Ihminen on sitä mitä hän kirjoittaa

Kirjoitustyyli ja luonteenpiirteet

Referoin tässä Ernst Schachtelin kirjoitusta, jonka löysin Erich Frommin postuumisti julkaistusta kirjasta "Arbeiter und Angestellten am Vorabend des dritten Reiches ISBN 3-423-04409-8, ei suom.) Tämä kirja on itseasiassa tutkimusraportti Saksan työväestön ja toimihenkilöiden henkisestä tilasta juuri Hitlerin valtaannousun aikoina 1930-luvun alussa. Tutkimuksessa käytettiin ns. avointa kyselylomaketta, jossa vastaajat saivat ilmaista omia mielipiteitään myös kirjallisesti esitettyihin kysymyksiin. Ernst Schachtelin analyysi perustuu puolestaan F.H. Allportin, L. Walkerin ja E. Lathersin 1934 ilmestyneeseen kirjaan Written Composition and the Charasterictic of  Personality.

Kirjoitus- ja ilmaisutyylillä on omat yhteytensä persoonallisuuteen ja luonteenpiirteisiin. Ilmaisutapa kertoo siis paljon myös kirjoittajasta itsestään ja änen tavastaan suhteuttaa itsensä yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin.

"Kun toteuttaa kirjallista kyselyä saadakseen informaatiota vastaajien persoonallisuudesta, osoittautuu persoonallinen kirjoitustyyli hedelmälliseksi tutkimustekniikaksi psykologisessa analyysissa. Myös tässä tutkimuksessa (viittaa siis Frommin tutkimukseen) olemme käyttäneet tätä tekniikkaa osittain hyväksemme, voidaksemme paremmin järjestää yksityisten vastaajien kuhunkin kysymykseen antamia tulkittavia vastauksia. Monissa tapauksissa antaa nimittäin paremminkin vastauksen muotoilu lähtökohdan toivotun psykologisen informaation saamiseen kuin itse esitetty konkreettinen kysymys. Tämän ohella kirjoitustyylin analyysi on ennenkaikkea silloin mielekästä, kun sitä ei tehdä pelkästään yksittäisten kysymysten tulkintana, vaan koko kyselykokonaisuuden yhteydessä. Vain tässä tapauksessa voidaan toivoa, että saadaan avaimia vastaajan persoonallisuuden rakenteesta.

Se että on olemassa yhteys persoonallisuuden ja kirjoitustyylin välillä, se että ihmisen kirjoitustyyli on tietyllä tavalla luonteenomainen hänelle itselleen, on yleisesti tunnettua (tässä kirjoittaja viittaa  L. Walkerin ja E. Lathersin kirjaan Written Composition and the Charasterictic of  Personality, IR). Ranskalaisessa yhteydessä tämä puetaan täsmälliseen muotoon "Le style c'est L'homme" (ihminen on sitä mitä hän kirjoittaa). Aika usein voimme tunnistaa kirjailijan tai ystävän  todellakin hänen kirjoitustyylinsä perusteella. Tätä taustaa vasten tavoitteemme on nyt tunnistaa, miten pitkälle ihmisestä ja hänen  kirjoitustyylistään voi vetää  hedelmällisä johtopäätöksiä. Me haluamme siis löytää psykologisen yhteyden kirjoitustyylin ja kirjoittajan välillä ja yrittää havaita, mitä erityisiä luonteenpiirteitä kätkeytyy tiettyihin tyylillisiin ominaisuuksiin.

Lähtökohtaisesti näyttää olevan kaksi ulottuvuutta, joissa tyyli antaa avaimia henkilön itsensä havainnoimiseen: ensikseenkin kirjallisen ilmaisun tyylissä on yhä uudelleen toistuvia erikoisuuksia, joilla kirjoittaja värittää sanomaansa. Toiseksi yksittäinen ilmaisu voi nostaa esiin tietyn tunteen käsiteltävän  aiheen yhteydessä. Olkoonkin että kirjoittaja itse ei ole lainkaan tietoinen tästä tunteesta, tulee se tällä tavalla herätettyä, niin että paljastaa esimerkiksi vihamielisen äänensävyn, "kynän lipsahtamisen" tai vastaavan erikoispiirteen. Kirjoittajan käyttämä tyyli voidaan nähdä samansuuntaisena hänen yleisen käyttäytymisensä kanssa. Erikoisuus jossakin yksittäisessä ilmaisussa saattaa olla samansuuntainen  käyttäytymiseen vastaavanlaisessa tilanteessa. Jokainen tilanne  vapauttaa tiettyjä tunneärsykkeitä, jotka voivat saada ilmiasun suullisessa tai kirjallisessa muodossa.

Tavallisesti persoonallisuus näyttäytyy paremmin suullisessa kuin kirjallisessa ilmaisussa. Puhutun ja kirjoitetun sanan ero persoonallisuutta arvioitaessa perustuu pitkälle siihen tosiasiaan, että kirjoitetun ilmaisun suhde sisältöön on vähemmän suora kuin mitä se on henkilön ilmaistessa itseään suullisesti. Alaviitteessä kirjoittaja toteaa, että tämä pätee vain keskimääräisesti; vakavassa hermostollisessa häiriötilassa kirjoittajan ilmaisu saattaa olla hyvin avointa tai sekavaa, mikä ei kuitenkaan kerro kaikkea ilmaisijan luonteenpiirteistä. On enemmän ihmisiä, jotka puhuvat luonnollisella ja spontaanilla tavalla kuin sellaisia jotka näin kirjoittavat. Monille kirjoittaminen ei ole niin luontevaa ja joillekin ja jopa lukumääräisesti suurimmalle joukolle  jo koululauseen kirjoittaminen vastaa hyvin vaativaa suoritusta. Tällaiset tekijät vaikuttavat varmastikin huomattavassa määrin siihen tapaan ja tyyliin, jolla joku kirjoittaa. Tieteelliseen arviointiin antaa kirjallinen ilmaisu kuitenkin sen teknisen edun, että se mahdollistaa jatkuvan pääsyn ilmaisun havainnointiin. Vastaavanlainen kuvailu suullisesta ilmaisusta on paljon tilapäisempi ja se olisi mahdollista ainoastaan monimutkaisessa teknisessä koneistossa.

Kun analysoidaan persoonallista kirjoitustyyliä, on seuraavaksi tärkeää hahmottaa ne tekijät, jotka vaikuttavat kirjoittajan ilmaisuun. Puhumme siis tässä kirjoitustilanteesta. Nämä yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset tekijät ovat aina erilaisia liittyen kirjoittamisen tarkoitukseen. Kun koululainen kirjoittaa kouluainetta tai joku kirjoittaa esimiehelleen, tekee mainosta tai on kirjeenvaihdossa ystävänsä kanssa, tai jos kirjoittaja vastaa kyselyyn, joka kerta on kysymyksessä erikoistilanne joka vaikuttaa eri tavalla kirjoitustyyliin. Jopa kyselylomakkeen täyttäminen - josta kirjoittaja tässä yhteydessä puhuu - ei ole vastaajille psykologisessa mielessä millään muotoa samanlainen. Kun yhteisö tekee kyselyä ja saa vastaukset, sen merkitys vastaajalle, kyselyn tarkoitus, kyselyn subjektiivinen vastaanotto ja lopulta myös  anonymiteetin aste - kaiki nämä seikat ovat yhteydessä mitä suurimmassa määrin vastaajien erilaisiin tilanteisiin. Näistä lähtökohdista kyselylomaketta tulee tarkastella kokonaan eri lähtökohdista kuin esimerkiksi kirjallista älykkyystestiä, joka sellaisenaan luo tietynlaisen koetilanteen.

Tässä jo kuvattujen kirjoitustilanteiden lisäksi on tarkasteltava tekijöitä, jotka liittyvät asemaan ja taustaan yhteiskunnassa eli siihen, miten tottuneita vastaajat ovat kirjalliseen ilmaisuun tällaisessa kyselytutkimuksessa. Lehtimies,  joka kirjoittaa päivittäin samansuuntaisista aiheista on aivan ei tilanteessa kuin maanviljelijä,  joka kirjoittaa harvoin ja on ollut vähän tekemisissä kyselytytkimuksen aihepiirin kanssa. Toimistotyöntekijä suhtautunee kyselytutkimukseen samalla tavoin kuin tavanomaisen lomakkeen täyttymiseen - hän ei anna mitään vastausta ennenkuin hän on täysin varma ja antaa sen  sitten  matemaattisella tarkkuudella. Hyvininformoitu työläinen joka asuu suurkaupungissa, saattaa olla hyvinkin tietoinen niistä olosuhteista joita kyselylomake käsittelee, mutta joutuu helposti vaikeuksiin kun pitää ilmaista ajatuksiaan kirjallisessa muodossa. Vasta sitten kun on käyty läpi nämä tilannetta valaisevat tekijät, kirjoittajan sosiaalinen tilanne ja kirjoitetulle asetetut päämäärät, voidaan edetä siihen erityiseen henkilökohtaisen vaiheeseen, jossa syntyvät kirjoittamistilanteessa olevat ja persoonallisuutta kuvaavat tekijät. Niinpä saattaa esimerkiksi sellainen henkilö joka on hyvin varovainen ja joka pelkää jokaisen kysymyksen kohdalla vastaako hän oikein ja koko ajan harkitsee mitä kirjoittaa, olla täysin eri tilanteessa kuin henkilö joka ei anna tuollaisille ajatuksille ollenkaan tilaa, vaan pikemminkin on iloinen kun ensimmäistä kertaa hänenkin mielipidettään kysytään.

Montaa kertaa  juuri vastaustilanteen ainutlaatuisuus on sellainen, että se vaikuttaa henkilökohtaiseen suhtautumiseen ja niihin psyykkisiin mekanismeihin, jotka ovat yhteydessä "itsetuntoon" ja tulevat kirjallisessa ilmaisussa hyvin selvästi esille. "Itsetunnolla" tarkoitamme tässä - ilman että yrittäisimme tyhjentävästi selittää tämän syvällisen käsitteen koko olemusta - sitä erityistä piirrettä, miten ihminen arvioi itseään suhteessa toisiin ihmisiin. Tämä itsetunto voi olla kaikilla tasoilla täysin tietoista tai toisaalta toimia täysin tiedostamana taustalla. Sekä tietoinen että tiedostamaton itsetunto voivat olla samanaikaisesti aktiivisia ja ristiriitatilanteessa toimia toisiaan vastaan. Niinpä on ajateltavissa että tietoisella tasolla pelokas arkuus on päällimäisenä ja tämän arkuuden taakse piiloutuu samaan aikaan tiedostamattomia, omasta suuruudesta  uneksivia fantasioita, tai vastakohtaisesti tietoisen arroganssin ja röyhkeyden taakse kätkeytyy pelko tiedostamattomasta heikkoudesta. Joskus itsetunto palvelee kompensoiden tilanteeseen liittyvää epävarmuutta pitämällä sitä merkityksettömänä, vähempiarvoisena tai peittääkseen avuttomuutta. Ne erityiset keinot, joita yksilö kulloinkin käyttää, säilyttääkseen itsetuntonsa tai kohottaakseen sitä, ovat tiiviissä yhteydessä hänen persoonallisuuteensa. Itsetunto ilmaisee omalta puoleltaan lukuisia psyykkisiä mekanismeja, jotka edesauttavat persoonallisuuden rakenteen muovautumisessa.

Normaalitapauksessa itsetunto perustuu vertailuun muiden ihmisten kanssa, jolloin suhteuttamisprosessi voi itsetunnon olennaisena perustana saada erilaisia muotoja; se voi tapahtua aktiivisena vertailuprosessina, mutta se voi olla myös passiivista. Sellaisessa tapauksessa itsetuntoon vaikuttaa pääasiassa se mitä muut tietävät tai ajattelevat tai saattavat ajatella minusta. Se että itsetunto pohjautuu juuri vertailuun muiden ihmisten kanssa, on tilanteilla joissa asetutaan suhteeseen toisen ihmisen kanssa aivan erityinen merkitys itsetunnolle ja sen puolustusmekanismeille. Tämä vaikutus korostuu tilanteessa, jossa jätämme itsestämme tietynlaisen vaikutelman. Siten saattaa lomakekyselyyn vastaaja esimerkiksi pyrkiä   jättämään vaikutelman, jolla hän yrittää vakuuttaa lukijan koulutuksestaan, kun taas toinen kokee kysymyksen kokeeksi ja sen vuoksi näkee vaivaa välttääkseen "virheitä".

Samoin saattaa se rooli, joka pohjautuu itsetuntoon vastaustilanteessa saada joko ulospäinsuuntautuvan tai sisäänpäinkääntyneen ilmaisun muodon. Kun vastaajan mielenkiinto ja aikomukset ovat suuntautuneet käsiteltävänä olevan kysymykseen kohteena, muotoutuu myös ilmausutapa kohdeorientoituneeksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö vastaus tästä huolimatta saata olla persoonallisesti värittynyt. Vetäytyvä ilmaisu ei puolestaan sisällä mitään egoistista latausta, vaan on pikemminkin määräytynyt itseä koskevan arvioinnin pohjalta, mikä näkyy sanavalinnoissa ja mahdollisesti jopa puolustautumisena suhteessa kysymykseen. On runsaasti esimerkkejä kohdesuuntautuneesta vastaustavasta, mutta vähemmän sellaisia jotka edustaisivat pelkästään puolustautumismekanismia. Sekä suullisessa että kirjallisessa vastaustavassa vetäytyvä suhtautumistapa tulee useimmiten näkyviin vain toissijaisena, sanavalinnoiltaan taustalla vaikuttavana ilmaisuna. Mutta aivan kuten estottomassa ulospäinsuuntautuneesa ilmaisutavassa persoonalliset piirteet ja itsetunto tulevat selvästi esiin, sallii objektiivinen ja neutraali sananvalinta myös pidättyvässä, sisäänpäinkääntyneessä ilmaisussa analyysipohjaa. Kokonaisuudessaan siis täytyy löytää erilaisia yhdistämismuotoja ja kombinaatioita, kun verrataan ulospäinsuuntautunutta ja sisäänpäinkääntynyttä ilmaisutyyliä.

Ehkä sisäänpäinkääntyneen vastaajan tavanomaisin ilmaisumuoto on sellainen, joka sanavalinnoillaan yrittää nostaa niiden arvoa ja tärkeyttä. Sanojen valinta on yhteydessä sekä vastaajan yhteiskunnalliseen asennoitumiseen että hänen henkilökohtaisiin mieltymyksiinsä. Niinpä joku vastaaja saattaa valita mahdollisimman kultivoidun ilmaisutavan, kun taas toisen sanavalinnan ovat teennäisiä ja väkinäisiä. Kolmas saattaa pyrkiä  syvämietteiseen ja monimutkaiseen ilmaisutapaan. Joku saattaa puolestaan valita ilmaisun, joka vaikuttaa hyvin korkealentoiselta ja luo mahtipontisen vaikutelman. Itsetunnon vahvistamiseksi joku saattaa valita runollisen ja herkän kuvailutyylin. Löytyy sellaisiakin vastaajia, jotka sijoittavat vastaukseensa mahdollisimman paljon sitaatteja. Kaikki nämä sisäänpäinkääntyneet tyylit voidaan koota yhden, narsistisen tyylin käsitteen alle.
Narsistisen ilmaisutyylin erilaiset variantit antavat mahdollisuuden luonnekuvaan, jossa puhuja tai kirjoittaja antaa tietyssä määrin myös "kuulua itsestään". Narsistinen ihminen panee tietoisesti tai tietämättään painoa sille, että se mitä hän sanoo koskettaa myös  hänen omaa persoonaansa ja tästä syystä hän ei niinkään käsittele aiheena olevaa teemaa, vaan pyrkii sanavalinnoillaan esittelemään itseään oikeassa valossa.

Artikkelin kirjoittajat esittelevät vastausesimerkein erilaisia narsistisen ilmaisutavan muotoja.

Toinen ilmaisutyyli  antaa mahdollisuuden tehdä havaintoja vastaajan suhteesta autoriteettiin: tässä tapauksessa vastaaja yrittää sovittaa sanansa suhteessa johonkin autoriteettiin, yksittäishenkilöön tai instituutioon. Tämä institutionaalisten autoriteettien kuten koulun, viranomaisten tai sotilaiden koulumestarimainen, lyhytmuotoinen, töksähtelevä ilmaisu voi myös tulla näkyviin ilmaisutavassa. Usein autoritaarisesti suuntautunut henkilö samaistaa itsensä sellaisiin autoriteetteihin, joita hän on aikanaan pelännyt ja ehkä vieläkin pelkää - ja samalla myös ihailee. Psykoanalyyttisesti ilmaistuna kysymys on tapauksista, joissa koulumestarimaiset auktoriteetit pitävät yllä ja vahvistavat ilmaisijan "yliminää". Tässä törmätään ilmiöön, jossa henkilö kuvaa suhdettaan autoriteettiin ja sitä erityistä alistumista autoriteetin lakeihin, jota kautta tulee ilmaistua se että vastaajan oma arvo ja turvallisuus lisääntyvät kuuliaisuuden kautta. Alistumisellaan hän katsoo asettuvansa niiden yläpuolelle, jotka ovat vähemmän velvollisuudentuntoisia kuin hän itse.

Niin erilaisia kuin edellä viitatut kirjoitustyylit saattavat ollakin, ne edustavat joka tapauksessa yritystä puolustautua epävarmuutta, pelokkuutta, ja kaikkia omaa asemaa uhkaavia suuntauksia vastaan. Niin ylimitoitettu poisvetäytyminen kuin myös erilaiset autoriteetteihin viittaavat asennoitumiset kuuluvat puolustautumistyyliin.

Myös muita psyykkisiä mekanismeja voidaan kirjoitustyylissä aktivoida, kuten esimerkiksi sitoutumaton tai etäisyyttäottava, välimatkaa pitävä asennoituminen. Sitoutumaton henkilö, joka ei salli itseään asemoitavaksi, toivoo sen sijaan voivansa välttää mahdollisesti uhkaavat vaarat ottamatta koskaan selvää kantaa. Sensijaan etäisyyttäpitävä luonne seuraa mottoa:"Kun et salli itsellesi mitään, jossa Sinut voidaan sotkea mukaan johonkin, et voi myöskään mitään hävitä." Tällä tavalla hän arvelee olevansa kuin neutraali, kiinnostumaton katselija ja olevansa "asioiden yläpuolella", katsellen kaikkea ylivertaisesta näkökulmasta ja olemalla siten vähemmän haavoittuvainen. Niin kauan kuin kukaan ei puutu hänen näkökantoihinsa ja pitäytyy etäällä, ei hän voi koskaan olla väärässä, ja jos hän sattuisikin sanoman jotain väärin, ei se liikuta häntä niin pljoa kuin jos hän  olisi pysytellyt kokonaan taka-alalla. Kuten seuraavat esimerkit osoittavat, löytyvät tällaiset ilmaisemattomat mielipiteet siinä tavassa jolla hän sanoo jotakin.

Kysymys: Kuinka voidaan mielestänne parantaa maailmaa?
Vastaus: Jokaisen tulisi sopeutua maailmanjärjestykseen.

Kysymys: Kuinka mielestänne voidaan estää maailmansota?
Vastaus: Ainoastaan siten, että tahto estää sodat yleisesti hyväksytään.

Kysymys: Kuka on mielestänne syyllinen inflaatioon?
Vastaus: Yksittäistä ihmistä ei voida asettaa siitä syylliseksi.

Kysymys: Uskotteko, että lapsi voidaan kasvattaa täysin ilman ruumiillista kuritusta?
Vastaus: Vasta kun kasvatustieteessä yleisesti hyväksytään ruumiillisen kurituksen kielto.

Kuinka pitkä vuosiloma teillä on?
Vastaus: Keskimääräinen.

Kysymys: Uskotteko että ihminen on itse syypää kohtaloonsa?
Vastaus: Riippuu tilanteesta.

Kysymys: Mikä   hallitusmuoto on mielestänne paras?
Vastaus: Tasavalta on sopivin mahdollisuuksien rajoissa.

Kysymys: Mitä mieltä olette saksalaisesta oikeudesta?
Vastaus: Jokaisella asialla on varjopuolensa.

