Muutama sana hallituksen esittämistä osakesäästötileistä ja julkisista rahoitusinstrumenteista.
Maan hallitus on siis vuoden 2019 budjetiesityksessään nostanut mukaan uuden hankkeen, jonka nimi on henkilökohtainen osakesäästötili. Vuoden 2020 alusta kansalaiselle voidaan perustaa osakekauppaa varten erityinen tili, jolle voidaan siirtää varoja ja jonka sisällä voidaan käydä osakekauppaa ilman että verottaja pääsee tilille tuloutettavia pääomia verottamaan. Tavallisessa osakekaupassahan kaikista tuloutettavista osakkeista on maksettava veroa. Kymmenen vuotta nuoremmista osakkeista vero on kovempi, yli kymmenen vuotta vanhojen osakkeiden tulpoutuksesta maksetaan vähemmän veroa. Kysymys on kaikenkaikkiaan monimutkaisesta prosessista, jossa myymisestä tai luovuttamisesta löytyy linkkien takaa lisätietoa. Verotuksen rinnalle on luotu jo nyt monenlaisia riskien minimoimista palvelevia turvajärjestelmiä.
Mistä idea osakesäästötilistä on peräisin? Taustalla taitaa olla Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n "Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma". Sitä on ollut rakentamassa EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Kari Jussi Aho, Rukakeskus Oy:n ja Pyhätunturi Oy:n hallitusten puheenjohtaja. Hän on toiminut omistajuuden toimintaohjelmaa valmistelleen työryhmän puheenjohtajana.
Ohjelma on valmistunut syyskuussa 2017 ja sen päätyminen jo vuoden 2018 budjetin rakennustyöhön kuvaa sitä nopeutta ja välitöntä strategista yhteyttä, joka hallituksella ja EK:lla on maan nykyiseen hallitukseen. Osittain yllättävää on se, että jo viimevuoden syyskuussa, välittömästi "Suomalaisen omistajuuden ohjelman" ohjelman valmistuttua periaatteessa oppositiossa oleva Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä teki aloitteen suomalaisen omistajuuden edistämiseksi.
Eduskunnassa on aloitteen eri käsittelyvaiheissa käyty keskustelua sekä valiokuntatasolla että kyselytynneilla. Yksi aktiivisimmista kyselijöistä on ollut Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että tavallisella kansalaisella ei ole juurikaan sellaista varallisuutta että hän voisi osallistua omistajuuden kehittämiseen. Lisäksi hän epäilee verotettavaksi tarkoitettujen sijoitustulojen valumista eri tavoin ulkomaille ja verotuksen ulottumttomiin.
Myös vuoden 2019 talousarvion käsittelyn yhteydessä hän on kiinnitettänyt asiaan huomiota.
Erityisesti on puhuttanut hallituksen esitykseen sisällytetty 50000 euron katto, josta myös talousarvion 2019 yhteydesä on keskusteltu.
Tämä raja vastaa palkkatuloissa veroprogression kiristymisrajaa, joka on suunnilleen tuo 50 000 euroa. Sen verran siis voisi vuosittain satsata osakesäästämiseen. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa valtion verotuksen ja verotulojen kertymisen kannalta, siitä on käyty keskustelua myös Yleisradion asiaa käsitelleessä "politiikkaradiossa".
Mielipiteen jakautuvat tässä klassisen kaavan mukaan pääoman ja työn väliseksi vastaväittelyksi. Politiikkaradiossa SDP:n veropoliittinen asiantuntija Lauri Finell toteaa, ettå Ruotsista vuodesta 2012 lähtien saadut kokemukset osoittavat, että sellaista kasvusykäystä tai omistajuuden lisääntymistä, mitä mm. EK:n ohjelmassa enteillään, ei ole tapahtunut.
Myös Saksassa keskustellaan samasta asiasta. Siellä sosialidemokratian piirissä on esitetty ajatuksia, joiden mukaan osakeomistuksesta voisi muodostua palkansaajalle tulonmuodostukseen "toinen tukijalka" ansiotulojen rinnalle.Sosialidemokratiahan kannattaa demokraattisen valtion ja markkinoiden ns. sekatalousjärjestelmää - miksi siis ei luotaisi parempia edellytyksiä myös kansalaisen osakesäästämiselle? Erityisesti tätä kantaa on puolustanut saksalainen sosialidemokraatti Hans-Werner Sinn, jonka ajatuksia olen kuvannut blogikirjoituksessani "Oppivatko markkinat tanssimaan".
