Vaalit siis lähestyvät, ehdokkaita asetetaan ja visioita esitetään. Meillä Suomessa on käytössä ns. henkilövaali. Muissa pohjoismaissa äänestetään puoluetta, "pitkiä listoja" joissa puolue asettaa ehdokkaat ensisijaisuusjärjestykseen. Listalta voi yliviivata nimiä mutta periaate on se että äänestetään puoluetta, yhteiskunnallista ja poliittista linjaa.
Meillä äänestetään ensisijaisesti ehdokasta useimmiten jonkun puolueen kokoaman ehdokaslistan sisällä. Eroja siinä kuinka ehdokkaita asetetaan, näyttää olevan paljonkin. Sosialidemokraattisessa puolueessa on pitkään ollut käytössä puolueäänestys ehdokkaista. Piirijärjestöillä eduskuntavaaleissa ja kunnallisjärjestöillä kunnallisvaaleissa on tietääkseni ollut mahdollisuus täydentää puolueäänestyksessä olevaa listaa, jos sen edustavuus esim. sukupuolien tasapainon, kielellisten edustusten tai alueellisen jakauman pohjalta ei ole riittävä. Europarlamenttivaaleissa ehdokasasettelu näyttää tapahtuvan jo varsin puoluekeskeisesti. Siitä huolimatta itse vaalissa kuitenkin valitaan henkilö jonkin vaaliliiton sisältä.
Onko näillä kahdella erilaisella lähestymistavalla jokin periaatteellinen ero? Mielestäni ero on olemassa - ja periaatteista puhuttaessa se on aika suurikin.
Pitkällä listalla, siis puoluevaalissa äänestetään ensisijaisesti puolueen tai vaaliliiton yhteiskunnallisesta tavoitteesta, visiosta jonka varaan aatteellinen liike tomintansa rakentaa. Kun puhutaan sosialidemokratiasta, kysymys on sosialismista, sen kansanvaltaisesta, monipuoluejärjestelmään perustuvasta demokraatisesta versiosta. Tavoitteena on yhteinen hyvinvointi, harmonia, tasapaino, equilibrium, joka mahdollistaa yksilön omaehtoisuuden, inhimillisen vapauden - yhdessä toisten lajitovereiden kanssa.
Mieleeni tässä yhteydessä tulee aina Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Frommin esittämä ajatus siitä, että itse asiassa tuo yhteiskunnallinen tila jota tavoitellaan, on vahvasti sukua Raamatun kymmenessä käskyssä korostetulle lepopäivän pyhittämiselle. Yhteiskunnallisen harmonian tavoittelu on niin tärkeä asia että kerran viikossa, viikon seitsemäs päivä on on omistettava tuon tavoitteen hengessä elämiselle. Hänen mukaansa Marxin sosialismi tai kommunismi oli itse asiassa kolmannen käskyn ilmaisemista 1800-luvun yhteiskunnallisella kielellä. Olennaista on, että tavoitellaan tietynlaista tulevaisuuden tilaa, jonka hengessä eletään. Vaaleissa tämä näkyy puolueen ja sen tavoitteiden tukemisena, pitkänä listana johon on valittu parhaat voimat, toiminnallaan kansalaiskuntoa osoittaneet, viemään yhteistä asiaa eteenpäin.
Henkilövaaleissa näkyy korostuvan erilaisten julkkisten, kokonaan muilla aloilla kuin yhteiskunnan tietoisen kehittämisen piirissä muodostuneet ansiot. Tämä ei tietenkään välttämättä estä yhteiskunnan kehittämisen kannalta tärkeiden ulottuvuuksien aktivoitumista, mutta ilmaistu suunta jää usein epäselväksi ja alkeelliseksikin, ovathan ansiot tulleet hankittua kokonaan muualla kuin yhteiskunnallisen toiminnan piirissä. Siinä "ostetaan sikaa säkissä", kansanomaista ilmaisua käyttääkseni.
