Säkki päässä?

Juuri nyt ovat kriittiset hetket meneillään Euroopan ja Kanadan välisen CETA-vapaakauppasopimuksen hyväksymisessä tai sen hylkäämisessä. Vapaakauppasopimusten suuri, melkeinpä myriadinen parvi on tuloillaan merkittäväksi ja markkinoiden kannalta ilmeisen olennaiseksi osaksi koko Unionin politiikkaa. Kaupan vapautumisella - jos se todella  tapahtuu ilman kansallisia, kaupan suojelemiseen tähtääviä  protektionistisia  piirteitä, on valtavan suuri merkitys.

Maailma on kuitenkin muutakin kuin vapaakauppaa; elämä tai yhteiskunnallinen ja kansainvälinen sopiminen on muutakin kuin markkinoita. On sovittu laajasti ihmisoikeuksista, kulttuuriperinnön suojelemisesta, työelämästä ja inhimillisen osaamispanoksen myymisen ehdoista, on luvattu kunnioittaa kansallista itsemääräämisoikeutta ja ennenkaikkea demokratiaa. Demokratian yhtenä edistyksillisimpänä -  ehkä korkeimpana - muotona voidaan pitää yhteisiin päätöksiin perustuvaa, kansanvaltaista, avointa ja kaikkia kansalaisia yhdenvertaisesti kohtelevaa hyvinvointivaltiota.

Ylläolevat kaksi kappaletta kuvaavat pähkinankuoressa sitä mistä vapaakauppasopimusten sisällössä kiistellään. Rakennetaanko yhteistä tulevaisuutta markkinoiden ja sen arvomaailman ehdoilla vai onko lähtökohtana kansalaisista lähtevä, valtion ja julkisen sektorin varaan rakentuva hyvinvointi?

Molemmista suuntauksista löytyy ääripäänsä; suurilla ikäluokilla on vielä muistissa kylmän sodan rautaesirippu ja taistelu yhtäällä kapitalismia ja toisaalla kommunistiseksi väitettyä, äärimmilleen menneen riiston vastaiseksi tarkoitettua maailmanjärjestystä vastaan. Marxismi-leninismi, neuvostovenäläinen valtiososialismin muoto ajautui suunnitelmataloudestaan huolimatta sisäiseen kaaokseen ja romahti kuin korttitalo. Läntinen arvoyhteisö piti tätä osoituksena siitä että valtiojohtoisuus ylipäätään on pahasta ja siksi on rakennettava keskeisesti markkinoiden varaan. Samalla jäi huomaamatta että pohjois-Euroopassa oli vuosikymmenet rakennettu kansanvaltaista hyvinvointivaltiota julkisen sektorin, veroa kantavan yhteisön varaan, joka kaikesssa pragmaattiisuudessaan osoittautui mitä tehokkaimmaksi turvallisuuden ja hyvinvoinnin generoijaksi.

Vapaa markkinatalous puhuu siis mielellään - ja menestyksellä - vapaudesta, vapaasta kilpailusta, yrittämisestä ja sitä kautta syntyvistä odotusarvoista yhteisen hyvinvoinnin aikaansaamiseksi. Näyttää kuitenkin siltä että markkinoiden sisälle on kasvanut täysin toisenlaisia ehtoja edellyttävä ja vahvasti vapaata markkinataloutta dominoiva pääomaeliitti, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua todelliseksi kapitalismiksi.


Mitä on kapitalismi? Tätä kysyy Sahra Wagenknecht kirjassaan "Reichtum ohne Gier" (Rikkaus ilman ahneutta):

"Kysymys ei ole niin tyhjänpäiväinen kuin miltä se kuulostaa. ...Kapitalismi ei missään tapauksessa ole sitä mitä sillä tavallisesti ymmärretään. Se ei ole markkinataloutta, ei ainakaan siinä mielessä, että aito kilpailu ja avoimet markkinat olisivat ratkaisevasti ohjaamassa talouselämää. Se ei ole myöskään suoritusyhteiskunta, sillä suurimmat tulot jotka siinä saadaan, ovat suoritukseen perustumattomia osuuksia pääomaomaisuudesta. Se ei ole myöskään sellainen taloudellinen järjestys, jossa ponnistelu ja ahkeruus määrittäisivät nousun ja menestyksen. Jopa yhteiskunnan keskiluokassa on henkilökohtainen sijoittuminen jälleen kiinni perhetaustasta, sattumasta ja onnesta ja aivan huipulla sukutausta ja perinnöt ovat ratkaisevia. Kapitalismi ei ole myöskään talousjärjestelmä, jossa yksityiset toimijat tekevät voittoja kun he ottavat erityisen suuri riskejä. Markkinaperiaatteen mukaan paljon enemmän tehdään voittoja siellä, missä muutamat konsernit hallitsevat ja jossa riskit ovat pieniä. Uusilla yrittäjillä ei siellä juurikaan ole mahdollisuuksia. Lisäksi valtio nostaa omistajia monella tavalla kainaloista ylös ja ottaa samalla suuren osan riskeistä itselleen."
(lainauksen suomennos IR)

Kun puhumme tänään vapaakauppasopimuksista, meidän on todella vakavasti otettava huomioon kapitalismin ja markkinoiden sisäinen dynamiikka, joka näyttää johtavan yhä voimakkaampaan keskittymiseen ja polarisoitumiseen. Vastakkain tässä ei ole markkinatalous ja kansalaiset, vaan kapitalismi ja perinteinen vapaa markkinatalous, jossa yrittäminen ja ideoiden jalostaminen kannattavaksi tuotannoksi olisi keskeistä. Tosiasia on että yrittäjällä, varsinkaan uudella ja oman ideansa varaan rakentavalla, ei ole juurikaan mahdollisuuksia selviytyä tässä jättiläisten välisessä kamppailussa. Pitäkäämme tämä mielessä myös suomalaista SOTE-ratkaisua tehdessämme!

Vapaakauppasopimuksia tarkastellessa täytyy pitää mielessä yritysmaailman sisäinen taistelu monopoliasemasta ja tähän perustuva menestyminen. Kuten hyvin tiedetään, suuryrityksissä omistaja on muuttunut lähes näkymättömäksi osakkeenomistajaksi, johdossa tai päämistajana olevaksi hallinnoijaksi, jonka keskeinen mielenkiinto ei ole se mitä tuotetaan, vaan omaisuuden ja varallisuuden kasvattaminen - siis raha. Pelko yhteisen omaisuuden ja verovarojen valumisesta harvainvaltaiselle ja yhä enemmän keskittyvälle oligarkialle on yksi suurimmista vapaata markkinataloutta ja sen syvimpia arvoja uhkaavista globaaleista vaaroista. Julkiselle sektorille ja pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle tämä muodostaa todellisen olemassoloa koskevan uhkan. Nyt rakennettavat vapaakauppasopimukset on yksi niistä muodosta, millä demokratian, osallistamisen ja yhteisen turvallisuuden varaan rakentuva kansalaisyhteiskunta aiotaan painaa maanrakoon.

Minusta vaikuttaa kummalliselta että sosialidemokratia ei käy keskustelua sen ydintä uhkaavasta vaarasta siinä laajuudessa kuin aatteellisen toiminta-arsenaalin menettäjältä pitäisi edellyttää. Sosialidemokratia ilman valtiota, kansanvaltaisia rakenteita, avoimia ja yhteisiä työehtoja, voimakasta osallistavaa sisäistä dynamiikkaa on kuohittu, lisääntymiskyvytön ja valmis heitettäväksi historian roskatynnöriin. Pitäisi muistaa SKDL:n valovoimaisen 1940-50-lukujen kansanedustajan Hertta Kuusisen sanat sosialidemokratiasta:"Älkää aliarvioiko sosialidemokratiaa. Se taistelee kaikkein kovimmin silloin kun se on selkä seinää vasten."

Vaara tulla poliittisesti kuohituksi ei tarkoita kuitenkaan - tietenkään - sitä, että ihmiskunnan ongelmat olisivat loppuneet, päinvastoin. Nykyisen ja ilmeisesti edelleen kasvavan kapitalismin varaan rakentuva yhteiskunta on äärimmäisen epäoikeudenmukainen, joka suistaessaan demokratian raiteiltaan muuttuu yhä autoritaarisemmaksi, tuhoaa  kulttuurisen diversiteetin kasveista la luonnosta puhumattakaan ja kääntää historian pyörän takaisin valistuksen ajan tuolle puolelle.

Ei kai siis ihme, että kun lokakuun 21. päivän seuduilla sain kuulla ainoastaan Belgian ranskankielisen vähemmistön, Valloonien parlamentin vastustavan EU:n ja Kanadan välillä solmittavaa, edustajien välillä neuvoteltua ja huolellisesti salassapidettyä vapaakauppasopimusluonnosta, kirjoitin Facebook-sivulleni seuraavanlaisen päivityksen:

"CETA-päätös säkki päässä?
Belgian Valloonien kielteinen linjaus perustuu heidän parlamenttipäätökseensä 27.4. 2016. Belgian ranskankielisessä hallinnossa on käyty aktiivinen analyysi ja keskustelu CETAn sisällöstä siinä määrin kuin se ylipäätään on ollut mahdollista. Päätöksessä on osoitettu lukuisia kohtia jotka edellyttävät punaista valoa CETA-vapaakauppasopimuksen hyväksymiselle. Kysymys ei ole mistään neuvottelupokerista, vaan juuri niiden seikkojen esiinnostamisesta, joihin kansalaisjärjestöt ovat kiinnittäneet huomiota. Demokraattisten päätöksentekoprosessien väheksyminen, ihmisoikeussopimuksen kuinnioittaminen EU-standardeissa, UNESCOn päätöslauselman kulttuurien ilmenemismuotojen säilyttämisessä ja edistämisessä, maanviljelyskulttuuriin liittyvän poikkeuksen sisällyttäminen sopimukseen, pysyvien ympäristöstandardien sivuuttaminen, julkisen sektorin avaaminen kokonaan yksityisille yrityksille eli ns. positiivisen listan puuttuminen. Valloonit haluavat julkisella sektorilla säilyvän täyden autoriteetin toteuttaa, organisoida, rahoittaa ja suorittaa julkisia palveluja varmistaakseen Euroopan kansalaisille "universaalin pääsyn" näihin palveluihin.
Valloonien lista on pitkä ja osoittaa että laajaa kansalaiskeskustelua ei ole otettu Komission ehdotuksessa huomioon. Tämä on tyrmistyttävää myös siinä mielessä että vapaakauppasopimuksen sisältöä ei ole avattu julkisuudelle juuri nimeksikään. Erityisen harmillista mielestäni on se, että Euroopan sosialistit ja demokraatit on valjastettu käännyttämään Vallooneja Komission neuvotteleman vapaakauppaesityksen taakse. Myöskään europarlamentaarikkomme eivät ole näitä sisältöjä avanneet, mutta ovat nyt täysin rinnoin moittimassa vallooneja heidän perusteellisesta ja analyyttisesta lähestymistavastaan. Tällä tavalla ei demokratiaa ja rauhaa Eurooppaan rakenneta.
Ainoa sivusto jolta olen löytänyt Valloonien parlamentin ja hallituksen perusteluja CETA-kriittiselle kannanotollleen on Itävallan Attac-ryhmän sivu, jolle on kopioitu osa Valloonien parlamentin 14.10. 2016  päätölauselman englanninkielisestä versiosta:

Olemmeko juuri nyt selkä seinää vasten - ja säkki päässä?