"On totta, että Euroopan unioni ei ole enää samanlainen kuin Suomen liittymisvuonna 1995. Näin kuuluukin olla. Myös EU:n tulee elää ajassa ja kehittyä. Meidän suomalaisten velvollisuus on esittää näkemyksemme unionin suunnasta ja kehittämistarpeista. " Tämä lausahdus on peräisin pääministeri Sanna Marinin puheesta EU-selonteon yhteydessä eduskunnassa 24.2. 2021.
Keskustelua eduskunnassa hallitsi oppositio ja lopputuloksena näytti olevan perussuomalaisten ja muun eduskunnan vastakkainasettelu. Monista puheenvuoroista kävi ilmi että kansanedustajat ovat vasta syventymässä ymmärtämään Euroopan Unionin ja sen jäsenmaiden välisiäpoliittisia suhteita. Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja on Eurooppaoikeuden mukaan asiakirja, joka ylittää kansallisten perustuslakien sanoman, mikäli ristiriitaa näiden kahden välillä ilmenee.
Suomen perustuslaki lähtee vahvasti kansalaisten perusoikeuksista ja siihen on ollut hyvä nojautua. Tämä on käynyt hyvin selväksi uudistettaessa sosiaali- ja terveydenhuollon suurta lakikokonaisuutta, SOTEksi kutsuttua. Edellisen hallituksen toimesta pyrittiin siihen, että markkina, so. yritykset saisivat tasavertaisen aseman perustuslain edellyttämän valtion kokonaisvastuun rinnalla kansalaisten terveysdenhoidosta ja sosiaalihuollon tehtävistä.
Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja lähtee puolestaan juuri erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabnin sopimus, 2. artikla, kohta 3) lähtökohdista. Markkinaehtoisuus on hyvin syvällekäyvä toimintaperiaate Euroopan Unionissa. Valtion roolia Euroopan Unionissa on rajattu eikä valtion tukeminen kuuluu Euroopan Unionin eilä sen keskuspankin EKP:n erityisvastuualueisiin. Sen enempää EKP kuin Euroopan Unionikaan ei ota vastuuta kansallisista veloista. Tämä näkyy erityisen selvästi myös siinä, että EKP:n määrällinen elvytys, jota on nyt toteutettu vajaan seitsemän vuoden aikana Suomenkin osalta noin 60 miljardin euron edestä, on suuntautunut valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta yritysten toiminnan tukemiseen uusien innovatioiden ja yritysratkaisujen tukemisen muodossa, varoen koko ajan EU:n kilpailusääntöjen rikkomista. Jäsenvaltiot vastaavat peruskirjan mukaan velkakirjojen takaisinlunastamisesta. Tätä voidaan pitää peruskirjan mukaisena kansallisena ja valtiollisena vastuunottona omista veloista. Rahat ovat menneet pankeille ja yrityksille, veloista vastaa valtio - siis Suomen kansa.
Eurooppa-selonteossaan hallitus hyväksyy tämän lähtökohdan ja katsoo sen jatkossakin olevan keskeinen toimintaperiaate. Toisaalta hallitus hyväksyy Euroopan Komission velanoton 750 mrd:n euron korona-tukipaketin muodossa ja mahdollistaa lisäksi tiettyjen verojen kannon Euroopan Komissiolle ainakin osittaisen lainojen lyhennysohjelman mahdollistamiseksi keskustasolla.
Kun katso kokonaisuutta, voi todeta hallituksen hyväksyvän EKP:n rahapolitiikalla toteutetun määrällisen elvytyksen ja toisaalta Euroopan komission Korona-pandemian merkeissä lanseeraaman finanssipoliitisen elvytyksen. Valtavirtaisen talouspoliittisen ajattelun - myös uusliberaaliksi kutsutun politiikan - lähtökohtana on mm. Saksan keskuspankin johtajan Jens Weidmannin mukaan näiden kahden ulottuvuuden tiukka pito erillään toinen toisistaan. Hallituksemme kanta Euroopan Komssion velanoton 'kertaluontoisuudesta' tarkoittaa käytännössä asettumista valtavirtaisen, uusliberaalin fiskaalipolitiikan tukijaksi. Tämä on linjassa Euroopan Unionin peruskirjoihin betonoidun ideologisen lähestymistavan kanssa. Moderni Monetaarinen makrotalouspolitiikka puolestaan pitää itsestään selvänä että keskuspankin rahapolitiikka ja keskeisen hallinnon finanssipolitiikka kulkevat tosiasiassa käsi kädessä ja toisiaan tukien kunnes asetetut tavoitteet on saavutettu. Euroopan Unionissa tämä tarkoittaa yksipuolista tukea 'markkinalle', siis yritystoiminnalle. Demokraattista valtiota ei katsota markkinaan kuuluvaksi, vaikka sillä on aivan olennainen tehtävä sekä demokratian että kansalaisten oikeuksien kannalta.
Hallituksen pääpuolueen, sosialidemokraattien kannalta valtion aseman alistaminen markkinoille on perinteisesti ollut sekä demokratian että yhteisen hyvinvoinnin kannalta täysin yhteensopimaton lähestymistapa liikkeen periaatteiden kanssa. Kun viime puoluekokouksen yhteydessä käytiin keskustelua periaatejulistuksesta, halusi pieni mutta aktiivinen Tampere-ajatuspaja nostaa tämän asian keskusteluun. Haluttiin sosialidemokraattien ajavan myös Euroopan tasolla vahvaan, kansanvaltaiseen hyvinvointivaltioon perustuvaa politiikkaa. Tämän kannanoton saaminen periaateohjelmajulistukseen osoittautui koko valmistelun ajan kiistaiseksi. Lopulta kävi niin, että tätä - minunkin mielestäni - tärkeää kannanottoa ei periaateohjelmajulistukseen saatu. Tämä aiheutti suurta pettymystä ja jopa masennusta Tampereella tämän kysymyksen kanssa kovasti ahkeroineiden tovereiden keskuudessa.
Eurooppa-selonteossa hallituksen Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen yhteenvetopuheenvuorossaan ilmoitti, että hallitus ei tule kyseenalaistamaan Euroopan Unionin peruskirjaa ja sen nykyistä muotoa. Yhdessä periaateohjelmajulistuksen hyvin yleisluontoisen Eurooppaosion kanssa voisi todeta suomalaisen sosialidemokratian asettuneen Euroopan Unionin kehittämisen suhteen valtavirtaisen talouspolitiikan ja sen keskeisesti uusliberaalin strategian kannalle.
Mm. kansantaloustieteilijä Mariana Mazzucato on mm. hallitukselle alustaessaan korostanut vahvan valtion merkitystä makrotalouspolitiikassa. Vaikka hallitus on fiskaalipolitiikan suhteen hyväksynyt ainakin hetkellisen irtautumisen etukäteissäästämisen ja kurinpitoon perustuvasta 'vanhasta' talouslinjasta, suhteeessa näiden tukien käyttämiseen on nyt taivuttu tiukan uusliberaalille, demokraattista valtiota dynaamisena toimijana hylkivälle linjalle. Tämä tulee varmasti näkymään sekä Korona-pandemiatukipaketin toteutuksen muodoissa että jatkuvana, heikkoja tuloksia tuottavana talouspolitiikkana. Ei ole ymmärretty että valtiolla on aivan olennaisen tärkeä ja erilainen tehtävä kansallisen turvallisuuden ja oikeuidenmukaisuuden toteuttamisessa. Yhä jaajemmin ollaan sitä mieltä, että sekatalousmalli taloudessa, siis yritysten ja valtion tasapainoinen yhteispeli, on se dynaaminen voimatekijä jolla sekä kansalliset taloudet että koko Eurooppa suurine tehtävineen nostetaan jaloilleen ja kuntoutetaan.
Perussuomalaisten kritiikki Euroopan Unionia kohtaan on yhä sekavaa, mutta ilmeisesti sielläkin vaistotaan että pelkän markkinan voimin ja syvälle sisäisiin asioihin ulottuvalla kurinpidolla, Euroopan Komission oikeudella puuttua jopa yksityiskohtiin menevään ohjailuun on vakavuia seurauksia. Kun hallitus ja sen pääpuolue SDP kieltäytyy nostamasta keskusteluun liikkeen arvomaailman kannalta välttämätöntä paradigmanmuutosta, siis peruskirojen avaamista ja kehittämistä sekatalousmallin ja modernin makrotalouspolitiikan suuntaan, ei pidä hämmästyä kansalaisten alitajuista epätoivoa ja kallistumista vaaleissa pelkästään kansallisia ratkaisuja korostavien, nationalististen voimien kannattajiksi.
Vanhemmanpuoleiselle sosialidemokraatille hallituksen Eurooppa-selonteko on tässä suhteessa pettymys. Lähivuosina ei ole ainakaan Suomesta odotettavissa vahvan valtion ja hyvinvointipolitiikan suuntaan tapahtuvaa eurooppalaista muutosta. On antauduttu valtavirtaisen, hengeltään uusliberaalin Euroopan poliittiselle strategialle. Lopullisen käänteen tässä suhteessa muodstaa Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen ilmoitus siitä, että hallitus ei ole vaatimassa Euroopan Unionin peruskirjan avaamista ja Euroopan Unionin strategisen paradigman uudelleentarkastelua.
Mitä tehdä? Vapaajäsenen eroaminen puoleesta joka poliittisena välineenä on menettänyt olennaisen osan arvopohjaisesta lähestymistavastaan saattaisi tuntua loogiselta vastaukselta syntyneeseen tilanteeseen. Kun vaari arvoineen on ollut tärkeä esikuva sekä lapsille että lastenlapsille, tuntuu tällaisen ratkaisun tekeminen mahdottomalta. On vain pidettävä demokraattisen sosalismin, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion arvoista kiinni, vaikka sillä ei olisikaan merkitystä niiden muutamien vuosien aikana jota ehkä vielä edessä on. Epilogi tämä on siinä mielessä että herään ehkä vielä keskusteluun siinä vaiheessa jos ja kun tätä suurta poliittista suunnistusvirhettä ryhdytään oikaisemaan. Tältä istumalta aikahorisontti tässä suhteessa näyttää kuitenkin toivottoman pitkältä.
25.2. 2021
Juhani Räsänen:
Ilpo. Kirjoituksestasi huokuu pettymys, joka varmaan kalvaa monen Wanhan Toverin mieltä. Minun sielussani se on ollut kauan haavan päälle kasvaneena rupena, joka menee mukanani hautaan saakka. Sosialidemokratiaa ei ole pitkään aikaan voinut kutsua aatteeksi, jolla olisi itsenäinen aatteellinen paradigmallinen tunnusmerkistö; siinä määrin se on liudentunut palvelemaan uusliberalistisia voimia ja pyrkimyksiä, ja hylännyt aatteelliset arvonsa. Ns. "karpolainen politiikka" paljastaa ihmisten pettymyksen, joka näkyy kannatuksessa. Sanotaanhan, että pettymys on suurin poliittinen voima. Kirjoituksessasi on testamentillisiä tunnelmia, joista meistä monet jakaa. Vanhustuvan miehen mielessä pettymys kääntyy enemmän luovuttamisen kuin innostumisen ja voimaantumisen suuntaan; ja kysymys kääntyy kysymykseksi oman arvokkuuden säilyttämisestä siihen saakka, kun aika koittaa.
Helena Korpela:
Monesta varsin nuorestakin tuntuu , että "aika on ajanut ohitseni".
Aatteille tai ihanteille ei ole paikkaa politiikassa-vaikka "kysyntää" kyllä poliittisilla markkinoilla.
Siinä on juuri se ero.
Ei vain kieli , käsitteet ja asenteet vaan koko kulttuurin ihmiskäsitys on muuttunut.
Sosialidemokratialla on paikka van jonkinlaisena markkinaideologian ihmiskasvoisena myyjänä, iskujen pehmentäjänä.
1 kommentti:
Kiitos Ilpo hyvästä tilannekuvasta aatteen ja valtiollisen toiminnan välillä. Kirjoituksesi oli paikallaan jakaa kohderyhmiin, jotka puolueessa linjauksia tekevät ja päättävissä pöydissä istuvst. Kuittaan käsityksesi täysin. Aatteen liudentuminen markkinamenon alle ja asettuminen talousliberalismin lipunkantajaksi tekee surulliseksi. Mutta vielä emme luovuta.
Lähetä kommentti