, jotka parhaimmillaan luovat koulutuksellaan, infrastruktuurillaan ja rohkaisevalla ilmapiirillään edellytyksiä myös yksityiselle yritteliäisyydelle. Tuon pelon syvyys näkyy tänä päivänä myös Ukrainan kriisissa, joka nopeassa tahdissa eskaloitui suurvaltojen välisiksi eturistiriidoiksi ja koko ajan pelättävissä olevaksi, yhä rajummaksi voimainmittelöksi.

Onko Euroopan Unionin politiikalla väliä? Jos tunnet epävarmuutta tulevaisuudesta ja huomaat toivosi nopeassa tahdissa murentuvan, olet uuden ja toivottavasti paremmin pohditun valinnan edessä,  kun menet nyt alkavassa toukokuussa äänestämään eurovaaleissa. Sinun on nähtävä syy-yhteys vallitsevan laman, poliittisen alakulon ja myös ehkä aikaisemman poliittisen käyttäytymisesi välillä.
...toinen uusi aika vaatii uuden poljennon!

Eurooppalaista kasvojenpesua

"Koskaan aikaisemmin ei Ateena ole ollut niin pulassa kuin tänään".

Näin sanoo Ateenan Yliopiston talousteorian professori Yanis Varoufakis itävaltalaisen Standardin haastattelussa.
"Kuusi vuotta taantumuksessa olleen talouden voimistumisesta voisi puhua, jos investoinnit ja työllisyys olisivat parenemassa. Tästä ei Kreikassa ole näkyvissä merkkejä."

"Se että Kreikka on saanut valtionvelkakirjojaan myydyksi on pelkkä poliittinen trikki. Maalla on edelleen 320 miljardia velkaa, siis yhtä paljon kuin vuonna 2010. Samaan aikaan on Kreikan kansantuote pudonnut 40 miljardia. Ainoa syy miksi Kreikan lainapapereita on ostettu, on se että Saksa ja Euroopan Keskuspankki ovat niiden takaajina. Tällä tempulla yritetään selvitä  vain toukokuussa pidettävien eurovaalien yli."

Kaksi kolmesta taloudesta eivät kykene maksamaan vatimusten mukaisia verojaan. 3,5 miljoonaa työelämässä olevaa kreikkalaista joutuu elättämään 1,3, miljoonaa työtöntä ja 4,5 miljoona työelämän ulkopuolella muutoin olevaa. Kaksi kolmesta yrityksestä ei kykene maksamaan velkojaan. Miljoona taloutta on velassa energiayrityksille.
Totuutta on katsottava suoraan silmiin: Kreikka on bankrotissa.Jo kaksi vuotta sitten, sen sijasta että tätä ongelmaa olisi ryhdytty ratkomaan, ohitti Eurooppa selvitystilan ja antoi maalle sen historian suurimman lainan. Kreikan on luovuttava velkojen takaisinmaksusta ja yritettävä löytää tie jolla talous stabilisoidaan. Tämä on ainoa tie vapautua tästä tilanteesta."

Lehden kysymykseen siitä kuinka talous voitaisiin stabilisoida, Varoufakis vastaa:
"Tilannetta on katsottava koko Euroopan tasolla. Kreikan ongelma - liian paljon velkaa, selvitystilassa oleva pankkisektori - tämä sama tilanne on monissa maissa muuallakin Euroopassa. Ei ole järkevää käsitellä Kreikan tilannetta erillisenä tästä kokonaisuudesta. Toiseksi Euroopassa on vuorenkorkuinen määrä rahaa, jota siirrellään pankkien välillä ja joka kuumentaa finanssimarkkinoita. Noita rahoja pitäisi käyttää produktiivisiin investointeihin. Siihen ei tarvita yhtään veroeuroa lisää. Euroopan investointipankilla on pöytälaatikossaan lukuisa määrä mielenkiintoisia projekteja, kuten Kreikan ja Itävallan välisen korkeanopeuksisen junayhteyden rakentaminen. EKP rahoittaa projektejaan velkakirjoilla joita investoijat mielellään ostavat. Sen näkee niiden matalista koroista. Projekteja ei kuitenkaan toteuteta, koska puolet jokaisesta investoinnista pitää rahoittaa yksityisiltä markkinoilta ja tämän osuuden joutuvat kansalliset hallitukset takaamaan. Nämä vakuudet muodostuvat kuitenkin osaksi Maastricht-alijäämiä. Tähän ei voi toistaiseksi kukaan puuttua. Tämän käytännön muuttaminen voisi kuitenkin olla välitön tie kriisistä ulos."

Lehden kysymykseen Kreikan valtion suurista menoista ja vakuuksien vaikutuksesta tähän Varoufakis vastaa:
"Epäilemättä Kreikan valtiontalous on hyvin tehoton. Valtion menot eivät ole kuitenkaan juurikaan korkeammat kuin muualla Euroopassa. Kun maa romahtaa tällä tavalla, eikä investointeja ja rahaa ole saatavissa, muutos tilanteeseen täytyy saada aikaan. Ongelma on Euroalueen talousarkkitehtuuri: jos Kreikka ei olisi tullut mukaan Euroon, ei Kreikalla olisi tällaisia ongelmia lainkaan.  On panostettava euroopanlaajuiseen uudistumiseen."
Kuten pankkiunioniin? - kysee lehti. Varoufakisin mielestä pankkiunioni on lähinnä vitsi.
"Se tulee siirtymään historiaan suurena eurooppalaisena sanahelinänä. Ne 55 miljardia, jotka on varattu uudelleen pääomittamiseen, eivät riitä edes yhden pankin ongelmiin. Ei ole myöskään yhteistä säästöjen turvaamisjärjestelmää. Ainoa mitä meillä on, on taas yksi uusi propagandainstrumentti Euroopan Unionissa. Euroopan Keskuspankin tulisi olla turvaamassa samalla tavoin kuin USA:n FED tekee. Kriisin puhjetessa USA:ssa oli rajoittamattomasti varoja käytössä. Katsokaa nyt  asioiden kulkua, kun meillä joudutaan ajamaan esimerkiksi yksikin pankki alas. Loppuvaiheessa siirtyy päätöksenteko takaisin kansallisvaltioihin. Meillä ei ole pankkiunionia, sitä vain nimitetään sellaiseksi. Tämä on sitä, mitä Georg Orwell kirjassaan "1984" kuvaa."

http://derstandard.at/1397521690935/Oekonom-Nie-war-Athen-so-bankrott-wie-heute