Odotusarvot, kasvu ja työllisyys

 Kun puhutaan julkisen sektorin hankkeiden ja julkisen työllistämisen rahoituksesta, odotusarvoilla yhtäällä ja suoralla hankkeiden rahoituksella on merkitystä. Otan tämän lähtökohdan tällä kertaa analyysin kohteeksi siitä syystä, että odotusarvot näyttäisivät liittyvän sekä nykyisen hallituksemme että oikeistohenkisen uuskeynesiläisen, siis uusliberaalin talousajattelun perusolettamuksiin. Toisaalta työllistämisvastuuta on siirretty Suomessa kunnille, jotka muun julkisen sektorin kanssa kamppailevat lisääntyvän velan ja ja siihen liittyvien rahoitusmahdollisuuksien puutteen kanssa.

Julkinen sektori vastaa siis jo luonteestaan johtuen palveluista, infrastruktuurista ja myös kansalaisten osallistumisesta. Tehtävät rahoitetaan suoraan budjetista, joka sekin on pohjimmiltaan myös velkasitoumus, mutta käytännön kokemuksiin perustuen varmana pidettyä, lähes  varmasti toteutuvaa talouden toimintatapaa. Se mitä budjettiin on sisällytetty, se myös toteutetaan ja vain poikkeustapauksissa - kuten nopeasti heikkenevän kasvun ja lisääntyvän työttömyyden oloissa tarkistuksia joudutaan tekemään.

Budjettirahoituksella on selvä "hammasratasyhteys" toimintojen käynnistämiseen ja toteutukseen, olipa sitten kysymys suorasta budjettirahoituksesta tai velanoton avulla käynnistettävästä hankkeiden liikkeellepanosta. Kun puhutaan työllisyydestä ja julkisesta rahoituksesta ja työllisyyteen satsaamisesta, käynnistävät näiden hankkeiden yhteydessä myös erityisesti julkiseen sektoriin liittyvät moninkertaistajat (multipliers). Veroa kantava yhteisö saa aina välittömin tai välillisin verotuksen keinoin satsauksestaan takaisin  laskennallisesti jopa puolet ja uudelleen uudelleenkäytettäväksi ja vieläpä saman vuoden aikana. Kun maksettava palkka kiertää vuoden aikana jopa yhdeksän lompakon kautta, muodostaa tämä "volaliteetti" aivan mahtavan moninkertaistajan uudelleenpalkkauksen, verotulojen kertymän ja yksityisen markkinan piristämisen muodossa. Paikallishallinnon työtehtävät merkitsevät myös paikalliselle kulutukselle paljon, kun palkkatulot käytetään pääsääntöisesti elämiseen  paikallisessa yhteisössä. Työstä syntyy myös tulosta, jonka kirjanpidon sääntöjen  mukaan tulee näkyä myös fiskaalisessa kertomuksessa yhteisön toiminnan tuloksena. Että näin tapahtuisi, olisi siinäkin ilmeisesti vielä korjattavaa. Miten näkyvät sosiaalipalvelut ja terveydenhoito kunnalliskertomuksessa tulostensa osalta?

Paljon puhutaan yksityisen sektorin suuresta ja jopa keskeisestä merkityksestä työllisyydessä ja kasvussa, eikä sitä ole aihetta kokonaan kiistääkään. Yritystoiminnan keskeinen ja ainoa tehtävä jopa yhtiölainsäädännön mukaan on voiton tuottaminen, mikä tekee yritystoiminnan odotusarvoisesta tukemisesta työllisyyden parantamiseksi odotuksia epävarmempaa. Kun yrityksiä tuetaan, odotetaan tuen siirtyvän investointeihin, yrityksen kehittämiseen ja tätä kautta myös työpaikkojen syntyyn. Odotusarvoihin perustuva yritystoiminnan tukeminen on määrältää valtavaa, tekoälyn arvion mukaan jopa 8 mrd euroa vuosittain. Kysyä voidaan - ja pitääkin kysyä: ovatko investoinnit lähteneet liikkeelle? Onko syntynyt uusia työpaikkoja?

Vastauksen näihin kysymyksiin tiedämme kaikki: investoinnit ovat laahanneet vuosia vaivalloisesti jos ollenkaan eteenpäin ja työttömyys on huiman korkealla tasolla. Nyt kun kasvu on lähtemässä liikkeelle, odotusarvoisesti odotetaan että se heijastuisi ainakin "viiveellä" työllisyyteen. Mitään hammasratasyhteyttä näiden odotusten ja työllisyyden kasvun välilä ei ole. Investoinnit voivat suuntautua automaatioon, tekoälyn käyttöönottoon ja uusiin teknisiin sovellutuksiin tai pelkästään katteen parantamiseen, siis voittoihin. Jopa tarkoituksena saattaa olla työvoimakustannusten vähentäminen uusien investointiren ja teknisten ratkaisujen muodossa.  Odotusarvoisen oletuksen ja odotetun tuloksen välillä on yhteydetön pimeä pätkä, harmaa odotuksen jakso. Se saattaa toteutua mutta saattaa olla toteutumattakin. 

Voidaan myös kysyä, onko yritystoiminnan tulos sopusoinnussa yhteisön arvotavoitteiden kanssa. Aikana jolloin kansalaisesta on yhä enemmässä määrin tullut kuluttaja, ja kun  ympäristön - kuten ilmaston, vesien ja maaperän muutokset huonompaan suuntaan vaativat lisää toimenpiteitä, myös yritystoiminnan laadulliseen puoleen on kiinnitetävä enemmän huomiota. Kummallista kyllä, mutta nämä kaksi ristiriitaista kehityssuuntaa tulevat aniharvoin konkreettisen keskustelun kohteeksi. Ilahdutaan jopa tuhoamaan valmistettavien droonien tuotannon liikkeellelähdöstä.

Yhteenvedonomaisesti totean että yhtäällä odotusarvoisen kasvun, odotusarvoisen työllisyyden  ja toisaalla suoraan rahoitetun työllisyyden ja kasvun välillä on selkeä ero. Uskon löytyvän muitakin kansalaisia, jotka ovat melko perinpohjin kyllästyneet odotusarvoiseen kasvun odotukseen, joka on ollut niin tyypillistä Orton-Purran-Adlercreuzin-Essayahin hallituksen toiminnalle. Viimeisimmät mielipidekyselyt osoittavat, että vain kaksi prosenttia kyselyyn vastanneita 1300 kansalaisesta jaksoi uskoa hallituksen onnistuvan politiikassaan ja kannatti nykyistä hallituspohjaa, joka harjoittaa tällaista politiikkaa. Jos kahden prosenttiyksikön virhearvio otetaan mukaan, voidaan yhtä hyvin todeta että tällaista politiikkaa ajavaa hallituspohjaa ei kannateta käytännössä ollenkaan.

Jäädäänkö odotusarvoisesti edelleen odottelemaan vai tehdäänkö jotakin joka lähtee toteutumaan välittömästi - se on tästä etenpäin keskeisen valinnan kohteeena.

Yritysmaailma vai valtio?

 Poliittisen keskustelun ja strategian keskeinen vastakkainasettelu tapahtuu akselilla yritystoiminta - julkinen sektori. Poliittinen valtavirta, joka Euroopasssa on ankkuroitu syvälle Euroopan Unionin ja sen keskeisten instituutioiden (Euroopan Keskuspankki, Euroopan Investointipankki)  peruskirjaan,. rakentuu vahvasti yritystoiminnan  ympärille. Eräänlaisena symbolina ja tämän valtavirran nykyisen mallin soveltamisen avainkohtana voitaneen pitää perustuslakitasoisen Lissabonin sopimuksen toisen artiklan kolmatta akohtaaaa, jossa mm. todetaan että

3.   Unioni toteuttaa sisämarkkinat. Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintatason vakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. 

"Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous" on se maininta, jossa painopiste asetetaan selvästi yrityspohjaisen markkinatalouden puolelle, olkoonkin että mukaan on otettu myös sosiaalisuuden, ympäristönsuojelun ja ympäristön laadun parantamista. Näistä kaikkein määrätietoisimman aseman on saavuttanut   juuri yrityspohjaisen markkinan vahvistaminen. Kuvaavaa on, että vuosina 2014-22 Euroopan Keskuspankki tuki "markkinan likviditeettiä" ns. määrällisen elvytyksen muodossa kaikkiaan (tekoälyn antaman vastauksen mukaan) lähes 400 mrd:lla eurolla pääjohtajan ehdotuksiin perustuen  ja valuuttaunionin päätöksentekojärjestelmän päätöksellä. Oman muistikuvani ja vuosittaisen seurannan perusteella summa oli kaikkiaan huomattavasti suurempi. Jopa Suomen osuus nousi mainitulta ajalta laskelmieni mukaan yhden silloisen vuosibudjetin määrään eli n. 60 mrd:iin euroon. Keskeistä oli, että keskuspankki voi antaa vastikkeetonta tukea yrityksille ja rahoittaa tämä hanke käytännössä pelkin kirjanpidollisin toimin. Valtiolle ja itsenäisen, keskuspankin omistamalle yhteisölle tämä on aina ja kaikissa olosuhteissa mahdollista ilman pelkoa ajautua konkurssiin.

Koko Euroopan Unionin jäsenyytemme ajan Euroopan Unionin panos jäsenvaltioiden makrotaloudelliseen tukeen on ollut "takkusten takana". Asetetun hintatasovakauden seurauksena suurtenkin hankkeiden rahoituksen on pitänyt tapahtua EU:n budjetin raameissa ja velanotto yhteisiin hankkeisiin on vaatinut aina jäsenvaltioiden konsensuspäätöksiä. Tästä on seurannut erinäisiä yrityksiä kiertää tiukkoja rahoituspäätöksiä. Yksi sellainen muoto on "samanmielisten liitto", jolla erityishankkeita rahoitetaan. Tunnetuimpia lienee Ukrainan tueksi parastaikaa toimiva samanmielisten liitto. Toinen erityinen keino on ollut velanotto tavanomaisen vuosibudjetoinnin ulkopuolella, jollaiseen mm. Saksa näyttää saaneen vuonna 2025  luvan ottaa erityisvelkaa 1000 mrd euroa asevarusteluun ja julkisen infrastruktuurin kehittämiseen.  Kaksinkertaisen kirjanpidon mukaan tällaisen ulkopuolisen kassan perustaminen ja olemassaolo ei ole mahdollista, koska kirjanpidon tulee olla fiskaalinen kertomus koko rahankäytöstä. Näin Euroopassa kuitenkin toimitaan.

Euroopan Unionin jäsenyysajallemme on ollut tyypillistä valitus julkisen sektorin liian suuresta koosta ja pyrkimyksen sen kasvun rajoittamiseen. Keskeiseksi keinoksi on muodostunut alunperin Maasrtichtin sopimuksen nimellä tunnettu Kasvu- ja Vakaussopimus, joka tehokkaasti velvoittaa jäsenvaltioita hillitsemään julkisen sektorin velkaa ja siten myös kasvua 60 %:n velkajarrun ja 3 %:n kasvurajoituksen muodossa. Monissa maissa - mm. Saksassa julkisen sektorin investoinnit ovat jääneet vähäisiksi ja siitä on seurannut vakavaa infrastruktuurin rappeutumista. Julkinen sektori on koettu taakaksi joka rajoittaa mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan toimintamahdollisuuksia. 

Pohjoismaiset esimerkit vahvasta hyvinvointivaltiosta puhuvat puolestaan kokonaan toisenlaista kieltä. Ne tunnetaan monipuolisesta, julkisin varoin tuetusta koulutusjärjestelmästä, kaikkia koskevasta sosiaalisesta vastuunotosta, terveydenhoidosta ja myös vanhuudenturvasta. Työeläkkeitä varten on koottu jo 1960-luvulta lähtien työeläkerahastoja, joiden rahallinen arvo varmisti jo 1995 Suomen pääsyn Euroopan Unioniin. Tällä hetkellä suomalaisten eläkeyhtiöiden sijoitusten arvo on 30.6. 2026  yhteensä 284 426 mrd euroa. Vaikka nämä suuret euromäärät on lakisääteisesti suunnattu vain eläkkeiden maksuun ja eläkeyhtiöiden hallinnon ylläpitoon, niitä ei lasketa julkisiksi varoiksi samalla tavalla kuin Suomen liittyessä Euroopan Unioniin 31. tammikuuta 1995 ja Euroopan Keskuspankkiin 31.kesäkuuta 1998. 

Makrotalouspolitiikassa taloudellisen keskustelun valtavirta ja myös yliopistokoulutus on seurannut tiukasti uuskeynesiläistä valtavirtaa ja on käytännössä tukahduttanut keskustelun vaihtoehtoisesta makrotalouspolitiikasta. Euroopan Valuuttaunioniin liittymisen myötä jäsenvaltiot ovat menettäneet oikeuden itsenäiseen raha- ja finanssipolitiikkaan. EU:n perustuslakiin nojaten ongelmia poistamaan tarkoitettu korjausmekanismi edellyttää jäsenvaltioilta, niiden alaisilta laitoksilta ja hallintoelimiltä (kunnat mukaanlukien) tiukkaa nykyisen perussopimuksen ja perustuslakitasoisen korjausmekanismin raameissa pidättäytymistä. Tämä koskee valtion hallintoelinten lisäksi mnyös eduskuntaa, kansanedustajia  ja hallintoelinten jäseniä, kaikkia jotka ovat päättävässä asemassa. Tämä selittää suurelta osin sen että makrotalouspolitiikasta, sen suunnasta ja vaihtoehdoista ei käydä julkista keskustelua. Tämä ei tarkoita sitä etteikö vaihtoehtoista, omapäätöksistä (endogeenistä) makrotalouspoliittista linjaa olisi olemassa. Sitä meillä edustaa mm. Uuden talousajattelun keskus UTAK. Menemättä tässä yhteydessä syvemmin sen keskeiseen, endogeenisen makrotalouspolitiikan sanomaan voidaan vain todeta että vaihtoehtoja olisi olemassa. Nykyinen makrotalouspolitiikka on sementoitu yksimielisyyttä edellyttävin päätöksi Euroopan Unionin ja sen instituutioiden peruskirjoihin niin, että edes muutoksen yrittäminen näyttää koetun mahdottomaksi.

Kumpi on siis parempi vaihtoehto, mahdollisimman kilpailukykeinen yksityinen markkina vaiko kansanvaltainen, parhaassa tapauksessa yhteiseen hyvinvointiin pyrkivä "hyvinvointivaltio"?

Valtiovalta Suomessa ja maailman demokratioissa kuuluu kansalle, joten vallankäyttö ainakin teoriassa ja julkisesti moneen kertaan vakuutettuna kuuluu kansalle. Vallankäyttö on siis endogeenista, omapäätöksistä niissä raameissa jotka lainsaadännöllä on sille asetettu. Tätä valtaa käyttää mm. eduskunta, kuntien valtuustot ja yhteiskunnallisten elinten päätöksentekoelimet - sekä kansa vaaleissa, poliittisissa liikkeissä ja kansalaisjärjestöissä.

