Heräämistä odotellessa

Puheenjohtajataisto on siis alkamassa SDP:ssä nyt kun Antti Rinne, ilmeisen hyvin valmistautuneena on ilmoittautunut haastajaksi Jutta Urpilaiselle. Antti Rinne julkaisi tänään maanantaina 3.2. 2014 laajan liitteen SDP:n pää-äänenkannattajan Demokraatin osana ja siinä hän availi kampanjansa lähtökohtia.

Huomattava on että Jutta Urpilaisen sanojen mukaan molemmat edustavat SDP:n samaa ”talouden suurta linjaa”, jonka keskeinen lähtökohta on uusien työpaikkojen luominen kasvun kautta. Linjaeroksi mielestäni ei riitä menossa olevien suurten uudistusten yhteydessä nähtävissä oleva ”soutaminen ja huopaaminen”, kun välillä ollaan tukemassa kuntien yhdistämishankkeita SOTE-sopiviksi rakenteiksi ja toisasalla vannotaan kuntien itsenäiseen päätöksentekoon ja kuntien itsehallintoon. Kysymys ei ole arvopohjaeroista, vaan strategisista painotuksista joissa eroja tietenkin löytyy. Samaa tavoitellaan, toimintakykyisiä, kansanvaltaisesti hallinnoituja kokonaisuuksia, joissa varsinainen tavoite, henkinen ja fyysinen hyvinvointi voi toteutua.

Talouden suuren linjan suuri ongelma on se, että käytännössä kaikki poliitiset suuntaukset ilmoittavat tavoittelevansa tätä samaa tavoitetta. Tämä on jo nyt osoittautunut kompastuskiveksi juuri sosialidemokratialle. Kun työpaikkoja tavoitellaan teolliselle, uusiin innovaatioiohin perustuvalle ja globaalissa kilpailutaloudessa toimivalle yrityssektorille, päädytään lähes automaattisesti yritystoiminnan edellytysten varmistamiseen ja parantamiseen jo toteutettujen mallien mukaisesti niin valtion kuin kuntienkin päätöksenteossa. Kokoomuksella ja keskustapuolueella on tällä sektorilla, siis pääoman puolella tapahtuvaan toimintaan liittyvää kulttuurista kokemusta ja vuosikymmeniä kehitetty toimintaverkosto. Sosialidemokratian työhön, toimeentuloon, yhdenvertaisuuteen, avoimuuteen, demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät arvot koetaan yrityksen ja sen toiminnasta vastaavien menestyksen esteiksi. Tällä suunnalla sosialidemokratia on ja pysyy nykyisillä eväillä sinänsä tarpeellisena mutta mieluimmin vähänkäytettynä jarrukahvana. Tasainen tulonjako olisi kulutuskysynnän elvyttämisen kannalta loistava elvytysruiske, jonka saavuttaminen ei kuitenkaan näytä mahdolliselta. Tuloerot ovat kasvamaan päin.

Rinne on maininnut että Suomen julkinen sektori ei ole köyhä ja että toimivaa visiota voitaisiin rakentaa myös julkisen aloitteellisuuden varaan. Tätä kautta syntyvistä hankkeista voitaisiin sitten myydä osia yrittämisen pohjaksi. En usko Urpilaisenkaan vastustavan tällaista avautumista. Miten porvarienemmistöisessä julkisessa hallinnossa - joka itse pyrkii yksityiseen säästömotiiviin vedoten purkamaan julkista sektoria vedoten suuruuteen, köyhyyteen ja tehottomuuteen - tällaista aloitteellisuutta saataisiin aikaan – siitä ei ole ajatuksia tässä yhteydessä eikä aikaisemminkaan juuri esitetty.

Kasvun kautta tapahtuvan työllistämisen mantra on ollut sosialidemokratian käytössä itse asiassa koko sodanjälkeisen ajan. 1950-luvulta käynnistynyt teollistaminen, valtionyhtiöisen rakentaminen ja sitä seurannut kasvu on kääntynyt valtionyhtiöiden yksityistämiseksi, kaupallistamiseksi ja myymiseksi. Informaatioteollisuuden nousu 1990-luvulta lähtien palautti joksikin aikaa tulevaisuudenuskoa tätä kautta mahdollistuvaan, vahvasti koulutuksella tuettuun nousuun, mutta sekin tie näyttää nousevan uusissa olosuhteissa pystyyn. Maailma on täynnä ostettavaa tavaraa, jonka määrää ei voida asumis- ja säilytystilojenkaan vähäisyyden vuoksi paljoa lisätä. Inhimillisten tarpeiden manipulointikaan yhä lisääntyvään kulutukseen ei ole mahdollista rajallisten resurssien maailmassa.

Jos vaaleissa käy kuten ennustetaan, sosialidemokratian toimintamahdollisuudet rajautuvat toimivien poliittisten yhteyksien luomiseen kunnallispolitiikassa. Pitäisikö tämän näkyä myös SDP:n puheenjohtajavalinnoissa? Ei siitä haittaakaan olisi, minkä lisäksi siltä suunnalta löytyy huomattava määrä osaajioa ja kokemusta. Eurooppa-vaaleissa konservatiivien ja liberaalien – keskusta mukaanluettuna – vahva enemmistö merkitsee Saksan johtaman austerity-politiikan jatkumista pitkälle tulevaisuuteen. Asema Euroopan maantieteellisessä keskiössä mahdollistaa omalta osaltaan tämän erityisaseman ja muita EU-valtioita köyhdyttävän politiikan jatkumisen. Suomi on ajautumassa säästötavoitteineen pahanenteiseen suuntaan. Jokainen julkisen sektorin supistamistoimenpide automaattisesti muuttaa velkasuhdetta epäedullisemmaksi.

Facebook-sivullaan kaverini Juhani Räsänen kirjoitti tarvittavasta muutoksesta enteellisesti seuraavaa:” Uuden politiikan fokuksessa tulee olla yhteiskunnallisen kiusaamisen muuttaminen yhteiskunnalliseksi voimaannuttamiseksi kaikilla julkisen palvelun lohkoilla.”

Vaihtoehtoinen, sävähdyttävä ja näkemystä säteilevä sosialidemokratian linjaaminen näyttää siis antavan vielä odottaa itseään. Minä keskityn puheenjohtajapelin sijasta tuon sisällöllisen vision synnytykseen.