maanantai 4. heinäkuuta 2022

Hukassa Euroopassa

Olen viime aikoina lainaillut aika paljon Brysselissä kirjoittavaa blogistia, jonka blogin otsikko on "Lost In Europe", suomeksi "Hukassa Euroopassa". Suomen media on käynyt sisällöltään yhä yksipuolisemmin  markkinahenkiseksi ja entisen ministerin ja kansanedustajan Veikko Vennamon ilmaisua käyttääkseni "seteliselkärankaiseksi". Sen yksi ilmenemismuoto on länsiorientoitumisen rinnalla lähes kritiikitön - markkinan mielestä maailman parhaan - makrotalouspolitiikan, uusliberaalin "uuskeynelisäisyyden" tukeminen, jolla ei loppupeleissä ole itse Keynesin kanssa muuta tekemistä kuin yritys markkinaehtoisesti vastata vastasyklisesti ulkoaohjautuvan, eksogeenisen makrotalouspolitiikan haasteisiin.

Brysseliläinen blogi ei ole suoranaisesti asettunut Euroopan valtavirtaista makrotalouspolitiikkaa vastaan, mutta kritisoi Saksan velkajarrupolitiikkaa ja sen aiheuttamia ongelmia. Ne tulevat erityisen selvästi näkyviin Euroopan Unionin politiikassa, kyvyssä vastata viime aikoina nousseisiin suuriin, sanoisin valtaviin haasteisiin. Valtavirtaisen talouspolitiikan ongelmat näkyvät Euroopan Unionissa myös jatkuvana taloudellisena alisuoriutumisena, kun ratkaisuja yritetään löytää markkinaehtoisesti ja kapuloita vahvan, demokraattisen valtion rattaisiin asettaen. Hallitseva talousajattelu seuraa jo Britannian takavuosien pääministerin Margaret Tatcherin  TINA (There Is No Alternative) lähestymistapaa.  Tunnettu vaihtoehtoista, endogeenista ja heterodoksista makrotaloussuuntausta edustava australialainen, sikäläisen Newcastle-yliopiston professori ja myös Helsingin Yliopiston globaalin talouspolitiikan vieraileva professori William Mitchell on kirjoittanut 700-sivuisen kirjan "Dystopia Eurozone", jossa hän yksityiskohtaisesti kuvaa Euroopan Unionin ajautumista markkinoiden ehdoilla toimivaksi Rooman perustamisasiakirjojen suurista demokratiaa ja rauhaa korostavista lähtökohdista huolimatta. 

Euroopan Unionin makrotalouspoliittinen rakenne, joka Saksan perustuslain tavoin edustaa kuuluisaa "velkajarruajattelua" ja itse asiassa kategorisesti kieltää Eurooppan Unionin ja keskuspankin tasolla näille elimille luonnostaan kuuluvan, velanottoon ja viimekätisen lainaajan rooliin kuuluvan raha- ja finanssipolitiikan, on sellaisenaan yksi oudoimpia ja synkimpiä lukuja koko maanosan historiassa. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään talouspolitiikasta, vaan taustalla on vahva käsitys Euroopan Unionin lähtökohtaisesta demokraattisuudesta ja sen pyhästä velvollisuudesta puolustaa länsimaisia arvoja. Kun lähtökohtana on vapaan markkinatalouden puolustaminen ja demokraattisen valtion asettaminen makrotalouspolitiikassa markkinoille alisteiseksi, voidaan ymmärtää tällaisen lähestymistavan johtavan toteuttamistapana mitä suurimpiin vaikeuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneiden ja sen kokemuspohjalla politiikkaa tekevien edistyksellisten voimien luulisi helposti ymmärtävän, että demokratiaan kuuluvat kansalaisten perusoikeudet, vaikuttamismahdollisuudet ja osallistumisen mahdollistuminen ovat markkinalähtöisessä yhteisössä enemmänkin ongelma kuin mahdollisuus. Rakenteiden johtajavaltaisuus ja autoritaarinen luonne ovat Euroopan Unionille paitsi tyypillisiä, myös keskeinen, pakottava ohjauskeino, joka näkyy mitä moninaisimmalla tavalla keskeisen tason toimintatavassa ja jäsenvaltioissa tarkkana, sisältöjen rakenteisiin vaikuttavana ainoana hyväksyttävänä lähestymistapana.

Nämä pakottavat rakenteet on autorisoitu pitkälle ja kaiken lisäksi mannereurooppalaiseen tapaan sanktioitu siten, että niskotteleminen ja keskeisten määräysten noudattamattomuus johtaa ennenpitkää sakkoihin ja rahallisiin rangaistuksiin. Taustalla tässä toimii alunperin yksiulotteiseksi rakennettua markkinatalousrakennetta tukeva oikeusvaltioperiaate, jonka juridisena perustana on alunperin juuri demokratian kannalta valuvikaiseksi rakennettu perussäännöstö. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa vahvalla kansanvaltaisella valtiolla on keskeinen rooli hyvinvoinnin ja sosiaalisen vastuun toteuttajana, tällainen rangaistusten avulla johtaminen on ennenkuulumatonta ja jäsenvaltioissa toteutuessaan syvästi kansallista itsetuntoa ja kulttuuriperintöä loukkaavaa. Pohjoismaissa kasvaneen on todella vaikeaa ymmärtää tämän jo hengeltään autoritaarisen, väkivaltaisen ja mobbaavan lähestymistavan oikeutusta. Väkivaltaa kasvatusmuotona ja vuorovaikutuksen välineenä pidetään meillä yleisesti täysin vääränä ja lailla kiellettynä lähestymistapana. Eurooppalaiseen politiikkaan se on kuitenkin juurrutettu - ja sillä on kohtalokkaita seurauksia paitsi sisämarkkinoilla, myös Euroopan Unionin naapuruuspolitiikassa. Eurooppa kärvistelee parastaikaa Venäjän Ukrainaan suuntaaman sodan ja sen sanktioinnin seurauksena syntyneissä talousvaikeuksissa. Eurooppa on energiaköyhä mantere ja se on vielä pitkälle täysin riippuvainen fossiilisista energiamuodoista, öljystä ja kaasusta. Kuvaan on tullut myös maailmanlaajuinen nälänhädän vaara, kun Ukrainan vehnä, maissi, peruna  ja muut ravintotuotteet eivät pääse esteittä maailmalle. 

Sanktiot iskevät lujasti Eurooppalaiseen talouteen ja tekevät maanosan yhä riippuvaisemmaksi USA:sta, jonka kanssa Europan Unioni on vahvassa puolustusliitossa NATO:n kautta. USA tarjoaa vaihtoehdoksi Venäjältä saadulle edulliselle energialle omia merentakaisia vaihtoehtojaan ja näkee sotatilan Euroopassa edistävän sen omia taloudellisia tavoitteitaan. Yhteinen ja voimakkaasti kasvussa oleva yhteinen sotilaallinen puolustus  on laajenemassa energiariippuvuuden johdosta puolustusyhteistyöstä koko talouden alueelle. Tällä tavoin perinteien jako NATO-puolustukseen ja EU:n kansalaisyhteiskuntaan suuntautuva politiikkaa sekoittuvat ja amerikkalainen ylivalta kasvaa puolustuksesta myös talouden ja koko siiviliyhteiskunnan alueelle.

Tämän blogikirjoituksen otsikko kuva henkilökohtaisia tuntojani eurooppalaisen suuntautumisen kokonaistilanteen arviona. Pohjoismaista. kansanvaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakentanut sukupolvi saattaa tuntea kanssani olevansa "hukassa Euroopassa". En usko sen löytävän minkäänlaista tietä sen enempää uudenlaisen  Euroopan rakentamiseen kuin osallistumiseen ylipäätään.

Erityisen huolissani olen näissä oloissa eurooppalaisen ja myös pohjosmaisen sosialidemokratian tilasta, jonka keskeinen yhteiskuntapoliittinen valtti on ollut pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentaminen. Vaikka näenkin että jopa näissä oloissa vahva ja demokraattinen valtio voi taloudellisine moninkertaistajineen saavuttaa merkittäviä tuloksia, tunnen suurta surua siitä että Eurooppa ei omine rakenteineen osannut tulla sellaisen yhteisen hyvinvoinnin tukijaksi jonka avulla meillä on saavutettu tuloksia, tosin kovan poliitisen yhteiskunnallisen kamppailun saattelemana. Takavuosina piti taistella poliittisen kentän vasemman laidan autoritaarisia, yhden puolueen valtaan perustuvia hyvinvointivaltion muotoja vastaan. Nyt samanlaista taistelua käydään oikealta tulevaa ja Euroopan Unionin peruskirjoihin autorisoitua TINA-rakennetta vastaan. 

Mikä neuvoksi? Kirjailija Mark Twainin sanoin:"Kahdesta huonosta vaihtoehdosta älä valitse kumpaakaan."



maanantai 23. toukokuuta 2022

Loppu unissakävelylle

Demokratiat tarvitsevat strategian kohdatessaan konfliktin autoritääristen valtioiden kanssa. Tästä aiheesta kirjoittaa saksalaisen der Spiegel -lehden toimittaja Dirk Kurbjuweit lehden numerossa 12, joka on päivätty18.3. 2022, siis maaliskuulle vähän vaille kuukausi Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Toimittaja Kurbjuwet näkee läntisen arvoyhteisön olevan pulassa; kuinka ratkaista oikeuden ja vapauden välinen ristiriita tilanteessa jossa sotilaallista konfliktia varjostaa sen äärimmilleen eskaloitumisen mahdollisuus. Se koskee sodan laajenemista Venäjän ja Ukrainan välisestä maailmanlaajuiseksi ja tavanomaisten aseiden käytöstä ydinsodaksi.

Vuonna 1962 syntynyt toimittaja Kurbjuweit läntisen arvomaailman kehittäneen kaksi pimeää strategiaa, kaksoismoraalin ja ajautumisen jatkuvasti umpikujaan, koska se ei kykene vastaaamaan oikeuden ja vapauden väliseen ristiriitaan. Toimittaja kuvaa tämän ristiriidan syntyä Amerikan historian avulla. Läntisten arvojen puolustaminen johtaa hyvin usein konflikteihin, joissa ihmisoikeudet joutuvat vastakkain aikaisemmin asetettujen oikeutettujen arvojen kanssa. Hän mainitsee amerikkalaisten sotilaiden irakilaisiin vangittuihin kohdistaman  väkivallan ja julmuuden mm. Abu Churaibin ja Guantanamon vankiloissa oikeuden ja vapauden nimissä toteutettujen taisteluiden aikana. Poliittinen umpikuja ilmenee mm. Ukrainassa käytävässä sodassa, jossa Ukraina on jätetty puolustamaan itse itseään ilman tarvittavaa ja riittävää sotilaallista tukea joukkojen ja aseiden muodossa. 

Oikeus ja vapaus ovat luonteeltaan universaaleja arvoja, jotka koskevat kaikkia ja erityisesti silloin kun niihin vedotaan syntyneissä konflikteissa. Usein kuitenkin käy niin, että kun omat vapaudet joutuvat vaikkapa sanktioiden ja vastasanktioiden valtataistelussa vaaraan, universaali oikeus saa väistyä ainakin siksi aikaa kun omat edut ja materiaalinen turvallisuus on saatu taattua. Arvojen taistelussa käy helposti niin että autoritaariset voimat hallitsevat maailmaa. Näin on käymässä myös Ukrainan taisteluissa. Sille luvattiin assosiaatiosopimuksen muodossa jäsenyyden mahdollisuus Euroopan Unionissa ja samalla annettiin tarkemmin määrittelemätön mahdollisuus myös NATO-jäsenyyteen jollakin aikavälillä. Nämä olivat houkuttelevia visoita maalle ja kansalle, jonka oma kulttuuri oli ollut yli 70 vuotta neuvostovallan alla ja osa tätä kautta rakennettavaa yhteisöllistä kulttuuria. Ukraina taistelee lännen demokraattisten arvojen, oikeuden ja vapauden puolesta jonka länsi on sille asettanut tarjolle. Vastassa on kuitenkin äärimmäisen autoritaarinen ja asenneilmastoltaan epäproduktiivinen Venäjä, joka ei aristele käyttää mitä hyvänsä aseita menossa olevan taistelun voittamiseksi ja tavoitteidensa toteuttamiseksi.

Ukrainan tapaus ei toimittajan mielestä ole historiassa ensimmäinen, jossa suuria arvoihin perustuvia lupauksia ei ole toteutettu. Samanlaista taistelua käydään eri puolilla maailmaa. Kiinassa valtataistelun kohteena ovat mm. buddhalainen Tiibet ja islaminuskoa edustavat uiguurit. Entiset sosialistimaat Venäjän naapurissa joutuivat luopumaan itsenäisyydestään ja hyväksymään neuvostovallan ylivoiman ja arvoherruuden. Myöskään USA ei ole mielellään katsellut vasemmistolaisia voimia antalantintakaisissa Etelä- ja Keski-Amerikan maissa, vaan on käynyt armotonta tasitelua boikotein ja väliintuloin melkeinpä kaikissa näiss'ä maissa vuoronperään. Tässä suhteessa etupiiriajattelu on globaalia arkipäivää. Kysymys on pikemminkin säännöstä, joka toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Nykyisen tilanteen tekee aikaisempia hankalammaksi se että nyt tiedotusvälineet ovat paikan päällä ja levittävät kuvaa kärsimyksistä ja ihmisten taistelusta lähes online - muodossa kaikkialle maailmaan. Tämä asettaa arvoillaan taistelua käyvän lännen hankalaan asemaan, kun näyttää siltä että se ei tee kaikkea sitä mitä sen puheet tosiasiassa edellyttäisivät.

Toimittaja Kurbjuweit ei näe apua tulevan myöskään kansainvälisistä instituutioista. YK:ssa turvallisuusneuvoston yksittäiset maat kykenevät torppaamaan yhteiset esitykset. Euroopan Unioniin eivät kuulu kaikki Euroopan maat ja osa nyt jo sisällä olevista kapinoi demokraattista oikeusvaltioperiaatetta vastaan. Euroopan Unionin omakin sääntöperusta on kyseenalainen asettuessaan yksipuolisesti markkinatalouden tueksi ja sen ensisijaistajaksi demokraattisia arvoja edustavien jäsenvaltioidensa kustannuksella. Myös NATOssa käydään kauppaa demokratian kustannuksella; tästä olemme oman jäsenyyshakemuksemme ja yhdessä Ruotsin kanssa saamassa juuri uutta, jossakin määrin turhauttavaa  kokemusta. Taloudellisten mahtimaiden instituutiot G7 tai G20 eivät ole kaikille avoimia foorumeita, vaan mukanaolijoita valitaan etunäkökohtien, ei välttämättä demokraattisten arvojen 6mukaan. Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maat eivät ole mukana näissä istituutioissa  YK:ta lukuunottamatta, jota sitäkin hallitsevat arvoiltaan ristiriitaiset turvallisuusneuvoston jäsenet.

Mikä neuvoksi tässä tilanteessa, jossa arvojen ja vapauden välinen ristiriita uhkaa laajentua maailmansodaksi ja koko maapalloa uhkaavaksi ydinsodaksi? Huolestuttavaa on se, että diplomatialle ei näytä olevan tilaa. Mitä tulee autoritaaristen maiden sisäiseen dynamiikkaan, toimittaja lähtee siitä että vallankumous ei näissä asioissa ole vientitavaraa joka voidaan tuosta ja noin vain istuttaa voitetun sodan jälkeen kulttuuriltaan kokonaan toisenlaiseen arvoyhteisöön. Tämä on tuskallinen mutta välttämätön huomio. Myös jo olemassaolevia demokratioita on suojeltava.

"Loppu unissakävelylle" otsikolla julkaistu Spiegelin juttu lähtee siitä, että on rakennettava maailmaan nykyistä löyhempi mutta samalla kattava demokraattisten valtioiden yhteisö tai viitekehys, joita yhdistää vähintäänkin vaaleissa toteutettu mahdollisuus pluralistiseen demokratiaan. Väkivalloin ei demokratiaa voi viedä mihinkään maahan. Tätä varten tarvitaan realistinen ohjelma, ei idealistista "lehtereille puhumista" kuten entinen työtoverini kuvaili lennokkaita ja demagogisia vaatimuksia. Tavoitteet eivät välttämättä ole jaloja, koska joudumme varmaan pitkään näkemään autoritaarisia, väkivaltaan, arvoilla kauppaa käyviä ja jopa tuhosuuntaisia hallituksia ja niiden hallintoja. Jos tavoitteet asetetaan tässä suhteessa liian korkealle, on demokratia se joka menettää vastakkainasettelussa mainettaan. On jaksettava uskoa siihen, että kansojen omasta keskuudesta nousee voimia jotka ryhtyvät oman kulttuurinsa lähtökohdista vaatimaan ja toteuttamaan ihmisarvoista yhteiskuntaa - omassa maassaan.

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Onko resilienssiä?

 Ukrainan sodan alettua ja molemminpuolisten pakotteiden tultua käyttäöön on keskusteluun noussut uusi käsite, resilienssi. Sillä tarkoitetaan kriisinsietokykyä, henkistä vahvuutta kriisitilanteissa ja kykyä selviytyä vaikeissa olosuhteissa, kuten sodassa tai keskitysleirien kaltaoisissa olosuhteissa. Resilienssi tarkoittanee myös sitä, että kykenee säilyttämään arvomaailmansa ja henkisen eheytensä tilanteissa joissa se asetetaan koetukselle. 

Liittyykö resilienssi jollakin tavalla myös Suomessa äkkiä tapahtuneeseen mielipidemuutokseen NATOon liittymisessä? Ennakolta oli nähtävissä tilanteen kiristyessä median rummutus NATOon liittymisen puolesta. Oli nähtävissä myös Venäjän provosoituminen läntisen arvoyhteisön - erityisesti USA:n harjoittamaan kovenevaan kielenkäyttöön. Siinä ei ollut nähtävissä minkäänlaista kompromissi- tai neuvotteluhalua. Perusteluna oli Venäjän toteuttama Krimin valtaus vastauksena EU:n Ukrainalle assosiaatiosopimuksen muodossa antamalle lupaukselle pääsystä Euroopan Unionin jäseneksi jossakin vaiheessa. Sitä vauhditti myös läntisen arvoyhteisön Ukrainalle antama lupaus pääsystä NATOn jäseneksi, onhan NATO Euroopan Unionin useimpien jäsenmaiden ja itsensä Unionin valitsema rakenne yhteisen puolustuksen  järjestämiseksi.

Kun sitten Venäjä aloitti - monien mielestä odottamatta - täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, muutti se turvallisuusrakenteen perusteita koko Euroopassa. Kysymys oli Venäjän pelosta NATOn laajenemisesta sen rajoille ja oikeastaan myös  jo Neuvostoliiton hajotessa silloisen presidentti Gorbatsovin liittokansleri Kohlin kanssa sopima vaatimus NATO-laajenemisen pysäyttämisestä  ja sinänsä oikeutetun venäläisen turvallisuusintressin huomioonottamisesta. Tämä suullinen sopimus menetti nopeasti merkityksensä. NATO ja läntinen arvoyhteisö halusi päästä entisen Neuvostoliiton, ja sen hajottua perustetun Itsenäisten valtioiden yhteisön IVYn alueelle sotilaallisine pelotteineen ja tiedustelujärjestelmineen.

Näissä oloissa NATO-keskustelu meillä kiihtyi. Tehtiin muutaman tuhannen otokseen perustuvia mielipidekyselyitä, joiden pohjalta media nopeasti teki johtopäätöksen koko kansan mielipiteen muuttumisesta. Käsityksemme rauhallisista rajoistamme ja jo 70 vuotta jatkuneesta rauhanomaisesta vuorovaikutuksesta ei paljoa painanut ja korvautui nopeasti puheella lisääntyvästä uhasta myös meillä. Venäjän vakuuttelut eivät enää tehonneet, olihan se vastoin aikaisempia lupauksiaan hyökännyt Ukrainaan.  Vahva NATO-vastainen kanta kääntyi median ja NATO-jäsenyyttä jo pitkään kannattaneen Kokoomuksen tahdon mukaisesti NATO-myönteiseksi. Maailmalla onkin ihmetelty, miten on mahdollista että kansan mielipide kääntyi näin nopeasti esilläpidetyn NATO-option lunastamisen suuntaiseksi. 

Minusta näyttää siltä, että kansan kriisinsietokyky romahti osittain median harrastaman tykityksen tuella luottamuksesta rauhantilan jatkumiseen peloksi sodan ja poliittisen vastakkainasettelun  eskaloitumisesta. NATO-jäsenyyden tuoma turva joutuu hetimmiten koetukselle, koska mitään sovittelunhalua tai merkkejä yrityksistä ratkaista kriisi diplomatian avulla ei ole olemassa. Resilienssiä ei enää Ukrainan sodassa ole muuten kuin NATO-kokonaisuuden ja siellä toteutettavan politiikan pohjalta.

Entä kotimaan politiikassa? Jos oletukseni median merkityksestä painostajana ja resilienssin murtajana toimii myös politiikan alueella, voi ennustaa että syksyllä 2022 ja alkutalvesta 2023 on odotettavissa voimakas hyökkäys Sanna Marinin hallituksen politiikkaa ja erityisesti poliittista vasemmistoa kohtaan. Nykyinen hallitus on onnistunut vaikeista olosuhteista huolimatta politiikassaan hyvin ja loogista olisi että tämä myös kansallisena saavutuksena tunnistettaisiin. Jos vasemmisto ei onnistu vaaleissa pitämään asemiaan tai saamaan politiikalleen ansaittua tunnustusta, voidaan  kysyä mikä on mahdollisen tappion syynä. Se saattaa olla resilienssin murtuminen yksipuolisen ja hengeltään oikeistolaistuneen median hampaissa. Samalla sulkeutuu historiallinen akkuna vahvan ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion kehittämiselle vuosiksi tai vuosikymmeniksi.

Eurooppalainen resilienssi näyttää rakentuneen pitkään NATOn kautta saadun turvallisuusajattelun pohjalle. Tästä osoituksena on mielestäni Euroopan Unionin aloittama sanktiopolitiikka ja usko Venäjän perääntymiseen Ukrainasta niiden seurauksena. Sanktioiden seurauksena on nyt paljastunut Euroopan energiakäöyhyys ja suuri riippuvaisuus sekä Venäjästä että maanosan ulkopuolisesta energiasta ylipäätään. Venäjä ja Ukraina ovat olleet myös suuria viljan ja lannoitteiden tuottajia, samoin energiateollisuuden kannalta tärkeiden metallien ja alkuaineiden osalta. Eurooppalaisen resilienssin pitäisi nyt kestää energiantuonnin loppuminen Venäjältä ja pystyä suunnanmuutokseen aurinko- ja tuulivoiman sekä vedyn ja maalämmön käyttöönsaamiseksi nopeassa tahdissa. Ylimenokausi on edessä sekä aineellisesti että henkisesti jo lähikuukausina. Samaan aikaan Eurooppaan virtaan Ukrainasta jo miljoonia pakolaisia. Kun vehnän vienti Afrikkaan pysähtyy Mustanmeren laivayhteyksien katkeamisen vuoksi, edessä saattaa olla uusi pakolaisvyöry Afrikasta Euroopan suuntaan.

Kestääkö eurooppalainen resilienssi pitkään näissä olosuhteissa, kun samalla myös energian niukkuuden johdosta hintataso on nopeasti nousemassa? Euroopan Unionin makrotalousrakenne on upotettu konsolidoituun peruskirjaan tavalla joka käytännössä estää tehokkaasti endogeenisen, omista tarpeista ohjautuvan raha- ja finanssipolitiikan toteuttamisen myös tässä pandemian ja suursodan uhkaamassa tilanteessa. Vaikka nälänhätä tai edes henkilökohtainen rahan puute ei eurooppalaista eliittiä haittaisikaan, makrotalouden suuret rakenneongelmat asettavat valtavan paineen myös euroopan poliittisten johtajien, kaupan, maatalouden ja teollisuuden päätöksiä tekevälle eliitille. 

Kestääkö eurooppalainen resilienssi?

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Illuusion kahleissa?

Olen seurannut vuoden verran taloustutkija Jussi Ahokkaan keskuspankkikapitalismia analysoivaa perjantaikirjettä. Jussi Ahokas on toinen kirjan "Rahatalous kuntoon - irti kurjistavasta talopuspolitiikasta" kirjoittajista, jota voi pitää Modernin Monetaarisen Teorian ensimmäisenä suomenkielisenä tienraivaajateoksena. Tämän teorian yksi keskeisiä oivalluksia on se, että keskuspankin avulla itsenäistä raha- ja finanssipolitiikkaa toteuttava valtio ei voi koskaan ajautua konkurssiin. Toinen, juuri tähän aikaan sopiva ja sotatilanteen jossakin määrin kyseenalaistava väite on se, että raha- ja finanssipolitiikka ei oikein toteutettuna eli resursseihin oikein mitoitettuna aiheuta inflaatiota, mitä se ei ole tehnyt nytkään vaikka Venäjältä tuleva energia onkin huimasti kallistunut eurooppalaisen energiariippuvuuden johdosta. Kysyä kuitenkin voidaan, onko eurooppalainen ja ennenkaikkea Euroopan Unionin ja sen keskuspankin EKP:n raha- ja finanssipolitiikka kykenevä vastaamaan ajan suuriin haasteisiin. Euroopan valuuttaunioni muodostaa nimittäin tietynlaisen poikkeuksen suurten keskuspankkien joukossa siksi, että sille on tietoisesti perussäännöissä asetettu tiukkoja rajoituksia kasvu- ja vakaussopimuksen eli ns. Maastrichtin sopimuksen ja sen lisäysten muodossa.

Keskeinen kysymys on, voiko Euroopan komission ja EKP:n johtama raha- ja finanssipolitiikka vastata ajan suuriin haasteisiin? Toinen tärkeä kysymys on, seuraavatko muut keskuspankit - esimerkiksi Venäjän tai Kiinan keskuspankit automaattisesti samoja sääntöjä joita Euroopan Unioni noudattaa? Väärä ja puutteellinen analyysi näissä kysymyksissä saattaa iskeä bumerangina takaisin Ukrainan sodan ja Venäjän tässä yhteydessä tekemien aluevaltausten johdosta tehtyihin sanktioihin ja niihin liittyviin sodan ja valtausten päättymisodotuksiin.

Keskuspankkikapitalismin rajoitteet korostuvat kriisien aikana. Euroopan Valuuttaunionin ja sen keskuspankin EKP:n osalta tämä on näkynyt jo Korona-pandemian aiheuttaman kriisin hoidossa. Jouduttiin tekemään erityisolosuhteita koskevaan artiklaan - tämä artikla viittaa erityisesti luonnonkatastrofeihin - perustuva "ainutkertainen päätös" "Next Generation" tuki- ja velkapaketista, jonka vaikutukset alkavat vähitellen näkyä mm. jäsenvaltioiden tavallista parempana maksuvalmiutena koronarasitteista huolimatta. Oireryhmään kuului myös se piirre, että tätä koronatukipakettia päätettiin suunnata laajasti myös Euroopan Unionin ympäristö- ja digitalisaatiohankkeisiin. Perussäännöt ovat edelleen ennallaan ja nyt paineita koronaepidemian jatkumisen lisäksi aiheuttaa Venäjän Ukrainassa aloittama sota. Sota ja Ukrainan tukeminen tässä tilanteessa on yksi ulottuvuus, joka tulee vaatimaan Ukrainan kanssa vuonna 2014 (vastoin silloin laillisissa vaaleissa valitun hallituksen tahtoa) assosiaatiosopimuksen solmineelta Euroopan Unionilta mittavia ponnistuksia sopimuksen sisältämien talousarkkitehtuurimuutosten lisäksi myös jälleenrakennuksen muodossa - viimeisimmät arviot ovat muistaakseni 60 mrd:n euron luokkaa. Tämän lisäksi Euroopan Unionin asettamat talouspakotteet iskevät laajasti kaikkiin Euroopan Unionin kansalaisiin sodan aiheuttaman tarjontainflaation ja hintojen kallistumisen muodossa. Uusliberaalille arvopohjalle rakennettu Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus, joka asettaa pysyvät, ehdottomat ja lisäksi sanktioidut rajat sekä jäsenvaltioiden budjettien kasvulle että velkaantumiselle, ei ole nykymuodossaan kykenevä vastaamaan ajan suuriin haasteisiin. . Tämä aika osoittaa, kuinka mielettömän suuri virhe tehtiin, kun tällaisia strategisia rajoituksia istutettiin maailman tappiin muuttumattomaksi oletettuun peruskirjaan. Vilkkaalla mielikuvituksella voidaan tietysti rakentaa erilaisia kiertoteitä ja samalla vahingoittaa Euroopan Unionin oikeusvaltioperiaatetta myös Unionin itsensä tasolla, mutta parempi ratkaisu olisi konsensuspäätöksellä luopua peruskirjan keskuspankin toimintaa rajoittavista monetarisista rajoitteista ja sallia myös Euroopan Komissiolle finanssipoliittinen, poliittista demokratiaa vahvistava toimintavapaus. Tällöin voitaisiin poikkeusoloissa paremmin vastata mm. nyt syntyneen tarjontainflaation - ei siis liiallisen palkkojen nousun - aiheuttamiin haasteisiin. Edelleen siis pätee dynaamisen monetaarisen makrotalouslähestymistavan keskeinen periaate: keskuspankin omaava yhteisö tai valtio ei voi ajautua maksukyvyttömyyteen tai finanssipoliittiseen avuttomuuden tilaan.


Keskuspankkikapitalismi Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin osalta on nimenomaan yritysintressiin perustuvaa kapitalismia, jossa sen keskeiset uskomukset raha- ja finanssipolitiikasta on vastoin pluralistisen demokratian periaatteita upotettu suoraan pysyväksi tarkoitettuun peruskirjaan. Tästä seuraa, että Euroopan Unioni ei voi sääntöjensä mukaan käyttää oikeastaan ollenkaan raha- ja finanssipolitiikkaa työvälineenään muilta osin kuin luomalla sanktioiden - siis rangaistusten - varaan rakennettua jäsenvaltioiden talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta. Minusta näyttää siltä että meillä omaksuttu pitkien aikavälien kehysbudjetointi on tarkoitettu pitämään hallitukset aisoissa ja EU:n sanelemassa talouskarsinassa vaaleista ja hallituksen väristä riippumatta. Nykyisessä, koronapandemian lisäksi nousseessa uudessa haasteessa, Venäjän aloittaman sodan pysäyttämisessä Euroopan Unioni luottaa median tukemana vahvasti siihen, että ennenpitkää sanktiot vaikuttavat ja Venäjä joutuu polvistumaan Euroopan Unionin vaatimusten edessä. On kuitenkin muistettava, että myös Venäjällä on oma itsenäinen keskuspankkinsa ja siihen pätee samat periaatteet kuin mihin hyvänsä oman keskuspankin omaavaan makrotalousvaltioon. Venäjä voi rahoittaa pelkästään keskuspankkinsa toimin EKP:n määrällisen elvytyksen tavoin kaikkia yrityksiään, helikopterirahalla kansalaisiaan ja myös sodankäyntiä tukemalla Putinin hallituksen finanssipolitiikkaa mielin määrin. Tiedossa on että Venäjän keskuspankin hallinnossa on jo nyt Modernin Monetaarisen Teorian tuntijoita. 