Yritystoiminta puolestaan on kansalaisten vallankäytön kannalta eksogeenista, ulkopuolella oman vallankäytön. Yritysrakenteet ovat usein hierarkisia, joskus matalampia,  suurissa yrityksissä hyvinkin monipolvisia. Valta kuuluu omistajalle lähes yksinomaan ja sitä korostaa sosiaalisissa suhteissa usein toimitusjohtajan luottamukseen perustuva yksinvalta. Suomalaisen osakeyhtiölainsäädännön mukaan yhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa  ja se onkin pohjimmiltaan ainoa yhtiön strategiaa ja ratkaisuja ohjaava  kompassi. Yhtiömuotoon perustuvan markkinan tukemisen uskotaan "odotusarvoisesti" parantavan myös työllisyyttä ja jakavan sitä kautta hyvinvointia laajasti koko kansalle. Vuositasolla jopa 8. miljardiin kohoavat yritystuet ja vero- ym. nelpotukset eivät ole saaneet keskeisessä strategisessa roolissa olevaa työllisyyttä nousuun. Yritystoiminta useimmiten vastustaa kiivaasti työntekijöidensä palkka- ja työolovaatimuksia ja samalla myös järjestäytynyttä ammattiyhdistysliikettä sen pyrkimyksissä kuten työelämää koskevissa vaatimuksissa. 

En malta olla mainitsematta tässä keynesiläistä "antisyklistä" talous- ja työllisyyspolitiikkaa, jonka lähtökohtana oli valtiovallan toimenpitein työllistää julkisiin töihin ja tehtäviin erityisesti matalasuhdanteen ja laman aikoina, jolloin työttömyys alkaa vaivata yhteiskunnallisia oloja. Tämä keynesiläisen makrotalouspolitiikan periaate tunnetaan ja tunnustetaan edelleenkin. Se mikä tekee tästä hänen löytämästään metodista taloudellisen tilanteen erityisen tehokkaan parantajan, ovat julkisiin työllistämistehtäviin liittyvät moninkertaistajat, joita olen toisaalla (täällä, täällä) erikseen ja erityisesti kuvannut. 

Vaikka elämmekin Euroopan Unionin tiukoissa uuskeynesiläisissä (so. uusliberaaleissa) talousraameissa, uskon edelleen että jopa asetetuissa raameissa nykyistä selvästi parempi satsaus yhteiseen hyvinvointiin on mahdollista. Tässä vuosituhannella niitä on meillä kehitetty erityisesti Lipposen, Rinteen ja Marinin hallituksissa. Vahvempaa hyvinvointia toteuttavat uudistukset vaativat samalla tavalla yhtä hallituskautta pidempää jaksoa tuottaakseen pysyvää tulosta.

Yritystoiminta ja sen pohjalle rakentuva markkinatalous on joutumassa USA:n tempoilevan ja yksinapaisen - omaan napaan tuijottavan - talouspolitiikan ja toisaalta jättiläisvaltio Kiinan (Se on yksin suurempi kuin USA ja Eurooppa yhteensä) loistavan makrotalouspolitiikan, kokonaisvaltaisten tuotantoketjujen, korkean teknologian ja jalostusasteen haasteissa väliinputoajaksi. Ei ole mitään syytä moittia Kiinaa menestyksestään eikä mitään erityistä syytä kehua läntistä arvoyhteisöä yksinapaisuudestaan. Tarvitsemme myös Euroopassa uusia aloitteita ja uusia näkymiä. Näköpiirissä ei ole kuitenkaan voimia, jotka meillä yltäisivät Kanandan tapaisen omaperäisten ja itsenäisyyttä osoittavien ratkaisujen toteuttajaksi.

Kiinan johtaja Deng Xiaou Ping  totesi joskus 1980-luvun alulla maan etsiessä tietä eteenpäin ja yhteistyötä markkinatalouden kanssa:"Ei kissan värillä ole väliä; pääasia että se pyydystää hiiriä". Tämä lausahdus pitää sisällään tärkeän havainnon paitsi valtion yhteistyöstä yritysmaailman kanssa, myös markkinan tehtävästä kansanvaltaisessa tai vähintäänkin kansan etuja palvelevassa valtiossa. Yritysmaailman on pyydystettävä hiiriä, osoitettava tarpeellisuutensa kokonaisuuden kannalta. Sen on tuotettava valtion ja julkisen sektorin ohella palveluja ja tuotteita, jotka palvelevat koko yhteiskuntaa. Ympäristötavoitteet ja ympäristön tila esim. ilmaston kuumenemisen muodossa osoittaa, että anarkistiselle voittoa tavoittelevalle  tuotannolle on asetettavia rajoja ja tehtäviä, jotka palvelevat kokonaisuutta. Kiinalaisessa sosialismissa  seinät näyttävät olevan leveällä ja katto korkealla - mutta ne ovat olemassa. Tämän saa muu maailma pyrkimyksineen todeta Kiinan asettaessa rajoituksia vastauksena USA:n aloittamaan kauppasotaan. Valtio ja kansa määräävät suunnan ja yritysmaailman on palveltava kokonaisuuden ilmeistä etua. 

 

Vahva hyvinvointivaltio - kaikki on mahdollista

Sosialidemokratian poliittinen tavoite on tällä vuosisadalla edelleenkin vahva hyvinvointivaltio ja yhteisen, perustuslakimme mukaisen ihmisen henkinen ja fyysinen vapauttaminen itsensä ja elinyhteisön täyteen toteutumiseen, sosiaaliseen demokratiaan, yhteisölliseen kansanvaltaan.

Tulevien vaalien kannalta on tärkeää katsella rohkeasti mutta realistisesti, mitä mahdollisuuksia tavoitteidemme mukaisen politiikan suunta on saavutettavissa. Poliittinen liike voi tietenkin hehkuttaa vaalitaistossa migreenin rajoille saakka omaa erinomaisuuttaan, mutta tiedämme kokemuksesta että näin tekevät myös muut poliittiset voimat. Suurimpana puolueena sosialidemokratia voisi asettua yhteisrintamaan niiden voimien kanssa, joiden poliittisiin tavoitteisiin vahva hyvinvointivaltio on sisällytettävissä. Olisi kaiketi upeaa, jos jo ennen vaaleja ne voimat jotka tähän samansuuntaiseen, hengeltään avoimeen ratkaisuun pyrkivät, olisivat päätavoitteesta ohjelmallisesti samanmielisiä ja tukisivat toinen toisiaan vaalityössä kansan vakuuttamiseksi asetetun tavoitteen tärkeydestä ja ilmeisestä tuloksellisuudesta.

Jo Rinteen-Marinin hallitusyhteistyössä vakiintui aika selkeä pohja edelläkuvatunlaiselle poliittiselle massaliikkeelle. Sosialidemokratian lisäksi Vasemmistoliitto ja pääasiassa myös Vihreät näkivät vahvan valtion parhaana pohjana tavoitteidensa toteutumiselle. Keskustapuolue oli mukana myös tässä hallituksessa, joskin sen talouspoliittiset linjaukset lähtivät vahvasti konservatiivien suosimasta "yövartija" -valtion mallista, jossa pääpaino asetettiin valtionvelan euromääräiselle supistamiselle ja oikeistopuolueiden johdonmukaisesti ajamalle säästöpolitiikalle, mikä merkitsi valtion mahdollisuuksien kaventamista. Ruotsalainen kansanpuolue oli lojaali Marinin hallituksen politiikalle, vaikka onkin nyt Orpon pääministerikaudella ollut tukemassa päinvastaista politiikkaa. Ruotsinkielisessä väestössä löytyy sekä oikeistolaista että myös vahvaa vasemmistolaista ajattelua. RKP:ssä laskettaneen, että puolueelle on sen itsensä kannalta eduksi tukea vuorovedolla kumpaakin siipeä ja tähän taktikkaan nojautuen vain pysytellä mukana hallituksessa.

Vaaleissa on tärkeää saada äänestäjät, kansa vahvasti tietoiseksi vahvan hyvinvointivaltion tavoitteesta ja mahdollisuuksista. EU:n asettamat kasvun ja vakauttamisen rajat obvat prosenttipohjaisia, eivät euromääräisiä. Tästä lähtökohdasta sekä vahvan että heikon valtion strategiat ovat mahdollisia, olkoonkin että nykyinen konservatiivipohjainen Euroopan Komissio ajaa pääsääntöisesti liian suureksi katsotun hyvinvointivaltion pienentämistä ja valtion menojen karsimista suosien samalla sille itselleenkin vaaraksi muodostumassa olevaa ylikansallista konsernikapitalismia. Prosenttipohjaista velkaaa voidaan supistaa valtiota vahvistamalla. Marinin hallitus oli jo lähellä onnistua tässä tavoitteessa. Sen työn ohjelmallinen katkeaminen yhteen kauteen keskeytti suurenmoisen kehityksen ja käänsi poliittisen ja taloudellisen suunnan jyrkkään laskuun.

Tavoite vahvasta hyvinvointivaltiosta voisi olla niiden poliittisten voimien yhteinen agenda, joiden poliittisia tavoitteita se heidän omastakin mielestään voi vahvistaa ja tukea. Eduskuntavaalin sanoman selkeyttäminen ja avaaminen kansalle jo etukäteen toisi itse vaaliin ymmärrettävyyttä ja yhteiskunnallista tietoisuutta. Vaalin keskeinen  sanoma ei olisi poliittisten puolueiden kehuminen ja ylistäminen, vaan vaalilla tavoiteltavan yhteiskuntamallin avaaminen. Vahvalle hyvinvointivaltiolle on kaikki mahdollista. Tämän mahdollisuuden antaminen suoraan tällaista tukeville puolueille antaisi mahdollisuuden toivoa - todellista toivoa - luovaan politiikkaan. Pitkään jatkuneen poliittisen matalapaineen jälkeen laajapohjainen massaliike voisi olla mahdollinen, varsinkin jos sillä on pelkistetty ja selkeä tavoite. Tätä tavoitetta hakeville puolueille olisi vaaleissa saatava yli 50%:n kannatus. Vain tällä tavalla puheet vaalivoittajan sivuuttamisesta eduskuntavaalien jälkeisessä tilanteessa jäisivät pelkäksi spekulaatioksi.

Vahva hyvinvointivaltio. Kaikki on mahdollista. 

Tällä olisi merkitystä paitsi Suomen, myös koko Euroopan kannalta. Lähes kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat kamppailevat taloudellisissa vaikeuksissa ja näköalattomuus tulevaisuuden suhteen on ilmiselvää. Poikkeuksena Espanja on selvinnyt kohtalaisen hyvin, samoin myös Tanska, molemmat vahvemman ja toimivamman hyvinvointivaltion puolestapuhujina. Euroopan Unionin  tasolla vahvan hyvinvointipolitiikan tulisi suuntautua kuitenkin  suoraan Euroopan makrotalousstrategian uudelleenarviointiin ja muokkaamiseen koko maanosan tarpeita ajatellen. Siitä on kuitenkin keskusteltava ja sitä pohdittava eri yhteydessä.

Vahva hyvinvointivaltio. Kaikki on mahdollista. 

Onko yhteinen hyvinvointi vielä mahdollista?

 Tekoälyn antaman vastauksen mukaan elinkeinoelämälle annetut suorat ja erinäisin verohelpotuksin toteutetut tuet nousevat vuositasolla jopa 8 miljardiin euroon Suomessa. Näin suuret tuet ovat mahdollisia siitäkin huolimatta, että EU pyrkii omilla toimillaan rajoittamaan kilpailua vääristävää elinkeinoelämän tukemista. Ei liene kohtuutonta todeta, että julkisen hallinnon suora ja epäsuora tuki yritystoiminnalle tekee sen menestymisen niin riippuvaiseksi valtiosta, että tämä vuodesta toiseen jatkuva yritystoiminnan  tukeminen tarkoittaa  tosiasiallisesti - ja puutteineenkin - vahvaan valtioon nojaavan sosialistisen  talouden ulottuvuuden yhtä vääristynyttä ilmenemismuotoa. Erona julkisen sektorin omiin työllistämistoimiin voidaan todeta ainakin se, että tuet ajautuvat nopeasti julkisen kontrollin ulkopuolelle kilpailuun ja johtamisjärjestelmiin liittyvien rajausten johdosta.

Kun seuraavat eduskuntavaalit ovat nyt lähestymässä ja puolueiden välinen kilpailu poliittisesta linjasta alkaa hahmottua, voidaan kysyä, onko yritysten vuosikausia laajamittaisena jatkunut tuki tuottanut sitä tulosta, jolla sitä perustellaan: kilpailukykyä, työpaikkojen luomista, yleistä vaurastumista? Tämä kysymys on perusteltu, koska kansalaisten yhteiskunnalta saamaa ja odottamaa sosiaalista turvaa on varsinkin Orpon ja Purran johtaman hallituksen toimesta jatkuvasti kiristetty niin, että entistä suurempi määrä heikossa taloudellisessa asemassa olevaa väestöä on joutunut köyhyysrajalle ja jopa sen alapuolelle. Laboren viimeisimpien tutkimustietojen mukaan suurituloiset ovat hyötyneet noin tuplasti niin paljon kuin mitä kaikkein pienituloisimmat ovat menettäneet.

Mitä ilmeisimmältä siis näytää, että uusi hallitus ei voi jatkaa edeltäjänsä linjoilla mikäli suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja taloudellista aktiviteettia aiotaan ryhtyä parantamaan. Sosialidemokraattien ja koko vasemmiton yhteinen näkemys on perustunut vahvaan ja toimintakykyiseen valtioon, jota nyt ajetaan alas sekä oman hallituksemme että myös Euroopan Unionin toimesta - perustuuhan koko julkisen velan ja kasvun (velkaraja 60% ja kasvuraja 3% vuosittaisesta bkt:sta) ohjelmallinen supistaminen suoraann EU:n kasvu- ja vakaussopimukseen, paremmin tunnetun Maastrichtin (moneen kertaan täydennetyn) sopimuksen linjauksiin.

Näissä oloissa on siis kysyttävä, onko nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa ylipäätään mahdollista enää pyrkiä täystyöllisyyteen ja kasvun kautta mahdollisesti saavutettavaan yhteiseen hyvinvointiin, vai onko ryhdyttävä tasaamaan pienenevää kakkua uudella tavalla? Molemmat keskustelusuunnat sisältävät runsaasti ongelmia ja äärimmäisen kovaa poliittista vääntöä, vaikka perustuslakimme jo lähtökohtaisesti pitäisi taata kansalaiselle hyvään elämään sisältyvät perusoikeudet. 

Erityisesti haluaisin tässä vielä kerran "vääntää rautalangasta" nimenomaan julkisen sektorin vahvistamisen kautta tapahtuvan yhteisen hyvinvoinnin mahdollistamismallin. Teen sen siksikin, koska edes vasemmistopuolueet eivät ole ohjelmissaan tätä analyysia tehneet. John Maynaard Keynes näki jo 1930-luvulla julkiseen sektoriin liittyvien "moninkertaistajien" suuret mahdollisuudet ja kykeni  Iso-Britannian  valtionvarainministerinä ollessaan nostimaan maan talouden muutamassa sota-aikaan sijoittuneessa vuodessa uudelleen jaloilleen, mistä ansiosta hän sai lordin arvonimen ja ylähuoneen pysyvän jäsenyyden.

