maanantai 5. syyskuuta 2022

Satimessa?

 Eilen, 4.9. 2022 valtionvarainministeri Annika Saarikko, pääministeri Sanna Marin ja elinkeinomoinisteri Mika Lintilä olivat YLE:n Areenassa esittelemässä nopeasti esiinnostetua ja ainakin jossakin määrin jo etukäteen valmisteltua takauspakettia energiayhtiöille nopeasti nousevien energiahintojen luomassa, mahdollisessa ja todennäköisessä likviditeettikriisissä. Asiasta päätetään hallituksessa jo tänään 5.9. 2022. Suomi seurasi varautumisessaan Ruotsia, joka on tehnyt loppuviikosta vastaavanlaisen ja vielä suuremman takuupaketin. Paketista valtio voisi myöntää sähköyhtiöille lainoja ja takauksia "tiukoin ehdoin", jos niitä uhkaa maksukyvyttömyys. Hätäapu on tarkoitettu vain sähkömarkkinoiden toiminnan kannalta keskeisille yhtiöille. Valtio joutuu siis tulemaan hätiin viimekätisenä lainanantajana, koska vapaan hintakilpailun sijasta energiamarkkinoilla vallitsee kartellinomainen tilanne, jossa kaiken energian hinta määräytyy tarjolla olevista vaihtoehdoista kalleimman mukaan.

Suomi seura siis päätöksissään Ruotsia - mutta onko Suomen tilanne rinnastettavissa viimekätisenä lainanantajana tai takaajana Ruotsiin? Vastaus on ei, sillä näiden maiden fiskaalipoliittiset ratkaisut ovat olleet sitten Euroopan Unioniin ja Valuuttaunioniin liittymisen suhteen erilaiset. Suomi liittyi Euroopan Valuuttaunioniin ja otti EKP:n euron valuutakseen. Euro on EKP:n lanseeraama valuutta ja Euroopan Unionin perussopimuksen ja Valuuttaunionin omien sääntöjen mukaan se ei voi toimia kriisitilanteessa viimekätisenä lainaajana. kuten tunnettua, tämä on aiheittanut paljon ristiriitaa jo COVID-19 koronakriisin merkeissä kehitetyn ja tosiasiallisesti moniin muihinkin haaasteisiin suunnatun "Next generation" 750:n miljardin laina- ja tukipaketin yhteydessä.

Euroopan Unioni voisi koko maanosaa koskevassa energiakriisissä tehdä koko Unionin aluetta koskevan hintakattopäätöksen. Jos energiayhtiöt ajautuvat likviditeettikriisiin - se on täysin mahdollista pilviin kohoavien hintojen nousun johdosta - Euroopan Komissio voisi tehdä hintakattopäätöksen. Komission puheenjohtajan Ursula von der Layenin juuri tekemät esitykset eivät kuitenkaan ole johtamassa tähän lähinnä Saksaa seuraavien ja tukevien esitysten johdosta.EU:n komissio puhuu keskusteluasiakirjassaan "hintakatosta" kaikille niille sähköntuottajille, joiden käyttökustannukset ovat alhaisemmat kuin kaasuvoimaloissa.

Toisin kuin "oikea" hintakatto, se ei alentaisi tukkuhintaa, vaan hyödyttäisi auringosta ja tuulesta saatavan sähkön kuluttajia.

Brysselin viranomaisten mukaan kaasulle ei pitäisi olla yleistä hintakattoa, kuten joissakin EU-maissa jo tehdään. Von der Leyen ei myöskään halua kattavaa ylituloveroa.

Ruotsilla ja myös muilla pohjoismailla  on oma, itsenäinen kansallinen keskuspankkinsa ja niillä on oma kansallinen valuuttansa. Modernin Monetaarisen Teorian mukaan oman keskuspankin omaava valtio ei voi koskaan ajautua niin pahaan tilanteeseen etteikö se voisi selviytyä mistä tahansa talouskriisistä.  Sellainen kriisi on energiaköyhyyden aiheuttaman inflaation johdosta juuri nyt käsillä. Suomella ei ole omaa valuuttaa, euro on EKP:n valuutta ja sen makrotaloudellisesta käytöstä päättää EKP:n hallintoelimet itsenäisesti. Suomen osuus päätösvallasta on parin prosentin luokkaa. Suomi on seurannut kaikissa suurissa päätöksissä - kuten esimerkiksi keskusteltaessa raepeesrta Euroopan Unionin peruskirjan muutoksiin - eurooppalaista valtavirtaa. Myöskään Suomen Pankki ei ole Suomen valtion itsenäinen keskuspankki, vaan osa EKP:n rakennetta ja sen noudattamaa politiikkaa. Se ei voi itsenäien keskuspankin tapaan luoda päätöksillään 'rahaa tyhjästä' ja vastata Suomen valtion, markkinoiden tai kansalaisten rahoitustarpeisiin.

Miten energiamarkkina tulee tässä kriisissä käyttäytymään? Suomen valtion keskeisesti omistama energiayhtiö Fortum on jo ilmoittanut tarpeestaan saada rahoitusta tai takauksia Suomen valtiolta. Markkinaehtoiset yhtiöt eivät periaatteessakaan hyväksy yhteiskuntavastuuta sellaisessa muodossa, että ne kriisin sattuessa ajattelisivat kansalaisia ja yhteiskunnan selviytymistä. Osakeyhtiölain mukaan niiden ainoa tarkoitus on tehdä voittoa. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että jos lainaa ja valtion takauksia on saatavissa, niitä myös ennenpitkää käytetään. Valtio joutuu tällaisssa tilanteessa ottamaan lisää velkaa ja myöhemmin muodossa tai toisessa selviytymään velan kustannuksista. kuten tiedetään, EKP on vastannut inflaatiovaaraan ja nouseviin hintoihin nostamalla korkoja. Tilanne on samanlainen ja jossakin suhteeessa vielä pahempi muissa Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaissa. Niiden riippuvuus venäläisestä kaasusta ajaa koko energiamarkkinan hintoja ylöspäin tavalla, jossa päätä ei ole väkyvissä. 

Suomi on siis joutumassa nyt siihen satimeen tai paremminkin talouspoliittiseen käpälälautaan, josta heterodoksinen, vallassaolevalle uusliberaalille talousajattelulle vieras ja vastenmielinen Moderni Monetaarinen Teoria on jo vuosia johdonmukaisesti varoittanut. Uuden uljaan utopian sijasta Euroopan Unioni on velkajarruineen, valtiota taloudellisena toimijana väheksymisineen ja irrationaalisti markkinoiden ensisijaisuuteen korostaen l'ähestymässä nyt eurooppalaista dystopiaa, arvopohjan romahtamista. Kaiken lisäksi energiaköyhä ja typerään talousajatteluun perustuva Eurooppa on vähintäänkin taloussodassa Venäjää, Kiinaa ja ja Brisc-ryhmään kuuluvuia maailman valtioita vastaan. Vallitsevilla rakenteilla nopea köyhtyminen on alkamassa. Pohjoismaissa se tarkoittaa Suomen ja muiden pohjoismaiden talouspoliittista erkaantumista ja yhä enenevässä määrin Suomen tappioksi.


lauantai 20. elokuuta 2022

Sanna Marinin bileet ja poliittinen patologia

 Viime päivien aikana on noussut taas kohu Sanna Marinin ympärille, tällä kertaa vapaa-aikana pidetyistä yksityisistä bileistä vuodatetun videomateriaalin merkeissä. Myös YLE on on useaan kertaan kertonut asiasta uutisissaan ja viimeksi tänään lauantaina myös valtionvarainministeri Annika Saarikko on kommentoinut syntynyttä kohua lauantain ykkösaamu-ohjelmassa. Kaupallinen TV ja iltapäivälehdet toimittajineen ovat olleet sutena päämninisterin kimpussa ja selvästi on havaittavissa, että media on hakemassa kovaa skandaalia tulevan talven vaalitaisteluja varten.

Pääministeri ja SDP:n puheenjohtajan kohdalle näitä skandaalinkäryisiä  projektioita, syyttelyjä on sattunut jo niin monta kertaa, että hyvällä syyllä voidaan puhua mediassa vallitsevassa aktiivisesta ja tarkoitushakuisesta hyökkäyksestä, jonka takana oletetaan olevan vahvaa poliittista tahtoa ja jonka uskotaan saavan tukea kansan laajojen kerrosten mielipiteiltä. 

Toistaiseksi pääministeri ja keskeisen hallituspuolueen  puheenjohtaja on selvinnyt kaikista näistä syyttelyistä, olkoonkin että on joutunut luopumaan muiden pääministerien aikanaan saamasta aamiaisedusta virka-asunnossaan Kesärannassa ja pyytelemään anteeksi toisen puhelimen jättämistä kotiin iltaa viettämään mennessään - ja nyt viimeksi, käymään huumetestissä oikeusturvasyistä maineensa pelastamiseksi. 

Onko median toistuva ryöpytys ilmeisen menestynyttä ja todennäköisesti lähes koko vaalikauden toiminutta pääministeriä kohtaan oikeutettua ja mitä tämä kertoo median toimintatavasta? Sanna Marin on itse todennut että kansalla on oikeus kysyä ja kyseenalaistaa myös pääministerin toimintaa ja että kriittinen tarkkailu kuuluu keskeisenä osana julkisen sanan tehtävään demokratiaan. Jää kuitenkin takaraivoon epämiellyttävä tunne lähes yksituumaisen median tarkoitushakuisesta, jatkuvasta skandaalien kehittelystä tarkoituksella vaikeuttaa hallituksen toimintaa ja samalla tehdä tilaa kaupallisen lehdistön muutoinkin paijaamalle konservatiiviselle, porvarilliselle oppositiolle. Voisiko tällaiselle näkemykselle löytyä perusteita?

Olen tänä kesä kirjoittanut esseetä poliittisen toiminnan patologiasta, johon olen löytänyt mielenkiintoisia vastauksia Frankfurtin kuuluisan sosiaalispykologisen koulukunnan ja sen elinikäiseksi johtajaksi jo 1930-luvulla valitun sosiaalipsykologin, psykoanalyytikon, yhteiskuntafilosofin ja teoksillaan tunnetuksi tulleen Erich Frommin analyyseista. 

1960-luvun alkuvuosina ilmestyneessä kirjassaan "May man Prevail?" (Säilyneekö ihminen?) hän kuvaa suurvaltojen vastakkainasettelun yhteydessä taustalla olevaa poliittista asennoitumista ja kielenkäyttöä. Tilanne oli tuolloin samalla tavalla jännitteinen suurvaltojen välillä kuin nytkin. Vastakkain silloin olivat Neuvostoliitto ja Yhdysvallat ns. Kuuban kriisin yhteydessä. Oltiin hyvin lähellä ydinsodan vaaraa Neuvostoliiton tuotua Kuubaan Sikojen lahdelle pitkän kantaman ohjuksia. Lisäksi maailmassa oli silloinkin lukuisa joukko diktaattoreita, osa niistä Euroopassa, mainitsen vain Espanjan Francon ja Portugalin Salazarin.

Tässä kirjassa Fromm kuvaa patologista poliittista ajattelua ja sen yleisyyttä ja tavanomaisuutta niin kansallisessa kuin kansainvälisessäkin keskustelussa. Hän on löytänyt neljä keskeistä patologisen ajattelun muotoa, joilla on valtavasti merkitystä poliittisessa keskustelussa.

Ensimmäisenä hän kuvaa paranoiaa, vainoharhaisuutta, jossa pelätään kaiken sen, mikä teoriassa on mahdollista, olevan myös todennäköistä. Vainoharhainen henkilö pelkää että hänet tapetaan ja pelot kasvavat niin suuriksi että se lamauttaa kyseisen henkilön muun toiminnan lähes kokonaan. Valtio pelkää että sen kimppuun aiotaan hyökätä ja ryhtyy kaikkiin tarvittaviin ja tarpeettomiin toimiin oletetun hyökkäyksen estämiseksi. Kuitenkaan kaikki mikä on mahdollista, ei todellisuudessa ole todennäköistä.  Toisena patologisen poliittisen toiminnan muotona Fromm kuvaa fanaattisuutta; tällainen henkilö käy kuumana omaksumansa asian puolesta, mutta on kylmä ja tunteeton kanssaihmisiään kohtaan. Syystä tällaista luonteenrakennetta kuvataankin "palavaksi jääksi". 

Kolmas Frommin kuvaama patologisen ajattelun muoto on projisointi, syyttely. Tässä tapauksessa kyseisen henkilön päälle ryöpytetään kaikki ajateltavissa olevat pahuuden piirteet. Fromm itse kuvaa tätä projisointia seuraavasti: "Jokainen meistä on joutunut kosketuksiin tällaisen projektiivisen, syyttävän mekanismin kanssa sen julmimmissa muodoissa  sellaisena kuin se ilmenee yksilötasolla. Tällainen henkilö on vihamielinen ja tuhosuuntainen joka syyttää ketä muuta hyvänsä vihamielisyydestä ja pitää itseään syyttömänä ja uhrina. Tuhansissa avioliitoissa kärsitään tällaisesta syyttelystä. Se mitä tapahtuu henkilökohtaisella tasolla voi kuitenkin ilmaantua myös kokonaisen yhteiskunnan tasolla, jossa saman projektiivisen mekanismin jakaa miljoonat saaden tukea poliittisilta johtajiltaan. Mikä on tulos? Projektion kohde ilmenee kaiken pahan ruumiillistumana, koska kaikki se paha jota koen itsessäni, on nyt kohdistettu syytettyyn, projektion kohteeseen. Tuloksena on suuttumus ja viha syytösten kohteena olevaan ja epäkriittinen, narsistinen itsensä ylistäminen. Tämä voi synnyttää koko yhteisöä koskevan manian, jota yhdistää vihan intohimo. Tässä on joka tapauksessa kysymys patologisesta ajattelusta, joka on vaarallista siksi että se merkitsii tuhoa - ja tapahtuessaan kansojen välillä - sotaa." (Fromm: May Man Prevail, s. 22)

Neljäntenä patologisena poliittisen ajattelun muotona Fromm pitää "automaattiajattelua", viatonta mutta vieraantunutta tapaa "uskoa sitä mitä lehdessä lukee". Tämä on mitä tyypillisintä yhteisöissä ja yhteiskunnissa  jotka aktiivisesti rajoittavat monipuolisen informaation leviämistä ja jossa vallassaoleva media käyttää häikäilemättä asemaansa ja sinänsä normaaleina pidettyjä patologisen ajattelun ja perustelun muotoja työvälineenään. Kun vaihtoehtoista informaatiota ei ole tarjolla, katoaa kansalaiselta vähitellen usko siihen että vaihtoehtoja ylipäätään olisi olemassa. Tästä ilmiöstä käytetään nimitystä Miljoonien hulluus, "folié a millions". Automaattiajattelua - oikeastaan voitaisiin puhua ajattelematta jättämisestä - voidaan siis pitää yhtenä poliittisen patologian muodoista vaikka siinä ei omasta ajattelusta kytse olekaan. Olen kuvannut tätä "hulluuden muotoa" muutama vuosi sitten tässä blogissa.

Fromm tiivistää: "Se tosiasia, että miljoonilla ihmisillä on samat paheet, ei tee näistä paheista hyveitä, se, että heillä on niin paljon virheitä, ei tee virheistä totuuksia, ja se tosiasia, että miljoonilla ihmisillä on samanlainen mielenhäiriö älä tee näistä ihmisistä järkeviä."


 

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Hukassa Euroopassa

Olen viime aikoina lainaillut aika paljon Brysselissä kirjoittavaa blogistia, jonka blogin otsikko on "Lost In Europe", suomeksi "Hukassa Euroopassa". Suomen media on käynyt sisällöltään yhä yksipuolisemmin  markkinahenkiseksi ja entisen ministerin ja kansanedustajan Veikko Vennamon ilmaisua käyttääkseni "seteliselkärankaiseksi". Sen yksi ilmenemismuoto on länsiorientoitumisen rinnalla lähes kritiikitön - markkinan mielestä maailman parhaan - makrotalouspolitiikan, uusliberaalin "uuskeynelisäisyyden" tukeminen, jolla ei loppupeleissä ole itse Keynesin kanssa muuta tekemistä kuin yritys markkinaehtoisesti vastata vastasyklisesti ulkoaohjautuvan, eksogeenisen makrotalouspolitiikan haasteisiin.

Brysseliläinen blogi ei ole suoranaisesti asettunut Euroopan valtavirtaista makrotalouspolitiikkaa vastaan, mutta kritisoi Saksan velkajarrupolitiikkaa ja sen aiheuttamia ongelmia. Ne tulevat erityisen selvästi näkyviin Euroopan Unionin politiikassa, kyvyssä vastata viime aikoina nousseisiin suuriin, sanoisin valtaviin haasteisiin. Valtavirtaisen talouspolitiikan ongelmat näkyvät Euroopan Unionissa myös jatkuvana taloudellisena alisuoriutumisena, kun ratkaisuja yritetään löytää markkinaehtoisesti ja kapuloita vahvan, demokraattisen valtion rattaisiin asettaen. Hallitseva talousajattelu seuraa jo Britannian takavuosien pääministerin Margaret Tatcherin  TINA (There Is No Alternative) lähestymistapaa.  Tunnettu vaihtoehtoista, endogeenista ja heterodoksista makrotaloussuuntausta edustava australialainen, sikäläisen Newcastle-yliopiston professori ja myös Helsingin Yliopiston globaalin talouspolitiikan vieraileva professori William Mitchell on kirjoittanut 700-sivuisen kirjan "Dystopia Eurozone", jossa hän yksityiskohtaisesti kuvaa Euroopan Unionin ajautumista markkinoiden ehdoilla toimivaksi Rooman perustamisasiakirjojen suurista demokratiaa ja rauhaa korostavista lähtökohdista huolimatta. 

Euroopan Unionin makrotalouspoliittinen rakenne, joka Saksan perustuslain tavoin edustaa kuuluisaa "velkajarruajattelua" ja itse asiassa kategorisesti kieltää Eurooppan Unionin ja keskuspankin tasolla näille elimille luonnostaan kuuluvan, velanottoon ja viimekätisen lainaajan rooliin kuuluvan raha- ja finanssipolitiikan, on sellaisenaan yksi oudoimpia ja synkimpiä lukuja koko maanosan historiassa. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään talouspolitiikasta, vaan taustalla on vahva käsitys Euroopan Unionin lähtökohtaisesta demokraattisuudesta ja sen pyhästä velvollisuudesta puolustaa länsimaisia arvoja. Kun lähtökohtana on vapaan markkinatalouden puolustaminen ja demokraattisen valtion asettaminen makrotalouspolitiikassa markkinoille alisteiseksi, voidaan ymmärtää tällaisen lähestymistavan johtavan toteuttamistapana mitä suurimpiin vaikeuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneiden ja sen kokemuspohjalla politiikkaa tekevien edistyksellisten voimien luulisi helposti ymmärtävän, että demokratiaan kuuluvat kansalaisten perusoikeudet, vaikuttamismahdollisuudet ja osallistumisen mahdollistuminen ovat markkinalähtöisessä yhteisössä enemmänkin ongelma kuin mahdollisuus. Rakenteiden johtajavaltaisuus ja autoritaarinen luonne ovat Euroopan Unionille paitsi tyypillisiä, myös keskeinen, pakottava ohjauskeino, joka näkyy mitä moninaisimmalla tavalla keskeisen tason toimintatavassa ja jäsenvaltioissa tarkkana, sisältöjen rakenteisiin vaikuttavana ainoana hyväksyttävänä lähestymistapana.

Nämä pakottavat rakenteet on autorisoitu pitkälle ja kaiken lisäksi mannereurooppalaiseen tapaan sanktioitu siten, että niskotteleminen ja keskeisten määräysten noudattamattomuus johtaa ennenpitkää sakkoihin ja rahallisiin rangaistuksiin. Taustalla tässä toimii alunperin yksiulotteiseksi rakennettua markkinatalousrakennetta tukeva oikeusvaltioperiaate, jonka juridisena perustana on alunperin juuri demokratian kannalta valuvikaiseksi rakennettu perussäännöstö. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa vahvalla kansanvaltaisella valtiolla on keskeinen rooli hyvinvoinnin ja sosiaalisen vastuun toteuttajana, tällainen rangaistusten avulla johtaminen on ennenkuulumatonta ja jäsenvaltioissa toteutuessaan syvästi kansallista itsetuntoa ja kulttuuriperintöä loukkaavaa. Pohjoismaissa kasvaneen on todella vaikeaa ymmärtää tämän jo hengeltään autoritaarisen, väkivaltaisen ja mobbaavan lähestymistavan oikeutusta. Väkivaltaa kasvatusmuotona ja vuorovaikutuksen välineenä pidetään meillä yleisesti täysin vääränä ja lailla kiellettynä lähestymistapana. Eurooppalaiseen politiikkaan se on kuitenkin juurrutettu - ja sillä on kohtalokkaita seurauksia paitsi sisämarkkinoilla, myös Euroopan Unionin naapuruuspolitiikassa. Eurooppa kärvistelee parastaikaa Venäjän Ukrainaan suuntaaman sodan ja sen sanktioinnin seurauksena syntyneissä talousvaikeuksissa. Eurooppa on energiaköyhä mantere ja se on vielä pitkälle täysin riippuvainen fossiilisista energiamuodoista, öljystä ja kaasusta. Kuvaan on tullut myös maailmanlaajuinen nälänhädän vaara, kun Ukrainan vehnä, maissi, peruna  ja muut ravintotuotteet eivät pääse esteittä maailmalle. 

Sanktiot iskevät lujasti Eurooppalaiseen talouteen ja tekevät maanosan yhä riippuvaisemmaksi USA:sta, jonka kanssa Europan Unioni on vahvassa puolustusliitossa NATO:n kautta. USA tarjoaa vaihtoehdoksi Venäjältä saadulle edulliselle energialle omia merentakaisia vaihtoehtojaan ja näkee sotatilan Euroopassa edistävän sen omia taloudellisia tavoitteitaan. Yhteinen ja voimakkaasti kasvussa oleva yhteinen sotilaallinen puolustus  on laajenemassa energiariippuvuuden johdosta puolustusyhteistyöstä koko talouden alueelle. Tällä tavoin perinteien jako NATO-puolustukseen ja EU:n kansalaisyhteiskuntaan suuntautuva politiikkaa sekoittuvat ja amerikkalainen ylivalta kasvaa puolustuksesta myös talouden ja koko siiviliyhteiskunnan alueelle.

Tämän blogikirjoituksen otsikko kuva henkilökohtaisia tuntojani eurooppalaisen suuntautumisen kokonaistilanteen arviona. Pohjoismaista. kansanvaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakentanut sukupolvi saattaa tuntea kanssani olevansa "hukassa Euroopassa". En usko sen löytävän minkäänlaista tietä sen enempää uudenlaisen  Euroopan rakentamiseen kuin osallistumiseen ylipäätään.

Erityisen huolissani olen näissä oloissa eurooppalaisen ja myös pohjosmaisen sosialidemokratian tilasta, jonka keskeinen yhteiskuntapoliittinen valtti on ollut pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentaminen. Vaikka näenkin että jopa näissä oloissa vahva ja demokraattinen valtio voi taloudellisine moninkertaistajineen saavuttaa merkittäviä tuloksia, tunnen suurta surua siitä että Eurooppa ei omine rakenteineen osannut tulla sellaisen yhteisen hyvinvoinnin tukijaksi jonka avulla meillä on saavutettu tuloksia, tosin kovan poliitisen yhteiskunnallisen kamppailun saattelemana. Takavuosina piti taistella poliittisen kentän vasemman laidan autoritaarisia, yhden puolueen valtaan perustuvia hyvinvointivaltion muotoja vastaan. Nyt samanlaista taistelua käydään oikealta tulevaa ja Euroopan Unionin peruskirjoihin autorisoitua TINA-rakennetta vastaan. 

Mikä neuvoksi? Kirjailija Mark Twainin sanoin:"Kahdesta huonosta vaihtoehdosta älä valitse kumpaakaan."



maanantai 23. toukokuuta 2022

Loppu unissakävelylle

Demokratiat tarvitsevat strategian kohdatessaan konfliktin autoritääristen valtioiden kanssa. Tästä aiheesta kirjoittaa saksalaisen der Spiegel -lehden toimittaja Dirk Kurbjuweit lehden numerossa 12, joka on päivätty18.3. 2022, siis maaliskuulle vähän vaille kuukausi Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Toimittaja Kurbjuwet näkee läntisen arvoyhteisön olevan pulassa; kuinka ratkaista oikeuden ja vapauden välinen ristiriita tilanteessa jossa sotilaallista konfliktia varjostaa sen äärimmilleen eskaloitumisen mahdollisuus. Se koskee sodan laajenemista Venäjän ja Ukrainan välisestä maailmanlaajuiseksi ja tavanomaisten aseiden käytöstä ydinsodaksi.

Vuonna 1962 syntynyt toimittaja Kurbjuweit läntisen arvomaailman kehittäneen kaksi pimeää strategiaa, kaksoismoraalin ja ajautumisen jatkuvasti umpikujaan, koska se ei kykene vastaaamaan oikeuden ja vapauden väliseen ristiriitaan. Toimittaja kuvaa tämän ristiriidan syntyä Amerikan historian avulla. Läntisten arvojen puolustaminen johtaa hyvin usein konflikteihin, joissa ihmisoikeudet joutuvat vastakkain aikaisemmin asetettujen oikeutettujen arvojen kanssa. Hän mainitsee amerikkalaisten sotilaiden irakilaisiin vangittuihin kohdistaman  väkivallan ja julmuuden mm. Abu Churaibin ja Guantanamon vankiloissa oikeuden ja vapauden nimissä toteutettujen taisteluiden aikana. Poliittinen umpikuja ilmenee mm. Ukrainassa käytävässä sodassa, jossa Ukraina on jätetty puolustamaan itse itseään ilman tarvittavaa ja riittävää sotilaallista tukea joukkojen ja aseiden muodossa. 

Oikeus ja vapaus ovat luonteeltaan universaaleja arvoja, jotka koskevat kaikkia ja erityisesti silloin kun niihin vedotaan syntyneissä konflikteissa. Usein kuitenkin käy niin, että kun omat vapaudet joutuvat vaikkapa sanktioiden ja vastasanktioiden valtataistelussa vaaraan, universaali oikeus saa väistyä ainakin siksi aikaa kun omat edut ja materiaalinen turvallisuus on saatu taattua. Arvojen taistelussa käy helposti niin että autoritaariset voimat hallitsevat maailmaa. Näin on käymässä myös Ukrainan taisteluissa. Sille luvattiin assosiaatiosopimuksen muodossa jäsenyyden mahdollisuus Euroopan Unionissa ja samalla annettiin tarkemmin määrittelemätön mahdollisuus myös NATO-jäsenyyteen jollakin aikavälillä. Nämä olivat houkuttelevia visoita maalle ja kansalle, jonka oma kulttuuri oli ollut yli 70 vuotta neuvostovallan alla ja osa tätä kautta rakennettavaa yhteisöllistä kulttuuria. Ukraina taistelee lännen demokraattisten arvojen, oikeuden ja vapauden puolesta jonka länsi on sille asettanut tarjolle. Vastassa on kuitenkin äärimmäisen autoritaarinen ja asenneilmastoltaan epäproduktiivinen Venäjä, joka ei aristele käyttää mitä hyvänsä aseita menossa olevan taistelun voittamiseksi ja tavoitteidensa toteuttamiseksi.

Ukrainan tapaus ei toimittajan mielestä ole historiassa ensimmäinen, jossa suuria arvoihin perustuvia lupauksia ei ole toteutettu. Samanlaista taistelua käydään eri puolilla maailmaa. Kiinassa valtataistelun kohteena ovat mm. buddhalainen Tiibet ja islaminuskoa edustavat uiguurit. Entiset sosialistimaat Venäjän naapurissa joutuivat luopumaan itsenäisyydestään ja hyväksymään neuvostovallan ylivoiman ja arvoherruuden. Myöskään USA ei ole mielellään katsellut vasemmistolaisia voimia antalantintakaisissa Etelä- ja Keski-Amerikan maissa, vaan on käynyt armotonta tasitelua boikotein ja väliintuloin melkeinpä kaikissa näiss'ä maissa vuoronperään. Tässä suhteessa etupiiriajattelu on globaalia arkipäivää. Kysymys on pikemminkin säännöstä, joka toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Nykyisen tilanteen tekee aikaisempia hankalammaksi se että nyt tiedotusvälineet ovat paikan päällä ja levittävät kuvaa kärsimyksistä ja ihmisten taistelusta lähes online - muodossa kaikkialle maailmaan. Tämä asettaa arvoillaan taistelua käyvän lännen hankalaan asemaan, kun näyttää siltä että se ei tee kaikkea sitä mitä sen puheet tosiasiassa edellyttäisivät.

Toimittaja Kurbjuweit ei näe apua tulevan myöskään kansainvälisistä instituutioista. YK:ssa turvallisuusneuvoston yksittäiset maat kykenevät torppaamaan yhteiset esitykset. Euroopan Unioniin eivät kuulu kaikki Euroopan maat ja osa nyt jo sisällä olevista kapinoi demokraattista oikeusvaltioperiaatetta vastaan. Euroopan Unionin omakin sääntöperusta on kyseenalainen asettuessaan yksipuolisesti markkinatalouden tueksi ja sen ensisijaistajaksi demokraattisia arvoja edustavien jäsenvaltioidensa kustannuksella. Myös NATOssa käydään kauppaa demokratian kustannuksella; tästä olemme oman jäsenyyshakemuksemme ja yhdessä Ruotsin kanssa saamassa juuri uutta, jossakin määrin turhauttavaa  kokemusta. Taloudellisten mahtimaiden instituutiot G7 tai G20 eivät ole kaikille avoimia foorumeita, vaan mukanaolijoita valitaan etunäkökohtien, ei välttämättä demokraattisten arvojen 6mukaan. Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maat eivät ole mukana näissä istituutioissa  YK:ta lukuunottamatta, jota sitäkin hallitsevat arvoiltaan ristiriitaiset turvallisuusneuvoston jäsenet.

Mikä neuvoksi tässä tilanteessa, jossa arvojen ja vapauden välinen ristiriita uhkaa laajentua maailmansodaksi ja koko maapalloa uhkaavaksi ydinsodaksi? Huolestuttavaa on se, että diplomatialle ei näytä olevan tilaa. Mitä tulee autoritaaristen maiden sisäiseen dynamiikkaan, toimittaja lähtee siitä että vallankumous ei näissä asioissa ole vientitavaraa joka voidaan tuosta ja noin vain istuttaa voitetun sodan jälkeen kulttuuriltaan kokonaan toisenlaiseen arvoyhteisöön. Tämä on tuskallinen mutta välttämätön huomio. Myös jo olemassaolevia demokratioita on suojeltava.

"Loppu unissakävelylle" otsikolla julkaistu Spiegelin juttu lähtee siitä, että on rakennettava maailmaan nykyistä löyhempi mutta samalla kattava demokraattisten valtioiden yhteisö tai viitekehys, joita yhdistää vähintäänkin vaaleissa toteutettu mahdollisuus pluralistiseen demokratiaan. Väkivalloin ei demokratiaa voi viedä mihinkään maahan. Tätä varten tarvitaan realistinen ohjelma, ei idealistista "lehtereille puhumista" kuten entinen työtoverini kuvaili lennokkaita ja demagogisia vaatimuksia. Tavoitteet eivät välttämättä ole jaloja, koska joudumme varmaan pitkään näkemään autoritaarisia, väkivaltaan, arvoilla kauppaa käyviä ja jopa tuhosuuntaisia hallituksia ja niiden hallintoja. Jos tavoitteet asetetaan tässä suhteessa liian korkealle, on demokratia se joka menettää vastakkainasettelussa mainettaan. On jaksettava uskoa siihen, että kansojen omasta keskuudesta nousee voimia jotka ryhtyvät oman kulttuurinsa lähtökohdista vaatimaan ja toteuttamaan ihmisarvoista yhteiskuntaa - omassa maassaan.

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Onko resilienssiä?

 Ukrainan sodan alettua ja molemminpuolisten pakotteiden tultua käyttäöön on keskusteluun noussut uusi käsite, resilienssi. Sillä tarkoitetaan kriisinsietokykyä, henkistä vahvuutta kriisitilanteissa ja kykyä selviytyä vaikeissa olosuhteissa, kuten sodassa tai keskitysleirien kaltaoisissa olosuhteissa. Resilienssi tarkoittanee myös sitä, että kykenee säilyttämään arvomaailmansa ja henkisen eheytensä tilanteissa joissa se asetetaan koetukselle. 

Liittyykö resilienssi jollakin tavalla myös Suomessa äkkiä tapahtuneeseen mielipidemuutokseen NATOon liittymisessä? Ennakolta oli nähtävissä tilanteen kiristyessä median rummutus NATOon liittymisen puolesta. Oli nähtävissä myös Venäjän provosoituminen läntisen arvoyhteisön - erityisesti USA:n harjoittamaan kovenevaan kielenkäyttöön. Siinä ei ollut nähtävissä minkäänlaista kompromissi- tai neuvotteluhalua. Perusteluna oli Venäjän toteuttama Krimin valtaus vastauksena EU:n Ukrainalle assosiaatiosopimuksen muodossa antamalle lupaukselle pääsystä Euroopan Unionin jäseneksi jossakin vaiheessa. Sitä vauhditti myös läntisen arvoyhteisön Ukrainalle antama lupaus pääsystä NATOn jäseneksi, onhan NATO Euroopan Unionin useimpien jäsenmaiden ja itsensä Unionin valitsema rakenne yhteisen puolustuksen  järjestämiseksi.

Kun sitten Venäjä aloitti - monien mielestä odottamatta - täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, muutti se turvallisuusrakenteen perusteita koko Euroopassa. Kysymys oli Venäjän pelosta NATOn laajenemisesta sen rajoille ja oikeastaan myös  jo Neuvostoliiton hajotessa silloisen presidentti Gorbatsovin liittokansleri Kohlin kanssa sopima vaatimus NATO-laajenemisen pysäyttämisestä  ja sinänsä oikeutetun venäläisen turvallisuusintressin huomioonottamisesta. Tämä suullinen sopimus menetti nopeasti merkityksensä. NATO ja läntinen arvoyhteisö halusi päästä entisen Neuvostoliiton, ja sen hajottua perustetun Itsenäisten valtioiden yhteisön IVYn alueelle sotilaallisine pelotteineen ja tiedustelujärjestelmineen.

Näissä oloissa NATO-keskustelu meillä kiihtyi. Tehtiin muutaman tuhannen otokseen perustuvia mielipidekyselyitä, joiden pohjalta media nopeasti teki johtopäätöksen koko kansan mielipiteen muuttumisesta. Käsityksemme rauhallisista rajoistamme ja jo 70 vuotta jatkuneesta rauhanomaisesta vuorovaikutuksesta ei paljoa painanut ja korvautui nopeasti puheella lisääntyvästä uhasta myös meillä. Venäjän vakuuttelut eivät enää tehonneet, olihan se vastoin aikaisempia lupauksiaan hyökännyt Ukrainaan.  Vahva NATO-vastainen kanta kääntyi median ja NATO-jäsenyyttä jo pitkään kannattaneen Kokoomuksen tahdon mukaisesti NATO-myönteiseksi. Maailmalla onkin ihmetelty, miten on mahdollista että kansan mielipide kääntyi näin nopeasti esilläpidetyn NATO-option lunastamisen suuntaiseksi. 

Minusta näyttää siltä, että kansan kriisinsietokyky romahti osittain median harrastaman tykityksen tuella luottamuksesta rauhantilan jatkumiseen peloksi sodan ja poliittisen vastakkainasettelun  eskaloitumisesta. NATO-jäsenyyden tuoma turva joutuu hetimmiten koetukselle, koska mitään sovittelunhalua tai merkkejä yrityksistä ratkaista kriisi diplomatian avulla ei ole olemassa. Resilienssiä ei enää Ukrainan sodassa ole muuten kuin NATO-kokonaisuuden ja siellä toteutettavan politiikan pohjalta.

Entä kotimaan politiikassa? Jos oletukseni median merkityksestä painostajana ja resilienssin murtajana toimii myös politiikan alueella, voi ennustaa että syksyllä 2022 ja alkutalvesta 2023 on odotettavissa voimakas hyökkäys Sanna Marinin hallituksen politiikkaa ja erityisesti poliittista vasemmistoa kohtaan. Nykyinen hallitus on onnistunut vaikeista olosuhteista huolimatta politiikassaan hyvin ja loogista olisi että tämä myös kansallisena saavutuksena tunnistettaisiin. Jos vasemmisto ei onnistu vaaleissa pitämään asemiaan tai saamaan politiikalleen ansaittua tunnustusta, voidaan  kysyä mikä on mahdollisen tappion syynä. Se saattaa olla resilienssin murtuminen yksipuolisen ja hengeltään oikeistolaistuneen median hampaissa. Samalla sulkeutuu historiallinen akkuna vahvan ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion kehittämiselle vuosiksi tai vuosikymmeniksi.

Eurooppalainen resilienssi näyttää rakentuneen pitkään NATOn kautta saadun turvallisuusajattelun pohjalle. Tästä osoituksena on mielestäni Euroopan Unionin aloittama sanktiopolitiikka ja usko Venäjän perääntymiseen Ukrainasta niiden seurauksena. Sanktioiden seurauksena on nyt paljastunut Euroopan energiakäöyhyys ja suuri riippuvaisuus sekä Venäjästä että maanosan ulkopuolisesta energiasta ylipäätään. Venäjä ja Ukraina ovat olleet myös suuria viljan ja lannoitteiden tuottajia, samoin energiateollisuuden kannalta tärkeiden metallien ja alkuaineiden osalta. Eurooppalaisen resilienssin pitäisi nyt kestää energiantuonnin loppuminen Venäjältä ja pystyä suunnanmuutokseen aurinko- ja tuulivoiman sekä vedyn ja maalämmön käyttöönsaamiseksi nopeassa tahdissa. Ylimenokausi on edessä sekä aineellisesti että henkisesti jo lähikuukausina. Samaan aikaan Eurooppaan virtaan Ukrainasta jo miljoonia pakolaisia. Kun vehnän vienti Afrikkaan pysähtyy Mustanmeren laivayhteyksien katkeamisen vuoksi, edessä saattaa olla uusi pakolaisvyöry Afrikasta Euroopan suuntaan.

Kestääkö eurooppalainen resilienssi pitkään näissä olosuhteissa, kun samalla myös energian niukkuuden johdosta hintataso on nopeasti nousemassa? Euroopan Unionin makrotalousrakenne on upotettu konsolidoituun peruskirjaan tavalla joka käytännössä estää tehokkaasti endogeenisen, omista tarpeista ohjautuvan raha- ja finanssipolitiikan toteuttamisen myös tässä pandemian ja suursodan uhkaamassa tilanteessa. Vaikka nälänhätä tai edes henkilökohtainen rahan puute ei eurooppalaista eliittiä haittaisikaan, makrotalouden suuret rakenneongelmat asettavat valtavan paineen myös euroopan poliittisten johtajien, kaupan, maatalouden ja teollisuuden päätöksiä tekevälle eliitille. 

Kestääkö eurooppalainen resilienssi?

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Illuusion kahleissa?

Olen seurannut vuoden verran taloustutkija Jussi Ahokkaan keskuspankkikapitalismia analysoivaa perjantaikirjettä. Jussi Ahokas on toinen kirjan "Rahatalous kuntoon - irti kurjistavasta talopuspolitiikasta" kirjoittajista, jota voi pitää Modernin Monetaarisen Teorian ensimmäisenä suomenkielisenä tienraivaajateoksena. Tämän teorian yksi keskeisiä oivalluksia on se, että keskuspankin avulla itsenäistä raha- ja finanssipolitiikkaa toteuttava valtio ei voi koskaan ajautua konkurssiin. Toinen, juuri tähän aikaan sopiva ja sotatilanteen jossakin määrin kyseenalaistava väite on se, että raha- ja finanssipolitiikka ei oikein toteutettuna eli resursseihin oikein mitoitettuna aiheuta inflaatiota, mitä se ei ole tehnyt nytkään vaikka Venäjältä tuleva energia onkin huimasti kallistunut eurooppalaisen energiariippuvuuden johdosta. Kysyä kuitenkin voidaan, onko eurooppalainen ja ennenkaikkea Euroopan Unionin ja sen keskuspankin EKP:n raha- ja finanssipolitiikka kykenevä vastaamaan ajan suuriin haasteisiin. Euroopan valuuttaunioni muodostaa nimittäin tietynlaisen poikkeuksen suurten keskuspankkien joukossa siksi, että sille on tietoisesti perussäännöissä asetettu tiukkoja rajoituksia kasvu- ja vakaussopimuksen eli ns. Maastrichtin sopimuksen ja sen lisäysten muodossa.

Keskeinen kysymys on, voiko Euroopan komission ja EKP:n johtama raha- ja finanssipolitiikka vastata ajan suuriin haasteisiin? Toinen tärkeä kysymys on, seuraavatko muut keskuspankit - esimerkiksi Venäjän tai Kiinan keskuspankit automaattisesti samoja sääntöjä joita Euroopan Unioni noudattaa? Väärä ja puutteellinen analyysi näissä kysymyksissä saattaa iskeä bumerangina takaisin Ukrainan sodan ja Venäjän tässä yhteydessä tekemien aluevaltausten johdosta tehtyihin sanktioihin ja niihin liittyviin sodan ja valtausten päättymisodotuksiin.

Keskuspankkikapitalismin rajoitteet korostuvat kriisien aikana. Euroopan Valuuttaunionin ja sen keskuspankin EKP:n osalta tämä on näkynyt jo Korona-pandemian aiheuttaman kriisin hoidossa. Jouduttiin tekemään erityisolosuhteita koskevaan artiklaan - tämä artikla viittaa erityisesti luonnonkatastrofeihin - perustuva "ainutkertainen päätös" "Next Generation" tuki- ja velkapaketista, jonka vaikutukset alkavat vähitellen näkyä mm. jäsenvaltioiden tavallista parempana maksuvalmiutena koronarasitteista huolimatta. Oireryhmään kuului myös se piirre, että tätä koronatukipakettia päätettiin suunnata laajasti myös Euroopan Unionin ympäristö- ja digitalisaatiohankkeisiin. Perussäännöt ovat edelleen ennallaan ja nyt paineita koronaepidemian jatkumisen lisäksi aiheuttaa Venäjän Ukrainassa aloittama sota. Sota ja Ukrainan tukeminen tässä tilanteessa on yksi ulottuvuus, joka tulee vaatimaan Ukrainan kanssa vuonna 2014 (vastoin silloin laillisissa vaaleissa valitun hallituksen tahtoa) assosiaatiosopimuksen solmineelta Euroopan Unionilta mittavia ponnistuksia sopimuksen sisältämien talousarkkitehtuurimuutosten lisäksi myös jälleenrakennuksen muodossa - viimeisimmät arviot ovat muistaakseni 60 mrd:n euron luokkaa. Tämän lisäksi Euroopan Unionin asettamat talouspakotteet iskevät laajasti kaikkiin Euroopan Unionin kansalaisiin sodan aiheuttaman tarjontainflaation ja hintojen kallistumisen muodossa. Uusliberaalille arvopohjalle rakennettu Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus, joka asettaa pysyvät, ehdottomat ja lisäksi sanktioidut rajat sekä jäsenvaltioiden budjettien kasvulle että velkaantumiselle, ei ole nykymuodossaan kykenevä vastaamaan ajan suuriin haasteisiin. . Tämä aika osoittaa, kuinka mielettömän suuri virhe tehtiin, kun tällaisia strategisia rajoituksia istutettiin maailman tappiin muuttumattomaksi oletettuun peruskirjaan. Vilkkaalla mielikuvituksella voidaan tietysti rakentaa erilaisia kiertoteitä ja samalla vahingoittaa Euroopan Unionin oikeusvaltioperiaatetta myös Unionin itsensä tasolla, mutta parempi ratkaisu olisi konsensuspäätöksellä luopua peruskirjan keskuspankin toimintaa rajoittavista monetarisista rajoitteista ja sallia myös Euroopan Komissiolle finanssipoliittinen, poliittista demokratiaa vahvistava toimintavapaus. Tällöin voitaisiin poikkeusoloissa paremmin vastata mm. nyt syntyneen tarjontainflaation - ei siis liiallisen palkkojen nousun - aiheuttamiin haasteisiin. Edelleen siis pätee dynaamisen monetaarisen makrotalouslähestymistavan keskeinen periaate: keskuspankin omaava yhteisö tai valtio ei voi ajautua maksukyvyttömyyteen tai finanssipoliittiseen avuttomuuden tilaan.


Keskuspankkikapitalismi Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin osalta on nimenomaan yritysintressiin perustuvaa kapitalismia, jossa sen keskeiset uskomukset raha- ja finanssipolitiikasta on vastoin pluralistisen demokratian periaatteita upotettu suoraan pysyväksi tarkoitettuun peruskirjaan. Tästä seuraa, että Euroopan Unioni ei voi sääntöjensä mukaan käyttää oikeastaan ollenkaan raha- ja finanssipolitiikkaa työvälineenään muilta osin kuin luomalla sanktioiden - siis rangaistusten - varaan rakennettua jäsenvaltioiden talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta. Minusta näyttää siltä että meillä omaksuttu pitkien aikavälien kehysbudjetointi on tarkoitettu pitämään hallitukset aisoissa ja EU:n sanelemassa talouskarsinassa vaaleista ja hallituksen väristä riippumatta. Nykyisessä, koronapandemian lisäksi nousseessa uudessa haasteessa, Venäjän aloittaman sodan pysäyttämisessä Euroopan Unioni luottaa median tukemana vahvasti siihen, että ennenpitkää sanktiot vaikuttavat ja Venäjä joutuu polvistumaan Euroopan Unionin vaatimusten edessä. On kuitenkin muistettava, että myös Venäjällä on oma itsenäinen keskuspankkinsa ja siihen pätee samat periaatteet kuin mihin hyvänsä oman keskuspankin omaavaan makrotalousvaltioon. Venäjä voi rahoittaa pelkästään keskuspankkinsa toimin EKP:n määrällisen elvytyksen tavoin kaikkia yrityksiään, helikopterirahalla kansalaisiaan ja myös sodankäyntiä tukemalla Putinin hallituksen finanssipolitiikkaa mielin määrin. Tiedossa on että Venäjän keskuspankin hallinnossa on jo nyt Modernin Monetaarisen Teorian tuntijoita. 

Tässä astuu kuvaan myös MMT:n ideologisesti neutraali piirre - modernia makrotalouspolitiikkaa voidaan käyttää niin hyviin kuin huonoihinkin tarkoituksiin. Tänä päivänä näyttää siltä, että makrotalouden uusia ulottuvuuksia voidaan käyttää myös asevarusteluun ja sotilaallisen eskalaation kiihdyttämiseen. Kun kuvaan tulee lisäksi Kiinan, Intian ja muiden EU:n ja USA:n määräysvallan ulkopuolella olevien maiden kautta kanssa käytävä kauppa vaikkapa tavaravaihtona rahaliikenteen jäädytysten ulkopuolella, voidaan sanoa että EU:n ja USA:n sanktioiden tavoite ei tule ilmeisesti onnistumaan. Kansalaisten epätoivo ja suuttumus sanktioiden koettelemassa Euroopassa elintason romahtaessa on vaikeasti pidäteltävä kansanliike - Ranskassa ollaan jo nyt lähellä tällaista vastakkainasettelua. Lisäksi USA:n poliittinen tilanne on myös epävakaa - marraskuussa on odotettavissa täytevaalit, jotka saattavat keikauttaa läntisten arvojen keskeisen globaalin puolustajan politiikan mihin suuntaan tahansa. Muutamista onnistuneista toimista huolimatta USA:n keskuspankkipolitiikka ei näytä kovin rationaaliselta muusssa mielessä kuin siinä, että makrotaloudellisia suunnitelmia ja toimia ei etukäteen paljasteta.

Jo Korona-pandemian hoitoon tarkoitettujen toimenpiteiden voimaansaattaminen hipoi kyseenalaisella tavalla oikeusvaltioperiaatteen mukaista toimintaa itse Unionin tasolla. Erityisesti Saksa asetti  tiukkoja ehtoja sille, että tuki- ja lainapaketin varjolla Euroopan Koimissio ei saa puuttua Saksan valtion itsenäiseen budjettipolitiikkaan. Saksan perustuslakituomioistuin taipui lopulta Euroopan Unionin ja eurooppaoikeuden tulkintaan EU-lainsäädännön autoriteetista suhteessa jäsenvaltioiden perustuslakeihin. Tosin Euroopan Komissio harjoittaa edelleen kasvu- ja vakaussopimuksen mukaista velkajarruohjausta suhteessa jäsenvaltioihin ja myös Saksaan. Saksan tilannetta tässä suhteessa helpottaa vain se, että koko velkajarrustrategia on kotoisin Saksan perustuslaista, jossa se muodosti aikanaan vastauksen jo 1920-luvulla syntyneelle saksalaisten kokemalle inflaatiopelolle sekä tietenkin ideologisen esteen DDR-tyyppiselle valtiokeskeiselle ja tehottomana pidetylle sosialistisena pidetylle makrotalouspolitiikalle. Harvemmin on kuitenkin puhuttu siitä, että estäessään vahvan julkista sektoria ja vahvaa valtiota tukevan politiikan on Euroopan Unionissa asetettu peruskirjatasoisia esteitä pohjaismaisen sosialidemokratian vaalimalle hyvinvointivaltiopolitiikalle. Kun Euroopan Unionissa arvostellaan autoritaarisia valtioita ja niiden perinteistä yksityisomistukseen perustuvaa kapitalismia rajoittavasta politiikasta, unohdetaan se että Euroopan Unionin peruskirja omalta osaltaan asettaa demokraattisen valtion ja julkiset hyvinvointirakenteet toissijaiseen ja vahvasti kontrolloituun asemaan yhteisen hyvinvoinnin ja vahvojen kollektiivisten rakenteiden luomisessa. Tämä rakenteellinen ja hengeltään autoritaarinen perusvika rampauttaa suuresti eurooppalasita makrotalouspolitiikkaa ja tekee koko Unionista äärimmäisen haavoittuvan pandemian ja sodankaltaisissa poikkeusolosuhteissa. Utopiasta saattaa näillä asetelmilla tulla eurooppalainen dystopia, kuten  tunnettu MMT-professori Bill Mitchell on laajassa eurooppalaista makrotalouspolitiikkaa käsittelevässä kirjassaan todennut.

Lisäys 25.4. 2022

Onko Eurooppa valmis sotaan, jota yhä kiristyvät sanktiot ja vaatimus raskaiden aseiden ottamisesta käyttöön Ukrainan tukemisessa tarkoittavat? Liittokansleri Olaf Scholz näyttää suhtautuvan kielteisesti tähän USA:n kiihdyttämään ja  eurooppalaisten haukkojen ehkä jopa hallituskriisillä tavoittelemaan vaatimukseen syvemmästä sotkeutumisesta Ulkrainassa käytävään sotaan. Saksan oma armeija on ajettu alas ja asevarastot on pienennetty minimiin. Vanhojen  panssarivaunujen aseisiin ei ole enää edes ammuksia saatavissa. Perustuslain mukainen velkajarrupolitiikka tarkoittaa sitä, että myös Saksan  julkinen sektori toimii tavallaan säästölieklillä. Mielestäni Saksa nykymuodossaan ja historiallisen painolastinsa vuoksi ei ole valmis sodan eskaloitumiseen. Kun Euroopan Unionin perusrakenne Maastrichtin sopimuksen mukaisene velkajarruineen on hyvin samansuuntainen Saksan talousrakenteen kanssa, mahdollisuudet sodan kiihdyttämisen NATO-liittoutumasn kautta näyttävät nekin epävarmoilta. Koville puheille ei ole kunnon katetta markkinaliberalismin heikentämissä eurooppalaisissa valtioissa. USA:n tavoitteena ei todennäköisesti uhkailuista huolimatta ole ryhtyminen täysimittaiseen sotaan Venäjän kanssa, vaan luoda otolliset olosuhteet   amerikkalaisen energian markkinoille Euroopassa. Vesisärötyksen avulla koottava öljy ja kaasu ovat myrkkyä ympäristölle ja uskon tämän myös merkitsevän vihreiden tukea Scholzen pidättyväiselle politiikalle. Vapaiden demokraattien kohdalla on kysymys hallitusneuvotteluissa asetetusta ehdottomasta vaatimuksesta velkajarrun noudattamiseen, joten en usko Saksan liberaalien suostuvan kovinkaan helposti kierrosten koventamiseen Ukrainan sodassa. Onko Venäjä ylipäätään pysäytettävissä asevarustelua ja sanktioita lisäämällä? Jo nyt on kuitenkin merkkejä siitä että palopesäkkeitä syntyy tässä 'sotilasteknisessä operaatiossa' (sodan aloittaminen on kielletty Venäjän perustuslaissa) myös Ukrainan  ulkopuolella...




perjantai 8. huhtikuuta 2022

Sotaväenotot Rautalammilla 1600-luvulla

 Sotaväenotot 

- Muisitiin jatkotoimia varten...

Niin Kymin neljänneskunnan asekuntoiset miehet järjestettiin kymmenmiehisiin ruotuihin, joilla kullakin oli päällikkönään joku vanhempi talollinen, ruotumestari. Jokaiseen ruotuun kuului talollisia, näiden poikia, vävyjä, veljiä, itsellisiä ja renkejä sekä irtainta väkeä.

Valtakunnan talouden kannalta oli tärkeää, ettei isäntää, joka vastasi talon pidosta, otettu sotaväkeen kuin äärimmäisessä hädässä. Ennen isäntää otettiin poika, vävy, renki tai muu miehenpuoli, joka ei ollut talonpidon kannalta isännän kaltaisesti keskeisessä asemassa. Järjestelmää sovellettiin niin tarkasti, että pienen talon isäntä sai lähteä armeijan riviin ennen ison talon isäntää, mikäli muutoin ei tarvittavaa väkimäärää saatu kokoon. Erityisesti oli katsottava, ettei talo menettänyt ”ainoaa miehenapuaan”, vaikka tällaisiakaan tilanteita ei voitu välttää.

Ruodusta joutui joka kymmenes lähtemään sotatanterille. Aateliston lampuodit pääsivät vähemmällä: heistä otettiin vain joka kahdeskymmenes.

Asekuntoisten miesten ruotuluettelot laadittiin seurakunnittain. Ennen pitäjän itsenäistymistä viitasaarelaiset merkittiin Rautalammin pitäjän Kymin neljänneskunnan luetteloihin. Viitasaaren 11 ruotua olivat miltei kaikki Kymin neljänneskunnassa, vain muutama ruotu oli yhteinen Saarijärven tai Rautalammin kanssa (Ruotsin sota-arkisto RSA  vol. 639-643 (Jy mf WA 765-766); Kallio 1972 s. 213).  Ensimmäinen säilynyt ruotuluettelo on vuodelta 1626.

(Vanhan Viitasaaren historia, Erkki Markkanen, sivut 192-193( ISBN 951-678-891-2)


Kirkolliset olot

Viitasaaren erotessa omaksi kirkkoherrakunnakseen oli Turun läänin maaherra Bror Andersson (Rålamb) 31.1. 1635 päivätyllä kirjeellään määrännyt Matti Bartholdin ”olemaan kirkkoherrana Viitasalon (Viitasaaren) kappelissa, joka on 12 peninkulmaa Rautalammin emäkirkosta…

Tämä kirkkoherrakunnan erohanke oli siis vireillä itse asiassa 1630-luvun alusta alkaen, mutta lopullisesti ero tapahtui vasta 1640-luvun alussa. Kirkkoherra Mats Bartholdi on asunut henkikirjan mukaan Keihärinkoskella vuodesta 1631 lähtien, mutta papinpalkan on kantanut edelleen Rautalammin kirkkoherra. Erämaapitäjistä ei harvan asutuksen vuoksi papillekaan ihmeellisiä palkkoja herunut, joten Rautalammin kirkkoherran valitus seurakunnan jakamisesta tuntuu ymmärrettävältä. Estääkseen hyvää vauhtia etenevän jakamisen ja tästä aiheutuvan palkkansa puoliintumisen emäseurakunnan kirkkoherra Pauli Matinpoika kirjoitti kenraalikuvernööri Pietari Brahelle vuonna 1642 mieltä liikuttavasta köyhyydestä kertovan kirjelmän ja pyysi ettei hänen palkkansa pienentyisi. Kun asiakirja on vanhimpia Viitasaaren vaiheisiin keskeisesti liittyviä lähteitä ja kun se kuvaa ajan virkamiesten suhtautumista korkeaan esivaltaan, se on syytä lainata pitäjähistoriaan. (Teksti on K. Jalkasen käännös; Jalkanen 1900, s. 194-195, tähän tieto on otettu Vanhan Viitasaaren historiasta, Erkki Markkanen, sivut 211- 214):


”Korkeasti jalosukuinen Herra, Herra Valtakunnan Drotsi, Armollinen Kreivi, Teidän Kreivilliselle Ylhäisyydellenne kuuluu aina minun alamainen, nöyrä ja halullinen palvelukseni:

Tarjoten alamaista palvelustani ja toivottain kaikkivaltiasta ja ajallista hyvää ja menestystä, en minä köyhä ja ijäkäs pappismies voi jättää Teidän Kr. Ylhäisyydellenne huomauttamatta minun kirkkoherrakuntani Rautalammin pitäjän heikkoa ja vähäistä tilaa, joka sijaitsee, kuten teidän Kr. Ylhäisyytenne itse parhaiten tietää äärimmäisenä Savon rajaa vasten, ja kuten minä T. Kr. Armollenne ennenkin olen anoen maininnut, on emäkirkkoa lähinnä vähäisimmät ja varattomimmat kylät ja talolliset, ja koko kymmenysten kolmanneksen määrä, kuten voutien tilit kyllä osottavat, ei yli seurakunnan tee enempää kuin 20 tynnyriä viljaa. Jos nyt pitäjä, sen mukaan kuin hänen korkea-arvoisuutensa Piispa siellä Turussa voimalla ajaa, johon ei vielä H. K. Maj. meidän kaikkein 

armollisin Kuningattaremme, eikä T. Kr. Ylhäisyytenne, eikä muut korkeasti jalosukuiset herrat vielä ole suostuneet, tulee jaettavaksi, niin silloin joutuu mainittu oikea emäkirkko aivan perinpohjin turmiolle. Ja minä köyhä mies (joka asun vaivalloisella paikalla) vanhalla iällä kivuloisen vaimoni ja monen köyhän lapseni kanssa tulen saatetuksi suurimpaan kurjuuteen emmekä saa mitään korvausta siitä, että me ilman pitäjän apua olemme pappilan melkein kokonaan rakentaneet ja voimassa pitäneet, vaan joudumme ajetuksi vieraihin huoneisiin ja aivan karkoitetuksi. Vaan minä köyhä mies saanen kumminkin uskoa ennen tästä tekemäini valitusten olevan muistossa, sekä vanhuuteni ja nöyrän pyyntöni muutoinkin armollisesti pääsevän sydämeenne, niin toivon sekä alamaisesti pyydän, että minua tällä vanhalla ijälläni ja jälellä olevalla lyhyellä elinajallani kaikkein armollisimmin avuksi ja lohdutukseksi säästettäisiin tästä jaosta, minkä korkein Jumala T. Kr. Ylhäisyydellenne runsaasti palkitseva, jonka armollisimpaan suojelukseen minä T. Kr. Ylhäisyytenne sekä korkeasti jalosukuisen puolisonne uskon. Rautalammin pappilassa 14 p. kesä