Tässä astuu kuvaan myös MMT:n ideologisesti neutraali piirre - modernia makrotalouspolitiikkaa voidaan käyttää niin hyviin kuin huonoihinkin tarkoituksiin. Tänä päivänä näyttää siltä, että makrotalouden uusia ulottuvuuksia voidaan käyttää myös asevarusteluun ja sotilaallisen eskalaation kiihdyttämiseen. Kun kuvaan tulee lisäksi Kiinan, Intian ja muiden EU:n ja USA:n määräysvallan ulkopuolella olevien maiden kautta kanssa käytävä kauppa vaikkapa tavaravaihtona rahaliikenteen jäädytysten ulkopuolella, voidaan sanoa että EU:n ja USA:n sanktioiden tavoite ei tule ilmeisesti onnistumaan. Kansalaisten epätoivo ja suuttumus sanktioiden koettelemassa Euroopassa elintason romahtaessa on vaikeasti pidäteltävä kansanliike - Ranskassa ollaan jo nyt lähellä tällaista vastakkainasettelua. Lisäksi USA:n poliittinen tilanne on myös epävakaa - marraskuussa on odotettavissa täytevaalit, jotka saattavat keikauttaa läntisten arvojen keskeisen globaalin puolustajan politiikan mihin suuntaan tahansa. Muutamista onnistuneista toimista huolimatta USA:n keskuspankkipolitiikka ei näytä kovin rationaaliselta muusssa mielessä kuin siinä, että makrotaloudellisia suunnitelmia ja toimia ei etukäteen paljasteta.

Jo Korona-pandemian hoitoon tarkoitettujen toimenpiteiden voimaansaattaminen hipoi kyseenalaisella tavalla oikeusvaltioperiaatteen mukaista toimintaa itse Unionin tasolla. Erityisesti Saksa asetti  tiukkoja ehtoja sille, että tuki- ja lainapaketin varjolla Euroopan Koimissio ei saa puuttua Saksan valtion itsenäiseen budjettipolitiikkaan. Saksan perustuslakituomioistuin taipui lopulta Euroopan Unionin ja eurooppaoikeuden tulkintaan EU-lainsäädännön autoriteetista suhteessa jäsenvaltioiden perustuslakeihin. Tosin Euroopan Komissio harjoittaa edelleen kasvu- ja vakaussopimuksen mukaista velkajarruohjausta suhteessa jäsenvaltioihin ja myös Saksaan. Saksan tilannetta tässä suhteessa helpottaa vain se, että koko velkajarrustrategia on kotoisin Saksan perustuslaista, jossa se muodosti aikanaan vastauksen jo 1920-luvulla syntyneelle saksalaisten kokemalle inflaatiopelolle sekä tietenkin ideologisen esteen DDR-tyyppiselle valtiokeskeiselle ja tehottomana pidetylle sosialistisena pidetylle makrotalouspolitiikalle. Harvemmin on kuitenkin puhuttu siitä, että estäessään vahvan julkista sektoria ja vahvaa valtiota tukevan politiikan on Euroopan Unionissa asetettu peruskirjatasoisia esteitä pohjaismaisen sosialidemokratian vaalimalle hyvinvointivaltiopolitiikalle. Kun Euroopan Unionissa arvostellaan autoritaarisia valtioita ja niiden perinteistä yksityisomistukseen perustuvaa kapitalismia rajoittavasta politiikasta, unohdetaan se että Euroopan Unionin peruskirja omalta osaltaan asettaa demokraattisen valtion ja julkiset hyvinvointirakenteet toissijaiseen ja vahvasti kontrolloituun asemaan yhteisen hyvinvoinnin ja vahvojen kollektiivisten rakenteiden luomisessa. Tämä rakenteellinen ja hengeltään autoritaarinen perusvika rampauttaa suuresti eurooppalasita makrotalouspolitiikkaa ja tekee koko Unionista äärimmäisen haavoittuvan pandemian ja sodankaltaisissa poikkeusolosuhteissa. Utopiasta saattaa näillä asetelmilla tulla eurooppalainen dystopia, kuten  tunnettu MMT-professori Bill Mitchell on laajassa eurooppalaista makrotalouspolitiikkaa käsittelevässä kirjassaan todennut.

Lisäys 25.4. 2022

Onko Eurooppa valmis sotaan, jota yhä kiristyvät sanktiot ja vaatimus raskaiden aseiden ottamisesta käyttöön Ukrainan tukemisessa tarkoittavat? Liittokansleri Olaf Scholz näyttää suhtautuvan kielteisesti tähän USA:n kiihdyttämään ja  eurooppalaisten haukkojen ehkä jopa hallituskriisillä tavoittelemaan vaatimukseen syvemmästä sotkeutumisesta Ulkrainassa käytävään sotaan. Saksan oma armeija on ajettu alas ja asevarastot on pienennetty minimiin. Vanhojen  panssarivaunujen aseisiin ei ole enää edes ammuksia saatavissa. Perustuslain mukainen velkajarrupolitiikka tarkoittaa sitä, että myös Saksan  julkinen sektori toimii tavallaan säästölieklillä. Mielestäni Saksa nykymuodossaan ja historiallisen painolastinsa vuoksi ei ole valmis sodan eskaloitumiseen. Kun Euroopan Unionin perusrakenne Maastrichtin sopimuksen mukaisene velkajarruineen on hyvin samansuuntainen Saksan talousrakenteen kanssa, mahdollisuudet sodan kiihdyttämisen NATO-liittoutumasn kautta näyttävät nekin epävarmoilta. Koville puheille ei ole kunnon katetta markkinaliberalismin heikentämissä eurooppalaisissa valtioissa. USA:n tavoitteena ei todennäköisesti uhkailuista huolimatta ole ryhtyminen täysimittaiseen sotaan Venäjän kanssa, vaan luoda otolliset olosuhteet   amerikkalaisen energian markkinoille Euroopassa. Vesisärötyksen avulla koottava öljy ja kaasu ovat myrkkyä ympäristölle ja uskon tämän myös merkitsevän vihreiden tukea Scholzen pidättyväiselle politiikalle. Vapaiden demokraattien kohdalla on kysymys hallitusneuvotteluissa asetetusta ehdottomasta vaatimuksesta velkajarrun noudattamiseen, joten en usko Saksan liberaalien suostuvan kovinkaan helposti kierrosten koventamiseen Ukrainan sodassa. Onko Venäjä ylipäätään pysäytettävissä asevarustelua ja sanktioita lisäämällä? Jo nyt on kuitenkin merkkejä siitä että palopesäkkeitä syntyy tässä 'sotilasteknisessä operaatiossa' (sodan aloittaminen on kielletty Venäjän perustuslaissa) myös Ukrainan  ulkopuolella...




perjantai 8. huhtikuuta 2022

Sotaväenotot Rautalammilla 1600-luvulla

 Sotaväenotot 

- Muisitiin jatkotoimia varten...

Niin Kymin neljänneskunnan asekuntoiset miehet järjestettiin kymmenmiehisiin ruotuihin, joilla kullakin oli päällikkönään joku vanhempi talollinen, ruotumestari. Jokaiseen ruotuun kuului talollisia, näiden poikia, vävyjä, veljiä, itsellisiä ja renkejä sekä irtainta väkeä.

Valtakunnan talouden kannalta oli tärkeää, ettei isäntää, joka vastasi talon pidosta, otettu sotaväkeen kuin äärimmäisessä hädässä. Ennen isäntää otettiin poika, vävy, renki tai muu miehenpuoli, joka ei ollut talonpidon kannalta isännän kaltaisesti keskeisessä asemassa. Järjestelmää sovellettiin niin tarkasti, että pienen talon isäntä sai lähteä armeijan riviin ennen ison talon isäntää, mikäli muutoin ei tarvittavaa väkimäärää saatu kokoon. Erityisesti oli katsottava, ettei talo menettänyt ”ainoaa miehenapuaan”, vaikka tällaisiakaan tilanteita ei voitu välttää.

Ruodusta joutui joka kymmenes lähtemään sotatanterille. Aateliston lampuodit pääsivät vähemmällä: heistä otettiin vain joka kahdeskymmenes.

Asekuntoisten miesten ruotuluettelot laadittiin seurakunnittain. Ennen pitäjän itsenäistymistä viitasaarelaiset merkittiin Rautalammin pitäjän Kymin neljänneskunnan luetteloihin. Viitasaaren 11 ruotua olivat miltei kaikki Kymin neljänneskunnassa, vain muutama ruotu oli yhteinen Saarijärven tai Rautalammin kanssa (Ruotsin sota-arkisto RSA  vol. 639-643 (Jy mf WA 765-766); Kallio 1972 s. 213).  Ensimmäinen säilynyt ruotuluettelo on vuodelta 1626.

(Vanhan Viitasaaren historia, Erkki Markkanen, sivut 192-193( ISBN 951-678-891-2)


Kirkolliset olot

Viitasaaren erotessa omaksi kirkkoherrakunnakseen oli Turun läänin maaherra Bror Andersson (Rålamb) 31.1. 1635 päivätyllä kirjeellään määrännyt Matti Bartholdin ”olemaan kirkkoherrana Viitasalon (Viitasaaren) kappelissa, joka on 12 peninkulmaa Rautalammin emäkirkosta…

Tämä kirkkoherrakunnan erohanke oli siis vireillä itse asiassa 1630-luvun alusta alkaen, mutta lopullisesti ero tapahtui vasta 1640-luvun alussa. Kirkkoherra Mats Bartholdi on asunut henkikirjan mukaan Keihärinkoskella vuodesta 1631 lähtien, mutta papinpalkan on kantanut edelleen Rautalammin kirkkoherra. Erämaapitäjistä ei harvan asutuksen vuoksi papillekaan ihmeellisiä palkkoja herunut, joten Rautalammin kirkkoherran valitus seurakunnan jakamisesta tuntuu ymmärrettävältä. Estääkseen hyvää vauhtia etenevän jakamisen ja tästä aiheutuvan palkkansa puoliintumisen emäseurakunnan kirkkoherra Pauli Matinpoika kirjoitti kenraalikuvernööri Pietari Brahelle vuonna 1642 mieltä liikuttavasta köyhyydestä kertovan kirjelmän ja pyysi ettei hänen palkkansa pienentyisi. Kun asiakirja on vanhimpia Viitasaaren vaiheisiin keskeisesti liittyviä lähteitä ja kun se kuvaa ajan virkamiesten suhtautumista korkeaan esivaltaan, se on syytä lainata pitäjähistoriaan. (Teksti on K. Jalkasen käännös; Jalkanen 1900, s. 194-195, tähän tieto on otettu Vanhan Viitasaaren historiasta, Erkki Markkanen, sivut 211- 214):


”Korkeasti jalosukuinen Herra, Herra Valtakunnan Drotsi, Armollinen Kreivi, Teidän Kreivilliselle Ylhäisyydellenne kuuluu aina minun alamainen, nöyrä ja halullinen palvelukseni:

Tarjoten alamaista palvelustani ja toivottain kaikkivaltiasta ja ajallista hyvää ja menestystä, en minä köyhä ja ijäkäs pappismies voi jättää Teidän Kr. Ylhäisyydellenne huomauttamatta minun kirkkoherrakuntani Rautalammin pitäjän heikkoa ja vähäistä tilaa, joka sijaitsee, kuten teidän Kr. Ylhäisyytenne itse parhaiten tietää äärimmäisenä Savon rajaa vasten, ja kuten minä T. Kr. Armollenne ennenkin olen anoen maininnut, on emäkirkkoa lähinnä vähäisimmät ja varattomimmat kylät ja talolliset, ja koko kymmenysten kolmanneksen määrä, kuten voutien tilit kyllä osottavat, ei yli seurakunnan tee enempää kuin 20 tynnyriä viljaa. Jos nyt pitäjä, sen mukaan kuin hänen korkea-arvoisuutensa Piispa siellä Turussa voimalla ajaa, johon ei vielä H. K. Maj. meidän kaikkein 

armollisin Kuningattaremme, eikä T. Kr. Ylhäisyytenne, eikä muut korkeasti jalosukuiset herrat vielä ole suostuneet, tulee jaettavaksi, niin silloin joutuu mainittu oikea emäkirkko aivan perinpohjin turmiolle. Ja minä köyhä mies (joka asun vaivalloisella paikalla) vanhalla iällä kivuloisen vaimoni ja monen köyhän lapseni kanssa tulen saatetuksi suurimpaan kurjuuteen emmekä saa mitään korvausta siitä, että me ilman pitäjän apua olemme pappilan melkein kokonaan rakentaneet ja voimassa pitäneet, vaan joudumme ajetuksi vieraihin huoneisiin ja aivan karkoitetuksi. Vaan minä köyhä mies saanen kumminkin uskoa ennen tästä tekemäini valitusten olevan muistossa, sekä vanhuuteni ja nöyrän pyyntöni muutoinkin armollisesti pääsevän sydämeenne, niin toivon sekä alamaisesti pyydän, että minua tällä vanhalla ijälläni ja jälellä olevalla lyhyellä elinajallani kaikkein armollisimmin avuksi ja lohdutukseksi säästettäisiin tästä jaosta, minkä korkein Jumala T. Kr. Ylhäisyydellenne runsaasti palkitseva, jonka armollisimpaan suojelukseen minä T. Kr. Ylhäisyytenne sekä korkeasti jalosukuisen puolisonne uskon. Rautalammin pappilassa 14 p. kesä

Tajunnan räjäyttävä mahdollisuus

Terveydenhoitoalan lakko jatkuu ja on tulossa tietynlaiseen käännekohtaan 11.4. 2022 lähtien lakkojen uhatessa laajentua paitsi alueellisesti myös terveydenhoitoalan lisäksi koko kuntakenttään. Aamutelevision jälkiviisaissa toimittaja ja valmentaja Anna Perho oli valtavirtaisen taloustieteen oppien mukaisesti huolissaan hallituksen velanoton kasvusta ja jälkipolvien maksettavaksi jäävästä yha suuremmasta laskusta. Yritysalan ammattuilainen Jan Erola toi jonkin verran vastakkaisia argumentteja keskusteluun. Lisäksi Perho kauhisteli julkisen alan byrokratiaa ja johtamisen joustamattomuutta - uusliberaalin dogmipaketin oppeja tämäkin.  Vaikutelmaksi kuitenkin jäi että terveydenhoitolan ja koko kuntakentän palkkojen jälkeenjääneisyys on ristiriitainen vaatimus lakko-oikeuden periaatteellisesta hyväksyttävyydestä huolimatta. Siksi pakkolain aikaansaaminen välttämättömän terveyttä ja henkeä uhkaavan hoidon mahdollistamiseksi on paikallaan.

Onko tämä valtavirytaisen talousajattelun jatkuvasti toistuva mantra todellakin niin pätevä ettei toista vaihtoehtoa ole edes olemassa? Omalta osaltani olen sitä mieltä, että juuri julkiseen sektoriin ja sen henkilökuitaan ja palkkoihin liittyy monia sellaisia dynaamisia moninkertaistajia, jotka kustannusten nousun aiheuttamien oletettujen tulevaisuusuhkien sijasta kääntyvätkin aivan päinvastaisiksi, dynaamisiksi tekijöiksi joita valtavirtatalous ei osaa eikä ilmeisesti haluakaan nähdä myönteisinä, koko kansankunnan hyvinvointia ja vaurautta eteenpäinvievinä tekijöinä. Poikkeuksen tästä säännöstä muodostaa todennäköisesti vain puolustusvoimat ja valmistautuminen sotaan. Siellähän tulosta heikentää hankitun ja kalliin ja uutta luomattoman materiaalin nopea tuhoutumisen mahdollisuus hyvinvoinnin ja vaurastumisen odotusarvojen ollessa samanlaikaisesti mitä suurimmassa määrin uhattuja.

Mitä nämä moninkertaistajat ovat? Lainaan tässä aikaisempaa blogikirjoitustani, jossa olen tätä ulottuvuutta hahmottanut. 

"Kysymys on kansalaisen roolista kuluttajana, kysyntää luovana voimana ja erityisesti julkiseen sektoriin - kuntaan ja valtioon - liittyvien moninkertaistajien (multipliers) käynnistäjänä. Tässä suhteessa olemme kaikki vähintäänkin tasavertaisia. Syystä tai toisesta ilman palkkaa olevat ovat kuitenkin heikommassa asemassa, koska he eivät kykene tyydyttämään kulutusnälkäänsä eivätkä pääse rakentamaan omaa elämäänsä samalla tavoin kuin jo työelämässä, vakituisessa työsuhteessa ja enimmäkseen kokopäivätyössä olevat kansalaiset.

Tärkeää on siis palkka ja sen kautta toimeentulon ja jokapäiväisten tarpeiden tyydyttäminen kuluttajana ja kansalaisena. Tässä vaiheessa astuvat kuvaan mukaan edellämainitsemani moninkertaistajat. Työstä maksetaan veroja sekä valtiolle, kunnalle että seurakunnalle. Verotulot palaavat heti takaisin kiertoon (velocity) ja ovat kunnan, työllisyyden kuntakokeilussa nimenomaan myös kunnan käytettävissä. Amerikkalaisen tutkijan mukaan maksettu palkka kiertää vuoden aikana jopa yhdeksän "lompakon" kautta silloin kun on kulutusnälkää ja tyydyttämättömiä tarpeita. Kun verojen kautta tapahtuva tulonmuodostus julkisella sektorilla on välittömien ja välillisten verojen muodossa 50 %:n luokkaa, merkitsee nopea kierto samojen resurssien tuoton moninkertaistumista. Juuri tähän nopean kiertoon (velocity) saattaa liittyä se että julkisen sektori muodostaa dynaamisen kasvun mahdollistajan.

Julkiset tehtävät kunnissa suuntautuvat julkisten, valtuustoissa ja muissa päätävissä elimissä tehtyihin päätöksiin. Tätä kautta taataan että työn tulokset suuntautuvat palvelemaan kuntalaisten tarpeita sekä määrän että laadun suhteen. Kuntakokeilussa luotavat työpaikat näyttäisivät ainakin sormituntumalla palvelevan erityisesti elämän laatua. Tätä kautta syntyviä työsuhteita voidaan suunnata sinne missä apua ja tukea tarvitaan kaikkein eniten. Samoin  kuntakokeilun avulla voidaan luoda uusia ulottuvuuksia kulttuurin, taiteen ja kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien aktivoinnin suuntaan. Tulosta syntyy siis aina ja pysyvänä järjestelmänä se tuottaa vääjäämättömästi myös produktiivista tulosta.

Julkisen sektorin keskeinen piirre ovat kunnossaolevat työehdot ja palkkasopimukset. Suurin osa julkisella sektorilla työskentelevistä on mukana taulukkopalkoissa, jotka takaavat - siis pitäisi taata - sekä työn vaativuuden mukaisen korvauksen että palkkatyön edellyttämän toimeentulon tasa-arvoisena työntekijänä. Tällä on suuri merkitys sekä kulutusmahdollisuuksien että verokertymän kannalta. Samalla palkan kautta kertyy myös vanhuuden varaa, työeläkettä. Tästäkin syystä pysyvä työsuhde on  lähes jokaiselle välttämätön tulevaisuuden turvan kannalta. 

On myös muista toimijoista johtuvia, julkisen sektorin hyväksi ja eduksi painottuvia tekijöitä. Julkisen sektorin ei tarvitse keskittyä erityisesti voiton tekemiseen, vaan kaikki varat ovat käytössä varsinaisen projektin, tässä tapauksessa toimeentulopohjan tarjoavan työn luomiseen. 

Julkisten - varsinkaan kunnallisten tehtävien - siirtymistä pois paikkakunnalta tai peräti maasta ei juurikaan tarvitse pelätä. Verotulot kertyvät aina ja pääsääntöisesti omaan kuntaan. Lisäksi on vielä mainittava kunta - ja jatkossa maakunta - suurena paikallisena ja alueellisena työnantajana. Tästä seuraa tiettyjä skaalaetuja hallinnossa, töiden teknisessä toteutuksessa ja materiaalisessa perustassa, joihin varsinkaan pienet yritykset eivät yllä."

Kun nyt ollaan siirtymässä vuoden 2023 alusta uuteen SOTE-lainsäädäntöä soveltavaan aikaan, olisi valtiovallalla mahdollisuus juuri nyt korjata samalla kertaa julkisen sektorin palkkarakenteiseen vuosikymmenten mittaan syntyneitä arvostus- ja rakennevirheitä, jotka näkyvät nimenomaan  huonona palkkana, henkilökunnan motivaation ja jaksamisen heikentymisenä, yhä kiihtyvänä alan vaihtamisena hyvässä työllisyystilanteessa ja täysin irrationaalina arvostuksen puutteena yhteisesti päätettyjen julkisten tehtävien ammatimaisessa hoitamisessa.

Erityisesti julkisen alan ammattiliittojen vaatimuksiin rakentavasti ja myönteisesti reagoiminen olisi kunnille juuri nyt harvinaisen edullista. Siirtyyhän koko terveydenhoidin ja sosiaalialojen henkilökunta valtion palkkalistoille vuoden 2023 alusta. Verotulot kuitenkin jäävät edelleen kunnallisveron osalta kuntiin, mikä vahvistaa niiden pärjäämismahdollisuuksia siirtymävaiheessa. 

Valtiolle hyöty korkeammista palkoista tulee bkt:n kasvamisen kautta, jolloin EU:n talous- ja kasvusopimuksen sinänsä kontraproduktiiviset budjetin kasvua ja velanottoa koskevat prosenttirajoitukset lasketaan suuremmista summista. Tämä on toiminut tällä kaudella valtion olosuhteiden pakosta tapuhtuneen velanoton myötä koko kansakunnan eduksi siten että velkasuhde on parantunut samalla kun Suomi voidaan jättää tuleville sukupolville entistäkin ehyempänä ja dynaamisempana - vaikka jopa globaaliksi vaaraksi eskaloituva Venäjän tuhosota Ukrainassa kaikkea tällä hetkellä varjostaakin.

Hallituksen vetäytyminen kokonaan pois neuvotteluista aikana, jolloin työnantajapuoli ei enää kokonaisuutena edes osallistu koko prosessiin, vaatisi myös revisiota poliitisessa ajattelussa. Valtiolla työnantajana ja julkisella sektorilla kokonaisudessaan on oikeus omaan näkemykseen sekä sen henkilökunnan roolista että merkityksestä. Lisäksi sen asema ja rooli  työnantajana poikkeaa yksityisen sektorin strategisesta lähestymistavasta oleellisesti. 

Lyhyesti sanottuna: ammattiliittojen vaatimukset julkisen terveydenhoidon ja koko kunta-alan suhteen ovat täysin perusteltuja, eivätkä ne toteutuessaan millään tavalla vaaranna julkisen talouden tilaa, vaan tuovat siihen jopa velaksi toteutettuna vahvaa, itsensä reilusti takaisinmaksavaa dynamiikkaa.







tiistai 29. maaliskuuta 2022

Sanktiot ja miljoonien hulluus

Brysseliläinen, poliittisesti itsensä riippumattomaksi määrittelevä " Lost in Europa" blogi kirjoittaa taloussodasta Venäjän kanssa; lisäksi omaa kommentointia:
"Saksan Liittovaltion talousministeri Robert Habeckin mukaan G7-maiden energiaministerit ovat yhtä mieltä siitä, että Venäjän valtionpäämiehen Vladimir Putinin vaatimaa ruplamaksua energiatoimituksista Venäjältä ei voida hyväksyä. - Mitä tapahtuu, jos Venäjä vaatii maksamista ruplissa, Habeck ei kertonut. Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ilmoitti 16 miljardin euron "sota-shokkisuunnitelmasta" lieventääkseen nousevien energianhintojen vaikutuksia espanjalaisiin kuluttajiin. Hätätoimenpidepaketti tarjoaa 6 miljardia euroa suoria tukia ja verohelpotuksia sekä 10 miljardia euroa lainoja perheille ja yrityksille. – Espanjassa on jo järjestetty joukkomielenosoituksia energiaköyhyyttä vastaan. Taiwan varoittaa Kiinan haasteesta dollarille maailman varantovaluuttana. Sen jälkeen kun Venäjä karkotettiin käytännössä globaalista rahajärjestelmästä, kansantasavalta voisi tarttua tilaisuuteen oman valuuttansa, juanin, profiilin nostamiseksi, sanoi kansallisen turvallisuusviraston pääjohtaja Chen Ming-tong."

Taloussota on sotilaallisen sodan rinnalle rakentunut toinen epäproduktiivinen ulottuvuus. Kun rauhantutkijat - esim. tänään 29.3. 2022 TV1:n aamulähetyksessä puhuvat rauhan myönteisestä ja  sen kielteisestä puolesta, voidaan sanktiopolitiikan merkitsevän siirtymisestä myönteisestä rauhantilasta ehdolliseen rauhaan. Nyt arvioidaan että vaikka varsinaiset sotatoimet saataisiinkin neuvotteluilla lakkaamaan, jäävät molemminpuoliset sanktiot kuitenkin edelleen voimaan eikä myönteistä rauhantilaa pääse syntymään. 

Sosiaalipsykologialtaan autoritaariset, alistavat ja alistumista vaativat sanktiot ovat tulleet eurooppalaiseen politiikkaan Euroopan Unionin perustamisen myötä. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen valtion kasvua ja velkaantumista rajoittavien ehdottomien ja dynaamisen makrotalouspolitiikan kanssa ristiriitaiseksi koetut sanktiot otettiin käyttöön "kirsikkana kakun päällä" uhkaksi niitä jäsenvaltioita kohtaan, jotka vastoin sääntöjä ylittävät selkeästi asetetut rajat. Niin tapahtui melkein heti monien oman valuuttansa menettäneiden  Valuuttaunionin jäsenmaiden osalta. Tässäkin suhteessa Komissio joutui tinkimään asetetuista säännöistä ja katselemaan jopa keskeisten jäsenvaltioiden (Saksa, Ranska, Espanja, Italia) velkarajojen paukkumista läpi sormien. Sanktioilla uhkaaminen jatkui kuitenkin edelleen ja tuli sittemmin osaksi moniselitteistä "oikeusvaltiomekanismia". 

Ulkosuhteissa sanktiot otettiin käyttöön Ukrainan kriisin puhjettua sotilaalliseksi konfliktiksi, kun Euroopan Unioni sai tahtonsa läpi vuoden 2014 keväällä Euroopan Unionin ja Ukrainan välisen solidarisuussopimuksen muodossa vastoin Ukrainan vaaleilla valitun hallituksen tahtoa ja Maidanin aukion väkivaltaisiksi yltyneiden, kansainvälisen sekaantumisen ilmauksia sisältäneiden mielenosoitusten muodossa. Sanktiot liittyivät Venäjän toteuttamaan Krimin miehitykseen ja Venäjään liittämäsen yhtäällä ja toisaalta Donetskin ja Luhanskin venäläismielisten alueiden aloittamiin taisteluihin Ukrainan uutta, Poroshenkon johtamaa  hallitusta ja sen eurooppasuuntautunutta talousarkkitehtuuria ja politiikkaa vastaan. Sanktioita on lisätty kierroksittain ja vaikka viimeisimmässä ministerineuvoston kokouksessa niitä ei lisättykään, eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen mukaan etsittiin toimia sanktioiden tiivistämiseksi.

Vaikka sanktiot on suunnattu voimallisesti nimenomaan Venäjää vastaan, iskevät ne myös Suomeen monella merkittävällä tavalla. Suomen lentolaivueen lipunkantajasta Finnairista tuli välittömästi siipirikko Venäjän ylilentojen päättymisen myötä. Samalla Finnairin strategian silmähammas, suorat ja yhteyksiltään lyhyimmät lennot Aasian suuriin talouskeskuksiin katosivat hetkessä. Juuri valmistuneille terminaaleille Vantaalla pitänee löytää jotakin muuta käyttöä. Fortum suurena energiantuottajana ja Fazer leipomoketjuineen kuuluvat jo Venäjän sisäisen turvallisuuden rakenteisiin ja niiden aineellinen arvo on huomattava. Venäjä on jo kansallistanut lainaamiaan lentokoneita ja kieltäytyminen jatkotoiminnasta Venäjällä saattaisi merkitä amputaation kaltaista resurssien menettämistä näille yrityksille. Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen kommentit olivatkin suhteessa jatkotoimiin äärimmäisen varovaisia ja painottivat yritysten omaa päätöksentekoa, mikä näyttäisi olevan ristiriidassa ministerineuvoston sanktioiden tiivistämispyrkimyksen kanssa. Tavarataloketju Prisma on jo tainnut kerätä mukaanotettavissa olevat kimpsunsa ja kampsunsa sulkiessaan tavaratalonsa Venäjällä.
Sanktiot - siis rangaistukset - on yksi sellainen politiikan tekemisen ulottuvuus, jonka olemme saaneet Euroopan Unioniin ja konsolidoitujen perussäntöjen peruuttamattoman hyväksymisen myötä. En muista tällaisen ulottuvuuden esiintymismuotoa koko sodanjälkeiseltä ajalta eikä se ole missään vaiheessa edes vilahtanut sosialidemokraatisen kotimaisen tai kansainvälisen politiikan muotona. On painotettu itsenäisten kansojen ja yhteistyön maailmaa politiikan tekemisen muotona.
Sanktiot ovat sosiaalipsykologialtaan osa
epäproduktiivista, autoritaarista, väkivaltaisuuteen johtavaa ja tuhoamisen elementtejä sisältävää oireryhmää. Frankfurtin koulukunnan suuren sosiaalipsykologisen johtajan ja  filosofin Erich Frommin mukaan kysymys ei ole pelkästä normaaliin elämäntapaan liittyvästä loogisesta toiminnasta, vaan ne kielivät syvästä ja traumaattisesta kaavautumistilasta koko yhteiskuntaluonteessa. Yhteiskunta ja jopa suuri, mantereen laajuinen yhteisö voi ajautua tuhosuuntaiseen ryhmäajatteluun paitsi taloudessaan, myös koko politiikkansa toteuttamisessa. Hän käyttää käsitettä "miljoonien hulluus", jota olen referoinut blogissani "Kuuta osoittava sormi"  muutama vuosi sitten.

30.3. 2022, oma lisäys:
Kun sanktioista on tullut niin EU:n konsolidoidun peruskirjan mukaisen talouspolitiikan kuin EU:n ulkopolitiikankin keskeinen välinee, kysyn itseltäni sosialistisen kasvatuksen sosialidemokrattisena tulkitsijana - toiminhan aikoinani sekä Nuorten Kotkain Keskusliiton että Kansainvälisen Sosialistisen Kasvatuksen Internationaalin IFM-SEI:n pääsihteerinä - että miten sanktiopolitiikkaan perehdyttämistä opetetaan tulevalle sukupolvelle? Lasten ja nuorten maailmassa, perhepiirissä, koulussa ja nuorisojärjestöissä sanktioihin totuttaminen merkitsee käännettä henkisen ja fyysisen rankaisemisen hyväksymisen suuntaan, sen arkipäiväistämistä. Kiusaaminen, häiritseminen, ahdistelu, nöyryyttäminen ja jopa fyysisen voimankäyttö näkyy kuuluuvan jopa opetusministeriöltä tukea saavan olympiakomitean arkipäivään - salaamisesta ja vähättelystä puhumattakaan. Pitäisikö sosialidemokratian muuttaa kasvatuskatsomustaan sanktioiden ja rangaistusten hyväksymisen suuntaan? Omana kantanani totean vain sen merkitsevän sosialidemokratian arvopohjan täydellistä murenemista ja tappiota yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.