Lupaus johon olet luottanut

Euroopan Unionin ja kotimaankin politiikan mantra on kasvu, kasvun kautta saatava työllisyys – ja usko siihen että kun riittävän paljon kasvua saadaan aikaan, jakaantuu sitä sitten tätä kautta kaikille. Näin syntyy suomalaisen yhteiskunnan moderni brändi, kapitalistinen hyvinvointiyhteiskunta.

Hyvinvoinnin lupaus näihin kilpailun ja kasvun odotusarvoihin taitaa olla kuitenkin suomalaisittain sanottuna ”pitkässä kuusessa”. Globaali kilpailu on kulttuuri- ja kehityserojen johdosta äärimmäisen epätasaista. Vertailtavissa olevien käytettyjen vaihdon väineiden, valuuttojen eriarvoisuuden johdosta maailmassa eletään täysin erilaisissa oloissa, oikeastaan erilaisissa maailmoissa.

Kiinalainen, intialainen, vietnamilainen tai afrikkalainen palkkataso, työelämän olosuhteet ja infrastruktuurit eivät ole läntisin arvoin juuri vertailtavissa. Globaali kilpailu edellyttää meidän sopeutuvan näiden maiden kilpailuolosuhteisiin. Kiina tekee jo nyt ruotsalaisten merkkiautoa Volvoa ja intialaiset ovat vahvoja sisältötuotannossa – itse asiassa intialainen kulttuuri on vauhdilla tunkeutumassa läntiseenkin maailmaan.

Kilpailussa pärjäämisestä tulee näin ollen pitkä ja raskas taistelu – taloudellisista privileegioista ja uskonasioistahan tässä maailmassa pääosin sotia käydään. Näyttäisi siltä että kehittyneet länsimaat ovat löytäneet keinokseen koulutuksen, jonka avulla vaativaa osaamista työt pidetään kotimaissa ja hanttihommat jätetään kehittyvien maiden kansalaisille. Tätä ajattelutapaa voisi kutsua nykypäivän talousimperialismiksi. Toisena yritysten strategiaan kuuluvana uutena lähestymistapana voisi mainita  koulutetun työvoiman poimiminen mös internetin kautta erityistä osaamista edellyttäviin erikoistehtäviin. Tehtävät saattavat olla ruhtinaallisestikin palkattuja, mutta tehtäviin pääsee vain määräajaksi, projektiluonteisesti, ilman ”palvelusuhteeseen” kuuluvia sosiaalisia etuja. Yritykset eivät puhukaan enää yhteiskunta- vaan yritysvastuusta.

Oman lukunsa muodostaa juuri viimeisen vuoden aikana paljastunut globaali, yksityiskohtiin ja yksittäisiin kansalaisiin ulottuva tietourkinta. Yleisluontoiset lupaukset kansalaisten mielipiteenvapauden ja aineettoman omistuksen suojelulta ovat vailla todellista pohjaa. Sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja. Kilpailuhan on ahneiden sotaa, kuten tunnettu työväenliikkeen arvoperinnön humanistisen pohjan luoja jo taloudellisissa ja filosofisissa käsikirjoituksissaan huudahti.

Kulutuksen markkinat ovat kehityvissä maissa, joissa hyvinvoinnin hedelmiä ei ole vielä päästy maistelemaan. Noiden maiden markkinoille pääseminen edellyttää sopeutumista alkeelliseen infrastruktuuriin, samoin Aasian ja Afrikan kymmenien kielten osaamista ja kulttuurien tuntemusta. Kilpailuetujen tavoittelun kautta yritysmaailma on vienyt kuitenkin jo osaamista sen verran maailmalle, että pikemminkin me olemme heidän markkina-alueensa. Noihin kulttuureihin pyrittäessä ja omia talouden ja kilpailun arvoja sinne viedessämme saatamme olla hävittämässä näiden kulttuurien sisällöllisesti arvokkaimpia ulottuvuuksia.