Kun edellä korostin pyhäpäivän ja yhteiskunnallisen tavoitteen tietynlaista ykseyttä, löytyykö henkilövaalille jonkinlaista kannanottoa raamatun kymmenen käskyn joukosta? Saattaa olla että löytyykin, jos osaa käskyjen sanomaa syvällisesti tulkita.
Toinen käsky kieltää ankarasti Jumalan nimen mainitsemisen ja muiden jumalien pitämisen hänen rinnallaan. Tuo äärimmäisen tiukka julistus heti toisessa käskyssä tuntuisi aika irrationaalilta, jos mitään syytä tähän ei mainittaisi. Vastauksen muodostaa juuri kolmas käsky: tärkeää ei ole jumalien, epäjumalien, esineiden ja idolien palvonta vaan harmonian tavoittelu. Toinen käsky siis rajoittaa voimakkaasti palvomisen ja tavoittelemisen kohdetta; kristilliseen elämäntapaan ei kuulu minkäänlainen epäjumalien (Idolatry=epäjumalanpalvonta) asettaminen jalustalle ja niiden seuraajaksi ryhtyminen.
Suomi on maa, jolla on kansankirkko ja valtiollinen uskonnollinen kumppanuus. Itsenäisyyspäivänä kansan edustajat kokoontuvat ymmärtääkseni ekumeeniseen jumalanpalvelukseen. Siellä johdatuksena toimivien uskonnollisten seremonioiden muodossa tunnustaudutaan antaumuksellisesti kristillisten arvojen seuraajaksi. Koko poliitttista järjestelmää pitää tarkastella kaikessa toiminnassa tämän kristillisen, tunnustuksellisen ja omistautumista edellyttävän arvomaailman läpi.
Nyt kysynkin: noudattaako vaalijärjestelmämme, joka perustuu henkilövaaliin ja idolien, "ääniharavien" etsintään, esiinnostamiseen ja valitsemiseen, kristilliseen etiikan lähtökohtia sellaisena kuin se on ilmaistu esimerkiksi kymmenessä käskyssä?
Vastaukseni varmaan jo voit arvata. Ei.
Meillä äänestetään ensisijaisesti ehdokasta useimmiten jonkun puolueen kokoaman ehdokaslistan sisällä. Eroja siinä kuinka ehdokkaita asetetaan, näyttää olevan paljonkin. Sosialidemokraattisessa puolueessa on pitkään ollut käytössä puolueäänestys ehdokkaista. Piirijärjestöillä eduskuntavaaleissa ja kunnallisjärjestöillä kunnallisvaaleissa on tietääkseni ollut mahdollisuus täydentää puolueäänestyksessä olevaa listaa, jos sen edustavuus esim. sukupuolien tasapainon, kielellisten edustusten tai alueellisen jakauman pohjalta ei ole riittävä. Europarlamenttivaaleissa ehdokasasettelu näyttää tapahtuvan jo varsin puoluekeskeisesti. Siitä huolimatta itse vaalissa kuitenkin valitaan henkilö jonkin vaaliliiton sisältä.
Onko näillä kahdella erilaisella lähestymistavalla jokin periaatteellinen ero? Mielestäni ero on olemassa - ja periaatteista puhuttaessa se on aika suurikin.
Pitkällä listalla, siis puoluevaalissa äänestetään ensisijaisesti puolueen tai vaaliliiton yhteiskunnallisesta tavoitteesta, visiosta jonka varaan aatteellinen liike tomintansa rakentaa. Kun puhutaan sosialidemokratiasta, kysymys on sosialismista, sen kansanvaltaisesta, monipuoluejärjestelmään perustuvasta demokraatisesta versiosta. Tavoitteena on yhteinen hyvinvointi, harmonia, tasapaino, equilibrium, joka mahdollistaa yksilön omaehtoisuuden, inhimillisen vapauden - yhdessä toisten lajitovereiden kanssa.
Mieleeni tässä yhteydessä tulee aina Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Frommin esittämä ajatus siitä, että itse asiassa tuo yhteiskunnallinen tila jota tavoitellaan, on vahvasti sukua Raamatun kymmenessä käskyssä korostetulle lepopäivän pyhittämiselle. Yhteiskunnallisen harmonian tavoittelu on niin tärkeä asia että kerran viikossa, viikon seitsemäs päivä on on omistettava tuon tavoitteen hengessä elämiselle. Hänen mukaansa Marxin sosialismi tai kommunismi oli itse asiassa kolmannen käskyn ilmaisemista 1800-luvun yhteiskunnallisella kielellä. Olennaista on, että tavoitellaan tietynlaista tulevaisuuden tilaa, jonka hengessä eletään. Vaaleissa tämä näkyy puolueen ja sen tavoitteiden tukemisena, pitkänä listana johon on valittu parhaat voimat, toiminnallaan kansalaiskuntoa osoittaneet, viemään yhteistä asiaa eteenpäin.
Henkilövaaleissa näkyy korostuvan erilaisten julkkisten, kokonaan muilla aloilla kuin yhteiskunnan tietoisen kehittämisen piirissä muodostuneet ansiot. Tämä ei tietenkään välttämättä estä yhteiskunnan kehittämisen kannalta tärkeiden ulottuvuuksien aktivoitumista, mutta ilmaistu suunta jää usein epäselväksi ja alkeelliseksikin, ovathan ansiot tulleet hankittua kokonaan muualla kuin yhteiskunnallisen toiminnan piirissä. Siinä "ostetaan sikaa säkissä", kansanomaista ilmaisua käyttääkseni.
Kun edellä korostin pyhäpäivän ja yhteiskunnallisen tavoitteen tietynlaista ykseyttä, löytyykö henkilövaalille jonkinlaista kannanottoa raamatun kymmenen käskyn joukosta? Saattaa olla että löytyykin, jos osaa käskyjen sanomaa syvällisesti tulkita.
Toinen käsky kieltää ankarasti Jumalan nimen mainitsemisen ja muiden jumalien pitämisen hänen rinnallaan. Tuo äärimmäisen tiukka julistus heti toisessa käskyssä tuntuisi aika irrationaalilta, jos mitään syytä tähän ei mainittaisi. Vastauksen muodostaa juuri kolmas käsky: tärkeää ei ole jumalien, epäjumalien, esineiden ja idolien palvonta vaan harmonian tavoittelu. Toinen käsky siis rajoittaa voimakkaasti palvomisen ja tavoittelemisen kohdetta; kristilliseen elämäntapaan ei kuulu minkäänlainen epäjumalien (Idolatry=epäjumalanpalvonta) asettaminen jalustalle ja niiden seuraajaksi ryhtyminen.
Suomi on maa, jolla on kansankirkko ja valtiollinen uskonnollinen kumppanuus. Itsenäisyyspäivänä kansan edustajat kokoontuvat ymmärtääkseni ekumeeniseen jumalanpalvelukseen. Siellä johdatuksena toimivien uskonnollisten seremonioiden muodossa tunnustaudutaan antaumuksellisesti kristillisten arvojen seuraajaksi. Koko poliitttista järjestelmää pitää tarkastella kaikessa toiminnassa tämän kristillisen, tunnustuksellisen ja omistautumista edellyttävän arvomaailman läpi.
Nyt kysynkin: noudattaako vaalijärjestelmämme, joka perustuu henkilövaaliin ja idolien, "ääniharavien" etsintään, esiinnostamiseen ja valitsemiseen, kristilliseen etiikan lähtökohtia sellaisena kuin se on ilmaistu esimerkiksi kymmenessä käskyssä?
Vastaukseni varmaan jo voit arvata. Ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti