Humanistisen psykoanalyysin soveltaminen Marxin teoriaan

Erich Fromm:
Humanistisen psykoanalyysin soveltaminen Marxin teoriaan

Marxilaisuus on humanismia ja sen tarkoitus on ihmisen potentiaalien täysi toteuttaminen; ei ihmisenä joka on johdettu hänen ajatuksistaan tai hänen tietoisuudestaan, vaan ihmisestä hänen fyysisine ja henkisine ominaisuuksineen, todellisesta ihmisestä joka ei elä tyhjiössä vaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ihmisestä jonka on tuotettava voidakseen elää. On mitä täsmällisin tosiasia, että ihminen kokonaisuutena eikä hänen tietoisuutensa on Marxin ajattelun ydintä. Se erottaa Marxin "materialismin" Hegelin idealismista samoin kuin taloudellismekanistisesta Marxin murjomisesta.

 Marxin suuri saavutus oli vapauttaa taloudelliset ja filosofiset ulottuvuudet, jotka viittasivat ihmiseen heidän abstraktien ja vieraantuneiden ilmaisujensa kautta ja täydentää filosofiaa ja taloutta osoittamalla vallitseva argumentointivirhe, ad hominem.  Marxin huolenaiheena oli ihminen, ja hänen tavoitteenaan oli ihmisen vapauttaminen aineellisten etunäkökohtien ylivallasta, niiden, hänen itsensä aiheuttamien  järjestelyjen ja tekojen vankilasta. Jos joku ei halua ymmärtää tätä Marxin huolenaihetta hän ei koskaan tule ymmärtämään sen enempää hänen teoriaansa kuin niitä monia käytännön muotoja saaneita vääristymiäkään. Vaikka Marxin päätyön nimi oli Pääoma, tämä työ oli tarkoitettu ainoastaan astinlaudaksi hänen kokonaistutkimukseensa, jota piti seurata filosofian historia. Marxille pääoman tutkiminen oli kritisoiva väline käytettäväksi ymmärtämään ihmisen rampautunut tilanne teollisessa yhteiskunnassa. Se oli yksi askel kohden suurta työtä, jonka - jos hän olisi kyennyt sen kirjoittamaan - nimi olisi saattanut olla Ihminen ja yhteiskunta.

Marxin teokset, se mitä Marx kirjoitti "nuorena Marxina" samoin kuin Pääoman kirjoittajana, ovat täynnä psykologisia käsitteitä. Hän käsittelee eri yhteyksissä sellaisia teemoja kuin "ihmisen olemus", ja "rampautunut ihminen",  "vieraantuminen" ja "tietoisuus", "kiihkeä pyrkimys" tai "riippumattomuus", nimetäksemme vain muutamia kaikkein tärkeimpiä. Kuitenkin, vastakohtana Aristoteleseen ja Spinozaan, jotka perustivat etiikkansa järjestelmälliseen psykologiaan, Marxin teokset eivät sisällä juuri minkäänlaista psykologista teoriaa. Muutamien hajanaisten merkintöjen kuten eron tekeminen kiinteiden viettien (kuten nälkä ja seksuaalisuus) ja joustavien, sosiaalisesti tuotettujen viehtymysten välillä, ei Marxin kirjoituksissa ole juurikaan löydettävissä mitään olennaista psykologiaa, sen enempää kuin hänen seuraajissaankaan. Syy tähän laiminlyöntiin ei ole mielenkiinnon puutteessa tai kyvyssä analysoida psykologisia ilmiöitä (Marxin ja Engelsin katkeamattonan kirjeenvaihdon sisältävät kokonaisteokset (MEGA) osoittavat kykyä hallita tiedostamatonta motivaatiota, jonka luulisi olevan vahvuus kenelle hyvänsä lahjakkaalle psykoanalyytikolle); on myös käynyt ilmi sellainen tosiasia, että Marxin elinaikana ei ollut sellaista dynaamista psykologiaa, jota hän olisi voinut soveltaa ihmisenä olemisen ongelmiin. Marx kuoli vuonna 1883; Freud alkoi julkaista tuotantoaan yli kymmenen vuotta Marxin kuoleman jälkeen.

Sellainen välttämätön psykologia joka olisi täydentänyt Marxin analyysia, vaikkakin se olisi tarvinnut monia tarkistuksia, oli Freudin kehittämä. Psykoanalyysi on ennenkaikkea dynaamista psykologiaa. Se käsittelee niitä psyykkisiä voimia, jotka motivoivat ihmisen käyttäytymistä, toimintaa, tunteita, ajatuksia. Näitä voimia ei voi aina nähdä sellaisenaan, niistä voidaan  tehdä johtopäätöksiä tekemällä huomioita niiden ilmenemisestä ja tutkimalla niiden vastakohtaisuuksia ja muodonmuutoksia.

Ollakseen hyödyksi Marxin ajattelulle, psykologin tulee myös nähdä näiden voimien kehittyminen siinä jatkuvassa, ihmisen tarpeiden, historian ja yhteiskunnan   vuorovaikutuksessa johon ihminen osallistuu.  Sen täytyy olla alusta lähtien sosiaalipsykologiaa. Lisäksi, sen tulee olla kriittistä psykologiaa, erityisen kriittistä suhteessa ihmisen tietoisuuteen.

Freudin psykoanalyysi täyttää nämä pääehdot, olkoonkin että niiden merkitystä Marxin ajatusten kannalta eivät ymmärtäneet  sen enempää suurin osa freudilaisista kuin marxilaisistakaan. Syy tähän ilmeiseen epäonnistumiseen on nähtävissä molemmilla puolilla. Marxilaiset jatkoivat traditiotaan ottamatta huomioon psykologiaa; Freud ja hänen oppilaansa kehittivät ajatuksiaan mekanistisen materialismin lähtökohdista, mikä osoittautui rajoittavaksi tekijäksi Freudin suurten löytöjen kehittämiselle ja yhteensopimattomaksi "historiallisen materialismin" kanssa.

Noista ajoista on kuitenkin tapahtunut uutta kehitystä. Kaikkein tärkein on marxilaisen humanismin uudestisyntyminen, josta tämä kirja (Socialist Humanism, kääntäjän huomautus) on osoituksena. Monet marxilaiset sosialistit erityisesti pienemmisssä sosialistisissa maissa (Fromm viittaa tässä mm. kirjan ilmestymisajan Jugoslaviaan, Puolaan, Tsekkoslovakiaan  ja Unkariin), mutta myös lännessä ovat olleet tietoisia siitä tosiasiasta,  että Marxin teoria tarvitsee tuekseen ihmistä koskevan psykologian; he ovat myös tulleet tietoisiksi siitä tosiasiasta, että sosialismin täytyy tyydyttää ihmisen tarvetta orientoitua järjestelmälle ja omistautua sille; sen täytyy käsitellä kysymyksiä, mikä ihminen on ja mikä tarkoitus ja tavoite hänen elämällään on. Sen tulee laskea perusta eettisille normeille ja henkiselle kehitykselle pelkkien fraasien sijasta jotka sanovat, että "hyvää on se mikä palvelee vallankumousta", työläisten valtiota, historiallista kehitystä jne.

Toisaalta, kritiikkiä on herännyt myös psykoanalyyttisessa leirissä Freudin ajattelun taustalla olevaa mekanistista materialismia kohtaan, mikä on johtanut psykoanalyysin kriittiseen uudelleenarviointiin, koskien erityisesti himoon ja haluun perustuvaa libidoteoriaa. Johtuen kehityksestä sekä marxilaisessa että psykoanalyyttisessa ajattelussa, näyttää marxilaisille humanisteille tulleen aika tunnistaa, että dynaaminen, kriittinen, yhteiskunnallisesti suuntautunut psykologia on ratkaisevan tärkeää Marxin teorian jatkon kehittämiselle ja sosialistiselle toimintakäytännölle ylipäätään; ihmisen asemaa keskeisesti koskeva teoria  ei voi jäädä ilman sitä koskevaa psykologista teoriaa jos se ei halua menettää kosketustaan ihmistä koskevaan todellisuuteen.  Seuraavassa haluan osoittaa muutamia periaatteellisia ongelmia, joita on käsiteltävä tai joita humanististen psykoanalyytikkojen tulisi työstää.

Ensimmäinen tällainen ongelma jota pitäisi käsitellä on "yhteiskuntaluonne", luonnerakenne joka on yhteinen yhteisölle (maa tai luokka, esimerkiksi) joka määrää tehokkaasti jäsentensä toimintaa ja ajatuksia. Tämä käsite on erityiskehitystä Freudin luonne-käsitteestä, jonka olennainen piirre on luonteen dynaamisuus.  Freud ymmärsi luonteen suhteellisen pysyväksi erilaisten halujen ja himojen ilmenemismuodoksi, tarkoittaen sitä että psyykkinen energia suuntautuu tiettyä tavoitetta kohden ja että sillä on tiettyjä lähteitä. Käsitteissään oraalisesta, anaalisesta ja genitaalisesta luonteesta, Freud esitti uuden ihmisen luonteen mallin joka selitti käyttäytymistä tuloksena viettipohjaisista intohimoisista pyrkimyksistä; Freud otaksui, että näiden pyrkimysten suunta ja intensiteetti pohjautui varhaisen lapsuuden kokemuksiin "erogeenisista alueista" (suu, peräaukko, sukupuolielimet) ja että näiden perustavaa laatua olevien elementien rinnalla vanhempien käyttäytyminen oli päävastuussa himojen ja halujen kehittymisestä.

Yhteiskuntaluonteen käsite viittaa yhteisölle yhteiseen luonnerakenteeseen. Se olettaa, että perustavaa laatua oleva tekijä "yhteiskuntaluonteen" muovautumisessa  on se elämänmuoto joka rakentuu kerrostumia aiheuttavalle yhteisön tuotantotavalle. Yhteiskuntaluonne on se erityinen rakenne jonka kukin yhteiskunta on muovannut ja joka on käyttökelpoinen tehdäkseen tämän yhteiskunnan toimivaksi. 

Tavallisen kansalaisen on haluttava tehdä sitä mitä hänen pitää tehdä ja toimia tavalla joka sallii yhteiskunnan käyttävän hänen energiaansa tarkoituksiinsa. Ihmisen energia ilmenee yhteiskuntaprosessissa ainoastaan osittain pelkkänä fyysisenä energiana (kuten maanviljely tai teiden rakentamien); se ilmenee myös erityisenä henkisenä energiana. Ihmisen joka elää primitiivisessä yhteisössä hyökäten toisten heimojen kimppuun ja ryöstäen niitä, täytyy omata sotijan luonteenlaatu, haluta sotia, tappaa ja ryöstää. Rauhallisen, maanviljelystä harjoittavan heimon jäsenen täytyyn omata pyrkimystä yhteistyöhön ja väkivaltaa vastaan. Feodaalinen yhteisö toimii hyvin ainoastaan jos sen jäsenet ovat halukkaita alistumaan auktoriteetin tahtoon  ja jotka kunnioittavat ja ihailevat niitä jotka ovat heidän yläpuolellaan. Kapitalismi toimii ainoastaan ihmisen varassa joka on halukas kiihkeään työntekoon, joka on kurinalainen ja täsmällinen, jonka keskeinen mielenkiinto on rahan ansaitseminen ja jonka keskeinen periaate on voitto tuloksena tuotannosta ja vaihdosta. 1800-luvun kapitalismi tarvitsi kansalaista joka oli valmis säästämään; 1900-luvun puolivälissä se tarvitsi ihmistä jonka intohimoinen halu oli käyttää rahaa ja kuluttaa. Yhteiskuntaluonne on se muoto jolla inhimillinen energia muotoutuu käyttökelpoiseksi tuotantovoimaksi yhteiskuntaprosessissa.

Yhteiskuntaluonnetta lujitetaan kaikilla vaikuttamisen välineillä yhteiskunnassa;  sen keinoja ovat koulutusjärjestelmä, uskonto, kirjallisuus, sen laulut, kaskut, tavat ja, ennenkaikkea, vanhempien tapa kasvattaa lapsiaan. Viimemainittu on niin tärkeä, koska yksilön luonteenrakenne muovautuu   hyvin suuressa määrin jo viiden-kuuden vuoden ikäisenä. Mutta vanhempien vaikutus ei ole olennaisesti henkilökohtainen  tai sattumanvarainen, kuten klassinen pyskoanalyysi uskoo; vanhemmat ovat ensisijaisesti yhteiskunnan välittäjiä, sekä oman luontenrakenteensa kautta että kasvatusperiaatteidensa välityksellä; he eroavat toisistaan ainoastaan pienessä määrin ja nämä erot eivät tavallisesti vähennä heidän vaikutustaan kehittää jälkikasvussa  yhteiskuntarakenteen kannalta haluttavaa yhteiskuntaluonnetta.

Yhteiskuntaluonteen käsitteen muotoutumisen ehdot syntyvät kunkin yhteiskunnan käytännön elämässä ja tämä oli se tarkistus Freudin libidoteoriaan, joka oli hänen luonnerakenteensa pohjana. Libidoteoria perustuu mekanistiseen ja käsitykseen ihmisestä koneena, jossa halut ja himot (itsesäilytyksen ohella) ovat energialähteenä ja jota "mielihyvän periaate" hallitsee ja joka laskee lisääntyneen himon ja halun sen normaalille tasolle. Vastakohtana tälle käsitteelle, jonka olen yrittänyt tässä osoittaa (erityisesti kirjassani Ihmisen osa), on se että ihmisen - joka on ensisijaisesti yhteiskunnallinen olento - erilaiset pyrkimykset ovat tulosta hänen tarpeestaan "mukautua" (esineelliseen maailmaan) ja "sopeutua" (ihmisten maailmaan) ja että tämä mukautuminen ja sopeutuminen muodostavat keskeisen intohimon siinä yhteiskunnassa jossa hän elää. Tämän käsityksen mukaan ihminen luonteenpiirteiltään pyrkii intohimoisesti mukautumaan ja sopeutumaan kohteisiinsa -  ihmisiin ja luontoon -  ja tyydyttää siten tarpeensa suhteuttaa itsensä ympärillään olevaan maailmaan.

Yhteiskuntaluonteen käsite vastaa niihin tärkeisiin kysymyksiin, joita ei ole käsitelty asianmukaisesti Marxin teorian yhteydessä.

(1) Kuinka on mahdollista että yhteiskunta voittaa jäsentensä luottamuksen ja kuuliaisuuden, siitä huolimatta että he kärsivät järjestelmän kurimuksessa ja jopa silloin kun heidän järkensä kertoo heille että tämä kuuliaisuus on heille haitallista? Miksi heidän todellinen etunsa inhimillisinä olentoina ei paina enempää kuin heidän fiktiivinen etunsa jonka ovat tuottaneet kaikenlaiset ideologisen vaikuttamisen ja aivopesun muodot? Miksi heidän tietoisuutensa oman kansanluokkansa tilasta ja sosialismin hyödyt eivät ole olleet niin tehokkaita kuin mitä Marx uskoi niiden olevan? Vastaus tähän kysymykseen piilee yhteiskuntaluonteen ilmiössä. Sen kerran kun yhteiskunta on onnistunut muokkaamaan tavallisen ihmisen luontenrakennetta tavalla että hän haluaa tehdä sitä mitä pitää tehdä, hän on tyytyväinen niiden elämisen ehtojen kanssa joita yhteiskunta hänelle tyrkyttää ja määrää. Kuten yksi Ibsenin henkilöhahmoista kerran sanoi: hän voi tehdä mitä hyvänsä mitä hän haluaa, koska hän haluaa tehdä sitä mitä hän voi tehdä. Tarpeetonta sanoa, että yhteiskuntaluonne joka tyytyy alistumiseen on  rampautettu luonne. Rampa tai ei, tärkeää on että se palvelee sellaisen yhteiskunnan tarpeita joka tarvitsee alistuneita ihmisiä toimiakseen.