Näyttäisi siltä, että uusi osakesäästötili tulisi hyödyttämään kaikkein eniten jo pidempään osakkeita omistaneita ja ennenkaikkea niitä, joilla jo ennestäänkin on asunnon, kesämökin ja kulkuvälineeen lisäksi varoja käytössään. Ruotsin ja osin Norjankin kokemukset näyttäisivät osoittavan, että pelkästään yritysmaailmaan suuntautuvan osakeomistuksen tukeminen ei nykyisillä edellytyksillä kansankapitalismia juurikaan vahvistaisi. Odotukset ovat EK:n, kristillisdemokraattien ja maan hallituksen suunnassa ylioptimistisia - ja myös uusliberalistisesti painotuneitta.
Miksi totean näin?
Todellisuudessa kansanvaltainen valtio, julkiset rakenteet kärsivät kaikkein eniten pääomien puutteesta. Tarve infrastruktuurin, palveluiden ja uusien hankkeiden toteuttamiseen on mitä suurin. Verotulojen kasvattamisen määrä on rajallinen ja Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus rajaa kansanvaltaisen valtion, siis yhteisölliset julkiset rakenteet, tiukasti "määrällisen elvyttämisen" ulkopuolelle. Euroopan Unionin markkinahenkeä seuraten osakesäästötilisuunnitelmasta on valtion ja julkisen sektorin osuus jäänyt - mielestäni ideologisin perustein - kokonaan huomioimatta, vaikka juuri siellä uusien rahoitusinstrumenttien tarve olisi mitä ajankohtaisin. Tästä kirjoittaa Social Europe -verkkolehdessä lontoolainen emeritusekonomisti John Weeks tuon tuostakin.
Tästä voi päätellä, että Elinkeinoelämän Keskusliitto ei - eikä tässä asiassa myöskään tämänhetkinen maan hallitus - ohjelmallisesti rakenna sekatalouteen ja kansanvaltaisen valtion varaan perustuvaa yhteisvastuun yhteiskuntaa, vaan luottaa yksinomaan markkinoiden kykyyn luoda tulevaisuuden hyvinvointiratkaisuja. Tästä asiasta puhui jo 1980-luvulla Jacques Delors Euroopan Komission puheenjohtajana ja taisi sopiakin liittokansleri Helmut Kohlin kanssa siitä että markkinaulottuvuuden rinnalla on myös demokraattisia hallinto- ja toimintarakenteita vahvistettava. Näin ei käynyt, veljellinen suullinen sopimus ei pitänyt.
Myös suomalaisen sosialidemokratia on yleisellä tasolla puhunut "pääomavirtojen ohjailusta" mm. 1970-luvun valtionvarainministerin Paul Paavelan suulla, siis jo oli 40 vuotta sitten. Taloudellinen demokratia on aina kuulunut olennaisena osana sosialidemokratian periaateohjelmaan poliittisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen demokratian rinnalla. Me tarvitsisimme tähän tarkoitukseen julkisen sektorin suoran velkakirjojen, "bondien" liikkeellelaskemismahdollisuuden valtion lisäksi myös kuntatasolla.
Suora säästäminen suuriin julkisiin hankkeisiin, kuten työllistämiseen sopimusten mukaisilla ehdoilla, infrastruktuurin, palvelusten tai osallistamisen kehittämiseen toisi välittömästi alusta lähtien uusia työpaikkoja, veronmaksajia ja näiden verotuloja. Kysymyksessä olisi erinomaisen dynaaminen vaihtoehto, joka ei perustu pelkästään epämääräisiin odotusarvoihin vaan suoraan sijoittamiseen rakenteisin ja palveluihin. Samaa ei voida sanoa odotusarvoihin, maailman tuuliin suuntautuvasta, markkinapohjaisesta osakesäästötilistä. Ero on kuin siivilällä ja kauhalla veden käsittelyssä. Lisäksi sillä olisi yksi kavala ja yhteisöllisen motiivin kannalta taannuttava seuraus: ennenpitkää haluttaisiin sijoittaa yksityisinä kansalaisina mieluummin odotusarvosiin osakkeisiin kuin esimerkiksi verovaroilla hankittavaan yhteiseen hyvään. Osakesäästötili toimisi näin pitkällä tähtäimellä sosialidemokraattisia, sosiaalisia ja yhteisöllisiä arvoja vastaan.
Sijoittaako siis "maailman tuuliin" ja ottaa riski varojen menettämisestä, josta myös EK:n omistamisohjelma mainitsee? Vai sijoittaako suoraan verotusoikeudella varustetun valtion, kuntien ja ehkä tulevaisuudessakin maakuntienkin suuriin, oikeudenmukaisuutta ja kansanvaltaa edustaviin hankkeisiin? Sijoittaako siis maailman tuuliin vai tositilanteeseen?
Yhteisen, julkisen säästämisen kehittäminen ja välineiden luominen tähän tarkoitukseen on sosialidemokratialle niin tärkeöä kysymys, että osakesäästötilin mahdollistaminen myös julkisen, valtion ja kuntien talouden suuntaan pitäisi olla poliittisena vähimmäisehtona osakesäästötilin toteuttamiselle.
Maan hallitus on siis vuoden 2019 budjetiesityksessään nostanut mukaan uuden hankkeen, jonka nimi on henkilökohtainen osakesäästötili. Vuoden 2020 alusta kansalaiselle voidaan perustaa osakekauppaa varten erityinen tili, jolle voidaan siirtää varoja ja jonka sisällä voidaan käydä osakekauppaa ilman että verottaja pääsee tilille tuloutettavia pääomia verottamaan. Tavallisessa osakekaupassahan kaikista tuloutettavista osakkeista on maksettava veroa. Kymmenen vuotta nuoremmista osakkeista vero on kovempi, yli kymmenen vuotta vanhojen osakkeiden tulpoutuksesta maksetaan vähemmän veroa. Kysymys on kaikenkaikkiaan monimutkaisesta prosessista, jossa myymisestä tai luovuttamisesta löytyy linkkien takaa lisätietoa. Verotuksen rinnalle on luotu jo nyt monenlaisia riskien minimoimista palvelevia turvajärjestelmiä.
Mistä idea osakesäästötilistä on peräisin? Taustalla taitaa olla Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n "Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma". Sitä on ollut rakentamassa EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Kari Jussi Aho, Rukakeskus Oy:n ja Pyhätunturi Oy:n hallitusten puheenjohtaja. Hän on toiminut omistajuuden toimintaohjelmaa valmistelleen työryhmän puheenjohtajana.
Ohjelma on valmistunut syyskuussa 2017 ja sen päätyminen jo vuoden 2018 budjetin rakennustyöhön kuvaa sitä nopeutta ja välitöntä strategista yhteyttä, joka hallituksella ja EK:lla on maan nykyiseen hallitukseen. Osittain yllättävää on se, että jo viimevuoden syyskuussa, välittömästi "Suomalaisen omistajuuden ohjelman" ohjelman valmistuttua periaatteessa oppositiossa oleva Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä teki aloitteen suomalaisen omistajuuden edistämiseksi.
Eduskunnassa on aloitteen eri käsittelyvaiheissa käyty keskustelua sekä valiokuntatasolla että kyselytynneilla. Yksi aktiivisimmista kyselijöistä on ollut Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että tavallisella kansalaisella ei ole juurikaan sellaista varallisuutta että hän voisi osallistua omistajuuden kehittämiseen. Lisäksi hän epäilee verotettavaksi tarkoitettujen sijoitustulojen valumista eri tavoin ulkomaille ja verotuksen ulottumttomiin.
Myös vuoden 2019 talousarvion käsittelyn yhteydessä hän on kiinnitettänyt asiaan huomiota.
Erityisesti on puhuttanut hallituksen esitykseen sisällytetty 50000 euron katto, josta myös talousarvion 2019 yhteydesä on keskusteltu.
Tämä raja vastaa palkkatuloissa veroprogression kiristymisrajaa, joka on suunnilleen tuo 50 000 euroa. Sen verran siis voisi vuosittain satsata osakesäästämiseen. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa valtion verotuksen ja verotulojen kertymisen kannalta, siitä on käyty keskustelua myös Yleisradion asiaa käsitelleessä "politiikkaradiossa".
Mielipiteen jakautuvat tässä klassisen kaavan mukaan pääoman ja työn väliseksi vastaväittelyksi. Politiikkaradiossa SDP:n veropoliittinen asiantuntija Lauri Finell toteaa, ettå Ruotsista vuodesta 2012 lähtien saadut kokemukset osoittavat, että sellaista kasvusykäystä tai omistajuuden lisääntymistä, mitä mm. EK:n ohjelmassa enteillään, ei ole tapahtunut.
Myös Saksassa keskustellaan samasta asiasta. Siellä sosialidemokratian piirissä on esitetty ajatuksia, joiden mukaan osakeomistuksesta voisi muodostua palkansaajalle tulonmuodostukseen "toinen tukijalka" ansiotulojen rinnalle.Sosialidemokratiahan kannattaa demokraattisen valtion ja markkinoiden ns. sekatalousjärjestelmää - miksi siis ei luotaisi parempia edellytyksiä myös kansalaisen osakesäästämiselle? Erityisesti tätä kantaa on puolustanut saksalainen sosialidemokraatti Hans-Werner Sinn, jonka ajatuksia olen kuvannut blogikirjoituksessani "Oppivatko markkinat tanssimaan".
Näyttäisi siltä, että uusi osakesäästötili tulisi hyödyttämään kaikkein eniten jo pidempään osakkeita omistaneita ja ennenkaikkea niitä, joilla jo ennestäänkin on asunnon, kesämökin ja kulkuvälineeen lisäksi varoja käytössään. Ruotsin ja osin Norjankin kokemukset näyttäisivät osoittavan, että pelkästään yritysmaailmaan suuntautuvan osakeomistuksen tukeminen ei nykyisillä edellytyksillä kansankapitalismia juurikaan vahvistaisi. Odotukset ovat EK:n, kristillisdemokraattien ja maan hallituksen suunnassa ylioptimistisia - ja myös uusliberalistisesti painotuneitta.