---
Erästä toista tyylillistä ilmiötä voimme kutsua niukkasanaisuudeksi. Tällaiselle henkilölle sanat ovat arvokas väline,  jota pitää käyttää säästeliäästi kuin kultaa, tunteita tai käärepaperia.  Tämä ei johdu ainoastaan siitä, että jokainen kommunikaatiotilanne on pidettävä niin lyhyenä kuin mahdollista vaan samalla  voidaan panna merkille erityinen puheilmaisun köyhyys, joka puolestaan vaikuttaa vuorovaikutuksen tunneyhteyteen. Ilmaisutapa kertoo vetäytymisestä ulkomaailmasta, järjestelmällisestä eristäytymisestä,  samoin kaikenlaisen tunnepitoisen kontaktin välttämisestä,  jota vastaaja pitää joko vaarallisena tai tarpeettomana. Tämä luonnetyyppi saattaa pyrkiä myös erityiseen tarkkuuteen ilmaisuissaan, mikä on tyypillistä myös narsistiselle ilmaisutavalle. Jälkimmäisessä tapauksessa niukkasanaisuus ei tarkoita pelkästään vetäytymispyrkimystä koko fyysisestä läsnäolosta. Kirjoittaja lähtee enemmänkin siitä, että hänen lakoninen ilmaisutapansa nousee paremmin esille kuin kommunikatiivinen  ja korostaa hänen ilmaisunsa painavuutta.

Lopuksi, tärkeä tyylillinen erikoisuus on myös ilmaisun värittömyys, joka tosin luonteenpiirteistön diagnoosin kannalta on vain rajoitetussa määrin käyttökelpoinen. Tällaista värittömyyttä ilmaisussa, joka ei millään muotoa ole rinnastettavissa elottomaan asian esittämiseen, voitaisiin kutsua tavanomaiseksi ilmaisumuodoksi. Tällaisen kirjoitustyylin syitä etsittäessä voidaan ajatella, että kirjoittaja hakee koulumaista, "hyvää" kirjoitustyyliä sosiaalisen tavanomaisuuden merkityksessä. Tällaisessa ilmaisussa, jota opetetaan kouluissa ja yliopistoissa ja jossa sopeudutaan tavanomaisuuteen, kadotetaan pakonomaisesti suora ilmaisutapa kaikkine virheineen - mutta myös yksilöllinen värikkyys ja eloisuus. F.H. Allportin jo aiemmin mainittu tutkimus (1934)  toteaa, että ei ole olemassa mitää yhteyttä akateemisten meriittien ja yksilöllisen, tyylillisen ilmaisutavan välillä, sellaista jossa tyylistä tunnistaisi kirjoittajan opintotaustan. Tästä hän vetää johtopäätöksen, jonka mukaan yksilöllinen kirjoitustyyli ei ole kouluperäistä yhtä vähän kuin "hyvä" kirjoittaminen olisi merkki akateemisen tai yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden hakemisesta. Mitä enemmän ilmaisija sopeuttaa itseään tavanomaiseen standardiin, sitä suuremmassa määrin hänen ilmaisustaan tulee väritöntä ja tästä tekijästä lähtien kasvavat erilaiset tyylilliset erot erilaisten ryhmien välillä.  Mitä pidempään ja intensiivisemmin tämä prosessi hyvän tyylin omaksumiseksi jatkuu, sitä hallitsevammaksi tulee koulumainen ja tavanomainen ilmausutapa. Se osa kansasta, joka on käynyt ainoastaan kansa/peruskoulun, osoittaa yksilöllisempää, radikaalimpaa ja myös naivimpaa ilmaisutapaa. Sitävastoin tavanomaisuus rajoittaa suorasukaisuutta, spontaniteettia ja yksilöllisyyden merkkejä ilmaisukäyttäytymisessä. Väritön ilmaisutapa toimii siten suodattimena, joka monella tapaa sokaisee kanssaihmisiä ja lopulta kertoo vain vähän persoonallisesta yksilöllisyydestä. Oikeastaan se kertoo vain, että nämä ihmiset kuuluvat sellaiseen ryhmään, joka on näin kasvatettu ja siksi käyttävät tällaista ilmaisua.

Siitä huolimatta väritön ilmaisutapa ei ole täysin vailla arvoa persoonallisuutta arvioitaessa, sillä kuten tähän ryhmään kuuluvia ihmisiä, jotka ilmaisevat itseään joka tilanteessa ja kaiken aikaa tavanomaiseen tapaan on vähän, niin  samoin löytyy myös vähän sellaisia jotka sattumalta käyttäisivät tätä ilmaisutapaa. On tilanteita, joissa nousee valoisampia tai tummempia ääniä tavanomaisen ilmaisun keskeltä, tilanteita joissa tunteet purkautuvat pintaan, joissa äänenpainot muuttuvat tai "kirjoitussulan murtuminen" osoittaa suurempaa avoimuutta. Mitä kattavampaa kyselymateriaali on, mitä enemmän erilaisia teemoja käsitellään, sitä suuremmaksi tulee todennäköisyys löytää tällaisia murtumakohtia tavanomaisessa tyylissä. Siten eivät ainoastaan tällaisten spontaanien purkausten tyyli  ja sisältö ole tärkeitä, vaan myös se tapa ja paikka, jossa ne normaaleina, neutraaleina pidettävissä olosuhteissa pääsevät päivänvaloon siten, että erilainen äänenpaino purkautuu muuten värittömän kielenkäytön  alta ja kertoo toisenlaisesta persoonallisuuden kerroksesta kuin tavanomainen kirjoitustyyli.

Kaikissa tällaisissa tapauksissa, kun kun tietty tunne purkautuu muuten värittömän ilmaisun alta, se osoittaa myös tunnetason kiihkeyttä ja rajuutta, johon aivan pienikin viittaus tarjoaa mahdollisuuden. Kirjoittaja mainitsee tässä kyselyssä oleen kuvaavan esimerkin. Kysyttäessä,  miellyttääkö teitä naisten puuterin, hajuvesien tai huulipunan käyttö, vastaus kuului: "Kun minä näen kadulla sellaisen naisen,  minä melkein oksennan, niin ilkeältä se minusta tuntuu; ne ovat pilanneet kauhealla tavalla ulkonäkönsä."
---
Tähänastisen kuvauksen tarkoitus on ollut osoittaa, että kirjallisen ilmaisun analyysi antaa mahdollisuuksia tiettyjen luonteenpiirteissä olevien näkökohtien avaamiseen. Kun käytettävissä on riittävän laaja kyselyaineisto, on mahdollista tällaisen analyysin avulla selvittää olennainen osa vastaajan luonteenpiirteistöstä. Seuraavan esimerkin pitäisi tehdä tämä lukijalle selväksi.

Mies on kolmekymppinen, kaivostyöläinen, ammattiyhdistystoimitsija ja SPD:n jäsen. Hän on erityisen niukkasanainen ilmaisussaan. Hän kitsastelee jokaisessa vastauksessaan ja ilmaisee itseään mahdollisimman lyhyesti. Vastakohtana muille vaitonaisille ihmisille, jotka yleensä eivät ole kovin kommunikatiivisia, näyttää tämä mies nauttivan niukkasanaisuudestaan, on ylpeä kaikesta mitä hän ilmaisee.

Hänen niukkasanaisuutensa ei viittaa niinkään hänen vastaustensa sisältöön, vaan ilmaisukieleen, jota hän pitää joutavana. Niinpä hän vastaa kysymykseen, joka koskee ostamista joko tavaratalosta tai alan liikkeestä, miksi hän ostaa tavaratalosta:"Keskimäärin halvempia." ja jättää sanat "koska ne ovat" pois. Koska joku toinen tässä yhteydessä olisi sanonut vain "halvempia", hän korostaa ilmaisuaan korostetulla tarkentamisella "keskimäärin". Samaa ilmaisutapaa seuraa hän myös kysyttäessä, miksi hän ei ole osuuskaupan jäsen, vastaamalla "Veli elintarvikekauppias" ja jättää sanat "Veljeni on" pois.

Yleensä tällainen tapa luonnehtia, joka on äärimmäisen niukkasanaista, edustaa tendenssiä jossa ei pihistetä ainoastaan rahasta vaan vedetään koko persoonaa pois pelistä. Jokainen liike ulkomaailmaan päin koetaan varalliseksi. Ulostulo tällaisesta tilanteesta näkyy usein asenteena, jolla on luontenomaista torjuva töykeys.  Tuollaiset vastaukset kuin "keskimäärin halvempia" tai "Veli elintarvikekauppias" kuulostavat sitä kuin hän haluaisi sanoa:"Mitä se teille kuuluu?" " Huolehtikaa omista asioistanne!" Sama asenne näkyy myös vastauksessa kysymykseen puuterin, parfyymin tai huulipunankäytöstä. "kestä hajua". Tässäkään hän ei vaivaudu sanomaan "Minä en" eikä hän yritä muotoilla mielipidettään niin, että hän vapauttaisi sen aivan liian iholletulkevasta yhteydestä omiin tunteisiinsa yrittämällä ottaa vähän objektiivisemman asenteen. Huoleton suhtautuminen menee jopa pienimpiin yksityiskohtiin. Kun häneltä kysyttään päivittäisestä ravinnosta, useimmat vastaavat "perunasta, lihasta, leivästä, vihanneksista" jne., hänen vastauksensa on "tavallista ruokaa". Hänen ylikorostunut täsmällisyytensä näkyy myös (saksankielessä) preposition poisjättämisenä. Kysymys pihistämisestä ei siis liity pelkästään sanoihin vaan ylipäätään informaation antamiseen. Hänen vastauksensa kysymykseen "Lainaatteko raha tai tavaroita ystävillenne" vastauksena on "ei ole lainattavaa", vaikka hän palkkansa puolesta kuuluu ylempään tuloluokkaan. Sama koskee myös kirjainten poisjättämistä silloin kun se on mahdollista. Kysymykseen monta kertaa viikoittain käyt kävelemässä, vastaus on: "1 x". Kuinka usein syöt lihaa viikossa?, vastaus on 2 x.

Nämä viittaukset lyhytsanaisuuteen ovat sidoksissa myös muihin luonteenpiirteisiin, jotka tulevat esille vastausten erityisissä sisällöllisissä vivahteissa. Varmastikin hän on täsmällinen, säännöllinen tavoissaan ja tietoinen velvollisuuksistaan. Omien vastaustensa mukaan hän haluaisi elää kauan. Vastauksena kysymykseen, mitä hän tekee sen eteen, hän ei vastaa "terveellistä elämää" tai "kunnollista ravintoa" , vaan "niinkuin elää pitää" - vastaus jolla ei ole korkean eliniän saavuttamisen kanssa mitään tekemistä. Hänelle enemmänkin järjestys on arvo, mutta emme saa koskaan tietää, mistä tämä "järjestys" koostuu.  Hänen mielipiteensä mukaan ihmiset ovat itse syyllisiä kohtaloonsa, koska "elävät epäsäännöllistä elämää". Sotilaalliseen järjestykseen tulee tässä lisäksi koulumestarimainen asennoituminen. Tosiasiassa hän pitää kaikkea lakina, käskyinä, velvollisuutena ja kieltoina ja se tulee esille hänen vastauksessaan selväksi. Hän puhuu mm. naisten ammatillista osallistumista vastaan ja hän perustelee sitä sanomalla "Talousvelvollisuudet".  Tässä kohtaa hänen äänenpainonsa on kenttävääpelin lyhyt, käskevä ilmaisu, mutta itse hän ei pidä sitä töykeänä, epäystävällisenä tai käskevänä. Eräässä kysymyksessä hän ilmoittaa antavansa palkkansa vaimoilleen, mutta vastaus on varsin epätavallisesti muotoiltu: "Vaimon tulee järjestää kaikki taloudenpito täsmälleen niin kuin hänen miehensä vaatii". Muissakin tämän haastateltavan vastauksissa tulee sama lyhytsanaisuus,  ylimielisyys, töykeys ja itsetietoisuus näkyviin. Kysymys: Mitä vaatteita pidätte mieluimmin kotonaollessane? Vastaus:"Herrasmiespukeutuminen". Itsetyytyväisyys tulee näkyviin hänen ilmaisuissaan "Vaimoni", asuinpaikkani" ja "divaanini" sohvasta puhuessaan.
---
Inspiraationa tämän referaatin tekemiseen on ollut se havainto, että ihmiset kirjoittavat tai ilmaisevat itseään sangen lyhytsanaisesti. Sanotaan että suomalainen vaikenee kahdella kielellä. Myöskin niukkasanaiseen ilmaukseen liittyvä töykeys tai muut taustamerkitykset kertovat ilmaisijan luonteenlaadusta. Koskahan meiltä löytyy psykologi tai psykoanalyytikko, joka ilmaisun perusteella osaisi tehdä analyysia luonteenlaadusta ja suuntautumisesta?