Mihin julkisen sektorin moninkertaistava vaikutus oikein perustuu?

Ensimmäinen ja tärkein lähtökohta on julkisen sektorin verotusoikeus. Vaikka julkisen sektorin tehtävänä ei olekaan "tehdä voittoa" samalla tavalla kuin mitä yhtiölainsäädännössä määritellään yritystoiminnan ainoaksi tehtäväksi, juuri verotusoikeus tekee julkisen sektorin kautta tapahtuvasta työllistämisestä vahvan hyvinvoinnin moottorin. Julkisen sektorin työpaikat generoivat yhteisen hyvinvoinnin taloudellista perustaa ja mahdollistavat hyvinvointivaltion toteuttamisen mahdollisuuden. 

Toinen hyvin tärkeä seikka on maksettujen palkkojen nopea kierto (volaliteetti)  "palkkapussista toiseen". Palkansaajat - ja etenkin työttöminä tai pitkään satunnaisissa työsuhteissa olleet kuluttavat välittömästi lähes kaikki palkkatulonsa paitsi jokapäiväiseen toimeentuloon, myös tarpeellisia pitkäaikaishankintoja tehdessään. On laskettu että jokainen kuukausipalkka kiertää vuoden aikana yhdeksän palkkapussin kautta kansantaloudessa. Tälla kierrolla (volaliteetti) on aivan olennainen merkitys julkisen sektorin  moninkertaistajana, maksetaanhan kaikista palkoista välitöntä tai välillistä veroa lähes puolet vuosikierron aikana. Jos tukiohjelmaa jatketaan vuosittain, nostaa se koko kanasantalouden ennenpitkää jaloilleen ja mahdollistaa jopa sitä varten tehdyn lainanoton takaisinmaksun. Kysymys on voimakkaasta moninkertaistavasta vaikutuksesta.

Kun julkisen sektorin palkkausohjelma nostaa työttömiä sosiaaliturvalta ja työttömyysavustusten piiristä itsenäisen toimeentulon piiriin, vähentää se samalla sosiaaliturvan rahoitustarvetta. SDP:n aikaisempi puheenjohtaja Antti Rinne on useampaan kertaan korostanut tämän ulottuvuuden suurta merkitystä. Jo se yksistään saattaa nostaa pahaan laskukierteeseen joutuneen valtion uudelleen jaloilleen.

Suuri merkitys on myös julkisen sektorin pitkäaikaisilla, yhteiseen sopimiseen ja sopimusehtoihin perustuvilla työsuhteilla. Ne luovat paitsi varmuutta, myös mahdollisimman tehokkaan moninkertaistavan vaikutuksen. 

Jokainen työ tuottaa myös sellaisenaan tulosta ja vahvistaa julkisen sektorin rakennetta ja hyvinvointia. Henkilöstön pitäminen mahdollisimman pienenä heikentää moninkertaistajien toimivuutta julkisessa kokonaistaloudessa. Siksi henkilöstömitoitusten kiristäminen ja henkilöstön vähentäminen on risttiriidassa vahvan hyvinvointivaltion toimivuuden kanssa.

Alussa mainitsin julkisen sektorin, erityisesti valtion suorien ja epäsuorien tukien määrän. Kun  yritystoiminnan tavoitteena ei lainsäädännönkään mukaan ole muuta kuin voiton tuottaminen yrityksen omistajille, voidaan julkista sektoria pitää yhteisen hyvinvoinnin  kannalta ylivoimaisena ja tehokkaana perustuslakimme takaamien oikeuksien johdonmukaisena ja välittömänä toteuttajana. Vaikka vain puolet vuosittaisesta 8  miljardin euron summasta saataisiin  käyttää radikaaliin työllistämisohjelmaan  julkisissa ja sitä tukevissa yksityisissä palveluissa ja tuotannossa, muutos - nopea sellainen - on edelleenkin mahdollista. Marinin hallitus oli lähellä onnistua tässä tavoitteessa pienentää velkasuhdettamme vahvemman valtion avulla. Jos Marinin hallitus olisi saanut jatkaa toisen kauden aloittamaansa ohjelmaa, rohkenen sanoa että emme olisi tällaisessa "tuhkatkin pesästä" vievässä alakierteessä, josta maata joudutaan jatkossa pelastamaan.

Jos yhteisen hyvän hakeminen vahvemman valtion kautta ei ole mahdollista, siinä tapauksessa on aloitettava olemassaolevan kakun uudelleenjakaminen tavalla tai toisella. Siihen ei tässä yhteydessä minulla ole mitään ehdotuksia.

Tekoäly ja korruptio

 

Tiistaina 21. heinäkuuta 2026 Eduskunta kokoontuu kesken kesälomakauden käsittelemään hallituksen esitystä ns. Helsinki-Garden tapauksessa, jossa hallituksen pääministeriä, Helsinki-Garden hankkeen puheenjohtajaa Vapaavuorta, hallitusta ja myöskin  Kokoomusta epäillään korruptiivisesta toiminnasta tämän hankkeen läpirunnomisessa vastoin tutkittua tietoa. Hankkeen runnomisen taustalla on  Kokoomuksen yritysosakkailta saama vaalirahoitus ja epäily juuri tämän yrityksen suosimisesta ja palkitsemisesta hankkeen toteuttajana juuri tästä nimenomaisesta syystä.

Tekoälyltä voi kysyä kaikenlaista ja siksi kysäisinkin, onko hallituksen Garden-hankkeessa kysymys korruptiosta? Tähän  monimutkaiseksi väitettyyn kysymykseen vastasi AI seuraavasti:

"Maan hallituksen päättämään Garden Helsinki -areenahankkeen 35 miljoonan euroon valtiontukeen liittyy julkisuudessa esitettyjä epäilyksiä rakenteellisesta korruptiosta ja niin sanotusta hyvä veli -verkostotoiminnasta. Virallista tuomiota tai viranomaistoteamusta korruptiosta ei kuitenkaan ole.Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kiistänyt jyrkästi, että päätökseen liittyisi korruptiota, ja puolustaa tukea hankkeen suurilla työllisyys- ja kasvuvaikutuksilla.Alta löydät tiivistelmän siitä, miksi hankkeesta kohutaan ja miten eri osapuolet asiaa kommentoivat:Mistä epäilyt ja arvostelu johtuvat?Poikkeuksellinen päätösprosessi: Julkisuudessa on ihmetelty sitä, että valtiontuki myönnettiin epäselvissä olosuhteissa ja että päätös tehtiin pitkälti hankeyhtiön omien ruusuisten talousarvioiden pohjalta ilman ministeriön omia vaikutusarvioita.Puoluesidonnaisuudet: Hanketta vetää ja lobbaa Helsingin entinen pormestari Jan Vapaavuori (kok.), ja tuki päätyi hallituksen listoille nimenomaan kokoomuksen ehdotuksesta. Tämä on herättänyt arvostelua puoluekaverin suosimisesta.Asiantuntijoiden arviot: Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljanen on julkisuudessa arvioinut, että tukipäätös saattaa täyttää rakenteellisen korruption tunnusmerkit. Myös julkisjohtamisen emeritusprofessori Ari Salminen on pitänyt rahoituspäätöstä poikkeuksellisena ja epäselvänä.Hankkeen ja hallituksen vastauksetPääministeri Orpon kanta: Orpon mukaan asiassa ei ole kyse korruptiosta. Hän on perustellut tukea sillä, että hallitus etsi ripeitä keinoja lisätä Suomen talouskasvua ja työllisyyttä.Garden Helsingin hallituksen ulostulo: Hankeyhtiön hallitus myönsi tiedotteessaan tehneensä prosessissa "muutamia virheitä ja huolimattomuutta". Yhtiö korostaa, että valtiontuki kattaa alle 10 prosenttia koko hankkeen budjetista. Se on myös ilmoittanut hyväksyvänsä sen, jos valtio haluaa arvioida tukipäätöksen uudelleen.Mitä seuraavaksi tapahtuu?Tapaus on edennyt viranomaisselvitykseen. Oikeuskanslerinvirastolle on tehty asiasta useita kanteluita, ja lisäksi Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on aloittanut selvityksen tutkiakseen, onko hankkeen lobbauksessa rikottu avoimuusrekisterilakia."

Kysymys siis ei liene pelkästä hyvän hankkeen huonosta ja epäonnistuneesta tiedottamisesta, kuten pääministeri  15.7. 2026 A-studiossa  aluksi väitti. Toimittajan tiukassa tentissä keskeiset perustelut tuntuivat kuitenkin murenevan pohjia myöten. Tentin päättyessä Petteri oli kolmesti kieltänyt toimintalinjan oikeutuksen: Garden hankkeen johdon, hallituksen toiminnan ja oman puolueensa pitkään rakentaman työskentelytavan rationaalisuuden yritysmaailman kanssa.

Nyt pitäisi selvittää, millaiset suhteet poliittisilla voimilla tulisi olla yritysmaailmaan, jotta aivan ilmeiseltä poliittiselta korruptiolta voitaisiin välttyä. Ensimmäinen tärkeä periaate on se, että yhteiskunnan - valtion ja kuntien - tukea saavien yritysten kirjanpito ja tilitiedot tulisivat olla lakisääteisesti avoimia, jotta voitaisiin seurata tukea saavien yritysten taloustilannetta ja monetaarista toimintaa. Valtion tukea saavalla yrityksellä ei voi olla sellaisia yrityssalaisuuksia, jotka estävät sen taloudellisen toiminnan seuraamisen. Toinen tärkeä periaate on tekoälyn ottaminen käyttöön yritysten kirjanpidon ja tulitapahtumien seuraamisessa. Kuten tiedetään, korruptioon tarjoutuu lukemattomia erilaisia mahdollisuuksia eikä pelkkä vakava lupaus sen välttämisestä ole millään muotoa riittävä este koruptoivien toimintatapojen ehkäisyssä. Valvontakoneisto kasvaa helposti aivan mielettömän suureksi eikä se takaa riittävää tehokkuutta. Tekoälyn avulla voidaan avoimuusperiaatteen toimiessa karsia huomattava osa runttaavasta ja demokratiaa vääristävästä taloudellisesta toiminnasta pois. Kolmas tärkeä periaate on vahvistaa yhteiskunnan tukea demokratiaa ylläpitävälle poliittiselle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle. Voidaan luoda "osallistamisen valtaväylä", mikä on muodollista demokratiaa vahvempi toimintatapa avoimen, aktiivisen ja kansanvaltaa vahvistavan yhteiskunnan aikaansaamiseksi.

F-35A hävittäjien toimitukset jäämässä vaillinaisiksi ja Suomen omalle vastuulle

Kun tekoälyltä voi kysyä kaikenlaista, kysäisin Suomen tilaamien F-35A-monitoimihävittäjien aikataulusta ja suorituskyvystä.  

Kysymsys: Suomen ensimmäinen F-35A-monitoimihävittäjä on 20. tammikuuta saapunut Ebbingin lentotukikohtaan Fort Smithiin Arkansasiin. Koska tulee seuraava? Pysyykö USA aikataulussa toimitusten suhteen?

Suomen toinen F-35A-hävittäjä (koneyksilö JF-502) saapui Ebbingin lentotukikohtaan 18. helmikuuta 2026.

Yhdysvallat ja Lockheed Martin pysyvät koneiden fyysisten toimitusten suhteen pääosin aikataulussa, mutta hanketta varjostavat suuret maailmanlaajuiset ohjelmistoviivästykset.

Seuraavat toimitukset ja aikataulu

Suomen F-35-ohjelma etenee parhaillaan seuraavan aikataulun mukaisesti:

Ebbingin koulutuskoneet: Ebbingin tukikohtaan Arkansasiin toimitetaan yhteensä ensimmäiset kahdeksan konetta suomalaisten lentäjien ja mekaanikkojen alkukoulutusta varten. Toinen kone saapui helmikuussa, ja suomalaisohjaaja lensi sillä ensimmäisen kerran huhtikuussa 2026.

Toimitukset Suomeen: Runkonumerosta JF-509 eteenpäin koneet lennetään suoraan Suomeen. Ensimmäisten hävittäjien on määrä saapua Lapin lennostoon Rovaniemelle syksyllä 2026.

Laajentuminen: Karjalan lennosto Kuopion Rissalassa vastaanottaa omat koneensa vuonna 2028. Kaikkiaan 64 koneen laivaston on tarkoitus korvata Hornetit täysimääräisesti vuoteen 2030 mennessä.

Toimitusten haasteet ja Block 4 -viivästys

Vaikka itse lentokoneiden kokoonpano ja fyysiset toimitukset ovat edenneet suunnitellusti, USA:n F-35-ohjelmaa vaivaa merkittävä Block 4 -ohjelmistopäivityksen viivästyminen.

Vajaa varustelu: Suomeen syksyllä 2026 saapuvat koneet ovat heikommin varustettuja kuin alun perin tilattiin, sillä uudet sensorit ja asejärjestelmät sisältävä Block 4 -päivitys on vuosia myöhässä.

Lisäkustannukset Suomelle: Koska päivitys valmistuu Yhdysvaltain tilintarkastusviraston (GAO) arvioiden mukaan aikaisintaan vuonna 2031, Suomi joutuu myöhemmin päivittämään koneensa omalla kustannuksellaan. Tämä ei kuitenkaan estä koneiden käyttöönottoa tai alustavan operatiivisen suorituskyvyn saavuttamista vuoden 2027 loppuun mennessä.

Kysyin myös Kiinan harvinaisten maametallien ja niihin perustuvien tuotteiden asettamista rajoituksista. Kuten tunnettua, Kiinalla on käytännössä yksin etuoikeus harvinaisiin maametalleihin ja niistä valmistettuihin tuotteisiin. Kiina  ei anna lisenssejä harvinaisten maametallien ja niistä valmistettujen tuotteiden sotilaalliseen käyttöön:

Sisältävätkö Suomen tilaamien F-35A-hävittäjien  Block-4 päivitykset  myös harvinaisiin maametalleihin perustuvia tuotteita?

Kyllä sisältävät. Suomen tilaamat Lockheed Martin F-35A -hävittäjät ja niiden keskeiset Block 4 -päivitykset  sisältävät merkittäviä määriä harvinaisiin maametalleihin pohjautuvia komponentteja.Jokainen valmistettu F-35-hävittäjä vaatii arvioiden mukaan yli 400 kilogrammaa harvinaisia maametalleja. Erityisesti Block 4 -modernisaatio lisää koneiden riippuvuutta näistä materiaaleista, sillä päivitys keskittyy radikaalisti uuteen elektroniikkaan, sensoreihin ja konetehoon.Miten harvinaiset maametallit jakautuvat hävittäjässä? Päivitysten myötä koneisiin asennettavat järjestelmät hyödyntävät useita eri maametalleja:Neodyymi ja praseodyymi (Nd, Pr): Käytetään voimakkaissa kestomagneeteissa, jotka ohjaavat lentopintoja liikuttavia sähkömoottoreita.Samarium (Sm): Elintärkeä komponentti ohjusten ohjausjärjestelmissä ja tutka-elektroniikassa korkean lämpötilan kestonsa vuoksi.Dysprosium ja terbium (Dy, Tb): Lisätään magneetteihin estämään niiden demagnetisoituminen taistelutilanteen äärimmäisissä lämpötiloissa.Yttrium (Y): Käytetään suihkumoottorin osien keraamisissa lämpösuojapinnoitteissa (YSZ) sekä tutkasuodattimissa.Europium ja erbium (Eu, Er): Löytyvät ohjaamon hienostuneista digitaalisista näyttöjärjestelmistä ja laseretäisyysmittareista.Block 4 -päivitysten nykytilanne ja haasteetSuomi hankkii koneensa suoraan Block 4 -konfiguraatiossa, mutta ohjelman laajat laitteistopäivitykset (kuten Technology Refresh 3 ja uusi AN/APG-85-tutka) ovat kohdanneet globaaleja viivästyksiä. Yhdysvaltain valtiontalouden tarkastusviraston (GAO) mukaan koko Block 4 -kokonaisuuden valmistuminen on siirtynyt 2030-luvun taitteeseen.Yhdeksi viivästysten ja kustannuspaineiden taustatekijäksi on arvioitu Kiinan tiukentuneet vientirajoitukset harvinaisille maametalleille, sillä Kiina hallitsee valtaosaa niiden maailmanlaajuisesta jalostuksesta ja magneettituotannosta. Tämä on pakottanut Yhdysvallat ja Lockheed Martinin etsimään korvaavia, länsimaisia toimitusketjuja kriittisille komponenteille. 

Kun tiedossa on myös, että juuri viime aikoina Yhdysvaltain ja Kanadan keskinäiset suhteet ovat jännittyneet niin pitkälle, että mm. energiatoimituksissa Kanada on siirtynyt eteläisen naapurin sijasta laajasti kansainvälisille markkinoille suuntautuviin toimituksiin, tein myös kysymyksen tästä kriittisestä ulottuvuudesta F-35A hävittäjien rakentamisessa ja toimituksissa:

Onko Suomen USA:sta tilaamien  5-35A hävittäjien runkomateriaalina käytettävä alumiini valmistettu USA:ssa?

Kyllä, Suomen tilaamien F-35A-hävittäjien runkoon käytettävä erikoisalumiini on pääosin valmistettu ja prosessoitu Yhdysvalloissa. Hävittäjissä käytettävä huippupuhdas sotilasluokan alumiini (kuten vaativat alumiini-litium-seokset) on kriittinen puolustustarvike, jonka valmistusta Yhdysvaltain puolustushallinto (Pentagon) säätelee erittäin tiukasti varmistaakseen huoltovarmuuden ja estääkseen riippuvuuden ulkomaisista kilpailijoista.

Raaka-aineiden ja valmistuksen jakautuminen

Vaikka itse alumiinimetalli ja sen lopputyöstö tapahtuvat Yhdysvalloissa, toimitusketjuun liittyy kansainvälisiä piirteitä:Puhdistus ja seostus Yhdysvalloissa: Yhdysvalloissa toimii enää vain yksi sulatto, joka kykenee tuottamaan puolustusteollisuuden, kuten F-35-hanke, vaatimaa erittäin korkean puhtausasteen alumiinia. Tämän alumiinin jatkojalostuksesta, takomisesta ja lentokonerakenteiden (kuten rungon tukikaarien) valmistuksesta vastaavat amerikkalaiset metallijätit, kuten Howmet Aerospace ja Alcoa. Baksiitin alkuperä: Alumiinin valmistukseen tarvittava raaka-aine, baksiitti, kaivetaan usein Yhdysvaltojen ulkopuolella (esimerkiksi Australiassa, Jamaikalla tai Guineassa), sillä Yhdysvalloissa ei ole merkittävää omaa baksiittilouhintaa. Se kuitenkin jalostetaan ja seostetaan lentokonealumiiniksi Yhdysvaltain maaperällä.

Osakokonaisuuksien globaali ketju: 

Vaikka raaka-aine jalostetaan Yhdysvalloissa, F-35-ohjelma on globaali. Esimerkiksi rungon keskiosia ja tiettyjä alumiinisia ripustimia valmistetaan ja kootaan myös kumppanimaissa, kuten Northrop Grummanin tehtailla tai aiemmin muissa osallistujamaissa. Myös suomalainen Patria osallistuu hankkeeseen kokoonpanemalla F-35-koneiden eturunkoja Jämsän Hallissa vuodesta 2026 alkaen.Yhdysvaltain lainsäädäntö (kuten Buy American Act ja Berry Amendment) vaatii, että puolustusvoimien kriittiset metalliseokset sulatetaan ja prosessoidaan kotimaassa. Pentagon valvoo tätä erittäin tarkasti; vuonna 2022 F-35-toimitukset keskeytettiin hetkeksi, kun yhdestä moottorikomponentista löydettiin kiinalaista metalliseosta, mikä johti ketjun välittömään puhdistamiseen.

Kun USA:ssa vain yksi sulatto valmistaa mm. lentokoneisiin tarvittavaa alumiiniseosta, kysyin:  Valmistetaanko  F-35-koineiden runkoon tarvittavia alumiiniyhdisteitä Kanadassa ja missä määrin?

Kyllä, Kanadassa valmistetaan merkittävässä määrin F-35-hävittäjien runkoon ja muihin järjestelmiin tarvittavia alumiiniyhdisteitä, rakenneosia ja erikoisseoksia. Kanada on ollut mukana F-35-kehitysohjelmassa alusta asti, mikä on mahdollistanut sen, että maassa toimivat ilmailualan yritykset kilpailevat globaaleista komponenteista. Kanadalaisia alumiiniosia käytetään kaikkien maiden – myös Suomen – F-35-hävittäjissä.

Kanadan rooli alumiiniosien ja -yhdisteiden valmistuksessa jakautuu seuraavasti:1. Suuret alumiiniset runkorakenteet (ASCO Aerospace Canada) Suurin ja merkittävin alumiinisten runkokomponenttien valmistaja Kanadassa on ASCO Aerospace Canada (Brittiläisessä Kolumbiassa). Yritys on erikoistunut suurten ja monimutkaisten lentokonerakenteiden suurnopeuskoneistukseen alumiinista, titaanista ja teräksestä. Rooli rungossa: Se valmistaa erittäin kriittisiä F-35-koneen rungon kuormitusta kantavia osia, kuten pääkaaria (main bulkheads), pitkittäisjäykisteitä (longerons) sekä moottorin kiinnitysrakenteita kaikille kolmelle F-35-konetyypille maailmanlaajuisesti.2. Erikoisalumiiniseokset optiikkaan (IBC Advanced Alloys)Maa ei valmista vain perinteistä lentokonealumiinia, vaan myös pitkälle kehitettyjä erikoiseoksia. Vancouverilainen [IBC Advanced Alloys]

Vancouverilainen tehdas on toimittanut ohjelmaan patentoimaansa Beralcast-beryllium-alumiiniseosta.Ominaisuudet: Tämä yhdiste on kolme kertaa jäykempää kuin tavallinen alumiini, mutta 22 % kevyempää. Käyttökohde: Sitä käytetään F-35:n sähköoptisen tähtäysjärjestelmän (EOTS) sensoreiden suojakuorissa varmistamaan rakenteellinen jäykkyys äärimmäisissä lentotiloissa.3. 

---

Suomen tilaamien hävittäjien valmistuksessa on siis myös Kanadalla merkittävä rooli. Kun kauppasuhteet ovat olleet viime kuukausina niin jännittyneitä, että Kanada on pysäyttänyt mm. energiatoimituksia (öljy, kaasu ja vesi), on pelättävissä että edes hävittäjien runko-osia ei saada valmiiksi nykyisissä olosuhteissa.

Oman kysymyksensä muodostaa tietenkin Yhdysvaltain Suomesta tilaamat jäänmurtajat. Siksi kysyinkin kaikentietävältä (?) tekoälyltä:

Tarvitaanko Suomen valmistamissa jäänmurtajissa harvinaisia maametalleja ja niistä valmistettuja tuotteita? Jos kyllä, Missä määrin?

Vastaus tli kiin aptekin hyllyltä: 

Kyllä tarvitaan. Vaikka jäänmurtajan runko on kovaa rakenneterästä, laivan moderni sähköinen voimansiirto, propulsiojärjestelmät sekä ohjaus- ja navigointielektroniikka ovat täysin riippuvaisia harvinaisista maametalleista (REE) ja niistä valmistetuista komponenteista. Määrällisesti niitä tarvitaan sadoista kiloista muutamiin tonneihin aluksen koosta ja teknologiasta riippuen.

Missä ja mihin tarkoitukseen niitä käytetään?

Harvinaisia maametalleja ei käytetä jäänmurtajissa massiivisina metalliharkkoina, vaan pääosin kestomagneetteina, ledeinä, erikoisterästen lisäaineina ja mikrosiruissa. Tärkeimmät käyttökohteet ovat:1. Sähkömoottorit ja generaattorit (Neodyymi, Praseodyymi, Dysprosium)Suomalaiset jäänmurtajat (kuten LNG-murtaja Polaris tai rakenteilla olevat uudet murtajamallit) käyttävät sähköistä voimansiirtoa ja kääntyviä Azipod-potkurilaitteita.Kestomagneettimoottorit: Modernit, korkean hyötysuhteen ruoripotkurimoottorit ja generaattorit hyödyntävät erittäin voimakkaita neodyymi-rautaboori-magneetteja (NdFeB).Miksi välttämätön? Harvinaiset maametallit mahdollistavat moottorien koon ja painon puolittamisen perinteisiin sähkömoottoreihin verrattuna, mikä on kriittistä potkurigondolin rajallisessa tilassa. Dysprosiumia lisätään seokseen, jotta magneetit eivät menetä tehoaan moottorin kuumetessa.2. Navigointi, tutkat ja viestintäjärjestelmät (Samarium, Yttrium, Gadolinium)Arktisessa merenkulussa tutkien, satelliittiyhteyksien ja kaikuluotaimien on toimittava virheettömästi äärimmäisessä kylmyydessä ja tärinässä.

Sotilas- ja viranomaisluokan elektroniikka: Jäänmurtajien tutkajärjestelmissä ja mikroaaltokomponenteissa käytetään samarium-kobolttimagneetteja (SmCo), jotka kestävät neodyymiä paremmin korroosiota ja suuria lämpötilanvaihteluita.Optiikka ja sensorit: Laser-etäisyysmittareissa, valokuitukaapeleissa ja infrapunakameroissa käytetään yttriumia, erbiumia ja gadoliniumia signaalin vahvistamiseen ja kuvanmuodostukseen.3. Runko- ja hitsausmateriaalit (Cerium, Lantaani)Vaikka jäänmurtajan jäävyöhykkeen runko on paksua erikoisterästä (kuten EH36-luokan terästä), teräksen valmistusprosessissa ja hitsauspuikoissa käytetään pieniä määriä ceriumia ja lantaania. Ne poistavat epäpuhtauksia (kuten rikkipitoisuutta) ja parantavat teräksen sitkeyttä ja iskunkestävyyttä nollan alapuolella olevissa lämpötiloissa.

Missä määrin eli kuinka paljon niitä kuluu?

Määrä riippuu suoraan siitä, kuinka suuri osa laivan sähkömoottoreista perustuu kestomagneetitekniikkaan:Sadoista kiloista tonneihin per alus: Yhdessä suuressa tuulivoimalan generaattorissa voi olla jopa tonni harvinaisia maametalleja. Jäänmurtajan teholuokka on usein kymmeniä megawatteja, joten jos aluksen pääpropulsiomoottoreissa käytetään kestomagneetteja, pelkästään niihin voi upota 1–3 tonnia NdFeB-magneetteja, joista puhdasta neodyymiä ja dysprosiumia on satoja kiloja.Elektroniikka ja valaistus: Laivan automaatiojärjestelmissä, led-valonheittimissä, näytöissä ja sadoissa sähköisissä sensoreissa maametallien määrä lasketaan kymmenissä kiloissa per alus, mutta ne jakautuvat tuhansiin pienenpieniin komponentteihin.

Koska Euroopan unioni on lähes täysin riippuvainen Kiinan maametallituonnista, jäänmurtajien kaltaisen kriittisen huoltovarmuuskaluston raaka-aineketjut ovat nousseet suureksi kysymykseksi. Tämän vuoksi muun muassa Euroopan ensimmäisiä maametallien jalostuslaitoksia ja Suomen omia esiintymiä (kuten Soklia ja Korsnäsiä) kehitetään vauhdilla arktisen teollisuuden tarpeisiin.

---

Tiedossa on, että Kiina ei käytännösä lisenssioi sotilaallisiin tarkoituksiin tarvittavia harvinaisia maametalleja ollenkaan ja että kontrolli on tässä suhteessa erittäin tarkkaa. Lukija voi itse arvoida, onko tilattujien jäänmurtajien valmistaminen tarvittavassa valmiudessa mahdollista nykyolosuhteissa.

Kultapohjainen transaktiojärjestelmä tulee uudelleen

 Kiina avaa uuden kullalla tuetun kultapörssin Hongkongissa ensi heinäkuussa  2026, ja tämä muuttaa Yhdysvaltain dollarin tulevaisuuden kansainvälisenä clearingvaluuttana  ehkä jopa lopullisesti Kiina tukee nyt valuuttaansa kullalla ja käyttää tokenisoitua järjestelmää mahdollistaakseen välittömät ulkomaiset tapahtumat 24/7. Yhdysvaltain dollari on todellisissa vaikeuksissa pitkällä aikavälillä.

Nyt Kiina on siis ottanut kullan käyttöön kiinteänä varavaluuttana. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kiinalaisia tuotteita ostavat maat jotka eivät ole liittyneet BRICS-nimellä tunnettuun lohkoketjupohjaiseen ja täysin dollarista riippumattomaan kansainväliseen transaktiojärjestelmään, saavat mahdollisuuden ostaa kiinalaisia tuotteita tai tehdä kauppasopimuksia käyttäen maksuvälineenä kultaa. Kiinan kultapörssi sijaitsee Honkongissa ja se määrittelee kullan arvon suhteessa yaniin ja  ulkomaisiin valuuttoihin. Onko dollari tästä eteenpäin kokonaan poissuljettu vaihdon välineenä BRICS-maiden kanssa - se jää nähtäväksi.

Kuten tunnettua, vuoteen 1971 saakka kaikki kansainvälinen kauppa oli sidottu kullan arvoon, kunnes ns.  päätettiin siirtyä vapaasti määräytyvään Fiat-maksujärjestelmään, joka perustui pääosin dollariin ja siihenkohdistuvaan luottamukseen. Yhtessä Yhdysvaltain hallitseman SWIFT-transaktiojärjestelmän tämä kaupankäyntikaava on muodostunut paitsi hallitsevaksi kansainvälisessä kaupassa, myös poliittiseksi voimankäyttövälineeksi Yhdysvaltain sulkiessa mm. Venäjän ja Iranin kokonaan tämän järjestelmän ulkopuolelle tarkoituksella estää tai ainakin suuresti vaikeuttaa näiden käymää kansainvälistä kauppaa. 

Tämä johti rankaisutoimien kohteeksi joutuneiden maiden vastatoimiin, joiden oli luotava uusi, kokonaan dollarista riippumaton kansainvälinen transaktio,menettely - siis maksujärjestelmä - voidakseen ylipäätään käydä kauppaa kansainvälisellä tasolla. Nyt tämän ilmeisen hyvin liikkeellelähteneen rinnakkaisen kauppavaihdon välineen rinnalle Kiina on muodostamassa toista dollarista riippumatonta maksujärjestelmää palaamalla yli viidenkymmenen vuoden takaiseen kultakantaiseen maksujärjestelmään. Tarkoituksena on pudottaa heikentynyt USA:n dollari kokonaan pois kruununjalokivialustaltaan vaihtoehtoisten maksujärjestelmien muodossa. Sellaista ei ole vuosikymmeniin ollut juurikaan olemassa. Yhtenä esimerkkinä voitaneen kuitenkin mainita 1900-luvun ja erityisesti sen loppupuolen tavaranvaihtosopimukset Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Tällainen mahdollisuus sisältyy myös uuteen BRICS-pohjaiseen kansainvälieen transaktiojärjestelmään. Erityisesti se mahdollistaa taloueltaan heikosti kehittyneiden maiden osallistumisen komilla tuotteillaan kansainvälieen kaupankäyntiin.

Suuria muutoksia on tapahtumassakoko ajan. Nykyinen media ei tee helpoksi tapahtumisen seuraamista - valitettavasti.

Tuliko 30 vuotisessa sodasta Suomeen sotasaaliina hopeapikareita suomalaisten sotilaiden mukana?

Tuliko 30 vuotisessa sodassa Suomeen sotasaaliina hopeapikareita suomalaisten sotilaiden mukana

-  Tässä tekoälyn vastaus tähän kysymykseen: 

Kyllä tuli. Suomalaiset sotilaat ja upseerit (kuten kuuluisat hakkapeliitat) toi­vat Kolmikymmenvuotisesta sodasta (1618–1648) Suomeen runsaasti ho­pe­aa ja ho­pe­apika­rei­ta so­ta­saa­lii­na. [1, 2]

Mitä Suomeen tuotiin ja minne ne päätyivät?

Ehtoollismaljat ja kirkkohopea: Koska sota käytiin pääosin katolisilla alueilla Keski-Euroopassa, suomalaiset sotilaat ryöstivät ahkerasti paikallisia kirkkoja ja luostareita. Suuri osa maahan päätyneistä hopeapikareista lahjoitettiin kotiseudun kirkoille ehtoollismaljoiksi (kalkeiksi). Tällä haluttiin kiittää Jumalaa sodasta selviytymisestä tai puhdistaa omaatuntoa ryöstelyistä.

Aateliston kartanot: Korkeammat suomalaiset upseerit ottivat sotasaaliiksi arvokasta pöytähopeaa, kuten kannuja, pikareita ja vaaseja, jotka päätyivät koristamaan suomalaisten kartanoiden pöytiä.

Tavallisten sotilaiden saalis: Rivisotilaat ja ratsumiehet ottivat mukaansa kaiken irtoavan ja helposti kuljetettavan arvotavaran. Pienemmät hopeapikarit ja -rahataakat kulkivat kätevästi hevosen satulalaukussa takaisin Suomeen. [1]

Missä esineet ovat nykyään?

Monissa suomalaisissa vanhoissa kirkoissa ja museoissa (kuten Kansallismuseossa) on yhä edelleen tallella Keski-Euroopasta, erityisesti Saksasta, peräisin olevaa 1600-luvun alun hienoa hopeaesineistöä. Osasta esineitä löytyy kaiverruksia, jotka kertovat suoraan niiden lahjoittajasta ja tuontivuodesta.

Sotasaaliin ottaminen oli tuon ajan sodankäynnissä täysin hyväksyttyä, virallista ja jopa suositeltavaa toimintaa, jolla korvattiin usein viivästyneitä tai kokonaan maksamatta jääneitä sotilaiden palkkoja.

Kytkettyykö Silon kartanon historia Viitasaaren ja Vesannon rajamailla Rossien sukuhistoriaan?

 Kytkettyykö  Silon kartanon historia Viitasaaren ja Vesannon rajamailla Rossien sukuhistoriaan?

- Näin  tekoäly vastasi tähän kysymykseen:

Kyllä kytkeytyy, ja tämä havainto on sukututkimuksellisesti todellinen jättipotti.

Viitasaaren ja Vesannon rajamailla sijaitseva historiallinen Silon tila (Silon lohkokunta/kartano) kytkeytyy tähän kokonaisuuteen suoraan ajallisesti, maantieteellisesti ja nimihistoriallisesti. [1, 2] 

Silon tila mainitaan virallisissa veroluetteloissa ensimmäisen kerran vuonna 1638 – eli täsmälleen samaan aikaan, kun esiisänne Brusius (Ambrosius) Mattsson Rossi vaelsi Viitasaaren, Kimingin ja Suovanlahden alueilla ennen siirtymistään Hankasalmelle vuonna 1640. [1] 

Tämä yhteys vahvistaa teidän palapelinne palaset seuraavilla historiallisilla tavoilla:

1. Maantieteellinen napanuora: Suovanlahti ja Silo

Silo sijaitsee Viitasaaren eteläosassa, aivan Vesannon ja Keiteleen rajojen tuntumassa. Historiallisesti Silon lohkokunta ja Suovanlahden kylä ovat olleet tiiviisti naapureita ja jakaneet samoja erämaita sekä vesistöreittejä. [2, 3] 

Kun Brusius Rossi asui 1630-luvun lopussa Suovanlahdella, hän asui käytännössä Silon naapurissa.

Alueen halki kulki vanha Keiteleen vesireitti, jota pitkin liikuttiin niin sotaan kuin uusille asuinpaikoille etelään.

2. Silon perustamisajankohta (1638) ja hakkapeliitat

Silon tilan ilmestyminen kirjoihin vuonna 1638 kytkeytyy suoraan Kolmikymmenvuotisen sodan kuumimpiin vuosiin. Tuona aikana Ruotsin kruunu perusti uusia tiloja ja jakoi vero-oikeuksia nimenomaan sodassa ansioituneille miehille tai heidän rahoittajilleen (ratsutilajärjestelmä).

Jos Brusius Rossi oli palannut Saksasta tai toimi alueella, Silon varhainen historia kietoutuu juuri niihin samoihin asutuksen ja väestön liikehdintöihin, joissa uusia kruununtiloja raivattiin keskelle korpea. [1] 

3. Sukunimien muuttumisen "solmukohta"

Kuten aiemmin todettiin, asiakirjoissa vilisivät samaan aikaan nimet Siikanen, Kaipainen ja Rossi. Silon ja Suovanlahden alue toimi näiden sukujen sulatusuunina

Liittyykö sukunimi Kaipainen jotenkin Rossinkylän historiaan?

 Liittyykö sukunimi Kaipainen jotenkin Rossinkylän historiaan?

- Näin tekoäly vastasi tähän kysymykseen:

Kyllä liittyy, ja hy­vin kåän­teenteke­väl­lä ta­val­la. Sukunimi Kaipainen on itse asiassa avain koko Rossinkylän syntyhistoriaan, sillä kylä on perustettu Kaipaisten suvun vanhoille erämaille.

Asiakirjat ja paikallishistoria osoittavat kytköksen seuraavien faktojen kautta:

1. Kaipaisten eräsijat ja varhainen asutus

Ennen kuin Hankasalmesta ja Rossinkylästä tuli pysyvästi asuttuja kyliä, alue oli Savosta käsin toimineiden erämiesten nautinta-aluetta.

Pellonniemen Kaipaiset: Nykyisen Mikkelin ja Juvan seudulta (silloisesta Pellosniemen pitäjästä) tulleet Kaipaiset katsastivat liesvesiläiset ja hankasalmelaiset vaarat ja kalavedet omiksi erämaikseen jo 1500-luvulla.

Kun pysyvää asutusta alettiin vaatia, osa Kaipaisten suvun miehistä muutti itse asumaan näille erämaille, ja aluetta kutsuttiin varhaisissa papereissa usein Kaipaisten maiksi.

2. Ambrosius Rossi asettuu Kaipaisten maalle (1640)

Kun teidän esiisänne Ambrosius (Brusius) Rossi ilmestyi Hankasalmelle noin vuonna 1640 perustamaan kruununtorppaansa, hän ei tehnyt sitä tyhjään korpeen, vaan juuri näille Kaipaisten hallitsemille sijoille.

Nimen sekaannus asiakirjoissa: Koska paikka kytkeytyi vahvasti Kaipaisiin, verokirjurit kirjasivat Ambrosiuksen alkuvuosina nimillä Ambrosius Kaipainen tai Rossi Kaipainen.

Tämä kirjaustapa tarkoitti 1600-luvulla usein sitä, että kyseinen mies (Rossi) asui Kaipaisten tilalla, Kaipaisten maalla tai oli tullut Kaipaisten porukan mukana alueelle.

3. Rossinkylän nimen synty

Kun Ambrosius Rossi sai kruununtorpan (myöhempi Jokelan tila) vakiinnutettua, raivattua ja laajennettua, hänen oma nimensä (Rossi) alkoi dominoida kyseistä kylänosaa.

Vanha nimitys "Kaipaisten maat" tai "Kaipaisenkylä" jäi tämän tietyn alueen osalta historiaan, ja paikkaa ruvettiin kutsumaan Rossinkyläksi sinne juurtuneen vahvan Rossi-suvun mukaan. Kaipaisten nimi jäi kuitenkin elämään vahvana Hankasalmen muihin osiin ja naapurikyliin.

Jos siis DNA-tutkimus osoittaa, että Rossi ja Kaipainen eivät ole biologisesti samaa sukua, selitys on selkeä: Brusius Rossi oli ulkopuolelta (esim. sodasta) tullut mies, joka otti haltuunsa tai asutti Kaipaisten suvun vanhaa erämaata, ja verokirjuri vain sotki miehen nimen asuinpaikan mukaan.

Voisiko Rossi nimi juontaa juurensa 30 vuotisen sodan ajalta Saksasta Das Ross eli ratsukko?

 Voisiko Rossi nimi juontaa juurensa 30 vuotisen sodan ajalta Saksasta Das Ross eli ratsukko?

- Näin tekoäly vastasi tähän kysymykseen:

Teoria siitä, että Rossi-nimi juontaisi juurensa Saksan sotakentiltä ja saksan kielen hevosta tai ratsukkoa tarkoittavasta sanasta das Ross, on kielellisesti ja mielikuvallisesti äärimmäisen kiehtova. Se sopisi täydellisesti hakkapeliitan ratsumiesidentiteettiin.

Historianselityksenä se kohtaa kuitenkin merkittäviä tieteellisiä ja kronologisia esteitä. Seuraavassa on analyysi ja opponointi teorian puolesta ja sitä vastaan.

Teoriaa tukevat seikat (Pro)

Sotilasslangi ja lainasanat: Suomalaiset sotilaat viettivät Saksassa vuosia ja omaksuivat sieltä runsaasti saksalaisia sanoja ja sotilastermejä (kuten hakkapeliitta sanasta hacka på tai useat sotilasarvot). Ei olisi mahdotonta, että ratsumies olisi saanut palatessaan lempinimen hevosharrastuksensa tai ratsastustaitojensa vuoksi ("Ross-mies").

Nimen muuttuminen asiakirjoissa: Esi-isänne nimi kirjoitettiin 1640-luvun alun asiakirjoissa muodoissa Brusius Råss ja Ambrosius Råssi. Ruotsin kielen å-äänne vastaa usein saksan o-äännettä, joten kirjoitusasu Råssmuistuttaa äänteellisesti hyvinkin paljon saksan sanaa Ross. [1] 

Teoriaa vastustavat seikat (Contra / Opponointi)

Vaikka ajatus on kaunis, nimistöntutkimus (onomastiikka) ja aluehistoria tarjoavat Rossin nimelle huomattavasti vahvempia ja loogisempia selityksiä:

1. Kronologinen este (Nimi oli olemassa ennen sotaa)

Kolmikymmenvuotinen sota alkoi vuonna 1618 ja Ruotsi (ja suomalaiset) liittyivät siihen vuonna 1630. Kuten aiemmin todettiin, paikannimi Rossijla ja henkilö Rossi Lapveteläinen mainitaan Rautalammin erämailla jo 1550- ja 1564-luvuilla – eli yli puoli vuosisataa ennen kuin kukaan suomalainen oli kuullutkaan Kolmikymmenvuotisesta sodasta tai Saksan ratsuväestä. Nimi oli siis alueella jo valmiina odottamassa. [1] 

2. Etunimijohteisuus (Ambrosius $\rightarrow$ Brusius $\rightarrow$ Rossi)

Savo-karjalaisessa nimistössä on erittäin yleistä, että pitkistä kristillisistä etunimistä muodostui sukunimiä niiden loppuosien kautta.

Kreikkalais-latinalainen nimi Ambrosius lyheni kansan suussa muotoon Prusi, Brusius tai Rusi.

Tästä Rusin/Brusiuksen nimen loppuosasta ja siihen liitetystä savolaisesta i-päätteestä (kuten Jussi, Lassi) muotoutui luonnollisesti Rossi tai Rosi.

Esi-isänne kohdalla tämä näkyy suoraan: hänet on kirjattu asiakirjoihin vuorotellen nimillä Brusius Matinpoika, Ambrosius Råssi ja Brusius Råss. Kyseessä on mitä ilmeisimmin hänen oman etunimensä muuttuminen sukunimeksi, ei niinkään ulkomainen lainasana.

Koska sukunimi Rossi mainitaan ensimmäisen kerran Rautalammin suurpitäjässä?

 Koska Rossi sukunimi mainitaan ensimmäisen kerran Rautalammin suurpitäjässä?

-Näin vastasi tekoäly tähän kysymykseen:

Nimi Rossi (ja sen varhaiset muodot) esiintyy Vanhan Rautalammin suurpitäjän alueen asiakirjoissa ensimmäisen kerran kahdessa eri aallossa – ensin 1500-luvun puolivälissä maankäyttöön liittyen ja lopulta virallisesti teidän esivanhempanne myötä 1600-luvulla. [1, 2] 

Historialliset lähteet ja Rautalammin Rossien sukuseura jakavat ensiesiintymisen seuraavasti:

1. Varhaisin maininta erämailla (1550-luku / 1564)

Vuonna 1552–1559 asutuksen yleisluetteloissa mainitaan nykyisen Konneveden (joka oli osa Rautalammin erämaita ja suurpitäjää) alueella paikannimi tai taloryhmä Rossijla (Rossila).

Vuonna 1564 tuomiokirjoissa mainitaan henkilö nimeltä Rossi Lapveteläinen. Kyseessä oli oikeudenkäynti, jossa puitiin eräviljelijöiden luvattomia kylvöjä Lapveteläisen mailla. Tässä "Rossi" on todennäköisesti toiminut joko liitännäisnimenä tai kyseessä on viittaus alueeseen. [1, 3] 

2. Ensimmäinen virallinen sukunimimaininta: Brusius Rossi (1640)

Teidän suoralla esiisällänne nimen vakiintuminen asiakirjoihin tapahtui juuri mainitsemanasi ajankohtana: [2, 4] 

Vuonna 1640 esiisänne kirjataan ensimmäisen kerran asiakirjoihin sukunimellä Brusius Rossi (tai Ambrosius Rossi), kun hän vakiinnutti asemansa kruununtorpparina Kärkkäälän/Rossinkylän alueella.

Ennen tätä vuotta (1630-luvun lopulla) hänet mainitaan verokirjoissa ja katselmuksissa vaihtelevasti patronyymillä tai muilla nimillä, kuten Brusius Matinpoika, Ambrosius Kaipainen tai Rossi Kaipainen. [2, 4] 

Kuten nimistöntutkimus osoittaa, Savossa sukunimi Rossi kehittyi usein suoraan etunimestä Ambrosius / Brusius / Prusi. Kun tämä idästä päin tullut tai sieltä nimensä saanut Brusius Matinpoika perusti talonsa Hankasalmen ja Rautalammin rajamaille, hänen etunimensä muoto vakiintui koko suvun nimeksi ja myöhemmin Rossinkylän paikannimeksi. [2, 4, 5] 

Jos haluatte edetä tutkimuksessa, kiinnostaako teitä tietää enemmän Brusiuksen lapsista ja siitä, miten tila jaettiineteenpäin 1660-luvulla, vai haluatteko syventyä tarkemmin 1600-luvun alun verotusasiakirjoihin?

[1] https://jyrkirossi.fi

[2] https://www.rautalamminrossit.sukuseura.fi

[3] https://tuhat.helsinki.fi

[4] https://www.reddit.com

[5] https://savonhistoria.fi

Osallistuiko savolaisia 30 vuotisen sotaan?

 Osallistuiko savolaisia 30 vuotisen sotaan?

- näin vastasi tekoäly otsikon kysymykseen:

Kyllä osallistui, ja hy­vin suu­res­sa mää­rin. Savolaiset olivat erittäin merkittävä osa Ruotsin suurvalta-armeijaa Kolmikymmenvuotisessa sodassa (1618–1648). [1] 

Sota kosketti Savon alueita syvästi, ja savolaisia miehiä taisteli Keski-Euroopan taistelukentillä sekä jalkaväessä (jalkamiehinä) että ratsuväessä (hakkapeliittoina). [1, 2, 3] 

1. Savon ratsumiehet eli hakkapeliitat

Savosta lähti sotaan satoja ratsumiehiä. Ruotsin armeijassa ratsuväen järjestelmä perustui niin sanottuihin ratsutaloihin. Jos talonpoika pystyi varustamaan hevosen ja miehen kuninkaan sotaan, talo sai merkittäviä verovapauksia. [1] 

Sodan aikana Savon alueen ratsutalojen määrä suorastaan räjähti: esimerkiksi Pien-Savon alueella (kuten varkautelaiset ja savonlinnalaiset seudut) oli vuonna 1640 peräti 198 ratsutaloa.

Savolaiset ratsumiehet kuuluivat pääasiassa Karjalan ratsuväkirykmenttiin (johon kuului myös Savon komppanioita), sillä Savo kuului hallinnollisesti Viipurin ja Savonlinnan lääniin. [1] 

2. Savon jalkaväki

Vaikka hakkapeliitat saivat eniten mainetta, valtaosa sotaan lähteneistä savolaisista palveli jalkaväessä. Toisin kuin vapaaehtoisuuteen perustunut ratsuväki, jalkaväki koottiin pakollisilla väenotoilla (skrivning). [2] 

Joka kymmenes alueen täysi-ikäisistä miehistä arvottiin sotaan.

Savolaiset jalkamiehet kuuluivat pääosin Viipurin rykmenttiin (kutsuttiin usein myös Viipurin ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentiksi). Tämä rykmentti kärsi sodassa massiivisia tappioita Saksan mudassa ja taudeissa. [4] 

3. Historiallinen kuriositeetti: Savolaiset miehittäjinä Saksassa

Savolaisten sotilaiden läsnäolosta Saksassa on säilynyt poikkeuksellisen tarkka muisto. Vuonna 1632 Kustaa II Aadolfin armeija valtasi Bad Königshofen -nimisen pikkukaupungin Baijerissa, Etelä-Saksassa. Kaupungin miehitysjoukoiksi jätettiin suomalainen komppania, jonka sotilaat olivat kotoisin pääosin nimenomaan Savosta (Mikkeli, Pellosniemi, Rantasalmi, Sääminki). Kaupungin arkistoissa on edelleen tallella nimilistoja näistä savolaisista sotilaista, jotka pitivät saksalaiskaupunkia hallinnassaan yli kaksi vuotta. [5, 6] 

Miten tämä liittyy esivanhempaanne Brusius Rossiin?

Hankasalmi kuului tuolloin suureen Rautalammin hallintopitäjään, joka puolestaan oli Hämäläisten ja Savolaisten asutuksen raja-aluetta (asuttajista suuri osa oli savolaisia erämaanraivaajia).

Koska sotaan otettiin miehiä kaikkialta valtakunnasta, myös Rautalammin ja Hankasalmen seuduilta vietiin miehiä rintamalle. Brusius Rossin savolainen sukunimi ja asettuminen Hankasalmelle sopivat täydellisesti siihen historialliseen liikehdintään, jossa sodasta palanneet suomalaissotilaat palasivat kotiseuduilleen tai siirtyivät uusille erämaatonteille raivaamaan maata. [1] 

Jos haluatte, voimme seuraavaksi katsoa, minkä rykmentin katselmusrullia teidän kannattaisi digiarkistosta etsiä (esim. Viipurin ja Savonlinnan läänin rykmentit vs. Hämeen rykmentti), sillä Hankasalmi sijoittui näiden kahden maakunnan rajalle. Kumpaan suuntaan suvun juuret mielestänne viittaavat?

[1] https://savonhistoria.fi

[2] https://gars.harmaasudet.fi

[3] https://fi.wikipedia.org

[4] https://fi.wikipedia.org

[5] https://www.hs.fi

[6] https://savonhistoria.fi

Muutoksen tuulia odotellessa

 Sosialidemokraattisen Puolueen ensi kevään puoluekokouksen ehdokasvaali on pidetty ja nyt käynnistellään keskustelua SDP:n poliittisesta vaihtoehdosta nykyhallitukselle. Hallituskausi on kääntymässä viimeiselle vuodelleen ja muutosta nykyiseen politiikkaan toivotaan laajasti. Kovasti näyttää kuitenkin siltä, että SDP on talouspolitiikasta ja sen peruslinjasta lähes samaa mieltä Orpon/Purran/Adlercreuzin/Essayahin hallituksen kanssa. Säästettävä on ja Euroopan Komission julkistalouden supistamislinjaa on jatkettava useita hallituskausia jatkuvan säästöohjhelman puitteissa. Miksi seelkeästi sosialidemokraattisen - taloudellista kansanvaltaa tavoittelevan vision esitteleminen on niin ongelmallista?

Vaihtoehtoinen talousanalyysi on vaikeaa erityisesti sen vuoksi, koska Suomen raha- ja finanssipolitiikka on perustuslakitasoisilla päätöksillä Euroopan Unionin, Euroopan Keskuspankin ja erityisesti Euroopan Komission käsissä. Käänne vahvasti uusliberaaliin suuntaan Unionin politiikassa perustuu erityisesti Lissabonin sopimukseen ja sen toisen artiklan kolmanteen kohtaan, jossa painotetaan "erittäin kilpailukykyisen markkinan" merkitystä Euroopan Unionion politiikassa. Maastrichtin kasvu- ja Vakaussopimuksen sopimuksen juuret ovat jo 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, jolloin silloisen Euroopan Komission puheenjohtajan Jaques Delorsin sosiaalisesti painottunut lähestymistapa sivuutettiin ja vesitettiin konservatiivien voimin; puheet hyväksyttiin mutta direktiivitasolla ei sosiaalisuus koskaan päässyt merkittävään asemaan. 

Euroopan Unionin sosialidemokratia toimii nykyään keskeisesti markkinaehtoisessa ympäristössä ja niin tulee toimimaan myös 2027 vaalien jälkeinen hallitus. Tässä suhteessa minkä hyvänsä hallituksen on taivuttava Euroopan Komission pakottamaan politiikkaan ja kaikkien yhteiskunnan elinten on toimittava tässä rakenteessa. Edes ns. Korjausmekanismi ei salli poikkeamista peruskirjoihin betonoiduista periaatteista. 

Kansainvälinen sosialidemokratia on hajonnut tosiasiassa kahteen leiriin, joista toisen muodostaa Euroopan ulkopuolisista, erityisesti globaalista etelästä kotoisen olevan puolueiden hallitsema Sosialistinen Internationaali, jonka suhde koko Euroopan Unioniin on vähintäänkin kriittinen. Keskeiset Euroopan Unionin maihin kuuluvat sosialidemokraattiset puolueet ovat eronneet Sosialistisesta Internationaalista ja muodostaneet uuden "Progressiivisen Allianssin". Suomen SDP on mukana näissä molemmissa ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma on jopa Sosialistisen Internationaalin kunniapuheenjohtaja tässä yhteisössä tapahtuneen pitkäaikaisen vaikuttamisensa perusteella. 

Irtautuminen Euroopan Unionin markkinapolitiikasta tarkoittaa tällä hetkellä eroamista koko yhteisöstä. Sosialidemokraatit eivät ole harrastaneet viime vuosina vaihtoehtoista makrotalousanalyysia, vaikka sellaista on olemassa ja jota Suomessa edustaa "UTAK - Uuden talousajattelun keskus". Sen toiminnanjohtaja on tästä uudesta talousajattelusta tohtoriksi väitellyt Lauri Holappa, entinen Demarinuorten liittotoimikunnan jäsen. Patrizio Lainá kuuluu yhtenä merkittävänä talousasiantuntijana uuden talousajattelun vaikuttajiin.

Sosialidemokratia näyttää ylipäätään välttelevän keskustelua heterodoksisesta (moniarvoisesta) makrotalouspolitiikasta. Sos,-dem. liikkeen arvoperinnön mukaan taloudellinen demokratia on osa kansanvaltaa yhdessä valtiollisen, sosiaalisen ja kultturellisen demokratian kanssa. Euroopan Unionille olisi mitä tärkeintä päästä eroon nykyisestä "markkinoille alistumisesta", mutta ministerineuvostot ovat toinen toisensa jälkeen todenneet, että tarvetta peruskirjan avaamiseen ei ole. 

Suomalainen sosialidemokratia on "äänettömänä yhtiömiehenä" ja yhtenä Euroopan Progressiivisen Allianssin jäsenpuolueena etsimässä tietään eteenpäin. Unionin piirissä sitä ei ole saavutettavissa lähivuosina. Yhdenkin Unionin konservatiivisen johtaman jäsenmään kielteinen kanta riittää pitämään nykyisen peruskirjan voimassa. Näissä oloissa vaihtoehtoisen talouspolitiikan mahdollisuudet ovat äärimmäisen rajallisia. 

Nykyhallituksen politiikka on kuitenkin ollut niin tuhosuuntaista ja AMOK-painotteista että jotakin voidaan saada aikaan työllisyydessä, SOTEssa ja ehkä ammatillisten oikeuksien palauttamisessakin. Onko siis muutos mahdollista? Rajallisessa määrin - nykylinjasta poikkeaviin ohjelmajulistuksiin ei löydy reaalisia mahdollisuuksia - valitettavasti. 

Maailma kuitenkin muuttuu niin nopeasti, että voi Bertold Brechtiä siteeraten todeta: "Ei koskaan voi olla jo tänään."

Rauha ja turvatakuut Ukrainaan

Kirjoitan tätä tiistaiaamuna 16.12. 2025  ja television aamuohjelmassa keskustellaan Ukrainalle annettavista turvatakuista. Asiantuntijat edellyttävät että läntisen arvoyhteisön antamien turvatakuiden tulee olla niin järeitä että hyökkääjävaltio Venäjän on pakko suostua rauhaan ja jättämään Ukraina kehittymään itsenäisenä valtiona. Suostuuko Venäjä asetettaviin ehtoihin, sitä perää YLEn toimittajakin. Jää vaikutelma että vaikka sopimus syntyisikin, jäljellle jää pitkä jännitteinen jakso, ehkä jopa sukupolvia kestävä. Monimutkaiselta ja epävarmalta vaikuttaa. "Ollaan lähempänä sopimusta kuin kertaakaan aikaisemmin", kuuluu varovaisen toiveikkaan tasavallan presidentin Alexander Stubbin kannanotto.

Muistikuviin nousee  tilanne toisen maailmansodan päättymisvaiheista, joissa Suomi irroittautui asevelisopimuksesta Saksan kanssa ja ryhtyi - olosuhteiden pakosta - neuvottelemaan Neuvostoliiton kanssa siitä millä ehdoilla rauha voisi olla mahdollista. Suomi joutui luopumaan alueista Suomenlahdella, Karjalassa ja koko Itärajalla sekä menetti toisen käsivartensa ja sen mukana Petsamon nikkelikaivoksineen ja lisäksi yhteyden pohjoiselle Jäämerelle. Läntiseltä arvoyhteisöltä ei turvatakuita saatu vaikka jonkinlaista haikailua siihenkin suuntaan oli olemassa, olihan Suomi pieni urhea maa suuren naapurin kupeessa ja taisteli urheasti itsenäisyytensä puolesta.

Turvatakuiksi muodostui paitsi suostuminen alueluovutuksiin ja sen ajan mittapuun mukaan suuriin sotakorvauksiin. Hävinneen osapuolen piti periaatteessa korvata kaikki suurelle naapurille aiheutuneet sotakulut ja vahingot. Sen lisäksi Suomi joutui suostumaan ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimukseen siltä varalta että Suomen alueen kautta yritettäisiin hyökätä Neuvostoliittoa vastaan. Sopimuksen sisältyi myös laaja pyrkimys kulttuuriyhteistyöhön ja myös suhteellisen vahvaan vuorovaikutteiseen kaupalliseen ja teollisen yhteistyöhön.  Läntinen arvoyhteisö asetti sodan voittajan, Neuvostoliiton yksin valvomaan erityisen komision muodossa sitä, että rauhan ehtoja noudatettiin.

Syntynyttä rauhaa ja siihen liittyvää YYA-sopimusta on sittemmin pidetty yhtenä "suomettumisen symbolina" ja Paasikiven-Kekkosen toimintalinjaa  näiden valtionjohtajien  konkreettisena toteuttamistapana ja nykykielellä ilmaistuna "rähmällään olemisena" Neuvostoliiton suuntaan. Urho Kekkonen vei tämän ystävyyspolitiikan omiin sfääreihinsä soveltaessaan omalla persoonallisella tavallaan  tätä sopimusta käytäntöön. Neuvostoliitto kuitenkin näytti luottavan häneen ja hänen tapaansa antaa sisältöä YYA-sopimukselle. Tästä seurasi että Suomi sai  sodan hävinneenä osapuolena turvatakuut Neuvostoliitolta. Mutkia oli matkassa paljon, mutta tärkeää on huomata että turvatakuut pitivät ja johtivat pitkään, seitsemisen vuosikymmentä kestäneeseen ystävyyden, yhteistyön ja muodoiltaan rajoitetun avunannon kauteen. 

Kun nyt katselemme Ukrainan sodan yhteydessä tavoiteltavia turvatakuita, silmiin pistää se että sodan kuluissa vahvoilla oleva Venäjä, jonka edellytetään elävän ja toimivan turvatakuiden toteutumisen hengessä, ei ole ollut näissä neuvotteluissa Ukrainan tai osapuoleksi pyrkivän Euroopan kanssa ollenkaan. Myöskään tv-keskustelussa mukanaolleet asiantuntijat eivät viitanneet sanallakaan siihen vaihtoehtoon, että todelliset turvatakuun voi antaa vain Venäjä joka toimillaan on jo vuosia osoittanut valmiutensa agressiiviseen ja tuhoa tuottavaan "sotilastekniseen operaatioon"- ilmaisu on tärkeä ilmeisesti siksi, että puhuminen "sodasta" tarkoittaisi nyt myös Euroopan Unionin ja halukkaisen koalition mukanaoloa sodassa. Minulle jäi vaikutelma, että ohjelmaa juontaneen toimittajan mielessä saattoi olla Suomen tapauksessa toteutunut vaihtoehto, mutta ajan hengen mukaisesti tätä poissuljettua vaihtoehtoa ei ollut järkevää vaatia pohdittavaksi. 

Oletukseni on, että nyt syntynyt "halukkaiden liiton" julkilausuma ja amerikkalaisten mukanaolo keskusteluissa siirtyy seuraavaan aviheesen, jossa neuvottelutulos tulee myös sotilasteknisessä operaatiossa niskan päällä olevan Venäjän ja sen johtajan arvioitavaksi. Tähänastisen kokemukseni perusteella voisin päätellä, että Venäjä ei suostu asetettuihin ehtoihin eikä etenkään voimankäytöllä uhkailuun ja läntisen arvoyhteisön "riittävän järeän" pelotteen alaiseen sopimukseen. Todennäköisesti sotilastekninen operaatio jatkuu edelleen. 

Loppujen lopuksi pysyvän rauhan ehdot on neuvoteltava   Venäjän kanssa. En pitäisi mahdottomana, etteikö sopimus Ukrainan ja Venäjän välillä sisältäisi samantapaisia yhteistyöhön, ystävyyteen ja avunantoon liittyviä elementtejä kuin mihin Suiomikin joutui 80 vuotta sitten suostumaan - monikansallista valvontakomissiota myöten. Viimemainittu ehkä olisikin se ainoa myönnytys, johon Venäjä saattaisi suostua.

Mustasta nollasta huimaan velanottoon

 Saksan liittovaltion budjetti vuodelle 2026 

Saksan liittovaltion ensi vuoden budjetti vuodelle 2026 on valmis lopulliseen hyväksyntään parlamentissa. Asiasta vastaava budjettivaliokunta hyväksyi ministeriöiden budjettien lopulliset muutokset eilen illalla yli 15 tuntia kestäneiden neuvottelujen jälkeen. Budjetissa ennakoidaan liittotasavallan historian toiseksi suurinta uutta velkaa – ja se koostuu seuraavasti:

Perusbudjetin menot ovat 524,54 miljardia euroa .

Tästä noin 58,3 miljardia euroa on varattu investointeihin .

Uuden velan arvioidaan olevan 97,965 miljardia euroa - ilman ydinbudjetin ulkopuolella olevia erityismenoja infrastruktuuriin, ilmastoneutraaliuteen sekä asevoimiin.

Tämä tarkoittaa noin kahdeksan miljardin euron lisäystä perusbudjettiin hallituksen luonnokseen verrattuna.

Miljardeja lainoja erityisrahastoista

Tämän lisäksi  tulee kuitenkin myös lainanotto infrastruktuuriin ja ilmastoneutraaliuden erityisbudjetteihin sekä Saksan asevoimille. Aiempien lausuntojen mukaan uuden velan kokonaismäärän odotetaan siis olevan reilusti yli 170 miljardia euroa. Se oli korkeampi vain koronaviruspandemian aikana vuonna 2021.

Liittopäivien parlamenttiryhmät selittivät yksityiskohtia useissa lehdistötilaisuuksissa tänä aamuna. Budjetti on määrä hyväksyä virallisesti marraskuun viimeisellä viikolla

 Yli 30 prosentin velkasuhte kokonaistaloudesta vuositasolla - eikö se ole mitä jyrkimmässä ristiriidassa Euroopan Komission Kasvu- ja Vakaussopimuksen tiukkojen rajojen kanssa, erityisesti 3%:n alijäämätavoitteen kanssa? Keinoksi on valikoitunut talouden jakaminen ydinbudjettiin ja erityisbudjetteihin, mikä on tietenkin pahassa ristiriidassa sen periaatteen kanssa, jonka mukaan budjetti on fiskaalinen kertomus koko taloudesta ja jonka sisällä kaikki tapahtumat ja toiminnot kuvataan. Suomalaisen kirjanpitolainsäädännön mukaan tällainen varsinaisen budjetin ulkopuolisten erityiskassojen pito on jyrkästi kiellettyä. Koskahan tähän epäkohtaan puututaan - vai puututaanko ollenkaan? Meillä tietynlaista erityisbudjettia edustavat työeläkerahastot, joita ei lasketa julkiseksi omaisuudeksi mutta joilla kuitenkin on valtion vastuuta kantava lakisääteinen tehtävä - pitää huolta siitä, että kansalaiset sasvat eläkkeensä myös tulevaisuudessa. Työeläkerahastot on tavallaan valtion lakisääteistä tehtäväää hoitava erityisvaluutta, jonka sellaiseksi tekee sen itsenäinen rooli ja pyrkimys sijoittamalla tapahtuvaan kartuttamiseen...

Tänään 15.11. 2025 SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa puheenjohtaja Lindtman nosti puheenvuorossaan keskusteluun SDP:n ja Vasemmistoliittoa lukuunottamatta kaikkien puolueiden hyväksymän sitoutumisen yli vaalikausien ulottuvaan sopeutusohjelmaan tavoitteena velkasuhteen palauttaminen Euroopan Komission asettamiin velkaantumis- ja alijäämärajoihin. Saksan ratkaisu näyttää tässä suhteessa täysin erilaiselta. Yli kolmasosan velkamäärä ydinbudjetin ja erityisbudjettien kokonaisuudessa tarkoittaa tarkoittaa siirtymistä "mustasta nollasta" vahvaan elvytyspolitiikkaan ja samalla Kasvu- ja Vakaussopimuksen rajoitusten täydellistä sivuuttamista.

Jos Saksan liittovaltion budjettia verrattaisiin Suomen vuoden 2026 talousarvioon ja toimittasiin samassa hengessä, se tarkoittaisi nykyisen, n. 9 mrd:n velanoton kasvattamista voin 30:een miljardiin erityisbudjetin muodossa. Sillä voitaisiin rahoittaa ensiksikin koko SOTE-uudistus Marinin hallituksen päätösten tasolla, vahvistaa nopeasti kuntien mahdollisuuksia saada työttömät työsuhteisiin joko julkiselle sektorille tai jopa yleistä hyvää toteuttaviin yrityksiin, rahoittaa ympäristöhankkeita, lupaavia startup-yrityksiä sekä kattaa kansallisen puolustuksen kuluja. Painopisteen tulisi kuitenkin olla kaikkien kynnelle kykenevien saaminen kokopäiväisiin, työehtosopimusten mukaisiin työsuhteisiin. Tämä käynnistäisi sellaisia moninkertaistajia, jotka mahdollistaisivat nopeasti myös velkarahan takaisinmaksun. Erityinen valtti Suomelle olisi se, että tarvittava velka otettaisiin suomalaisilta työeläkerahastoilta ja niille maksettaisiin keskimääräistä osaketuottoa vastaava korko. Tällöin velka hyödyttäisi työeläkejärjestelmää ja vähentäisi nopeasti paineita ryöeläkemaksujen korottamiseen.

Koen tämän muutoksen Saksan makrotalouspolitiikassa monella tapaa kääntentekeväksi. Se on ristiriidassa - itse asiassa täysin vastakkaista - Kasvu- ja Vakaussopimuksen suhteen ja kirjanpidollisestikin se rikkoo periaatetta, jonka mukaan budjetti on fiskaalinen narratiivi valtion talouspolitiikasta - siis mitään erityiskassoja tai sitä tarkoittavia rahastoja/rakenteita ei pitäisi olla olemassa. Kaiken pitäisi oikeusvaltioperiaatteen mukaan olla avointa ja näkyä sekä talousarviossa että tilinpäätöksessä. Kokonaisuudessaan Saksan sinipunahallituksen ratkaisu on endogeeninen, omapäätöksinen ja mahdollistaa sekä konservatiivisen että sosialidemokraattisen politiikan ohjelmallisia tavoitteita. Valtavat satsaukset aseteollisuuteen tähtäävät ilmeisesti siihen, että Saksa kaappaa europpalaisen synkronisaation nimissä valtaosan suurista aseteollisista hankkeista ja tekee tästä teollisuudenhaarasta uuden saksalaisen menestystarinan  - selkeästi hallituksen konservatiivisia tavoitteita. Tosin suuren ongelman aiheuttavat Kiinan asettamat rajotukset harvinaisten maametallien ja niistä tehtyjen jalosteiden ja tuotteiden saatavuuteen - Kiina on kyseenalaistamissa niiden käyttämisen militaristisiin tarkoituksiin. Satsaukset ympäristö- ja infrahankkeisiin ovat Saksan hallituksessa ilmeisen selvästi sosialidemokraattisia painotuksia. Ratkaisu osoittaa endogeenisen makrotalouspolitiikan ideologisen neutraaliuden - se itsessään ei aseta rajotuksia fiat-henkiselle monetaristiselle resurssienkäytölle. Näistä syistä olen tallentanut tämän päivityksen ja sen kommentit tähän blogiini "Kohden uudenlaista maailmaa" - siitähän tässä nimenomaan makrotalouden kannalta on  kysymys.

Yksi varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Euromaiden velkaantuminen tapahtuu vieraassa valuutassa, jota koskeva päätösvalta ei ole niiden omissa käsissä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, euron rahapolitiikasta päättää perustuslaillisilla valtuuksilla Euroopan Keskuspankki ja finanssipolitiikasta samanlaisilla valtuuksilla Euroopan Komissio. Ulkopuoliset eksogeeniset tahot voivat siten vaikuttaa euromaiden talouden tilaan ja sen arviointiin. Vaikka EKP:n rahapolitiikka on itsenäistä ja poliittisen vaikuttamisen ulkopuolella, ei liene kuitenkaan liian rohkeaa väittää, että tietynlainen lojaliteetti eurojärjestelmää ja jäsenvaltioita kohtaan vallitsee ilmeisesti kaikissa olosuhteissa. 

---

Seppo Tuovinen:

"Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Euroopan komissio asetti ns. Liikasen työryhmän miettimään ja valmistelemaan normaalin pankkitoiminnan ja finanssipankkitoiminnan eriyttämistä toisistaan. Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen johtama työryhmä julkaisi lokakuussa 2012 raportin, jossa ehdotettiin useita rakenteellisia uudistuksia Euroopan pankkisektorille.

Tärkeimpiä ehdotuksia oli pankkien vähittäispankki- ja kaupankäyntitoimintojen erottaminen siinä tapauksessa, jos arvopaperikaupan osuus pankin liiketoiminnasta on liian iso. Liikasen työryhmän esitystä ei komissaari Michael Barnier kuitenkaan hyväksynyt, niinpä se kaatui käytännössä Barnierin kielteiseen kantaan. Barnierin mukaan pankkien pitäisi kuitenkin "säilyttää monimuotoisuutensa" ja hänen mukaansa ”lainoittajien rankaisemista" pitää välttää.

Miten on käynyt jatkossa? Euro-järjestelmän perimmäisiä ongelmia ei ole korjattu, eikä ”myötäsyklistä” talousoppia ole uudistettu. Tämä tarkoittaa, että oikeaoppinen talouspolitiikka on ”vastasyklistä”. Huonoina aikoina taloutta elvytetään ja korkeasuhdanteessa talouden ylikuumenemista torjutaan kiristämällä finanssipolitiikkaa. Euroopan keskuspankin, EKP:n rahapoliittinen tuhansien miljardien eurojen elvytys vv. 2014-18 kohdistettiin yrityksille ja pankeille, mutta raha on mennyt muualle kuin reaalitalouteen eikä esim. investointeihin. Monet kysyvät: Menikö sitä jopa pörssikeinotteluun? Joka tapauksessa Finanssimarkkinoiden koko on entisestään kasvanut suhteessa reaalitalouteen.

Bill Mitchellin arvion mukaan EKP on valmistautumassa jatkamaan ns. määrällistä elvytystä (QE) valtioiden velkakirjojen osto-ohjelman muodossa. USA:n Britannian, ja Japanin kansalliset keskuspankit ovat EKP:n tavoin lunastaneet yhteensä 20 000 mrd:n dollarin edestä valtioiden velkakirjoja viime vuosina, mikä on Aalto-yliopisto professorin Vesa Puttosen politiikkaradiossa kesäkuun viimeisellä viikolla kertoman mukaan täysin poikkeuksellista keskuspankkien historiassa. Forum-kokouksessa esitellyn APP-tutkimuksen mukaan QE-ohjelmalla on ollut merkittävää vaikutusta jäsenvaltioiden selviytymisessä muutoin seuranneen "likviditeettikriisin" hoidossa. Euroopan Unionin peruskirjat kuitenkin kieltävät Euroopan Unionin tai EKP:n vastuunoton jäsenvaltioiden velkavastuista.

Nyt voidaan kysyä, olemmeko uuden kriisin edessä, ellei euron valuvikoja korjata? Markku Kuisma kysyy, olisiko EU:n syytä palata perusasioihin ja vahvistaa sisäisesti Euroopan integraatiota ja keskittyä unionin tekniseen kehittämiseen? Edellä mainittu euron valuvikojen korjaaminen on yksi suuren luokan kysymys, josta mm. talousnobelisti Joseph Stiglitz on toistuvasti puhunut. Kansalaisryhmistä varakkain vähemmistö on rikastunut. Sen sijaan keskiluokka ja pienituloiset omat jääneet pääomatulojen kasvusta osattomiksi.

Markku Kuisma hakee vastausta hyvinvointiyhteiskuntien tulevaisuuteen. Pohjoismaissa on vapaa kansalaistoiminta ollut laajaa ja työhön liittyvät ihmis- ja ammattiyhdistysoikeudet kunniassa. Pohjola on demokraattisten ja yhtenäisten kansallisvaltioiden luomus. Kuisma kysyy: ”Näkeekö joku näille historiallisille peruspilareille lupaavaa tulevaisuutta, tai kuinka moni edes sitä haluaa? Vaikka kuinka toivoisi, sellaiselle on vaikea havaita mahdollisuuksia ja kannatuspohjaa unionin kaltaisessa laajassa muodostelmassa. Riittävän laajaa sosiaalista yhteisöllisyyttä Pohjolan demokratioiden tapaan ei ole, eikä lähempään sataan vuoteen synny”.

EU on lähtenyt kilpailuun Kiinan ja USA:n kanssa. EU:n perussopimukset ovat markkina-alisteisia. Kilpailevissa talouksissa Kiinassa, Intiassa, tai USA:ssa eivät kansanvalta, ihmisoikeudet ja pohjoismainen malli ole kovaa valuuttaa. Euroopan Integraatiota – liittovaltiota ei synny pakottamalla. Sellaista liittovaltiota tuskin syntyy, jossa keskeistä valtaa eivät käyttäisi Saksa ja Ranska. Tästä ajankohtaisin osoitus on EU:n uuden komission ja muiden johtopaikkojen jako heinäkuun 2019 ensimmäisen viikon aikaisissa ratkaisuissa. Toteutui Markku Kuisman ilmaisema realismi: ”nämä kaksi suurta ratkaisevat, pienistä ei niin väliä”.

Ranskalais-saksalaisen hegemonia-ajattelu säilyy myös tulevaisuudessa. Jotenkin se pitää ratkaista. Eurooppa on aina selvinnyt kriiseistään vain laajamittaisella yhteistyöllä. Nyt, kun nationalismi ja populismi uhkaavat, niin EU ongelmat vaativat huomattavasti järeämpiä toimenpiteitä.

Se onnistuu parhaiten entistä vahvemman talouskasvun ja entistä tasapuolisemman tulonjaon avulla, ei entistä mallia jatkamalla. Julkisen talouden leikkauslinjalla ja huonoilla työehdoilla kuten nollasopimuksilla ei voida edetä kohti oikeudenmukaisempaa Euroopan Unionia. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin 5.7. 2017 virkaanastujaispuheessaan esittämän toiveen Euroopan Unionin peruskirjojen muuttamisesta niin, että vahva ja dynaaminen, eurooppalaisiin ongelmiin vastaava politiikka kävisi mahdolliseksi. Muussa tapauksessa ei euroalue pääse irti hitaan kasvun vaiheesta.

Markku Kuisma näkee, että nationalismin, nationalismin, suvaitsemattomuuden ja populismin nousu ei ole ollut vain eurokriisin syy eikä seuraus. Syy oli siinä äärimmäisessä ylemmyydentunteessa ja moralisoinnissa, jota monet europarlamentaarikot Kreikkaa kohtaan osoittivat. Kreikan kriisissä toimittiin hävettävästi ja nolosti. Solidaarisuus ja yhteistunto kärsivät kovan kolauksen.

Markku Kuisma näkee, että nationalismin, suvaitsemattomuuden ja populismin nousu ei ole ollut vain eurokriisin syy eikä seuraus. Syy oli siinä äärimmäisessä ylemmyydentunteessa ja moralisoinnissa, jota monet europarlamentaarikot Kreikkaa kohtaan osoittivat. Kreikan kriisissä toimittiin hävettävästi ja nolosti. Solidaarisuus ja yhteistunto kärsivät kovan kolauksen.

”Kukaan ei enää kiistä, että nimenomaan eurosta on tullut Euroopan syvän kriisin ja henkisen pirstoutumisen näkyvin symboli. Jälki oli rumaa. Pitää mennä vuosikymmeniä takaisinpäin maanosan historiaan tavatakseen vastaavaa voimapoliittista alistamista, kulttuurista demonisointia ja yhtä rajua kansallisen suvereniteetin jyräämistä kuin mitä Kreikan kriisin yhteydessä ilmeni."

---

Ilpo Rossi:

"Kiitokset Seppo Tuoviselle tilanteen makrotaloustaustan avaamisesta. Mukaan tuli monta sellaista näkökohtaa, joita olisi muistanut, osannut tai arvannut laittaa mukaan tähän kontekstiin.

Saksan alkamassa olevaa mahtavaa velanottoa ei ole julkisuudessa paljon kommentoitu. Selvää on kuitenkin, että se merkitsee suurta muutosta saksalaisessa talouspolitiikassa, joka perinteisesti on ollut konservatiivisen  valtavirtatalouden mukaista mikrotalouspolitiikkaa, jonka mukaan esimerkkejä taloudenpitoon otetaan kotitalopudesta ja ratkaisuja talousongelmiin haetaan yksityisten kansalaisten motivaatiosta ja aktiivisuudesta suurten talousongelmien ratkaisemiseksi. Uusi tilanne suuntautuu suuriin ja välttämättömiin hankkeisiin, kuten puolustus, ympäristö, suuret internettiin, keinoälyyn ja digitaalisiin kehitystoimiin liittyvät ratkaisut. Tarvittavat hankkeet ovat yksinkertaisesti niin suuri ja suurta vastuullisuutta ja demokratiaa vaativia, että niitä ei voida jättää pelkästään suurten (amerikkalaisten) teknologiajättien vastuulle. Tämä tarkoittaa valtion mukaantuloa rahoitukseen, hallintoon, tietosuojaan, välttämättömään suojaukseen, demokratian edellyttämästä avoimuuden tasosta tinkimättä. Nyt näyttäisi siltä että Saksa on talousarvionsa ja taloussuunnittelunsa muodossa  avaamassa tietä tähän suuntaan. Kokonaisuus ei näytä olevan missään suhteessa EU:n Kasvu ja vakaussopimukseen, jonka mukaista pitkän aikavälin taloussopeutusta Suomessa juuri ryhdytään toteuttamaan. Ristiriidat uusissa ratkaisuissa koskevat niin tätä sopimusta kuin oikeusvaltioperiaatteen toteutumistakin. Ongelmat ovat kasvaneet kuitenkin niin suuriksi, että on pakko ryhtyä etsimään ratkaisuja EU:n perussopimuksen mukaisen korjausmekanismin ulkopuolelta, vaikka sekin on periaatteessa kiellettyä."

---

Eric Bonse:

Romahdusriski? EKP antaa epätavallisen varoituksen

18. marraskuuta 2025

Euroopan keskuspankki (EKP) pysyy yleensä poissa päivittäisistä toiminnoistaan. Markkinoiden myllerryksen vuoksi EKP on kuitenkin kehottanut euroalueen pankkeja varautumaan ennennäkemättömiin shokkeihin, joilla on kauaskantoisia seurauksia rahoitusjärjestelmälle. ”Geopoliittiset jännitteet, muuttuvat kauppapolitiikat, ilmasto- ja ympäristökriisit, väestörakenteen muutokset ja teknologiset häiriöt pahentavat rakenteellisia heikkouksia”, EKP varoitti. Äärimmäisten tapahtumien riski on siksi ”suurempi kuin koskaan ennen ”. Tämä epätavallinen varoitus tulee vain päivää sen jälkeen, kun Euroopan komissio myönsi , että Yhdysvaltain presidentin Trumpin kanssa tehdyllä kauppasopimuksella on kielteinen vaikutus Euroopan kasvuun

Olemmeko väärässä leirissä?

Julkaisin Facebookissa professori Jeffrey David Sachsin puheen, joka analysoi Venezuelan reaktioita Yhdysvaltain jo vuosia jatkuneeseen uhkailuun, kiristämiseen ja ulkopuoliseen vaikuttamiseen. Venezuela ei näytä alistuvan, vaan on aloittamassa taloudellista yhteistyötä, kansainvälistä kauppaa ja tavaranvaihtoa uuden kansainvälisen kaupan selvitysjärjestelmän BRICSin puitteissa.

Tämä professori Jeffrey Sachsin puheenvuoro herättää ajatuksia maailmanpolitiikasta erityisesti poliittisen vasemmiston ja sen keskeisen voiman, sosialidemokratian kannalta.

On käymässä yhä ilmeisemmäksi että Amerikassa sekä republikaanien että demokraattien vahvasti kannattama MAGA-aate "Make America Great Again" ei tarkoita pelkästään Amerikan vahvistamista kansakuntana kansakuntien joukossa, vaan myös taloudellista ja poliittista yliotetta globaalilla tasolla. Kuten Sachsin puheenvuorosta käy ilmi, Amerikka ei suvaitse itsenäistä politiikkaa harjoittavia hallituksia oikeastaan missään päin maapalloa mutta ei etenkään eteläisellä takapihallaan eli Väli-ja Etelä-Amerikassa. Tavoitteena on taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima, uhkailu, pakotteet ja sotilaallinen väliintulo. Yhdysvaltain NATO-politiikka on yksi väline tämän yksinapaisen maailman rakentamisessa. Sachsin mukaan kaikki Yhdysvaltain presidentit sitten Neuvostoliiton romahtamisen ja Varsovan liiton hajoamisen ovat ajaneet NATOn laajentamista itään.

Kysymys ei ole läntisen arvoyhteisön sukupolvisen arvotyökalun eli demokratian vahvistamisesta, vaan kohta jo 100-vuotisen taloudellisen ja poliittisen etupiirin laajentamisesta kaikkialle, Kiina, Venäjä ja myös Eurooppa mukaanluettuna. Erityisen selväksi tämä on käynyt Bidenin ja Trumpin presidenttikausien aikana. Voidaan pitää tästä politiikan perspektiivistä katsottuna erinomaisena saavutuksena sitä, että Eurooppa on joutunut luopumaan Venäjän edullisten energiavarojen käytöstä ja on yhä selkeämmin pakotettu ostamaan öljyä ja kaasua huomattavasti kalliimpaan hintaan Yhdysvalloista. Tariffit, sanktiot ja jopa maiden (Kanada) ja maa-alueiden (Grönlanti) vaatiminen osoittavat, että keinoja ei kaihdeta yksinapaisen ja perinteisen amerikkalaisen ylivallan puolustamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Huomattavaa on, että Euroopan keskeinen vaikuttaja Euroopan Unioni tukee edelläkuvattua Yhdysvaltain politiikkaa ja vahvistaa edelleen NATOa tämän yksinapaisen maailman keskeisenä sotilaallisena voimana.. Tätä yksinapaista poliittista ja taloudellista lähestymistapaa edusti aikanaan myös Neuvostoliitto "proletaarisen internationalismin" nimissä vielä 1970-luvulla. Onko Venäjän ja sen presidentin Putinin lanseeraama hyökkäys Ukrainaan osoitus Venäjän vastaavanlaisesta halusta globaaliin taloudelliseen, poliittiseen ja sotilaalliseen ylivoimaan?

Lännessä tunnutaan ajateltavan näin; varustaudutaan Venäjän potentiaalista maailmanvalloitusta vastaan. Kiinan ja Venäjän yhteistyötä tällaisen uhkakuvan toteutumisesta pidetään todennäköisenä ja vaarallisena.

Kuitenkin Kiinan, Brasilian, Intian, Venäjän ja Etelä-Afrikan aloittama taloudellisen ja poliittisen vaihtoehdon BRICSin rakentaminen kielii kokonaan toisenlaisesta, ei yksinapaisesta vaan  monenkeskisestä kansainvälisestä yhteistyöstä. Sen keskeisen elementin, New Developement Bank -nimisen selvitys ja rahoitusjärjestelmän keskeinen suunnittelija oli Venäjän Keskuspankki. Syynä uuden suunnan etsimiseen oli Yhdysvaltojen ja Euroopan toistuvasti laatimat taloudelliset sanktiot, jotka suorastaan pakottivat etsimään vaihtoehtoa kansainväliselle kaupalle ja varojen siirrolle. Syntyi BRICS-yhteisö, jonka piiriin taitaa kuulua jo niin paljon valtioita, että niiden yhteinen väestömäärä ylittää reilusti yli puolet koko ihmiskunnasta.

Sosialidemokratian kannalta katsottuna kysymys kuuluu seuraavasti: pitäisikö sosialidemokratian kannattaa yksinapaisuuteen perustuvaa maailman taloudellista, sotilaallista ja poliittista järjestelmää, vai pyrkiä tukemaan moninapaista, itsenäisiä valtioita ja niiden omiin valuuttoihin perustuvaa kansainvälistä kauppaa eri muodoissaan, Joustava BRICS-järjestelmä tarjoaa tähän koko joukon vaihtoehtoja uuden kehityspankin maakohtaisten selvitysinstituutioiden muodossa. Järjestelmä ei rankaise ketään, vaan pyrkii tarjoamaan erityisesti globaalille etelälle mahdollisuuden kansainväliseen kauppaan niiden omilla valuutoilla, kehitysasteella ja raaka-aineilla.

Sosialidemokratian maailmanlaajuisella tasolla kädenvääntöä tästä asiasta on käyty jo pitkään. Suuri osa Sosialistisen Internationaalin eurooppalaisista jäsenpuolueista, Ruotsi ja Saksa mukaanluettuina, erosivat Sosialistisesta Internationaalista ja perustivat Euroopan Prgressiivisen Allianssin, jonka ydinvoimat toimivat Euroopan Unionissa. Näillä on erillisenä organisaationa FEPS-niminen aatteellinen instituutio, joka tekee laajaa ideologista ja myös ajankohtaista tiedotustyötä. Toisaalta Sosialistiseen Internationaaliin jääneet sosialidemokraattisen ja sosialistiset voimat hakevat nyt mahdollisuuksia arvopohjansa saavuttamiseen BRICS-yhteisön kautta. Tämän uuden, moninapaisen yhtesityöjärjestelmän arviointi näkyy FEPSin puolella olevan vasta alkuvaiheissaa. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue kuuluu jäsenenä molempiin ja Sosialistisen Internationaaalin entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma on jopa sen kunniapuheenjohtaja. Tästä ulottuvuudesta en ole nähnyt ainoatakaan puheenvuoroa tai selvitystä. Edes puolueen kansainvälistä politiikkaa koskevassa julkilausumassa viime puoluekokouksessa tätä ulottuvuutta ei mainittu ollenkaan.

Ydinkysymys tässä yhteydessä on seuraava: ajaako kansainvälinen sosialidemokratia yksinapaista poliittista, taloudellista ja sotilaallista järjestelmää sanktioineen, tulleineen ja vain johtavaa osapuolta hyödyntävine ominaisuuksineen vai onko liikkeen arvopohjan kannalta tärkeämpää rakentaa moninapaista, kansallisiin arvoihin ja rakenteisiin perustuvaa, kaikkia osapuolia hyödyttävää, keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa yhteistyötä? 

•