Uusi vaihe Euroopan Unionin toiminnassa on alkamassa suoritettujen parlamenttivaalien, johtavien toimihenkilöiden ja jäsenvaltioiden nimeämien komissaariehdokkaiden työnjaon ja tehtäviinsä hyväksymisen myötä. Suomi EU-maana on siinä erikoisessa tilanteessa, että olemme puheenjohtajamaana avaamassa aloitteillamme edessäolevaa kautta.
Suomi on nimennyt tavoitteiksen oikeusvaltioperiaatteen syventämisen ja EU:n rahoituskehyksen varmistamisen paitsi tulevalle budjettikaudelle, toivottavasti myös niiden suurten tehtävien hotamiseen, jotka Eurooppaa odottavat. Ilmastomuutos, eurooppalainen puolustusjärjestelmä, maanosaan suuntautuva siirtolaisuus, digitalisaation hurjan nopea kehitys ja sen saaminen edes jossakin määrin demokraattiseen hallintaan, automaation mukanaan tuoma tuottavuuden lisäys ja sen aiheuttamat ongelmat työllisyydessä ja toimeentulon mahdollistamisessa, käsistä ryöstäytymässä oleva makrotalousalueiden välinen kilpailu, oikeusvaltioperiaatteen edellyttämä kansalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen - kaikki nämä ja paljon muitakin suuria tehtäviä on edessä. On kysyttävä, kuinka näistä tehtävistä selvitään - tai ainakin päästäisiin hyvään alkuun? Kansalaisella, kadunmiehellä ja -naisella, eurooppalaisen demokratian perusyksiköllä lienee oikeus ja ehkä velvollisuuskin pohdiskella näitä suuria, elämäämme joka tapauksessa vaikuttavia suuria kysymyksiä.
Oikeusvaltiokeskustelussa on noussut keskeiseksi mielipiteen vapauden rajoittaminen lainsäädännöllä, oikeuskäytäntöjen pelätty poliittinen ohjaus korkeimpien oikeuselinten virkanimityksillä ja erityisesti lehdistön vapaus ja sen rajoittaminen. Mukaan on tullut myös maailmanlaajuinen terrorismi, kyberhyökkäykset ja digitaalisen kehityksen rinnalle noussut sosiaalinen media. Kansalainen voi menettää osaamattomuutensa tai toimintatapojensa vuoksi omaisuutensa, turvallisuutensa, mielenrauhansa - ja jopa tulevaisuutensa. Sosiaalinen mediaa ei unohda mitään, eivätkä algoritmit jätä käyttämättä kansalaisesta saatavissa olevaa tietoa. Koko toimintahistoria on työeläkehistorian tapaan välittömästi sitä haluavan ja hyödyntävän käytettävissä.
Oikeusvaltiokeskustelussa olemme kotimaassa oppineet turvautumaan omaan perustuslakiimme yleismaailmallisten ihmisoikeussopimusten ja oikeuskäytäntömme pohjalta. Perustuslakimme on osoittautunut odotettua paremmaksi kansalaisen henkisen ja fyysisen turvallisuuden suojelijaksi. Perustuslakimme suojaa kansalaisen perusoikeuksia eikä salli niiden kyseenalaistamista ulkopuolisten tahojen intressien pohjalta. Viimeksi olemme saaneet kokemusta tästä pitkäksi venyneen, sosiaali- ja terveydenhoitoalan SOTE-hankkeeen toteutuksessa ja sen törmäämisessä perustuslakimme asettamiin ehdottomiin vaatimuksiin.
Oikeusvaltioperiaatteen kannalta on yllättävää, että maan edellinen hallitus ajoi pitkäjännitteisesti, kiihkeästi ja ilmeisen ehdottomin tavoittein sellaisia uudistuksia, jotka lopulta törmäsivät perustuslain asettamiin, kansalaisen turvaksi tarkoitettuihin ehtoihin. Tästä voi vetää johtopäätöksen, jonka mukaan poliittiset intohimot saattavat yllättäen ja ilmeisen vahvan mielipiteenmuokkauksen turvin johtaa täysin päinvastaisiin käytäntöihin kuin mitä perustuslakimme oikeusvaltioperiaate tarkoittaa. Meidän demokraattiseksi ja vapaaksi julistautunut mediamme ei ollut johdonmukaisesti tukemassa oikeusvaltioperiaatetta ennenkuin perustuslakivaliokunnan ja oikeussoppineiden suuri joukko osoitti ällä-tikulla myös medialle perustuslain ehdottomat vaatimukset.
Entä Euroopan Unionissa? Oikeusvaltiota koskeva keskustelu on lähtenyt Euroopassa liikkeelle juuri jäsenvaltioissa siihen kohdistuneiden hyökkäysten ja ilmeisten, usein perinteisiin asenteisiin ja arvostuksiin perustuneiden puutteiden vuoksi. Juuri päättynuyt Pride-viikko ja sen herättämä suuri mielenkiinto osoittaa, että todellisuudessa kansalaisen oikeudet ovat sivistyksen ohuen pintakerroksen alla edelleen ja usein kyseenalaistettuja.
Euroopan Unioni vannoo peruskirjojensa avauspykälissä rakentavansa demokratian, rauhan ja kansojen välisen yhteistyön pohjalle. Ei liene vaikeaa kuitenkaan havaita, että käymässämme SOTE-keskustelussa ja koko hankkeeen perumisessa viitattiin useaan kertaan välttämättömyyteen pyytää notifikaatiota Euroopan Unionilta ja siellä vallalla olevaa käsitystä esimerkiksi markkinoiden päästämisestä "samalle viivalle" vapaan kilpailun periaatteiden mukaisesti. Hallitus kieltäytyi kysymästä tulkintaa tai neuvoa jo hyvin syvästi lainsäädäntöömme vaikuttavasta eurooppalaiselta oikeudelta. Uusi hallitus haluaa käydä dialogia oikeusvaltiosta - mutta EU:n konsolidoiduista, kiveenhakatuista ja perumattomiksi tarkoitetuista, markkinaehtoisista peruskirjojen lähtökohdista hallitus ei halua keskustelua avata. Näen tässä ristiriitaisuutta suhtautumisessa oikeusvaltioperiaatteeseen kokonaisvaltaisena, kaikkia poliittisia toimia koskevana lähestymistapana.
Euroopan Unionin monenkirjavat vaikeudet suurten asioiden hoidossa ovat yhteydessä EU:n markkinalähtöiseen toimintapolitiikkaan. Paluu kansalliseen, nationalistisen narsismin höystämään politiikkaan on myös tietynlainen pakomekanismi, jonka ei olisi tarvinnut nousta nykyiselle tasolle, jos vahva ja voimistuva valtio kansankotina olisi Euroopassa mahdollistettu. Tämä liittyy myös toiseen hallituksen "kärkihankkeeseen", rahoituskehykseen, johon palaan jossakin yhteydessä erikseen.
Onko mahdollisesti niin, että oma perustuslakimme ja länsimaiseeen arvoperintöön perustuva "erittäin kilpailukykyinen markkina" ovat jo lähtökohtaisesti ristiriidassa keskenään? Joka tapauksessa Euroopan Unionin konsolidoidut peruskirjat tulkitsevat demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta niin, että hallinnollisesti suljetuille markkinoille annetaan lähtökohtaisesti etusija ennen veronkanto-oikeudella varustettua, hallinnollisesti avointa valtiota, osavaltioita, kuntia tai muita valtiollisiksi elimiksi luokiteltuja elimiä. Juuri meidän edellisen hallituksen SOTE-hankkeessa markkina, so. kansainväliset sosiaali-ja terveydenhoitoalan yritykset osoittautuivat niiksi kaappari-instituutioiksi, jotka muodostavat uhan perustuslakimme mukaisille, kansalaista suojaaville käytännöille.
Tämä vastakkainasettelu on mielestäni mitä suurimmassa määrin sidoksissa myös käsitykseemme oikeusvaltiosta eli siitä, millä tavalla kunnioittamaamme demokratiaa todellisuudessa sovelletaan ylväitten demokratian, rauhan ja yhteistyön sateenvarjojen alla käytäntöön. Tässäkin vaarana on, että sivistysvaltion ja siihen yhdistetyn tietoisuuden ohuen kamaran alla nousevatkin valtaan kokonaan muunlaiset arvot. Rauhan varmistamisen sijasta valmistautuminen sotaan, kansalaisista lähtevän osallistavan demokratian ja yhteisöllisen yhteistyön sijasta kiihkeä ja pohjamutia kohden raastava kilpailu, kaikkien sota kaikkia vastaan?
Paradoksaalista demokratian ja länsimaisen sivistysvaltioihanteen pohjalta on sekin, että Britannia, joka saa nauttia oman kielensä privileegioista eurooppalaisessa yhteistyössä, on vetäytymässä Euroopan Unionista yhteisöstä kovin itsekkäiden, omia etunäkökohtien ja erityisoikeuksien politiikan hengessä pitäen Euroopan Unionia ikäänkuin liian demokraattisena, muukalaisystävällisenä ja tässä suhteessa uhkana brittiläiselle elämänmuodolle.
Paradoksaalista on sekin, että USA on vetäytymässä laajasta sarjasta vapaakauppasopimuksia pois sen vuoksi, että se katsoo omien etujensa tulevan uhatuiksi. Jo valmiiksi solmitut vapaakauppasopimukset näyttävät laajan kansalaisjärjestökentän kannalta muodostuvan erityistuomioistuimineen uhkaksi demokraattiselle valtiolle. Mitä oikeusvaltioperiaate mahtaisi tarkoittaa suhteessa röyhkeään oman edun tavoitteluun ja itsekkyyteen, markkinavoimien varallisuuspolarisaatiota voimistavaan kahmimiseen ihmisoikeuksista piittaamatta?
Kun Suomen hallitus on asettanut puheenjohtajakaudelleen koko Eurooppaa ja Euroopan unionia koskevia tavoitteita, se on ilmoittanut että se ei avaa keskustelua Euroopan Unionin peruskirjoista (treaties). Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen hallitus ei näe tarvetta paradigmanmuutokseen oikeusvaltioperiaatteen syvemmän ja johdonmukaisemman tavoittelemisen puolesta. Minun mielestäni kansanvaltaisen valtion nostaminen demokratian oikeuttamaksi johtavaksi voimaksi pohjoismaisen (aikaisemman) hyvinvointivaltiomallin mukaan loisi selkeyttä ja ymmärrettävyyttä myös kansalaisen näkökulmasta oikeusvaltioperiaatteen toteuttamiseen.
Esitinkö tässä jotakin uutta ja mullistavaa? En esittänyt. Jo Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssaan kokouksen tunnuksena oli "Oikeutta kaikille".
Suomi on nimennyt tavoitteiksen oikeusvaltioperiaatteen syventämisen ja EU:n rahoituskehyksen varmistamisen paitsi tulevalle budjettikaudelle, toivottavasti myös niiden suurten tehtävien hotamiseen, jotka Eurooppaa odottavat. Ilmastomuutos, eurooppalainen puolustusjärjestelmä, maanosaan suuntautuva siirtolaisuus, digitalisaation hurjan nopea kehitys ja sen saaminen edes jossakin määrin demokraattiseen hallintaan, automaation mukanaan tuoma tuottavuuden lisäys ja sen aiheuttamat ongelmat työllisyydessä ja toimeentulon mahdollistamisessa, käsistä ryöstäytymässä oleva makrotalousalueiden välinen kilpailu, oikeusvaltioperiaatteen edellyttämä kansalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen - kaikki nämä ja paljon muitakin suuria tehtäviä on edessä. On kysyttävä, kuinka näistä tehtävistä selvitään - tai ainakin päästäisiin hyvään alkuun? Kansalaisella, kadunmiehellä ja -naisella, eurooppalaisen demokratian perusyksiköllä lienee oikeus ja ehkä velvollisuuskin pohdiskella näitä suuria, elämäämme joka tapauksessa vaikuttavia suuria kysymyksiä.
Oikeusvaltiokeskustelussa on noussut keskeiseksi mielipiteen vapauden rajoittaminen lainsäädännöllä, oikeuskäytäntöjen pelätty poliittinen ohjaus korkeimpien oikeuselinten virkanimityksillä ja erityisesti lehdistön vapaus ja sen rajoittaminen. Mukaan on tullut myös maailmanlaajuinen terrorismi, kyberhyökkäykset ja digitaalisen kehityksen rinnalle noussut sosiaalinen media. Kansalainen voi menettää osaamattomuutensa tai toimintatapojensa vuoksi omaisuutensa, turvallisuutensa, mielenrauhansa - ja jopa tulevaisuutensa. Sosiaalinen mediaa ei unohda mitään, eivätkä algoritmit jätä käyttämättä kansalaisesta saatavissa olevaa tietoa. Koko toimintahistoria on työeläkehistorian tapaan välittömästi sitä haluavan ja hyödyntävän käytettävissä.
Oikeusvaltiokeskustelussa olemme kotimaassa oppineet turvautumaan omaan perustuslakiimme yleismaailmallisten ihmisoikeussopimusten ja oikeuskäytäntömme pohjalta. Perustuslakimme on osoittautunut odotettua paremmaksi kansalaisen henkisen ja fyysisen turvallisuuden suojelijaksi. Perustuslakimme suojaa kansalaisen perusoikeuksia eikä salli niiden kyseenalaistamista ulkopuolisten tahojen intressien pohjalta. Viimeksi olemme saaneet kokemusta tästä pitkäksi venyneen, sosiaali- ja terveydenhoitoalan SOTE-hankkeeen toteutuksessa ja sen törmäämisessä perustuslakimme asettamiin ehdottomiin vaatimuksiin.
Oikeusvaltioperiaatteen kannalta on yllättävää, että maan edellinen hallitus ajoi pitkäjännitteisesti, kiihkeästi ja ilmeisen ehdottomin tavoittein sellaisia uudistuksia, jotka lopulta törmäsivät perustuslain asettamiin, kansalaisen turvaksi tarkoitettuihin ehtoihin. Tästä voi vetää johtopäätöksen, jonka mukaan poliittiset intohimot saattavat yllättäen ja ilmeisen vahvan mielipiteenmuokkauksen turvin johtaa täysin päinvastaisiin käytäntöihin kuin mitä perustuslakimme oikeusvaltioperiaate tarkoittaa. Meidän demokraattiseksi ja vapaaksi julistautunut mediamme ei ollut johdonmukaisesti tukemassa oikeusvaltioperiaatetta ennenkuin perustuslakivaliokunnan ja oikeussoppineiden suuri joukko osoitti ällä-tikulla myös medialle perustuslain ehdottomat vaatimukset.
Entä Euroopan Unionissa? Oikeusvaltiota koskeva keskustelu on lähtenyt Euroopassa liikkeelle juuri jäsenvaltioissa siihen kohdistuneiden hyökkäysten ja ilmeisten, usein perinteisiin asenteisiin ja arvostuksiin perustuneiden puutteiden vuoksi. Juuri päättynuyt Pride-viikko ja sen herättämä suuri mielenkiinto osoittaa, että todellisuudessa kansalaisen oikeudet ovat sivistyksen ohuen pintakerroksen alla edelleen ja usein kyseenalaistettuja.
Onko mahdollisesti niin, että oma perustuslakimme ja länsimaiseeen arvoperintöön perustuva "erittäin kilpailukykyinen markkina" ovat jo lähtökohtaisesti ristiriidassa keskenään? Joka tapauksessa Euroopan Unionin konsolidoidut peruskirjat tulkitsevat demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta niin, että hallinnollisesti suljetuille markkinoille annetaan lähtökohtaisesti etusija ennen veronkanto-oikeudella varustettua, hallinnollisesti avointa valtiota, osavaltioita, kuntia tai muita valtiollisiksi elimiksi luokiteltuja elimiä. Juuri meidän edellisen hallituksen SOTE-hankkeessa markkina, so. kansainväliset sosiaali-ja terveydenhoitoalan yritykset osoittautuivat niiksi kaappari-instituutioiksi, jotka muodostavat uhan perustuslakimme mukaisille, kansalaista suojaaville käytännöille.
Tämä vastakkainasettelu on mielestäni mitä suurimmassa määrin sidoksissa myös käsitykseemme oikeusvaltiosta eli siitä, millä tavalla kunnioittamaamme demokratiaa todellisuudessa sovelletaan ylväitten demokratian, rauhan ja yhteistyön sateenvarjojen alla käytäntöön. Tässäkin vaarana on, että sivistysvaltion ja siihen yhdistetyn tietoisuuden ohuen kamaran alla nousevatkin valtaan kokonaan muunlaiset arvot. Rauhan varmistamisen sijasta valmistautuminen sotaan, kansalaisista lähtevän osallistavan demokratian ja yhteisöllisen yhteistyön sijasta kiihkeä ja pohjamutia kohden raastava kilpailu, kaikkien sota kaikkia vastaan?
Paradoksaalista demokratian ja länsimaisen sivistysvaltioihanteen pohjalta on sekin, että Britannia, joka saa nauttia oman kielensä privileegioista eurooppalaisessa yhteistyössä, on vetäytymässä Euroopan Unionista yhteisöstä kovin itsekkäiden, omia etunäkökohtien ja erityisoikeuksien politiikan hengessä pitäen Euroopan Unionia ikäänkuin liian demokraattisena, muukalaisystävällisenä ja tässä suhteessa uhkana brittiläiselle elämänmuodolle.
Paradoksaalista on sekin, että USA on vetäytymässä laajasta sarjasta vapaakauppasopimuksia pois sen vuoksi, että se katsoo omien etujensa tulevan uhatuiksi. Jo valmiiksi solmitut vapaakauppasopimukset näyttävät laajan kansalaisjärjestökentän kannalta muodostuvan erityistuomioistuimineen uhkaksi demokraattiselle valtiolle. Mitä oikeusvaltioperiaate mahtaisi tarkoittaa suhteessa röyhkeään oman edun tavoitteluun ja itsekkyyteen, markkinavoimien varallisuuspolarisaatiota voimistavaan kahmimiseen ihmisoikeuksista piittaamatta?
Kun Suomen hallitus on asettanut puheenjohtajakaudelleen koko Eurooppaa ja Euroopan unionia koskevia tavoitteita, se on ilmoittanut että se ei avaa keskustelua Euroopan Unionin peruskirjoista (treaties). Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen hallitus ei näe tarvetta paradigmanmuutokseen oikeusvaltioperiaatteen syvemmän ja johdonmukaisemman tavoittelemisen puolesta. Minun mielestäni kansanvaltaisen valtion nostaminen demokratian oikeuttamaksi johtavaksi voimaksi pohjoismaisen (aikaisemman) hyvinvointivaltiomallin mukaan loisi selkeyttä ja ymmärrettävyyttä myös kansalaisen näkökulmasta oikeusvaltioperiaatteen toteuttamiseen.
Esitinkö tässä jotakin uutta ja mullistavaa? En esittänyt. Jo Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssaan kokouksen tunnuksena oli "Oikeutta kaikille".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti