Uuden Talousajattelun Keskus UTAK järjesti 18. syyskuuta 2024 mielenkiintoisen luentotilaisuuden Helsingin Yliopistolla. Luennoimassa oli unkarilaisen yliopiston ja ajatuspajan Bruegelin vanhempana tutkijana toimiva taloustieteilijä Zsolt Darvas, joka avasi EU:n uusien taloussääntöjen kipupisteitä ja ongelmia eurooppalaisen talouspolitiikan ja Suomen kannalta.
Uusi talouden ohjauskehys astui voimaan 30.4.2024. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun komissio oli huhtikuussa 2023 ehdottanut kunnianhimoisinta ja kattavinta EU:n talouden ohjausjärjestelmää koskevien sääntöjen uudistusta sitten talous- ja finanssikriisin.
Kyseessä on siis jo 1990-luvun alkupuolelta Euroopan Unionin talousajattelua ohjannut ns. Maastrichtin sopimus ja sen pohjalta laadittu Kasvu- ja Vakaussopimus, joka jo sellaisenaan antaa Euroopan Komissiolle perustuslakitasoiset valtuudet ohjata ja valvoa sekä tarvittaessa puuttua jäsenvaltioiden talouspolitiikkaan. Täkeimmät sopimuksen "tunnusluvut" ovat 60% ja 3%. Jäsenvaltion velkamäärä ei saa ylittää 60 %:n rajaa sen BKT:sta eikä alijäämää saa vuositasolla kertyä 3 %:a enempää. Tämä on samalla aikanaan ranskalaisen Francois Mitterandin hallituksen talousasiantuntija "hatusta" vedetty ja turvallisenas pidetty rajaus velan ja velkaantumisen määrästä. Se on sukua Saksan perustuslaissa jo vuodesta 1949 olevalle velkajarrulle, joka rajaa liittovaltiossa ja myös osavaltioissa velan ja kasvun määrää. Nollakasvupolitiikka on yksi sen tunnetuimpia sovellutuksia Saksassa. Yksi sen seurauksista on Saksan heikosti kehittynyt julkinen sektori ja sen mukana julkinen perusinfrastruktuuri ja myös pohjoismaihin verrattuna heikot julkiset palvelut .
Suomen edustajat ovat poikkeuksetta olleet vahvoja Kasvu- ja Vakaussopimuksen tukijoita EU:n kaikissa elimissä eikä sen perusteita ole kritisoitu, vaikka koko sen makrotaloudellinen viitekehys perustuu yksipuolisesti markkinoita ja yrityksiä tukevaan talousajatteluun ja samalla julkisen sektorin näkemiseen pikemminkin ongelmana kuin yhtenä ratkaisun avaimena. Suomi on ainakain aika-ajoin kuulunut jyrkimpään ja tiukimpaan julkisen sektorin kasvua ja velanottoa kritisoivaan joukkoon. Näin huolimatta siitä, että juuri kansanvaltainen hyvinvointivaltio on rakentunut yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön rinnalla vahvan valtion, korkeiden verojen ja hyvän työsopimuskulttuurin varaan. Nyt näyttää siltä, että mallioppilas Suomi on uuden korjausmnettelyä tehostavan kehyksen muodossa pantu asemaan, jossa se joutuu lunastamaan muita euromaita koskevan tiukemman ja nopeammin voimaan astuvan sääntelyn muodossa puheisiinsa liittyneen vakuuttuneisuuden asettamat odotukset.
Uuden kehyksen päätavoitteena on virallisen kannan mukaan vahvistaa jäsenvaltioiden velan kestävyyttä sekä edistää kestävää ja osallistavaa kasvua kaikissa jäsenvaltioissa kasvua edistävien uudistusten ja ensisijaisten investointien avulla. Puitteet auttavat tekemään EU:sta kilpailukykyisemmän ja valmistautumaan paremmin tuleviin haasteisiin tukemalla edistymistä kohti vihreää, digitaalista, osallistavaa ja kestävää taloutta. Suomen valtionvarainministeriön sivuilla on lyhyt kuvaus uuden kehyksen Suomelle asettamasta tehtävästä.
Koko prosessi on laaja selvitys, joka mahdollistaa jäsenvaltioiden talouden tarkan seurannan, niiden jakamisen vakavasti velkaantuneisiin ja vähemmän velkaantuneisiin, sekä talouspolitiiḱaltaan hälytystilaan joutuneiden, määrittelyn mukaan ennaltaehkäisevään tai korjaavaan osaan sijoittumisen.
Selvitysasiakirjassa vilahtavat säännöllisesti lyhenteet excessive deficit procedure (EDP), ja country-specific mediumterm budgetary objective (MTO). Kysymys on jäsenvaltion taloudenpitoon puuttuvien toimien oikeuttamisesta ylipäätään ja jäsenvaltiokohtaisen suojelevan ohjauksen (preventive arm) yksityiskohtaisesta määrittelystä. Ennaltaehkäisevän ohjauksen ja korjaavien toimien tarkoituksena on siis vahvempi kansallinen omavastuu keskipitkän aikavälin suunnitelmilla pysymisestä Kasvu- ja vakaussopimuksen tunnetuissa raameissa.
Se mikä taloustieteilijä Zsolt Darvasin esityksessä oli silmiinpistävää, oli se että Suomi joutuu tässä aivan erityisen kovan kohtelun piiriin perusteilla, jotka eivät hevin aukea harrastuspohjalta eurooppalaista makrotalouspolitiikkaa seuraavalle. Suomihan ei ole ollut erityisen velkaantunut EU:n jäsenvaltioiden keskimäärään verrattuna.
Toinen silmiinpistävä seikka on se, että Suomi on eurooppalaisittain suhteellisen vauras maa. Tärkeimpänä esimerkkinä tästä ovat vahvat eläkerahastomme, jotka jo Euroopan Unioniin liityttäessä mahdollistivat Unioniin liittymisen. Silloin vielä nykyiseen verrattuna aika vaatimattomat työeläkerahastot laskettiin julkiseksi omaisudeksi, koska ne hoitavat vain yhtä valtion vastuulle kuuluvaa lakisääteistä tehtävää, eläkkeiden maksun turvaamista tulevaisuudessa. Sääntöjä on kuitenkin muutamia vuosia sitten alettu tulkita niin, etä työeläkerahastoja ei lasketa julkseksi omaisuudeksi, vaan rajattua - tosin julkista - tehtävää hoitavaksi, valtiosta ja sen taloudesta riippumatomaksi yhteisöksi, jonka varallisuutta ei saa käyttää valtion muiden velvollisuuksien hoitamiseen. Työeläkevarojen positiivinen kehitys kyllä alustusta seuranneessa panelikeskustelussa noteerattiin, mutta jäljelle jäi epäilys että uusi eurooppalainen talouden ohjauskehys ei riittävästi huomioi eläkerahastojen yhteiskunnallista tehtävää ja sen huojentavaa vaikutusta taloudenpidon vakauden kannalta.
Kun siis uutta kehystä nyt ryhdytään soveltamaan, astuu sen vaatimukset Suomen osalta voimaan jo tänä vuonna. Kuten tiedetään, hallitus on aloittanut oman ideologiansa mukaisen säästöohjelman, jonka yhdessä kasvuodotusten myötä tulisi jo tänä vuonna korjata Suomen n. 80%:n velkaaantumisastetta edellytetyn 60%:n suuntaan.
Joustavuutta kehyksessä edustaa kullekin maalle määritelty oikeus tiukasta linjasta poikkeamiseen, joka yli 80% velkaantuneilla mailla on 1% vuositasolla. Suomen kohdalla tämä poikkeama on vain 0,5% eli Suomen on ehdottoman tiukasti pysyttävä valitsemallaan ja tuloksien suhteen toivomallaan linjalla.
Kuten Zsolt Darvas esityksessään ja myöhemmin illalla myös tv-haastattelussaan totesi, pahiten velkaantuneet maat joutuvat tähän menettelyyn vasta monia vuosia myöhemmin - esim. Ranska vasta vuodesta 2031 - ja silloinkin se saa oikeuden poiketa vuositasolla 1%:n verran tavoitelinjasta.
Uuden kehyksen toimintakausi jatkuu siis pitkään, kuten jo aikaisemmin on mm. ns. "Next Generation" apu- ja velkapaketin yhteydessä on päätetty. Tätä taustaa vasten on ymmärettävissä nykyisen hallituksemme puheet siitä, että velkajarrupolitiikkaa on jatkettava myös seuraavan hallituksen aikana ja pitkälti sen jälkeenkin. Kysymyksessä on taloudellinen pakkopaita, jonka sisällä hengittämiseen ei jää tilaa myöskään näitä eurooppalaisia linjauksia myötäilleelle oppositiolle.
Vasemmiston "vahvemman valtion talouspolitiikka" joutuu siis myös yhä tiukempaan tarkkailuun ja menestymisen väylä käy entistäkin ahtaammaksi. Kuten tiedetään, painotuseroja talouspolitiikassa hallituksen ja opposition välillä on ja mahdollisuus tässä suhteessa toisenlaiseen politiikkaan on toki olemassa. Selviytyminen EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen mukaiselle uralle saattaa siis pidentyä myös toisenlaisen, vahvempaa valtiota edistävän politiikan oloissa.
Jo nyt näyttää selvältä että mallioppilas Suomi ja sen hallitus ei selviä Euroopan Unionissa vilkuttamansa tiukemman talouspolitiikan testiä edes ensimmäisen, siis vuoden 2024 oloissa. Velkasuhdetta parantavalle uralle ei ole päästy eikä odotusarvot paremmasta työllisyydestä, yritysten investoinneista ja velanoton taittumisesta ole toteutuneet. Talousarvioon sisällytetyt investointisuunnitelmat toteutunevat vain osittain. Suurista yritystuista ja hallituksen yrityksiä paijaavista taloudellisista tukiratkaisuista huolimatta yritykset eivät rohkene investoida eivätkä siis näe toimintaympäristöään investointeja tukevana. Kun hallitus vähentää taloustoimillaan ostovoiman kasvua, on ymmärrettävää että investointihalukkuutta ei ole. Itseasiassa olisi väärin yrittää houkutella yrityksiä investoimaan ja nuorempaa sukupolvea perustamaan yrityksiä, kun ne joutuisivat kilpaillen jakamaan pienenevää kakkua muun yritysmaailman kanssa.
Ulko- ja puolustuspoliittinen ilmapiiri on muuttunut viimeisen 30:n kuukauden aikana suuntaan, joka vaatii yhä suurempia satsauksia sekä NATO-jäsenyyden että uhkaavan Ukrainan sodan ja vakavan geopoliittisen tilanteen vuoksi. EU:n uuden ohjauskehyksen puitteissa Suomella ei ole varaa militaristiseen sapelienkalisteluun oikeastaan ollenkaan.
Talouspolitiikasta puhuttaessa jää poliittinen psykologia ja sosiaalipsykologia usein taka-alalle. Kysyisin tässä yhteydessä, miksi Suomea kohdellaan uudessa kehysmenetelyssä ankarammin kuin muita EU:n jäsenmaita? Taloudelliset perusteet tähän näyttävät hatarilta ja sekavilta, mutta sosiaalipsykologiset syyt ovat sitäkin selvempiä.
Suomi on uhonnut vuosikausia kaikkein jyrkimpiä taloudellisia rajoituksia asettaneiden maiden joukossa. Uusia investointeja ei saa tehdä velaksi; jo nyt Suomi on ehtinyt torjumaan mm. suuren selvityksen tehneen Mario Draghin varsin vakavasti esittämien uusien hankkeiden rahoituksen n. 500 mrd:n vuosittaisella velanotolla. Hän on perustellut kantansa loogisella ja vakavasti otettavalla vaaralla Euroopan Unionin putoamisesta lopullisesti suurten makrotalousalueiden joukosta.
Mallioppilas Suomi pitää kiinni aikaan vastauksia antamattomasta kannastaan. Mutta nyt maamme on joutumassa mallioppilaana osoittamaan, miten sen vakaumuksellinen kanta toimii uuden, tiukennetun, aikataulutetun ja tarkasti kurinalaisen talouskehyksen puitteissa.
Ensimmäiset merkit viittaavat siihen, että mallioppilas on joutumassa nurkkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti