Muutoksen tuulia odotellessa

 Sosialidemokraattisen Puolueen ensi kevään puoluekokouksen ehdokasvaali on pidetty ja nyt käynnistellään keskustelua SDP:n poliittisesta vaihtoehdosta nykyhallitukselle. Hallituskausi on kääntymässä viimeiselle vuodelleen ja muutosta nykyiseen politiikkaan toivotaan laajasti. Kovasti näyttää kuitenkin siltä, että SDP on talouspolitiikasta ja sen peruslinjasta lähes samaa mieltä Orpon/Purran/Adlercreuzin/Essayahin hallituksen kanssa. Säästettävä on ja Euroopan Komission julkistalouden supistamislinjaa on jatkettava useita hallituskausia jatkuvan säästöohjhelman puitteissa. Miksi seelkeästi sosialidemokraattisen - taloudellista kansanvaltaa tavoittelevan vision esitteleminen on niin ongelmallista?

Vaihtoehtoinen talousanalyysi on vaikeaa erityisesti sen vuoksi, koska Suomen raha- ja finanssipolitiikka on perustuslakitasoisilla päätöksillä Euroopan Unionin, Euroopan Keskuspankin ja erityisesti Euroopan Komission käsissä. Käänne vahvasti uusliberaaliin suuntaan Unionin politiikassa perustuu erityisesti Lissabonin sopimukseen ja sen toisen artiklan kolmanteen kohtaan, jossa painotetaan "erittäin kilpailukykyisen markkinan" merkitystä Euroopan Unionion politiikassa. Maastrichtin kasvu- ja Vakaussopimuksen sopimuksen juuret ovat jo 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, jolloin silloisen Euroopan Komission puheenjohtajan Jaques Delorsin sosiaalisesti painottunut lähestymistapa sivuutettiin ja vesitettiin konservatiivien voimin; puheet hyväksyttiin mutta direktiivitasolla ei sosiaalisuus koskaan päässyt merkittävään asemaan. 

Euroopan Unionin sosialidemokratia toimii nykyään keskeisesti markkinaehtoisessa ympäristössä ja niin tulee toimimaan myös 2027 vaalien jälkeinen hallitus. Tässä suhteessa minkä hyvänsä hallituksen on taivuttava Euroopan Komission pakottamaan politiikkaan ja kaikkien yhteiskunnan elinten on toimittava tässä rakenteessa. Edes ns. Korjausmekanismi ei salli poikkeamista peruskirjoihin betonoiduista periaatteista. 

Kansainvälinen sosialidemokratia on hajonnut tosiasiassa kahteen leiriin, joista toisen muodostaa Euroopan ulkopuolisista, erityisesti globaalista etelästä kotoisen olevan puolueiden hallitsema Sosialistinen Internationaali, jonka suhde koko Euroopan Unioniin on vähintäänkin kriittinen. Keskeiset Euroopan Unionin maihin kuuluvat sosialidemokraattiset puolueet ovat eronneet Sosialistisesta Internationaalista ja muodostaneet uuden "Progressiivisen Allianssin". Suomen SDP on mukana näissä molemmissa ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma on jopa Sosialistisen Internationaalin kunniapuheenjohtaja tässä yhteisössä tapahtuneen pitkäaikaisen vaikuttamisensa perusteella. 

Irtautuminen Euroopan Unionin markkinapolitiikasta tarkoittaa tällä hetkellä eroamista koko yhteisöstä. Sosialidemokraatit eivät ole harrastaneet viime vuosina vaihtoehtoista makrotalousanalyysia, vaikka sellaista on olemassa ja jota Suomessa edustaa "UTAK - Uuden talousajattelun keskus". Sen toiminnanjohtaja on tästä uudesta talousajattelusta tohtoriksi väitellyt Lauri Holappa, entinen Demarinuorten liittotoimikunnan jäsen. Patrizio Lainá kuuluu yhtenä merkittävänä talousasiantuntijana uuden talousajattelun vaikuttajiin.

Sosialidemokratia näyttää ylipäätään välttelevän keskustelua heterodoksisesta (moniarvoisesta) makrotalouspolitiikasta. Sos,-dem. liikkeen arvoperinnön mukaan taloudellinen demokratia on osa kansanvaltaa yhdessä valtiollisen, sosiaalisen ja kultturellisen demokratian kanssa. Euroopan Unionille olisi mitä tärkeintä päästä eroon nykyisestä "markkinoille alistumisesta", mutta ministerineuvostot ovat toinen toisensa jälkeen todenneet, että tarvetta peruskirjan avaamiseen ei ole. 

Suomalainen sosialidemokratia on "äänettömänä yhtiömiehenä" ja yhtenä Euroopan Progressiivisen Allianssin jäsenpuolueena etsimässä tietään eteenpäin. Unionin piirissä sitä ei ole saavutettavissa lähivuosina. Yhdenkin Unionin konservatiivisen johtaman jäsenmään kielteinen kanta riittää pitämään nykyisen peruskirjan voimassa. Näissä oloissa vaihtoehtoisen talouspolitiikan mahdollisuudet ovat äärimmäisen rajallisia. 

Nykyhallituksen politiikka on kuitenkin ollut niin tuhosuuntaista ja AMOK-painotteista että jotakin voidaan saada aikaan työllisyydessä, SOTEssa ja ehkä ammatillisten oikeuksien palauttamisessakin. Onko siis muutos mahdollista? Rajallisessa määrin - nykylinjasta poikkeaviin ohjelmajulistuksiin ei löydy reaalisia mahdollisuuksia - valitettavasti. 

Maailma kuitenkin muuttuu niin nopeasti, että voi Bertold Brechtiä siteeraten todeta: "Ei koskaan voi olla jo tänään."

Viulusta ja soittamisen taidosta

Markka takaisin?

Reino Helismaan tunnetussa metsäkämppäiskelmässä jätkä haikailee tavantakaa toiveellaan:"Voi kun olis viulu". Kun sitten porukalla päätetään hankkia kaverille viulu, hän haikailee;"voi kun osais soittaa".

Helsingin Sanomat pohdiskelee 2.1.2022 kirjoituksessaan taloustieteilijäiden suhdetta markkaan ja sitä, oliko euroon siirtyminen Suomelle viisasratkaisu.

Euro on tekninen ratkaisu vaihdon välineeksi ja tässä suhteessa se on rinnastetttavissa muihin vastaaviin, myös kansallisiin välineisiin. Laaja pohja eurooppalaisena maksuvälineenä on sekä tuonut turvallisuutta ja pysyvyyttä (esimerkiksi eläkkeet), mutta myös epävarmuutta, joka näkyy mm. Suomenkin vastuuna n. 60 miljardin valtionvelkakirjoina EKP:n taseissa. Likviditeettiä on mahdollisimman kilpailukykyiselle markkinalle meilläkin tullut, mutta toiveissa olleet investoinnit ovat jääneet puuttumaan. Ero Euroopan Valuuttaunionista tai Euroopan Unionista kokonaisuudessaan johtaisi ilmeisesti siihen että nämäkin velkakirjat tulisivat todellisuudessa lunastettaviksi.

Ainakin tätä osaa eurooppalaisesta taloustaseesta voi pitää sinä hintana, jonka olemme vaadittaessa velvolisia maksamaan eurooppalaisesta valuuttayhteistyöstä. Vika ei ole kuitenkaan "viulussa", vaan siinä miten sillä osataan soittaa. Se että raha- ja finanssipolitiikka ovat vain rajoitetusti käytössä, on osoitus makrotaloudellisesta soittotaidon puutteesta. EU:n konsolidoidun perussopimuksen mukaisesti jäsenvaltioita ei voida tukea ja 'mahdollisimmn kilpailukykyisen markkinan' doktriiniin perustuen on yritysmaailmaa tuettu Suomenkin osalta määrällisellä elvytyksellä pelkästään vuoden 2014 jälkeen vähintään yhden vuoden valtion budjetin verran eli n. 60 miljardilla eurolla. Euroon perustuva rahapolitiikka elää siten suhteessa eurovaltioihin edelleenkin 'saivarin asteella' eli mahdollista se olisi jos peruskirja sen sallisi. Toinen makrotaloudellisen viulun soiton oppimista rajoittava tekijä on - Korona-pandemiaan liittyvää "Next Generation" laina- ja tukipakettia lukuunottamatta - dynaamisen finanssipolitiikan loistaminen poissaolollaan. Velalla ei elvytetä eikä rakenneta uutta edes koko maailmaa uhkavan ilmastokatastrofin edessä. Tätä voisi verrata jätkän viulu-analogiaa käytääkseni siihen, että uutta musiikkia ei enää sävelletä koska jo olemassaolevankin soittaminen on niin vaikeaa.

Niillä velkataakoilla, joita mm. Italialla ja Ranskalla on suhteessa EU:n kasvu- ja vakaussopimukseen, uusia ratkaisuja on löydyttävä. Omana käsityksenäni totean että Italia ja Ranska näyttäisivät ymmärtävän että nykyinen valtavirtainen makrotalouspolitiikka tarkoittaa keskeisten mahdollisuuksien käyttämättä jättämistä. Moderni raha- ja finanssipolitiikkaa pitää sisällään uusia, toistaiseksi käyttämättömiä mahdollisuuksia.

Tässäkin yhteydessä on kiinnitettävä huomiota myös taloudelliseen demokratiaan. Talouden yhteydessä siitä harvemmin puhutaan. Markan palauttaminen merkitsisi myös välttämättä eroa Euroopan Valuuttaunionista ja oman Suomen Pankin perustamista keskuspankkina - nykyinen Suomen Pankkihan on Euroopan Keskuspankille alisteinen  kansallinen toimija. Oman raha- ja finanssipolitiikan mahdollistaminen avaisi ainakin teoriassa tietä moderniin monetaristiseen makrotalouteen. Omalla keskuspankilla varustettu valtio ei voi koskaan ajautua  konkurssiin, koska se voi aina omilla päätöksillään luoda resursseja eikä sen välttämättä tarvitse velkaantua vieraassa valuutassa. Euro on tässä suhteessa Suomelle ja muillekin valuuttaunionin jäsenmaille vieras valuutta siinä mielessä, että rahapoliittiset päätökset tehdään Euroopan Keskuspankissa ja Suomen valtion on periaatteessa vastattava kaikista tekemistään velkasitoumuksista kuten valtion velkakirjojen lunastamisesta niiden maturiteetin eli lainaajan päättymisen koittaessa.

Taloudellisen demokratian käsite on mukana ainakin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmissa ja perinteessä. Valtiollisen demokratian lisäksi demokratian käsite ulotetaan sen ohjelmissa myös sosiaaliseen, sivistykselliseen ja taloudellisen demokratiaan. Sen keskeisiä piirteitä ovat demokratian muiden ulottuvuuksien mahdollistaminen juuri taloudellisen demokratian avulla. Näitä toteuttava hyvinvointivaltio on se väline, jolla kansanvaltaa vahvistavia elementtejä luodaan.

Euroopan Unionissa valtio ei ole kuitenkaan keskeisessä asemassa taloudellisia arvoja luotaessa, vaan se tehtävä on peruskirjoissa osoitettu 'mahdollisimman kilpailukykyiselle markkinalle' (vrt. Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3). Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen mukaan Unioni ei myöskään ota vastatakseen jäsenvaltioiden  sitoumuksista,joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, vastavuoroisten takuiden antamista lukuunottamatta. Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimus rajaa velanoton tunnetusti 60 prosenttiin BKT:sta ja vuosittaisen kasvun kolmeen prosenttiin. Ylväät puheet kansanvallasta ja oikeusvaltiosta ovat jäänet alisteisiksi tälle markkinaehtoiselle toimintaperiaatteelle, jota Euroopan neuvosto ja Komissio systemaattisesti ja tarvittaessa sanktioilla valvovat. Sosialidemokratian - Euroopan yhden keskeisen poliittisen suuntauksen - arvopohja on poliittisen toiminnan ohjenuorana sekä kysenalaistettu että todellisuudessa rajattu pois todellisena mahdollisuutena myös vaihtoehtoista politiikkaa harjoitettaessa. Tästä pitää huolen peruskirjan säännösten noudattamista valvova Euroopan Komission edellyttämä korjausmekanismi. Politiikan vaihtoehtojen on pysyttävä Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan puitteissa. Vahvan, kansanvaltaisen valtion asettaminen etusijalle suhteessa 'erittäin kilpailukykyiseen markkinaan' ei tule kysymykseen.

Taloudellisen demokratian ja oikeusvaltiomekanismin kannalta sosialidemokraattinen, kansanvaltaiseen valtioon ja sen varaan rakentuva yhteinen hyvinvointi ei ole ensisijaista eikä peruskirjan mukaan ole vaihtoehtona mahdollista. Euroopan Unioni ei myöskään tue mielipiteenmuodostusta tukevia kansalaisjärjestöjä. Mm. kansainvälisten ympäristöinternationaalien tuki on käytännössä lopetettu ja korvattu yrityspohjaisilla toimintamekanismeilla. Täten myöskään poliittisella demokratialla ei ole  yhteyttä laajaan kansalaistoimintaan. Tunnetusti myös poliittisten puolueiden taloudellionen tuki kyseenalaistetaan. Sama koskee suhtautumista ammattiyhdistystoimintaan. Euroopan tasolla ei ole juuri mitään vuorovaikutteiseen sopimustoimintaan liittyviä elementtejä - yritysmaailman lobbausta lukuunottamatta. Siitä onkin tullut lähes ainoa vaikuttamisen muoto parlamenttiovaalien ulkopuolella. Lobbareita on sen sijaan Euroopan Unionin päätöksenteon liepeillä on tuhansia.

Kun Euroopan Unioni kyseenalaistaa Kiinan vahvan valtion autorisoidun politiikan, voisi kuvitella Kiinan puolestaan kysyvän, miksi Euroopan Unioni perussäännöissään todellisuudessa kieltää poliittisen vasemmiston  ja erityisesti poliitista demokratiaa edellyttävän sosialidemokratian yhteiskunnallisen toimintapohjan? Kun Venäjä torjuu kansalaisjärjestöjen toiminnan järjestelmälleen vaarallisena, eikö Euroopan Unionin vastaavanlainen toiminta ole yhtä tuomittavaa? 

Euroopan Unioni on ottanut tehtäväkseen autoritaarisen hallinnon ja toimintatapojen arvostelemisen, sanktiot ja  aseelliseen puolustautumiseen ja jopa tarvittaessa hyökkäykseen liittyvät toimenpidearsenaalin. Uskon edellä kuvaamani perusteella olevan suhteellisen helppo ymmärtää, että myös Euroopan Unioni kantaa rakenteissaan ja toimintatavoissaan epäproduktiivista autoritaarisuuden syndroomaa, oireryhmää joka estää rationaalisen vastaamisen niin Unionin toiminnassa kuin epävarmuuksien leimaamassa maailmassakin. 

En myöskään usko että sosialidemokraattiseen arvomaailmaan rakentava henkilö voi toimia puhtaalla omallatunnolla vastuullisissa johtotehtävissä nykyisenkaltaisessa Euroopan Unionissa.