Jotta tässä kilpailussa pärjättäisiin ja sitä tavoiteltua hyvinvointia saataisiin, on kustannuksia vähennettävä ja jo rakentamamme hyvinvoinnin rakenteita purettava. ”Meillä ei ole enää varaa nykyisenkaltaiseen hyvinvointivaltioon” - näin asia ilmaistaan jo julkisestikin. Tätä kautta on toteutumassa ällistyttävä paradoksi: saavuttaaksemme markkinajärjestelmän odotusarvojen lupailemaa, epämääräisessä tulevaisuudessa ja ehtoja täynnä olevan kaupallisen logiikan takana olevaa hyvinvointia, meidän on luovuttava jo saavutetusta, maailmalla ylistetystä pohjoismaisesta, kansanvaltaan nojaavasta ja taloudellista lamaa loistavasti puskuroineesta hyvinvointimallistamme. Yhteisen edun tavoittelun sijasta on rakennettava yksityisen intressin varaan.

Euroopan Unioni ja kotimaankin politiikka on sekä pitkällä että syvällä tässä lähestymistavassa. Jopa tulevaisuuteen yltävät periaateratkaisut ehdollistavat meitä tälle ajattelulle. Hyvinvointivaltiota on supistettava vuoteen 2017 mennessä ja eläkerahastojen karttumaa ja kasvattamista kevennettävä – tällaisiin ratkaisuihin on kuulemma jo periaatteessa suostuttu. Nyt puheena oleva lisääntyvän velkataakan supistamisaikataulu tulee tähän uutena ulottuvuutena mukaan. Tältä osin tulevaisuuden demokraaattisia oikeuksia on jo supistettu pitkään ja siten kavennettu kansanvallan mukaista vaaleissa vaikuttamista. Logiikkaan kuuluu että lupauksista on pidettävä kiinni kävi vaaleissa kuinka tahansa.

Kun sanon että ylläkuvatun logiikan mukaan tavoiteltua hyvinvointia ei todellisuudessa ole olemassa, niin haastan kansalaista tarkastelemaan kriittisemmin yhteiskunnallista käyttäytymistään. Vallan ja voiman antaminen tälle konservatiivisen ajattelun ydinsanomalle ei mielestäni ole mikään pelkkä onnettomien taloudellisten sattumien ja markkinoiden näkymättömän käden isku vasten kasvojamme. Se jo vuosikymmeniä jatkuneen systemaattisen, ideologisesti motivoituneen strategisen ajattelun ja siihen perustuvan tulosta. Tuo koneisto jyrää maanvyöryn lailla päällemme erilaisista suunnista: milloin on kysymys Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen markkinoita suosivan ja yhteisvastuuta rankaisevan vapaakauppasopimuksen sisällöstä, sisällöltään riistävien ehtojen asettamista  valtioille , jota joutuvat nyt lunastamaan odotusarvoihin sotkeutuneita investointipankkeja ja niiden riskihankkeita, milloin hallinnoltaan suljettujen yritysrakenteiden asettamista kilpailussa samalle viivalle kansanvaltaisen julkisen hallinnon kanssa, milloin tuontantorakenteiden tuottamisen periaatteellisesta kieltämisestä kokonaan julkisen sektorin osalta, kuten meidän keskeisen porvarillisen puolueen Kokoomuksen äänenpainoista on kuultavissa. Tähän voisi lisätä median lähes totaalisen sitoutumisen kaupallisiin markkina-arvoihin ja erilaisten ajatuspajojen siedättämishoidon kaupallisten, riistävien rakenteiden tyrkyttämisessä.

Mitä? Tämä kaikkihan perustuu vaaleissa saatuun valtaan, demokratiaan, saatat huudahtaa. Niin perustuukin. Minäkin puolestaan kysyn, voidaanko nykyisen tietoisuuden oloissa ylipäätään rakentaa hyvinvoinnille yhteiseen tietoisuuteen perustuvaa vaihtoehtoa, jonka perusteita olen näissä kirjoituksisani yrittänyt avata.