Sosialidemokraattisen Puolueen ensi kevään puoluekokouksen ehdokasvaali on pidetty ja nyt käynnistellään keskustelua SDP:n poliittisesta vaihtoehdosta nykyhallitukselle. Hallituskausi on kääntymässä viimeiselle vuodelleen ja muutosta nykyiseen politiikkaan toivotaan laajasti. Kovasti näyttää kuitenkin siltä, että SDP on talouspolitiikasta ja sen peruslinjasta lähes samaa mieltä Orpon/Purran/Adlercreuzin/Essayahin hallituksen kanssa. Säästettävä on ja Euroopan Komission julkistalouden supistamislinjaa on jatkettava useita hallituskausia jatkuvan säästöohjhelman puitteissa. Miksi seelkeästi sosialidemokraattisen - taloudellista kansanvaltaa tavoittelevan vision esitteleminen on niin ongelmallista?
Vaihtoehtoinen talousanalyysi on vaikeaa erityisesti sen vuoksi, koska Suomen raha- ja finanssipolitiikka on perustuslakitasoisilla päätöksillä Euroopan Unionin, Euroopan Keskuspankin ja erityisesti Euroopan Komission käsissä. Käänne vahvasti uusliberaaliin suuntaan Unionin politiikassa perustuu erityisesti Lissabonin sopimukseen ja sen toisen artiklan kolmanteen kohtaan, jossa painotetaan "erittäin kilpailukykyisen markkinan" merkitystä Euroopan Unionion politiikassa. Maastrichtin kasvu- ja Vakaussopimuksen sopimuksen juuret ovat jo 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla, jolloin silloisen Euroopan Komission puheenjohtajan Jaques Delorsin sosiaalisesti painottunut lähestymistapa sivuutettiin ja vesitettiin konservatiivien voimin; puheet hyväksyttiin mutta direktiivitasolla ei sosiaalisuus koskaan päässyt merkittävään asemaan.
Euroopan Unionin sosialidemokratia toimii nykyään keskeisesti markkinaehtoisessa ympäristössä ja niin tulee toimimaan myös 2027 vaalien jälkeinen hallitus. Tässä suhteessa minkä hyvänsä hallituksen on taivuttava Euroopan Komission pakottamaan politiikkaan ja kaikkien yhteiskunnan elinten on toimittava tässä rakenteessa. Edes ns. Korjausmekanismi ei salli poikkeamista peruskirjoihin betonoiduista periaatteista.
Kansainvälinen sosialidemokratia on hajonnut tosiasiassa kahteen leiriin, joista toisen muodostaa Euroopan ulkopuolisista, erityisesti globaalista etelästä kotoisen olevan puolueiden hallitsema Sosialistinen Internationaali, jonka suhde koko Euroopan Unioniin on vähintäänkin kriittinen. Keskeiset Euroopan Unionin maihin kuuluvat sosialidemokraattiset puolueet ovat eronneet Sosialistisesta Internationaalista ja muodostaneet uuden "Progressiivisen Allianssin". Suomen SDP on mukana näissä molemmissa ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma on jopa Sosialistisen Internationaalin kunniapuheenjohtaja tässä yhteisössä tapahtuneen pitkäaikaisen vaikuttamisensa perusteella.
Irtautuminen Euroopan Unionin markkinapolitiikasta tarkoittaa tällä hetkellä eroamista koko yhteisöstä. Sosialidemokraatit eivät ole harrastaneet viime vuosina vaihtoehtoista makrotalousanalyysia, vaikka sellaista on olemassa ja jota Suomessa edustaa "UTAK - Uuden talousajattelun keskus". Sen toiminnanjohtaja on tästä uudesta talousajattelusta tohtoriksi väitellyt Lauri Holappa, entinen Demarinuorten liittotoimikunnan jäsen. Patrizio Lainá kuuluu yhtenä merkittävänä talousasiantuntijana uuden talousajattelun vaikuttajiin.
Sosialidemokratia näyttää ylipäätään välttelevän keskustelua heterodoksisesta (moniarvoisesta) makrotalouspolitiikasta. Sos,-dem. liikkeen arvoperinnön mukaan taloudellinen demokratia on osa kansanvaltaa yhdessä valtiollisen, sosiaalisen ja kultturellisen demokratian kanssa. Euroopan Unionille olisi mitä tärkeintä päästä eroon nykyisestä "markkinoille alistumisesta", mutta ministerineuvostot ovat toinen toisensa jälkeen todenneet, että tarvetta peruskirjan avaamiseen ei ole.
Suomalainen sosialidemokratia on "äänettömänä yhtiömiehenä" ja yhtenä Euroopan Progressiivisen Allianssin jäsenpuolueena etsimässä tietään eteenpäin. Unionin piirissä sitä ei ole saavutettavissa lähivuosina. Yhdenkin Unionin konservatiivisen johtaman jäsenmään kielteinen kanta riittää pitämään nykyisen peruskirjan voimassa. Näissä oloissa vaihtoehtoisen talouspolitiikan mahdollisuudet ovat äärimmäisen rajallisia.
Nykyhallituksen politiikka on kuitenkin ollut niin tuhosuuntaista ja AMOK-painotteista että jotakin voidaan saada aikaan työllisyydessä, SOTEssa ja ehkä ammatillisten oikeuksien palauttamisessakin. Onko siis muutos mahdollista? Rajallisessa määrin - nykylinjasta poikkeaviin ohjelmajulistuksiin ei löydy reaalisia mahdollisuuksia - valitettavasti.
Maailma kuitenkin muuttuu niin nopeasti, että voi Bertold Brechtiä siteeraten todeta: "Ei koskaan voi olla jo tänään."