(2) Yhteiskuntaluonteen käsite tarjoa siis selityksen siihen, mikä linkittää yhteiskunnan aineellisen perustan sen "ideologiseen ylärakenteeseen". Marxia on usein tulkittu niin, että ideologinen ylärakenne ei ole muuta kuin heijastusta taloudellisesta perustasta. Tämä selitys ei ole täsmällinen; tosiasia on että Marxin taloudellisen perustan ja ideologisen ylärakenteen olemusta ei ole riittävästi selvitetty. Dynaaminen psykologinen teoria voi osoittaa että yhteiskunta tuottaa yhteiskuntaluonteen, ja että tämä yhteiskuntaluonne on taipuvainen pitäytymään niissä ajattelutavoissa ja ideologioissa jotka sitä ravitsevat. Kuitenkaan taloudellinen perusta joka tuottaaa tiettyjä yhteiskuntaluonteen piirteitä vaikuta ainoastaan yhteen suuntaan; sen vaikutuksen alaisena olevat  puolestaan kääntäen tuottavat ajatuksia ja toimintatapoja. Ajatukset, kun ne kerran on luotu vaikuttavat puolestaan yhteiskuntaluonteeseen  ja - epäsuorasti - yhteiskunnan taloudelliseen rakenteeseen. Se mitä haluan tässä korostaa on se, että yhteiskuntaluonne toimii välittävänä tekijänä yhteiskunnan taloudellisen perustan ja niiden ajatusten ja ihanteiden välillä jotka ovat vallitsevia tässä yhteiskunnassa.

Taloudellinen perusta - yhteiskuntaluonne - ajatukset ja ihanteet - yhteiskuntaluonne - taloudellinen perusta

(3) Yhteiskuntaluonteen käsite selittää, miten inhimillistä energiaa yhteiskunnassa käytetään yhteiskunnan toimesta, kuten mitä hyvänsä raaka-ainetta yhteiskunnan tarpeisiin ja tavoitteisiin.  Ihminen on tosiasiassa mitä taipuisin luonnonvoima; hänestä voidaan tehdä melkeinpä minkä hyvänsä tavoitteen palvelija; hänet voidaan muovata vihaamaan tai tekemään yhteistyötä, alistumaan tai nousemaan vastarintaan, nauttimaan kärsimyksestä tai onnellisuudesta.

(4) Samalla kun kaikki tämä on totta, on totta myös se että ihminen voi ratkaista olemassaolonsa ongelman toteuttamalla täysin hänessä piilevät inhimilliset voimavaransa. Mitä rammemmaksi yhteiskunta hänet tekee ja mitä sairaammaksi hän itsensä tuntee, hän saattaa tietoisesti olla tyytyväinen kohtaloonsa. Mutta alitajuisesti hän on tyytymätön ja juuri tämä tyytymättömyys on elementti joka kallistaa häntä lopultakin muuttamaan niitä yhteiskunnan muotoja jotka rampauttavat häntä. Jos hän ei voi tehdä sitä, tämä omalla tavallaan rampautumista aiheuttava yhteiskunta tulee kuolemaan pois. Yhteiskunnan muutosta ja vallankumousta eivät aiheuta ainoastaan tuotantovoimat jotka ovat ristiriidassa aikaisempien tuotannonmuotojen kanssa. Sitä aiheuttaa myös konflikti epäinhimillisten yhteiskunnallisten olosuhteiden ja ihmisen muuttumattomien tarpeiden välillä. Ihminen voi tehdä melkein mitä vain, mutta kuitenkin vain melkein. Ihmisen taistelunhistoria on vaikuttava julistus tämän periaatteen puolesta.

(5) Yhteiskuntaluonteen käsite ei ole ainoastaan teoreettinen ilmaisu joka nojaa yleiseen spekulaatioon; se on käyttökelpoinen ja tärkeä väline,  jonka tavoitteena on paljastaa millaisia yhteiskuntaluonteita eri yhteiskunnissa tai yhteiskuntaluokissa on olemassa. Olettaessaan "talonpoikaisluonteen" olevan yksilöllinen, hamuava, itsepäinen ja haluton yhteistyöhön, vähät välittävän ajankulusta ja täsmällisyydestä,  kysymys ei ole kokoelmasta  erilaisia satunnaisia luonteenpiirteitä vaan energialla latautunut  suuntautumistapa; tämä luonteenrakenne osoittaa tarvittaessa jopa itsepintaista väkivaltaa tai vastarintaa jos siihen yritetään vaikuttaa; edes taloudelliset houkutteet eivät saa aikaan helposti muutoksia. Tämä oireryhmän taustalla on yhteinen tuotantotapa joka on ollut tyypillinen talonpojalle jo satojen vuosien ajan. Sama koskee alemman keskiluokan aseman heikentymistä, sitä joka nosti Hitlerin valtaan tai kohtasi köyhiä Yhdysvaltojen etelävaltioissa.  Kaikenlainen myönteisen kultturellisen virkistyksen puute, katkeruus omasta tilanteesta joka on jäänyt jäljelle muun yhteiskunnan edetessä, viha niitä kohtaan jotka tuhosivat ne olosuhteet joista he olivat aikanaan ylpeitä, tämä kehitti luonteenpiirteistöön  oireryhmän joka nosti esiin kuoleman rakastamiseen (Nekrofilia). Siihen kuuluu äärimmäinen ja pahanlaatuinen kiintyminen vereen ja maaperään yhtyneenä kiihkeään ryhmänarsismiin, joka puolestaan ilmenee kansalliskiihkona ja rasismina.  Vielä yksi esimerkki: tehdastyöläisen luonteenrakenne ilmenee täsmällisyytenä, kurinalaisuutena, kyvykkyytenä tiimityöskentelyyn; se on oireryhmä joka muodostaa vähimmäisehdot toimimiselle teollisena työntekijänä. (Muut erot - kuten riippuvuus-itsenäisyys, aktiivisuus-passiivisuus on tässä yhteydessä jätetty sivuun, olkoonkin että nämä ovat mitä suurimmasta merkityksestä teolliselle työntekijälle nyt ja tulevaisuudessa).

(6) Kaikista tärkein lisäys yhteiskuntaluonteen käsitteeseen löytyy kyvystä erottaa tulevaisuuden sosialistisen yhteiskunnan  yhteiskuntaluonne sellaisena kuin Marx sen visualisoi, 1800-luvun kapitalistisen yhteiskunnan yhteiskuntaluonteesta, jonka keskeinen halu on omaisuuden omistamiseen ja vaurauteen sekä 1900-luvun kapitalistisesta tai kommunistisesta yhteiskuntaluonteesta, joka on tulossa yhä vallitsevammaksi korkeasti teollistuneissa yhteiskunnissa: homo consumens luonteepiirteenä.

Homo consumens

"Homo consumens on ihminen, jonka keskeinen tavoite ei ole ensisijaisesti omistaa esineitä, mutta kuluttaa enemmän ja enemmän, ja siten kompensoida omaa sisäistä tyhjyyttään, passiivisuuttaan, yksinäisyyttään ja ahdistuneisuuttaan. Se tapahtuu yhteiskunnassa jolle ovat luonteenomaisia  suuret yritykset, jättimäinen teollisuus, hallinnollinen ja työelämän byrokraattisuus, yksilö jolla ei ole kontrollia työolosuhteisiinsa, tuntee itsensä voimattomaksi, yksinäiseksi, ikävystyneeksi ja ahdistuneeksi. Samaan aikaan suurten kulutustuotteita valmistavien ja myyvien yritysten tarve voittoihin, käyttämällä mediaa mainostamiseen, muuttaa hänet ahnaaksi ihmiseksi, ikuiseksi imeväiseksi, joka haluaa kuluttaa yhä enemmän ja enemmän ja jolle mikä hyvänsä voi tulla kuluttamisen kohteeksi: tupakka, alkoholi, seksi, videot, televisio, matkustaminen ja jopa koulutus, kirjat tai opinnot. Uusia keinotekoisia tarpeita luodaan, ja ihmisen makua manipuloidaan.

Luonteenpiirteistönä homo consumens  äärimuodoissaan on hyvintunnettu psykopatologinen ilmiö. Se on nähtävissä monissa masentuneiden ja ahdistuneiden ihmisten tapauksissa jotka pakenevat ylensyöntiin, yli varojen ostamiseen tai alkoholismiin kompensoidakseen alitajuisen ahdistuksen ja masennuksen. Kuluttamisen ahneus - josta Freud käytti nimitystä "oraalisesti vastaanottava luonteenpiirre" - on tulossa hallitsevaksi psyykiseksi voimaksi tämän päivän teollistuneessa yhteiskunnassa.

Homo consumens on onnellisuuden harhakuvan vallassa samaan aikaan kun hän alitajuisesti kärsii ikävystymisestä ja passiivisuudesta. Mitä enemmän hän hallitsee koneita, sitä voimattomammaksi hän kokee itsensä ihmisenä; mitä enemmän hän kuluttaa, sitä enemmän hän tulee jatkuvasti lisääntyvien tarpeiden orjaksi, joita teollinen järjestelmä tuottaa ja manipuloi. Hän erehtyy pitämään väristyksiä ja jännitystä ilona ja onnellisuutena ja aineellista mukavuutta elämän keskeisenä sisältönä; tyydytetty tarve tulee elämän sisällöksi ja pyrkimys siihen uudeksi uskonnoksi. Kuluttamisen vapaudesta tulee inhimillisen vapauden keskeinen olemus.

Kuluttamisen henki on täsmälleen vastakkainen sellaiselle sosialistisen yhteiskunnan hengelle jota Marx hahmotteli. Hän näki selvästi tämän kapitalismin sisällä piilevän vaaran. Hänen tavoitteensa oli yhteiskunta jos ihminen on paljon,  eikä sellainen jossa ihminen  käyttää paljon.   Hän halusi vapauttaa ihmisen aineellisen ahneuden kahleista, niin että hänestä tulisi täysin tietoinen, elävä, herkkä ja vapautuisi ahneuden orjuudesta. "Liian monien tarpeellisten tavaroiden tuottaminen" - hän sanoi -"aiheuttaa liian monien tarpeettomien ihmisten tuottamisen." Hän halusi poistaa äärimmäisen köyhyyden, koska se estää ihmistä tulemasta täysin ihmiseksi; mutta hän halusi myös välttää sen äärimmäisyyden, jossa yksilöstä tulee oman ahneutensa vanki.  Hänen tavoitteensa ei ollut kulutuksen maksimointi vaan optimointi, niiden aidosti inhimillisten tarpeiden tyydyttäminen, jotka palvelevat täydempää ja rikkaampaa elämää.

On historian ironiaa, että kapitalismin henki, materiaalisen ahneuden tyydyttäminen, on valloittamassa ne kommunistiset ja sosialistiset maat, joiden tarkoituksena olisi suunnitelmatalouden avulla  hillitä sitä. Tällä prosessilla on oma logiikkansa: kapitalismin aineellinen menestyminen oli ilmeisestikin vaikuttava niille Euroopan maille, joissa kommunismi osoittautui voitokkaaksi, ja sosialismin voitto yhdistettiin menestyksekkääseen kilpailuun kapitalismin kanssa ja sen hengessä. Sosialismi on vaarassa huonontua järjestelmäksi, joka voi toteuttaa köyhien maiden teollistumisen nopeammin kuin kapitalismi, sen sijasta että niistä tulisi yhteiskuntia joissa ihmisen kehittyminen olisi taloudellisen tuotannon sijasta ensisijainen tavoite. Tätä kehityskulkua on vahvistanut se tosiseikka että neuvostokommunismi, hyväksyessään julman version Marxin "materialismista", menetti yhteyden - kuten kävi myös kapitalistisille maille - siihen humanistiseen traditioon, jonka yksi suurenmoisimpia edustajia Marx oli.

On totta että sosialistiset maat eivät ole vieläkään ratkaisseet kansalaistensa aineellisia ja oikeutettuja tarpeita tyydyttävällä tavalla - eikä USA:ssakaan 40% kansakunnasta elä runsaudessa. Mutta on mitä tärkeintä että sosialistiset talousmiehet, filosofit ja psykologit ovat tietoisia vaarasta, että optimaalisen kulutuksen tavoite voi helposti kääntyä maksimaalisen kulutuksen tavoitteeksi. Sosialistisesti orientoituneiden tiedemiesten tehtävänä on tutkia inhimillisten tarpeiden olemusta; on löydettävä kriteereitä aitojen inhimillisten tarpeiden, sellaisten jotka tekevät ihmisestä aidosti elävän ja hienovaraisen, ja kapitalismin luomien synteettisten tarpeiden välillä, jotka tekevät ihmisestä passiivisemman ja ikävystyneemmän, tavaraan ja omistamiseen suuntautuneen ahneuden orjan.

Se mitä haluan tässä korostaa, on että tuotantoa sellaisenaan ei pitäisi rajoittaa; mutta kun yksilöllisen kuluttamisen optimaaliset tarpeet on tyydytetty, kulutusta tulisi suunnata sosiaalisten tarpeiden suuntaan kuten kouluihin, kirjastoihin, teatteriin, puistoihin, sairaaloihin, julkiseen liikenteeseen jne. Jatkuvasti lisääntyvä henkilökohtainen kulutus pitkälle teollistuneissa maissa antaa ymmärtää, että kilpailu, ahneus ja kateus saa aikaan ei ole ainoastaan yksityisen omaisuuden syytä, vaan rajoitamattoman yksityisen kulutuksen tuotetta. Sosialististen teoreetikkojen ei tule unohtaa näköpiiristään tosiasiaa, että sosialistisen humanismin tavoite on rakentaa teollinen yhteiskunta, jonka tuotannon muodon tulee palvella ihmisen täyttä kehitystä kokonaisuutena, eikä luoda homo consumens ihmiselle tarkoitettua tavarataivasta; siten sosialistinen yhteiskunta on tarkoitettu inhimilliselle olennoille elää ja kehittyä."

(7) On olemassa kokeellisia ja kokeiltuja keinoja jotka sallivat yhteiskuntaluonteen tutkimisen. Tällaisen tutkimuksen tarkoituksena on: havaita joko kansan tai yhteiskuntaluokan erilaisia luonteenpiirteeseen liittyviä oireryhmiä; tutkia erilaisten tekijöiden voimakkuutta tämän oireryhmän sisällä; löytää vastakkaisiin suuntiin vaikuttavia tekijöitä jotka johtuvat erilaisista sosiaalistaloudellisista olosuhteista.  Kaikki tällaiset muunnelmat tarjoavat mahdollisuuden tarkastella vallitsevan luonnerakenteen voimakkuutta,  muutosprosesseja ja myös mittaamistapoja näiden muutosten havaitsemisen helpottamiseksi.  Tarpeetonta sanoa, että tällaisen muutoksen havaitseminen on tärkeää yhteiskunnan muuttuessa maatalousvaltaisesta teolliseksi. Työläisen  luonteenlaatu muuttuu kapitalistisissa tai kommunistisissa, siis vieraantuneissa olosuhteissa, ja edelleen autenttisen sosialismin olosuhteissa. Edelleen, tällainen tutkimus on oppaana poliittiselle toiminnalle. Jos minä tiedän kansalaisten ne mielipiteet, joista he ovat vakuuttuneita mielipidetiedusteluissa, tiedän kuinka he todennäköiseti käyttäytyvät lähimmässä tulevaisuudessa. Jos haluan tietää niiden psyykkisten voimien vahvuuden, jotka eivät ole vielä tulleet näkyviksi tietoisesti, kuten esimerkiksi  rasismi, sotakiihko tai rauhantahto, kertovat tällaiset tutkimukset  minulle piilossa olevien voimien suunnan ja vahvuuden, niiden jotka jylläävät sosiaalisissa prosesseissa ja tulevat ilmaistuksi vasta jonkun ajan kuluttua.

Tässä ei ole tilaa keskustella yksityiskohtaisesti niistä menetelmistä, joita voidaan käyttää ylläkuvattuja ilmiöitä koskevan datan aikaansaamiseksi. Mikä niille kaikille on yhteistä on yritys välttää erehdystä hyväksyä ideologioita, siis rationalisointeja ilmauksena sisäisestä ja useimmiten tiedostamattomasta todellisuudesta. Eräs menetelmä, joka on osoittautunut hyvin käyttökelpoiseksi. on avoin kyselylomake, jossa annettujen vastausten  eitarkoitettu tai tiedostamaton sisältö myös tulkitaan. Siis, kun vastataan kysymykseen:" Kuka historiallinen henkilö Sinua eniten miellyttää?" ja vastaus on"Aleksanteri suuri, Nero, Marx, ja Lenin," kun toinen vastaaja nimeää: "Socrates. Pasteur, Marx ja Lenin", vastaukset antavat mahdollisuuden luokitella ensimmäinen vastaaja tiukan autoritaariseksi, ja toisen jonka mieltymys on toimia elämän palveluksessa ja olla hyödyksi ihmiskunnalle. Käytettäessä laajennettua suunnattua kyselylomaketta on mahdollista saavuttaa luotettava kuva henkilön luonteesta. Muut suunnatut testit, kuten suosittujen vitsien, laulujen, kertomusten ja muiden merkillepantavien käyttäytymismuotojen ilmenemät (erityisesti "pienet näytökset"   ovat tärkeitä psykoanalyyttiselle havainnoinnille) ovat avuksi täsmällisen ja paikkansapitävän tuloksen saavuttamisessa. Menetelmällisesti pääpaino kaikissa näissä tutkimuksissa on tuotantotapa ja sen vaikutus luokan piirteisiin, kaikkein tärkeimpiin luonnerakenteen ilmauksiin ja oirekokonaisuuksiin, joita ne muodostavat ja suhde näiden kahden ulottuvuuden välisessä tietokannassa, datassa.  Suunnatulla, pistokoetyyppisellä tutkimuksella voidaan tutkia kokonaisen kansakunnan tai laajan sosiaalisen luokan asennoitusmistapoja ja luonteenlaatua  jopa niinkin vähällä kuin tuhannella kyselyyn vastanneella.

Toinen tärkeä ulottuvuus analyyttisessa sosiaalipsykologiassa on se mitä Freud nimitti tiedostamattomaksi. Mutta, kun Freud oli kiinnostunut enimmäkseen yksilöllisistä ilmauksista, Marxin sosiaalipsykologiaa tutkivan tulee olla eniten kiinnostunut "yhteiskunnallisesta tiedostamattomasta". Tämä käsite viittaa sen sisäisen todellisuuden torjuntaan joka on yhteistä laajoille ryhmille. Jokaisen yhteiskunnan on käytettävä kaikkia keinojaan olla sallimatta jäsentensä    (tai tietyn luokan) tulla tietoisiksi niistä impulsseista, mielijohteista, jotka - jos ne tulisivat tietoisiksi - saattaisivat johtaa "vaarallisiin" ajatuksiin tai toimiin. Tehokasta sensuuria tapahtuu, ei painetun sanan tai ajatusten ja puheiden tasolla, vaan estämällä jopa ajatusten tulemista tietoisiksi, siis torjumalla vaarallinen tietoisuus. Luonnollisestikin yhteiskunnallisen tiedostamattoman sisällöt ovat yhteydessä yhteiskuntarakenteen moniin muotoihin; agressiivisuus, kapinahenki, riippuvaisuus, yksinäisyys, surullisuus, ikävystyminen, jne.,   vain muutamia mainitaksemme. Torjuttu mielijohde, impulssi on pidettävä torjuttuna ja korvattava ideologialla joka kieltää päinvastaisen tai vakuuttaa sen vastakohdasta. Ikävystyneen, ahdistuneen, surullisen ihmisen on on totuttava ajattelemaan, että hän on iloinen ja kaikki on hauskaa. Toisissa yhteiskunnissa, joissa ajatuksen ja ilmaisun vapaus on estetty, hänet opetetaan ajattelemaan että hän on saavuttamaisillaan mitä täydellisimmän vapauden muodon, olkoonkin että vain sillä hetkellä vain johtajat puhuvat tuon saavutetun vapauden hengessä.  Joissakin järjestelmissä rakkaus elämään on tukahdutettu, ja sen rinnalla palvotaan rakkautta omistamiseen; joissakin tietoisuus vieraantumisesta on tukahdutettu, ja sen sijasta edistetään slogania:"Sosialistisessa yhteiskunnassa ei voi olla vieraantumista".

Toinen tapa ilmaista tiedostamatonta on puhua Hegelin ja Marxin termeillä, siis puhua totaalisista voimista ihmisen selän takana samalla kun hänellä on harhakuva siitä että hän on  vapaa päättämään. Kuten Adam Smith esitti, että "ihmisen taloutta johtaa näkymätön käsi joka edistää asiaa joka ei ollut hänen tarkoituksensa". Samalla kun näkymätön käsi oli Smithille hyvänsuopa, Marxille (ja myös Freudille) se oli vaarallinen; se oli paljastettava jotta sen tehokkuus voitiin ottaa siltä pois.
Tietoisuus on yhteiskunnallinen ilmiö: Marxille se oli enimmäksen väärä tietoisuus, tukahduttavien voimien aikaansaama. Tiedostamaton, kuten tietoisuus, on myös yhteiskunnallinen ilmiö, jota säätelee "yhteiskunnallinen suodatin" joka ei salli kaikkein inhimillisimpien kokemusten nousta tiedostamattomasta tietoisuuteen. Tämä sosiaalinen suodatin muodostuu enimmäkseen a) kielestä, b) logiikasta, ja c) yhteiskunnallisista tabuista ja kielloista; se on päällystetty ideologioilla (rationalisoinneilla) jotka subjektiivisesti koetaan todeksi, mutta jotka todellisuudessa eivät ole muuta kuin yhteiskunnallisesti tuotettuja ja jaettuja fiktioita. Tämä lähestymistapa tietoisuuteen ja tukahduttamiseen voi  kokeellisesti  osoittaa Marxin toteamuksen pätevyyden, jonka mukaan "yhteiskunnallinen olotila määrää tietoisuutta".

Seurauksena näistä huomioista nouse esiin toinen teoreettinen ero dogmaattisten freudilaisten ja marx-suuntautuneiden psykoanalyytikkojen välillä. Freud uskoi että tehokas syy tukahduttamiseen  (kaikkein tärkeimmän tukahdutettavan sisällön ollessa sukurutsaiset halut) on kastraation pelko. Minä uskon, päinvastoin, että niin yksilöllisesti kuin yhteiskunnallisestikin ihmisen suurin pelko on täydellinen eristyneisyys kanssaihmisestä, täydellinen isolaatio. Jopa kuolemanpelko on helpompi kestää. Yhteiskunta pakottaa tukahduttamisvaatimuksillaan ja uhkaa samalla täydellisellä eristämisellä. Jos et kiellä tiettyjen kokemusten läsnäoloa, sinä et kuulu tänne, sinä et kuulu minnekään, olet vaarassa tulla hulluksi. (Mielisairautta on todellisuudessa luonnehdittu suhteiden totaalisena puuttumisena ulkomaailmaan)

Marxilaiset ovat tavallisesti otaksuneet että se mikä toimii ihmisen selän takana ja ohjaa häntä ovat taloudelliset voimat ja niiden poliittiset edustajat. Psykoanalyyttinen tutkimus osoittaa, että tämä on aivan liian kapea-alainen käsitys. Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja jokainen yksilö on varustettu intohimoisten pyrkimysten mahdollisuuksilla, alkaen mitä arkaaisimmista ja jatkuen mitä edistyksellisimpiin. Tämä inhimillinen mahdollisuus muokkautuu taloudellisten ja yhteiskunnallisten voimien näyttämöllä kullekin yhteiskunnalle tyypillisellä tavalla. Tämä sosiaalisten voimien näyttämö tuottaa oman tiedostamattoman, tietynlaisen konfliktin tukahduttavien tekijöiden ja niiden inhimillisten tarpeiden välillä, jotka ovat olennaisia ihmisen terveelle toiminnalle (kuten tietty aste vapautta, piristystä, mielenkiintoa elämään, onnellisuutta). Todellisuudessa, kuten sanoin jo aikaisemmin, vallankumoukset eivät tapahdu ainoastaan uusien produktiivisten voimien toimesta, vaan myös sen tukahdutetun ihmisluonnon vaatimuksesta. Ne onnistuvat vain jos nämä kaksi ehtoa täyttyvät.

Uudelleenvieraantumista on käytetty marxilaisessa kirjallisuudessa pelkästään älyllisenä käsitteenä, irrallaan keskustelusta psykologisesta tiedosta suhteessa vieraantumisen kokemukseen. Uskon että ei voida puhua mielekkäästi vieraantumisesta ellei ole kokenut sitä itsessään ja kanssaihmisissään. Edelleen, on tutkittava vieraantumisen ilmenemistä suhteessa narsismiin, masennukseen, fanaattisuuteen ja idolien palvontaan ymmärtääksemme sen täysin ja ollaksemme kykeneviä tutkimaan vieraantumisen astetta erilaisissa yhteiskunnallisissa ryhmissä ja yhteiskunnallisissa oloissa,  jotka pyrkivät lisäämään tai vähentämään sitä.

Yhteenvetona: tämän artikkelin tarkoituksena on vetoomus saada esitellä dialektisesti ja humanistisesti suuntautunutta psykoanalyysia  Marxin ajatusten näkökulmasta. Uskon että marxismi tarvitsee  tällaisen psykologisen teorian ja että psykoanalyysi tarvitsee tulla liitetyksi aitoon marxilaiseen teoriaan. Sellainen synteesi hedelmöittäisi molempia ulottuvuuksia, kun taas positiivinen pavlovismi, olkoon että sillä on paljon mielenkiintoista tietoa tarjottavanaan, tulee ainoastaan johtamaan sekä psykologian että marxismin heikkenemiseen.








(Erich Frommin toimittamasta kirjasta"an international symposium Socialist Humanism", luku "Humanistisen psykologian soveltaminen Marxin teoriaan")