Miksi velkajarruun mukaan meneminen on väärä ratkaisu?
Illan A-studiossa 21.9. 2026 SDP:n edustaja yhtyi yhdessä Kokoomuksen edustajan kanssa velkajarrusuunnitelmaan, jonka mukaan valtion menoja on rajusti supistettava jopa puuttumalla eläkeindekseihin, jotta edellytettyä velkasuhdetta saataisiin pitkällä - hyvin pitkällä aikavälillä - suunnattua vaadittuun 7:%iin tai mielellään jopa sen alle.
Kun velkasuhde ilmaistaan prosentteina bkt:sta, tarkoittaa se sitä, että jokainen jaettavan summan pienennys suurentaa velkaprosenttia. Jaettavan summan kasvattaminen puolestaan automaattisesti pienentää velkaprosenttia . Tämä periaate opetetaan jokaiselle jo peruskoulussa matematiikan tunneilla eikä sitä käy kiistäminen tässäkään yhteydessä.
Ongelma syntyy siitä, että kun velka ilmaistaan euromääräisenä ja sitä pyritään pienentämään, on puututtava jaettavaan määrään eli velkasuhdelaskennan pohjana olevaan bkt:hen. Tosiasia on, että vakavaraisuuden pohjana oleva Euroopan Komission politiikka tähtää velkasuhteen pienentämiseen ja se voi otollisissa olosuhteissa tarkoittaa jopa velkamäärän kasvuakin.
Jos hallituksen toimet yhteisöveron laskusta, ylimmille tuloryhmille myönnetyistä verohelpotuksista tai sosiaaliturvan heikennyksistä keskeytettäisiin, merkitsisi se samalla velkasuhteeseen liittyvän jaettavan kasvattamista ja heti samalla jonkinasteista velkasuhteen paranemista. Kaikki politiikkamuutokset, jotka tähtäävän bkt:n kasvattamiseen, tarkoittavat toteutuessaan samalla myös velkaantumisprosentin laskua.
Sen myöntäminen, että on pakko leikata valtion menoista ja budjetista, tarkoittaa yhtymistä koko säästöpolitiikan takana olevaan jakolaskuvirheeseen. Tässä suhteessa sekä Kokoomus että SDP jäävät luokalle tehdessään politiikan peruskysymyksessä näin kohtalokkaan virheen.
Kun nyt puhutaan jopa työeläkkeisiin ja niiden indeksisidonnaisuuteen puuttumista osana "talkoisiin osallistumista", jatketaan saman jakolaskuvirheen toistamista. Valtion intressi puuttua eläkkeisiin tässä yhteydessä tarkoittaa oikeastaan vain valtion omien, suoraan budjetista tulevien eläkemenojen karsimista. Myös näiden menojen vähentäminen pienentää jaettavana olevan pääoman määrää, mistä seuraa välittömästio velkaprosentin kasvua eikä pienenemistä.
Jos aikoinaan kansakoulussa olisi tehnyt jakolaskussa näin pahan virheen, olisi siitä joutunut välittömästi nurkaan seisomaan ja koulupäivän jälkeen jälki-istuntoon opettelemaan jakolaskun jaettavan, jakajan ja osamäärän olemusta. Päästötodistukseen olisi tullut matematiikasta todennäköisesti ehdot ja mahdollisesti jopa luokalle jääminen.
Lyhyesti: sosialidemokraattisessa lähestymistavassa velkaprosentin pienentäminen tapahtuu jaettavan pohjana olevan bkt:tä kasvattamalla, johon siihenkin on monia keinoja. Vahvistamalla systemaattisesti julkisen sektorin kasvua velkaprosenttia voidfaan pienentää ja pitää kurissa. Aikana jolloin valtion raha- ja finanssipolitiikka on Euroopan Keskuspankn ja Euroopan Komission hoidettavana tarvittaisiin jopa euroopanlaajuisia toimia maanosan saattamiseksi uudelleen jaloilleen.
On mahdotonta ymmärtää, miksi sosialidemokratia meni ilman laajempaa keskustelua mukaan tähän velkajarrupolitiikkaan. Tämä suhtautuminen vie samalla kertaa pohjaa pois vaalien jälkeisen hallituksen onnistumismahdollisuuksilta.
Jos eläkevarallisuuttamme haluttaisiin käyttää valtion velkasuhteen parantamiseen, siihen on olemassa yksinkertainen keino: työeläkevarat, joita on jo yli 300 miljardia (300 000 miljoonaa) palautyetaan uudelleen osaksi julkista varallisuutta, jolloista ne olivat aikanaan Euroopan Unioniin liityttäessä. Itse työeläkevaroihin ei tarvitse puuttua ollenkaan, todetaan vain että vastuu työelämästä vanhuuden vuoksi poisjäävien toimeentulosta kuuluu hyvinvointivaltion perustehtäviin.