Miksi totean näin?
Todellisuudessa kansanvaltainen valtio, julkiset rakenteet kärsivät kaikkein eniten pääomien puutteesta. Tarve infrastruktuurin, palveluiden ja uusien hankkeiden toteuttamiseen on mitä suurin. Verotulojen kasvattamisen määrä on rajallinen ja Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus rajaa kansanvaltaisen valtion, siis yhteisölliset julkiset rakenteet, tiukasti "määrällisen elvyttämisen" ulkopuolelle. Euroopan Unionin markkinahenkeä seuraten osakesäästötilisuunnitelmasta on valtion ja julkisen sektorin osuus jäänyt - mielestäni ideologisin perustein - kokonaan huomioimatta, vaikka juuri siellä uusien rahoitusinstrumenttien tarve olisi mitä ajankohtaisin. Tästä kirjoittaa Social Europe -verkkolehdessä lontoolainen emeritusekonomisti John Weeks tuon tuostakin.
Tästä voi päätellä, että Elinkeinoelämän Keskusliitto ei - eikä tässä asiassa myöskään tämänhetkinen maan hallitus - ohjelmallisesti rakenna sekatalouteen ja kansanvaltaisen valtion varaan perustuvaa yhteisvastuun yhteiskuntaa, vaan luottaa yksinomaan markkinoiden kykyyn luoda tulevaisuuden hyvinvointiratkaisuja. Tästä asiasta puhui jo 1980-luvulla Jacques Delors Euroopan Komission puheenjohtajana ja taisi sopiakin liittokansleri Helmut Kohlin kanssa siitä että markkinaulottuvuuden rinnalla on myös demokraattisia hallinto- ja toimintarakenteita vahvistettava. Näin ei käynyt, veljellinen suullinen sopimus ei pitänyt.
Myös suomalaisen sosialidemokratia on yleisellä tasolla puhunut "pääomavirtojen ohjailusta" mm. 1970-luvun valtionvarainministerin Paul Paavelan suulla, siis jo oli 40 vuotta sitten. Taloudellinen demokratia on aina kuulunut olennaisena osana sosialidemokratian periaateohjelmaan poliittisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen demokratian rinnalla. Me tarvitsisimme tähän tarkoitukseen julkisen sektorin suoran velkakirjojen, "bondien" liikkeellelaskemismahdollisuuden valtion lisäksi myös kuntatasolla.
Suora säästäminen suuriin julkisiin hankkeisiin, kuten työllistämiseen sopimusten mukaisilla ehdoilla, infrastruktuurin, palvelusten tai osallistamisen kehittämiseen toisi välittömästi alusta lähtien uusia työpaikkoja, veronmaksajia ja näiden verotuloja. Kysymyksessä olisi erinomaisen dynaaminen vaihtoehto, joka ei perustu pelkästään epämääräisiin odotusarvoihin vaan suoraan sijoittamiseen rakenteisin ja palveluihin. Samaa ei voida sanoa odotusarvoihin, maailman tuuliin suuntautuvasta, markkinapohjaisesta osakesäästötilistä. Ero on kuin siivilällä ja kauhalla veden käsittelyssä. Lisäksi sillä olisi yksi kavala ja yhteisöllisen motiivin kannalta taannuttava seuraus: ennenpitkää haluttaisiin sijoittaa yksityisinä kansalaisina mieluummin odotusarvosiin osakkeisiin kuin esimerkiksi verovaroilla hankittavaan yhteiseen hyvään. Osakesäästötili toimisi näin pitkällä tähtäimellä sosialidemokraattisia, sosiaalisia ja yhteisöllisiä arvoja vastaan.
Sijoittaako siis "maailman tuuliin" ja ottaa riski varojen menettämisestä, josta myös EK:n omistamisohjelma mainitsee? Vai sijoittaako suoraan verotusoikeudella varustetun valtion, kuntien ja ehkä tulevaisuudessakin maakuntienkin suuriin, oikeudenmukaisuutta ja kansanvaltaa edustaviin hankkeisiin? Sijoittaako siis maailman tuuliin vai tositilanteeseen?
Yhteisen, julkisen säästämisen kehittäminen ja välineiden luominen tähän tarkoitukseen on sosialidemokratialle niin tärkeöä kysymys, että osakesäästötilin mahdollistaminen myös julkisen, valtion ja kuntien talouden suuntaan pitäisi olla poliittisena vähimmäisehtona osakesäästötilin toteuttamiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti